Sivut

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Marraskuu ja myrrysmiehet

Kurpitsalyhtymme sai sisäänsä led-valon. Bongasin tämän tuotteen paristakin blogista, joissa se sai ylistäviä arvioita. Olen kaivannut sisääntulon kynttilälyhtyyn jotain ratkaisua, kun lämpökynttilä ei kovilla pakkasilla jaksa palaa, tuulisella säällä sammuu ja sateessakin toimii aika nihkeästi. Silti olisi kiva, että olisi joku tuikku toivottamassa vieraat - ja miksei omankin väen - tervetulleeksi. Ratkaisu löytyi Clas Ohlsonilta ja vieläpä varsin edullisesti. Kaksi aidon näköistä paristokäyttöistä ledkynttilää maksoi yhteensä yhdeksän euroa. Kynttilät ovat oikeasti vahaa (päältä) ja näyttävät kovasti aidoilta. Toisaalta tässä pimeydessä menisi feikimpikin, mutta joka tapauksessa. Parasta näissä silti on ajastustoiminto. Ajastuksella kynttilä kytkeytyy automaattisesti päälle kun tulee hämärää, palaa kuusi tuntia ja sammuu sitten. Sama seuraavana päivänä. Nerokas keksintö! Nyt vaan jään seuraamaan, miten pitkään paristot (2 X AAA) kestävät.



Jahka pyhäinpäivä on ohi, siirrän tuon toisen etuterassin
kynttilälyhtyyn ilahduttamaan ohikulkijoita



Joku tarkkasilmäinen saattaa huomata tuossa oikean alakulman pakkauskuvassa mielenkiintoisella tavalla avatut kannet. Niin, ne, jotka ovat irrallaan kirjekuoren päällä. Meillä on suvussa sellainen "tauti", että pakettien avaaminen oikein ei millään onnistu. Kärsivällisyys ei riitä etsimään sitä oikeaa kohtaa, ohjetta tai mitä ikinä, vaan pakkaukset yleensä revitään ja raastetaan auki - ja todennäköisesti vielä väärästä päästä. Tämän kanssa meinasi mennä totaalisesti hermo ja käytin saksia. Kun ei pysty ja osaa niin ei. Ei sitten millään!


***

Otsikon myrrysmiehistä kuulin ensimmäistä kertaa oululaisen hassun poppisbändin Aknestikin laulamana, Ongella -biisissä. Muutin Ouluun vuonna -90 ja tuolloin bändi oli voimissaan. Oi, nuo merten kiharapäät, kuinka teistä tykkäsinkään. Suomen pystykorvan kadonnut onni -minilp kuunneltiin melkein puhki. Heti rupesi päässä soimaan Pissalla nätti... prinsessa vielä vessassakin... pyyhkimään päästä tahtoisin... 

12 kommenttia:

  1. No nytpä on keksitty hyvä vehjes, kun on ajastinkin! Luin kyllä ensin että "ajatustoiminnolla"... mutta tuo just on niin ärsyttävää minusta patterivehkeissä ollu, että ne pitää muistaa sammuttaa ja sitten ei muista ja kun muistaa on patterit jo tyhjät. Taas viimeyön oli lepattanu mulla yksi led-tuikku täällä ihan turhaan. Täytyypä katsoa, jos noita olis vielä jäljellä kun pääsen taas käymään Ohlsonilla tai jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans ja aattelin sun lyhtyjä kun kirjoitin tätä ;-)

      Katotaan nyt miten kestää, mutta ainakin toistaiseksi olen kyllä ollut varsin innoissani ostoksestani!

      Poista
  2. Kiiti vinkistä! Clas Ohlsonille tieni vie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä blogistaniassa saa paljon hyviä ideoita ;-)

      Poista
  3. Niinpä. Miksi ihmeessä kaikki laatikot avataan eri tavalla? Ei minkäänlaista logiikkaa :)
    Vain Mynthon-aski aukeaa normaalisti ja ehkä Da capo, kun harjottelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just! Mäkin oon ehdottomasti sitä mieltä että vika on pakkauksissa, ei suinkaan meissä ;-)

      Poista
  4. Vuokramökin emännällä oli noita led-lamppuja ja ne oli todella oikean näköiset kynttilät. Ajattelin käydä ostamassa sellaisia parvekkeelle iltojen iloksi.

    Yksi opiskelukaveri tykkäsi tuosta bändistä ja muistelen kerran jos toisenkin, kuinka sen suusta kesken tunnin luikahti jokin hauska laulunpätkä.

    Oikein upeaa sunnuntaita sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Aknestikiä voisikin poikien kiusaksi ja kauhistukseksi ruveta hoilaamaan!

      Nuo kynttilät on kyllä kätsyt, ja vaikkei nyt ihan aidon näköiset oliskaan niin sen verran kätevät tosiaan, että saavat sitten loput anteeksi.

      Poista
  5. Toivottavasti nuo ovat parempia kuin se Prismasta ostamamme samantyyppisellä ajastimella toimiva led-valosarja. TOSIN mä tein sen virheen, että se paloi ensin muutaman vuorokauden putkeen, kun en osannut laittaa sitä ajastinta päälle, (miten niin en osannut....) mutta kolmella AAA paristolla se ei sittenkään toiminut kovinkaan pitkään :( :( En oo vielä vaihtanut paristoja ja kokeillut uudestaan, että kuinka kauan se oikeasti toimii.

    Mutta kiitos vinkistä silti, tuo olisi parvekkeella kätevä, ei tarvitsisi sinne pimeässä mennä sytyttelemään kynttilöitä. Ehkä käyn kuitenkin tuommoisen ostamassa. Paristoja saa joko Ohlssonilta tai Tokmannilta tai Kärkkäiseltä halvalla :D Kelpaa kyllä.

    Mukavaa marraskuuta Marjaanalle muksuilleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on pohjassa nappi jossa lukee kutakuinkin yksiselitteisesti ON OFF ja TIMER. Jos mä osasin sitä käyttää, osaat säkin ;-)

      Sinne kans, mainioita marraskuuta pimeydestä ja kaikesta huolimatta!

      Poista
    2. Jep, siinähän se olikin ton valosararjan kanssa, kun en aluks osannut käyttää :)
      Toivossa on hyvä elää... ;)

      Poista
    3. Just näin, ja me ollaan kehityskelpoisia!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana