Sivut

maanantai 9. marraskuuta 2015

Sunnuntaina ladataan akkuja

Sunnuntai menikin sitten sosiaalisen lauantain vastapainona kotosalla. Ystävä kävi kahveilla kuten arvelinkin, mutta muuten oltiin ihan omalla porukalla. On mainioita huomata, että päivät kuluvat kolmisinkin, ei aina tarvitse seuraa, ei sen kummempia aktiviteetteja, vain oleilua. Itse asiassa olen vahvasti sitä mieltä, että välillä on syytäkin rauhoittua kotiin. Koitan sitä opettaa pojillekin, että välillä saa ja pitääkin olla tylsää. Silloin on oiva hetki vaikkapa tarttua kirjaan. Eilen oli niin harmaa keli, että pysyttelimme suosiolla sisällä.


Sunnuntaina voi halutessaan hillua
koko päivän jumpsuitissa


Minua ilahduttaa suuresti, kun esikoinen ehdottaa vielä lautapelien pelaamista. Me kuopuksen kanssa nyt pelaamme tämän tästä, mutta on mainiota, että teinikin välillä liittyy joukkoon. Tällä kertaa pelasimme Skip Boa ja minä voitin molemmilla kerroilla. Jee! Olen joka vuosi koittanut ostaa jonkun lautapelin meille joululahjaksi, jotta olisi uutta yhteistä tekemistä. Katson Leluyhdistyksen Vuoden pelit -finalisteista osviittaa, ja tänä vuonna päädyin tilaamaan Port Royalin. Saa nähdä miten se soveltuu tarkoituksiimme. Esikoinen kun on niin hirvittävän hyvä kaikessa laskemisessa ja strategioissa, että tarvitsemme pelin, jossa tuurillakin on osuutensa. Muuten emme pärjää kuopuksen kanssa ollenkaan. Ikäero tuo omat mausteensa pelin valintaan, sen pitää kuitenkin olla niin yksinkertainen, että kuopuskin oppii säännöt nopeasti.

(On muuten muutkin joululahjat jo suunnilleen mietitty ja tilattukin. Hyvä minä!)

Tuntuu myös hyvältä, että esikoinen kahvia keittäessään kysyy minulta otanko kupposen. Lämmittää  sydäntä tämä roolien vaihtuminen ja se, että ajattelee muitakin kuin itseään,  ihan joka kerta.

Kuopuksen kanssa katsottiin vielä Suomen pelikin. Leppoisaa kuin mikä!

6 kommenttia:

  1. Meillä tahtoo nykyisin olla kaikki viikonloput tuollaisia rauhallisia oman perheen kesken vietettäviä. Pojat on niin vähän kotona, ettei silloin malta minnekään lähteä.
    Meillä on myös ollut usein lautapeli lahjalistalla jouluisin. Se jotenkin kuuluu jouluun suklaan ja kirjojen lisäksi. Mukavaa yhteistä tekemistä edes kerran vuodessa....Meidän perheen suosikkeja ovat tietokilpailut. Niitä pojat jaksavat vaikka kuinka paljon. Itselleni ne eivät ole se suurin pop.
    Eilinen meni rattoisasti telkkarin vierellä ja Ekan kanssa lenkkeillessä vaikka vettä satoikin. Nyt alkaa näyttää siltä, että löytyi sopiva verenpainelääke. Olo on helpompi, paitsi että yskin vieläkin.
    Illalla sain sitten tehdä pienen ajelun, kun toinen kaksosista unohti yhden takin kotiin ja kävin viemässä sen heille. Odottivat minua Huittisissa. Kyllä oli pimeää ja sumuista se keli ja valtava liikenne.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä kans viettäisin tällaisia vaikka joka viikko, mutta kuopus on joka toisen isällään. Koitetaan sitten yleensä olla suht rauhallisesti ne viikonloput, kun hänen ei tarvitse lähteä mihinkään. Välillä saa ja pitää olla rauhallista ja tylsää!

      Hyvä että löytyy käypäset lääkkeet ja voit paremmin!
      Vielä parempaa vointia ja viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. "Tylsyys" on joskus niin tarpeellista ja ihanaa! Katsella vain kaikessa rauhassa, kun kynttilä palaa tai lintu syö talipalloa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun musta tuntuu että hirmu harvoin on aikaa oikeesti ihan vaan olla. Aina on jotain, ruoanlaittoa, pyykkiä ... kotihommaa! Nautin silloin kun pystyn!

      Poista
  3. Tänä aamuna totesin, että olipahan taas pitkä neljän päivän viikonloppu! Torstaina laiskottelin, perjantaina oltiin työporukan kanssa syömässä ja elokuvissa, lauantaina ajeltiin Tampereelle hoitamaan kaikkein pienintä ja eilen sitten ajeltiin Mäntän upean Kiefer-näyttelyn kautta kotiin. Nyt kolme päivää töissä ja sitten taas neljän päivän vapaa ja taidankin olla silloin yksin kotona. Kirjoja, elokuvia, päiväunia, hitaita aamuja ja ehkä parin kaapin ja oman huoneen siivousta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin totesin siivoojille, että nopeasti se kolmen päivän viikonloppukin vaan menee! Mutta onneksi sitten taas toisaalta tuleekin uudestaan, nopeasti! Ensi viikonlopun suunnitelmasi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin minun. Kuopus lähtee isälleen joten voin olla vielä rennommin.

      Nautitaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana