Sirius-nimiset verhot

En tiedä iskikö karma, mutta ainakin tämän viikon on ollut ihan järjetön makeanhimo ja viiniäkin on tehnyt mieli. Äääh! Kuopus lähtee isälleen viikonlopuksi ja aion kyllä suoda itselleni lauantaina ruoan kanssa lasin jos toisenkin: menemme äitini, hänen miehensä ja esikoisen kanssa yhdessä syömään. 

Esikoista näen muutenkin pitkästä aikaa, kun on huomenna sijaistamassa vanhalla koulullaan (ja kuopuksen nykyisellä). On käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti siellä, mutta vielä ei ole osunut kohdalle, että isoveli opettaisi pikkuveljeään. Sitä odotellessa.

Ja viikonloppua. Jotenkin on ollut taas pitkä viikko. Ja vielä jatkuu, huomenna tosin lyhyesti mutta kuitenkin. Käyn pitämässä yhden satutunnin ja tekemässä vähän paperihommia. Ensi viikolla on kehityskeskustelu ja siihen on pitänyt valmistautua. Työnkuvaustakin on viilattu. 

Olen myös piirrellyt hyllyjen paikkoja pohjapiirustukseen, koristellut Paintillä kollegan ottamia sisävalokuvia ohjeilla ja evästyksillä (tämä siirtyy 20-30cm, tämä lähtee pois jne). Niin, ja olemmehan me tosiaan sijoittaneet yhden lainaus- ja palautusautomaatin oheistuotteineen (palautuskärry ja -laatikko) paikoilleen. Ensi viikon torstaina pitäisi olla asennus ja käyttöönotto. Automaatteja ei vissiin kuitenkaan ole tapana vihkiä kuohuviinillä käyttöön?!?

Ja verhotkin tosiaan olen ripustanut. Eikö ole aika kodikas?

Moi!

Tulin vaan esittelemään, miten upeat sukat löysin. Oikeasti olin hakemassa verhoja työmaakoppiin akvaarioomme työhuoneeseen, että olisi edes vähän vähemmän akvaariokala/apina/näyttelyeläin -olo yksityisyyttä ja työrauhaa. Verhot ovat hienot, mutta eivät kyllä vedä vertoja näille:

Kortin ostin kuopukselle tuliaisiksi

Nuo jalassa ei varmasti  voi olla pahalla tuulella!

Sukat piti hakea miesten osastolta, koska olen niin isokenkäinen.

Kengänkoosta viis, hyvää viikonloppua ihan joka ikiselle ♥

Leppeämpiä tuulia toivoen

No nyt on taas sitä itteään mutta toki hyvääkin elämässä.

Tuo syöppö on saanut kaksi isoa asiaa mutustettavakseen. Jospa se (ja minä toki myös) saisi ne pilkottua pienemmiksi, jollei sitten ihan kokonaan katoamaan.

Toinen liittyy työhön ja toinen kuopuksen altistukseen. 

Mutta keskitytäänpä niihin hyviin:

ihanat ystävät

kirpparikahvila, jossa myös ihania ystäviä ja uusia tuttavia

kollegat töissä - toiselta sain nämä suloiset Jonsukat

Se, että voimme ja osaamme lapsen kanssa puhua asioista, ja se, että kissat eivät sittenkään olleet kadonneet vaan pelkästään maastoutuneet:

tai teeskentelevät ohrasuurimoita

Kaikesta huolimastta mukavaa viikkoa teille ♥

En ymmärrä

miten normaalit ihmiset handlaavat arjen. Tai siis normaalin arjen. Täyden työpäivän ja siihen vielä kodin ja perheen ja harrastukset ja liikkumisen ja ja ja...

Minä olen koittanut nyt vuoden vaihteen jälkeen palata täyteen työpäivään ja kyllä tekee tiukkaa. Ensinäkään ei meinaa tulla tunnit täyteen töissä, ja toisekseen en kyllä ehdi enkä jaksa just yhtään mitään sitten sen jälkeen.

