Kukkulan kuningas

Minun viikonloppuni oli kyllä liki yhtä löysä kuin kuvissa esiintyvän kissan. Eilen sentään raahasin luuni pyhäinpäivän kunniaksi hautausmaalle ja kappeliin. Luvassa oli lohduttavia lauluja. En ymmärrä, miksi tungen itseni näin kauas mukavuusalueelta. Kappeli on kaunis, samoin hautausmaa tunnelmallinen, mutta minä en ole vähääkään hurskas taikka kristillinen ihminen. Olisihan se pitänyt tietää, että repertuaari on melko harras. Mutta ei se mitään, puitteet olivat upeat, samoin akustiikka, ja laulukin kaunista. Kai sitä voi nauttia tällaisesta ihan omalla tavallaan?

Rentona ja pahaa aavistamatta...

Muuten olen oikeasti vain ollut, loikoillut ja lukenut. Rapsutellut kissoja ja ollut onnellinen, että minulla on niin ihanaa, hempeää ja hurisevaa seuraa. Nuo tulevat syliin, kiehnäävät ja puskevat. En ole ollut yksin.

Äh, mitä sä kuvaat?

Meillä on olllut töissä aika hurja vuosi, ja saa nähdä, tuleeko seuraavasta sellainen myös. Olemme keskellä kaikkien aikojen tiukimpia talousarvioneuvotteluja (no, emme oikeasti, mutta minun aikanani, ennen kun tulin kuntaan, on ollut myös sellainen aika, että yt:t ovat oikeasti olleet pelottavat ja todellisuutta). 

Hohhoijaa tätä söpön kissan elämää.

Tänään kuopus tulee kotiin ja sitten alkaakin taas arki. Tosin minä lepään vielä huomisenkin, olen ollut vähän huonossa hapessa viime viikot. Nelipäiväinen viikonloppu tuolloin tällöin korjaa tilannetta. 

No poseerataan sitten!

Oliko sinun viikonloppusi voimaannuttava?