Sivut

tiistai 30. syyskuuta 2014

Herbalhoito?

Yhtä aikaa kun eilen pohdin empatiakykyni katoamista ja toivoin ihmisten ottavan vastuun omasta elämästään, kipuilen sen kanssa, etten itse voi vaikuttaa omaan elämääni kaikilta osin. Ottaisin vastuuta enemmänkin, jos vaan voisin. Mutta kun terveys ei anna myöten. Samalla koitan työstää omalla kohdallani tätä altistusasiaa - jolle siis en ikävä kyllä voi mitään vaikka haluaisinkin. En voi mitään myöskään sille, että työpaikkani ei tuosta puhtaaksi muutu, enkä varmaankaan pysty enää olemaan kokopäivätöissä ilman, että terveyteni pahasti kärsii. Kävin työterveyshoitajan kanssa tämän perjantaina toteamassa ja seuraavaksi jatkan lääkärille ja sitten ties mitä ja mihin.

Onneksi aurinko paistaa ja poikien kanssa sujuu. Muuten saattaisi vetää vakavaksi. Toisaalta asiat on otettava sellaisina kun ne eteen tulevat. Ei kai sitä muutakaan voi?




Hyvän puolesta, pahaa vastaan



***

Jos vähän aikaa sitten minulle lupailtiin, että Kuningatar Madu auttaa kaikissa mahdollisissa asioissa, niin nyt saman tekee Dr Oduduwa Samuel (ihan vipiviimeisessä kommentissa), joka loitsii ilmaiseksi eri tarkoituksiin:




(1) Jos haluat ex takaisin.
(2) jos sinulla on aina pahoja unia.
(3) Haluat edistää omassa toimistossa.
(4) Haluat naiset / miehet juosta jälkeen.
(5) Jos haluat lapsen.
(6) Haluat olla rikas.
(7) Et halua sitoa miehesi / vaimo olla sinun ikuisesti.
(8) Jos tarvitset taloudellista tukea.
(9) Herbal hoito



Minä en todellakaan halua eksääni takaisin, päin vastoin, en olisi hänen kanssaan missään tekemisissä, jos saisin valita. Mutta jonkun muun miehen voisin kyllä ottaa juoksemaan jälkeen! Tai miten olisi herbalhoito? Hmmm....

maanantai 29. syyskuuta 2014

Empatiaa etsimässä

Olenkohan minä muuttunut kylmemmäksi vai mistä on kysymys? Huomaan, että jotkut uutiset saavat minulta välinpitämättömän olkien kohautuksen, jotkut jopa kiukkuisen ajatuksen vaikkapa kriisiavun tarpeellisuudesta. Tai järjestelmän prioriteeteista ylipäätään.

Tässä pari esimerkkiä: nuori nainen kuoli suojatiellä, kun linja-auto ajo päin punaisia ja hänen päälleen. Kuljettaja saa kriisiapua. Tarvitsee sitä varmasti, mutta ammattikuskina tarvisisi myös kortin hyllytyksen ja liikennesääntöjen kertauksen. Vähintään. 

Moniammatillinen ryhmä kutsutaan koolle miettimään kriisiapua Suomesta Syyrian taistelualueelle lähteneille ja sieltä palanneille perheille. Mietitään myös, millaista apua tarvitsee kurdien ja millaista Isisin joukoissa taistelleet. 

Ensinäkin lasten vieminen sodan keskelle on lastensuojelukysymys ja toiseksi kukaan ei pakota lähtemään. Ei kukaan. Se on oma valinta, jonka seuraukset kärsitään. Kukaan ei pakota ajamaan päin punaisia. Tai jäämään alkoholistin luo. (Miksi luen blogia joka saa minut näin ärsyyntymään?) Tai huonoon suhteeseen ylipäätään. Meillä on vapaus valita, ihan jokaisella. Varsin monissa asioissa. 

En väitä, että ihan kaikissa, mutta hyvin monissa. 

En haluaisi muuttua kyyniseksi, mutta aina ei vaan jaksa ymmärtää. Joskus soisi, että ihmiset itse ottaisivat enemmän vastuuta omista valinnoistaan.





***


Paula Vesalan päivässä Vain elämää -ohjelmassa Paula Koivuniemi lauloi Joutsenet -laulun. Yksi riimipari iski kuin tuhat volttia.

Sitä, mitä koitin sussa koskettaa, 
tajusin, ei oo olemassakaan.

Liekö tästä lauennut pohdinnot empatiakyvystä ja sen puutteesta?

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kuusi sääntöä onneen

Viikonloppu on taasen mennyt leppoisissa merkeissä. Esikoinen kyydittiin kaverilleen perjantaina heti koulun jälkeen. Tyrkkäsin sille rahaa kouraan ja totesin, että on helppo suoda hänelle mukavia asioita, kun hoitaa koulun niin hienosti. Ensimmäisen jakson kaikki aineet menivät todella hyvin ja toinen jaksokin on startattu iloisin mielin. Uskonnon puuttuessa lukujärjestyksestä pojalla on aika paljon hyppytunteja, joiden aikana suorittaa itsenäisesti elämänkatsomustiedon kurssin. Olin kovin ylpeä kun kuulin, että hän oli ihan itse tehnyt lukusuunnitelman ja pysynytkin siinä. Motivaatio on kohdillaan ja opinnot maistavat. Kuopuksella oli lyhyt tapaaminen isänsä kanssa (torstai-illasta perjantaiaamuun) ja nyt olemme sitten viettäneet hänen kanssaan kahden laatuaikaa. Heti perjantaina haimme minulle piristyskukan kukkakaupasta ja kun siinä vieressä sattuu juuri parahiksi olemaan pizzeria, pistäydyimme sielläkin. Njam.



Ostin myös kortin



Perjantai-ilta meni kotosalla ja lauantaikin aika lailla. Aurinko houkutteli sienimetsään, mutta hurja tuuli sai toisiin ajatuksiin. Taidan antaa suppisten vähän vielä kasvaa ja käyn yksin ensi viikonvaihteessa. Vietimmekin sitten päivän normaalin kaavan mukaan: saunaa ja Avaraa luontoa. Sitä ennen tosin kuopus valmisti Harry Potterin innoittamana erilaisia taikaliemiä. Tulipahan siinä samalla siivottua maustekaapista vanhentuneet pussukat pois - ja poika oli ikionnellinen tiskialtaan äärellä vaikka kuinka pitkään.

.




***





Kuusi sääntöä onneen:

vapauta sydämesi vihasta,
vapauta mielesi huolista,
elä yksinkertaisesti,
tyydy vähempään,
anna enemmän
ja pidä hyvä huoli ystävistäsi.


lauantai 27. syyskuuta 2014

Allergiaa ja Einareita

Jos eilen oli kepeää niin nyt onkin sitten taas vähemmän kevyttä. Saimme esikoisen laboratoriotulokset ja lääkärinlausunnon. Tavallaan hyviä ja tavallaan huonoja uutisia. Verikokeissa näkyi todella selvät allergiset reaktiot muutamalle homeelle (pahimpana Aspergillus Fumigatus ja pari eri Penicillium-suvun hometta) jotka ovat kaikki kosteusvauriohomeita. Saimme siis eräänlaisen allergiadiagnoosin. Tässä yhteydessä täytyy lyhyesti avata asiaa, koska minullekin käsitteet tuppaavat välillä olemaan epäselvät. On homealtistusta ja herkkyyttä homeille ja sitten on erikseen ns. home-allergiaa. Homeille altistuminen ja reagointi on yleisempää ja vain hyvin pienelle osalle altistuneista kehittyy allergia. Kansantajuisesti asia ilmaistaan täällä - kohdassa IgE-välitteinen allergia. 

Juttelimme esikoisen kanssa tästä ja hän tulkitsi sen yksiselitteisesti hyväksi uutiseksi. Äitinsä poika... voihan sen niinkin toisaan ajatella. Koska mehän olemme tienneet, että hän on vakavasti altistunut ja oireilee erittäin herkästi. Tämä ei siis muuta asiaa meidän silmissämme miksikään. Muille taas tulokset ovat osoitus siitä, että ongelma todellakin on olemassa, vika ei ole korvien välissä ja ehkä siihen joskus osattaisiin suhtautua kuten vaikkapa eläinallergiaan. Keskustelustamme huomasin miten asia on todellakin painanut esikoista, koska helpotus oli suuri. Nyt voimme toimittaa kouluun lääkärin lausunnon asiasta ja luulen, että tämän kanssa pääsemme jo pitkälle. Ihana lainalääkärimme kertoi lausunnossaan, että "home-vasta-aineissa on nousua (ja missä ja miten paljon)" ja mikä parasta, kirjoitti todistukseen myös, että "Suositan asian huomioonottamista Esikoisen poissaoloja käsiteltäessä sekä mahdollisuuksien mukaan opiskelutilojen valinnassa." 


Minä puolestani kävin työterveyshoitajalla ja sain ajan myös lääkärille. Pikku hiljaa on otettava askelia johonkin suuntaan tässä osa-aikaisena työskentelyasiassa. Mutta se onkin jo siten ihan oman postauksensa aihe.


***



Meidän omat höntti-Einarit




On pakko pistää loppuun pari eläinaiheista loppukevennystä: 

Pomppu-Einari, Nato-ohjuksen tai Aira Samulinin lailla etenevä pupu
sekä 
Lukumarsu Esko-Einari

Einarit on nyt kovassa huudossa!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Seisokin aikana käytettävä suojakypärää

Nyt tarvitaan vähän huumoria.

Aika veikeitä mielikuvia herättää tämä tuore lehtijuttu: Alasti trampoliinilla hyppinyt mies sai sakot.

Ja kuinka sattuikaan, että Miska Rantasen toimittama jatko-osa Kukkivalle syyspervolle ilmestyi juuri. Kaikki ranteet auki, kirjallisen viestinnän tähtihetkiä 2. Aivan taattua lattiallakieriskelykamaa jälleen. Vai mitä sanotte sipsipussista, johon on jäänyt suomentajan pohdinnot painettuna: "Hei jos englanniksi Sour Cream on suomeksi Hapankerma joka on ruotsiksi Smetanaa mutta kuitekin Gräddfil, joka taas on suomeksi Kermaviili, niin mitä pirskattia minä oikeen kirjoitan tähän pakkaukseen?"




Eräässä kaupassa oli puoleen hintaan myynnissä "Naisten ylä- ja alaosia". Katselimme kollegan kanssa itseämme ja mietimme kumman puolen vaihtaisimme. Tosin toisessa kaupassa olikin sitten "Miesten loppuunmyynti". Hmm, sinne pitäisi ehkä joutua, vaikka pelkään pahoin, että jäljellä olisi enää ne jämämiehet, jotka eivät ole kenellekään kelvanneet.

Eräässä ravintolassa oli tarjolla suomeksi Pähkinämoussea ja englanniksi Mouse with nuts. Yäk, en syö! Toisessa taas kerrottiin, että "Veloitamme kahvin hinnan kuppikoon mukaan".





Joissain jutuissa parhaan tyrskähdyksen aiheutti toimittajan huomautus. Otsikkona lehtijutussa oli "Kolmen lapsen äiti nauttii väljyydestä". Alla toimittaja aprikoi: Nauttiiko isä?



Normipäivä Valvirassa.



(Lainaukset ja kuvat kirjasta Kaikki ranteet auki. Toim. Miska Rantanen.)


***

Normipäivä esikoisella: ensin koulua kahdeksasta neljään. Nappasi ovenraosta kirjastolle mukaan ottamani eväät jotka meinasi lämmittää Nuorisovaltuuston kokouksessa. Sieltä siirtyi kansalaisopiston venäjän tunnille joka loppui seitsemältä. Tällaista siis eilen, mutta ei todellakaan onneksi joka päivä, ei edes kerran viikkoon.

Minulla taasen alkoi jo viikonloppu eilisen iltavuoron jälkeen. Jippii! 

torstai 25. syyskuuta 2014

Syö säästäen savea

Toinen pupuistamme on ollut alkuviikon vähän vaisu. Se on makoillut apaattisena, ei tule tervehtimään ja sitten se ruoja lakkasi syömästä. Noin pieni eläin ei lääkärin mukaan saa olla kuin korkeintaan vuorokauden ravinnotta. Koska normaalista poikkeavaa käytöstä oli jo vähän maanantaina illalla ja koko tiistain, piti tarttua toimeen. Tiistai-iltana laitoin heinästä puristettuja viherpellettejä veteen likoamaan ja truuttasin sitten tätä herkkumössöä lääkeruiskulla kanin kitusiin. Arvaatte, että tykkäsi hyvää. Keskiviikkoaamuna vein kuonon eteen erilaisen lajitelman tuoretta - voikukanlehteä, poimulehteä ja ratamonlehtiä - testatakseni jos joku edes kelpaisi. Poimulehdet hävisivät parempiin suihin, mutta pupu oli edelleen vaisu. Syötimme vähän lisää pellettimönjää ruiskulla.

Vein pojat kouluun ja mietin, että perunko hierojan ja lähden ajamaan eläinlääkäriin, mutta päätin vielä vähän katsoa tilannetta, koska pupu kuitenkin jo jotain söi. Muistin nähneeni kunnantalomme kukkapenkissä jättipoimulehteä, jota käytetään koristekasvina. Sinne siis peppu pystyssä kaivelemaan tuoreita pieniä alimpia lehtiä pupun rohdoksi. Hain myös kaupasta ananasrenkaita, koska ananasmehu kuulemma tekee hyvää ruoansulatukselle ja ummetukselle. Juotin mehunkin lääkeruiskulla ja pupu oli erittäin närkästyneen näköinen. Mutta näiden käsittelyjen jälkeenpä se rupesi liikuskelemaan, kävi juomapullolla, nuolukivellä ja näytti jo olevan paljon enemmän oma itsensä. Illalla se päästettiin rellestämään kuopuksen huoneeseen ja kaikki vanhat kujeet olivat tallella. Tuntui, että uusiakin oli tullut - ehkä vuorokauden paasto sai sen maistamaan kaikkea mahdollista eteen tulevaa? Tänään on jo kokolailla huoli poissa, vaikka seuraankin karvakaverin vointia tiukasti vielä aamun ennen iltavuoroon menoa. On tämä äidin elämä huolia täynnä...






Poistimme episodin myötä hiekkalaatikot. Vaikka en usko, että paakkuuntumaton saviperäinen hiekka olisi kovin epäterveellistä, tuntui, että haluamme silti ottaa varman päälle. Jos tuo onneton otus on vaikka intoutunut kuopimisen sijasta syömään sitä. Pedro Hietanenkin jo laulaa: Syö säästäen savea!

***

Minä harrastan "tutkimusmielessä" hörhöilyä. Nyt kävin tutustumassa eteeristen öljyjen maailmaan - jep, tuoksuyliherkkä minä, hih - ja vieläpä siten, että pääsin skannattavaksi. Kone lueskeli käden "energiakentistä biomerkintöjä" ja sylki sitten tulokseksi mitä öljyä tai tuotetta pitäisi alkaa käyttää. Minä sain todellakin kehotukseksi ostaa mm. sen anti-stress -roll onin, josta eilen mainitsin. Arvaatte varmaan, että suhtaudun näihin todella varauksellisesti, lueskelin kritiikkiä ja paljon muutakin. Joskus on vaan mukava haastaa ja yllättää itsensä.

P.S. En tilannut mitään, se ei ollut yllätys!

P.P.S. Terkut, OA: en voinut mitään lopun lainausmerkeille, ja näkyypä tuolla tekstissä olevan pari ajatusviivaakin.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Joustaa, joustaa kunnes...

Jatkokertomus. Sorry.

Sain eilen sähköpostia.

Minun on vaikea käsittää, miten tässä näin kävi. Minä olenkin nyt yht' äkkiä se pahis, joka panee kapuloita rattaisiin isän ja pojan tapaamisiin. Luulin nimenomaan huolehtineeni siitä, että tauosta ei tulee liian pitkää ja että tapaavat suht säännöllisesti. Myönnän kyllä sanoneeni, että jos reissu toteutuu siitäkin huolimatta, että minä pidän sitä liian pitkänä ja joudun tässäkin asiassa joustamaan, on minun joustonvarani vähäksi aikaa käytetty. Ettei kannattaisi kysellä joustoa ennen reissua eikä pitkään aikaan sen jälkeenkään, koska minä en vaan jaksa ja pysty jatkuvaan venymiseen. Niin, siitähän tietysti loogisesti seuraa, että olen huono ihminen ja toimin väärin ja hankaloitan isän ja pojan tapaamisia, eikö vaan? Voi elämä!





Olen aika uupunut.

Ei ihme, että minulle suositeltiin Stress away -roll onia. Kerron pian, hih.

***

Eilen aamulla oli taas kuopuksen vaikea nousta. Kävin pussailemassa sitä ja sanoin, että hyppääpä äititaksin kyytiin. "Eiiii. Mä hyppään sit seuraavaan." Totesin, että äititakseja on vain ja ainoastaan yksi. "No voisko se mennä kaupunkiin asioille ja sitten hakea mut tästä?"

tiistai 23. syyskuuta 2014

Jos sanani syön...

Blogistaniassa kiertää haaste sanojen syömisestä ja periaatteista luistamisesta. Minä bongasin sen Susannan blogista. Tulipa aivan vahingossa otettua osaa tähän, koska vaikka näennäisen avoin blogissa olenkin, minä en yleensä mene näin henkilökohtaisiin asioihin. Enkä parjaa kuopuksen isää (sitä itsekästä paskaa). Nyt päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja valottaa vähän tarkemmin tämänhetkistä alhoa. Tai niitä molempia. Olemme siis säätäneet kuopuksen isän kanssa joulun aikaa. Hän on lähdössä reissuun, mikä on minusta täysin ok. Se, mikä ei ole ok, on, että hän haluaisi reissun kestävän kolme viikkoa ja isälle ja pojalle tulisi näin todella pitkä tauko tapaamisiin. Vaikka olen ilmaissut tämän lukuisia kertoja sekä suullisesti että kirjallisesti, kuopuksen isä aikoo silti, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tehdä niin sanotusti oman hiihdon. Arvannette mitä se tässä tapauksessa tarkoittaa. V*ttu!



Väri- ja vitamiiniterapiaa: kehäkukan lehtiä (niitä en syö
vaikka voisikin) ja "tyrnitujaus"


Eikä tässä vielä kaikki. Tilanne kärjistyi sunnuntaina, kun juttelimme esikoisen kanssa saunassa itsetunnosta. Siitä, miten helppo se on murskata vääränlaisilla kommenteilla, vähättelyllä jne. Päätin samassa yhteydessä ottaa puheeksi myös erään asian, joka minua meidän arjessamme ja kolmenkeskisessä dynamiikassamme vaivaa. Esikoinen on toisinaan aika negatiivinen kuopusta kohtaan. Ikäero on suuri ja ymmärrän, ettei heillä ole juurikaan yhteistä, mutta olen koittanut tolkuttaa esikoiselle, että jos ei ole positiivista sanottavaa, on sitten vaikka hiljaa. Nyt tähdensin, että se negatiivisuus, vaikkei sitä ehkä tule ajatelleeksi, saattaa vaikuttaa pikkuveljen itsetuntoon. Enpä arvannut millaisen Pandoran lippaan tulin avanneeksi.

Kävimme läpi traumat jotka kuopuksen isä jätti esikoiseen (olemalla huomaamattaan puolueellinen biologisen lapsen eduksi). Keskustelimme miten se vaikutti teinin itsetuntoon, miltä minun roolini tuntui, olinko riittävästi häntä varten. Minulla oli nimittäin aikamoinen tasapainottelu tuossa kaikkien välissä ja samalla yritin olla todella tasapuolinen molemmille lapsille ja tarpeen tullen asettua äänekkäästi esikoisen puolelle vaikka kasvatusoppaat sanoisivat mitä lasten edessä riitelemisestä ja siitä, että vanhemmat ovat eri mieltä kasvatuskysymyksistä. Leijona mikä leijona. Esikoinen itki kainalossani ja kysyi, johtuiko ero siitä. Voi ristus. Kävimme sitten läpi vielä senkin asian. Ja vaikka sanotaan, että toista vanhempaa ei saa lapsen kuullen arvostella, tein senkin - eikä kuopuksen isä teknisesti ottaen edes ole esikoisen vanhempi, mutta silti - ja kerroin siistityn version eromme todellisista syistä.

Rikoin sitten osapuilleen kaikkia mahdollisia "sääntöjä" mutta mielestäni se oli tässä kohtaa perusteltua. Asia jäi hautumaan, ja esikoinen teki hienon analyysin, miksi nuo muistot purkautuvat negatiivisuutena kuopusta kohtaan. Totesin, että oivallus ja ymmärrys mahdollistavat muutoksen.

Ja sitten rikoin vielä tätäkin: olin tosiaan tämän blogin kirjoittamisen aloittaessani päättänyt, etten vuodata blogiin liian henkilökohtaisia asioita. Mutta uskon, että te olette luottamukseni arvoisia.

***


Valoa ei olisi, ellei olisi pimeää, johon sen voi laittaa. - Arlo Guthrie -

maanantai 22. syyskuuta 2014

Pyrstö pystyyn

Gnjääh. Koitan nostaa pyrstön pystyyn, vaikka hankalaa se on. Kohtasin hampaat irvessä kuopuksen isän eilen, kun hän toi pojan kotiin. Ilta oli onneksi ihana, syliä ja höpsöttelyä ja arkeen valmistautumista.


Koitan muistaa, että minulla on

- asunto, jossa pysyn terveenä
- ihana työ ja työyhteisö
- suloiset pojat
- hyviä ystäviä


Yritän unohtaa, että minulla on myös

- liian suuri vuokra eikä toiveita omasta majasta
- liian pienet tulot, koska en voi palata kokopäivätyöhön
- ex-mies, joka runnoo tahtonsa läpi vaikka sanoisin mitä
- paha homealtistus


Minulla on myös höntti legoilla
leikkivä pupu!


Niin, ja onhan minulla teidät. Kiitos siitä!


***


Kyl täält noustaan...

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Itkua ja hammasten kiristystä

No itkeskelyksihän se meni. Perjantai. Pääsin asuntonäytöstä kauppaan ja sieltä vielä pois, mutta yltiösosiaalisuus molemmissa paikoissa ja yhden väärän ihmisen kohtaaminen saivat kyyneleet valumaan heti autoon päästyäni. Pienellä paikkakunnalla on se huono puoli, että kaikki tuntevat. Ja jos sattuu olemaan vähän tavallista huonompi päivä, sen myös huomaa - minusta siis. Niinpä usein skarppaan ja esitän omaa reipasta itseäni. Välillä se käy raskaaksi. Ymmärrän hyvin yhtä tuttuani, joka masentuessaan ei halunnut enää käydä kaupassa vaan delegoi tämän jokapäiväisen toimen muille. Aina ei jaksa. Illalla sai kyynelehtiä ihan vapautuneesti: Vain elämää alkoi Vesa-Matti Loirin päivällä. Itkeminen on kyllä puhdistavaa välillä, ja tekee hyvää.






Onneksi on ystävät. Kutsuin perjantain iltapäivän alhossa itseni ystävälle kahville. Piristi. Eilen lähdimme esikoisen kanssa kaupunkiin asioille ja vein hänet samalla äidilleni yöksi. Minä käväisin tapaamassa toista ystävääni ja muutama tunti meni oikein rattoisasti kuulumisia vaihtaessa. Kotona minulla olikin taas sitten sitä Ihan Omaa Aikaa. Osan siitä käytin kuopuksen isän kanssa joululoman säätämiseen. Mehän aloitimme sitä jo aiemmin, ja nyt jatkoimme. Minulla on edelleen sellainen olo, että en tule kuulluksi, asiat on jo päätetty vaikka näennäisesti neuvotellaan. Inhoan sitä voimattomuuden tunnetta. Sitä myös, että minut pakotetaan elämään jonkun muun mielihalujen mukaan. Plääääääh!

Saatoinpa sitten aikuismaisesti kurpata pari lasia liikaa viiniä illalla, mutta kerrankos sitä.


Jos olisi mahdollista, piristäisin itseäni ja menisin tänään ehdottomasti hyppymyyränäyttelyyn (poing poing) ja katsoisin samalla gerbiilien silppurikisan (rousk, rousk). KLIK.

***

Katsoin muuten perjantaina mielenkiintoisen dokumentin, Minulla on kolme vaimoa. Se kertoi mormoniperheestä, jossa oli mies, kolme vaimoa ja yhteensä 24 lasta, saman katon alla. Käsittääkseni yleensä noissa piireissä perheet kuitenkin asuvat erillään, vaikka aviomies olisikin yhteinen. Oli velmu tunne, kun todella vahva stereotypia rikotaan ja siitä puhutaan aivan kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Mutta niinhän se heille onkin, monogamia on vain minun (ja aikamonen muunkin nykyihmisen) normi. Jotenkin ohjelma onnistui olemaan kiihkoton, ei-arvottava, paljas kuvaus tämän perheen elämästä. Vaimot olivat ystäviä keskenään, joku sanoi nauttivansa omasta ajasta kun mies oli jonkun muun vaimon sängyssä yöpymässä. Mies vähän valitteli oman ajan puutetta. Avartavaa (- hehheh, ohjelma tuli Avalta).

Kai se jossain vaiheessa tulee Katsomoon, mikäli jotakuta rupesi kiinnostamaan.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Akkari eli Aku Ankan taskukirja eli akustinen kitara

Oli ostajan markkinat eli ei, niin onhan tämä tilanne aika hankala. Laskin, että olen nyt kolmen vuoden aikana käynyt katsomassa ainakin kaksikymmentä hinta- ja kokoluokaltaan osapuilleen meille sopivaa asuntoa. Tarjonta täällä pienellä kylällä ei ole kummoinen. Jos asukkaita on hätäseen 4000, niin ei niitä talojakaan ihan hirveästi ole. Melkolailla kaikki taloyhtiöt on käyty läpi, muutama useampaankin kertaan. Ei löydy, ei. Melkein voisin ahdistua - ja ahdistaakin välillä. Niin kuin nyt. Se eilen aamusella katsastamani asunto olisi ollut ihan hyvä meille, hiukan pieni tämän kolmen vuoden ajan, kun esikoinen vielä kotona asustelee, mutta olisimme varmaan pärjänneet. Sijainti oli hyvä, ei aivan isompien kauppojen kupeessa mutta pyörällä ja talvisin pulkalla niissäkin olisi hyvinkin käynyt. Hätätilanteessa Siwa olisi kuitenkin ollut sadan metrin päässä. Terassi oli iso ja suht suojaisa. Koulu- ja työmatkat olisivat olleet naurettavan lyhyet. Töihin ei sentään ihan olisi näkynyt (onneksi) mutta kolmessa minuutissa sinne kuitenkin olisi pudotellut. Mutta ei.

Mikä siinä on, että 2002 rakennetussa talossa ei enää ole kaikki kunnossa? Tai ehkä ei alun alkaenkaan ole ollut. Vai olenko minä vaan niin hirvittävän herkkä? Toisaalta olen minä käynyt uudemmissakin ja saanut oireita. Täytyy vissiin uskoa siihen lottovoittoon ja rakennuttaa se hirsitalo. Plääh.


Tai savimaja...


***

Kyllähän se Haloo Helsingin Elli artikuloi omalaatuisesti, mutta tämä taitaa kuitenkin mennä ihan minun piikkiini. Olen koko sen ajan, mitä Beibi -biisiä on luukutettu (auto)radiossa, miettinyt mikä ihmeen erohiiri, eihän se tarkoita yhtään mitään. Arohiiri? Ei, sekään ei ole järin looginen, niinpä päädyin elohiireen omassa versiossani. Josta päästään siihen, että kertosäe kuitenkin kuulostaa enemmän erohiireltä. Vihdoin muistin kotona googlata laulun sanat. "Beibi, tartu muhun kiinni, beibi, oon sun heroiini." Esikoinen repesi ja totesimme yhteistuumin, että olen asunut liian kauan maalla!

Toisaalta eipä niillä sanoilla autossa yksin ajellessa ja hulluna hoilatessa ole niin väliäkään. Kunhan ovat sinnepäin. Esikoinen ei kuulemma enää ikinä pääse eroon mielikuvasta joka hänelle tuli kun minä hoilotin Sannin Hakuna matataa: läppäri päähän ja Akkari selkään. Meidän maalaisten (ja vähän muidenkin ehkä) slangilla kun Akkari on vielä Aku Ankan taskukirja.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Haussa hyvä elämä

Oli eilen aika pitkä päivä. Mutta mukava. Ensin kävin lähikaupungissa koulutuksessa ja nappasin esikoiselle samalla reissulla elämänkatsomustiedon kirjan. Olin jotenkin aivan hukassa käytettyjen kirjojen kaupassa, ja kun myyjä kysyi voisiko auttaa, huokaisin onnellisena että "Voit, mä etsin Hyvää elämää". Repesimme molemmat, mutta se oikeasti oli kirjan nimi. Nytpä pääsee sitten esikoinen sellaista tavoittelemaan. Hän opiskelee itsenäisesti et-kurssinsa koska lukion ensimmäisellä luokalla ei ole ketään muuta, joka ei kuuluisi kirkkoon. Olin jo hommannut ko. kirjan kirjastosta mutta poika totesi, että hänen olisi ehkä helpompi harrastaa omatoimista opiskelua jos kuitenkin voisi tehdä alleviivauksia ja muistiinpanoja marginaaleihin. Fiksusti ajateltu, tottahan sitten toteutin hänen toiveensa.




Fiksu se on muutenkin, nyt on meneillään koeviikko, ja tenttivät tämän jakson aineet ennen kun aloittavat ensi viikon tiistaina uuden jakson. Matematiikan kurssista oli saanut 41/36. Vähän ihmettelin moista asteikkoa, mutta sain tietää, että (vapaaehtoisten) tehtävien teolla voi kompensoida sitä, jos koe ei mene ihan putkeen. Esikoisella oli mennyt. Äidinkielen koe puolestaan oli tehty auditoriossa jossa saamme kumpainenkin homeoireita. Oli kuulemma ollut hankalampi keskittyä ja järki ei juossut normaaliin malliin. Täytyy koittaa saada asiasta maininta myös lääkärinlausuntoon, joka on ensi viikolla tulossa. Viimeistään kirjoituksissa on varmaan otettava huomioon se, että paikan on oltava optimaalinen myös esikoiselle. Mutta siihen on onneksi vielä hyvin aikaa.

Tulin sitten tosiaan koulutuksesta vielä iltavuoroon töihin. Oppikirjan ostamisen lisäksi käväisin töihin tullessani myös ruokakaupassa ja ostin työpaikan jääkaappiin kylmenemään yhden siiderin. Kyllä muuten maistui 11 tunnin työpäivän jälkeen kotona! Tuli tarpeeseen, ja niin tulee tämän päivän vapaakin. Käyn heti aamusta katsomassa yhden asunnon (olen käynyt samassa taloyhtiössä kerran aikaisemminkin, joten melkein jo tiedän lopputuloksen, mutta menen silti). Minkähän edellä nyt ollaan, kun näitä uusia asuntoja tulee kuin sieniä sateella? Taitaa olla jo kohta ostajan markkinat. Ja siltä se kyllä tuntui, kun keskiviikkona kävin katsomassa sitä edellistä, paritalon puolikasta, jossa lähtöhinta oli 119 000€. Jos olisin voinut asunnossa olla, olisin saanut sen tingittyä 90 000 euroon. Hups!

torstai 18. syyskuuta 2014

Puuhapäivä ja lepopäivä

Joskus on sellaisia päiviä, että huomaa puuhastelevansa koko ajan jotain. Se ei yleensä minulla ole mitenkään suunnitelmallista, mutta toisinaan vaan käy niin. Tiistaini oli sellainen: pesin koneellisen pyykkiä ja pyöräytin myös tiskikoneen. Keitin kattilallisen omenahilloa ja purkitin sen. Tein pojille ruoaksi perunamuusia ja parsaa. Muusin jämistä leivoin iltapalalle rieskat. Tähän sisältyi tietysti kaikki kuorimiset, pilkkomiset, jälkien siivoamiset ja sen sellaiset. Ja poikien halimiset, kuuntelut ja auttamiset. Puuuh. Illalla olin ihan poikki ja pötköttelin sohvalla koivet ylhäällä kirjan kanssa.



Jos eilen oli esikoisen värkkäyksiä, niin tässä on sitten kuopuksen.
Aika paljon mahtuu väkeä lentokoneeseen...


Niinpä olikin ihanaa, kun minulle siunaantui eiliseksi yllättäen ylimääräinen vapaapäivä. Koska tästä päivästä tulee piiitkä, kun menen ensin lähikaupunkiin koulutukseen ja sitten teen vielä iltavuoron siihen päälle, otin ennakkoon tunteja vapaaksi. Yhdentoista tunnin työpäivä siis tiedossa. Kollega kyllä tarjoutui vaihtamaan vuoroa, mutta päätin kuitenkin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa, koska nyt on muistiviikko ja sen kunniaksi kirjastoon on tulossa vieraita. Halusin emännöidä itse, kun olin jo siihen lupautunut. Mutta mukavaa on varmasti tiedossa ja päivä kuluu nopeasti monenlaisen tekemisen merkeissä. Niin kuin kului eilinen vapaapäiväkin. Siis nopeasti.

Päätin nimittäin, etten koko päivänä tee yhtikäs mitään ja pysyin aika hyvin suunnitelmassani. Samaa kirjaa jatkoin eilenkin ja nautin, kun kukaan ei tarvinut minua kokonaiseen kahdeksaan tuntiin. Kahdeksasta neljään sain olla ihan rauhassa ja omissa oloissani, kun kuopus meni koulun ja kerhon jälkeen käymään vielä kaverillaankin. Esikoinen taas lähti koulusta suoraan käymään kaupungissa ostamassa seuraavan kurssin kirjoja ja kuopuksen isän luona samalla. Minä kävin kurkkaamassa sen asunnon, josta viime viikolla puhuin, pitkästä aikaa syömässä huoltoaseman noutopöydästä ja tarjosin kahvit ystävälle kotosalla. Hyvä päivä, vaikka talosta ei meille Majaa tulekaan.


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Infinity mirror

Mainitsin tässä vasta ohjaaja Peter Greenawayn joka kyseli sivistyksen perään. Kuinkas sattuikaan sitten käsiini kirja Sydämen sivistys, kasvatuksen ytimessä. Kirjassa monet ammattilaiset pohtivat opetusta ja kasvatusta lapsilähtöisesti, ja siten, että ei pelkästään kaadettaisi tietoa lapsen päähän, vaan otettaisiinn huomioon myös tunne-elämän kehitys ja paljon muutakin. Tuossa pohditaan myös sitä kautta mitä se sivistys sitten oikein on? Voiko siihen kasvattaa tai opettaa? Minä ole koskaan tietoisesti ajatellut, että kasvatanpa tässä sivistyneitä poikia. En tiedä pitäisikö. Noin ylipäätään olen kyllä sitä mieltä, että käytöstavat ja sellainen sielun ja sydämen sivistys ovat tässä ajassa usein hakusessa - jolleivat peräti piiloutuneet tai kadonneet.




Poimin pari lainausta Jarno Paalasmaan artikkelista Sydämen sivistystä kasvattava koulu, tuossa mainitussa teoksessa. Nämä voin allekirjoittaa täysin.

"Perinteisesti sivistys liitetään tietoon ja oppimiseen sekä ulkonaisiin tapoihin ja käyttäytymiseen. Toisinaan sivistys samastetaan läheisesti kulttuurin ja sivilisaation käsitteiden kanssa. ...sivistyksen idean kannalta olennaista on sydämen sivistys. Sen mukaan sivistys on ennen muuta sisäinen asenne, tapa suhtautua maailmaan ja elämään, eikä jokin tietty koulutustaso tai ulkoinen käyttäytymissen malli."

"Koulun ilmapiirissä olisi nykyistä enemmän tilaa keskustelulle ja aidolle kuuntelemiselle. Olisi kiireettömyyttä, turvallisuutta, rauhaa. Alaluokilla olisi enemmän mielikuvitusta ja tunne-elämää ravitsevaa toimintaa, kuten satuja ja tarinoita sekä draamapedagogiikkaa ja leikkiä. Lukiossa olisi enemmän filosofiaa ja keskustelua eettisistä arvoista. Taide- ja taitoaineet nostettaisiin takaisin niille kuuluvalle paikalle. Tehokkuusvaatimukset, vertailu, suorittaminen ja kilpailu tekisivät tilaa tunnekasvatukselle sekä kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kasvatukselle. Ehkä seuraavissa opetussuunnitelmauudistuksissa otetaankin askel ihmisyyden suuntaan ja laajennetaan koulutusajatusta sivistysajatteluksi."

Ja sitten lisää yhteensattumia. Kehuin jo aiemmin kuopuksen sijaisopettajaa toiminnallisesta ja luovasta tavasta opettaa. Eilen kuopukselle oli tullut läksyksi "vähintään kolme hyvää ja avuliasta tekoa". Bingo!






Se, missä kasvatuksessani katson oikeasti onnistuneeni, on, että minulle voi tulla heittämään villejäkin ideoita enkä tyrmää niitä. Yksi ystäväni kerran kutsui minua muumimamma-äidiksi siinä mielessä, että jos muumipeikko tuli häneltä kysymään saisiko sakset, mamma kaivaa ne esiin sen sijaan, että kysyisi "Mihin tarvitset niitä" saati että varoittelisi olemaan varovainen. Luovuus on saanut kukkia ja minä olen koittanut siihen rohkaistakin. Mahdollisuuksien mukaan jopa rahallisestikin. Niinpä kun esikoinen tässä kuukausi sitten kysyi, voisiko toteuttaa yhden netissä näkemänsä idean, lupasin maksaa puolet tarvikkeista. Nyt väkerrys on Kiinasta tilattua led-valonauhaa vaille valmis, mutta näistä tämän postauksen kuvista saanette jo käsityksen, mitä poika on hakemassa.





Taideteos pääsi olohuoneen seinälle paraatipaikalle. Kun valot kytkee päältä pois, se näyttää ihan tavalliselta peililtä. Minusta tuo on jo nyt todella hieno. Kuvaan teille sitten vielä lopullisen version, jahka varsinaiset valot saapuvat.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kuningatar Madu ratkoo kaikki ongelmasi

No nyt minäkin hukun omenoihin. Liekö iskenyt vähän vauhtisokeus, kun keräsin innoissani niitä tutun pihasta. Keittelin eilen kattilallisen hilloa, olen tuorepuristanut ainakin kaksi lasia mehua päivässä (yhteen lasilliseen menee kymmenkunta omenaa) ja silti niitä on vielä Ihan Järkyttävä Määrä jäljellä. Tänään täytyy keittää toinenkin hillosatsi, mutta ei sitä määräänsä enempää meillä kuitenkaan mene. (Äiti, sä saat yhden ison purkillisen!)

Hellan vieressä seisoskelun lisäksi kävin eilen kuuntelemassa Hengitysliiton ja Allergia ja astmaliiton yhteisen korjausneuvojan luentoa sisäilmaongelmista ja niiden ratkaisuista. Jouduin livistämään tunnin ja vartin kohdalla, mutta vaikka luennoija oli hyvä ja asiantunteva, ei vielä ehtinyt tulla minulle juurikaan uutta asiaa. Tosin rakennus- ja sisustusmateriaalien M1-päästöluokitus oli hyvä lisä tämän hetkiseen tietämykseeni. Niin, ja rakoventtiilin virallinen nimi taitaa sittenkin olla karmiventtiili. Miten tylsää!





Aamut ovat olleet varsin sumuisia. Eilisaamuna jouduin - uskokaa tai älkää - etsimään raapan ja putsaamaan auton ikkunat sillä. Hrrr!


***


Ohh KIITOS QUEEN MA DU käyttövinkkejä valtuudet AUTTAA maailman ihmiset ratkaista heidän ongelmansa, KIITOS huomattavan naisen.

Queen Ma du kertoi voisin myös ottaa yhteyttä häntä jokin seuraavista ongelmista:

(1) haluavat ex takaisin.
(2) Sinulla on aina painajaisia.
(3) Jotta voidaan edistää oman toimiston
(4) Haluatko lapsi.
(5) Haluatko olla rikas.
(6) haluavat pitää miehesi / vaimo olla sinun yksin ikuisesti.
(7) tarvitsevat taloudellista apua.
8) Haluatko olla hallita sinua avioliiton
9) Haluatko sinä vetää puoleensa ihmisiä
10) Lapsettomuus
11) Tarve mies / vaimo
12) Cure for mitään tautia.

Ota Tämä suurenmoinen nainen tänään ja sinulla on iloinen teit 

***  

Jos et itse ole saanut häneltä postia taikka kommenttia blogiisi ja haluat ehdottomasti ottaa yhteyttä tähän mahtavaan naiseen, voin antaa sähköpostiosoitteen. Minä sain kuusi kirjettä, mutta hukkaan meni, koska en halua lapsia, eksääni takaisin enkä toimistoa. Tietysti voisin kysellä "curea" tähän homealtistukseen, vähän rahaa ja olisi minulla vissiin miehentarvettakin.

Niin, ja ehkä se osaisi auttaa näiden omenoiden kanssa?

maanantai 15. syyskuuta 2014

Aurinkoa ulkona ja sisällä

Ihana ilma! Auringonpaiste hellii mieltä ja kroppaa. Otin siitä osan sisällekin piristykseksi: pari auringonkukkaa pääsi keittiöön maljakkoon. Joku flow jäi lauantain siivouspäivästä, koska innostuin vaihtamaan verhot, pyykkäämään ja vähän muutenkin järjestelemään. Nyt on hyvä olla pimeneviä iltoja kotosalla, polttaa kynttilöitä ja käpertyä vällyn alle. Eilen ei sitä tosin vielä malttanut tehdä. Kuopus oli kaverilla kylässä ja minäkin hörpin hakiessa kahvit hänen äitinsä kanssa. Siellä ollessani heidän naapurin rouva, minunkin tuttuni, soitti, että hukkuvat omenoihin, kelpaisiko jokunen. Pakkasimme kassit matkaan ja lähdimme molemmat pelastusretkelle. Keräsin muovikassillisen syötäviä (tai mehulingolla heti juotavaksi mehuksi puristettavia) ja toisen kassillisen soseeksi keitettäviä. Sain mukaan myös ison pussukan ihania, mehukkaita pieniä luumuja. Tiedänpähän mitä tänään illalla hellan ääressä teen!





Esikoinen meni omia menojaan. Lauantaina se oli pyöräillyt melkein 50 kilometriä ja sunnuntainakin matkaa oli taittunut ihan kiitettävästi. Mikähän sitä vaivaa? Ei vaan, hyvä että liikkuu ja viihtyy kavereidensa kanssa. Ja kuten sanottu, keli on ollut mitä mahtavin, vaikkapa juuri pyöräilyyn. Vissiin keskiviikkoon saakka saadaan nauttia tästä paisteesta. Kummasti vaikuttaa mielialaankin. Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko.

Aurinkoista viikkoa ihan jokaiselle, ja voimia siihen, mihin kukakin voimia juuri nyt tarvitsee.


***

Jänisklubi taitaa olla historiaa. Nyt on perustettu P.A.P.E.R.I -kerho, joka on lyhennys sanoista Paperilennokkeja Arpova Poppoo Eli Riemukkaat Ilmailijat. Kuopuksen huone pullistelee paperilennokeista ja opettaja on taatusti kohta helisemässä koulussa myös. Kyllä minä omani tunnen...

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

"Become educated and sofisticated"

Rauhallista viikonlopun viettoa.



Ulkoilua - oli upea aurinkoinen syyssää.

Sienten metsästystä. Suppilovahverot eivät ole vielä "valmiita", mutta hirvikärpäsiä oli ...hrrr... hirvittävästi!

Kananmunien hakua paikallisesta kanalasta. Muita en enää käytäkään.

Ystävä kahvilla ja omenapiirakalla.

Saunaa, Avaraa luontoa,

- ihanaa!



(No kyllä me siivottiinkin, se ei ole mielipuuhaamme, mutta sen jälkeen on kyllä taas mainiota.)





***

Perjantain uutisissa tuli mahtava pätkä elokuvaohjaaja Peter Greenawaysta (20min kohdalla). Olen pitänyt hänen varhaisemmista leffoistaan (mm. Zoo, Kokki varas vaimo ja rakastaja, Kohtalokkaat numerot) todella todella paljon, uusimpia en ole nähnyt. Greenaway on visualisti, kuvailottelija, taidemaalari, joka maalaa kohtaukset äärettömän tarkasti. Olen nähnyt Drawning by Numbers -elokuvan osapuilleen sata kertaa, enkä ole vieläkään varma josko olen löytänyt kaikki numerot. Koitin muuten googlata säällistä arvostelua siitä mutta sellaista - tai siis minulle mieleistä - en löytänyt. Tietoa kuitenkin täällä. Mikä Greenawayn leffoissa makaaberin huumorin ja mielettömän runsaan kuvaston lisäksi minua viehättää, on musiikki. Michael Nymanin musiikki. Hänet tunnetaan varmaan parhaiten Piano-elokuvan tunnarista, mutta minulle hän on aina Peter Greenawayn hovisäveltäjä. 

Äh, eksyin aiheesta... Se uutisten haastattelu. Ohjaaja on kuvaamassa uutta elokuvaa venäläisestä edesmenneestä kollegastaan Eisensteinista. Veli venäläinen ei kuulemma ole ollut hankkeesta pelkästään mielissään. Ohimennen esitetty sofistikoitunut analyysi ja kritiikki varmasti selittää paljon:


- Tällä hetkellä, kiitos herra Putinin, Venäjää hallitsevat ihmiset ovat varsin homofobisia. He tietävät, että heidän suurin säveltäjänsä Tshaikovski oli homo. Nyt he eivät ole erityisen onnellisia siitä, kun kerromme, että heidän suurin elokuvantekijänsäkin oli homo.
- Maailma on kuitenkin muuttunut. Niiden ihmisten sietäisi viisastua, oppia ja sivistyä jos he haluavat, että heidät voi ottaa vakavasti, ohjaaja kuittaa. (Janne Sundqvist, Yle uutiset)


Ainakin se osui ja upposi minuun. Hiiteen poliittinen korrektius!


lauantai 13. syyskuuta 2014

Jänis lentokoneessa

Elimistössä on  käynnissä jotain omituista. Keskiviikon puolentoista tunnin kokous aiheutti ihan järkyttävän olon ja se vielä kertaantui torstain iltavuorossa. Aamu kotosalla meni hyvin, mutta vajaan tunnin pistäytyminen sitä asuntoa myyvän rouvan puheilla ja siihen päälle iltavuoro saivat minut sairaammaksi kuin pitkään aikaan. Lisäksi poskiontelot tekivät tepposet. Onhan se hienoa, että ne tyhjentyvät itsestään, mutta ei mielellään äkkiarvaamatta, pyytämättä ja yllättäen tiskissä ollessa, kiitos. Nimimerkki Räkää poskella rinnuksilla. Yäks! Se hyvä puoli tässä todellakin on, että muistan arvostaa normaalia olotilaa, joka kuitenkin - luojan kiitos - yleensä vallitsee. En ole vuosiin sairastunut tällä lailla pitkäksi aikaa vierailuistani homepaikoissa, hetkeksi vain. Liekö luonnonhomeillakin osuutta asiaan? No, eilen sain nautiskella aamupäivän rauhasta kun olin vienyt pojat kylille. Lueskelin tsemppejänne ja vähän itkeä tihrustinkin. Olette te ihania. Kyllä tämä tästä. Otan viikonlopun rauhallisesti ja kerään voimia.

Se täytyy vielä sanoa, että kun aina puhutaan, että homesairas tipahtaa turvaverkkojen läpi, niin siltä tämä osa-aikaisen työn aiheuttama raha-ahdinko saa tosiaan olon tuntumaan. Mutta sitten toisaalta kun mietin terveyttä, tai sitä, että lyhemmän työpäivän ansiosta voin paremmin kuin ennen, on se sellainen asia, jota ei taas rahassa voi mitata. Jos pitäisi valita sen olon, mikä minulla on muutamana iltana ollut, ja paremman taloudellisen tilanteen välillä, olisi valinta aivan selvä. Siinä kunnossa en jaksaisi huolehtia pojista, itsestäni, kodista, en mistään. Torstai-iltana jo mentiin jaksamisen rajoilla ja saunassa sain empatiaa esikoiselta. Jaksoin sentään jutella kouluasioista; oli juuri ollut ensimmäinen venäjäntunti ja kirjoitimme kirjaimia saunan lasisen oven huuruun.

Eilen oli pakko sen verran jaksaa, että hyppäsimme kuopuksen kanssa ystävän kyytiin ja huristimme lähikaupunkiin. Poika tarvitsi ulkohousut, edellisistä olivat lahkeet kesän aikana mystisesti lyhentyneet. Aamulla hän totesi hyvästellessämme, että "Hrr, minä tarvitsen ylleni jotain lämmintä. Kuten äidin". Lähetin kuitenkin kuopuksen kouluun ihan itsekseen. Siellä oli tehty hieno paperilennokki.







***

Hakusana, jolla blogiini on tultu:

penistä mulle

Do I have to say more?!?

perjantai 12. syyskuuta 2014

Loukussa

Vaikka aamu kipeän illan jälkeen oli paljon parempi, huomaan, että homesairastaminen vie mielialaani toden teolla alaspäin. Välillä tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tällä hetkellä olen taas huolissani raha-asioista. Tein ensi vuoden talousarvioesitystä ja juttelin esimieheni kanssa työajastani, kun henkilöstösuunnitelma piti saattaa palkanlaskentaan tiedoksi. Lakisääteinen oikeuteni lyhennettyyn työaikaan päättyy ensi heinäkuun loppuun, mutta terveyteni tuskin antaa periksi jatkaa tuolloin täysipäiväisenä. Tai kyllä minä niin voisin tehdä, mutta sairaspoissaoloja tulisi taas entiseen malliin ja olokin olisi iltaisin taatusti paljon kehnompi. Minä en halua sitä, joten kysyin, uskooko minulla olevan mahdollisuuksia anoa jatkoa ja pitää tämä lyhyempi työpäivä myös kesän jälkeen.

Tässä kuntataloudellisessa tilanteessahan sen ei todellakaan uskoisi olevan mahdotonta. Kuka työnantaja kieltäytyy siitä, että työntekijä tekee saman työn pienemmällä palkalla? Okei, kärjistän vähän, koska on asioita joita en lyhennetyllä työajalla tee entiseen malliin: asiakaspalvelu ja kirjojen hyllytys. Ne kuormittavat nykyisellään enemmän kollegoita, mutta kaikki johtajan hommat hoidan kyllä. Se mikä on totaalisen väärin, on, että taloudellinen tappio kaatuu kokonaan minun niskaani. Olen kurkkuani myöten täynnä sellaisia ajattelematta heitettyjä letkautuksia kuin "kelpais mullekin, lyhempi työpäivä" ja "ei mulla vaan ole varaa lyhentää työviikkoa". Jooei v*ttu minullakaan ole, mutta minkäs teet?

Heinäkuun jälkeen tipahtaa vielä se Kelan pieni (alle 100€) osittainen hoitoraha pois, joten luvassa on entistäkin tiukempaa. Tähänkin saakka on saanut joka pennin laskea ja ostoksia miettiä. Kaikki, ihan kaikki menee ruokaan ja välttämättömiin laskuihin. Yritin selvittää onko mitään osasairauspäivärahan tyyppistä joka auttaisi edes vähän tässä tilanteessa, mutta ei ole ei. Joten helpotusta ei ole näkyvissä. Vain halvempi maja keskustassa auttaisi, mutta sitä ei ole eikä vissiin tule. Kävin eilen taas katsomassa yhtä ulkoa päin ja myös pohjakuvaa omistajan kanssa. Ensi viikolla pääsen sisälle saakka, kun vuokralaiset palaavat maisemiin. Kyllä minä jo etukäteen tiedän, ettei siitäkään mitään tule, mutta mentävä on. Kaikki kivet on käännettävä. Lisäksi minulla ei varmaan edes olisi tähän varaa.



Lukion kirjoihin uppoaa ihan sievoinen summa rahaa...


***

Mutta on niitä ilonaiheitakin: esikoinen ei tänä syksynä vielä ole alkanut saada oireita koulullaan. Sormet ristiin, että tämä suuntaus jatkuu niin pitkään kuin vain mahdollista. 

Se myös täytyy muistaa, että minäkään en juuri nyt saa töissä jatkuvia pahoja oireita kuten ennen. Syitä voi olla useita: elimistöni kestää paremmin, kun vietän töissä entistä vähemmän aikaa ja se saa levätä ja puhdistua pidemmän viikonlopun aikana. Toinen syy voi olla keväällä hankkimani ilmanputsari. En suostunut enää luopumaan siitä, vaikken voi ihan sataprosenttisen varma ollakaan, johtuuuko oireiden väheneminen siitä. Myös se, etten enää käyttänyt työhuonettani lainkaan ja nyt sen vaihtaminen kollegan kanssa on varmasti helpottanut oloani myös.


Luojan kiitos en ole joka ilta yhtä kipeä kuin toissailtana!

Ja siitä myös, että nyt on viikonloppu. Minulla!

torstai 11. syyskuuta 2014

Tuhannen ja yhden yön tarinoita

Eilen juuri mietin, että kyllä meillä taas kouluarki on lähtenyt mainiosti rullaamaan. Aamut sujuvat yllättävänkin kivuttomasti - toivon totisesti, että tämä jatkuu vaikka aamut viilenevät ja pimenevät. Olemme joka aamu kutakuinkin samoihin aikoihin työmaani parkkipaikalla sanomassa heippoja ja hajaantumassa tahoillemme. Tästä sujuvuudesta täytyy taas olla kiitollinen, se ei nimittäin lapsiperheessä ole mikään itsestäänselvyys. Välillä meilläkin on hitaampia aamuja ja vaikeampaa nousta sängystä. Silloin kuopus tilaa äititaksin. Tämä tarkoittaa, että minä kannan n. 25 kiloisen velttona rötköttävän roikaleen jollekin hänen määrittelemistään määränpäistä ts pysäkeistä. Näitä on neljä, pupulaispysäkki, vessapysäkki, sohvapysäkki ja muonapysäkki. Muonapysäkki on ruokapöydässä mutta toisinaan annan luvan ennen sitä pötkötellä vielä sohvalla lämpöpeiton alla, heräillä ja aloitella siellä aamupalaa vaikkapa porkkanalla.

Eräänä aamuna sohvapysäkillä oli aloitettu aamiainen siten, että kurkun palat olivat silmillä ja kysymys kuului: "Miks tällai käyttäydytään jossain ulkomailla?" En vastannut varsinaiseen kysymykseen vaan kehoitin syömään viipaleet sen sijaan, että leikkisi niillä.  Kun hetken päästäkään ei keittiöön saakka kuulunut rouskutusta, kysyin että syötkö sä siellä? "En, nää on mulla edelleenkin silmillä ja mut mä hapuilen kyllä vitamiinipilleriä pöydältä." Toistin käskyni isommalla äänellä ja kuopus kysyi isommalla äänellä kurkkuihin viitaten "Mut miks jotkut sitten saa tehdä näin?" Kerroin, että jotkut uskovat sen tekevän hyvää silmänympärykselle ja virkistävän. "Niin tekeekin, mulla on nyt ihanan viileät silmät." Ou jee!


Itseään pesevä pupu on suunnattoman söpö näky.
Sääli, ettei siitä saa kunnon kuvaa!


Mutta ei se arki pelkkää juhlaa ole meilläkään. Eilen sain oireita kokouspaikastamme ja olin koko loppupäivän enemmän tai vähemmän poissa pelistä. Myös erinäiset asiat ahdistivat. En meinannut jaksaa illalla höpöttävää kuopusta ja huokaisin helpotuksesta kun sain hänet vihdoin pehkuihin. Itse menin aika pian perässä.


***

Tämä oli muuten tuhannes ensimmäinen postaus!

Yli tuhat päivää erosta.
Tuhat hienoa päivää teidän kanssanne.

Jatketaan!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Korjatkaa jos olen väärässä

Kuulkaapa, on aika jännittävää. kun tekee neljän päivän työviikkoa. Aina on "väärä päivä" menossa, eilen oli keskiviikko ja tänään on minulla sitten jo torstai. Pian koittaa taas perjantai - tai siis oikea torstai. Onneksi en vielä toistaiseksi ole ollut ihan fataalisti väärässä paikassa väärään aikaan, olen ollut vain suloisesti sekaisin. Dead linet siirrän automaattisesti kalenteriin sen mukaan miten olen töissä. Perjantaina jätettävän talousarvioehdotuksen postitan jo edellispäivänä, maanantaille osuvan kirjastonkäytön opetuksen suunnittelen jo edellisviikon torstaina. Onneksi minulla ovat aina pysyneet kokonaisuudet ihan hyvin hanskassa ja niiden hahmottaminen on mielestäni yksi todellisia vahvuuksiani. Välillä turhaudun vaikkapa kokouksissa kun juututaan lillukanvarsiin. Suuret linjat suurella porukalla ja hienosäätö ja viilaus sitten joko yksin tai muutaman asianosaisen kesken. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kokous joka venyy ja venyy asioista jotka eivät edes kuulu suurimmalle osalle osaanottajista. 

Tänään on yksi kokous (toivottavasti se ei ole kuvatun kaltainen) ja huomenna tavallinen torstainen iltavuoroni. Paitsi että se ei sittenkään ole sitä. Sekä esikoinen että kuopus tulevat molemmat työpaikalleni. Esikoisella alkaa kansalaisopistossa venäjän kurssi, ja lukion loppumisen ja uusien tuntien alkamisen väliin jää vain puolitoista tuntia. Sovimme, että otan mikrossa lämmitettävä ruokaa mukaan ja esikoinen voi sekä syödä että tehdä läksyt kirjastossa. Ei tarvitse ajella edestakaisin kotiin ja kylille. Myös kuopus tulee iltapäiväkerhon jälkeen työmaalleni, koska isänsä on reissussa. Ruokin hänetkin ja annan sitten pelata käsikonsolilla. Kirjaston sulkeuduttua molemmat pääsevät minun kyydissäni kotiin. 






Elämä on välillä aikamoista palapeliä. Sanokaahan, onko tämä sukupuolisidonnainen kyky vai kuvittelenko minä vaan? Minun kokemukseni mukaan naisilla pysyy arjessa ohjat paremmin käsissä kun on miljoona asiaa yhtä aikaa hoidettavana. Pakkaaminen, ruoanlaitto ja kattaminen, ruokalistan ja siitä muodostuvan jatkumon hallitseminen - onko nainen siinä parempi kuin mies? Entäpä työelämässä? Kääntyvätkö siellä roolit sitten tosinpäin?

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kissanhiekkaa kaneille - ja vasta kans

Sain kuopuksenkin kotiin eilen, poikkeuksellisen pitkän viikonlopun jälkeen. Tauti oli ilmeisesti tarttunut kuopuksen isään (ja jäänyt onneksi sille tielleen) koska hän soitti sunnuntai-iltana ja ehdotti, että poika tulisi junalla sen sijaan että hän ajelisi kipeänä edestakaisin. Tottahan se sopi, kun juna-aikataulutkin vielä natsasivat koulun alkamisen kanssa hyvin. Minä olin asemalla vastassa ja vein kuopuksen sitten lähemmäs opinahjoa. Jokusen kerran aiemminkin matka on taittunut junalla ja miksei taittuisi: matka kestää vajaan puolituntia ja poika on - vaikken minä sitä aina meinaa muistaakaan - jo iso kun mikä. Ja kasvaa aina isänsä luona ollessaan. Niin nytkin. 

Iltapäivä ja ilta meni tiiviisti kotona ja halaillessa. Ja vähän värkätessä. Olimme päättäneet viikonloppuna esikoisen kanssa, että puput tarvitsevat jotain uusia virikkeitä ja syksyn lehtiä odotellessa päätimme antaa niille hiekkalaatikot kieriskelyä ja kuopimista varten. Mutta mistä puhdasta hiekkaa saa ostettua ja nimen omaan pieniä määriä - siinä vasta pulma? Päädyin sitten testimielessä paakkuuntumattomaan kissanhiekkaan joka on tehty "punaisesta moler-tyyppisestä savesta, joka on aito luonnontuote". Puisia pellettejä en voinut harkitakaan, koska niihin nuo on ehdollistettu tekemään tarpeensa ja paakkuuntuva taas voisi olla hengenvaarallista noille omituisille jyrsijöille, joille kelpaa mussutettavaksi suunnilleen mikä tahansa. Uskokaa tai älkää, kun aamulla laitamme puput koppeihinsa ja virikkeeksi sinne tyhjät vessapaperirullat, saattaa iltapäivällä olla onnettomat jämät vain jäljellä. Siis rullista.






Niin, ja löytyihän sille viime joulun saunavastallekin, joka - kröhöm - oli jäänyt odottelemaan pääsyä biojätteeseen parempaa loppusijoituspaikkaa, käyttöä. Puput saivat sen purettuna ja puoliksi laitettuna virikkeeksi. Kyllä kannattaa olla huono kätevä emäntä!

Nyt vaan odotamme, että kaverit ymmärtävät, mitä varten hiekkalaatikot heidän reviirilleen tuotiin. Myös vihtaviritelmän alla oleva pahvilaatikko tuntuu olevan paljon kiinnostavampi kuin itse lehdet tai oksat. Huokaus!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Lottovoittajan on helppo hymyillä

Uusi viikko alkaa. Eilinen tuli vietettyä ihan mahtavassa säässä ja suht toimeliaasti. Aamulla huomasin, että minähän olen lottovoittaja - pelitilille oli napsahtanut 46 euroa. Ihanaa, tilipäivään onkin vielä aikaa, joten sattui varsin sopivasti. Piti käydä sitten ystävän kanssa "Essokahveilla", koska meillä on sopimus, että lottovoittaja tarjoaa kahvit ja jos enemmän kuin euro-pari kohdalle sattuu, myös pullat. Söimme munkin puoliksi ja ihailimme syksyistä maisemaan mennen tullen. Hiki tuli tarpoessa, niin mahtava auringonpaiste meitä helli. Harvemmin kannan kameraa mukana, mutta nyt tuli jotain syystä sujutettua se laukkuun, ja onneksi niin. Sieniä oli paljon, mutta myös muuta mielenkiintoista. Seurakuntataloamme vastapäätä puussa roikkui varsin erikoinen "syksyn lehti": Usko hyvän tekemiseen. 





Kotona lautaselta löytyi kantarelleja, ei noita punaisia, jotka kuvassa myös ovat. Alakuvan hävyttömän kaverin jätin muidenkin iloksi. Meissä ystävän kanssa se kirvoitti kunnon naurut. Purimme vielä esikoisen kanssa puutarhakalusteet talvisäilöön ja minä raivasin ulkovarastoa uuteen uskoon. Vaikka tälle viikolle on vielä luvattu varsin mukavia lämpötiloja ja ihan aurinkoisia kelejäkin, tuntui silti olevan syyspuuhien aika. Jotenkin minä saan perverssejä kiksejä kun pärjään näissäkin hommissa enimmäkseen itsekseni - tai siis ilman miestä, esikoinen auttaa kyllä. Sanottakoon silti, että en kuulu siihen kastiin naisia, jotka parisuhteessa kastroivat miehen hoitamalla kaiken itse. Minä kyllä osaan leikkiä prinsessaa olla prinsessa jos siihen tilaisuus ja sopiva ritari tarjoutuu.





Jotenkin tuosta kaverista aika etsimättä muistui mieleen tämä strippi:


Kuva täältä


Oikein rattoisaa viikkoa joka ainoalle!


***

En ymmärrä näitä hakusanoja:

pentti siimeksen omenapiirakka

Omenapiirakan olen voinut mainita, mutta en taatusti ole kirjoittanut Siimeksestä yhtään mitään, en varmasti ole. Erosta sen sijaan olen, ja tähän kysymykseen

onko onnellisempi avioeron jälkeen

minun on todella helppo vastata. Minä olen, todellakin.