Ikävästä, mukavasta ja kurjasta

Koska viikonloppu vierähti esikoisen kanssa, nyt on aika kirjoittaa vähän kuopuksesta. Siitä isosta pojasta joka siis matkusti sunnuntaina ensimmäisen kerran yksin junalla 30 kilometrin matkan. Se sama poika oli jo illalla itkuinen ja ikävöi isäänsä. Välillä on rankkaa kannatella. Ikävä kaatuu enimmäkseen minun niskaani, vaikka tiedän, että pitkillä lomilla kuopus toki ikävöi minuakin isällään ollessa. Mutta normaaliarjessa ei ehdi siellä päässä ikävöidä. Enkä minä häntä, sen puoleen. Tässä suhteessa minä kuitenkin katson olevani onnekas. Kuopuksen isällä on jatkuva vaje, ikävä. Minä saan arjessa kymmenen päivää neljästätoista, joten silloin kun olen itsekseni tai esikoisen kanssa, ei ikävä ehdi yllättää. Ei edes viikon mittaisilla lomilla. Saa nähdä nyt, kun kuopus on kaksi viikkoa isällään joulun aikaan.

Mutta on se hassu poika. Eilen se räpelsi kännykkäänsä kun minä laitoin keittiössä ruokaa. "Paljonko kello on?" se huuteli. Se on neljä, mitä sä sillä tiedolla? "Miten se sanotaan sillai isoina lukuina?" Kuusitoista. "Ok, mulla on yks kokous unikavereiden kanssa ja se alkaa 16.05 ja päättyy 16.15." Tirsk. Mikäs teillä on aiheena? "Aiheena on puhuminen."Saunassa se kirjoitti löylyhuoneen lasiin isoilla kirjaimilla sanoja ja testasi minun näköäni. "Ethän sä ole sokea kuin myyrä!" Ihana poika. Saunan jälkeen loikoilimme vierekkäin ja katsoimme Autralian MasterChefin uuden kauden ensimmäistä jaksoa. Voisi kai sitä hullumminkin iltansa viettää?

Esikoista sen sijaan käy sääliksi. Hänelle tulee usein heti maanantaina kurja olo koulussa. Tänään annoin hänen jäädä kotiin lepäämään ja olen onnellinen, että pitkä joululoma on ovella. Tälle syyslukukaudelle ei mahdu kovin montaa viikkoa, jolloin hän olisi pystynyt olemaan koulussa kaikki viisi päivää. Viime viikolla oli kotosalla keskiviikon ja torstain. Tällä viikolla järkeilimme, että jos lepää tiistain, voisi sitten puolestaan jaksaa nuo edellisviikolla väliin jääneet päivät ja aineet ja olla sitten vaikka perjantain taas poissa jos olo on kovin huono. On tämä aikamoista palapeliä ja miettimistä. Mutta näillä mennään mitä on annettu.


***

Yhtään taidetta sinänsä vähättelemättä: minäkin haluan 30 000 euroa ja sillä ostaisin varmaan sen näkymättömän tuolin.