EDIT: en kyllä parhaalla tahdollanikaan ymmärrä sitäkään, kuinka tuon ylläolevan voi tulkita niin, että minulla ei ole tarpeeksi töitä? Ei tule tunnit täyteen? Ei tule, koska en pysty olemaan talossa niin pitkään, kun täysi päivä vaatisi. Ja jos olen, saan altistusoireita niin, että en jaksa mitään työpäivän jälkeen... Olikohan nyt riittävän selvästi sanottu?!?

En ole käynyt tällä viikolla kirpparikahvilassa kuin kerran ennen iltavuoroa. Tänään sitten töiden jälkeen oli pakko käydä hoitamassa yksi asia, minusta kun leivottiin yhdistyksemme puheenjohtaja viime kokouksessa.

Ruokahuolto on mitä on (siihen vaikuttaa ehkä myös se, että kuopus on ollut vähän puolikuntoinen eikä sille oikein maistu mikään) ja kissojakaan en ole ehtinyt rapsutella entiseen malliin.

Ja huomenna pitää vielä mennä työmaalle, niin kuin normaalien ihmisten. Mutta sitten koittaa viikonloppu ja silloin kyllä rapsuttelen lasta ja kissoja. Ja nukun. Viime viikonloppun oli ensimmäinen vain kaksipäiväinen viikonloppu ja lyhyeltähän se tuntui. Saa nähdä miten nyt.

Melekonen savotta

Onpas tämä vuodenvaihde ollut ... no... melekonen savotta! 

Töissä pidimme ovet kiinni ennen ja jälkeen uuden vuoden juhlinnan ja teimme muutostöitä. Saldona yksi uusi "työhuone" ja sosiaaliset tilat jälleen melkein siinä käytössä, jossa niiden kuuluukin olla. Valtava määrä hyllymetrejä piti tyhjentää, talonmiesten siirtää/purkaa, ja sitten taas meidän täyttää. Muutakin mööbleerausta oli, mutta selvisimme siitä kollegan kanssa hienosti. Ihan hyväkin kirjastosta tuli, vaikka ahdasta toki on. Sille nyt vaan ei voi mitään.

Kevytrakenteinen "työhuone"
minulle ja kollegalle.
Pehmustettu.
Voidaan hakata päätä seinään tarvittaessa!

Huvitti (no joo, sitäkin, mutta välillä vähän kaduttikin), kun olin joululahjaksi luvannut kuopukselle, että voimme laittaa hänen huonettaan uuteen uskoon. Vähän niin kuin teinimmäksi. Saimme ennen joulua yhden Ikean valkoisen hyllyn ja siitä se ajatus lähti.

Kaiken pahan alku ja juuri

Käytännössä tämä tarkoitti sitten sitä, että pidennetty loppiaisviikonloppu menikin vuorostaan kotona ahertaessa. Ensin tyhjensimme ja purimme kaksi kirjahyllyä (mm. 482 Aku Ankan taskukirjaa) ennen kun saimme uuden hyllyn paikoilleen. Sitten puunvärinen kerrossänky ei näyttänytkään enää hyvältä, vaan samaan syssyyn etsimme ja löysimme Tori.fistä hyvän pienemmän valkoisen sängyn. Haimme sen, purimme vanhan ja kokosimme uuden. Kyllä nyt on avaraa ja mukavaa, teinin huoneessa. Kelpaa kitaraa soitella ja muutenkin oleskella.

Etualalla pelipöytä...

Ja minun kelpasi tänään hilpaista hierojalle töiden jälkeen. Olin pikkaisen sen tarpeessa!

Ojasta noustaan!

Kirjaimellisestikin. Onnistuin kuopusta kotiin hakiessani liukastelemaan ojaan aikalailla viime metreillä. Mennessä lähikaupunkiin vielä testasin jarrutellen, että ei ole liukasta, mutta paluumatkalla luotin sitten liikaa tuntia aiemmin tehtyihin testeihin ... ja vedin kurvin suoraksi väkkäräksi, kun renkaissa ei ollut pitoa sitten yhtään. Lupsahdimme oman puolen penkkaan tiukasti, mutta kuitenkin vauriottomasti. 

Ystävä asuu penkasta n. 100 metrin päässä, joten soittelin hänen miestään apuun. Tulikin, ja paikalle oli sitä ennen ehtinyt naapuri - joka nappasi kuopuksen omaan kyytinsä ja vei jo etukäteen kissoja rapsuttelemaan - ja tulossa olleen miehen veli. Veljesten ja hiukan liian myöhään paikalle sattuneen suola-auton avulla Pösö putkahti nätisti penkasta pois ja matka jatkui kotiovelle asti. Tosiaan ilman vaurioita, ja vieläpä liki ilman säikähdystäkin. Totesimme kuopuksen kanssa, että vauhti kun kuitenkin oli niin pieni, ja kaikki kävi varsin nopeaan, ei ehtinyt edes oikein säikähtää. Hyvä niin ja onni onnettomuudessa!

Tämä vuosi on muutoinkin myös ojasta nousun vuosi. Täytyy olla, koska se ei yksinkertaisesti voi olla paskempi kuin edellinen. 

Lisäksi tänä vuonna täytän 50 vuotta ja sen kunniaksi suuntaamme taas ystävän kanssa sinne, missä shindon loppurentoutuksessa aina kävin:

Se sielunmaisema

Ihana, kun on jotain, mitä odottaa!

Shindoa meillä ei enää ole, mutta aloitan joogan tammikuussa. Se muutti parahiksi uuteen päiväkotiin vanhan koulun salista, ja nyt pystyn hengittelemään ja rentoutumaankin. Aika mukavaa!

Ja sitten ruumiinravintoa
- tämän käytävän päässä luvassa.
Odotan niitä juuuustoja!

Töissä on ollut paljon muutoksia ja yhtä mullistusta vedetään parhaillaan toisen kollegan kanssa välipäivien apinanraivolla. Tai itseasiassa kyllä varsin hyvässä hengessä ja hyvällä tsempillä. Ovet saamme varmasti auki loppiaisen jälkeen tiistaina kuten suunnitelma oli. 

Muita muutoksia tehdään ja suunnitellaan sitten yksi kerrallaan. Työpsykologilla käynnistä jäi mieleen ajatus siitä, miten omalla asenteella voi tehdä paljon. Voi jäädä sinne kuopan (tai ojan...) pohjalle märehtimään, tai sitten voi ottaa suunnan eteenpäin ja koittaa mennä niillä edellytyksillä mitä on.

Se on välillä helpompaa, välillä vaikeampaa, ja varmasti sellaista "yksi eteen kaksi taakse" -askellusta, mutta saa ollakin. Pitää olla itselle armollinen.

Lopuksi ehkä tälle vuodelle itselleni taas tyyneysrukous muisteltavaksi:

"Suo minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, 

 rohkeutta muuttaa ne, jotka voin,

    ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

Sellaista uutta vuotta täälläpäin maailmaa!

Uusi vuosi

Minulla on monena vuonna ollut kolme toivetta. Ihan sellaisia yleisiä, joskin aika suuria. 

"Haluasin löytää sen puhtaan ja terveen, pienemmän ja halvemman Majan. 

Haluaisin olla onnellinen, yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Poikien kanssa, niin, että hekin olisivat onnellisia. 

Ja haluaisin terveyttä, että voisin jatkaa unelmatyössäni ja esikoinen saisi koulunsa kunnialla loppuun, eikä kuopus altistuisi."

Nyt olen jo vähän luovuttanut majan kanssa (katselen sitä toki), ja kuopuskin on altistunut. Esikoinen sen sijaan elelee hyvää ja onnellista elämää altistuksesta huolimatta, joten se antaa minulle voimaa - ja tekee onnelliseksi. Huolehdin aikanaan, löytääkö sopivaa asuntoa, miten opiskelut sujuvat, rajoittaako altistus kovin, mutta asioita saa aina sumplittua. Kun koti on kunnossa, kestää jonkin verran altisteitakin ja yliopisto-opinnot taas antavat tarpeen tullen monenlaisia vaihtoehtoja läsnäololle, jos se tuntuu tukalalta. 

Mitä kuopukseen tulee, niin suuri kivi putosi sydämeltä kun juttelimme yläasteen rehtorin kanssa keväällä ennen kuin opinnot edes olivat alkaneet ja hän suhtautui altistukseen hienosti. Sanoi heti, että hänellä on perusopetuslain mukaan mahdollisuus tehdä erityispäätös esim. terveydellisistä syistä, jos poissaoloja tulee paljon (kuten esikoisella tuli, ja tästä saatiin vähän opon kanssa vääntää). Hyvin on mennyt syksy poissaoloista huolimatta. Kuopus sai kaikista paitsi kahdesta lukuaineesta ysit ja ne kaksi olivat kymppejä...

Oma terveys on ...noooh... ihan hyvällä tolalla, mitä altistukseen tulee. Siihen muuhun aion yrittä jaksaa keskittyä ensi vuonna. 

Tällaisen Majan sentään löysin joulumyyjäisistä!

Siihen, ja työhyvinvointiin. Siltä osin, kun siihen itse on mahdollista vaikuttaa. Tämä kuluva vuosi oli sen suhteen kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus. 

Mitä onnellisuuteen tulee, niin kyllä minä olen onnellinen. Moni asia on todella hyvin, koti on puhdas, viihtyisä, työ on kaikesta tuolimatta mieleinen ja poikien kanssa on mainiot välit. Kuopus vaikkapa viestitteli yhden kriisinpoikasen keskellä jouluna isänsä luota että "kiitos kun sä ymmärrät". 💕 No minähän ymmärrän, mutta harvoin 13-vuotiaalta saa sellaista palautetta. Tai että "ihana kun autat mua tän kokeeseenlukemisen kanssa ja oot niin motivoitunut" (kun olin ihan liekeissä kun kerrattiin 1700-luvun valistusaikaa ja siitä seuranneita selkkauksia...)

Ystäviä on ja ne ovat rakkaita ja tärkeitä. Tukevia. Tai siis, tukevat minua, tarvittaessa. Ja tietysti minä heitä.

Kissat ovat tuoneet valtavasti iloa elämäämme myös.

"Tää on muuten mun sukka"

Ja te siellä ruudun toisella puolella! Kiitos, että olette olemassa!

Uusin voimin ja kujein uutta vuotta kohti!

Hartioiden välissä on ajatusten koti

Olo on kuin tällä kissalla

jolla unohtui kieli ulos suusta.

Minulla unohtuisi varmasti pääkin matkasta, jollei se olisi niin tiukasti hartioilla kiinni.

On levättävä!

***

Hartioiden välissä on ajatusten koti, sanoi muistaakseni Kari Hotakainen. Kauniisti sanottu, mutta juuri tällä hetkellä minun ajatukseni eivät ole kovin kauniita. Olisin mieluusti kokonaan ajattelematta, mutta ikävä kyllä ihmisen mieli ei toimi niin.

Ystävät

Silloin kun itsellä on vaikeaa, ovat ystävät kullan kalliita. Ja te ♥!

Katsokaapas, miten osuvan kortin
(ja kukat) sain ystävältä!

"Kiirettäni kauhistelin, voivottelin vaivojani. 

Muistin luetella flunssat ja korvatulehdukset. 

Kirosin huonot säät. 

Kun minun olisi pitänyt kertoa kuinka tärkeä sinä olet minulle"

Kukkulan kuningas

Minun viikonloppuni oli kyllä liki yhtä löysä kuin kuvissa esiintyvän kissan. Eilen sentään raahasin luuni pyhäinpäivän kunniaksi hautausmaalle ja kappeliin. Luvassa oli lohduttavia lauluja. En ymmärrä, miksi tungen itseni näin kauas mukavuusalueelta. Kappeli on kaunis, samoin hautausmaa tunnelmallinen, mutta minä en ole vähääkään hurskas taikka kristillinen ihminen. Olisihan se pitänyt tietää, että repertuaari on melko harras. Mutta ei se mitään, puitteet olivat upeat, samoin akustiikka, ja laulukin kaunista. Kai sitä voi nauttia tällaisesta ihan omalla tavallaan?

Rentona ja pahaa aavistamatta...

Muuten olen oikeasti vain ollut, loikoillut ja lukenut. Rapsutellut kissoja ja ollut onnellinen, että minulla on niin ihanaa, hempeää ja hurisevaa seuraa. Nuo tulevat syliin, kiehnäävät ja puskevat. En ole ollut yksin.

Äh, mitä sä kuvaat?

Meillä on olllut töissä aika hurja vuosi, ja saa nähdä, tuleeko seuraavasta sellainen myös. Olemme keskellä kaikkien aikojen tiukimpia talousarvioneuvotteluja (no, emme oikeasti, mutta minun aikanani, ennen kun tulin kuntaan, on ollut myös sellainen aika, että yt:t ovat oikeasti olleet pelottavat ja todellisuutta). 

Hohhoijaa tätä söpön kissan elämää.

Tänään kuopus tulee kotiin ja sitten alkaakin taas arki. Tosin minä lepään vielä huomisenkin, olen ollut vähän huonossa hapessa viime viikot. Nelipäiväinen viikonloppu tuolloin tällöin korjaa tilannetta. 

No poseerataan sitten!

Oliko sinun viikonloppusi voimaannuttava?

Kummallinen viikko

Tällä viikolla teen poikkeuksellisesti töitä tiistaista perjantaihin, kun perjantaina on lähikaupungissa mielenkiintoinen seminaari tai kehittämispäivä tai miksi sitä nyt kutsuisi. Töitä kuitenkin. Niinpä eilen minulla oli maanantai, ja sitten vähän tänäänkin, koska aloitin viikon kirjastokimppamme ohjausryhmän kokouksessa enkä suinkaan työmaalla. Lähikaupungissa. Aloitusaika oli niin kummallinen, että siinä menikin sitten "koko päivä". Eli tänään oli vähän maanantai myös, kun menin ensimmäistä kertaa tälle viikolle kuulemaan oman kirjaston kuulumisia - ja toki hommiakin tekemään.

Huomenna on ajeltava taas lähikaupunkiin, kun kuopuksella on oikomishoito. Kolme kertaa samalla viikolla on kyllä poikkeuksellista. Onneksi kahdesta kerrasta saan kilometrikorvaukset. Niin, ja huomenna on jo torstai - kummallista. Iltavuoro.

Kotielämä on sujunut mukavasti, riiviöitä rapsutellessa. Verhot menivät vaihtoon, tulin siihen tulokseen, että kappa on järkevämpi valinta pienten kiipeilevien kissujen kanssa. Lähikirpparilta löytyi vahvasta kankaasta kappa ja pöytäliina, joka sekin pääsi verhoksi. Yhteensä 1,50€. Ihan kiva, vaikka nuo eivät aivan minun väriset olekaan, tai lähinnä vissiin vähän haalea on tuo beige mun makuuni. Sehän ei ole väri, ainakaan minun värikartassani!

Verhot vaihtoon...voi pahus!

Tänään oli vielä sellainen erikoisuus iltapäivällä. että minä tein kuopukselle tortilloja ja hän teki minulle sosekeittoa. Kotitalous on alkanut seitsemännellä luokalla, ja jonkinasteinen innostus myös. Toki osa kokkauksista on läksyjä, mutta tämä taisi olla ihan vaan harrastuneisuutta. Keittoa jäi vielä huomiselle evääksi. Aika kiva!

P.s. Onko teillä aina keittiönpöytä siisti? Meillä ei, siellä voi piileskellä vaikka kissoja!

Elämä kantaa

Meillä oli tänään sadonkorjuutapahtuma kirpputori-kahvilassamme. Todella mainio päivä, kivasti myyjiä ja asiakkaita. Hyvä tunnelma ja upea porukka. On ilo olla mukana, kuulua johonkin. Olla osa yhteisöä. Tarkoitan nyt koko tätä pikku paikkakuntaa, en pelkästään talkooporukkaamme, josta siitäkin on tullut lyhyessä ajassa varsin tärkeä osa elämääni. Samoin kuin koko paikasta. Turvapaikka myrskyjen keskellä. Sellainen, jossa voi olla aika lailla oma itsensä. Välillä vaisu, toisinaan riehakas. Höpötellä. Olla hiljaa. Tavata ihmisiä, mutta sitten myös lähteä, kun sosiaalisuus käy introvertille ylivoimaiseksi. 

Ystävä sujautti vitosen ja sanoi "Osta itsellesi kukkakimppu".
Ostin salaatin (kasvisten myyjältä) ja sain kimpun alehintaan,
salaatti ja kimppu yhteensä viisi euroa.

Kevät oli melkoisen raskas, eikä kesäkään tuonut tarvittavaa helpotusta. Itse asiassa kun tarkemmin ajatteleen, hässäkkä alkoi kehkeytyä jo viime loka-marraskuun vaihteessa, keväällä se vaan eskaloitui. Tällä hetkellä työn iloni on kadoksissa ja paljon muutakin. Muun muassa motivaatio. Välillä elämänilokin tuntuu olevan hakusassa. 

Niinpä on ollut aika ja aikaa miettiä elämää, syntyjä syviä. Sitä, mitä minä oikeasti haluan ja tehdä liikkeitä siihen suuntaan. 

Ystävältä lainassa olevista Hyvin mielen korteista tulee ajatuksia herättäviä lauseita. Juuri nyt vuorossa olivat "Luotan sisälläni olevaan tietoon" ja "Luon mielessäni unelmani todeksi".

Haluaisin ajatella ja uskoa, että elämä kannattelee!

Ää-ä

Vaikka lomaa on ollut enemmän kuin koskaan, pidempään kuin koskaan, ja vielä huominen jäljellä, niin en minä kyllä ole vielä valmis töihin ja arkeen. En sitten millään, jotenkin, tänä vuonna. Koskaan ennen ei ole ollut tällaista oloa!

On ollut hankala talvi, paljon muutoksia, osa niistä tehtynä ja osa vielä edessä. Se tekee paluusta haastavan. Joku muutos on hyvästä mutta toinen taas ei niin mieleinen ja kuluttaahan se, aina, muutos. Uudet asiat, uudet kuviot. Selittänee yleisen työahdistuksen ja vastentahtoisen lomaltapaluun?

Ystäviltä sain ihania kukkia syntymäpäivänä,
koitan ammentaa niistä voimaa.

Voimaa on ammennettava arjessa pienistä asioista, terveellisemmistä elämäntavoista (taas kerran) ja niistä jutuista jotka sujuvat ja ovat hyvin.

Täytyy silti vielä nauttia huomisesta, viimeisestä lomapäivästä. Ja koittaa ajatella, että lasku on pehmeä, edelleen. Kaksi päivää töitä ja sitten taas viikonloppu. 

Sorvin ääreen

Vaihteleva viikon alku. Töihinpaluu ei ollut suoranaisesti kaaosta, mutta ei kyllä ihan sieltä keveimmästä päästä kuitenkaan. Säät muuttuivat helteistä koleiksi melkein yhdessä yössä. Eipähän tarvitse haikailla työpaikan ikkunasta että olisipa ulkona.

Auto on luottokorjaajalla ja minulla on ollut  ystävän auto lainassa. Hän itse oli kesäreissussa. Auton lainaan kuului myös mökin avaimet hanskalokerossa. Ensimmäisen arkipäivän jälkeen ajatukset pyörivät työasioissa ja kulkivat kaoottista rataa. Mietin, että mikähän auttaisi ja totta kai: rauhallinen saunomishetki puusaunassa, mökillä, luonnonhelmassa. Houkuttelin ex tempore toisen ystävän mukaan ja oli kyllä onnistunut ilta. Ihana naisten sauna ja puhtaina ja virkistyneinä palasimme kotiin iltapalalle, lukemaan ja nukkumaan.

Kamera ei ole kulkenut mukana, siksipä kuvitus-
kuvana kirppariostos: tuo makea riipus, 0,50€.
Korvikset olivat jo ennestään.

Tänään tuntui jo vähän helpommalta työsaralla ja entisestään helpottaa ajatus, että torstaisen iltavuoron jälkeen painan oven kiinni perässäni. Seuraa kuusi vapaata. Jotenkin tuntuu, että tämä pehmeä lasku on nyt enemmän kuin tarpeen, ettei pitkän loman vaikutus aivan heti nollautuisi ja tässä jaksaisi pitkän syksyn ja talven. Huokaus.

