Kukkuu

Tulin kurkistamaan teitä näin maanantain ja uuden viikon kunniaksi.

Vaikka olo on kuin tuolla kaverilla, naama rutussa, vähän tärähtänyt ja väsy... 
Mutta sisulla mennään. 

Moi!

Tulin vaan esittelemään, miten upeat sukat löysin. Oikeasti olin hakemassa verhoja työmaakoppiin akvaarioomme työhuoneeseen, että olisi edes vähän vähemmän akvaariokala/apina/näyttelyeläin -olo yksityisyyttä ja työrauhaa. Verhot ovat hienot, mutta eivät kyllä vedä vertoja näille:

Kortin ostin kuopukselle tuliaisiksi

Nuo jalassa ei varmasti  voi olla pahalla tuulella!

Sukat piti hakea miesten osastolta, koska olen niin isokenkäinen.

Kengänkoosta viis, hyvää viikonloppua ihan joka ikiselle ♥

Kymmenen hassua

Nappasin haasteen ihanilta, Birgitalta ja Marikalta. Siinäpä kaksi hassua (petausneurootikkoa) ♥

Kas näin paketoidaan petausneurootikot kastraatiosta
toipumassa olevat kissat

1. Imetkö hiuksiasi?

Täh? Imeekö kukaan yli kymmenvuotias?!?

2. Petaatko pedin joka aamu?

Joku varmaan jo arvasi ... en! 

Ja sitten sieltä voi löytyä vaikka tällaisia:

no ei vaiskaan, he ovat sohvalla!

3. Mikä on suosikkilaulusi?

Voi kamala... Olen yllättäen löytänyt musiikin uudelleen, kun töihin piti hommata kuulokkeet ja talouskurimuksessa olevan kunnan varoilla sain vain sellaiset, joissa vastamelutoiminto ei ole kummoinen. Siispä latasin Spotifyn ja olen tehnyt intomielisenä soittolistoja erilaisiin mielentiloihin. Sanottakoon, että kaksi tämän aamun lisäystä sisälsivät otsikko- tai kertosäetasolla sanan Fuck ja yksi sanan Ei kahteen kertaan, nimessä.

4. Mitä mietit, kun olet yksin autossa?

Näkeeköhän vastaantulevat kuskit kun joraan/laulan/teen leukajumppaa ts. näytänköhän aivan pöljältä.

5. Mikä keittiötarvike olisit? 

Pastasiivilä.

6. Mikä eläin olisit ja miksi?

Kissa tai laiskiainen. Laiskiainen siksi, että se on pääosin kasvissyöjä, mutta toisaalta (sisä)kissa pysyttelee sisällä huonolla säällä. Hmm, vaikeaa. Mutta aika lungia näiden elämä on.

7. Mitä teet kun olet vihainen?

Rupean itkemään. Ja se on tosi noloa.

8. Mitä toivot itsellesi tällä hetkellä?

Puuh, vähän leppoisampaa oloa. Rentoutta. Työrauhaa.

9. Millainen olet humalassa?

Hih, kuka osaa objektiivisesti arvioida tätä itse? Tykkään seurasta, tykkään jutella, eli seurallisempi ja puheliaampi kuin muuten. Omasta mielestäni tietty ihan loistotyyppi 😁

10. Käytätkö hajuvesiä?

Pitkään aikaan en kyennyt. olen lievästi tuoksuyliherkkä. Nykyään pystyn käyttämään vanhaa rakasta Elizabeth Ardenin Green tea -tuoksua. 

Tämän kuvan myötä toivotan oikein mukavaa viikkoa. Kissa hiiren kimpussa!

Leppeämpiä tuulia toivoen

No nyt on taas sitä itteään mutta toki hyvääkin elämässä.

Tuo syöppö on saanut kaksi isoa asiaa mutustettavakseen. Jospa se (ja minä toki myös) saisi ne pilkottua pienemmiksi, jollei sitten ihan kokonaan katoamaan.

Toinen liittyy työhön ja toinen kuopuksen altistukseen. 

Mutta keskitytäänpä niihin hyviin:

ihanat ystävät

kirpparikahvila, jossa myös ihania ystäviä ja uusia tuttavia

kollegat töissä - toiselta sain nämä suloiset Jonsukat

Se, että voimme ja osaamme lapsen kanssa puhua asioista, ja se, että kissat eivät sittenkään olleet kadonneet vaan pelkästään maastoutuneet:

tai teeskentelevät ohrasuurimoita

Kaikesta huolimastta mukavaa viikkoa teille ♥

En ymmärrä

miten normaalit ihmiset handlaavat arjen. Tai siis normaalin arjen. Täyden työpäivän ja siihen vielä kodin ja perheen ja harrastukset ja liikkumisen ja ja ja...

Minä olen koittanut nyt vuoden vaihteen jälkeen palata täyteen työpäivään ja kyllä tekee tiukkaa. Ensinäkään ei meinaa tulla tunnit täyteen töissä, ja toisekseen en kyllä ehdi enkä jaksa just yhtään mitään sitten sen jälkeen.

EDIT: en kyllä parhaalla tahdollanikaan ymmärrä sitäkään, kuinka tuon ylläolevan voi tulkita niin, että minulla ei ole tarpeeksi töitä? Ei tule tunnit täyteen? Ei tule, koska en pysty olemaan talossa niin pitkään, kun täysi päivä vaatisi. Ja jos olen, saan altistusoireita niin, että en jaksa mitään työpäivän jälkeen... Olikohan nyt riittävän selvästi sanottu?!?

En ole käynyt tällä viikolla kirpparikahvilassa kuin kerran ennen iltavuoroa. Tänään sitten töiden jälkeen oli pakko käydä hoitamassa yksi asia, minusta kun leivottiin yhdistyksemme puheenjohtaja viime kokouksessa.

Ruokahuolto on mitä on (siihen vaikuttaa ehkä myös se, että kuopus on ollut vähän puolikuntoinen eikä sille oikein maistu mikään) ja kissojakaan en ole ehtinyt rapsutella entiseen malliin.

Ja huomenna pitää vielä mennä työmaalle, niin kuin normaalien ihmisten. Mutta sitten koittaa viikonloppu ja silloin kyllä rapsuttelen lasta ja kissoja. Ja nukun. Viime viikonloppun oli ensimmäinen vain kaksipäiväinen viikonloppu ja lyhyeltähän se tuntui. Saa nähdä miten nyt.

Nuutti kävi jo

No niin, joulu on ohi ja uusi elämä aloitettu, vai mitä?

Minusta tämä kuva on täydellinen symboli sille: tonttu on tapettu ja hulavanne kaivettu esiin.

Eri asia on sitten, kuka vannetta käyttää...

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Puolikas huoli

Tai puolikas huolisyöppö... Löysin tuon ihanuuden kirpputoriltamme ja kissat ihastuivat siihen kovin. En kyllä aio sitä niille antaa vaan ottaa ihan itselleni. En tiedä oletteko kuulleet huolisyöpöistä, mutta ne ovat jalostetumpia versioita huolinukeista, joille voi kertoa huolet ja ne sitten katoavat. Eivät nuket siis vaan huolet.

Huolisyöppö syö surut ja huolet. Täällä on asia avattu hyvin, vaikka ko. kauppaa boikotoinkin...

Kuvassa vain puolikas, sattuneesta syystä!

Vuoden alku on kaiken kaikkiaan ollut positiivisempi, mutta jonkin verran pitää kyllä töitä tehdä, että sen saa pidettyä sellaisena. Niitä energiasyöppöjä välttää ja tehdä voimaannuttavia asioita. Ja olla rauhassa, itselle armollinen nyt, kun talvea ja pimeyttä kuitenkin on vielä ihan riittämiin jäljellä.

Ei huolia, ei murheita...

Kuopus menee viikonlopuksi isälleen, ja minä lainaan autoa esikoiselle. Se tarkoittaa kävelyhommia mikäli meinaan kirpparikahvilassamme käydä. Lukeakin aion. Minulla on kesken Joël Dickerin Stephanie Mailerin katoaminen, liki yhtä koukuttava kuin kirjailijan kaksi edellistä, Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja Baltimoren sukuhaaran tragedia. Suosittelen!

Pieni apulainen

Minä yritän taas aloittaa kalenterin ja päiväkirjan pidon... Tarrojakin tilattu. Löysin täydellisen kirjankin sitä varten, ja hinta oli oikeasti reippasti alle kympin. Saa nähdä, miten kauan täällä kertaa tämä kestää. 

Jos minun intoni laantuu, niin ainakin joku tässä perheessä on tosi innoissaan. Ihana nauha paikan merkkinä.

Harmi vaan, että se ei lähde irti.

Ei, vaikka vähän puraisisikin.


Mukavaa viikonvaihdetta ja loppiaista. Levätään ja nautitaan!

Uusi vuosi

Minulla on monena vuonna ollut kolme toivetta. Ihan sellaisia yleisiä, joskin aika suuria. 

"Haluasin löytää sen puhtaan ja terveen, pienemmän ja halvemman Majan. 

Haluaisin olla onnellinen, yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Poikien kanssa, niin, että hekin olisivat onnellisia. 

Ja haluaisin terveyttä, että voisin jatkaa unelmatyössäni ja esikoinen saisi koulunsa kunnialla loppuun, eikä kuopus altistuisi."

Nyt olen jo vähän luovuttanut majan kanssa (katselen sitä toki), ja kuopuskin on altistunut. Esikoinen sen sijaan elelee hyvää ja onnellista elämää altistuksesta huolimatta, joten se antaa minulle voimaa - ja tekee onnelliseksi. Huolehdin aikanaan, löytääkö sopivaa asuntoa, miten opiskelut sujuvat, rajoittaako altistus kovin, mutta asioita saa aina sumplittua. Kun koti on kunnossa, kestää jonkin verran altisteitakin ja yliopisto-opinnot taas antavat tarpeen tullen monenlaisia vaihtoehtoja läsnäololle, jos se tuntuu tukalalta. 

Mitä kuopukseen tulee, niin suuri kivi putosi sydämeltä kun juttelimme yläasteen rehtorin kanssa keväällä ennen kuin opinnot edes olivat alkaneet ja hän suhtautui altistukseen hienosti. Sanoi heti, että hänellä on perusopetuslain mukaan mahdollisuus tehdä erityispäätös esim. terveydellisistä syistä, jos poissaoloja tulee paljon (kuten esikoisella tuli, ja tästä saatiin vähän opon kanssa vääntää). Hyvin on mennyt syksy poissaoloista huolimatta. Kuopus sai kaikista paitsi kahdesta lukuaineesta ysit ja ne kaksi olivat kymppejä...

Oma terveys on ...noooh... ihan hyvällä tolalla, mitä altistukseen tulee. Siihen muuhun aion yrittä jaksaa keskittyä ensi vuonna. 

Tällaisen Majan sentään löysin joulumyyjäisistä!

Siihen, ja työhyvinvointiin. Siltä osin, kun siihen itse on mahdollista vaikuttaa. Tämä kuluva vuosi oli sen suhteen kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus. 

Mitä onnellisuuteen tulee, niin kyllä minä olen onnellinen. Moni asia on todella hyvin, koti on puhdas, viihtyisä, työ on kaikesta tuolimatta mieleinen ja poikien kanssa on mainiot välit. Kuopus vaikkapa viestitteli yhden kriisinpoikasen keskellä jouluna isänsä luota että "kiitos kun sä ymmärrät". 💕 No minähän ymmärrän, mutta harvoin 13-vuotiaalta saa sellaista palautetta. Tai että "ihana kun autat mua tän kokeeseenlukemisen kanssa ja oot niin motivoitunut" (kun olin ihan liekeissä kun kerrattiin 1700-luvun valistusaikaa ja siitä seuranneita selkkauksia...)

Ystäviä on ja ne ovat rakkaita ja tärkeitä. Tukevia. Tai siis, tukevat minua, tarvittaessa. Ja tietysti minä heitä.

Kissat ovat tuoneet valtavasti iloa elämäämme myös.

"Tää on muuten mun sukka"

Ja te siellä ruudun toisella puolella! Kiitos, että olette olemassa!

Uusin voimin ja kujein uutta vuotta kohti!

Rauhallista joulunaikaa

Toivotan parin kehnolla puhelimella otetun räpsyn kera

... niin, siis rauhallista näiden kanssako ...

Kyllä se on ihan mahdollista, aika ajoin!

Kuopus lähti aatonaattona ja esikoinen kotiutui silloin. Aaton vietimme kahdestaan, rauhassa. Ne asiaankuuluvat, puuro, hautausmaa, sauna vastan kanssa. Ja ylensyönti. Joulupäivänä tarjosin aterian äidilleni ja hänen miehelleen. Esikoinen matkaisi heidän kyydissä takaisin omaan kotiin, joten nyt olemme vain me, eläimet ja minä. Rauhassa, edelleen!

Nautitaan!

Joulu on taas

Ja ihan oikea joulu!

Päätimme kuopuksen kanssa viettää jouluaattoa jo perjantaina. Hänen etuotsalohkonsa on kovassa käytössä kun kyseenalaistaa minua, ajatuksiani ja suunnilleen kaikkea. Minä kiittelen kyseistä osaa päänupista, koska huomaan, että se toimii raikkaammin ja välillä useimmiten paremmin kuin omat aivoni.

Huomenna on siis joulu. Meillä. Vaikka olin ajatellut sen tulevan vasta lauantaina. Siihen liittyi sellainen ongelma, että musaklubit, joista aiemmin kirjoitin, jatkuvat juuri kyseisenä iltana. Eihän äiti nyt jouluaattona voi kapakkaan mennä. Jättää lasta yksin. Juoda vaikkapa yhden oluen... Ei, ei ja ei. Joten meidän joulumme eskaloituu perjantaina. Minä voin lauantaina tehdä mitä ikinä mielin. Jeeee!

Toivottavasti siellä puolella ruutua on leppoisa tunnelma, kiireetön joulunodotus.

Täälläkin on. Jos en voittanut sotaa, niin ainakin taistelun. Kuva (muutaman kuukauden takaa - kylläpä he kasvavat) ainakin on ihan täydellinen! Ja olen aivan varma, että ensi vuodesta tulee tätä vuotta parempi.

Hartioiden välissä on ajatusten koti

Olo on kuin tällä kissalla

jolla unohtui kieli ulos suusta.

Minulla unohtuisi varmasti pääkin matkasta, jollei se olisi niin tiukasti hartioilla kiinni.

On levättävä!

***

Hartioiden välissä on ajatusten koti, sanoi muistaakseni Kari Hotakainen. Kauniisti sanottu, mutta juuri tällä hetkellä minun ajatukseni eivät ole kovin kauniita. Olisin mieluusti kokonaan ajattelematta, mutta ikävä kyllä ihmisen mieli ei toimi niin.

Kohti joulua

Itsenäisyyspäivä ja pidennetty viikonloppu tuli ja meni. Kuopus oli isällään, joten minulla oli varsin löysää ja rauhallista täällä. Torstain iltavuoroa ennen kävin kaupungissa ja kaupassa, ostin skumppaa ja saunaoluen sekä pakastepizzan ja päätin, että itsenäisyyspäivänä en pistä nenääni ulos kotoa ollenkaan. Osasyynä oli karsealta näyttänyt sääennuste.

Lauantaina sentään käväisin kirpparikahvilassamme aamu/päiväkahveilla, mutta muuten oli aikalailla rauhaisaa silloinkin. Joskus on vaan pakko levätä oikein todenteolla. 

Nämä näyttävät mallia.

Ensi viikolle on kertynyt yhtä ja toista ja kuopuksellakin on koeviikko. Jahka me tästä selvitään, niin aletaan olla voiton puolella. Jouluaattohan meille  tulee jo 22.12. lauantaina, koska tänä vuonna on isäjoulun vuoro. Minä saan viettää aattoa kaksi kertaa, kun esikoinen tulee seurakseni sitten oikeaksi aatoksi. Vähän on jo joulufiiliskin!

Pikkuapulaiset...

...auttavat ihan kaikessa mahdollisessa.  Kuten joulukoristelussa

Ylimmäiset joulukoristeiden tarkastajat työssään

jonka keskeytti huoltomies (tulivat vaihtamaan ovien tiivisteitä ja rasvaamaan tuuletusikkunat). Vessan ja kylppärin hanojen tarkistuksessa piti olla työnjohtajana. Eräänä päivänä tosin oli jo itsekin harjoiteltu näitä hommia

ja myönnän kyllä, että tuo viemäri kaipasi puhdistusta...

Pyykin ripustaminen on aika kiinnostavaa nykyään, samoin vaikkapa torkkupeiton viikkaaminen. Jääkaappi pitää tarkistaa aika ajoin,

samoin tiskikone

ja tyhjät pullot tsekata ennen kauppaan vientiä

ja kuopuksen reppu ennen koulupäivää

Ehkä kaikkein huvittavinta oudointa on se, kun nämä veijarit koittavat auttaa minua myös pyyhkimisessä... Jahtaavat vessapaperia. Avuliaita kavereita. Siitä ei ole kuvaa... sattuneesta syystä!

Joulukuu lähestyy

Glögikausi on aivan karannut käsistä. Löysin vielä kolmannenkin uuden luomuglögin:

Onnelille terveisiä:
meillä on taas tuollainen tonttu...

