Uusi vuosi

Minulla on monena vuonna ollut kolme toivetta. Ihan sellaisia yleisiä, joskin aika suuria. 

"Haluasin löytää sen puhtaan ja terveen, pienemmän ja halvemman Majan. 

Haluaisin olla onnellinen, yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Poikien kanssa, niin, että hekin olisivat onnellisia. 

Ja haluaisin terveyttä, että voisin jatkaa unelmatyössäni ja esikoinen saisi koulunsa kunnialla loppuun, eikä kuopus altistuisi."

Nyt olen jo vähän luovuttanut majan kanssa (katselen sitä toki), ja kuopuskin on altistunut. Esikoinen sen sijaan elelee hyvää ja onnellista elämää altistuksesta huolimatta, joten se antaa minulle voimaa - ja tekee onnelliseksi. Huolehdin aikanaan, löytääkö sopivaa asuntoa, miten opiskelut sujuvat, rajoittaako altistus kovin, mutta asioita saa aina sumplittua. Kun koti on kunnossa, kestää jonkin verran altisteitakin ja yliopisto-opinnot taas antavat tarpeen tullen monenlaisia vaihtoehtoja läsnäololle, jos se tuntuu tukalalta. 

Mitä kuopukseen tulee, niin suuri kivi putosi sydämeltä kun juttelimme yläasteen rehtorin kanssa keväällä ennen kuin opinnot edes olivat alkaneet ja hän suhtautui altistukseen hienosti. Sanoi heti, että hänellä on perusopetuslain mukaan mahdollisuus tehdä erityispäätös esim. terveydellisistä syistä, jos poissaoloja tulee paljon (kuten esikoisella tuli, ja tästä saatiin vähän opon kanssa vääntää). Hyvin on mennyt syksy poissaoloista huolimatta. Kuopus sai kaikista paitsi kahdesta lukuaineesta ysit ja ne kaksi olivat kymppejä...

Oma terveys on ...noooh... ihan hyvällä tolalla, mitä altistukseen tulee. Siihen muuhun aion yrittä jaksaa keskittyä ensi vuonna. 

Tällaisen Majan sentään löysin joulumyyjäisistä!

Siihen, ja työhyvinvointiin. Siltä osin, kun siihen itse on mahdollista vaikuttaa. Tämä kuluva vuosi oli sen suhteen kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus. 

Mitä onnellisuuteen tulee, niin kyllä minä olen onnellinen. Moni asia on todella hyvin, koti on puhdas, viihtyisä, työ on kaikesta tuolimatta mieleinen ja poikien kanssa on mainiot välit. Kuopus vaikkapa viestitteli yhden kriisinpoikasen keskellä jouluna isänsä luota että "kiitos kun sä ymmärrät". 💕 No minähän ymmärrän, mutta harvoin 13-vuotiaalta saa sellaista palautetta. Tai että "ihana kun autat mua tän kokeeseenlukemisen kanssa ja oot niin motivoitunut" (kun olin ihan liekeissä kun kerrattiin 1700-luvun valistusaikaa ja siitä seuranneita selkkauksia...)

Ystäviä on ja ne ovat rakkaita ja tärkeitä. Tukevia. Tai siis, tukevat minua, tarvittaessa. Ja tietysti minä heitä.

Kissat ovat tuoneet valtavasti iloa elämäämme myös.

"Tää on muuten mun sukka"

Ja te siellä ruudun toisella puolella! Kiitos, että olette olemassa!

Uusin voimin ja kujein uutta vuotta kohti!