Sivut

maanantai 30. marraskuuta 2015

Marraskuun viimeinen!

Eilen oli rento ja sitten taas hetken puuhakas päivä. Aamun sain olla ihan omassa rauhassani, heräillä miten halusin, lueskella sängyssä ja vötkistellä oikein kunnolla. Sitten olikin vuorossa esikoisen koulun juhlanäytelmän yleisöesitys. Poika tuli mummilta hyvissä ajoin ja veimme hänet valmistautumaan. Sillä aikaa kävimme me aikuiset porukalla syömässä. Tämän jälkeen vein äitini ja hänen miehensä katsomaan näytelmää ja itse siirryin niin sanotusti keittiön puolelle. Lukiolaiset olivat leiponeet, esikoinen muiden muassa mummilla ollessaan, ja näytelmän jälkeen oli kahvitus. Olin kahvivastaavana parin oppilaan apuna. Mukavasti meni ja leirikoulurahastoon kilahti hyvinkin jokunen lantti. Sen verran ylistäviä olivat kahville tulleen yleisön arvot, että rupesi kutkuttamaan, että se viimeinen esitys olisi kyllä ihanaa nähdä kuopuksen kanssa. Lupasin kyllä siinäkin olla kahvivastaavana, mutta silloin puffeti on ennen esitystä, joten varmaan voin myös samalla livahtaa katsomaan. Nyt se ei onnistunut, koska piti vahtia isoa perkolaattorikeitintä.




Illan vietin seuraavan Barbarotin seurassa. Paitsi saunassa esikoisen.

Tänään ajellaan kaupunkiin keuhkosairauksien erikoislääkärille esikoisen kanssa ja paluumatkalla poimin kuopuksen mukaan. Sitten on pesue taas koolla.

***

Kurkistin pitkästä aikaa hakusanoja joilla blogiini on päädytty.




Varsin värikäs joukkio, täytyy todeta.

***

Tällä kertaa ei muuta kuin mukavaa alkavaa viikkoa ystävät!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Barbarotti ja pupu

Minä olen menettänyt sydämeni vanhemmalle rikoskonstaapeli Gunnar Barbarottille! Jostain arvostelusta luin, että kerrankin poliisi, jolla ei ole alkoholiongelmaa eikä väkivaltaisia taipumuksia. Oli miten oli, minä olen nyt pitkin syksyä viettänyt iltoja hänen seurassaan. Olen edennyt jo sarjan kolmanteen osaan. Kollega näitä minulle suositteli suunnilleen sellaisilla saatesanoilla, että eivät ole jännittäviä eikä niissä juuri tapahdukaan mitään, mutta joku mystinen viehätys näissä on. Olen samaa mieltä. Viipyilevä kerronta koukuttaa salakavalasti ja pitää otteessaan. Silti näitä voi lukea hissun kissun niin, etteivät yöunet mene, kun ei ole pakko lukea vielä seuraavaa ja sitä seuraavaa lukua saadakseen selville mitä sitten tapahtuu. Siispä oivallista viihdettä tällaisiin pimeisiin syys-talven iltoihin, kun ei jaksa valvoa ja koko ajan nukuttaa.





Eipä silti, kyllä noiden seurassa saa päivänkin kulumaan. Eilen otin todella rauhallisesti, vein ensin esikoisen junalle ja kävin hakemassa munia luomukanalasta. Sitten pistäydyin ystävän luona päiväkahvilla ja loppupäivän ja illan vietinkin vuorotellen netissä ja Barbarotin parissa. Ihan paras lauantai!






Loppuun vielä pakollinen pupukuva. Tuo omituinen otus hyppää lepo- ja suojapaikaksi tarkoitetun pahvilaatikon päälle ja syö sieltä käsin heinää. Saisi sitä helpomminkin menemällä häkkiin ja napsimalla sieltä. No, pupulla on pupun aivoitukset.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Eläimellistä menoa

Mukava päivä eilen. Heräilin kyllä esikoisen kanssa ja vein hänet kylille, koska minullakin oli asia terveyskeskukseen. Tulin kuitenkin takasin kotiin ja otin rauhallisesti, luin blogit ja sitten painuin sänkyyn lueskelemaan. Tiesin jo ennalta kuinka siinä käy. Sitten kun silmät rupesivat luppasemaan, otin kunnon aamupäivätirsat. Myös iltapäivällä onnistuin torkahtamaan.


Aamulla kävi kurre lintulaudalla


Torkkujen jälkeen käväisin ystävän kanssa marketissa kaupunkiasioilla ja päätettiin viettää illalla pikkujouluja. Ne olivatkin sitten ainoat laatuaan, tänä vuonna ei muita ole. Ja ihan hyvä niin. Hik! Tänään lähtee esikoinen vielä äitini luo, joten saan olla vuorokauden verran taas kuin ellun kana.



Käy siellä lintujakin


Lopuksi vielä eräälle pupufanille kuva oikeasti meditoivasta nukkuvasta pupusta. Aika rento tapaus - niin, ja onhan se kätevää nukahtaa tuolla tavalla pää heinäpaalissa kiinni. Voi sitten heti herättyään jatkaa ateriointia.




Minäkin olin eilen melkein yhtä rento ja aion olla tänäänkin. Ihana viikonloppu!

perjantai 27. marraskuuta 2015

Tavallista pöljempi asiakas ja pupu kans

Tilaamani kirkasvalolamppu ei ollutkaan kirkasvalolamppu. Tutkailin sitä ja tuoteselostetta hieman tarkemmin ja hoksasin moisen. Reklamoin asiasta Netanttilaan ja palautin paketin. En halua omistaa sadan euron pöytävalaisinta... En tiedä olisiko hinnan tai jonkin pitänyt kilisyttää minussa jotain kelloja, mutta ei kyllä kilisyttänyt. Kun valitsin kaupasta kategorian "kirkasvalolamput" oletin, että ne kaikki ovat todellakin sitä mitä otsikossa luvataan. No, kaikki muut olivat, mutta juuri tämä jonka valitsin, ei ollut. Enpä tullut tuossa kohtaa tarkistaneeksi asiaa tuoteselosteesta tai jostain. Pettymys oli siis aikamoinen, kun pitikin sitten vekotin laittaa takaisin vaikka sitä ihan varta vasten lähikaupungista lähdin hakemaan. Kerroin tämän myös palautteessani ja palauttaessani lampun. Reklamaatiooni ei vielä ole vastattu, mutta kerron teille myöhemmin miten episodi päättyy.




Nyt uuden hankkiminen on harkinnassa. Pitäisi löytää sopivan hintainen ja -mallinen. Tuo olisi ollut sitä kaikkea ja vielä lisäksi osamaksumahdollisuus kaupan päälle. Nyt mietin ostanko visalla itselleni joululahjaksi ja lyhentelen sitten visaa kuten osamaksua olisin lyhentänyt vai olenko kokonaan ilman. Johan se hetken maassa viivähtänyt lumi hiukkasen piristi. 

Niin, ja olisihan tässä voinut ihan hyvin käydä niin, että olisin tyytyväisenä istunut aamuisin lampun kajossa ja sitten valittanut teille, että ei, ei kirkasvalohoito ei tepsi ainakaan minuun.





