Sivut

lauantai 14. marraskuuta 2015

Koira ja kerma

Kävin kaupungissa asioilla tilipäivän kunniaksi ja ex tempore myös äitini luona kahvilla. Ja hyvä että kävin, koska sain sieltäkin mukaani lämmintä vaatetta läheiseen vastaanottokeskukseen toimitettavaksi. Kaikki voittavat, omat kaapit ja nurkat siistiytyvät ja tulokkaat saavat asianmukaista päällepantavaa. Yksikin mies tuli vastaan sandaaleissa, eikä lämpöasteita enää ollut kuin kaksi. Hrrr! 


Viereisessä autossa oli vahtikoira...



Nyt aion olla vaan ja ladata akkuja. Jotenkin oli varsin kuluttava viikko. Nukun, syön vitamiinipitoista ruokaa, lueskelen ja lepään. Ystävä saa tulla kylään, mutta muuten otan kyllä sellaisen erakkoviikonlopun. Metsässä voisi vielä käydä katsomassa löytyykö suppilovahveroita jos sää sallii.




Vitamiinipitoisesta ruoasta tuli mieleen, että olen ihan koukussa aamupalaan/välipalaan/iltapalaan, johon tulee sekalaisia hedelmiä ja seesaminsiemen-viikuna"kermaa". Tuoreruoka on luonnollisesti varsin hiilihydraattipitoista, mutta tällä tavalla saa mukaan hieman proteiinia ja kalsiumia samaten. Pitää myös pidempään nälkää!

4 kommenttia:

  1. Tyhmä kysymys: miten sä teet tuon "kerman", kaikki sekaisin blenderissäkö?

    Oikein lokoisaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ollut ollenkaa tyhmä kysymys ;-)
      Mä liotan molempia (erikseen) ensin jokusen tunnin ja sitten sekoitan viikunoitten liotusliemineen blenderissä aika pitkään, että siemenetkin menee "mössöksi"

      Poista
  2. Onpas söpö vahtikoira. Susi lampaan vaatteessa?
    Täällä ei edelleenkään näy suppilovahveroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huono sienivuosi on ollut, mutta nyt löytyi sentään jonkin verran suppiksia. Enempää en tarvikaan, kuivaan nää ja riittää mun tarpeisiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana