Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvä seura, parempi mieli

Eilinen päivä oli jo paljon paljon parempi kun sitä edeltävä. Mielikin kirkastui. Ja mikä ettei, heti aamukahvilla rupesi pihalta kuulumaan miesten ääniä. Minua pidempään lukeneet tietävät, ettei Majassa juurikaan niitä ole kuultu viime aikoina. Nyt sentään ikkunan läpi. Sähkömiehet siellä töllistelivät jotain oikein antaumuksellisesti. Mietin kuumeisesti menisinkö hakemaan aamun sanomalehteä - jota minulle ei tule - postilaatikkoani kovasti paukutellen? Päädyin sitten kuitenkin kurkkimaan niitä vain sälekaihdinten välistä. Näistä kavereista tuli mieleeni, että jos huoltomiestä, ystävien ukkoja tai sukulaismiehiä eikä alaikäisiä (teinin ystäviä, te perverssit) lasketa, saldo on viime vuodelta vissiin neljä. Yksi isä ja poika syömässä isommassa seurueessa ja kaksi taiteilijaa yhtä aikaa yökylässä. Toisen olisin ottanut viereenikin, mutta ei ilmaissut kiinnostustaan. Toinen ilmaisi, mutta torjuin. Hmm, ei kaksinen vuosi.

Ei vaineskaan, minun on ihan hyvä näin eikä orkidean pidä kiirehtimän. Ketään ketkua en riesoikseni ota ja koska olen muutenkin kranttu, mitä eritoten älylliseen kapasiteettiin tulee, tiedän, että tämä voi todellakin ottaa aikansa. Minulla on sellainen ongelmallinen mieltymys, että miehen pitää olla vähintääkin vertaiseni älyllisesti ja suotavaa jopa olisi - feministit, kavahtakaa - että voisin joiltain osin katsoa häntä ylöspäin. Olen kerran koettanut ihan tosissani tinkiä tästä vaatimuksesta mutta se ei pidemmän päälle onnistunut. Treffailin aikanaan erästä luomuviljelijää joka oli kaikin puolin hyvä ja mainio mies. Seksikin oli satumaista, joten yritin olla välittämättä siitä, että pääkoppamme eivät aivan kolahtaneet kohdilleen. Yritys hyvä, nyt sen tiedän. Nykyään olen valmis jopa tinkimään siitä seksistäkin ennemmin...

Miten tämä tarina nyt näille raiteille meni? Minun piti kertoa teille miten eilinen reissumme sujui. Sekin piristi kummasti, meillä on aina ystävän kanssa mukavaa. Voin olla oma itseni, alakuloinenkin, jos niikseen tulee. Ajelimme tunnin suuntaansa ja paransimme maailmaa matkoilla. Kävimme myös syömässä falafelit shoppailun jälkeen. Piipahdimme Marimekon tehtaanmyymälässä ja eräässä käsityöläisputiikissa, josta ostaisin kaikki vaatteeni, rikas mies nainen jos oisin. Nyt hiihtelin hillitysti molempien kauppojen käytävillä, mutta ihan uuden vuoden lupaukseni kunniaksi piti yksi "pieni" vaate vielä ostaa. Puolustuksekseni sanottakoon, että olen kuolannut noita tunikoita koko niiden olemassaolon ajan. Etenkin niitä mustia, joissa on taloja. Suorastaan täydellisiä Marjaanan Majoja. Mutta ehkä sittenkin "orkideat" eilisen postauksen kunniaksi. Kotimaista käsityötä. Käsin värjattyä ja -maalattua. Puoleen hintaan. Jihuu!!!




"Nainen on kaunis, kun hän voi hyvin itsessään, elää itsessään. On ylpeä kaikesta siitä, mitä edustaa. Uskaltaa olla sielunsa värinen." Niin, ei se sittenkään voinut olla musta - se minun mekkoni. (Teksti SaagaDesignin sivuilta.)


Voikaamme kaikki tänään hyvin ja olkaamme itseemme tyytyväisiä. Katsokaamme luottavaisina uutta vuotta kohti!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Mieli mustana

Joskus iskee alakulo. Eikös vaan teihinkin? Eilen oli sellainen päivä. Onneksi niitä ei minulla ole usein. Niinpä päätinkin ottaa tästä kaiken ilon irti. Vein esikoisen kaverilleen yökylään ja kurvasin kaupan kautta kotiin. Irtokarkkeja, nyyhkysarjaa, sauna ja alkoholiton olut sekä siideri. Ajattelin kerrankin oikein kieriskellä surkeudessa. Ally on siitä hyvää seuraa, että saa nauraa ja itkeä, molempia tasapuolisesti. Sellaistahan tämä elämä on - naurua ja kyyneliä. No, kausi viisipä ei enää suostunutkaan dvd-koneellamme näkymään. Esikoisen läppäri tunnisti levyn mutta jumittui sitten mystisesti. On se kumma, kun ei saa masistellakaan rauhassa. Päädyin sitten lueskelemaan (ei, en saanut kiinni siitä Vieraassa huoneessa -kirjasta ja aloitin uuden. Marie Ndiaye, Kolme vahvaa naista).




Mutta nyt loppuu surkeilu, tänään otamme pyörät allemme ja ajamme Marimekon tehtaanmyymälään. Ihan siitä ilosta, että on loma ja voimme. Ja onhan minulla yhdet uudenvuoden vastaanottajaisetkin suunnitteilla.


***

Sain ihanan viestin toiselta ystävältä: "Kyllä sä sen hyvän miehen vielä löydät, mut koska pidät riman korkealla etkä louhota jokaisen vapaan lahkeen perässä, voi se viedä kotvasen. Muista, että jaanajokuset löytää mistä vaan paikallisen kulmalta miehen, mut kaltaisesi hienot orkideat vaativat parikseen jotain muuta kuin tavallisen mehikasvin."

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kirjakattaus

Minun tulee - yllätys yllätys - luettua paljon enemmän silloin, kun kuopus on poissa. On keskeytymätöntä aikaa. Rauhaa, hiljaisuutta. Niin nytkin. Tämän vajaan viikon aikana olen ahminut kovin erilaisia kirjoja ja ajattelin tehdä niistä itselleni teille listan.


Lars Keplerin Nukkumatti. Tämä piti hotkia ihan parissa päivässä, aivan yhtä koukuttava kuin kaikki edeltäjänsäkin. Ja taas se jäi sellaiseen kohtaan, että seuraavaa odotellaan kieli pitkällä.

Päivi Storgårdin Keinulaudalla. Romaani, joka pohjautuu omakohtaisiin kokemuksiin maanisdepressiivisyydestä tai kuten vissiin nykyisin pitäisi sanoa, bipolaarisesta mielalahäiriöstä. Aihe on kiinnostava ja kirjaa sekä kirjailijaa käsitelty julkisuudessakin paljon - no, koska on julkisuuden henkilö. Odotinkin tältä aika paljon ja aluksi meinasi vallata pettymys. Pääsin kuitenkin mukaan ja loppujen lopuksi oli aivan oivallinen lukukokemus. Rankkakin.

Reko ja Tina Lundanin Viikkoja, kuukausia oli koskettava elämys. Elämää aivokasvaimen kanssa, varjossa, ehdoilla. Tuo jäi aikanaan minulta lukematta, niin kuin monikin hittikirja jää. Annan asiakkaiden lukea ensin, varausjonon kulkea ja sitten kirja unohtuu jopa minulta. Noloa tunnustaa, että tällaisella listalla on Finlandiapalkittuja useampiakin, kröhöm.

Viimeisemmäksi aloitin ihan uutta tuttavuutta, Damon Galgutin Vieraassa huoneessa, joka vaikuttaa runolliselta ja kovin kauniilta. En vaan ole päässyt siinä puusta pitkään koska jäin pahasti koukkuun Allyyn...


Minulla oli mistelinoksa eteisen lampussa koko joulun ajan,
mutta ihan turhaan...


Kuten huomaatte, kovin oli moninainen minun kattaukseni. Se kirjallisuudessa onkin niin mahtavaa, aina löytyy omaan mielentilaan ja vireystilaan sopiva tarina. Välillä hyvinkin kevyt, välillä jännittävä, toisinaan runollisempi, vähän enemmän ajatustyötä tai makustelua vaativa. Siksipä minulle usein onkin monta kirjaa yhtä aikaa kesken.

Olen minä lukenut muutakin. Nettiuutisia. Pari akkainlehteä. Dyykkasin joulun alla paperiroskistamme pari Klooriaa tai-mitä-lie ja se oli virhe. Ensinäkin lukuisat "nosta läppää ja haistele uutuustuoksuamme" -hajuvesimainokset saivat nenäni kutiamaan. Toisen lehden pystyin lukemaankin. Tai sen, mitä siinä nyt mainosten ja vaate- ja kosmetiikkajuttujen lisäksi oli luettavaa - eli hyvin vähän. Minä en taida oikein olla kohderyhmää: "Ota haltuusi rento ja edullinen New York". Millä rahalla? Ihan mielenkiintoinen oli artikkeli Rohkeat voimanaiset, Tuuli Kaskinen, Tiina Rosenberg ja Leena Mörttinen, jokainen omalla alallaan arvokasta ja ei aina niin perinaisellista työtä tehneitä. Lasikattoakin arvosteltiin, samoin tytöttelyä. Ja sitten kas - juttu loppui sivun kokoisiin meikattuihin naamakuviin jokaisesta daamista, tietysti meikkiesittelyineen. Että siinä sitten sitä substanssiosaamista, juu.


***

Kuopus muuten näki tuon lehden kannen ennen lähtöään ja kommentoi Rohkeat voimanaiset -kansitekstiä. "Toi kertoo varmaan susta!"

Että kannatti sittenkin roikkua puoliksi lehtiroskiksessa, kärsiä hajusteyliherkkyysoireet ja ärsyynnys. 

lauantai 28. joulukuuta 2013

Vetistä on, kovin vetistä

Gnjäääh. Minä olen kateellinen p*ska. Kuopuksen isä on muuttamassa ja heti tuli ajatus, että miksei mekin voida. Niin kun normaalit ihmiset tekevät. Eteen tulee tilanne (kämppä irtisanotaan, se on liian iso/pieni/kallis tms), se selvitetään, etsitään uusi asunto ja that's it. Jooei. Minä olen nyt reilut kaksi vuotta etsinyt eikä vieläkään ole mitään näkyvissä. Järjellä tiedän, että ne vaihtoehdot, jotka minulla katsomatta ovat, eivät sovi nekään. Toivon silti, ihan vähän. Että jos jotain kuitenkin ilmaantuisi. Niin kuin lottovoitto se antaisi ihan uusia mahdollisuuksia?!? Tässä me nyt sitten olemme hamaan siihen asti kun esikoinen muuttaa kotoa pois. Sitten voimme hakea tästä samasta taloyhtiöstä pienempää kuopuksen kanssa. Onneksi vuokra ei noussut tänä vuonna paljoa. Onneksi veroprosentti ei noussut paljoa. Onneksi edes tässä pystymme asumaan. Toivottavasti auto menisi vielä kerran katsastuksesta läpi. Huokaus.


Lottovoitolla rakennuttaisin meille
ympärivuotisen Mäntyrannan.
(Kuva Finnlamellin.)


Mutta se siitä. Lisää niitä lomalaisen kiireitä.... Käväisimme pienemmässä lähikaupungissa ostoksilla ja pizzalla esikoisen kanssa. Meillä oli oikein rattoisaa niin kuin aina. Tuo teini on niin hyvää seuraa ja meillä synkkaa. Ainoa kurja puoli matkanteossa oli sää. Jatkuva vesisade on sulattanut kaiken tänne jo sataneen lumen ja oli aivan umpipimeää jo neljältä, kun ajelimme pois päin. Mennessä kahdelta oli vain harmaata. No, toisaalta, parempi tämänkin, kai, kun kova pakkanen. Illalla vielä saunoimme ja sitten vietimmekin tahoillamme aikaa digiviihteen parissa. Minä vuoroin koneella ja vuoroin Ally McBealia väijyen. Kuulkaas, jos Ally löysi miehen, niin enköhän minäkin joskus. En ole puoliksikaan niin outo ja neuroottinen... En oikeasti ole!!!


***

Helsingin Sanomien valokuvaajat ovat valinneet omia suosikkejaan tämän vuoden otoksista. Mukana on monta aivan huikeaa, symbolista, hauskaa, vakavaa, sydäntäriipaisevaa kuvaa. Noita ei siksi voi millään laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta minuun vetosi sekä torkkuvat ministerit että lihaveistokset. Mitenkäs sinuun?

perjantai 27. joulukuuta 2013

Lomalaisen kiireet...

Katsoin keväisellä sairaslomallani kolme kautta Ally McBealia. Minä, joka en katso televisiota... Nyt tilasin itselleni joululahjaksi kaudet neljä ja viisi, kun tiesin, että loma on pitkä ja aikaa on reilusti. Syy siihen, miksen alun alkaen tilannut kaikkia kausia kerralla, oli, että kahta viimeistä ei ole suomennettu. Mutta hyvinpä tuossa mukana pysyy, vain lakimieskieli joskus tuottaa vähän vaikeuksia. Siitäkin selvisin, kun keksin laittaa englanninkielisen tekstityksen päälle. Jollen ymmärrä sanottuna saatan tajuta kirjoitettuna. Eikä tuo hömppäviihde nyt siitä ihan kamalasti kärsi, jollen joka sanaa kiinni saisikaan. Suurimman osan kuitenkin.  Ei ole avaruustiedettä, ei. Joku tuossa neuroottisten ja kummallisten lakimiesten maailmassa vetää minua puoleensa. Tässähän tämä loma kuluu, lueskellessa ja sitten välillä pari jaksoa väijyessä. Ai ai, että tekee hyvää olla vapaalla!

Joillakuilla alkaa työt jo tänään, mutta meillä lomaillaan vielä ensi vuoden puolelle saakka. Olin alun alkaen suunnitellut, että kirjastomme on kiinni vain maanantain ja perjantain tällä jouluviikolla, mutta esimieheni ehdotti, että samaan syssyyn voisi hyvinkin olla vielä uudenvuoden aluspäivätkin suljettuna. Tartuin tilaisuuteen ja kirjoitin virkamiespäätöksen asiasta. Nyt siis lomailemme aina uudenvuodenpäivän yli. Ja tekeehän tämä hyvää! Minulla ei ole ollut lomaa sitten elokuun. Toki en ole sellaista kauheasti osannut kaivatakaan, koska viikkotyöaikani on niin lyhyt. Nyt varsinkin, kun siirsin tunnit neljälle työpäivälle ja vietän kolmen päivän viikonlopun, en ole kyllä kokenut loman tarpeessa olevanikaan. Mutta nyt kun sitä on, niin onhan se mukavaa!


Lomalla on ollut aikaa päästää pupuja
vuorotellen juoksentelemaan.
Tässä vuorossa Lurk ki


Olemme esikoisen kanssa ajatelleet tänään rykäistä pienempään lähikaupunkiin asioille ja sitten pizzalle. Joulu on virallisesti ohi mutta herkuttelu ei ihan vielä ole. Pitäisiköhän sitä ostaa hillitysti jo rakettejakin? Ja miettiä uuden vuoden tarjoiluja? Minulla on aina ollut sekä vappuna että uutena vuotena avoimet ovet ystävien tulla ja myös vähän purtavaa tarjolla. Perinteisen perunasalaatin teen ainakin, ja tänä vuonna ajattelin kokeilla punapesto-pastasalaattia sen rinnalle. Ehkä teen myös jouluna testaamiani juustopipareita, koska ne ne vasta hyviä olivatkin... Nam! 

Ihan mahdotonta...yhdestä herkuttelusta on selvitty niin jo seuraavaa suunnitellaan. On tämä elämä ihanaa!

torstai 26. joulukuuta 2013

Nyt se loppuu

Joulu on nyt sitten vissiin juhlittu? Nukuin aattona pitkään - ah, on se onnea kun joku ei kömmi viereen kello 6.10 - ja katselin sitten sen pakollisen, kun Suomen Turku julisti joulurauhan. Meillä se säilyi kyllä hyvin koko aaton ja päivänkin. Mitä nyt esikoinen vähän hääräsi, mutta muuten oli oikeinkin rentoa. Se teki naapuriin jouluhalon ja joulupäivän päivälliselle kotiin tyrnijäädykkeen, joka on aina aivan sairaan hyvää. Miten mikään, missä on viisi desiä kermaa, kananmunan keltuaista ja valkuaista erikseen sokerin kanssa vatkattuna ja sitten sitä terveellistä tyrnimehua (!) voisi olla pahaa? Niin, ja innostuinhan minäkin leipomaan muumijuustopipareita. Oli mukavaa mättää vuoroin suolaista ja vuoroin makeaa... Ruoaksi meillä oli perinteinen paikallinen joulucurry. Heh!




Esikoinen ei oikein ottanut innostuakseen rantasaunan löylyistä, mutta mukaan ilmoittautuikin sitten ystäväni, joka rakastaa myös avannossa pulahtamista. Hrrr. Minä katsoin kauhuissani kauempaa, mutta muuten meillä kyllä oli oikein rattoisaa tunnelmallisessa saunassa. Hautausmaakin oli aivan suunnattoman kaunis, kun ajoimme sen kautta takaisin kotiin.




Joulupäivänä meillä ruukaa käydä äitini miehensä kanssa aterialla. Niin nytkin. Söimme sitä kuuluisaa suonet tukkivaa kylmäsavulohipastaa. Esikoinen veivasi pastan taas rakkaalla uudella koneellaan. Jälkkäriksi sitä "kevyttä" tyrnijäädykettä. Röyh. Kovin jouluisia eivät siis ruoat olleet, mutta joulupuuron sentään söimme silloin, kun meidän aattoamme juhlittiin. Esikoinen lähti äitini ja hänen miehensä matkaan, joten minä sain olla pitkästa aikaa ihan rauhassa itsekseni. Illalla pistäytyi vielä ystävä lasillisella. 

Nyt minusta tuntuu, että päätän raporttini tältä joululta tähän ja vaihdamme muihin aiheisiin. Jotenkin aika päällimmäisenä mielessä on tällä hetkellä muutama uudenvuoden lupaus. Niistä lisää piakkoin.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Välillä muutakin kuin joulua

Kun punaisten lyhtyjen alueeni pimeni, eli jouluvalotkin (kuvassa) jo sanoivat itsensä irti, nappasin vaihteeksi haasteen. Kikiltä. Ettei tule ihan jouluähkyä.

1. Mikä halusit/haluaisit olla isona?

Minä olen vissiin toivonut pienenäkin pääseväni kirjastontädiksi. Olen aina rakastanut kirjoja ja ollut kiinnostunut monista eri asioista. Tuo työ sopii kuin nenä minun päähäni.

2. Jos olisit vaate, mikä vaate olisit? Miksi?

Ehdottomasti OnePiece. Ei kiristä eikä purista mistään. Vähän hassu eikä missään nimessä tyylikäs tai jäykkä. Ihan niin kuin minä!

3. Mikä on seuraava käsityö/sisustus/harrasteprojektisi?

En vaihtele sisustusta kovinkaan hanakasti enkä harrasta projekteja, mutta ehkä joku kutimustyö? Neuloosi on ollut aivan hukassa jo pitkään. Mitenkähän sen herättelisi?

4. Montako joululahjaa toivoit saavasi tänä jouluna?

Minulla ei oikeastaan ollut muita toiveita kun että olisi leppoisaa ja mukavaa poikien kanssa, ja se toteutui.

5. Millaisessa kodissa asut?

Asun neljän huoneen ja keittiön rivitaloasunnossa, neliöitä on 85. Pärjäisimme pienemmälläkin.


Tällainen löytyi yllättäen kamerasta.
Sen sijaan, että olisin laittanut vekottimen
kiinni kuten kuvittelin, olinkin kuvannut
seinää ja oman pääni.
Wow mikä ammattilainen!

6. Kuvaile sisustustyyliäsi kolmella sanalla.

Hmm, kotoisa? Värikäs (ei kyllä varsinaisesti pidä paikkansa, mutta käytän paljon tehostevärejä, tällä hetkellä oranssia ja punaista). Käytännöllinen. En ole kikkailun tai tilpehöörin ystävä. Melkein kaikella on selkeä tarkoituksensa.

7. Mieleenpainuvin hetki elämässäsi?

Kyllä ne on olleet poikien syntymät.

8. Mistä unelmoit?

Unelmoin Omasta Majasta. Pienemmästä. Lähempänä keskustaa. Sellaisesta, jonka ehtisin maksaa ennen eläköitymistäni ja sitten pärjäisin pienellä eläkkeellä kun ei olisi kuin vastike maksettavana.

9. Missä näet itsesi kolmen vuoden kuluttua?

Olen toivottavasti edelleen kunnossa niin, että voin tehdä rakastamaani työtä. Esikoinen on ehkä muuttamassa kotoa pois (hui!). Asumme toivon mukaan tuollaisessa yllä kuvailemassani asunnosta vielä hetken aikaa vähän ahtaasti. Saisi se mieskin olla jo kuvioissa. Sellainen, jota tapaisin viikonloppuisin, väliin viikollakin, mutta molemmilla olisi oma elämä ja omat kodit.

10. Miten vietät itsenäisyyspäivää?

En varsinaisesti vietä itsenäisyyspäivää mutta nautin siitä, että on vapaata. Ja tulee niitä linnan juhlia nykyään väijyttyä televisiostakin.

11. Mitäs huomenna?

Huomenna nautin rauhasta, niin kuin tänäänkin. Äiti ja hänen miehensä tulevat tänään meille joulupäivän aterialle ja nappaavat esikoisen matkaan Tulee huomenna kotiin mutta sitä ennen minä elelen kuin ellun kana piiiiitkästä aikaa ihan yksin kotona. Ah!
.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Auto vaihtoi sukupuolta

Tiedättekö, te olette ihania! Kirjoitin viikolla, että nyt kaksi vuotta olen elellyt täällä Blogistaniassa, enkä todellakaan aloittaessani arvannut miten antoisaa tämä tulisi olemaan. Nyt teistä muutama, jotka syystä tai toisesta henkilöllisyyteni ja osoitteeni tietävät, on muistanut minua ihan oikeilla joulukorteilla. Miten voi kauniista pienestä eleestä tulla niin kovin iloinen mieli! Kiitos! Se kantaa jopa sellaisina hetkinä, kun tuntuu, että on ollut yötä päivää äiti ja saatavilla. Ja niinhän minä olenkin. Kuopus tuli viime sunnuntaina isältään ja sen jälkeen minulla ei juuri ole ollut sen siunaaman vapaata taikka omaa aikaa. 





Kuopuksen sairastuminen ajoittui juuri niin, että minun torstai-aamun vapaani tärvääntyi, samoin perjantain oma aikani. Sen vähäisen, mitä sain järjestettyä olen käyttänyt joulukauppa-asioihin ja muuhun juoksenteluun. Yksi yökin meni taas pitkästä aikaa todella huonolla unella, kun kuopus heräsi siihen, että nenästä tuli verta. Kun saimme vuodon tyrehtymään, hän sanoi niin hellyyttävästi, että voi kun pääsisi äitin kainaloon nukkumaan, etten voinut muuta kun tehdä meille joulupatjan kulmasohvalle. Huonostihan minä aina siinä nukun, mutta suloista se on kun sitä tapahtuu noin kerran puolessa vuodessa. Mutta onneksi sitä omaa aikaa nyt on yllin kyllin tulossa, ja eilen se jo alkoikin. Luin koko päivän Lars Keplerin uusinta, koukuttavaa Nukkumatti -dekkaria. Ah, ihanaa!

Mehän jo juhlimme joulun toissa päivänä koko porukalla. Tänään olemme esikoisen kanssa rauhassa kahden. Kipaisemme hautausmaan kautta rantasaunalle ja nautimme puusaunan löylyistä. En ole varma kävelläänkö vai huristellaanko laiskana autolla. (Inhoan kylmää saunan jälkeen...) Kelpaisi muuten lähteä autolla, koska sain aivan upean koristuksen siihen. Vanha rouva on kokenut jotain kummaa ja nyt se sitten virallisti on vanhoilla päivillään muuttunut vanhaksi herraksi. Toivottavasti en aiheuta kovin montaa ojaanajoa tuon ansiosta. Ne heiluvat mennessään...




Niin, ja oikein rattoisaa joulua kaikille niille, jotka sitä viettävät. Tänään kai se oikea päivä tosiaan on.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu kuvina

Meidän "aatto" meni mainiosti. Perinteisesti. Availimme paketit, keittelimme joulupuurot ja söimme ähkyn suklaista. Esikoinen käynnisti lauantaina koneiston ja tehtaili taas julmetusti ihania omatekoisia makeisia ja paketeistakin paljastui ne omat konvehtirasiat kaikille. Laitoimme vastan likoamaan, saunan päälle ja sen lämmetessä kipaisimme hautausmaalle kynttilän muualle haudattujen muistomerkille. Ihan niin kuin joka joulu. Oli kyllä mahtavaa saunoa koivun tuoksussa. En malttanut säästää vihtaa aaton puusaunaan, koska sen sotkun siivoaminen on aikamoista hommaa. Kotona sitä voi vähän lykätä... (Huomaatteko, asumme murrealueiden rajalla enkä ole koskaan osannut päättää onko se vasta vai vihta. Jatkan siis linjattomalla linjallani.)




Minä muuten päätin oikaista myös kuusiasiassa. Meidän joulukuusi ei enää vuosiin ole altistuksestani johtuen päässyt terassia pidemmälle ja tänä vuonna kumpikaan pojista ei ole kuusesta edes puhunut. Niinpä kun kuopuskin on poissa koko loppuloman, päädyin siihen, että koristeltu lamppu ja pari pientä kuusikoristetta saa nyt ajaa asian. Eikö tuossa nyt ole kuusta ihan yhden pienen perheen tarpeiksi? 




Tosin sitten soi ovikello ja ystävä toi omasta metsästä haetun pikkuriikkisen kuusen terassiammekin koristamaan. Sekin koristeltiin aamun piinassa, kun odoteltiin esikoisen heräämistä. Se lahjojen avaamisen odottaminen on kyllä pahinta mitä voi olla... Meillä oli vielä vähän lunta maassa kuten kuvista näkyy, mutta sen verran sateista ja lämmintä kyllä on ulkona, että saa nähdä jääkö oikeaksi aatoksi yhtään.




Minun täytyy esitellä teille huomenna mitä sain esikoiselta joulupaketista. Nyt on nimittäin lopullisesti ratkennut se minua vaivannut auton sukupuoliasia.

***

"Miksi ei oo korrektia (!!!) julkisilla paikoilla heilutella sun tissejä?

Joo, olen loman tarpeessa.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Rauhallista ja hyvää joulua

Eilen oli kuopuksen joulujuhla. Tuolla koululla on aina jotenkin kovasti panostettu sekä koristeluun että tarinaan ja tunnelmaan. Kaikki luokat esiintyvät, nyt muutama luokka yhdessä, mutta juhla ei silti veny ylipitkäksi. Toisinaan joidenkin luokkien esitys nähdään videotervehdyksenä. Siirtymiin ei mene liikaa aikaa. Niin nytkin. Minä aina niin herkistyn noissa tilaisuuksissa ja sain toden teolla nieleskellä kyyneliä useaan otteeseen. Enkä vähiten silloin, kun kuopus astui lavalle, vaikka esitys humoristinen olikin. Ja ne ihanat, toheloivat eskarilaiset... oih! Juhlan jälkeen kuopus sai elämänsä ensimmäisen todistuksen ja se oli vallan mainio. Minulla oli siis mahtava aamupäivä!




Eikä iltapäivä ja iltakaan yhtään hullummin sujuneet. Kuopus käväisi kaverillaan leikkimässä ja minä sain rauhassa hoidella vielä sen mitä hoidella piti. Sitten rauhoituimmekin kotosalle. Ystävä tuli oman jo aikuisen lapsensa pikkujouluja pakoon meille, katsoimme porukalla Avaran luonnon ja istuimme vielä kaksin viinilasin äärellä iltaa. Hänelläkin alkoi joululoma. Tänäänhän meillä leikitään jouluaattoa, kun kuopus lähtee huomenna isänsä kanssa sukuloimaan. Herättyään hän saa kaivaa joulusukasta ensimmäisen paketin. Se on aina strategisesti niin valittu, että sen avulla aika kuluu, koska loput lahjat löytyvät sitten, kun esikoinenkin herää. Me olemme aina olleet siellä joulupukin reitin alkupäässä ja lahjat avataan aikaisin. Minulta katosi joulustressi tyystin tämän aikanaan keksittyäni, kun ei tarvitse lapsi lahkeessa laittaa ruokaa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Lisää joulun tunnelmia varmasti huomenna!


***

On se epeli. Ennen juhlaa laittauduin valmiiksi ja dödön kohdalla kuopus tokaisi: "Ei sun oo tota pakko laittaa, koska ei se haittaa jos yleisössä yhden 43-vuotiaan kirjastonhoitajan kainalot haisee!"
?!?

Juhliin mennessä: "Mä haluaisin olla läpikuultava niin sitten mua ei näkyis. Miks se muuten on läpikuultava, miksei läpinähtävä?"

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulu on jo ovella

Eilen oli melkein sellainen joulupatjapäivä. Pojat olivat molemmat kotosalla ja vötkistelimme sen kummempia stressaamatta. Esikoinen väsäsi jääkaappiin tekeytymään 10 pannacottaa, kun yhden ystäväni äiti niitä häneltä tilasi. Jouluhalko on myös tilattuna aatoksi ystävän kotiin. Niin, ja tietysti minä pyysin tekemään niitä jo perinteisiä joulusuklaitamme. Tänä vuonna kaivoin yhden uuden reseptin ja toivon, että kokki suostuu sitäkin kokeilemaan. Joulun jälkeen emme tule mahtumaan ovesta ulos! Siltä se todellakin näyttää, sillä ainoa poikkeus rauhassa olemiseen oli lähikaupungissa vierailu, ja ostokset olivat kyllä - hmm - ylenpalttiset. Ystävä tuli poikien seuraksi niin saatoin hoidella asiat itsekseni. Toiveissa on, ettei enää tarvitsisi juurikaan kaupoilla juosta. Ehkä maitoa ja leipää on vielä pakko ennen aattoa hakea.

Nyt tein kaikki suuremmat ostokset sekä kaupassa että alkossa, ja tuli todettua, että saa sitä jouluun rahaa menemään vaikkei paljoa edes stressaa taikka laita. Mutta kerrankos sitä, lapsilisät tulivat juuri sopivasti. Tänään on kuopuksen joulujuhlat ja hän saa myös ensimmäisen todistuksen. Aika jännää! Opettajalle viemme piparikuusen kortteineen ja kyllä tuon nyt kehtaa antaa. Tosin paikallisesta työkeskuksesta ostamani kortin omena näyttää minusta porsaan kärsänjäljeltä, mutta ei sekään haittaa. Opettaja on eläinten ystävä. Jos kuopus jaksaa, hänet on kutsuttu vielä leikkimään yhden ystävänsä luo ennen pitkää lomaa muualla. Minä koitan sillä aikaa metsästää kuusen, meillä kun on joulu jo ihan ovella. Huomenna sitä nimittäin vietetään täällä. 




Maanantaina kuopus lähtee isänsä kanssa sukuloimaan ja on tosiaan poissa seuraavan viikon perjantaihin. Tämänkertaisessa erityistä on se, että minäkin olen lomalla melkein koko sen ajan. Yleensä, kun kuopus on pidemmän aikaa isällään, minä painan töitä. Nyt aion nukkua pitkään, nauttia rauhasta, lukea paljon. Ottaa päivätorkkuja, syödä hyvin. Nauttia viineistä, juustoista. Niin, ja viettää sitä oikeaakin jouluaattoa. Kenties saunomalla kuntamme rantasaunassa kynttilän valossa. Ehkä käväistä esikoisen kanssa jossain muuallakin. Ainakin lähikaupungissa pizzalla ja uudenvuoden raketteja hakemassa sitten kun omat ruoat ehtyvät. Ihanaa aikaa. Hyvä mieli. Toivottavasti teilläkin!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Täten lötkähdän joulupatjalle

Joulupatja!

1 . Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja -eläinten kans.
5. Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine on kiället.
6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

-Heli Laaksonen



Se kuutamo joka minua valvotti,
oli aivan suunnattoman upea.
Luonnossa, ei kuvissa!


Silti vähän koettelee koettelee ennen pitkiä vapaita... Kuopuksella särki päätä kuulemma jo keskiviikkona koulussa. Illalla valitteli sitten jo ihan tosissaan ja annoin särkylääkettäkin. Aamulla olo oli edellen kurja, joten kotiinhan se poika tietysti jäi. Ja minä. Onneksi äitini ja hänen miehensä ovat joustavia. Olimme sopineet, että hakevat kuopuksen iltapäiväkerhosta kun minulla oli iltavuoro ja peruimme tämän viikon lyhyen tapaamisen isänsä kanssa. Nyt tulivatkin sitten jo aikaisemmin meille kotiin ja minä pääsin töihin. Työkaveri joustaa ihanasti myös, pääsin paria tuntia myöhemmin työmaalle, mutta siitä ei onneksi tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Tämä päivä minulla olisi ollut vapaata jo joka tapauksessa. Eli joululomamme siis alkoi. Ja se alkoi sairastellen.

Esikoinen sai jo maanantaina koulusta voimakkaat oireet, joten vietti tiistai leväten. Keskiviikon ja torstain sinnitteli koulussa mutta hänellekin lupasin, että saa olla loppuviikon kotona. Joulujuhlakin jää välistä, se kun on paikassa, jossa poika oireilee kaikkein pahiten. Kuopuksen suhteen olen vielä lievän toiveikas, että josko kuitenkin pääsisi elämänsä ensimmäisiin koulun joulujuhliin ja saisi pukea sen hirvipäähineen päähänsä. Minä tietysti ylpeänä menisin katsomaan. No, kerrankos tätä, kuopus on vissiin ollut koko syyslukuvuonna kerran aiemmin kipeä, joten eipä tässä hänen osaltaan juuri valitella voi. Esikoisen tilanne nyt on mikä on. 

Mutta on tässä ihaniakin puolia. Olemme könynneet sohvalla sylikkäin, kainalokkain, päällekkäin (kuopus tykkää kiivetä pehmoisen masuni päälle ja rötköttää siinä), rapsutelleet ja silitelleet toisiamme. Ihanaa terapiaa minullekin. Se, mikä ei ole niin ihanaa, on että olin ajatellut väisteleväni jouluruuhkaat ihan tyystin ja käyväni eilen tai tänään aamupäivällä marketissa ruokaostoksilla ja alkossa ja sitten olisikin ollut jouluhössötys siinä. Nyt täytyi pyytää ystävää apuun ja kysyä josko olisi hetken kuopuksen kanssa jos käväisisin pikimmiten itsekseni hoitamassa välttämättömät. Kyllä se varmaan onnistuu. Sitten vaan joulua odottamaan! Patjalla...

***

No niin, jos eilen oli puhe ylimitoitetuista joululahjatoiveista, niin ehkä niistä sopiikin olla huolissaan. Voi nimittäin saada diagnoosiksi affluenzan. Toisaalta silloin saa ajaa kännissä autolla toisten päälle eikä tarvitse kantaa vastuuta. Ei vanhempienkaan. Sairas, sairas maailma!

torstai 19. joulukuuta 2013

Joka kuuseen kurkottaa...

Kaksi vuotta sitten julkaisin ensimmäisen päivityksen. Vasta eronneena naisena. En olisi silloin arvannut, miten paljon iloa ja ihmeellisiä asioita tämä Blogistania minulle tuottaa. Nyt tiedän! Joten kiitos teille ihan jokaiselle. Vieläkään en ole tavannut ketään naamakkain, mutta tiedän, että sekin on tulossa. Ihan varmasti on. Mutta tämä virtuaalinen ystävyyskin on todella arvokasta minulle. Aikuisviihdeseura. Olen todella paljon kotosalla poikien kanssa, koska kokonaiset iltavapaat ovat kortilla. Vain kerran kahteen viikkoon on mahdollista lähteä ihan kunnolla pois kun esikoinenkin on mummilla ja kuopus pitkän viikonlopun isällään. Eipä siinä, se tuntuu tällä hetkellä olevan ihan tarpeeksi, koska minä olen sisimmässäni introvertti kotihiiri. Niinpä vierailen iltaisin teidän luonanne. Nautin jokaisesta vuoropuhelusta. 




Kotosalla minä olin eilenkin. Esikoinen puolestaan lähti illaksi kuopuksen isän luo ja me vietimme leppoisaa iltaa kuopuksen kanssa kahden. Päätimme vielä paistaa ja väkertää viimeiset piparit koska taikinaa oli jäänyt ankanpöntöstä jäljelle. Opettaja saa sitten lauantaisen joulujuhlan jälkeen oman pienen kuusen. Arvaatte varmaan, että se on tuo, hmmm, hillitympi. Toinen koristeltiin kuopuksen kanssa periaatteella enemmän on enemmän... Hitsi, minä nautin tällaisesta lasten kanssa puuhailusta vaikka mikään askartelija-kerhotäti-leikkiäiti en olekaan. Sellaista pientä ja mukavaa. Eikä yhtään kallista, silti kallisarvoista.

Illalla minun luonani vieraili ystävä, jolla on 15 kummilasta. Viimeisimmältä, vissiin viiden vanhalta (tai hänen äidiltään, jos tarkkoja ollaan), oli tullut listaa mummeille, kummeille ja sukulaisille. Siinä oli mm. PlayStation3 -peli, Darth Vader -naamiaisasu ja ainakin kymmenen muuta. Yksikään listan tuotteista ei ollut hinnaltaan alle kolmea kymppiä. Ystävä oli hämmentynyt ja vähän harmissaan. Minä ymmärrän sen hyvin. Unohdetaan nyt krooninen rahapulani, minä nimittäin olen sitä mieltä, että oli rahatilanne mikä tahansa, tuon hintaluokan lahjat ovat todellakin siinä rajalla ja ylikin. Ainakin, jos niitä on monta. Ainakin jos ne tulevat yksittäisiltä ihmisiltä, ei kimppalahjoina. Ja niitähän tulee helposti se kymmenen, jos vanhemmat vielä kantavat oman kalliit kortensa kekoon. Kohta näille lapsille ei riitä mikään. Sanokaa minun sanoneen!

Tai sitten pitää ottaa nämä joululahjanavaamisohjeet käyttöön.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kuuhullu vai muuten vaan pönttö?

Kuuhulluusko se vaivaa vai mikä, mutta minä, joka oikeasti olen supernukkuja, olen herännyt kahtena yönä peräkkäin kolmen maissa pyöriäkseni virkeänä sängyssä. Yleensä tartun silloin kirjaan ja odottelen unta taas tulevaksi. Sain Taivaslaulun loppuun ja pidin siitä viime metreille saakka. Suosittelen, sitten kun varausjonot helpottavat. Seuraavaksi tartuin Herman Kochin Lääkäriin. Edellisen, Illallisen luin vasta kuin dekkarin ikään ja samanlainen, äärimmäisen koukuttava oli tämä. Eettistä pohdintaa, psykologista jännitystä, kammottavia ihmisiä. Hyvä kirja! Se pitikin sitten viime yönä lukea loppuun asti ja vähän väsytti varttia vaille kuusi kun painoin kannet kiinni. Mietin hetken, kannattaako enää edes silmiä ummistaa, mutta otin puolen tunnin torkut.

Samanlaista maanista lukemista en muista aikoihin harrastaneeni. Edellinen kerta on varmaan vuosien vuosien takaa, kun piti herätä keskellä yötä lukemaan Paul Austerin vaimon Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -kirjaa. Suosittelen sitäkin kenelle vielä ei ole tuttu. Ja Austereita, tietty, myös. Nämä ovat kaikki vähän vanhempaa tuotantoa, mutta paljon uusiakin kiinnostavia kirjoja on tulollaan. Nyt on juuri se aika vuodesta, kun kustantajat julkaisevat ensi kevään uutuuskirjansa. Siis listan muodossa. On ollut mielenkiintoisia päiviä töissä, kun on pitänyt tärvätä räävittömästi ensi vuoden rahoja etukäteen. Mukava kirjavuosi taas luvassa.




Koska täällä ei tapahdu mitään (muuta) niin saatte kuvan ja raportin tämänvuotisesta piparkakkutalostamme. Tai se on oikeastaan pönttö. Tarkemmin sanottuna linnunpönttö. Ankan pönttö. Ystävällä oli ankkamuotti ja se kelpasi meille. Pöntön idea varastettu internetin ihmemaasta ja toteutus esikoisen ja minun yhdessä. Onneksi näitä kötöstyksiä ei tule tehtyä kuin kerran vuodessa. Sekin meinaa olla meidän taidoille ihan liikaa. Lauantaina vielä puhuin myyjäisissä, että näitähän voisi tehdä ensi vuonna Luonto Ry:n pöytään myyntiin, vaan vähänpä tiesin. En tee. En enää ikinä ...kele! TitiV*TUNtyy, sanon ma.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Ikävästä, mukavasta ja kurjasta

Koska viikonloppu vierähti esikoisen kanssa, nyt on aika kirjoittaa vähän kuopuksesta. Siitä isosta pojasta joka siis matkusti sunnuntaina ensimmäisen kerran yksin junalla 30 kilometrin matkan. Se sama poika oli jo illalla itkuinen ja ikävöi isäänsä. Välillä on rankkaa kannatella. Ikävä kaatuu enimmäkseen minun niskaani, vaikka tiedän, että pitkillä lomilla kuopus toki ikävöi minuakin isällään ollessa. Mutta normaaliarjessa ei ehdi siellä päässä ikävöidä. Enkä minä häntä, sen puoleen. Tässä suhteessa minä kuitenkin katson olevani onnekas. Kuopuksen isällä on jatkuva vaje, ikävä. Minä saan arjessa kymmenen päivää neljästätoista, joten silloin kun olen itsekseni tai esikoisen kanssa, ei ikävä ehdi yllättää. Ei edes viikon mittaisilla lomilla. Saa nähdä nyt, kun kuopus on kaksi viikkoa isällään joulun aikaan.






Mutta on se hassu poika. Eilen se räpelsi kännykkäänsä kun minä laitoin keittiössä ruokaa. "Paljonko kello on?" se huuteli. Se on neljä, mitä sä sillä tiedolla? "Miten se sanotaan sillai isoina lukuina?" Kuusitoista. "Ok, mulla on yks kokous unikavereiden kanssa ja se alkaa 16.05 ja päättyy 16.15." Tirsk. Mikäs teillä on aiheena? "Aiheena on puhuminen."Saunassa se kirjoitti löylyhuoneen lasiin isoilla kirjaimilla sanoja ja testasi minun näköäni. "Ethän sä ole sokea kuin myyrä!" Ihana poika. Saunan jälkeen loikoilimme vierekkäin ja katsoimme Autralian MasterChefin uuden kauden ensimmäistä jaksoa. Voisi kai sitä hullumminkin iltansa viettää?

Esikoista sen sijaan käy sääliksi. Hänelle tulee usein heti maanantaina kurja olo koulussa. Tänään annoin hänen jäädä kotiin lepäämään ja olen onnellinen, että pitkä joululoma on ovella. Tälle syyslukukaudelle ei mahdu kovin montaa viikkoa, jolloin hän olisi pystynyt olemaan koulussa kaikki viisi päivää. Viime viikolla oli kotosalla keskiviikon ja torstain. Tällä viikolla järkeilimme, että jos lepää tiistain, voisi sitten puolestaan jaksaa nuo edellisviikolla väliin jääneet päivät ja aineet ja olla sitten vaikka perjantain taas poissa jos olo on kovin huono. On tämä aikamoista palapeliä ja miettimistä. Mutta näillä mennään mitä on annettu.


***

Yhtään taidetta sinänsä vähättelemättä: minäkin haluan 30 000 euroa ja sillä ostaisin varmaan sen näkymättömän tuolin. 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Nyt ois torttua tarjolla...

Tästähän on nyt tulossa ihan ruokablogi, mutta menköön nyt vielä. Onhan tämä joulunaika vähän niin kuin sesonkiakin. Eilen intouduimme esikoisen kanssa taas keittiöhommiin. Hän halusi tehdä banoffeetortun kerrankin oikeista aineksista, kun lähikaupastamme sattuikin löytymään kondensoitua maitoa. Aiemmin olemme oikoneet ja käyttäneet kinuskikastiketta. Tämänkertainen oli kyllä herkullinen, mutta en tiedä mihin joudun sen kanssa. Pläjäyksessä on osapuilleen miljardi kaloria ja ohje oli muka neljälle. Kun olimme esikoisen ja ystäväni kanssa syöneet itsemme tainnoksiin, oli torttua vielä kolme neljäsosaa jäljellä. Tervetuloa meille kaikki makeannälkäiset!




Minä painelin lisäksi pipareita ja intouduin tekemään porkkanapihvejäkin, kun kerran uuni oli kuumana. Onpahan evästä töihin taas vähäksi aikaa. Pakastan ne yksittäin ja nappaan salaatin viereen lounaaksi ja läiskäisen kermaviiliä lisäksi. Leivontasession jälkeen hain kuopuksen junalta, hän tuli ensimmäistä kertaa itsekseen isältään kotiin. Junamatka lähikaupungista kestää vajaan puoli tuntia ja oli kuulemma mennyt nopeasti ja hyvin pelatessa. Minulla on jo isot pojat! Ilta meni rauhallisissa merkeissä niin kuin uumoilinkin. Paitsi että jatkoimme vähän keittiössä, saa nähdä, onko tuotoksista näytettäväksi vähän myöhemmin.  Viime vuonna teimme pipari-iglun ja tänä vuonna oli uusi innovaatio testissä. Saa nähdä... Ei nimittäin menny niinkun Strömsössä. Nyt on joka tapauksessa hyvä taas aloittaa arki. Viimeinen viikko ennen kahden viikon mittaista joululomaa. Ah!



Vasemmalla banoffee tulossa ja
oikealla ei niin nätit piffit


***

Nauru ei pidennäkään ikää, päin vastoin. Höpsis, sanon minä. Pitää vaan nauraa niin, ettei leuka mene sijoiltaan eikä sylki roisku.

Sitten toinen vielä: Ihminen ei pysty täydelliseen laiskuuteen, mutta mahdollisimman lähelle sitä kannattaa yrittää. Jes! Allekirjoitan!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pastaa ja pari muutakin asiaa

Minulla on nykyään aina päivät suloisesti sekaisin. Sitä se nelipäiväinen työviikko teettää. Torstaina on perjantai ja nyt sitten onkin kaksi sunnuntaita peräkkäin. Mitenkähän tämän toisen viettäisin? Eilen olin lupautunut Luonto Ry:n pöytään myyjäksi markkinoille ja siellä vierähti mukavasti jokunen tunti. Näissä tapahtumissa tulee aina se sama ihana yhteenkuuluvuuden tunne, kun suurin osa sekä myyjistä että asiakkaista on vanhoja tuttuja. Kymmessä vuodessa pienellä paikkakunnalla ehtii tutustua aikamoiseen määrään ihmisiä. Kauppakin kävi, kun suloiset vanhat aktiivit olivat tehneet kaupattavaksi saunavihtoja, linnunpönttöjä ja ruokinta-automaatteja, jollaisen ostin meille jo viime joulumarkkinoilta. Tänä vuonna ostin joulusaunaan meillekin vihdan. 

Markkinoiden jälkeen kävin katsomassa yhtä asuntoa. Sitä, josta teille vasta kerroin, en sitten päässytkään haistelemaan. Välittäjä ei koskaan vastannut yhteydenottopyyntööni ja kun parin päivän päästä muistin soitella sinne päin, kämppä oli jo myyty. Se ei sinänsä harmita, kun tiesin, että neliöt eivät riitä, mutta samassa talossa on todellakin isompiakin ja sitten olisin saanut vähän osviittaa kannattaako niistäkään haaveilla ohikulkiessaan. Tämä asunto jota nyt pääsin katsomaan oli vuokrakolmio paikassa, jossa pärjäisimme ilman autoa mutta kauppoihin olisi aika työläs matka. Lisäksi tietysti haen ensisijaisesti omaa kotia, mutta olisi tuo ollut halvempi sitä mahdollista osumaa odotellessa. Siksipä ei edes juuri harmittanut, että nenä rupesi heti eteisessä kutisemaan.




Perjantai (siis se oikea perjantai, jonka olin vapaalla) meni mukavasti. Hyppäsin ystävän kyytiin ja kävimme pienemmässä lähikaupungissa viikonloppuostoksilla. Minä erehdyin Tiimarin konkurssialeen ja tilipäivän kunniaksi meinasi mopo karata käsistä niiden -70% laarien äärellä. Paljon tarpeellista tarttui mukaan. Illalla pääsimme ystävän kanssa ihailemaan esikoista ja uutta pastakonetta työntouhussa. Minä tein kastikkeen ja söimme yhden elämäni parhaista pastoista. Ehkä tuo vekotin ei olekaan niin turha ostos? Eilen illalla keitimme vielä uunissa kuivatuista lopuista toisen satsin pastaa ja herkkua oli edelleen. Kuopus tulee tänään kotiin ja vietämme varmaan ihan rauhallisen vapaapäivän kotosalla.


***

Minä haluan rintaliivit jotka lähettävät minulle huomautuksia kännykkään, että "Älä avaa sitä jääkaapin ovea äläkä varsinkaan sitä siideriä!" Suorastaan vaadin tätä innovaatiota tuotantoon!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Muonaa, mainiota meininkiä ja mielenkiintoinen kirja

Pomoni juhlaillallinen meni oikein rattoisissa merkeissä. Tunnelma oli leppoisa, seura mainiota ja ruoka aivan taivaallista. Tämän jälkeen minä en joululaatikoita tänä vuonna enää tarvitsekaan - sain aidot oikeat leivinuunissa kypsytetyt ja lisäksi vielä mahtavat kalat. Olen kertonut, että meillä on paikkakunnalla mainio kalamies, Kake. Hän pyytää itse kalat (no, lohta lukuunottamatta) ja kylmäsavustaa ne. Hänen poikansa vaimoineen pitää meillä täällä oivallista maatilamatkailukohdetta, jossa toki tarjotaan kaikkia isä/apen luomuksia. Meilläkin oli joulupöydässä Sen Kylmäsavulohen lisäksi lasimestarin silliä, kylmäsavuhaukea ja meille kinkkurajoitteisille itsepyydettyä kuhaa leivitettynä. Oh la laa... nam!


Voi mummorukkaa...


Minä pidin pienen pienen puheen ja lahjoimme pomoamme, mutta muuten meininki oli ihastuttavan rento. Melkein harmitti lähteä kotiin, kun esikoinen kuitenkin oli siellä yksin odottamassa. Lähtemisen tuskaa lievitti vähän esimieheni mukaani pakkaama yömyssy (lasillinen punaviiniä pullon pohjalla). Nappasin sen vielä kotosalla kitusiini jahka olin saanut esikoisen pehkuihin ja saatoin todeta, että ilta oli todella onnistunut, vaikka lähikaupungin yökerhoon en päässytkään. Vaikka mitäpä minä siellä olisin tehnyt, enhän minä kelpaa edes kuolleelle Kekkoselle.


Auts!

Ruokajutut jatkukoon. Esikoinen on vissiin luopumassa mopoajatuksesta (jes, jes, jes, jes - ihan mahtavaa, että se on marraskuun poika, muuten se olisi ajanut kortin heti 15-vuotta täytettyään, nyt piti vielä miettiä talven yli) ja päätti kajota niihin mopokorttisäästöihin. On kinunnut pastakonetta minulta koko syksyn mutta en luvannut ostaa edes joululahjaksi. Vihaan kaikkia uusia vempeleitä jotka ovat alkuinnostuksen jälkeen vaarassa jäädä kaappiin pölyyttymään. Siihen en voinut oikein sanoa poikkipuolista sanaa, kun poika itse omilla rahoillaan päätti pastakoneen sitten ostaa. Olkoon oppirahoja, jos tosiaan jää toimettomaksi vähän ajan päästä. Ostimme samanlaisen joka on kuulemma kotitalousluokassa hyväksi havaittu ja valittiin se voittajaksi Kuningaskuluttajan testissä myös. Pitihän konetta sitten heti eilen testata ja erinomaista pastaa sillä kyllä tuli. Minä tein lohikastikkeen ja kutsuimme ystävänkin syömään.


Tähän ei oikein voi sanoa mitään


Olen lukemassa Pauliina Rauhalan paljon puhuttua Taivaslaulu -kirjaa. Täytyy sanoa, että ihmettelin sen puuttumista Finlandiapalkintoehdokkaista - ja niin tuntui moni muukin ihmetellen - jo ennen kun edes olin sitä lukenut. Nyt ihmettelen vielä enemmän. Kieli on kaunista, omaperäistä, runollistakin. On tietysti makuasia pitääkö siitä. Minulla meni kaksi sivua niin että pelkäsin jättäväni teoksen kesken, mutta sitten sain rytmistä kiinni. Pidän kirjasta valtavasti. Ja aihe on kiinnostava, totta kai: vanhoillislestadiolaisten elämä, perhe, rakkaus ja eritoten se vaiettu, naisten uupumus, uuden raskauden pelko. Asumme kunnassa, jossa on suhteellisen suuri määrä lestadiolaisia perheitä ja se näkyy täällä monella tavalla. Asia askarruttaa ja mietityttää minua tasaisin väliajoin, oma elämänkatsomukseni kun ei voisi olla kauempana heidän ajatuksistaan. Silti yksi ehdottomista luottoihmisistä, mitä altistukseen ja vertaistukeen tulee, on toinen altistunut, lestadiolaissuurperheen äiti. Elämä on ihmeellinen paikka. Niin, ja kirjaa siis suosittelen lämpimästi.


Aika mielenkiintoinen keskittymä...






...eikä epämääräisiltä mielleyhtymiltäkään
voi täysin välttyä!



Kaikki kuvat pihistetty Miska Rantasen kirjasta Kukkiva syyspervo ruukussa. Tyrsk!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Seinä nousi eteen...

 ...no ei vaiskaan. Se nousi nurkkaan!

En ole aikoihin raportoinut työaltistuksestani. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että mitään uutta raportoitavaa ei ole ollut. Odottelen ensi vuotta ja kolmea uutta käyntiä työpsykologilla, koitan sinnitellä ja nautin tai kroppani nauttii lyhennetystä työajasta. Itse asiassa olen voinut ihan hyvin, jopa niin, että voisin sanoa olleeni aika lailla oireeton. No, tässä viikko-pari sitten saimme tulokset kuituarvoista, joista otettiin uusintanäytteet. Viimeksi nämä tutkittiin vain minun työhuoneeltani, jossa siis oireilen pahiten. Tulokset taannoin olivat reilusti viitearvojen yläpuolella ja pelastin astmaiset keuhkoni muuttamalla keväällä sosiaalisiin tiloihin työskentelemään. Nyt kuituarvot olivat tasaantuneet ja päätin palata takaisin. Heti alkoivat oireet ja olo on ollut aika kurja. Tiistaina makasimme esikoisen kanssa kulmittain sohvalla peiton alla, ähisimme kurjaa oloa ja torkuimme. Kuopus sai ylimääräisen dvd-vuoron.




Oma työhuone olisi kuitenkin enemmän kuin tarpeellinen nyt, kun teen lyhyttä päivää ja välillä on tehtävä ajatustyötä ihan rauhassa. Niinpä tilasin vähän aikaa sitten sen viherseinän - testiryhmään en päässyt. Seinä asennettiin minulle keskiviikkona ja se on upea! Rakastan sitä jo nyt. Teki heti mieli ruveta järjestämään muutenkin muuton jäljiltä sekasotkussa olevaa työhuonetta uuteen uskoon. Nuoret komeat miehet perehdyttivät minut seinän saloihin oikein asiantuntevasti. Eikä ihme, selvisi, että toinen heistä on tuotekehittelyn takana. Tosin eipä seinä paljoa vaadi, ainoastaan veden lisäämistä. Muuten voin "unohtaa" sen olemassaolon. Etävalvonnalla firma huolehtii, että kaikki pelaa niin kuin pitää. Aika mahtavaa!