***

Suttuisissa aamuhämärissä kuvatuissa kuvituskuvissa pupu pahviputkessa. On saatu monet naurut sen jälkeen kun annettiin tuo hälle tutkittavaksi. Välillä vilkkuu pylly ja hännäntöpö sisäänmenoaukosta, väliin taas kuono itse jyrsitystä kolosesta keskeltä tuubia. Höpöpupu!

torstai 26. marraskuuta 2015

Äitinä olo on...

...haastavaa (mikä ihana trendi-kaunistelusana):

- minulla oli hieronta ja olin hoidellut hommat - muka - sille mallille, että voin löhötä ja loikoilla koko illan. Pojille pinaattikeittoa ja siihen tyyliin. Ja pyh! Miten kuitenkin löysin itseni tekemästä esikoiselle mysliä, itselleni eväitä täksi päiväksi töihin, pesemästä paistinpannua, kattilaa ja tehosekoittimen osia, paketoimasta kuopuksen luokkaan menevää joulukalenteripakettia jne jne jne.

- miten se lasten kasvattaminen ja elämä ylipäätään välillä tuntuu ihan todella vaikealta? Koitin nostaa automaatilta rahaa, kun olin luvannut kuopukselle illaksi saunalimsan, mutta saldo ei riittänytkään. Menimme sitten sisälle pankkiin ja nostin viimeisen kympin. Yleensä en raha-asioista huutele kuopuksen kuullen, mutta nyt oli sillä tavalla mukana ja hollilla että ymmärsi mitä tapahtui. Kerroin toki sille, että tänään on tulossa lapsilisä eli lisää rahaa, ruokaa on riittämiin, ettei meillä ole hätää. Kun pääsimme sen kympin kanssa kauppaan, alkoi kauhea herkkujen kinuaminen. Sain pidäteltyä itkun ja itseni autoon asti ja sitten kerroin rauhallisesti, että tuntuu todella kiittämättömältä olla vaatimassa lisää ja lisää herkkuja viimeisestä setelistäni.


Esiintyjät kukitettiin



...ihanaa myös - siis se äitiys:

- aamupäivällä oli esikoisen draama- ja musiikkiryhmien näytelmän ensi-ilta. Päätimme pitää kollegoiden kanssa virkistysaamupäivän ja katsoa sen, kun kuitenkin samassa talossa esitettiin. Äidin ylpeyttä ja vähän muutenkin. Rakastan kaikkea tuollaista yhteisöllistä ja liikutun. Liikutuin myös siitä, kun kuopus oli katsomassa luokkansa kanssa veljensä esitystä ja kehui sitä hyväksi, vaikka yleensä vastaus sellaisiin uteluihin on "Ihan jees"!

- sainhan minä sitten saunan jälkeen levätä ja rentoutua. Ja saunassa yhden alkoholittoman oluen. Kiitos ihanan ystävän, joka oli sujauttanut joulunodotuspakettiin minulle kympin <3

Tänään alkaa viikonloppu, kuopus lähtee isälleen ja minä menen uudelleen katsomaan esikoisen näytelmän ja edustamaan heidän juhliinsa. Kannat kattoon?!?

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Tulkoon valkeus

Suivaannuin viime viikolla väsyneeseen olemukseeni ja tilata pätkäytin itselleni kirkasvalolampun. Olen asiaa harkinnut jo melko pitkään, useana syksynä, mutta tänä vuonna oli ihan pakko ryhtyä tuumasta toimeen. Vaikka lumi on jo (toistaiseksi) vienyt pahimman terän mustimmalta ja synkimmältä pimeydeltä, tuli lamppu todella tarpeeseen. Ajelin siis heti viestin saatuani lähikaupunkiin noutamaan saapunutta vekotinta. Pitihän sitä sitten hetimiten kokeillakin, ennen iltavuoroon menoa.




Valohoitoa oli kyllä yllin kyllin myös paluumatkalla.  Maisema oli aivan jumalaisen kaunis (en tietenkään saanut siitä kuvaa ajaessani, ja myöhemmin valo ei enää ollut yhtä kirkas ja hieno) lumikuorrutuksineen ja häikäisevine heijastuksineen.


Hassua, kun vesi on vielä "vapaana"
vaikka luntakin on jo vaikka kuinka


Täytyy tutkailla oloa ja raportoida teillekin, josko tuosta lampusta on hyötyä. Väittävät, että voisi olla. Ihmiskoe alkakoon!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Uniniina

Oli ihanaa, kun eräänä iltana kuopus havahtui sängyssään, että "Onko mulla enää uniliinaa?" Minä opin ensikodilla esikoisen kanssa asustellessani, että etenkin rauhaton lapsi nukahti helpommin ja nukkui pidemmän aikaa kevyesti kapaloituna. Niinpä molemmilla lapsillani on ollut aivan vauvasta saakka riepu, joka on aluksi toimittanut kapalon virkaa, mutta myöhemmin ollut vaan uniriepuna. Uniliinana, "uniniinana" kuten esikoinen omaansa aikanaan kutsui. 

Kuopuksen uniliinasta ei ole enää paljoakaan jäljellä, mutta se on kuulemma oikein hyvä näinkin. Minulla on muistaakseni kätkössä joku siitä irtaantunut palanen jos tuo syherö jostain syystä menisi hukkaan. "Ah, tää tuoksu on ihan paras, haista vaikka!" Jooei... se ei koskaan aikuisten mielestä ollut "ihan paras" ja uniliinojen pesusta käytiinkin tiukkaa vääntöä. Kuivatuksenkin piti tapahtua päiväunien ja yöunien välillä tai seurasi katastrofi. Kuopuksen kohdalla olin sen verran viisas, että hankimme kaksi uniliinaa joita vuorottelimme.



Tuo syherö kuvassa on se,
mitä uniliinasta jäljellä



Uniliinan kanssa yhtä vanha  tai itse asiassa vanhempikin on Teemu-nalle, jonka jo esikoinen sai syntymälahjaksi minun Kallion kirjaston kollegoilta. On nallella komeasti ikää yli 17 vuotta ja vielä tuo näemmä porskuttaa. Sekä meillä, että nettikaupassa. Kuopus sai Teemun puolivuotiaana isoveljeltään joululahjaksi. Miten söpöä!

Minulla itselläni ei tainnut uniriepua olla, mutta muistan edelleenkin paitsi Tenavien Amadeuksen rievun, myös omat rakkaani: JänisOravan ja Pikkukoiran. Pikkukoiran selässä oli vetoketju ja lokeroon sai laitettua vaikka tutin. Pikkuveljelläni oli Olli ja Nalle. Oi oi!

Onko teillä käytetty uniliinaa? Entä onko rakkaita unikavereita? Olisi ihana kuulla niistä ja vielä parempaa olisi, jos ne ovat hengissä ja kuvaisitte ne ja kertoisitte omassa blogissanne tarinat!

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ei lasten käsiin

Kävin viime viikolla läpi joitain varaston meneviä ja siellä jo olevia kirjoja. Aikamoisia aarteita sieltä lukuisien kansien välistä löytyy, uskotte varmaan. Myös ihan itse kansissa saattaa olla jotain huomionarvoista. Löysimme kollegan kanssa pari hupaisaa vanhaa ohjeistusta.





Tämä lienee astetta tuoreempi. Huomatkaa runsas huutomerkkien käyttö - ja välilyönti ennen niitä !





Olisi kyllä ikävää saada raportit kaikista hyppykuppa- ja Ebola-tartunnoista. Eh!

Näissä tunnelmissa onkin hyvä taas alkaa uusi viikko.

Ja näissä: jotta kevyehköä konttorityötä tekevä jaksaa iltapäivälläkin, on hyvä tietää mitä ja missä järjestyksessä (!) syödä. Klik. Sitten tietysti olisi hyvä tehdä osa työpäivästä seisten - meillä tämä toteutuu kun laitamme edellisen päivän palautukset hyllyyn ja näytämme kirjojen sijaintia asiakkaalle ihan kädestä pitäen. Parasta kaikista tuossa artikkelissa oli kuitenkin koko työyhteistön yhteinen vatsalihaslankutussessio. Sanokaa mitä sanotte, mutta hyvin vaikeaa on minun nähdä meidän tai ylipäätään minkään suomalaisen työyhteisön lankuttavan yhdessä keskellä työpäivää. Sallikaa mun nauraa!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Päivä paloasemalla

Olipas ihanaa eilen raottaa verhoja, kun maisema oli kuin satukirjasta. Lunta oli yön aikana tullut varmaan sen luvatun parikymmentä senttiä ja pitkin päivää hiljalleen leijaili vielä lisää. Ainoa, joka ei asiain tilasta ollut järin innoissaan, oli esikoinen. Hällä oli nimittäin draaman ja musiikin -täyteinen koulupäivä vielä lauantainakin ja piti ajaa pyörällä. Talvirenkaita ei siihen peliin ole vielä vaihdettu. Totesi, että tänään lienee sen aika. Niinpä vein hänet pyörineen aamulla kylille ja hoidin pienet kauppa-asiat samalla. Takaisinpäin tuo pääsi ihan itse. Kuopuksen kanssa kotiin palattuamme peittelimme auton ja ajattelin, että kököttäköön siellä vaikka hamaan maanantaihin saakka.



22.11.




Niinpä kävimme paloasemalla jalkasin, heittelimme lumipalloja ja nautimme valosta ja (märästä) lumesta matkalla. Olemme miltei aina menneet 112-päivään ja näihin muihinkin teematempauksiin katselemaan palomiehiäautoja. Tänä vuonna kuopus jo vähän etukäteen protestoi, että johan hän on kaiken nähnyt, mutta paikan päällä oli kuitenkin oikein mukavaa. Nyt kun on vähän kasvanut, niin pääsi oikeasti harjoittelemaan alkusammutusta sekä jauhesammuttimen että sammutuspeiton kanssa. Ja kyllähän se paloauton kyytikin sitten kelpasi, kun löytyi kavereita. Minä lurpin sillä aikaa kahvia ja jutustelin leppoisia. 

Kun esikoinen saapui kotiin, saunoimme ja otimme kaikin puolin varsin rennosti. Luulen, että tänään jatkamme aika lailla samaan malliin. 

Suloista sunnuntaita teillekin!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Loistava lumi ja korento

Ensilumi tuli eilen. Jo perjantain vastaisena yönä satoi vähän, sen verran, että saatoin kerätä auton etuikkunalta pienen lumipallon pojille sisälle ihmeteltäväksi kun kävin katsomassa rengasta (joka edelleen pitää pintansa ilmansa - ihanaa!) hyvissä ajoin ennen lähtöä. Päivän mittaan lunta leijaili lisää ja lisää ja täytyy sanoa, että vaikka tiet olivat märät, kun asteet olivat koko ajan siellä nollan tuntumassa, niin onhan tämä nyt ihan eri juttu kun se loputon pimeys. Jäi eli ei, mutta minä kyllä nautin.


20.11 aamulla



Innostuin tuossa viikolla askartelemaan monessakin paikassa näkyneitä heijastinsudenkorentoja. Jalo aatos oli, että väkertäisimme pitkästä aikaa jotain yhdessä kuopuksen kanssa. No, poika oli satuttanut kätensä viikonloppuna isällään, joten haaveeksihan se jäi. Tein sitten yksin, itselleni, äidilleni ja ystävälle.





Vaikkei tuo heijastinta korvaa, niin on kai se ihan hyvä lisä laukussa keikkuessaan. 




Vaikka lumi jäisikin maahan, niin muistakaa siis hyvät ystävät heijastimet. Niin monta kuin vain kehtaatte. On nimittäin autoilijana ihan kauheaa ajella sysipimeällä sydänkohtauksen partaalla, kun jalankulkijat, pyöräilijät ja koirat eivät näy yhtään.


EDIT 21.11: Olipas sitä tullut yön aikana reilusti lisää!


Päätän sää- ja liikennekatsauksen tähän!

perjantai 20. marraskuuta 2015

Tähtien välkettä

... tai sitten ei ...

Sain Helmiltä haasteen: kiitos ja kumarrus!


Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Tämä on hyvä. Viime aikoina on tullut rutistua väsymyksestä, pimeydestä, siitä ja tästä. Kuitenkin olen kiitollinen monista asioista: etten saa kotona oireita. Että voin olla edes sen 25 tuntia viikossa työssä jota rakastan. Että työkaverini siellä ovat niin ihania ja joustavia. Että pojat ovat, samoin, ihania ja joustavia. Ja isoja. Hommat sujuvat, meillä on mukavaa. Juuri nyt olen kiitollinen myös siitä, että kolmipäiväinen viikonloppuni alkoi!


Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos voisit?

Valintojani ei kadu, ne ovat tehneet minusta sen mikä olen, mutta altistuksen muuttaisin. Mielelläni!


Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus? 

Jos ei nyt lasketa 42 soveliaaksi vastaukseksi, niin vaikka se, että elää sinuiksi itsensä kanssa, omannäköistään elämää kuitenkin niin, että ottaa ympäristön - sekä ihmiset, eläimet, luonnon jne - huomioon.






Haasteen säännöt:
The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.
Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
1. Thank the giver and link their Blog to your post. 
2. Answer the 3 questions given to you. 
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you. 
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.


*** 

Moni tämän on tehnyt, mutta jos nappaa niin nappaa: Nollis, Arkeilija ja Konnadonna. En nyt sen kummemmin käy tonteillanne huutelemassa - ottakaa tai jättäkää !

torstai 19. marraskuuta 2015

Taikuri Luttinen

On taas kuun kahdeksannentoista päivän kuvan aika (kymmenen kuvaa kesään -haaste).

Nyt on ihan pakko laittaa kaikki kolme alekkain, uusimmasta vanhimpaan, kas näin:


18.11.


18.10.


18.9.


On tuossa nyt jonkinlaista eroa havaittavissa - ja ei siis ihme, että välillä vähän hirvittää tämä tuleva talvi. Pitkä ja pimeä...

