Sivut

maanantai 17. joulukuuta 2018

Se tunne

kun ruoka tuijottaa






Olen ilmiselvästi loman tarpeessa.

Onneksi se alkaakin pian: jo torstain iltavuoron jälkeen.



P.S. Marikalle tiedoksi ja todisteeksi, kyllä voi olla aikuisten tarroja:



!!!

lauantai 15. joulukuuta 2018

Viikko vielä

Milloinkahan minusta tuli jouluihminen? Ehkä lasten myötä? Ja vaikka esim. esikoinen ei enää ole erityisemmin "jouluiässä", niin minä sen kun vaan porskutan syvemmälle ja syvemmälle joulusyövereihin. Varmasti vielä sittenkin, kun kuopus on kasvanut joulusta ohi - jos nyt joulusta koskaan voi kokonaan ohi kasvaa. 

Joka tapauksessa rakastan pakettien piilottamista kaappiin, sitä tunnetta, kun kaikki alkaa olla valmiina. Joulumenun suunnittelua, siis sen joulupäiväisen, jolloin äitini ja hänen miehensä tulevat meille syömään. Jouluaattona poikien kanssa keitellään vain joulupuuro ja ahdetaan kitusiin niin paljon suklaata ja marmeladia kuin vain ikinä pystytään. Eron jälkeen lopetin jouluruokien tekemisen, koska pojat eivät niitä syö. Minä saan äidiltäni maistiaiset joulupäivänä ja nautin ne sitten Tapanina. Aika stressitöntä, etten sanoisi!

Luulen, että osaltaan tämän jouluhössötykseni selittää se, että mikä tahansa tekosyy kylmän ja pimeän vuodenajan kestämiseksi ja selättämiseksi kelpaa mulle. Valoja, koristeita, höpsötystä. Joulusukkia joihin tonttu livauttaa pieniä yllätyksiä tuolloin tällöin. Sitä joulun taikaa.



*)


Ensi viikko vielä ja sitten voidaankin laskeutua ja rauhoittua joulun tunnelmiin. 



*) Kirpputorilta kotiutui pieni skumppapullon korkista tehty tonttu, joka oli vissiin muutakin kuin haistellut korkkia, ainakin harottavasta katseesta päätellen. Se löysi onneksi hengenheimolaisen kuopuksen iltapäiväkerhossa aikanaan tekemästä hiihtäjästä, jolla on hieman samanlaisia ongelmia. Nyt ne hiitävän aivan omia polkujaan yhdessä. Mitäs minä sanoin joulun taiasta?!?

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Se aika vuodesta

Minä haluaisin olla kalenteri- ja muistikirjaihminen. Olen kateellisena katsellut vaikkapa Marikan ja Birgitan kauniita versioita. Olen myös koittanut BuJoa - muistaakseni viime vuoden vaihteessa - mutta se loppui lyhyeen. Kännykän kalenteri on muistutuskäytössä ja kovassa käytössä onkin.  Seinällä on perhekalenteri, jossa on kaikille perheenjäsenille oma sarakkeensa menoja varten. Yleensä Mauri Kunnaksen. (Siis ei Maurin menoja vaan Maurin piirtämä. Se kalenteri.) Siitä siirrän sitten liitutaululle näkösälle tulevan viikon ohjelman. Kuopus on sellainen, että se nauttii, kun näkee ja hahmottaa mitä on tulossa.





Toinen liitutaulu on päässyt menu-käyttöön.



Edelleenkään ei syödä mummia ja hänen miestään
vaan heidän kanssaan




Koska en ole onnistunut vuosiin pitämään muuta kalenteria mutta tarvitsen muistiinpanovälineitä työkokouksissa, vapaa-ajan kokouksissa jne otin käyttöön vihkon, jossa on erilliset työ- vapaa-aika- ja sekalaista- osiot. Siitä voi myös napata muistilappuja, irrottaa sivuja tarvittaessa ja liepeissä kulkee muutama tarpeellinen paperi, jotka eivät lompakkoon mahdu. Nyt se alkaa olla lopuillaan.

Tässä syksyllä tulin taas tilanneeksi ensi vuodelle kalenterin. Ja kirjasen, kun tajusin, ettei tuohon kalenteriin mahdu (kokous)muistiinpanot ja sen sellaiset. Jos koittaisin näiden kahden yhdistelmää ja katsoisin, josko minusta sittenkin tulisi kalenteri- ja muistikirjaihminen. Taas tulevana vuonna. Ainakin hetkeksi.






Kauniita nämä ainakin ovat.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Joko

olis taas aika uudelle gerbiilikuvalle?


Piilokuva


Ja tässä hiukkasen enemmän esillä.





Onpa ihanaa, kun tämä viikko on sellaista normaalia, rauhaisaa eloa. Ei juurikaan iltamenoja (ehkä yksi mukava konsertti lähikaupungissa), ei ylimääräisiä stressinaiheita kotona eikä töissä. Jopa ne tavanomaiset väistyvät hetkeksi: veronpalautukset tulevat ja äiti lupasi joulurahan myös♥. Nyt on meidän joulu turvattu. Lahjat on jo ostettu, Visa (perjantain tilipäivänä) nollattu, joulupäivän ateria suunniteltu ja valmistelut mukavalla mallilla muutenkin. 

Töissä voin keskittyä olennaiseen: kevään uutuuskirjat pitää tilata. Kotona myös, kuopukseen. Ennen kun sitten perjantaina lähtee isälleen ja ystävä taisi taas kutsua itsensä iltaa istumaan. Nyt pidän siiderit mahdollisimman kaukana koneesta. Tai taidan itse asiassa jättää ne kokonaan kauppaan.


***

Lopuksi vielä harvinaislaatuinen otos, jossa otukset ovat molemmat samassa kuvassa. Toki hieman epätarkka, koska varsin vikkeliä vipeltäjiä ovat kyllä. Aina jompikumpi liikkuu.





On ne valloittaneet meidän sydämet!

lauantai 8. joulukuuta 2018

Superäiti

tai sitten ei. 

Joka tapauksessa kuopus tituleerasi minua sellaiseksi, kun omin pikku kätösin pyörittelin hänelle 55 lihapullaa tarjouksessa olleesta luomujauhelihasta vaikka itse olen kasvissyöjä. Tänään saa niitä tomaattikastikkeen ja riisin kanssa ja loput laitan pakkaseen. Nuo ovatkin sitten jauhelihakastikkeen lisäksi suunnilleen ainoa liharuoka jota osaan tehdä. Ongelma on nimittäin se maistaminen... 

Eilen ei ollut maistaminen ongelma, olimme kollegoiden kanssa lähikaupungissa tutustumassa omatoimikirjastoihin ja sitten kävimme syömässä. Vielä illallakin oli ähky kolmen herkullisen ruokalajin jäljiltä. Söin mm. nieriää parmesanrisoton kanssa (nam!!!), koska siinä on kala minun makuuni, saa vaan tosi harvasta paikasta ja harvoin edes raaskisin ostaakaan. Nyt kelpasi!

Ihanasti on siis tässä vapaat ja työt vaihdelleet. Eilistä en kyllä varsin työpäiväksi laske, enkä kyllä tämäniltaistakaan: menen auttamaan yhdessä väliaikakahvituksessa. Huomenna sitten olen vaan ja niin oli kyllä asian laita itsenäisyyspäivänäkin. Vähän väijyin linnan juhlia ja kudoin syksyisen hartiahuivin loppuun. Talvi ehti tulla ennen kuin se valmistui.





Kaunis se on silti!

***

Esikoinen ei saanut läppärini näppistä putsattua mutta ehdotti, että ottaisin käyttöön erillisen näppäimistön. Onni on selväjärkinen ja looginen atk-tuki. Mikä helppo ja halpa ratkaisu - joka olisi itsekin pitänyt keksiä!

torstai 6. joulukuuta 2018

Hiljaiseloa

Paitsi että oleilemme kotosalla rauhassa, niin myös blogi viettää hetken hiljaiseloa. Onnistuin kaatamaan läppärini näppiksille siideriä... hih. Tai siis höh.




 


Hätävaratabloidini ei todellakaan innosta surffaamaan kuin pakolliset, saati sitten kirjoittamaan.
 
Rakas atk-tukeni esikoinen saa avata koneen ja koittaa korjata tuhoja. Katotaan miten käy!

maanantai 3. joulukuuta 2018

I can hear music!

Arvatkaapa mitä! Hoksasin tässä ihan vasta, että olen saanut musiikin takaisin elämääni. Kaksikymmentä vuotta se olikin poissa. Kun tein esikoisen yksin, olin niin väsynyt ja umpipuhki iltaisin kun sain hänet nukkumaan, että en kestänyt ajatustakaan minkään valtakunnan äänistä. Luin vain tai nukahdin itsekin saman tien. Sille tielle jäi rokkityttöys. Olinhan sitä ennen, varsinkin teininä, liftannut ympäri Suomea katsomassa livekeikkoja. Parhaana vuotena liftikilometrejä kertyi sellaiset 25 000. Keikoilla kävin aktiivisesti myös Helsingin aikoinani. Ja sitten tämä kaikki jäi, kuunneltu musiikki myös, kuin veitsellä leikaten.

Kuopuksen myötä olen yllättäen saanut sen takaisin. Lapsi on musikaalinen ja isänsä maksaa hänelle Spotifyn, mikä on hienoa. Se on kovassa käytössä ja autossa on aina radio auki. Emme tokikaan jaa samaa musiikkimakua - pois se minusta. Hän kuuntelee ei kaikkein tunnetuinta ulkomaista räppiä (mm. XXXTentasion, Scarlxrd), mutta muunkinlainen tämän päivän trendimusiikki menee. Minä olen siinä ohessa löytänyt uusia artisteja ja yhtyeitä. Viikonloppuna tein itselleni  voimabiisisoittolistaa. 

Yksi niistä on Imagine Dragonsin Natural. Tässä hetki sitten olin menossa yhteen kokoukseen jossa oli pakko antaa vähän negatiivista palautetta. Usein jäädyn niissä tilanteissa, en sitten saakaan sanaa suustani tai kaunistelen liikaa. Juuri ennen kokousta kajahti autoradiosta kyseinen biisi ja lopetin sen  kuuntelun kohtaan jossa laulaja karjaisee I'm gonna make it! 







Ja minähän uskalsin. Kauniisti mutta jämäkästi.