Sivut

perjantai 13. marraskuuta 2015

Väriä harmaan keskellä

Työviikko loppui ja sain kuin sainkin kuopuksen matkaan. Vuorossa on isäviikonloppu ja kaikenlaista säätöä siihen liittyikin tällä kertaa. Eipä sen enempää siitä kuin että huokaus. Syvä sellainen.


Nämä näyttelyn väriläiskät jäivät kuvaamatta


Keskiviikon vietimme kuopuksen kanssa kaksin, kun päivänsankari oli kaupungissa kavereiden kanssa syömässä ja katsomassa uusinta Bondia. Nyt on sitten esikoisen oman ajan vuoro. Saa nähdä mitä keksitään vai keksitäänkö mitään. Laatuajaksi ei vissiin kuitenkaan lasketa eilisaamuista yhteistä terveysasemalla käyntiä? Minä sain influenssarokotteen ja esikoinen kävi labrassa. Ja apteekissakin vierailimme porukalla, mutta ei sekään taida täyttää yhteisen ajan kriteerejä...

Tänään on tilipäivä ja tarkoitus on käydä kaupungissa hoitamassa asioita ja ostamassa ruokaa ja tykötarpeita. Tuntuu ihan mukavalta sellaisen viikon päätteeksi, kun jo tiistaina tilillä oli vain 9 euroa rahaa. Toki silloin tuli myös S-bonukset, joilla saman päivän niukat ostokset sai tehtyä ja keskiviikkona sitten tuhlasin tuon viimeisenkin. Torstai meni pakasteilla, joita onneksi aina meiltä löytyy. 

Kaupunkireissun jälkeen rauhoitun kotiin. Huomenna lähtee esikoinenkin mummille ja minä makaan kuin lahna. Tai karhu. Talviunilla. Kun on niin harmaatakin!


Luottokorjaajani vaihtoi eilen talvirenkaat alle, eikä yhtään liian aikaisin!




***

Sitten pari toivekuvaa eskarilaisten seinäkoristeista. Minusta nuo ovat kyllä varsin hienoja!











Niin, ja hyvää viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Ne on tosi hienoja! Täytyy yrittää muistaa väsätä ensi kesänä itsekin :)
    Leppoisaa, aurinkoista ja mukavaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä innostuin kans ja ajattelin, että vaikka ei sisällä pystyiskään pitämään, niin terassille tauluksi!

      Nyt on ainakin harmaata, mutta nukuin 10 tuntia, joten olo on ihan toinen. Kun katsoin ennustetta uudelleen, oli se aurinko kadonnut. Piti päivittää blogikuvakin...

      Poista
  2. Leppoisaa ja rauhallista viikonloppua. Uni on paras lääke melkein mihin vain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhtu!

      Nukuin 10 tunnin yöunet ja vielä päälle tunnin päikkärit. Ajattelin jatkaa samaan malliin koko viikonlopun ;-)

      Sinne kans, leppoisaa ja rauhallista viikonloppua <3

      Poista
  3. Voi Marjaana - millä saisin sut näkemään aurinkoa tässä harmaudessakin :) Tosin just nyt se on ollut vähän hankalaa itelläkin, kun nenä vuotaa kuin se kuuluisa sulhaspojan .... No, siihen sain tänään METSÄN tuoksuisia nenäliinoja - voimme jatkaa taannoista keskustelua: mikä idea? Nuhanenä ei juuri haista minkä hajuisia nenäliinoja sille annetaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, ei haista ehkä, mutta aistii kemikaalit ;-)

      Kyl mä nään ilonaiheetkin. Just mietin, että olipa taas ihanaa käydä esikoisen kanssa saunassa. Siellä tulee aina parhaat keskustelut! Ja muutenkin elämä on mallillaan, kun saan vähän levätä. Viikko oli vähän raskas!

      Ja sinne kans Pöllö ihanaa viikonloppua!

      Poista
  4. Tosi kivoja nuo "risutaulut". Sillä kiinnitin niihin huomioni jo aiemminkin.
    Nuku ja lötkötä, kun kerran voit! Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne kans, jos vaan on mahdollista lötköttää ja levätä, leppoisaa oloa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana