Hyvä seura, parempi mieli

Eilinen päivä oli jo paljon paljon parempi kun sitä edeltävä. Mielikin kirkastui. Ja mikä ettei, heti aamukahvilla rupesi pihalta kuulumaan miesten ääniä. Minua pidempään lukeneet tietävät, ettei Majassa juurikaan niitä ole kuultu viime aikoina. Nyt sentään ikkunan läpi. Sähkömiehet siellä töllistelivät jotain oikein antaumuksellisesti. Mietin kuumeisesti menisinkö hakemaan aamun sanomalehteä - jota minulle ei tule - postilaatikkoani kovasti paukutellen? Päädyin sitten kuitenkin kurkkimaan niitä vain sälekaihdinten välistä. Näistä kavereista tuli mieleeni, että jos huoltomiestä, ystävien ukkoja tai sukulaismiehiä eikä alaikäisiä (teinin ystäviä, te perverssit) lasketa, saldo on viime vuodelta vissiin neljä. Yksi isä ja poika syömässä isommassa seurueessa ja kaksi taiteilijaa yhtä aikaa yökylässä. Toisen olisin ottanut viereenikin, mutta ei ilmaissut kiinnostustaan. Toinen ilmaisi, mutta torjuin. Hmm, ei kaksinen vuosi.

Ei vaineskaan, minun on ihan hyvä näin eikä orkidean pidä kiirehtimän. Ketään ketkua en riesoikseni ota ja koska olen muutenkin kranttu, mitä eritoten älylliseen kapasiteettiin tulee, tiedän, että tämä voi todellakin ottaa aikansa. Minulla on sellainen ongelmallinen mieltymys, että miehen pitää olla vähintääkin vertaiseni älyllisesti ja suotavaa jopa olisi - feministit, kavahtakaa - että voisin joiltain osin katsoa häntä ylöspäin. Olen kerran koettanut ihan tosissani tinkiä tästä vaatimuksesta mutta se ei pidemmän päälle onnistunut. Treffailin aikanaan erästä luomuviljelijää joka oli kaikin puolin hyvä ja mainio mies. Seksikin oli satumaista, joten yritin olla välittämättä siitä, että pääkoppamme eivät aivan kolahtaneet kohdilleen. Yritys hyvä, nyt sen tiedän. Nykyään olen valmis jopa tinkimään siitä seksistäkin ennemmin...

Miten tämä tarina nyt näille raiteille meni? Minun piti kertoa teille miten eilinen reissumme sujui. Sekin piristi kummasti, meillä on aina ystävän kanssa mukavaa. Voin olla oma itseni, alakuloinenkin, jos niikseen tulee. Ajelimme tunnin suuntaansa ja paransimme maailmaa matkoilla. Kävimme myös syömässä falafelit shoppailun jälkeen. Piipahdimme Marimekon tehtaanmyymälässä ja eräässä käsityöläisputiikissa, josta ostaisin kaikki vaatteeni, rikas mies nainen jos oisin. Nyt hiihtelin hillitysti molempien kauppojen käytävillä, mutta ihan uuden vuoden lupaukseni kunniaksi piti yksi "pieni" vaate vielä ostaa. Puolustuksekseni sanottakoon, että olen kuolannut noita tunikoita koko niiden olemassaolon ajan. Etenkin niitä mustia, joissa on taloja. Suorastaan täydellisiä Marjaanan Majoja. Mutta ehkä sittenkin "orkideat" eilisen postauksen kunniaksi. Kotimaista käsityötä. Käsin värjattyä ja -maalattua. Puoleen hintaan. Jihuu!!!

"Nainen on kaunis, kun hän voi hyvin itsessään, elää itsessään. On ylpeä kaikesta siitä, mitä edustaa. Uskaltaa olla sielunsa värinen." Niin, ei se sittenkään voinut olla musta - se minun mekkoni. (Teksti SaagaDesignin sivuilta.)

Voikaamme kaikki tänään hyvin ja olkaamme itseemme tyytyväisiä. Katsokaamme luottavaisina uutta vuotta kohti!