Eilen oli pitkä ja hektinen päivä. Ensin töissä palaveri jota vähän pelkäsin. Se meni kuitenkin varsin hyvin ja kantanee ihan hyvää hedelmää. Omalta osaltani aloitin jo joitain muutoksia, joten työpäivä menikin lähinnä siivoillessa ja järjestellessä. Sama jatkuu tänään.

Sitten kun oli aika lähteä kotiin, käväisin pikaisesti kaupassa ja kiisin laittamaan ruokaa. Aikaa ei ollut liemmälti hukattavaksi, koska piti paitsi käydä katsomassa että vanhempainyhdistyksen puffetissa oli kaikki hyvin myös ehtiä kokoukseen illalla. Puffetin jälkeen kiikutin kuopuksen kaverilleen ja ajoin MLL:n syyskokoukseen. Vaikka olen viime aikoina pikemminkin miettinyt vastuiden vähentämistä, sain jostain kumman syystä päähäni ilmoittautua hallitukseen varajäseneksi. Sanoin kyllä, että aion olla tosi varavaravara. 

Sitten hain kuopuksen ja pistin aiemmin valmistamani pannaritaikinan uuniin. Sen kypsyessä söimme terveellisemmän osuuden iltapalasta ja herkulla sitten vatsat lopullisesti täyteen. 

Ei tarvinut unta illalla houkutella.

Tänään on iltavuoro ja sitten voikin taas levätä. 

On tämä äitinä olo välillä sellaista jongleeraamista!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Valoa kansalle

Minä yritän. Ihan oikeasti yritän. Syön hedelmiä, salaatteja, teen smoothieita ja ties vaikka mitä. Vitamiinien pitäisi siis olla kunnossa. Silti on ihan hirveän raskasta jaksaa tätä pimeyttä. En muista, että aiempina vuosina olisi ollut - tai siis on, mutta näin hankalaa? 






Eilen, kun kävin aamulla katsomassa rengastani (korjaajani ei löytänyt siitä reikää, joten toi sen täytettynä takaisin. Toki suositteli ostamaan uuden sisäkumin, mutta minä tarkkailen nyt hetken tilannetta, koska yht äkkiä se ilma ei ainakaan sieltä ulos tule. Jos hiipuu pikku hiljaa, niin sitten toki uutta ostamaan, mutta nyt käyn potkiskelemassa tuijottelemassa rengasta monta kertaa päivässä) pääsi melkein parku, kun kaula-aukosta lensi sisään räntälämpäreitä. Syöksyin takaisin sisälle lämpöön ja ilmoitin pojille, että kaikki on peruutettu, taivaalta tulee lakanan kokoisia märkiä rättejä. Olisivat tietysti ottaneet uutisen kirjaimellisesti, mutta päästiin sitten kuitenkin matkaan. Tosin kuopus katseli ympärilleen takapenkillä ja totesi: "Sä taisi äiti vähän liioitella, ei nää oo ees tyynyliinan kokoisia!"




Ensimmäinen


Minulla on ollut jo alkusyksyn yksi pieni myönnytys "joulu"valoille. Eilen oli ihan pakko viritellä lisää, vaikka peri aatteessa olen sitä mieltä, että noiden aika on vasta ensimmäisenä adventtina. Nyt on niin ventti ja puhti pois, etten kyllä odota sinne asti. Tähän aikaan vuodesta ei kyllä nyt säästetä sähköä. Kaikki mahdollinen on tehtävä.


Eilen tuli lisää...


Vaikka joulukuusta en sentään hankkinut, niin meninköhän minä nyt sittenkin tässä vähän liian pitkälle?!?




Miten on?

tiistai 17. marraskuuta 2015

Murmeli vastustaa

Nyt mää sanon kyllä että kökkö.







Kökkö kökkö kökkö kökkö kökkö!

Palataan asiaan talviunien jälkeen. Gnjäääääh!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Rengas puhki ja itsekin vähän!

Nyt jotenkin on vähän hankalaa. Pimeää, märkää, inhottavaa. Autostakin tyhjeni vasta vaihdettu talvirengas. Onneksi ystävä lupasi kyydin töihin ja luottokorjaaja varmasti auttaa heti pian tänään. Eilen oli Luonto ry:n kokous jonne ystävä jo vei minut. Yksi hallituksen jäsen kuskasi kokouksesta kotiin ja tarjoutui myös vaihtamaan renkaan. Oli tihkusade, takapaksi täynnä roinaa enkä edes tiedä onko mulla vararengasta. Heh, taas naisautoilija liikenteessä! Lisäksi en ollut ihan varma, oliko kaunis ja ystävällinen tarjous täysin pyytetön vaiko taka-ajatuksilla, joten päädyin kuitenkin torjumaan sen. Turvaudun "ammattiapuun" ja "maksulliseen mieheen". Varmuuden vuoksi. (Tästä kumien vaihdosta ja varmuudesta saisi varmaan veisteltyä jotain jos olisin paremmassa terässä. Mut ei. Ahistaa. Raha. Altistus. Vaihteeksi Oman Majan puute. Öh.)


Joulukaktus kukkii töissä kuten joka marraskuu


Työviikkoakaan en odota järin innokkaasti. Meillä on AVI:n tarkastuksen jälkeinen palaveri teknisen toimen ja siivoojien kesken. Se on onneksi vasta keskiviikkona, joten pari päivää voin vain (koittaa) keskittyä kivaan ja oleelliseen. Kuten kevään uutuuksien valintaan (ihanaa!) ja ihan siihen perustyöhöni. 

Jospa tuon joulukaktuksen näkeminen tänään vähän piristäisi!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Metsään on tullut jo syys

Seuraavan kymmenen päivän ennuste on melko harmaa, ei auringonpilkahdustakaan. Lisäksi luvassa on räntää ja luntakin. Niinpä kun eilen näkyi harvinainen valoilmiö taivaalla, päätin lähteä metsään katsomaan josko sittenkin olisi suppilovahveroita saatavilla. Edellinen reissu oli aika kehno saaliin puolesta, mutta nyt tilanne oli parempi. Sain kuivatettavaksi kelpo satsin sieniä ja taitaapa olla nyt tämän syksyn keruut tehtynä. Seuraavana tuleekin sitten jo sitä räntää ja lunta. Eipä sillä, että suppikset siitä suivaantuisivat, mutta minä kyllä. Hrrr!



 


Esikoinen lähti mummille ja minä sain viettää rauhaisaa aikaa ihan itsekseni. Kyllä se vaan joka kerran tulee tarpeeseen. Tänään on leppoisa päivä luvassa myös. Luonto ry:n kokous mutta eipä juuri muuta pakollista. 

Suloista sunnuntaita sinullekin!

lauantai 14. marraskuuta 2015

Koira ja kerma

Kävin kaupungissa asioilla tilipäivän kunniaksi ja ex tempore myös äitini luona kahvilla. Ja hyvä että kävin, koska sain sieltäkin mukaani lämmintä vaatetta läheiseen vastaanottokeskukseen toimitettavaksi. Kaikki voittavat, omat kaapit ja nurkat siistiytyvät ja tulokkaat saavat asianmukaista päällepantavaa. Yksikin mies tuli vastaan sandaaleissa, eikä lämpöasteita enää ollut kuin kaksi. Hrrr! 


Viereisessä autossa oli vahtikoira...



Nyt aion olla vaan ja ladata akkuja. Jotenkin oli varsin kuluttava viikko. Nukun, syön vitamiinipitoista ruokaa, lueskelen ja lepään. Ystävä saa tulla kylään, mutta muuten otan kyllä sellaisen erakkoviikonlopun. Metsässä voisi vielä käydä katsomassa löytyykö suppilovahveroita jos sää sallii.




Vitamiinipitoisesta ruoasta tuli mieleen, että olen ihan koukussa aamupalaan/välipalaan/iltapalaan, johon tulee sekalaisia hedelmiä ja seesaminsiemen-viikuna"kermaa". Tuoreruoka on luonnollisesti varsin hiilihydraattipitoista, mutta tällä tavalla saa mukaan hieman proteiinia ja kalsiumia samaten. Pitää myös pidempään nälkää!

perjantai 13. marraskuuta 2015

Väriä harmaan keskellä

Työviikko loppui ja sain kuin sainkin kuopuksen matkaan. Vuorossa on isäviikonloppu ja kaikenlaista säätöä siihen liittyikin tällä kertaa. Eipä sen enempää siitä kuin että huokaus. Syvä sellainen.


Nämä näyttelyn väriläiskät jäivät kuvaamatta


Keskiviikon vietimme kuopuksen kanssa kaksin, kun päivänsankari oli kaupungissa kavereiden kanssa syömässä ja katsomassa uusinta Bondia. Nyt on sitten esikoisen oman ajan vuoro. Saa nähdä mitä keksitään vai keksitäänkö mitään. Laatuajaksi ei vissiin kuitenkaan lasketa eilisaamuista yhteistä terveysasemalla käyntiä? Minä sain influenssarokotteen ja esikoinen kävi labrassa. Ja apteekissakin vierailimme porukalla, mutta ei sekään taida täyttää yhteisen ajan kriteerejä...

Tänään on tilipäivä ja tarkoitus on käydä kaupungissa hoitamassa asioita ja ostamassa ruokaa ja tykötarpeita. Tuntuu ihan mukavalta sellaisen viikon päätteeksi, kun jo tiistaina tilillä oli vain 9 euroa rahaa. Toki silloin tuli myös S-bonukset, joilla saman päivän niukat ostokset sai tehtyä ja keskiviikkona sitten tuhlasin tuon viimeisenkin. Torstai meni pakasteilla, joita onneksi aina meiltä löytyy. 

Kaupunkireissun jälkeen rauhoitun kotiin. Huomenna lähtee esikoinenkin mummille ja minä makaan kuin lahna. Tai karhu. Talviunilla. Kun on niin harmaatakin!


Luottokorjaajani vaihtoi eilen talvirenkaat alle, eikä yhtään liian aikaisin!




***

Sitten pari toivekuvaa eskarilaisten seinäkoristeista. Minusta nuo ovat kyllä varsin hienoja!











Niin, ja hyvää viikonloppua!

torstai 12. marraskuuta 2015

Syksyllä aamuvarhain

Olipas taas hieno työpäivä! Saimme eskarilaisten upean taidenäyttelyn esille kirjastoomme. Itse asiassa teokset tuotiin jo tiistaina mutta eilen pidettiin näyttelyn avajaiset ja talossa oli monenmoista vipinää. Ihan arvovieraitakin kunnantalolta ja varhaiskasvatuksen johtajia saapui paikalle, mikä on minusta upea juttu ja toimii ehkä vain pienillä paikkakunnilla. Lehdistö oli asiaankuuluvasti mukana myös. Yksi esikouluryhmistä vieraili tässä aiemmin syksyllä kirjastossa ohjaajiensa kanssa, ja totesin, että he olivat aikanaan jo esikoisen eskaritätejä. Yhteinen historia on siis pitkä ja mietin heti, että näiden jos joidenkin kanssa yhteistyö varmasti toimisi. Niinpä kun bongasin Luontoliiton Päivä eläimenä -kilpailun, ajattelin, että se sopisi tälle ryhmälle kuin nenä päähän ja vinkkasin siitä heille heti. 




Joskus tuntuu, että huutelee sinne ja huhuilee tänne mutta kukaan ei kuule tai kuuntele. Nämä ihanat ohjaajat tarttuivat ideaan ja jalostivat sitä vielä eteenpäin (tai oikeammin antoivat lasten jalostaa) ja tarjosivat sitten tuotoksista näyttelyä kirjastoon. Näin tämän juuri kuuluu mielestäni toimia. Heillä oli kuulemma pikemminkin kuukausi eläimenä -teema, kun ideoita vaan tuli ja tuli. Näkyipä avajaisissakin kettu, jänis, orava ja metsähiiri. Kuten ehkä muistatte, kirjastoon ovat kaikki tervetulleita, lehmät ja metsän eläimetkin. Virallisen pönötysosuuden - joka lasten kanssa ei todellakaan sitä ollut - tutustuimme tietenkin taideteoksiin ja sitten iskimme tarjoilujen kimppuun.

Lasten suusta kuulee totuuden: "Mä luulin että tästä tulis ihan tavallinen päivä, mutta tästä tulikin mahtava juhlapäivä!" Sellaisia me tarvitaan tämän harmauden ja pimeyden keskelle. Ja väriä, niin kuin noissa teoksissa on.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Seitsemäntoista vuotta eikä suotta

Esikoinen, tänään kello 18.03. Onnea! 

Mats-Eric Nilsson totesi ei-ihan-seitsemäätoista-vuotta sitten, että 34 raaka-ainetta valmispullassa oli liikaa, ja rupesi tutkailemaan ruokamme lisäaineita. Hänelle vähemmän on enemmän ja mitä puhtaampaa, vähemmän jalostettua ja aitoa sekä tuoretta, sen parempaa. Minulle Mats-Eric on ollut yksi iso innoittaja. Hänen kirjansa Aitoa ruokaa on kulunut koirankorville. Toinen innoittajani on kotimainen toimittaja Noora Shingler, jonka Marjoja ja maskaraa löytyy myös keittiön kirjahyllystä reseptikirjojen vierestä. Kunniapaikalta!




Aihe on, kuten tiedätte, minulle tärkeä ja lähellä sydäntä. Altistuksen aiheuttaman kuormituksen vastapainona koitan pitää muun kuormituksen mahdollisimman vähissä. Tämä koskee niin ruokaa kuin vaikkapa kosmetiikkaa ja kodin puhdistusaineita. Siitä huolimatta, että kulutajat ovat yhä tietoisimpia ja ruoan lisäaineista puhutaan koko ajan, löydän jatkuvasti uusia tuotteita jotka ihmetyttävät minua suuresti. Taannoin kummastelin luomuvenhäjauhoja, joissa oli muutakin kuin vain - no - venhäjauhoja. Jauhonparannetta. Nykyisin on oikeasti vaikea löytää kuohukermaa missä ei ole mitään muuta. Luomuversiokin sisältää karrageenia. (Tosin nyt löysin ilokseni mainoksen, että sitä pitäisi saada ilmankin, täytyy seuraavan kerran kaupassa tarkistaa.)

Minä en silti käytä kaupassa juurikaan aikaa tuoteluettelojen lukemiseen, koska kun kerran aikanaan tein aika kattavia vertailuja, löysin ne parhaat mahdolliset vaihtoehdot omista tuotteistani ja nykyään vaan nappaan ne automaattisesti hyllystä. Toki toisinaan kurkistan uusia tuotteita ja vanhojakin sillä silmällä, että olisiko tarpeen päivittää tietojaan/valintojaan.

Miten on, onko 34 raaka-ainetta pullassa liikaa? Kurkitko ainesosaluetteloa vai onko ostokriteerinä ihan joku muu seikka?

tiistai 10. marraskuuta 2015

Täydellinen päivä

Kuopuksella oli eilen kuulemma täydellinen päivä. Vein hänet aamulla lähemmäs koulua, koska piti vielä hakea kaupasta maitoa. Yleensä pysäköin kirjaston parkkiin ja pojat kävelevät siitä opinahjoihinsa ja minä töihin. Lisäksi koulussa oli kuopuksen lempiruokaa. Hän kyseli aamulla, voisiko olla poikkeuksellisesti sellainen päivä, että hän saisi samaa ruokaa sekä lounaalla ja päivällisellä. Keittiö myy ylijäämäruokaa kunnan työntekijöille 1,20€ rasia ja kävin hakemassa kelpo satsin. "Voiko tänään olla myös all you can eat -päivä?" kyseli kuopus. Hän veti melkoisen määrän lihapullia ja pastaa päivälliseksikin. Kaiken, mitä jaksoi. Illalla vielä lupasin, että hän saa kömpiä viereeni nukkumaan nyt, kun uudessa sängyssä on rutkasti tilaa. Jos tuollaisesta tulee täydellinen päivä, niin olkoon sitten niin!


Illalla ei ollut täydellistä auringonlaskua,
kuva on arkistoista


Minun päivääni kuului monenmoista töissä. Vähän lahjuksia lukion syntymäpäiviä varten, vähän myös oman esikoisen lahjusten suunnittelua. Syntymäpäivät ovat huomenna, esikoisen siis. Raivauksen suunnittelua myös, kollegat vaihtavat työhuoneita ja siinä on vähän hommaa. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Lisäksi normitöitä.

Töiden jälkeen kävin kyselemässä milloin luottokorjaajallani olisi aikaa vaihtaa talvirenkaat. Sovimme ajan. Kuopus vei kolme jalkapalloa paikalliseen liikkeeseen täytettäväksi. Se on ihana paikka: ilma ei kuulemma maksa mitään, joten tänään saamme pallot täytettyinä eikä raha kelpaa vastineeksi. Lisäksi kaivelin varastoja, koska lähistölle perustetussa vastaanottokeskuksessa tarvitaan verhoja, pyyhkeitä, talvivaatteita ja talvikenkiä. Niitä löytyi jokunen, joten toimitin saman tien eteenpäin. Näkyi siellä nyssäkkä poikineen, joten muutkin olivat ilahduttavasti kantaneet kortensa kekoon! Postista hain tilaamani joululahjat ja sitten olikin aika loikoilla loppuilta. Ja saunoa esikoisen kanssa. 

Minullakin oli siis hyvä päivä!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Sunnuntaina ladataan akkuja

Sunnuntai menikin sitten sosiaalisen lauantain vastapainona kotosalla. Ystävä kävi kahveilla kuten arvelinkin, mutta muuten oltiin ihan omalla porukalla. On mainioita huomata, että päivät kuluvat kolmisinkin, ei aina tarvitse seuraa, ei sen kummempia aktiviteetteja, vain oleilua. Itse asiassa olen vahvasti sitä mieltä, että välillä on syytäkin rauhoittua kotiin. Koitan sitä opettaa pojillekin, että välillä saa ja pitääkin olla tylsää. Silloin on oiva hetki vaikkapa tarttua kirjaan. Eilen oli niin harmaa keli, että pysyttelimme suosiolla sisällä.


Sunnuntaina voi halutessaan hillua
koko päivän jumpsuitissa


Minua ilahduttaa suuresti, kun esikoinen ehdottaa vielä lautapelien pelaamista. Me kuopuksen kanssa nyt pelaamme tämän tästä, mutta on mainiota, että teinikin välillä liittyy joukkoon. Tällä kertaa pelasimme Skip Boa ja minä voitin molemmilla kerroilla. Jee! Olen joka vuosi koittanut ostaa jonkun lautapelin meille joululahjaksi, jotta olisi uutta yhteistä tekemistä. Katson Leluyhdistyksen Vuoden pelit -finalisteista osviittaa, ja tänä vuonna päädyin tilaamaan Port Royalin. Saa nähdä miten se soveltuu tarkoituksiimme. Esikoinen kun on niin hirvittävän hyvä kaikessa laskemisessa ja strategioissa, että tarvitsemme pelin, jossa tuurillakin on osuutensa. Muuten emme pärjää kuopuksen kanssa ollenkaan. Ikäero tuo omat mausteensa pelin valintaan, sen pitää kuitenkin olla niin yksinkertainen, että kuopuskin oppii säännöt nopeasti.

(On muuten muutkin joululahjat jo suunnilleen mietitty ja tilattukin. Hyvä minä!)

Tuntuu myös hyvältä, että esikoinen kahvia keittäessään kysyy minulta otanko kupposen. Lämmittää  sydäntä tämä roolien vaihtuminen ja se, että ajattelee muitakin kuin itseään,  ihan joka kerta.

Kuopuksen kanssa katsottiin vielä Suomen pelikin. Leppoisaa kuin mikä!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Introvertti ihmisten ilmoilla

Eilen.

Käytiin ensin kuopuksen kanssa yhdellä kyläkirpparilla ja kahviteltiin siellä myös. Juttelin ainakin kolmen, jollen neljänkin, ihmisen kanssa. Siis kuopuksen lisäksi. Hui!

Sitten ajelimme kaupunkiin, kun meidät oli kutsuttu keilaamaan yhden kuopuksen kaverin kanssa. Olen tavannut hänen isänsä pikaisesti pari kertaa, äitiä en milloinkaan ennen. Lisäksi mukaan oli tulossa äiti ja tytär joita en ollut tavannut koskaan. Tämä koko porukka on kuopuksen isän tuttuja ajalta eromme jälkeen. 

Arvatkaapa mitä introvertti teki? Ehdotti, että nakkaisi pojan harrastamaan heidän kanssaan ja ajelisi sitten hoitamaan pakollisia asioita keskustaan. Lisäksi vetosin paikan sisäilmaan. Eikä niistä kumpikaan edes ollut valetta, koska esikoisella alkaa keskiviikkona uusi jakso lukiossa, joten hänelle piti ostaa kirjoja, ja hakiessani poikaa sieltä pois oireilin jo kymmenessä minuutissa. Siispä selvisin säikähdyksellä tästä sosiaalisuuden vaateesta. Huh!