Noita aiemman postauksen inkivääriä ja tyrniä olen nauttinut jo useamman pullollisen, tämä omenainkiväärikin maistuu mainiolle. Ainoa, jota en vielä ole uskaltanut ostaa, on kuusenkerkkäglögi. Ehkä sekin pitää vielä korkata. Ja kohta voi jo maistaa punaistakin glögiä, onhan ihan kohta joulukuu. Luojan kiitos...

Se, mitä ei vielä ole korkattu, on ystävän tuoma ihana valkoviini

purrfect! 

Viikonloppuna ehkä?

Kuopuksella on seuraa läksyjen luvussa. Kappaleen otsikko on Maaseudulla asuu monenlaista väkeä. Totta tosiaan asuu!

Jalalla koreasti

Ensimmäinen toivepostaus ikinä. Tai tarkemmin sanottuna vaatimus. Tai pay back -time... Olen joskus lukenut väärin ihanan Marikan otsikon ja vaatinut uutta postausta. Niinpä tasapuolisuuden nimissä, nyt, kun Marika oli lukenut edellisen otsikkoni Kransseja ja tansseja - johon totta puhuakseni vähän koitin viekkaasti viitatakin - täytyy lunastaa "lupaus".

Aasinsillan kautta. 

Rakastan aasinsiltoja. Ja sana- ja lauseiloitteluja, ja olen enemmän kuin onnellinen, että molemmat poikani jakavat intohimoni ja ovat mahtavia vastaamaan ja asettamaan haasteita minulle täällä saralla. Sanan säilä viuhuu ja nauru raikaa.

Ei aasi vaan löysä kissa
- aasinsilta tämäkin...

Mutta ei minun siitäkään pitänyt kirjoittaa, vaan yhteisöllisyydestä. Samainen Marika huomautti aiempaan lukion näytelmää koskevaan postaukseeni, että meillä taitaa olla aktiivinen yhteisö. No on! Monellakin tapaa!

Tuo ylä-aste -lukion suuri ponnistus, äidinkielen opettajan, joka on myös draamapedagogi, ja musiikinopettajan yhteistyö tuo jotakuinkin joka toinen vuosi meille nautittavaksi musiikillisen näytelmän. Nämä ovat oikeasti olleet mainioita, liikuttavia, hauskoja, hyviä, mutta ennen kaikkea niin nostattavia yhteisöllisyytensä vuoksi.

Nuoret ovat tehneet yhdessä, nähneet vaivaa, harjoitelleet iltaisin, viikonloppuisin, paikallinen käsityöliikkeen omistaja ompelee puvut, tehdään yhdessä. Ja nautitaan yhdessä. Ollaan ylpeitä. 

Tämän kertaisessa näytelmässä tanssittiin, laulettiin, räpättiin, improvisoitiin ja käsikirjoitettiin uudelleen vanhoja satuja. 

Vähän aikaa sitten meillä oli sellainen projekti, jossa haastateltiin ikäihmisiä ja tämän pohjalta heille jokaiselle sävellettiin oma laulu. Nämä humoristiset, traagiset, liikuttavat ja koskettavat tarinat esitettiin sitten suurelle yleisölle omassa "teatterissamme" täydelle salille niin, että tarinankertojat olivat kunniavieraina. Upeaa!

Tästä taas virisi paikallisten tekijöiden mielissä ajatus, josko ravintolassakin, joka yleensä on vähän sellainen luotaantyöntävä juottola, voisi kuitenkin tehdä jotain. Niinpä viiden seuraavan kuukauden aikana saamme nauttia yhtenä lauantaialkuiltana livemusiikista, tanssista, musavisoista ja mukavasta yhdessäolosta eri teemojen mukaan. Näitä on mm. Irlanti, joululaulut jne. 

Aika pian pääsemme siis pistämään jalalla koreasti! On muuten ainakin puolitoista vuotta aikaa, kun viimeksi olen kyseisessä ravintolassa käynyt, joten tanssikengät jalkaan...

Ja kyllä, minä olen se, jolla on paitsi ne tanssikengät, niin myös kyyneleet silmissä kaikesta tästä yhteisöllisyydestä. Se on ihan huikeaa!!!

Se talviuni

Sain kaverinkin talviunille...

Mukavaa maanantaita, minulla vielä lepoloma jatkuu.

Jouluiloa?

Pöllö kertoi saaneensa ensimmäisen joulukortin. Niin sain minäkin, ystävältä, tänään.

Lähdimme muka kovalla tohinalla kaupunkiin kuopuksen kanssa. Ensin pistäydyimme oman kunnan sekatavarahallissa ostamassa pari ruuvia oven kahvaan - se on ollut irti ja poissa käytöstä ties miten pitkään. Lapsi ei ole sitä juuri kaivannut, ovi on ollut sillä tavalla "vähän kiinni", mutta nyt kun kissat oveluuksissaan aukaisevat sen, piti korjata tilanne. Ruuvit olivat kilotavaraa ja myyjää vähän nauratti kassalla. Pyysi viisisenttistä mutta minulla ei ollut kuin kymmensenttinen, joten maksoin ylihintaa. Ihan mielelläni.

Sitten päätin, että on pakko ensin käydä kirpparikahvilassa evästämässä, ettemme muutu lauantairuuhkassa kiukkuisiksi hirviöiksi. Söimme sämpylää, paistoimme vohvelit (ihana uusi palvelu...) ja löysimme kissoille lelun. Ystävä oli jo tulossa kaupungilta ja istahti kanssamme kahville. Siinähän kävi sitten niin, että kuopus palasi eväsretken uuvuttamana takaisin kotiin ystävän kyydillä ja minä jatkoin kaupunkiin yksin. Ikävä kyllä. Muistutus itselle: ei enää ikinä markettiin lauantaisin...

Tässä kissan mielipide pupukortista

ja uudesta lelusta. Sillä voi leikkiä yhdessä, toinen tappaa vieterin päässä keikkuvaa hiirtä ja toinen saalistaa palloa hökötyksen sisältä, kas näin

.

Huomenna on tarkoitus käydä äidin ja hänen miehensä kanssa syömässä ja jatkaa sitten löysää oleskelua. 

Oikein leppoisaa viikonvaihdetta teillekin!

Talviunille

Minä taidan vetäytyä talviunille. Hurisevat kissat kainalossa. Eikö ole aika söpöä?

Tässä molemmat sylissäni

Kirkasvalolamppu on  viritelty jo viikkoja sitten, talviaikaan siirtyminen vain pahensi asiaa, koska en ole hereillä silloin, kun lisä(luonnon)valoa olisi tarjolla. Aamut ovat kylmiä ja autoa pitää raapata. Huomenna on pakko ostaa paitsi peite autolle niin myös "rautamehua" ja ehkä b-vitamiiniakin. 

Kaikki konstit käyttöön!

Mutta jos minusta ei kuulu, niin olen vajonnut talviuneen...

Kukkulan kuningas

Minun viikonloppuni oli kyllä liki yhtä löysä kuin kuvissa esiintyvän kissan. Eilen sentään raahasin luuni pyhäinpäivän kunniaksi hautausmaalle ja kappeliin. Luvassa oli lohduttavia lauluja. En ymmärrä, miksi tungen itseni näin kauas mukavuusalueelta. Kappeli on kaunis, samoin hautausmaa tunnelmallinen, mutta minä en ole vähääkään hurskas taikka kristillinen ihminen. Olisihan se pitänyt tietää, että repertuaari on melko harras. Mutta ei se mitään, puitteet olivat upeat, samoin akustiikka, ja laulukin kaunista. Kai sitä voi nauttia tällaisesta ihan omalla tavallaan?

Rentona ja pahaa aavistamatta...

Muuten olen oikeasti vain ollut, loikoillut ja lukenut. Rapsutellut kissoja ja ollut onnellinen, että minulla on niin ihanaa, hempeää ja hurisevaa seuraa. Nuo tulevat syliin, kiehnäävät ja puskevat. En ole ollut yksin.

Äh, mitä sä kuvaat?

Meillä on olllut töissä aika hurja vuosi, ja saa nähdä, tuleeko seuraavasta sellainen myös. Olemme keskellä kaikkien aikojen tiukimpia talousarvioneuvotteluja (no, emme oikeasti, mutta minun aikanani, ennen kun tulin kuntaan, on ollut myös sellainen aika, että yt:t ovat oikeasti olleet pelottavat ja todellisuutta). 

Hohhoijaa tätä söpön kissan elämää.

Tänään kuopus tulee kotiin ja sitten alkaakin taas arki. Tosin minä lepään vielä huomisenkin, olen ollut vähän huonossa hapessa viime viikot. Nelipäiväinen viikonloppu tuolloin tällöin korjaa tilannetta. 

No poseerataan sitten!

Oliko sinun viikonloppusi voimaannuttava?