Vaikutuksista en tietenkään voi vielä sanoa mitään, kapistuksen pitää antaa ensin oleutua ja puhista nurkassa kuukauden ja sitten pitäisi jo voida sanoa onko siitä apua vai ei. Viherseinä on nyt kokeeksi minulla kaksi kuukautta ja toivotaan todella, että se auttaa. Haittaa siitä ei ainakaan ole.

***

Miten hienoa, kun voi ilman ylenpalttisen huonoa omaatuntoa jättää huonovointisen esikoisen kotiin nukkumaan kun me lähdemme kouluun ja töihin, vaikka leipäkaappi ammottaa tyhjyyttään:




torstai 12. joulukuuta 2013

Kukkia arjen keskellä

Kukkia minulle. Vapaan aamun kunniaksi. Ja vähän pomollenikin, jonka 60-vuotisjuhlia vietämme tänään työporukalla. Minut haetaan töistä iltavuoron jälkeen ja suuntaamme paikalliseen maatilamatkailupaikkaan illalliselle. Tarkoitus olisi rentoutua yhdessä vähän pikkujoulutunnelmissakin. Pomon vaimo on lupautunut kuskiksi, vaikka tiedämmekin, että meno tuskin aivan villiksi äityy, koska huomenna on kuitenkin vielä työpäivä. Paitsi minulla. Nyt olisi siis oiva tilaisuus mokata itsensä työyhteisön silmissä ja käyttäytyä huonommin kuin muut. Taidan kuitenkin jättää väliin. Joka tapauksessa vähän vaihtelua arkeen!




***

Sitten jotain ihan muuta.

Minä inhoan tätä päätäni. Ja optimistisuuttani. Toiveikkuuttani. Taas tuli yksi asunto myyntiin. Ihan keskeltä kylää. Siellä on tasan kolme taloa, joissa en ole vielä käynyt haistelemassa. Tämä on yksi niistä. Asunto on varmasti vähän liian pieni, mutta pääsenpähän sisälle ja katsomaan miltä tuntuu vuonna -87 rakennettu rivitalo. Rakastamiani tai keuhkojeni rakastamia rakoventtiilejä ei ikkunoiden yläpuolella näy ainakaan välittäjän kuvissa. Olen järjellä ajateltuna aivan sataprosenttisen varma, ettei tuolla henki kulje. Oikeastaan näen ja tunnen sen jo melkein kuvia katsomalla, niitä 80-luvun ruskeita ikkunanpieliä ja remontoimatonta kylpyhuonetta. Mutta arvatkaapa mitä? Niin, tietysti menen sitä katsomaan mutta tämä pää, tämä pää. Toivon silti. Toivon vaikka tiedän. Ja petyn taas kerran, mutta eipä tässä muutakaan voi. Samassa talossa on myös isompia asuntoja. Sijainti olisi upea, hinta sopiva ja autokin joutaisi kokonaan pois. Niin, ja kaukolämpö. Oih! Peukut pystyyn - vaikka turhaa onkin - jooko?


























Eilen oli aivan upea auringonlasku. Melkein jopa tallentui kameraankin.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kirkkovene ja veneen tappi

Intouduimme esikoisen kanssa leipomaan pipareita vaikka yleensä se on minun ja kuopuksen hommaa kun esikoinen on keitellyt taikinan. Minä tuunasin pupumuottimme pipareista kaksi kääpiöluppaa. Pupukuulumisia en olekaan kirjoitellut pitkään aikaan. Veljekset eivät enää sopeutuneet leikkauksen jälkeenkään samalle reviirille joten erotimme ne aidalla. Nyt ne näkevät toisensa mutta eivät pääse tappelemaan. Suhtautuvat aidan läpi toisiinsa leppoisan kiinnostuneesti eikä rähinöitä ole ilmassa. Tuntuu, että niillä on silti seuraa. Nyt olemme ruvenneet päästämään kaveruksia vapaaksi olohuoneeseen vuorotellen etteivät passivoidu omissa oloissaan. Sopeutumista se näemmä aroilta veijareilta vaatii, mutta jatkamme harjoituksia. Ja minä jatkan pipareiden leivonnasta.



Esikoinen sai kuningasidean ja veisteli kirkkoveneen. Minä olin ihan mukana juonessa ja "jouluhämähäkki", kuten se kuopukselle esiteltiin, pääsi kunniapaikalle olohuoneen ikkunaan heti jouluoksan viereen.  Teini väitti, että se tuntee olonsa yksinäiseksi ja halusi värkätä myös miesystävän. Se päätyi jo hänen omaan huoneeseen. Kaverit olivat kuulemma kummastelleet äitiä, joka suostui moiseen. Kerrankin minä keräsin pisteet kotiin ei-niin-natsien äitien kisassa. Olen minä aikanaan yhden kisan voittanutkin: esikoinen kuiskutteli eskariaikana nurkassa kenen äiti kiroaa rumimmin. Tarhantäti tuli muikea ilme naamalla ilmoittamaan minulle voitosta, kun hain poikaa kotiin. Oli salakuunnellut, ruoja!




Sitten piparista pingviiniin. Tai kuopukseen. Toinen pupuista oli taannoin antibioottikuurilla jota annettiin ruiskulla. Kuopus halusi leikkiä sairasta pupua ja ruutasin mehua hänen suuhunsa (eri) ruiskulla. "Annetaanko ihmisillekin antibioottia?" Jep. "Miksei se pupuille annettava voi olla antipuputtia?"




Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

Joko teillä on piparit leivottu?

tiistai 10. joulukuuta 2013

Taatelikakkua, turhakkeita ja Turre

Jos eilen olin haikeissa tunnelmissa, niin täytyy vastapainoksi taas sanoa, että on meillä kyllä perhehetkemme näin pienenäkin versiona poikien kanssa. Tietysti. Viikonloppuna siivosimme ensin porukalla sulassa sovussa ja sitten saunoimme. Esikoinen intoutui vielä leipomaan jouluksi taatelikakkuja sekä meille että muille. Piparitaikinankin teki. Minä laitoin samaan aikaan ruokaa. Mahdumme keittiöön mainiosti yhdessä ja on oikein hauskaakin. Seuraavana päivänä sitten painelimme pipareita ja herkullisia ne olivat, omatekoisesta taikinasta. Hauskoja myös, mutta siitä lisää huomenna. Minä taas pelastin yhden hapankaalinjämän, peston ja Partapappa-jogurtin joutumasta biojätteeseen. Väsäsin hapankaalipiirakkaa ja raastoin monitoimikoneella vielä goudajuuston kantapalankin siihen päälle - ah ja voih! Nämä ex tempore -sävellykset osoittautuvat aina niiksi ihan parhaiksi. Saan kyllä tästä tuunauksesta ja jatkumon ylläpitämisestä jotain perverssiä tyydytystäkin. Syöty ruoka on parempi kuin biojätteeseen joutunut ruoka -  tottakai!



Isompi ystävän perheelle ja tuo pieni söpöliini meille!


Muutenkin on nyt oikein leppoisa kausi meneillään. Esikoinen on rauhallinen eikä teiniangstia esiinny. Tulee halaamaan, kertoo juttuja. Kuopus on ikävöinyt isäänsä vähän tavallista enemmän, mutta siihen onneksi auttaa minunkin sylini. Ja nyt on pian luvassa pitkä joululoma jonka viettävät yhdessä. Minulle se tietää vähän vapaampaa olemista, pitkään nukkumista ja paljon kirjoja. Odotan oikein. Siksikin, että yleensä kun kuopus on isällään, minä olen töissä. Nyt on lomaa yhteensä 12 päivää joista kuopus on reissussa 10. Sitten minä menen töihin pariksi päiväksi, jotka kuopus vielä on poissa. Viimeinen lomaviikonloppu loppiaisineen me sitten taas vietettään omalla porukalla. Vaikka teen lyhennettyä viikkoa, tulee loma silti tarpeeseen. Se on jo ihan kohta ovella!


***

Suomen Luonto julkistaa vuoden turhakkeen pian. Mikä tahansa tämän artikkelin vempeleistä ansaitsisi minun mielestäni ainakin maininnan. Kuka tarvitseen kananmunan kuutioittajaa? Banaanin siivuttajaa? Savustuspyssyä? Joku voisi toki pitää turhakkeena myös tätä Turrea jonka ostin itselleni joululahjaksi:





maanantai 9. joulukuuta 2013

Äitiys, perhe, parisuhde...

Project Mama -blogissa pohdiskeltiin parissakin kirjoituksessa vauvakuumetta, äitiyttä ja isyyttä ja vähän työnjakoakin. Ajatuksena oli mm. se, että joskus vauvakuumeen sokaisema äiti ei huomaa, että mies ei olekaan ihan yhtä täysillä mukana hankkeessa ja saattaa sitten pettyä, kun vauva-arki alkaa ja mies jatkaa elämäänsä lähes entiseen malliin. Tosiasiahan on, että yleensä se on äiti, jonka elämä mullistuu muutoksessa enemmän. Tuolla keskustelussa puhutaan myös "epäkypsästä vanhemmuudesta" jossa ei aidosti osata heittää omia tarpeita ja haluja syrjään lapsen, perheen ja parisuhteen tarpeiden vuoksi. Väitän ihan pokkana, että tämäkin on yleisempää isillä kuin äideillä.