Sen verran kuitenkin ajattelin olla kohtelias, että otin vastaan kahvikutsun keilaamisen jälkeen. Ihan suht leppoisaa, mutta mikä siinä on, että minä en koe kovin suurta tarvetta tutustua uusiin ihmisiin enää nykyisin? Olenko muuttumassa maalaiseksi? Erakoitumassa? Kiemurtelin kiusaantuneena, kun he miettivät josko seuraavaksi tavattaisiin laskettelun merkeissä. Siis minä? Rinteessä? Sukset jalassa? Siinä ei voine edes vedota ilmanlaatuun? Uh!



Värkkäsin yhtenä päivänä tuorepastan kesäkurpitsasta.
Eikö näytä melkein - no - pastalta?




Tänään onneksi kaikki (ydin)perheet viettävät isänpäivää joten me saamme vötkistella rauhassa kotosalla omissa oloissamme. Ystävä ehkä tulee kahville, mutta häntä ei lasketa. 

lauantai 7. marraskuuta 2015

Kilroy kävi täällä!

Ihanaa! Viikonloppu on aloitettu jo rauhaisissa merkeissä. Levätty on. Luettu on. Naurettu. Hömpötetty. Myös Britt-Marie kävi täällä. Hauska tapaus. Menee pois tolaltaan, jos jonkun ruokailuvälinelaatikossa on väärä järjestys. Haarukat, veitset, lusikat. Tässä järjestyksessä. Meillä on, mites teillä?






Olen lukenut myös miehen esikoisromaanin Mies joka rakasti järjestystä. Se oli surullinen mutta lämmin tarina Ovesta, periaatteen miehestä. Itse asiassa Britt-Marie on naispuolinen Ove pikemminkin kuin mielensäpahoittaja, kuten kirjan (valaistusolosuhteiden vuoksi) suttuisessa kannessa väitetään. Tai luulen että on - se selviää, kunhan saan kirjan loppuun!

Jatkuu tänään...

perjantai 6. marraskuuta 2015

Lisää sopimuksia

Kuopus on nyt näemmä oikein toden teolla innostunut kirjallisista sopimuksista, ja sopiihan se minulle. Hauskaa on.




Pojilla oli hauskaa myös, kun iskin itseäni todella lujaa jääkaapin ovella otsaan. Miten se ylipäätään on mahdollista? No, olin aikeissa avata alakaapin, otin napakan otteen kahvasta ja vetäisin varsin rivakasti. Samalla jo kurkottelin alaviistoon aikeinani etsiskellä porkkanoita. Muuten hyvä, mutta epähuomiossa tartuin kuitenkin yläkaapin kahvaan ja katastrofi oli valmis. Muistona kohtaamisestamme on mojova kuhmu päässä.

Niin, ja arvatkaapa mitä? Joulukortit ovat valmiit. Sain idean Maalla -lehden joulunumerosta, korttipohjat löysin vahingossa paikalliselta kirpputorilta ja inspiraatio iski toissa iltana kun join muutaman lasin viiniä. Esikoinen katsoi huolissaan minua ja työmaatani keittiön lattialla. Näytin kuulemma päiväkodin tädiltä joka ohjaa askartelutuokiota. Tuotos näytti sitten kyllä ihan niiden kuvitteellisten nelivuotiaiden opetettavien aikaansaamalta.

"Se alkaa joululahjoista hermoileminen ihan kohta. Tosin lapsille tilanne on hieman helpompi. Vaikka lapsi miten kömpelön piirustuksen töhrystelisi, aina se on vanhemmille ilon aihe. Olipa puutyö tai käsityö tai joulukortti miten surkea tahansa, aina se tuo liikutuksen kyynelet silmiin. Itse asiassa sitä vuolaammin tuo, mitä kömpelömpi se väsäys on. Mitä jos päättäisitte, että tänä vuonna ette osta joulu-lahjoja. Teette itse. 
(...)  
Jos kerran lapsen kömpelyys herättää sääliä, niin eikö ole huomattavasti säälittävämpää, että aikuinen, jolla on järki päässä ja vara valita, tällä tavalla alentaa itsensä ystävien vuoksi. Itse tehdyn lahjan kruunaa parhaiten itse tehty runo. Vaikkapa tällainen:

Joka raataa himassa
sill' on niska limassa.
Siksi istun tönössä
kaljahönössä."

(Pätkä lainattu  Markus Kajon Kettusen kirjasta.)


***

Kuopus on vähän puolikuntoinen ja oli kotona jo eilisen päivän. Minä en mene enää tänään töihin ja esikoisellakin on vaan aamulla koe ja maanantain koetta varten pohjatunti. Viikonloppu alkakoon. Rauhallinen sellainen! En ajattele yhtään työasiaa, en raha-asioita, harmittavia asioita enkä ylipäätään yhtikäs mitään. Olen vain ja rentoudun.

Niin, hyvää viikonloppua teillekin!

torstai 5. marraskuuta 2015

Eräänä iltana ennen iltapalaa

Minä kapinallinen nappasin Sannalta haasteen, vaikka siinä nimen omaan sanotaan, että saa osallistua vasta sen saatuaan. En edes pyytänyt, otin vaan omin lupineni.

Tarkoitus on kertoa bloginsa tarina: kuinka se sai alkunsa, miten se on kehittynyt aikojen saatossa ja mitkä ovat olleet merkittäviä taitekohtia. No, minäpä kerron, vaikka moni asia onkin teille varsin tuttua asiaa.

Aloitin blogini kohta neljä vuotta sitten pian eron jälkeen. Olin tätä ennen seurannut pääasiassa käsityöblogeja ja muutamaa muutakin. Sitten löysin parin tutun blogit ja jäin miettimään pitäisikö itsekin. Pyörittelin ajatusta kuukauden päivät ja päätin ryhtyä toimeen. En arvannut miten rakas harrastus tästä tulisi, kuinka upeisiin ihmisiin tutustuisin ja miten tärkeä henkireikä blogista minulle tulisi. Vertaistuki on ihan parasta. Te olette!

Käännekohtia saattaa olla muutama sellainen, kun jotkut ihmiset ovat löytäneet blogini ja yhteisö on tiivistynyt. Minä kirjoitan ihan tyytyväisenä tälle pienelle piirilleni. Olen myös enimmäkseen säästynyt ilkeiltä anonyymeiltä ja mieleni pahoittamiselta. Vaikka mieli on välillä maassa (muista syistä) ja runosuoni tukossa, olen silti julkaissut päivityksen joka ikinen päivä. Pöhköä, mutta en oikein osaa jättää väliinkään.






Blogiin liittyvään toiseenkin haasteeseen on tullut aikaan vastattua. Klik.


***

Kuvituskuvana kuopuksen sorvaama sopimus tässä pari iltaa sitten. Ihan pikkasen pisti naurattamaan. Niin, ja kanis on tietty kananmuna, sillä ei ole mitään tekemistä kaniemme kanssa. Minun ruokalistallani oli myös huvittava lapsus: tiistaina pasta, keskiviikkona kalakeitto, torstaina Mummi ja ***** (hänen miehensä nimi). Ei, emme ole aikeissa syödä heitä, mutta minulla on iltavuoro ja äitini tulee miehensä kanssa hoitamaan pojat ja ruokailun myös. Pojat pääsevät pizzalle.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Mustaakin mustempaa

Arvatkaapa mitä? Lisäys tuohon eiliseen postaukseen: toimeentulotuen asiakkuuden kääntöpuolihan on se, että saisin saman verran rahaa tekemättä yhtään mitään.




On motivaatio kauhean korkealla. Hirveä hinku mennä työmaalle, voida siellä huonosti ja pahimmassa tapauksessa illalla kotona myös. Mitä järkeä tässä on? Tekisi melkein mieli heittää hanskat naulaan!

tiistai 3. marraskuuta 2015

Sekavaa ja tärähtänyttä

Minä vedän hetkosen henkeä. Oli rankka työpäivä ja työpaikkatarkastus eilen.

Pari muutakin asiaa nyt vaivaa ja koitan niitä selvitellä. Sanotaan vaikka, että on aika erikoinen kuvio, jos jatkossa olen kunnalla töissä ja saan silti kunnalta myös toimeentulotukea. Jokin ei tässä yhtälössä täsmää, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei taida olla.


Mikä lie tärähtänyt räpsy löytyi kamerasta kuvitukseksi


Aika mustat ja matalat fiilikset.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Monenmoisia tunteita

Haastan itseäni tasaisin väliajoin pois mukavuusalueeltani. Niinpä löysin itseni eilen kirkosta ja konsertista. Varsin hartaasta sellaisesta, olihan pyhäinpäivän aika. Taustaksi: isäni kuoli alku vuodesta ja seurakunta johon hän kuului, lähestyi minua kirjeellä. Lähikaupungissa olisi ollut musiikillinen hartaus, jonne kutsuttiin kaikki saman vuoden aikana läheisensä menettäneet. Myös meillä täällä maalla järjestettiin ohjelmaa, joten päätin pysytellä omalla paikkakunnalla. Ystävä oli ollut lauantai-illan jumalanpalveluksessa jossa isänikin nimi luettiin tänne viime pyhäinpäivän jälkeen haudattujen listalla. Oli kuulemma tullut kyyneleet silmiin. Tapasimme sitten hautausmaalla jälkeen päin ja kävimme sytyttämässä kynttilät paitsi muualle haudattujen muistomerkille, tällä kertaa myös uurnalehtoon, jonne isäni tuhkat siroteltiin.

Täytyy muuten todeta, että pula patologeista on kyllä Suomessa kova. Minua varoitettiin tammikuussa, että oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen tulokset saattaisivat kestää. No ovat kyllä kestäneet, eivät nimittäin vieläkään ole tulleet. Ei minulle sillä asialla ole suurta väliä, mutta toisinaan ajattelen erästä naapuriani jonka hät hätää täysikäinen tytär löytyi kuolleena aivan vähän ennen isääni eikä kuolinsyystä ollut mitään tietoa. Täytyy olla aivan kamalaa odottaa jonkinlaista selitystä ja selvyyttä liki vuoden verran. 






Kirkossa järjestetty kuoromusiikkikonsertti on varsin kaukana siitä mitä yleensä harrastan. Viimeksi melkein neljä vuotta sitten olen tehnyt jotain vastaavaa. Laulut olivat minulle hiukkasen liian hengellisiä mutta kauniita ja tunnelma oli aivan erityislaatuinen. Yhden kuoroon kuuluvan, joka ei tietenkään itse pystynyt esiintymään, mutta oli toki paikalla, puoliso oli yllättäen kuollut juuri edeltävällä viikolla. Koko kuoro oli kyynelissä ja suru oli käsinkosketeltava. Taisipa siinä omakin silmäkulma hiukkasen kostua.


***

Pitäkää minulle peukkuja: tänään on heti aamusta AVI:n tarkastus liittyen työpaikkamme sisäilmaan. Ahdistaa ja stressaa, pelottaakin. Nuo isommalla porukalla pidetyt tuokiot ovat monesti varsin ahdistavia, koen olevani taakka ja kustannuserä. Joskus olen sen saanut jopa kuulla sivulauseessa, enkä vain kuvittele. Lisäksi omasta terveydentilastani en halua julkisesti puhua. Toki siihen minulla velvoitetta ei olekaan, mutta yleensä se nousee esiin, kun on kuitenkin kyse siitä, että minä saan oireita työpaikalla. Puuuh ja apua!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Marraskuu ja myrrysmiehet

Kurpitsalyhtymme sai sisäänsä led-valon. Bongasin tämän tuotteen paristakin blogista, joissa se sai ylistäviä arvioita. Olen kaivannut sisääntulon kynttilälyhtyyn jotain ratkaisua, kun lämpökynttilä ei kovilla pakkasilla jaksa palaa, tuulisella säällä sammuu ja sateessakin toimii aika nihkeästi. Silti olisi kiva, että olisi joku tuikku toivottamassa vieraat - ja miksei omankin väen - tervetulleeksi. Ratkaisu löytyi Clas Ohlsonilta ja vieläpä varsin edullisesti. Kaksi aidon näköistä paristokäyttöistä ledkynttilää maksoi yhteensä yhdeksän euroa. Kynttilät ovat oikeasti vahaa (päältä) ja näyttävät kovasti aidoilta. Toisaalta tässä pimeydessä menisi feikimpikin, mutta joka tapauksessa. Parasta näissä silti on ajastustoiminto. Ajastuksella kynttilä kytkeytyy automaattisesti päälle kun tulee hämärää, palaa kuusi tuntia ja sammuu sitten. Sama seuraavana päivänä. Nerokas keksintö! Nyt vaan jään seuraamaan, miten pitkään paristot (2 X AAA) kestävät.



Jahka pyhäinpäivä on ohi, siirrän tuon toisen etuterassin
kynttilälyhtyyn ilahduttamaan ohikulkijoita



Joku tarkkasilmäinen saattaa huomata tuossa oikean alakulman pakkauskuvassa mielenkiintoisella tavalla avatut kannet. Niin, ne, jotka ovat irrallaan kirjekuoren päällä. Meillä on suvussa sellainen "tauti", että pakettien avaaminen oikein ei millään onnistu. Kärsivällisyys ei riitä etsimään sitä oikeaa kohtaa, ohjetta tai mitä ikinä, vaan pakkaukset yleensä revitään ja raastetaan auki - ja todennäköisesti vielä väärästä päästä. Tämän kanssa meinasi mennä totaalisesti hermo ja käytin saksia. Kun ei pysty ja osaa niin ei. Ei sitten millään!


***

Otsikon myrrysmiehistä kuulin ensimmäistä kertaa oululaisen hassun poppisbändin Aknestikin laulamana, Ongella -biisissä. Muutin Ouluun vuonna -90 ja tuolloin bändi oli voimissaan. Oi, nuo merten kiharapäät, kuinka teistä tykkäsinkään. Suomen pystykorvan kadonnut onni -minilp kuunneltiin melkein puhki. Heti rupesi päässä soimaan Pissalla nätti... prinsessa vielä vessassakin... pyyhkimään päästä tahtoisin...