Viimeiset lomapäivät

Aika ihana viikonloppu oli. Niin kuumaa, ettei juuri voinut tehdä mitään, niinpä chillailimme, söimme vadelmia ja kirsikoita, nautimme lämmöstä. Terassilla auringossa oli jopa minulle aivan liian tukalaa, mutta varjossa pystyi vallan hyvin lueskelemaan. Olen jäänyt koukkuun Sebastian Bergman -dekkareihin ja on ihana lukea niitä yksi toisensa perään. Yleensähän sitä joutuu odottamaan vuoden seuraavaa kirjaa tai suomennosta, mutta nyt, kun olen myöhäisherännäinen, voin ahmia kaikki tähän mennessä julkaistut perä jälkeen. 

Lauantaina sain päähäni, että pitää  saada vähän viiniä vielä toiseksiviimeisen lomapäivän kunniaksi ja ajelimme pienempään lähikaupunkiin sitä hakemaan. Pistäydyimme myös satamakahvilassa jäätelöllä; minun ensimmäinen (ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät myös viimeinen) pallojäätelö tänä kesänä. Kahvin kanssa oli pakko ottaa porkkanakakun makuinen. Nam!

Kotona herkuttelimme tortilloilla, illalla, koska päivällä ei tee mieli lämmintä ruokaa. Tosin minun tortillani ei ollut edes lämmin, söin sen runsaan salaatin ja savulohen sekä hummuksen kanssa. Toimi aivan älyttömän hyvin!

Eilen oli vähän lauantaita viileämpää - jos nyt 29 astetta voi viileäksi kutsua - ja jotain jaksoi jo tehdäkin. Muun muassa nakata kuopuksen junalle ja pistäytyä pyöreitä täyttäneen äidin luona. Ilta meni makkaria viilentäessä ja unta odotellessa. Olen minä vielä kyllä aivan hullussa kesärytmissä.

Mutta nyt töihin, lyhyistä unista huolimatta. 

Vähän lohduttaa, että ajatus on tehdä tämä viikko töitä ja sitten vielä ensi viikolla huilata alkuviikko.(ma-ke). Kuopuksella alkaa koulu torstaina, mutta hän tulee kotiin onneksi jo lauantaina. Rupeamme kääntämään unirytmiä järkevämmäksi ja otamme rennosti vielä hetken ennen kuin arki alkaa. Pehmeällä laskulla toki. Kummallakin!

Loma loma loma loma!

Ihan kohta se alkaa!
Loma!
Todella odotettu sellainen. 

Ystävä tuli eräänä iltana piennarten kautta,
toi kimpun, pullon skumppaa
ja vielä naapurinrouvankin mukanaan.
Aika ihanaa♥♥♥

Viimeinen puoli vuotta on ollut töissä melkoista vääntöä, ja takki on välillä ollut aivan totaalisen tyhjä. Normihommat ja siihen päälle omatoimikirjaston suunnittelua ja kaikenlaista muuta hässäkkää. Vasta viime viikoina, ehkä ensimmäisen, viikon kestäneen lomapätkäni kohdalla, hoksasin, kuinka poikki oikeasti olenkaan. Käsi on rikki, unet häiriintyneet, ammatillinen itsetunto hukassa ja vielä vähän muutakin kivaa siihen päälle. 

Tämän viikon kirjasto on jo ollut kiinni, olemme valmistelleet remonttia, muuttaneet työhuoneiden paikkaa, purattaneet vanhan tiskin ja palaveeraneet uusien naapurien kanssa. Tämän päivän agenda on uusi palvelutiski ja verhot ja pieni järkkäily. Sitten loppu jää muille, remontti, atk-hommat, sähkötyöt. 

Minä aion levätä, olla ajattelematta mitään työhön liittyvää, nukun pitkään, luen, nautin ulkoilmasta,  kuopuksen seurasta, ystävistä, kirpparikahvilasta, kesästä. 

Päässä soi "kesä on kreisiiiii"...

Aion jatkaa

hyväksi havaitulla linjalla eli ihan pihalla. On viimeinen lomapäivä tällä erää, ja täytyy sanoa, että ihan hienosti pääsin kyllä työasioista irti. Nyt ne tosin hiipivät pikku hiljaa mieleen ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä ahdistaa mennä töihin. No, kaksi viikkoa, joista toinen normitöitä ja suunnittelua, toisen sitten jo kirjasto on kiinni ja aloitamme huseeraamisen. Meille tulee uusi tiski, työhuoneiden paikat vaihtunevat ja muutakin pientä mylläystä on luvassa. Apuakin toivon mukaan. Sitten neljä viikkoa lomaa putkeen! Jaksaa jaksaa!

Varjoisa keidas aurinkoisen päivän aamuna.

Tänään kuitenkin istuskelen ulkona, luen, koitan vielä nauttia vapaasta ja illemmalla käväisen ystävän luona nimipäiväkahveilla. Kuopus lähtee hetkeksi isälleen, tulee juhannukseksi kotiin. Ajatelkaa, juhannus on ihan pian! Ja tämähän tarkoittaa, että ensi viikko on lyhyt viikko. Jee! Kyllä se tästä!

Loma!

Eilen alkoi viikon loma. Aika odotettu sellainen. Tänä keväänä on ollut kaikenlaista säätöä töissä ja se vain jatkuu, joten pieni breikki on nyt enemmän kuin paikallaan. Sitten jatketaan muutama viikko ja heinäkuussa lomaillaan neljä viikkoa putkeen! Se on enemmän, kuin minulla koskaan on ollut. Yleensä olemme vuorotelleet kollegoiden kanssa ja limittäneet lomia myös kuopuksen isän kanssa. 

Syksyllä tulee 14 vuotta täyteen tätä pestiä, joten onhan se jo aika vähän irrottautuakin, edes kuukauden ajaksi! Ja täytyy myöntää, että nyt tulee tarpeeseen. Työ on yleensä ihanaa, leppoisaa ja antoisaa. Viime aikoina se ei ole juuri ollut mitään noista. On vähän kerättävä voimia, mietiskeltävä ja ennen kaikkea levättävä. 

Kuva, jonka lähetin kuopukselle.
Hampsteri näyttää tässä kuulemma hevoselta?!?

Kuopus tulee huomenna isältään, mutta sitä ennen minä rentoudun, huolehdin vain itsestäni. Lepään. Luen. Nukun. Nautin!

Voitto kotiin, tänäänkin?

Olen seurannut sydän syrjällään, kiljuen ja karjuen, istuen ja hyppien Leijonien huikeita matseja. Eilen oli sen verran taas jännää, että en pystynyt enää istumaan ja viimeisellä erätauolla piti - perinteisesti - pestä sitten ikkunat energiaa kuluttaakseni. Urheilulla on oudohkoja sivuvaikutuksia!

Meillä on täksikin illaksi kisakatsomo, kuopus makoilee sohvalla ja jos nukahtaa kesken pelin, ei haittaa mitään. Huomenna starttaa viimeinen kouluviikko, joka sekin on helatorstain verran vajaa. Ja sitten olisi kesäloma! Kuopus menee ensimmäiseksi viikoksi isälleen ja minä teen töitä, mutta sitten lomailen viikon ja saan kerättyä voimia. Tää kevät on ollut yllättävän kuluttava (töissä) ja yhä pidempään jatkuva rahallinen pihistys ja kiristys vie alati enemmän voimia. Jos lomilla vaan olisi.

Pidempi lomapätkä meillä on sitten heinäkuussa kun kirjasto on kiinni. Tilojamme muokataan niin, että perhekeskus voi muuttaa taloon. Isoja muutoksia mutta hyvällä suunnittelulla onnistunevat syksyyn mennessä. Tiedän siis, mitä teen pari seuraavaa viikkoa töissä...

Mutta sitä ennen minä jännitän Leijonien finaalia. Hopeakaan ei ole häpeä, ei totisesti. Mutta silti mietitään, tuleeko vielä yksi kiekkojytky? Jännätäänkö yhdessä?

Voitto kotiin

Suomi voitti jääkiekon välierissä Ruotsin ja minä varmaan myös - työpaikan "taistossa". Mikäs sen makoisampaa!

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, tai jotain.

Oikein rattoisaa viikonloppua toivottelen. Jospa minäkin nyt nukkuisin ja lepäisin ja rentoutuisin.