Tuli haikea olo. Minulla ei koskaan tule olemaan sellaista kokemusta perheestä, että "nämä ovat nyt meidän lapset, tämä on meidän perhe. Me kyllä selviämme, yhdessä, tuli mitä tuli". Taisin torpata omat mahdollisuuteni normaaliin ydinperheeseen jo siinä vaiheessa, kun päätin tehdä esikoisen yksin. Se on aina ollut vain minun lapseni, silloinkin, kun olimme suhteessa kuopuksen isän kanssa. Hetken elimme jonkinlaista näennäistä ydinperheidylliä, mutta se ei vain näytä olevan minun kakunpalani. Minä en jotenkin osaa. Nyt minulla on minun lapset, eikä siinä ole mitään vikaa. Olen ratkaisuni tehnyt - ja nimenomaan sen vaarallisen vauvakuumeen viemänä - enkä kadu. En sinne päinkään.


Minä olen tyytyväinen ja niin näyttää tämä pupukin olevan...


Miesten vauvakuumeesta ei ole koskaan keskusteltu niin paljon kuin naisten, liekö tutkittukaan muuta kuin homoisien vauvakuumetta. Meillä suurempaa tarvetta lisääntyä yhdessä poti kuopuksen isä. Luonnollisesti, minullahan oli jo yksi lapsi, sekin olisi silloin voinut ihan riittää. Niinpä neuvotteluasemani olivat todella hyvät ja onnistuimmekin oikeasti jakamaan vauva-arjen ja lastenhoidon todella tasan. Siitä nostan edelleen hattua kuopuksen isälle. En tunne ketään muita, joilta se olisi samassa määrin onnistunut. Se missä emme onnistuneet, oli parisuhteen ylläpitäminen siinä ohessa, perheytyminen, omista tarpeista tinkiminen yhteisen hyvän eteen. Niinpä erosimme. 

Tämä syyspuoli vuodesta on minulle aina vähän hankalampaa aikaa. Kroppa muistaa. Toissa vuonna tähän aikaan olimme jo eronneet, ja pohdin/pohdimme asiaa aktiivisesti koko edeltävän syksyn. Viime vuonna purin hampaita yhteen ja leukani jumiin, tämä syksy on ollut helpompi. Aika auttaa, ja asiat pitää vaan käydä läpi tasan niin monta kertaa kun siltä tuntuu. Sitten voi jatkaa puhtaalta pöydältä eteenpäin. Niin minä aina teen. Ja minä aina tulen siihen tulokseen, että minulla ei enää ollut muuta vaihtoehtoa. En voinut elää elämää joka ei ollut minun näköistä. En edes lasten vuoksi. Ja varsinkin, kun näin, että esikoinenkin siitä kärsi. Nyt, jälkiviisaana on hyvä sanoa, että olemme tästä hetkittäisestä haikeudestani huolimatta tasapainoisempia ja onnellisempia kaikki kolme. Minä ja minun lapseni!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tule joulu kultainen

Nappasin Arttoriukselta jouluhaasteen, koska on jo joulumieli. 

Lempijoululaulusi?

Varpunen jouluaamuna saa aina tipan silmään.




Koska joulua saa alkaa fiilistelemään?

Joulukuun ensimmäisenä voi laittaa koristeet. Silloin tehdään jouluoksa (ks. kuva yllä.). Valot jo aiemmin - minä olen päättänyt kutsua niitä kaamosvaloiksi, en jouluvaloiksi. 

Jouluvaloja? Värejä vai pelkkää valkoista?

Valoja, kyllä. Kaamosvaloja. Mielellään valkoisia, mutta on minulla sisällä nuo yhdet ranskalaiset hassut punaisetkin. Ulkona ei missään nimessä niitä epileptisia kohtauksia normaaleissakin ihmisissä laukaisevia vilkkuvia värikkäitä härsvärkkejä. 

Punaisten lyhtyjen alue...


Mitä syöt jouluna? Kinkku, kala vai kalkkuna?

Meidän joulu on nykyään kovin pelkistetty. Pojat syövät laatikkonsa koulussa, minä keittelen aattona vain riisipuuron ja mätämme lisäksi suklaata. Äitini ja hänen miehensä ovat käyneet joulupäivänä aterialla ja silloin syödän jo jotain muuta kuin laatikoita. Niitä tosin äiti on tuonut minulle maistiaisiksi, joten tapanina minä sitten nautiskelen laatikoita. Juustoja pitää minulla olla - ja vähän viiniä. Niin, ja esikoisen tekemiä joulusuklaita, paljon.

Glögiä? Skumppaa kotikaljaa vai jotain muuta jouluna?

Punaviini. Glögi. Jouluolut.

Miten teillä avataan lahjat? Yksi kerrallaan vai kaikki yhdessä?

Me olemme siellä joulupukin reitin alkupäässä ja avaamme lahjat heti aamusta. Tai yksi on joulusukassa heti (kuopuksen) herättyä ja loput löytyvät sitten kun esikoinen nousee. Näin saan laittaa ruoan rauhassa ja pojilla riittää puuhaa. Paketit avataan yhdessä myös toisten lahjoja ihastellen.




Koska teille tulee kuusi? Vai tuleeko? Aito vai kopio?

Kuusi tulee terassille joulua edeltävällä viikolla. Pitääkin muistaa taas kysellä luottotoimittajiltani, kahdelta pieneltä pojalta. Tai eivät ne nyt niin pieniä enää ole, mutta pyörittävät kuusibisnestä ja tuovat äitinsä avustuksella kotiin asti.

Vietetäänkö joulu omalla perheellä vai suuremmalla porukalla?

Omalla perheellä, mutta joulupäivänä sitten syödään suvun kanssa. Tänä vuonna vietämme aaton jo sunnuntaina 22.12. kun kuopus lähtee isänsä kanssa sukuloimaan. Varsinaisen aaton olemme esikoisen kanssa kahden. 

Mikä on joulun kohokohta?

Herkut. Hautausmaalla käynti ja joulusauna. Ajattelin, että voisimme tänä jouluna mennä esikoisen kanssa kuntamme rantasaunaan jahka avoin joulusauna siellä päättyy. Olisi varmaan tunnelmallista!

Saada vai antaa? Vai molemmat?

Antaa, ehdottomasti. Lasten riemua on mukava katsoa.



Joulun tärkein perinne?

Kyllä se on se kokonaisuus. Ruoka, lahjat, yhdessäolo. Esikoisen joulusuklaat, kynttilän vieminen hautausmaalle, sauna.

Tule tule jo!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Star Wars -aiheinen itsenäisyyspäivä

Olin aivan täpinöissäni, kun löysin internetin ihmemaasta ohjeet Star Wars -joulutähtiin. Olin myös varma, että kuopus ei pysy housuissaan kun askartelen yhden sille malliksi ja sitten ihanasti yhdessä teemme niitä lisää. Hymyssä suin, joululaulut taustalla vienosti soiden. Jooei. Ensinäkin oli ihan hirveä homma noita leikata, varsin vaikeaakin ja olisin oikeasti tarvinut mattoveistä siinä hommassa. Ja sitähän ei kuopuksen käsiin voi antaa lainkaan. Sitten kun intopiukeana avasin ensimmäisen tekeleeni, Darth Vaderin,  kuopus kysyi: Mikä tuo on? Kerroin, ja se totesi, että eikä ole. "Korkeintaan Darth Vaderin serkku. Tai pikkuserkku." Grrrr, koita tässä sitten ilahduttaa lasta ja säilyttää joulumieli.




Varsin leppoisaa meillä muuten kyllä oli itsenäisyydenpäivän vietto. Mitä nyt heräsin puoli seitsemältä kuopuksen R2D2-kellon ääneen - olin unohtanut ottaa herätyksen pois päältä... Onneksi sain jatkettua uniani, koska illalla olleiden pikkujoulujen jälkeen oli todellakin tarkoitus nauttia pitkistä unista ja yksinäisestä rauhaisasta aamusta ilman poikia. Kuopuksen isä ne sitten iltapäivän kutveessa toi kotiin. Esikoinen lähti melkein samantien "töihin" Nuorisovaltuuston järjestämään itsenäisyyspäivädiskoon nuopparille. Tarkoitus oli, että isännöivät pippaloita koko illan ja kömpivät sitten yöllä jälkien siivoamisen jälkeen kaverin kanssa kotiin. Toisin kävi. Kurja sisäilmä vaikutti niin, että joutuivat kaverin kanssa luovuttamaan jo yhdeksän aikoihin, olo oli käynyt niin huonoksi. Toisaalta näin minä pääsin vähän helpommalla.

Kuopuksen kanssa taas öllöttelimme rauhassa kotosalla ja avasinpa minä televisionkin itsenäisyyspäivän vastaanoton aikaan. Ei se nyt ihan sama ollut kuin Linnassa, mutta kelpasi minulle. En ole tuosta pukukeekoilusta niin perustanut ennenkään.





Jotain samaa kuin joulutähdissä on tuossa ystävän pikkujoululahjaksi tuomassa pöytäliinassa. Alkaa olla jo jouluisen näköistä täällä Majassa - ja se joulumieli, kyllä sekin sieltä takaisin tuli.

Ihan sinnillä koitin sitten vielä tehdä Yodan. Jäi kesken.



***

Minä en ymmärrä ihmisiä.
Hakusana, jolla Majaani oli vast ikään tultu: lähteekö auto käyntiin.  
Minun autoni lähtee, toistaiseksi, mites sinun? (Ja miksi ihmeessä kyselet sitä googlelta?!?)
Ensimmäiset vähän kireämmät pakkaset on luvassa vissiin parina seuraavana päivänä - saa nähdä mitä Pösö sanoo sitten.