Sivut

torstai 18. syyskuuta 2014

Puuhapäivä ja lepopäivä

Joskus on sellaisia päiviä, että huomaa puuhastelevansa koko ajan jotain. Se ei yleensä minulla ole mitenkään suunnitelmallista, mutta toisinaan vaan käy niin. Tiistaini oli sellainen: pesin koneellisen pyykkiä ja pyöräytin myös tiskikoneen. Keitin kattilallisen omenahilloa ja purkitin sen. Tein pojille ruoaksi perunamuusia ja parsaa. Muusin jämistä leivoin iltapalalle rieskat. Tähän sisältyi tietysti kaikki kuorimiset, pilkkomiset, jälkien siivoamiset ja sen sellaiset. Ja poikien halimiset, kuuntelut ja auttamiset. Puuuh. Illalla olin ihan poikki ja pötköttelin sohvalla koivet ylhäällä kirjan kanssa.



Jos eilen oli esikoisen värkkäyksiä, niin tässä on sitten kuopuksen.
Aika paljon mahtuu väkeä lentokoneeseen...


Niinpä olikin ihanaa, kun minulle siunaantui eiliseksi yllättäen ylimääräinen vapaapäivä. Koska tästä päivästä tulee piiitkä, kun menen ensin lähikaupunkiin koulutukseen ja sitten teen vielä iltavuoron siihen päälle, otin ennakkoon tunteja vapaaksi. Yhdentoista tunnin työpäivä siis tiedossa. Kollega kyllä tarjoutui vaihtamaan vuoroa, mutta päätin kuitenkin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa, koska nyt on muistiviikko ja sen kunniaksi kirjastoon on tulossa vieraita. Halusin emännöidä itse, kun olin jo siihen lupautunut. Mutta mukavaa on varmasti tiedossa ja päivä kuluu nopeasti monenlaisen tekemisen merkeissä. Niin kuin kului eilinen vapaapäiväkin. Siis nopeasti.

Päätin nimittäin, etten koko päivänä tee yhtikäs mitään ja pysyin aika hyvin suunnitelmassani. Samaa kirjaa jatkoin eilenkin ja nautin, kun kukaan ei tarvinut minua kokonaiseen kahdeksaan tuntiin. Kahdeksasta neljään sain olla ihan rauhassa ja omissa oloissani, kun kuopus meni koulun ja kerhon jälkeen käymään vielä kaverillaankin. Esikoinen taas lähti koulusta suoraan käymään kaupungissa ostamassa seuraavan kurssin kirjoja ja kuopuksen isän luona samalla. Minä kävin kurkkaamassa sen asunnon, josta viime viikolla puhuin, pitkästä aikaa syömässä huoltoaseman noutopöydästä ja tarjosin kahvit ystävälle kotosalla. Hyvä päivä, vaikka talosta ei meille Majaa tulekaan.


8 kommenttia:

  1. Joskus sitä todella tarvitaan tuollaisia ihan kunnon vapaapäiviä ja olihan se hyvä ottaa rennosti eilen, kun tänään on sitten tohinaa senkin edestä. Oikein mukavaa päivää!
    Hauska muuten tuo kuopuksen lentokone. En ole ikinä ajatellut, että sinne voisi todella laittaa myös matkustajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullekaan olisi tullut mieleen matkustajia laittaa, mutta kuopushan se tietysti keksi!

      Huominen vapaapäivä tulee tosiaan tarpeeseen, on sen verran matalalentoa ollut tämä päivä ;-)

      Poista
  2. On hyvä, jos se puuhapäivä tulee ittekseen, mutta mua väsyttää jo etukäteen, jos oon tullu suunnitelleeksi samalle päivälle miljoona tointa... tänään on uuninlämmityspäivä, tulee omenapiirakkaa ja joulutorttuja ja uunilihaa, kunhan vain pääsen alkuun.

    Muistiviikkohan nyt on tosiaan; kirjasto onkin oiva paikka sen aiheen yhteyteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uuvun jo pelkästä ajatuksesta kans, jos suunnittelee liikaa tekemistä yhdelle päivälle. Niinpä tällainen "vahingossa puuhaaminen" sopii mulle mainiosti. Voimia sulle hääräyspäivään!

      Poista
  3. Mä suunnittelin tälle päivää niin monia tekemisiä, että alitajunta laittoi mut nukkumaan 2 tuntia enemmän kuin normaalisti... Meni siis aikataulu ihan sekasin ja päädyin tekemään kaikkea muuta kuin olin aikonut!
    -Kuopuksen lennokkipuuha taitaa kuulua ikään, samanikäisille sukulaispojilleni taannoin opetin oman mallini ja sitten lennätettiin kilpaa mummolan pihapuihin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen huono tekemään lennokkeja, mutta onneksi tuo oppii koulussa. Ikäjuttu, jepjep!

      En mäkään yleensä ole noin tehokas ;-)

      Poista
  4. Ne päivät kun ei tosiaankaan tee mitään ovat sitä oikeaa lepoa josta jokaisen pitäisi päästä nauttimaan. Seuraavana päivänä on nimittäin aivan erilainen viretaso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Ja tässä tapauksessa seuraavana päivänä oli oltava erilainen viretaso, koska töitä oli tosiaan sen 11 tuntia. Tiedän, sulle se on normaalia, mutta meille tavallisille kuolevaisille ei ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana