Eilen juuri mietin, että kyllä meillä taas kouluarki on lähtenyt mainiosti rullaamaan. Aamut sujuvat yllättävänkin kivuttomasti - toivon totisesti, että tämä jatkuu vaikka aamut viilenevät ja pimenevät. Olemme joka aamu kutakuinkin samoihin aikoihin työmaani parkkipaikalla sanomassa heippoja ja hajaantumassa tahoillemme. Tästä sujuvuudesta täytyy taas olla kiitollinen, se ei nimittäin lapsiperheessä ole mikään itsestäänselvyys. Välillä meilläkin on hitaampia aamuja ja vaikeampaa nousta sängystä. Silloin kuopus tilaa äititaksin. Tämä tarkoittaa, että minä kannan n. 25 kiloisen velttona rötköttävän roikaleen jollekin hänen määrittelemistään määränpäistä ts pysäkeistä. Näitä on neljä, pupulaispysäkki, vessapysäkki, sohvapysäkki ja muonapysäkki. Muonapysäkki on ruokapöydässä mutta toisinaan annan luvan ennen sitä pötkötellä vielä sohvalla lämpöpeiton alla, heräillä ja aloitella siellä aamupalaa vaikkapa porkkanalla.
Eräänä aamuna sohvapysäkillä oli aloitettu aamiainen siten, että kurkun palat olivat silmillä ja kysymys kuului: "Miks tällai käyttäydytään jossain ulkomailla?" En vastannut varsinaiseen kysymykseen vaan kehoitin syömään viipaleet sen sijaan, että leikkisi niillä. Kun hetken päästäkään ei keittiöön saakka kuulunut rouskutusta, kysyin että syötkö sä siellä? "En, nää on mulla edelleenkin silmillä ja mut mä hapuilen kyllä vitamiinipilleriä pöydältä." Toistin käskyni isommalla äänellä ja kuopus kysyi isommalla äänellä kurkkuihin viitaten "Mut miks jotkut sitten saa tehdä näin?" Kerroin, että jotkut uskovat sen tekevän hyvää silmänympärykselle ja virkistävän. "Niin tekeekin, mulla on nyt ihanan viileät silmät." Ou jee!
Mutta ei se arki pelkkää juhlaa ole meilläkään. Eilen sain oireita kokouspaikastamme ja olin koko loppupäivän enemmän tai vähemmän poissa pelistä. Myös erinäiset asiat ahdistivat. En meinannut jaksaa illalla höpöttävää kuopusta ja huokaisin helpotuksesta kun sain hänet vihdoin pehkuihin. Itse menin aika pian perässä.
Eräänä aamuna sohvapysäkillä oli aloitettu aamiainen siten, että kurkun palat olivat silmillä ja kysymys kuului: "Miks tällai käyttäydytään jossain ulkomailla?" En vastannut varsinaiseen kysymykseen vaan kehoitin syömään viipaleet sen sijaan, että leikkisi niillä. Kun hetken päästäkään ei keittiöön saakka kuulunut rouskutusta, kysyin että syötkö sä siellä? "En, nää on mulla edelleenkin silmillä ja mut mä hapuilen kyllä vitamiinipilleriä pöydältä." Toistin käskyni isommalla äänellä ja kuopus kysyi isommalla äänellä kurkkuihin viitaten "Mut miks jotkut sitten saa tehdä näin?" Kerroin, että jotkut uskovat sen tekevän hyvää silmänympärykselle ja virkistävän. "Niin tekeekin, mulla on nyt ihanan viileät silmät." Ou jee!
Itseään pesevä pupu on suunnattoman söpö näky. Sääli, ettei siitä saa kunnon kuvaa! |
Mutta ei se arki pelkkää juhlaa ole meilläkään. Eilen sain oireita kokouspaikastamme ja olin koko loppupäivän enemmän tai vähemmän poissa pelistä. Myös erinäiset asiat ahdistivat. En meinannut jaksaa illalla höpöttävää kuopusta ja huokaisin helpotuksesta kun sain hänet vihdoin pehkuihin. Itse menin aika pian perässä.
***
Tämä oli muuten tuhannes ensimmäinen postaus!
Yli tuhat päivää erosta.
Tuhat hienoa päivää teidän kanssanne.
Jatketaan!
Onnea tuhannen johdosta! ;)
VastaaPoistaJa kas, tuosta otsikosta tuli mieleen kirja, jota taatusti voi lukea ääneen ja joka on aivan ihana eli Mestaritontun seikkailut: Prakastan kirjaa vieläkin ja luin sitä lapselle monta kertaa, sopivan jännäkin ja hyviä loitsuja ym. Jos et ole sitä vielä lukenut ääneen, ota ihmeessä ohjelmaan. Maistuu nimittäin vieläkin :D
Voik juku, niinhän mä teenkin. Se on ihan varmasti meillä hyllyssäkin.
PoistaKiitti Polga!
Oi onnea! Tuntuuko tuhannelta? :)
VastaaPoistaMielessäni aattelin omaa onneani, kun tuo herättelyrumba on ohi. Tai pahin oli ohi, kun isäntä alkoi ihan itse herätä herätyskellon soittoon ja nousta ylös... Lapset on olleet omatoimisia koko kouluiän, nykyisinhän mie saan vetää unta palloon kun ne nousee ja lähtee kouluun. Harvemmin kuitenkaan teen niin, tänäänkin heräsin varmistumaan, että kuopus todellakin voi lähteä kouluun, ja kirjoittamaan sen liikunnanopelle viestiä, ettei näin pian sairaanaolon jälkeen rääkkää kauheasti.
Mahottoman huvittavaa kyllä tuo kurkut silmillä -juttu :)
Mua ei kyllä ensin naurattanut... mutta sitten kyllä aika pian. Huumorit menee yksiin tuonkin kanssa.
PoistaLapset on kyllä hyvä opettaa ite heräämään herätyskelloon - tai mä olen kokenut sen helpommaksi kuin herättelyn. Mulla on molemmat saaneet Ihan Oman Herätyskellon koulunalkajaislahjaksi, ja siihen sitten heräilevät itse. Toki ny menen toivottelemaan huomenet jahka on kellon pois päältä saanut ja välillä otan sitten taksin kyytiin. Esikoinen nousee ihan ite. Jesper Juul, tanskalainen kasvatusihminen sanoi, että on turha teinin äitinä kirota herättämisen vaikeutta jos on itse opettanut lapsen siihen että herättelläään ja vastuu on jollain muulla ;-)
En oikein tiedä tuntuuko tunannelta, aika menee niin nopeasti ja tästä bloggaamisestakin on tullut positiivinen rutiini ja tärkeä henkireikä. Joten ei ainakaan negatiivisessa mielessä tunnu paljolta!
Huh miten upea suoritus, yli tuhat postausta! Omaa blogia päivittäessä huomasin, että olen kirjoittanut vasta vähän yli 200 juttua. Pitänee parantaa tahtia...
VastaaPoistaIhana tuo sun kuopus. Kummallinen äiti, kun ei selittänyt miksi kurkunpalat ovat hyvät silmillä. Lapsihan ymmärtää ihonhoidon päällekin jo nuoresta asti. Kyllä nuo pienet aina välillä vielä tarvitsevat tuollaista äititaksia.
Meillä ei nuo alakoulun aamut koskaan sujuneet. Se oli aivan hirveää. Toisella luokalla pojat vaihtoivat ongelmien vuoksi koulua bussimatkan päähän ja mä sain aamuisin nostaa pojat bussiin ja käskeä kuskia lähtemään heti liikkeelle. Muuten olisivat hypänneet sieltä kyydistä pois. En todellakaan kaipaa niitä vuosia eikä meidän pojista nykyisin uskoisi, että elämä on ollut niin hankalaa.
Mulle on ehkä osunut myös suht hyvin heräilevät lapset? Tuossa Sannalle kerroinkin, että molemmilla on aina ollut oma herätyskello johon ovat heränneet ja näin vastuu on tavallaan aina ollut niillä itsellään.
PoistaMä olen niin huono ihonhoitokonsultti, kun itselläkin on vähän mitä on tää hoito. Tosin kurkut kyllä olis siitä luonnonmukaisemmasta päästä - tosiaan! Tänä aamuna hukkui hapankorppu (joka oli voideltu) kalatahnalla ja mä väitin että sä oot syönyt sen ajatuksissasi ja kuopus kivenkovaan että ei ole. Haistoin jopa hengitystä mutta ei se haissut kalalle. Hapsa löytyi sitten pöydän alta...
Mulle tästä bloginpitämisestä on tullut positiivinen rutiini ja iso henkireikä. Te olette tärkeitä!
Ooh, onnea! Sä olet niin hirmuisen tuottelias ja energinen kun joka päivä jaksat kirjoittaa pitkähkön tai pitkän postauksen. :)
VastaaPoistaOle vaan tyytyväinen, että aamulähdöt sujuvat suhteellisen helposti. Sillä tavoin teidän kaikkien päivä varmaankin alkaa paremmin.
Kiitti! Tästä bloggaamisesta on tullut sellainen positiivinen rutiini. Lopppujen lopuksi nuo mun tekstimäärät nyt ei niin kummosia ole, kolme kappaletta (joista huonona päivänä kun juttu ei luista) voi olla hajanainen loppukevennyt ;-)
PoistaTe pidätte mut liikkeessä!'
Ja helpoista aamuista olen kyllä onnellinen
Hyvää tuhannen postauksen päivää :)
VastaaPoistaKiitos, Kiki! Ehkä vielä toiset tuhat?
PoistaOnnet tuhannesta!
VastaaPoistaPupun varpaat on söpöt :]
Kiitti!
PoistaNe on, ja etutassut kans, kun se pesee kissamaisesti itseään - ensin kostuttaa käpälät ja sillä sukii nassun.