Sivut

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Naisen logiikkaa

Kuinka tyhmä naisellinen voi nainen olla? Minä en oikeasti ole mikään prinsessa, mutta taas kyllä tunsin itseni sellaiseksi. Jossain vaiheessa pakkasilla kuskin puoleinen tuulilasinpyyhkijä lakkasi toimimasta. Silloin se ei varsinaisesti haitannut. Nyt, kun on ollut jo enemmän ja vähemmän sateista tässä viime aikoina, on se ollut ...hmmm, kuinka sen nyt kauniisti sanoisi... hieman kiusallista. Olen koittanut etsiä sopivaa väliä jossa voisin jättää auton luottokorjaajalleni, mutta jotenkin sitä tässä arjessa ei vaan ole ihan tuosta noin vaan ilmaantunut. Niinpä olen sadesäällä joutunut tuolloin tällöin pysähtelemään kesken matkaa käyttääkseni pyyhintä manuaalisesti. Hirmu kätevä sellainen käsikäyttöinen tuulilasinpyyhin, voin kertoa.

No, nyt hoksasin, että pääsiäislomaseni olisi oiva mahdollisuus parkkeerata auto korjaamoon. Suunnittelin vieväni sen keskiviikkona aamusta ja noutavani sitten pyhien jälkeen. Jokunen arkipäiväkin siihen osuisi, joten olisi mahdollisuuksien rajoissa saada vika korjattuakin jossain välissä. Ehkä. Eilen ajoin paikalle kysymään josko voisin toimia suunnitelmani mukaan. Korjaaja katsoi pyyhintä, sitten minua, haki kaksi jakoavainta (tms) ja kiristi. Kuopus laski, että prosedyyriin kului 15 sekunttia. Nolona toivottelin hyvät pääsiäiset. Mistä minä olisin voinut tietää eikä mulla varmasti olis ollut oikeankokoista avaintakaan ja muutenkin kaikki olis varmasti mennyt ihan pieleen jos olisin itse tehnyt saman...



Miau,
olin korjaamolla käynnin jälkeen yhtä mairea kuin tämä kissa


Jee, nyt minä taas näen eteeni kun ajan!


***

Sunnuntaisesta Tähdet tähdet -oopperajaksosta jäi meille päähän soimaan mainio La donna è mobile, jonka sanoista osaan aika pitkästi alkua ulkoa. Vissiin poikien harmiksi. Olen intoutunut jonkun kerran kiekumaan oikein kunnolla ja jotenkin vastaanotto ei ole ollut kauhean riemastunut. Sitten koitin esitellä, että laulaa se M.A.Numminenkin omalla tavallaan samaa biisiä, miksen siis minäkin saisi. Nainen on häilyvä. Ilmeisesti häilyvä -sana on sen verran vähemmän käytössä meillä, ettei jäänyt kerrasta mieleen. "Äiti miten se Nainen on äänekäs oikein meni?"
?!?

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Vitsa sulle, palkka mulle

Kuopus oli aivan innoissan virpomisesta tänä vuonna. Lauantaina koristelimme talkoilla vitsoja ja eilen lähtivät reippaina kaverin kanssa kierrokselle. Koevirpoivat ensin minut ja kerrattiin säännöt: ei saa soittaa ovikelloa montaa kertaa, kaikki ihmiset, vaikka kotona olisivatkin, eivät tahdo tulla virvotuksi. Sittenkin, kun ovi aukeaa, kysytään lupa. Vitsa annetaan virvottavalle ja palkasta kiitetään kauniisti vaikka se ei mieleinen olisikaan. Lopuksi toivotetaan hyvää pääsiäistä. Kun kierros oli tehty, käytin vielä onnellisia noitia autolla heidän opettajansa ovella, olin häneltä kysynyt luvan ja otti pojat mielellään vastaan.  Minun ovikelloni soi monta kertaa, koska aika moni lähiseudun lapsi tietää minut työni kautta ja tietysti myös kuopuksen äitinä. Kauniit koristeet sain pääsiästä varten ja toivottavasti virpojatkin saivat hyvän mielen.





Iltapäivä ja ilta menikin sitten taas rauhaisissa merkeissä kotosalla. Esikoinen tosin kävi kaverillaan mutta kuopuksen kanssa lojuimme suloisessa kasassa sohvan nurkassa. Kuopus kysyi, että "Onko nyt kesäloma?" Vähän ihmettelin moista, koska on varsin skarppi päivämäärien, päivien ja vuodenkierron suhteen. Mutta nyt kuulemma oli niin leppoisaa, että olisi voinut olla kesäloma. Hyvä niin!

Tämä viikkokin on leppoisa. Vajaa sellainen, ja sitten on pitkät vapaat. Pääsiäinen, mikä ihana tekosyy.

***

Heh, kaikkien aikojen nimitysuutinen, olkaa hyvä: Rekku eiku Jekku.
(Mutta se, että tämä löytyi höpölehden lisäksi myös Hesarista, kertoo ikävä kyllä kyseisen lehden tasosta näinä päivinä.)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kynttiläillallinen

Vietin eilen illalla Earth houria ties monennen kerran. Tällä kertaa ärsytti, kun en voinut "virallisesti" osallistua, koska ilmoittautuminen vaati Facebook-tilin (!). No, kävihän se valojen ja somen sammuttaminen ihan ilmankin sitä kollektiivista lupausta. Kun tämän vuoden teemana oli Suomessa kynttiläillallinen, valmistin itselleni etukäteen pientä naposteltavaa kirjan äärelle. Tällä kertaa luettavana oli Marianne Cedervallin hulvattomalta vaikuttava esikoisteos Ajattelen sinua kuolemaasi saakka.  Minä ajattelin ruoan ilmastokuormaa ja tulin siihen tulokseen, että olen sen asian kanssa ihan sinut. Lihaa meidän perheessä ei syö muut kuin kuopus ja hänkin melkein pelkästään koulussa. Maitotuotteita kuluu, mutta hillitysti, ja minusta saa kuluakin. Hukkaa en juurikaan ruoki ja kauppa-asiat hoidan työmatkalla. No, lähikaupunkiin suuntautuvat marketreissut ovat selkeä pahe...



*)


Muuten päivä meni ihan tuttuun tapaan. Askartelimme kuopuksen kanssa virpomisvitsat valmiiksi ja kertasimme säännöt. Myöhemmin hänellä kävi kaveri kylässä ja minulla ystävä kahvilla myös. Piirakankin olin leipaissut. Sitten saunottiin ja katsottiin Avaraa luontoa. Oli muuten mainio jakso kädellisistä. Saimme hihitellä oikein kunnolla välillä inhimillisten apinoiden eleille, ilmeille ja touhuille.


*) Piirakassa isäni keräämiä vadelmia ja mustikoita. Taikinassa lähikanalasta haettu luomumuna, esikoisen perjantaina eduskuntavaaliehdokkaan mainospisteeltä saamia likipaikallisen myllyn vastajauhettuja vehnäjauhoja, ruskeaa Reilun kaupan sokeria ja luomuvoita. Ihan ok, siis ilmastollisesti, maku oli mitä mainioin.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kärpäsenpuremia

Minua on puraissut näemmä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Unta tuntuu riittävän vaikka mulle jakaa. Raakaruokailuhan vähensi minulla unen tarvetta radikaalisti, mutta tällä hetkellä - ei väsytä vaan - unettaa. No, ei kai siinä, sitten torkutaan, ja onneksi nyt on viikonloppu. Menin torstai-iltana varsin varhain sänkyyn lukemaan ja sammutin valotkin aika pian. Heräsin kyllä sitten omia aikojani, joten tuli sen hetkinen unikiintiö täyteen. Kun olin vienyt kuopuksen kylille, hoitanut viikonlopun ruokaostokset ja vielä odottanut että esikoinen polkaisi matkaan, kun hänellä oli kymmenen aamu, vötkähdin sohvalle lukemaan. Menossa on muuten Donna Leonin uusin, pääsiäisen teemaan sopiva Kultamuna. Minä en enää pidä näitä dekkareina, vaan luen fiilistelläkseni Venetsiaa ja Guidon ja Paolan parisuhdetta ja perhe-elämää sekä hyviä ruokia ja juomia. Lämminhenkistä. No niin, tulihan se unikin sitten ja heräsin, kun kuopus soitti ovikelloa. Käveli taas itse kaverin kanssa koulusta kotiin ja kaverikin jäi hetkeksi leikkimään.





Esikoinen pörräsi koulun jälkeen kavereiden kanssa kylillä, mutta tuli sitten illaksi kotiin seuraksemme. Se toinen kärpänen liittyy tähän: olen jotenkin hämmentävän onnellinen, kun olemme kaikki koolla. Tulee sellaisia onnenaaltoja, että minulla on ihanat pojat, heidän kanssaan on helppoa ja hauskaa (ei todellakaan itsestään selvää). Lisäksi katselen ympärilleni ja totean välillä, että meillä on kiva koti, ja minä olen onnellinen. Sitten on vielä yksi sellainen toivottavasti ei ohimenevä onni. Olen viime aikoina ollut todella tyytyväinen sekä elämääni ylipäätään ja sitten vielä bonuksena omaan peilikuvaani. Harvemmin sieltä on kurkannut takaisin iloinen ja suht sutjakka, kauniskin nainen, mutta nyt lähipäivinä on. Kävin toki kampaajalla, mutta sekään ei selitä kaikkea, koska jo ennen sitä se sama ilmestys saattoi tuijottaa minua takaisin peilistä. Outoa, mutta toivottavasti ei tosiaankaan ohimenevää!



Joku saattaa ehkä vielä muistaa viime vuotisen tipukranssimme.
Se pääsi jo ikkunaan, koska sesonki on niin kovin lyhyt.


Meillä odotetaan jo sunnuntain virpomisreissua. Tänään taitaa olla luvassa pajunoksien koristelua, haimme ne jo valmiiksi tässä yhtenä päivänä. Harry Potter-asukin jo on katsottuna.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Leffanamut

Pitkä mutta antoisa päivä takana. Tosin ei haittaa yhtään, koska tänään on minulla jo viikonloppu. Saan aamupäivän levätä ja kerätä voimia, kuopus tulee sitten yhden maissa koulusta. Olemme nyt pari kertaa harjoitelleet ensi vuotta varten koko koulumatkan kulkemista ihan yksin, koska iltapäiväkerho ja sitä myöten koululta haku loppuu. Hyvin on mennyt ja kuopuksella on selvästi nyt sellainen herkkyys- ja itsenäistymiskausi meneillään, että on hyväkin päästä vähän irti äidistä ja olemaan omatoiminen. Eilenkin se kävi leffassa yksin. 

Tosin se nyt ei ollut ehkä ihan sitä, miltä kuulostaa. Meillä nimittäin käy silloin tällöin kiertävä elokuvateatteri näyttämässä kirjaston kanssa samassa talossa olevassa isossa salissa filmejä, ensin lapsille alkuillasta ja myöhemmin aikuisille. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan kaupunkiin niitä vasten. Kun kuopuksen isä on työmatkalla, poika oli poikkeuksellisesti minulla mukana iltavuorossa. Tuli iltapäiväkerhosta kirjastolle, ruokin hänet ja lähetin alakertaan kaverin kanssa elokuviin. Näppärää!


Tämän minä aina luen väärin,
ihan aina


Viikonlopun olemme vissiin rauhassa kotosalla koko poppoo.

Mukavaa viikonvaihdetta teillekin! 

***

"Äiti miten se menikään se Täti Monika?"
Omasta mielestäni vedin melko vauhdikkaan esityksen versiona näin-heiluu-peppu, mutta kuopus totesi: "Voi kun mullakin ois kuulokkeet".
Ei sentään silmälappuja...

torstai 26. maaliskuuta 2015

Pallo hukassa

Pellossaeloteema jatkuu. Ystäväni hermoratahieroja kävi vatvomassa ja naksauttelemassa minua niin, että kaikki puhti oli loppupäivän poissa. Vichy vaan maistui ja uni tuli taas superaikaisin, vaikka jouduin ottamaan pienet tirsatkin iltapäivällä. Ehkä minä tänään olen sitten ihan uusi ihminen, aikaansaava ja reipas? Katsotaan!







Kuvassa yksi suosikeistani lasten kuvataidenäyttelystä - se, joka viimeksi jäi esittelemättä. 

Toiveikasta torstaita!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Eletään kuin Pellossa

Saimme viime viikolla lapun, että ilmastointijärjestelmämme puhdistettaisiin ja korvausilmaventtiilien suodattimet vaihdettaisiin tällä viikolla. Päiviä oli kolme ja eilen oli niistä ensimmäinen. Maanantai-iltana siirtelin kaikki huonekalut ja tavarat pois edestä, että huoltomiehillä olisi esteetön pääsy sinne minne piti päästä. Jätin heille myös pupuvaroituksen ja ohjeet miten sen huoneet rakoventtiilille pääsisi. Salaa toivoin, että olisimme jonon alkupäässä eikä tarvitsisi montaa päivää elellä tavarat missä sattuu. Näin kävikin, ja eilen kun palasimme siistin kuopuksen kanssa parturista ja esikoisenhakureissulta, oli meille puolestaan jätetty lappu, että hommat on hoidettu.

Nyt meillä leivottiin ihan normaalejakin leipomuksia. Halusin juhlistaa esikoisen kotiinpaluuta ja tein muffinsseja. Olivat oikein hyviä ja kelpasivat molemmille pojille. Minä söin ähkyn pelkästä ylijääneestä kuorrutteesta, joten jäivät toistaiseksi maistamatta. Jotenkin leipomisesta tulee aina hirveä kasa isoa tiskiä. Ne yhdessä hujan hajan olleiden kamppeiden kanssa uuvuttivat minut niin, että siivousurakan puolivälissä ehdotin esikoiselle, että hoidetaan loput huomenna (siis tänään) ja eletään loppuilta kuin pellossa. Hän totesi vastaan, että nyt hän tietää minne isona muuttaa. Pelloon. Hehheh!



Ohje täältä.


Kuopus oleilee paljon ulkona kavereiden kanssa tätä nykyä ja aloittivat jo valmistautumisen sunnuntaiseen virpomiseen. Ensimmäiset pajun oksat ja -kissat haettu. Huomenna lisää ja sitten alkaa koristelu. Illalla vielä saunoimme esikoisen kanssa ja nyt tuntuu hyvältä. Molemmat pojat kotona pääsiäiseen saakka! Kuopus menee isälleen seuraavan kerran kiirastorstaina ja on koko pääsiäisen. Tosin minä lähden jo viikon päästä pääkaupunkiseudulle. Reissujalka vipattaa jo!

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Saako olla viherkakkua, Mr Bond?

Tein muuten niin outoa kakkua sunnuntaina ettei ole tosikaan. Raakakakku, johon tuli trendiherkkua kun mä oon niin trendikäs eli siis lehtikaalia. Siis makeaan kakkuun? Keitin eilen itselleni päiväkahvit töistä päästyäni, ja herkuttelin. Sen verran tuhtia oli kyllä, että päivällinen jäikin sitten välistä. Mutta herkullista, uskokaa tai älkää!




Kakun ohje täältä


Jos tuosta kakusta ei arvaa mitä ruoka pitää sisällään, niin ei sitä tiedä aina muutenkaan. Aika hurjaa uutisointia Hesarissa: Ruokahuijaukset yleistyvät - varo happokalaa ja rikkihedelmiä.





Iltapalaksi pitikin sitten räiskäistä lautaselle täyttävä bataati-banaaniherkku (resepti täällä).


***

Minä rakastan kirjastoaiheisia sarjakuvia:


Jostain netin syövereistä


Se mitä en rakasta, on, että tunnun taas saavan tavanomaista pahempia oireita työmaalla. Liekö ilmassa liikaa kaikkea vai mitä tapahtuu, mutta olo on iltapäivisin tosi ikävä. Siispä lyhyestä virsi kaunis, vaihteeksi.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kirpparilöytöjä

Olen kertonutkin, että kirpputoreilta ovat minulle ongelmallisia paikkoja. Ennen ostin melkein kaikki vaatteeni kirppareilta ja olin oikea haukka löytämään itselle ja ystäville hyviä ja halpoja aarteita. Altistumisen jälkeen tämä "harrastus" on jäänyt lähes kokonaan. On hankalaa, kun siellä on monista eri paikoista tulleita vaatteita ja tavaroita, ja usein itse kirpputorinkin sisäilma on mitä on. Mutta sitten kun mietin vaikkapa lähimarkettia josta välillä ostan pojille käyttövaatteita, on senkin ilma sellaista, että meinaa taju lähteä. Tavarat ovat myös tulleet varastoista joiden kunto voi sekin olla kyseenalainen. Mikään ei siis ole riskitön ostos, edes uutena ostettuna. Hyvä esimerkki oli viime keväänä kun tarvitsin kuopuksen huoneeseen uutta mattoa. Tilasin toisesta isosta postimyyntifirmasta sen alennettuun hintaan, mutta matto päätyi lopulta ystävän mökille. Vaikka pesin pienen maton koneessa ja käsinkin, ei homeen haju lähtenyt mihinkään. Uudesta matosta.



Yhteensä 3,50€



Niinpä olen vähän elvyttänyt uudelleen vanhaa harrastusta viime vuoden ostolakon päätyttyä. Edelleenkin koitan pitää tarkan huolen, etten osta sellaista mitä en oikeasti halua taikka tarvitse, vaikka hinta olisi miten edullinen. Välillä kuitenkin on mukavaa tehdä löytöjä - niin kuin eilen. Nappasin kuopuksen matkan varrelta, jonne isänsä hänet toi, mukaani, ja huristelimme kylätalolle herkuttelemaan kahvion antimilla (kuopus) ja penkomaan rekkejä ja pöytiä (minä). Löysin aivan minunnäköisen käyttämättömän Nanson tunikan kahdella eurolla, joten se oli pakko napata mukaan. Pesen kuudessakympissä, kuten kaikki vaatteeni nykyään, ja uskon, että siitä tulee minulle uskollinen  ja kestävä pitovaate. Mukaan  tarttui myös liitutaulu - ammuu - ja koru. Toinen koru huusi päästä ystävälle, joka puolestaan löysi Tuurin reissulla sekä hameen että puseron. Mieluili jotain uutta sopivaa korua niiden kanssa, muttei löytänyt. 


***


Mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pizzaperjantai ja Tuuria lauantaina

Viikonloppu on sujunut mitä mainioimmin. Olen saanut levättyä, ollut ihan yksin, ja sitten on ollut seuraakin. Sauna, lueskelua, tuunattua pakastepizzaa perjantaina. Kuopukselta jäi joku Pirkan kiviuunimozzarellalätty pakkaseen ja minä puolitin sen, pistin päälle pallomozzarellaa, tuoretta tomaattia ja sitruunapippuria. Uunista tultua lätkäisin vielä rucolaa ja sitruunaoliiviöljyä ja a vot. Oli muuten mukava iltapala. Käväisin sitten vielä ystävän luona parilla lasillisella, kun hänen miehensä oli poissa. Palatessa oli upea tähtitaivas, mutta superkuuta en nähnyt.





Lauantaina puolestaan olimme päättäneet, että ajelemme Tuuriin. Mitään suuria suunnitelmia saati rahoja minulla ei ollut, mutta eihän sitä ikinä ihan tyhjin käsin tule tuollaisesta paikasta palattua. Ihastuin suloisen räikeään alekäsilaukkuun ja taloustavarahyllystä huutelivat nuo värikkäät uunivuoat. Nyt, kun olen ruvennut kuskaamaan kouluruokaa kotiinkin ja pakastamaan, ovat oivia lämmittämiseen. Mikroahan me emme omista. Asia, joka muuten korpeaa eritoten esikoista. Hän on pyytänyt läksiäislahjaksi sellaista, siis sitten kun muuttaa kotoa pois. Taidan ostaakin. 






Vielä tämä päivä viikonloppua vietettävänä. Kuopus tulee isältään - tapaamme matkan varrella koska yhdellä pikku kylistämme on kirppis kylätalolla ja menemme sinne. Esikoinen palaa talonvahtikeikalta vissiin vasta tiistaina. Sitten alkaa taas normiarki. Tervetullutta sekin!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kultturelli Elli

Torstaina oli erityinen ilta töissä. Meillä oli näyttelyn avajaiset. Koulun kuviskerho on koko vuoden tehnyt upeita töitä ja nyt me saimme ne näytille kirjastoon. Sekatekniikalla toteutettuja maalauksia, kanaverkosta taivuteltuja eläininstallaatioita joista ensin oli tehty maalaamalla suunnitelma, sekä kierrätysmateriaaleista väkerrettyjä nukkekoteja. Ihanaa, värikästä, suloista. Etenkin tuo kissa ja sen "mallipiirustus" on minusta aivan huikea. Samoin lehmätaulu - siitä tulee minulle mieleen jotenkin Salvador Dali. Edellisviikolla kerholaiset kävivät itse pystyttämässä näyttelyn ja tekemässä teosluettelon. Myös mainos ja avajaiskutsu oli lasten käsialaa. Minä olin varannut tarjoilut ja kutsuimme lehdistön sekä vanhempia avajaisiin. Olipa hieno kokemus, kerholaiset näkivät ja kokivat kaikki eri vaiheet alusta loppuun.







On minulla sitten kiva työ.

Ja siitä on muuten tehty runokin, kuunnelkaahan:


                       hyvää iltaa
mitä tahtoisitte tietää kysykää vain
kaikkeen on vastaus valmiina
hetkinen vain
katson kortistosta
miten elät
miten luet raamattusi
miten saavutat onnen
                      (sinäkin neiti Suominen)
anteeksi voitteko sanoa
miten pääsen turhista huolista
miten saan elämäni hauskaksi
miten sisustan asuntoni
                       mikä päivä tänään onkaan
niin tahtoisin vain tietää
miten vietän kesälomani
(kuinka on sielunne laita tänään
asessori Sutinen mietittekö
miten esittää profeetat lapsille
miten Kristusta tunnustetaan Helsingissä)
hyvää iltaa rouva Kataja
sataa taas (niin kuin aina kun käytte)
tehän halusitte tietää miten Euroopan käy

- Jorma Etto -

(joka itsekin oli kirjastontätisetä)

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Puputusta

Meidän pupusemme viettävät suurimman osan ajastaan ns. puoliksi vapaana. Toisin sanoen siitä lähtien, kun luovutin oman huoneeni niiden käyttöön, jaoimme huoneen kahtia ja puput ovat rellestäneet siellä omissa aitauksissaan. Minä muutin kuopuksen sängyn puoliparven alle, koska en juurikaan käyttänyt huonettani muuhun kuin nukkumiseen. Tuntuu, että tilanteessa voittivat kaikki. Kuopuksellakaan ei ole valittamista, mitä nyt silloin tällöin yläpuoleltani kuuluu vieno toive "kääntyisitkö kyljellesi, sä kuorsaat". Hyvin harvoin kuitenkin, poika on hyvä nukkumaan. Ja silloin kun hän saa yöllisiä jutustelu- (umpiunessa) tai vaelluskohtauksia, minä olen jo valmiiksi paikalla. Siihen mennessä kun hän kasvaa sen ikäiseksi, että äiti samassa huoneessa nukkumassa alkaa tuntua nololta, ehtii esikoinen jo muuttaa kotoa ja minä voin vallata hänen huoneensa.






Mutta takaisin pupuihin. Karvakaverit ovat "vapaina" aitauksissaan aina kun olemme kotona, vain koulu- ja työpäivän ajaksi telkeämme ne varmuuden vuoksi häkkeihinsä. Lyhyen työviikon vuoksi tätä häkkiaikaa tulee viikon mittaan oikeastaan aika vähän. Luulen, että veljekset ovat varsin tyytyväisiä eloonsa meillä. Minulla on edelleen työn alla se ulkokoppien ostattelu, mutta eivätpä nuo nyt ihan vielä ulos olisi menossakaan. Pihallamme on vielä aimo kerros lunta. Löysin tosiaan tästä läheltä kaksi valmiiksi tehtyä ja käytettyä ihan hyvännäköistä ja kokoista aitausta. Pääsisivät sitten kesällä ruohon ja voikukanlehtien kimppuun.

Tässä alla olevassa kuvassa vessapaperirullat, joiden kimppuun jyrsijät pääsivät tässä yksi päivä, kun laitoin ne häkkeihinsä ja vessapaperirullan päivän ajaksi virikkeeksi. Julistimme kuopuksen kanssa leikkimielisen kilpailun ja katsoimme iltapäivällä kumpi oli enemmän tuhonnut omaansa. 






Sanoisin, että tasapeli!


torstai 19. maaliskuuta 2015

Geomagneettinen myrsky ja aivosumu

Olen nyt kahtena iltana kuikuillut taivaalle nauttiakseni geomagneettisesta myrskystä/nähdäkseni revontulia. Tuli mieleeni se, kun näin sellaisia - kunnollisia - ensimmäisen kerran. Olin 19-vuotias ja kävin erästä opistoa, joka sijaitsi merkittävästi pohjoisemmassa kuin silloinen kotipaikkani. Istuin silloisen poikaystäväni pyörän pakkarilla yöllä matkalla kapakasta hänen luo ja säikähdin aivan julmetusti. Luulin, että maailmanloppu olisi tulossa tai vähintään taivas putoaisi päähäni. Kuski sai hyvät naurut eikä meinannut pysyä tiellä. Mutta ovathan ne upean näköisiä, kerta kaikkiaan. Nytkin, kun katuvalot olivat sammuksissa ja ilta oli jo pitkällä, nautin niska kenossa upeasta näytelmästä. Tuntui taas olo jotenkin varsin pieneltä!


Kortti ystävältä ja kehykset kirpparilta



Pieneltä tuntuu myös silloin, kun jatkuvasti on kurja olo. Nyt on selvästi liikaa ärsykkeitä ilmassa ja elämässä ja pää on pelkkää puuroa. Oikein kunnon aivosumu. Onneksi työ vähän joustaa ja eilen karkasin kollegan suostumuksella jo puolilta päivin töistä. Sain olla ihan omissa oloissani kun olimme sopineet, että kuopus menee kaverilleen koulun ja kerhon jälkeen. Intouduin vähän levättyäni ajelemaan ex tempore pitkästä aikaa pienempään lähikaupunkiin ja innostuin käymään kirpputorillakin. Tuhlasinkin jokuseen astiaan ja yhteen kehykseen. Summa jäi silti alle seitsemän euron, joten ei harmita. Päin vastoin!





Minä näen nämä jo kesällä meidän terassilla kovassa käytössä. Illalla maistoin saunaolutta yhdestä tuollaisesta. En tiedä olenko kertonut, että alkoholi helpottaa minulla homeoireita. Heh, hyvä tekosyy!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pöllö istui puussa...

Gnjääh. Vaikka vietin ylipitkän viikonlopun, ilmestyin ihmisten ilmoille sellaisella rytinällä, että taas olen ihan raasu. Maanantai-iltana oli niin kiinnostava sisäilma-aiheinen seminaari että oli ihan pakko osallistua. Ironista kyllä, se järjestettiin paikassa jossa saan oireita. Eilisaamuna olin lupautunut pitämään yhden oppitunnin kuopuksen koululla - itse asiassa hänen luokassaankin. Opettajat puivat uusia opetus-suunnitelman perusteita ja vanhemmat ja kylämiehet sijaistivat yhden tunnin. Kuopuksen luokanvalvoja oli toivonut runoteemaa ja sen he myös saivat. Salavihkaa myös kirjoitutin lapsilla runot ja nappasin ne mukaani. Taidan tehdä niistä kirjan eläkkeellä jäävälle opettajalle muistoksi.

Liekö katupöly ja siitepölykin, jotka ahdistavat, koska olo ei todellakaan ole kovin hehkeä. Kun pääsin kotiin, otin rauhallisesti. Lämmitin vain koulusta edellispäivänä hakemani kalakeiton kuopukselle ja pilkoin tuoretta pöytään. Sitten ahmin koukuttavaa Ahnhemin kirjaa Pimeään jäänyt. Nyt on onneksi sellaiset kelit ja ajat, että kuopus viihtyy pihalla kavereiden kanssa - ja ihan yksinkin. Katsokaa nyt, joku kumma laji on pesiytynyt pihapuuhumme!



Onkohan sillä hampaat vai ei?



***

Auringonpaiste piristää kummasti, samoin kuopuksen luokassa näkemäni julisteet, jotka oppilaat olivat tehneet:

Suojelkaa susia (miten ajankohtaista!)!
Hiiriä suojelkaa!
Älä pelaa K18-pelejä.
Ei saa tulla kouluun alle 105 -vuotiaat.

Kuopuksella oli proosallinen: Pane roskat roskiin!

Niin, ja illan revontulet, jotka poikkeuksellisesti näkyivät ihan meidänkin korkeuksilla.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Terassikausi avattu

Sunnuntaina oli upea ilma, aivan kuten monena sitä edeltävänä ja sen jälkeisenäkin päivänä. Kuulemma poikkeuksellisen lämmintä. Aurinko paistoi ja lämmittikin jo aika lailla. Räystäästä tippui iloisesti loristen vettä ja linnut pitivät melkoista konserttia. Niinpä kun olin lakaissut terassin lipan alta ja koittanut vähän lapioida lunta ohuemmaksi sieltä, missä katto ei tee suojaa ja sitä on vielä ihan kinoksiksi asti (huonolla menestyksellä, varsin kovaa ja sitkeää vielä yöpakkasten vuoksi on) oli pakko hakea pieni pöytä ja kaksi tuolia varastosta ja hengähtää hetki. Kutsuin ystävän iltapäiväkahveille ja tuuleton aurinkoinen paikka oli mitä mukavin ja lämpimin. Ah! Aurinkolasitkin piti ensimmäistä kertaa kaivaa esiin. Nyt kuitenkin vissiin hetkeksi muuttuu taas sää ja nämä ihanat keväiset aurinkoiset iltapäivät ovat hetkeksi historiaa.





Kuopus sen sijaan istui puussa ja söi omat eväänsä siellä. Huvinsa kullakin. Minun huvini oli katsoa oma terassinimeni höpölehden artikkelista ja sehän oli sopivasti Lääppivä Aropupu. Tuo alemman kuvan pupu sen sijaan ei lääpi ketään, vaan nukkui autuasta unta. Taitaa tunteua olonsa varsin turvalliseksi meillä. Olin hypätä riemusta kattoon kun huomasin myynti-ilmoituksen kahdesta kanin ulkoaitauksesta juuri parahiksi meidän nurkilla. Täytyy vielä vähän neuvotella, olin ymmärtänyt mainitun hinnan kokonais- en yksikköhinnaksi. Jos saisimme vihdoin tänä kesänä otukset kunnolla ulos? Viime kesän valjaissa ulkoiluttaminen ei ollut ihan hirveän mukavaa pupujen mielestä, ja sitä edeltävä kesä meni vähän leikkauksen jälkimainingeissa niin sanotusti munilleen mönkään.





Esikoinen on vielä ensi viikon alkuun saakka talonvahtina kaverin luona ja me kuopuksen kanssa kahden torstaihin saakka, jolloin hän lähtee isälleen. Yhdessä katsomamme koulun ruokalista näytti siltä, että pääsen taas helpolla tämän viikon.

"Osta mulle kalakeittoa!"
Mutta ethän sä tykkää kalakeitosta?
"Ei millään pahalla mutta koulun kalakeitosta mä tykkään."

Onneksi suomalainen kouluruoka on jotain muuta kuin tämän artikkelin amerikkalainen.

Minä voin purra vaikka pupujen kanssa porkkanaa - tai sitä hapankaalia...

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Sauerkraut und Lederhose

Hapankaali lienee asia, joka todella jakaa mielipiteitä. Silloin kun jätin lihan ja kanan pois, opettelin syömään hapankaalia. Myös molempia poikia olen koittanut sille siedättää, ja esikoisen kohdalla jopa onnistuin. Aloitin varovasti sekoittamalla kurkkumössön joukkoon hapankaalin mehua, sitten enemmän ja enemmän, kunnes pikku hiljaa poika oppi syömään ja rakastamaan hapankaalia ihan sellaisenaan. Muistan ikuisesti, kun olimme tulleet äitini ja hänen miehensä luokse kylään ja kävimme torilla ja kauppahallissa. Siellä oli irtomyynnissä hapankaalia jota ostin rattaissa istuneelle esikoiselle. Itkuhan siinä tuli kun myyjä pakkasi herkun hänen ulottumattomilleen. Avasin paketin ja annoin maistiaiset, jolloin myyjä totesi, ettei koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa. Esikoinen mutusti tyytyväisenä hapankaalisuullistaan ja neste vaan valui leukaa pitkin.




Edelleenkin se saattaa ostaa itse tai pyytää minua ostamaan lisukkeeksi hapankaalia ja ahmia sitä. Kuopus taas ei koskaan oppinut nauttimaan tästä herkusta. Minunkin tulee syötyä sitä varsin harvoin, mutta ajattelin kalan ja maitotuotteiden pelkän kasvisruokavalion lisänä ajavan saman asian vaikkapa B12-vitamiinin lähteenä. Nyt, kun olen enemmän tai vähemmän raakaruokaillut, tuli tuo ajatus taas ajankohtaiseksi. Sellaisenaan en määrättömästi pysty enkä halua hapankaalia syödä, joten olen opetellut tukkimaan sitä keittoihini ja tomaattikeiton seassa se on oikein makoisaa. Yksi löytämäni resepti kuitenkin oli ylitse muiden: hapankaali-pähkinä-avocadomössöllä täytetyt rullat. Alkuperäisessä ohjeessa rullat tehtiin norista, mutta minä käärin täytteen kesäkurpitsasta juustohöylällä veistämiini "lastuihin". Nam!



Jälkkäriksi maitokahvi ja raakasuklaata


Huomaan, että kun olen viikonloppuna puputtanut vähän mitä sattuu, herkutellutkin ja lisäksi ehkä nauttinut viiniä, alkaa elimistö jo viimeistään sunnuntaina kaivata takaisin tuoreen ruoan pariin. Olen minä koukussa, näemmä!


(Otsikossa suunnilleen ainoat saksankielen sanat jotka osaan. Niin, ja Ich möchte etwas essen, joten en minä nälkään kuolisi Saksassakaan.)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kätevä emäntä paistaa vinyylitkin

Mitä tekee äiti perjantai-iltana? Ottaa lasin viiniä ja paistaa vinyylilevyjä. Törmäsin jossain blogissa taimiruukkujen kaunistukseksi tehtyihin kulhoihin ja pitihän sitä sitten kaivaa tarkka ohje esille, könytä levykaapille ja käydä käsiksi niihin naarmuisiin raasuihin. Ihan mahtavaa hommaa, ja minun silmääni miellytti kaikkein eniten tuo singlestä muotoiltu pieni kulho - sopiva vaikkapa rannerenkaille korupöydällä. Tuollainen iso pääsi paikaksi kaukosäätimille olohuoneeseen. Yhden sai ystävän tytär ja minä sain heiltä ihania kukkia. Yksi huuteli toisen ystävän matkaan, kun levy oli sellaisen kaukaisen suuruuden kuin Marco & The Missing Parts - ja ystävän mies nimeltään Marko. Heh!





Markon vaimo laittoi lauantaina viestiä, että sopisiko tulla kahville paikallisen "leipomon" kautta. Kukapa nyt sellaisesta kieltäytyisi. Vietimme rattoisan ja makoisan tuokion kuulumisia vaihtaen. Myöhemmin kuopukselle tuli kaveri kylään ja olin jo aiemmin pyytänyt, että äitinsä jäisi hakiessa kahvittelemaan. Sitä varten käytin uunia vähän tavanomaisempiin hommiin ja paistoin muffinssit.





Ilta meni perinteisissä merkeissä. Sauna, Avara luonto (yäk, skorpioneja, mutta kuopusta kiinnosti tietysti kovasti) ja pari tyrskähdystä.

"Miten se muka rauhoittaa, että leikataan kikkelit pois?"

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Pupu jonka nimi oli enne

Perjantaina:

Ihminen, jolla on ollut raskas viikko, koittaa ihan nukkumalla nukkua pitkään, kun kerrankin voi. Kuopuksen hoitaa kouluun isänsä ja esikoinen on kaverilla ja kulkee omia aikojaan. Joskus unohtuu kuopuksen R2D2-herätyskello päälle ja sen piipitykseen on kyllä karua herätä, mutta ei tällä kertaa. Silti nousin jo seitsemältä,  syypäitä olivat karvakaverit. Pupu, jonka nimi oli enne - Lurk ki - teki selvää paperikassista varsin äänekkäästi. Huokaus! Että hyvää huomenta vaan...

Mutta itsepähän sen sille olin virikkeeksi antanut.



video


Oli silti ihan hyvä päästä liikkeelle, tilipäivän kunniaksi piti ajella markettiin ja tehdä täydennyksiä niin kuiva- kuin tuoretavaravalikoimiin. Kävin myös taas hakemassa kouluruokalasta annoksia kotiin, tällä kertaa vuorossa oli neljä annosta lasagnettea. Yhden syötän kuopukselle viikonloppuna ja kolme pakkasin pakkaseen. Sitten porhalsin pizzerialle, jonne kuopus hyvässä järjestyksessä tuli yhden kaverinsa kanssa. Olimme sopineet, että vien molemmat pojat syömään ja sitten vielä leikkivät yhdessä. Kuopus viipyikin sen verran että ehdin hyvin ottaa tirsat aikaisen aamuheräämisen vastapainoksi. Tultuaan jäi vielä toisten kaverien, joihin oli paluumatkalla törmännyt, kanssa leikkimään ulos. Tämä on nyt tätä aikaa, että ulkoleikitkin kovasti houkuttavat. Ihanan aurinkoista ja linnut laulavat varsin innokkaasti!


Ja tässä tulos!


Ja nyt kun päästiin eläimiin, niin onhan se kevään bongaaminen jo alkanut. Eilen näin ja kuulin ensimmäiset joutsenet. Klak klak klak - siitä tietää, että talvi on takana.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Lepoa luvassa

Minulla alkoi neljän päivän viikonloppu. Toinen kollega on ansaitulla talvilomalla ensi viikon, ja toisella on kokous perjantaina, joten teen poikkeuksellisesti tiistaista-perjantaihin -viikon. Sopii hyvin, kun kuopuskin on silloin isällään pitkän vierailun eikä tarvitse erityisjärjestelyjä perjantaillekaan suunnitella. Olen ollut tällä viikolla määrällisesti vissiin vähän enemmän työmaalla kun kuopus on halunnut harjoitella itsenäistä kulkemista ja se vähän tuntuu kropassa. Niinpä otankin nyt kaiken irti taas ja lepäilen sen mitä tarvii.




Tänään käymme pizzalla tilipäivän kunniaksi - kuopus kävelee itse koululta pizzerialle - ja sitten vaan aloittelemme viikonlopun viettoa. Huomenna kuopukselle tulee kaveri kylään ja ne tavalliset lauantaina saunat ja Avarat luonnot luvassa myös. Me nautimme, nauttikaa tekin!


***

Yhtenä aamuna sohvalla heräilemässä ollut kuopus pyysi halia. Riensin hätiin ja kumarruin vissiin vähän avonaisessa possupuvussani kohti kuopusta, jonka silmät pullistuivat ja suusta pääsi: "Saanko hipsuttaa tissejänne, kun ne ovat tuossa nenäni edessä?"

Ponkaisin ylös nauraen ja sanoin, että on hyvä tosiaan opetella pyytämään lupa sen sijaan että tarraa kiinni. Kielsin silti.

"No jos mä en katsahdakaan niihin päin, niin tuutko sitten halaamaan kunnolla?"

torstai 12. maaliskuuta 2015

Vanhan hattuni mä syön. Tai sitten sorbettia

Niin ne periaatteet joutuvat romukoppaan yksi kerrallaan. Lapsethan ovat peri aatteessa saaneet itse päättää, ovatko kasvissyöjiä, kuten minä, vai jotain muuta. Tunnustan, että tavallaan jo tämä on vähän tekopyhää, koska onhan se selvä, että makumaailma, johon olen aluksi heitä totuttanut, on se kaikkein tutuin ja todennäköisin. Esikoisen kohdalla varsinkin tämä on toteutunut. Jossain vaiheessa oli kausi, kun söi lastentapahtumissa käristemakkaraa ja nakkeja mummilla ollessaan, mutta nykyään on lakto-ovo-vegetaristi. Kuopuksen kohdalla asiat menivät toisin: opetteli heti ensimmäisellä luokalla syömään lihaa, kun kerroin, että hän saa vapaasti maistaa, mikäli kavereiden liharuoat rupeavat näyttämään herkullisemmilta kuin omat kasvispöperöt, joita siis oli hänelle tilattu. Olihan se ruoho sitten vihreämpää aidan toisella puolella, ja nykyään hän syö koulussa melkein pelkästään liharuokaa. Mikä on yksinomaan hyvä asia, koska hänellä on ollut ongelmia hemoglobiinin kanssa.





Niin, niihin periaatteisiin. Olen kuitenkin aina pitänyt rajan siinä, että en laita kotona liharuokaa. Se on maailmankatsomukseni vastaista enkä oikein edes osaisi. No, nuotiollahan olemme paistaneet makkaraa jo monet kerrat. Sitten tuli lähikauppaan luomunakkeja ja bongasin tämän hauskan reseptin. Yksi asia johti toiseen... ja arvaatte varmaan, mitä meillä syödään viikonloppuna, kun esikoinen ei ole näkemässä.



***




Löysin ihanan jälkiruoan reseptin raakaruokakirjasta. Mustikkabanaanijäätelö ilman maitoa ja sokeria. Oikeammin on siis vissiin kyse sorbetista, mutta sama se. Minulla iskee usein makeannälkä, ja on mainiota voida tyydyttää se terveellisesti. Tätä varten olin jo aiemmin pilkkonut pakkaseen erän tummaksi päässeitä banaaneja ja sekoittanut rasiaan sekaan mustikoita sekä vähän luomuvaniljaa. Suhde oli suunnilleen sellainen, että pikkupussilliseen pakastemustikoita tulee kolme banaania tai sitten kolmasosapussilliseen yksi banaani, miten vaan. Satsi sulamaan kymmeneksi minuutiksi ja sitten monitoimikoneella sileäksi ja slurps. Meni ainakin minuun ihan täydestä ja tuohan on suorastaan terveellistä. Toimii reseptikirjan mukaan myös vadelmaversiona ja raakakaakaon kanssa. Voin vain kuvitella, miten nämä ovat ihania kesäkuumalla!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Apua, kohta se muuttaa kotoa!

Liekö esikoisen talonvahtikeikka vai mikä, mutta kuopukselle on iskenyt valtava tarve itsenäistyä myös. Alku viikosta se huokaisi minulle: "Voi kun mä olisin jo niin iso, että voisin kuleksia kylillä ja käydä kavereiden kanssa pizzalla". Ihan sellaiseen meillä ei vielä varmaan mennä - poika kun kuitenkin on vasta kakkosluokkalainen - mutta vähän aina voi harjoitella. Ja varsinkin, kun aloite tulee lapselta itseltään. Kuopus ehdotti, että hän lähtisi itse iltapäiväkerhosta ja teksimme treffit jonnekin sen sijaan että minä haen hänet. Näin teimme eilen, ja ensimmäinen tapaaminen oli puolen kilometrin päässä koululta, pankin edessä. Tänään kuopus tulee kirjastolle eri kautta kuin normaalisti ja jatkaa sieltä sitten kaverin luokse. Omin päin. Perjantaina teemme tärskyt jo kilometrin päähän opinahjosta, pizzerian eteen. Ja syömme ne pizzat.

Todella hyvää harjoitusta ensi vuotta varten, jolloin iltapäiväkerhoa ei enää ole ja koulupäivä on kuitenkin vielä niin lyhyt, että olemme varmaan monena päivänä ihmeissämme. Taidamme seuraavaksi opetella kotiin kävelyä, koska sitäkin kuopus ehdotti. Matkaa on sellaiset pari kilometriä, ja moni kaveri kulkee samaa matkaa, eli ei ole mikään ongelma sekään. Lisäksi luulen, että kehittelemme jonkinnäköisen systeemin parin kuopuksen parhaan kaverin ja heidän vanhempiensa kanssa ensi vuodeksi: voivat vuorotellen viettää iltapäiviä kyläillen, niin eivät ole ihan yksin jokainen omissa oloissaan. Poika oli jo aivan innoissaan ajatuksesta, että saa Ihan Oman Avaimen.


Se ei ole enää
aivan pieni...



***

Maanantain kokousmatkalla tuli puheeksi kuopuksen kaverin äidin kanssa kouluruoat. Hän on keittolantäti ja kerroin, että kuopus rakastaa eritoten paria heidän tekemäänsä herkkua. Kuulin, että ruokia voi ostaa kotiin mikäli niitä jää. Olin tämän tiennytkin, mutta en jotenkin ollut aiemmin ajatellut, että se koskisi minuakin, ei vain opettajia. No, nytpä ajattelin ja kysyin heti iltapalalla kuopukselta lempiruoat, kirjasin ne ylös ja laitoin maanantai-aamuiksi muistutuksen, että katsoisin aina alkavan viikon ruokalistan. Esikoisellekin tekstasin ja pyysin niitä ruokia, joita voisi kuvitella syövänsä kotona. Heti eilen oli yhtä kuopuksen kaikkien aikojen lempparia ja minä marssin tiettyyn aikaan keittiölle kahden ison pakasterasian kanssa. Yksi 600g margariinirasian kokoinen annos maksoi 1,20€. Melkein pääsi itku kotona, kun lajittelin 2,40€ maksaneet ruoat neljään eri pakasterasiaan, a' 0,60€. Miksen minä ole tätä aiemmin tajunnut?!?

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Aurinkoa!

No nyt se sitten muuttui pupuksi. Olemme joskus tehneet, kun esikoinen on ollut poissa, olohuoneeseen hänen ovensa eteen "pupun kolon". Nyt kuopuksen silmät laajenivat kun hän tajusi miten kauan veli on poissa. "Sittenhän me voidaan pitää sitä pupumajaa vaikka miten pitkään siinä paikallaan!"

Tosin eilen ei ehditty ihan hirveästi loikoilla, kun oli vanhempainyhdistyksen kokous jonka ajaksi kuopus meni kaverilleen. Einesviikotkin avattiin sen kunniaksi, kun piti saada nopea ruoka: kiviuunipakastepizzaa. Kuulemma ihan hirveän pahaa. Esikoiseenkin törmäsin pizzaa hakiessa. He olivat ostoksilla myös, ja heitin sitten pojat ja ostokset majapaikkaan, kun olivat innostuneet hamstaamaan vähän enemmän kuin mitä alun alkaen lähtivät hakemaan. Kaverin porukat olivat jättäneet ihanan avokätisesti ruokarahaa heille. Kävimme automatkalla hyvän keskustelun rahankäytöstä, suunnittelusta ja ruoan hinnasta. Hyvin ne pärjäävät, ei minun tarvitse huolehtia. (Oli silti mukava nähdä...)




Kummasti piristää tätä eloa tuo pieni hassu höpöttävä pupu.

"Mä haluasin olla jo niin iso, että voisin mennä kavereiden kanssa hengaamaan kylille ja pizzalle."

"Miten näytelijät pystyy pidättämään pieruja niin pitkään? Kun eihän elokuvissa koskaan piereskellä."

Hmm, pitää vähän valottaa leffantekoprosessia...



***




Eikä se tämä kymmenen päivän sääennustekaan ihan hirveän huonolta näytä!

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Viikko Darth Vaderin kanssa

Viikonloppu meni todella rauhaisissa merkeissä, kuten oli tarkoituskin. Kuopus tosiaan lähti isälleen jo torstaina ja esikoinen mummille perjantaina. Lauantaina, kun palasi kotiin, kävimme kahvilla hänen ystävänsä kotona yhdessä, koska ystävän vanhemmat ovat lähdössä reissuun ja pojat jäävät talonvahdiksi. Minä etävahdin sitten heitä. Kävimme vähän käytännön juttuja ja sääntöjä läpi ja esikoinen jäikin sitten sille tielleen. Kuopus palasi eilen ja rauhoituimme hänen kanssaan odottamaan arkea. Jospa nyt tulisi kokonainen tauditon kouluviikko?

Minä sain siis olla ihan itsekseni suurimman osan ajasta. Luin paljon, lepäsin, kävin kävelyllä, saunoin, maistelin viiniäkin. Ystävä kävi lauantai-iltana seurana, minä taasen hänellä päiväkahvilla ennen munanhakureissua. Toin sitten kaverille kans, munia. Hyvin toimii tämä yhteiselo ystävän kanssa, puoliksi yhteistalouskin. Sunnuntaina oli Luonto ry:n kokous, joten ei se viikonloppu ihan antisosiaalisesti kuitenkaan mennyt.




Joku outo otus on pesiytynyt meille. Tämän kanssako minä nyt vietän kahden kaksi seuraavaa viikkoa, kun esikoinen on poissa?

You don't know the power of the  dark side!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Käännöksiä

Nyt mennään haasteilla eteenpäin. Ehkä jonakin päivänä jo jotain muutakin. Tämäkin on Johannalta.



1. Yllätysvieraat ovat saapumaisillaan juuri silloin, kun viimeksi haluaisit avata ovesi kellekään. Se normaali kaaos-laiskuus-pystytukka-tyhjän jääkaapin dilemma. Miten selviät tilanteesta?!

Minulle ei onneksi juurikaan tule yllätysvieraita, mutta toki selviäisin. En nykyään ajattele paljoakaan miltä näytän kotioloissa tai mitä muut minusta ajattelevat, joten sukisin vähän tukkaa, keittäisin kahvit ja tarjoaisin keksejä, joita yleensä aina kaapista löytyy. Jollei löytyisi, pahoittelisin, ja joisimme vain kahvit.


2.  Saat 200,- lahjakortin minne tahansa. Miten käytät sen?

Hmm, luultavasti hyvään ja ravitsevaan ruokaan. Tällä hetkellä ei ole mitään suuria puutteita.


3. Koska viimeksi tarkistit/te palohälyttimenne toimivuuden?

Joulun aikaan.


4. Jos joulua ei lasketa, mikä muisto jäi mieleen talvesta 2014-2015?

Retki laavulle makkaraa paistamaan.


5. Suklaa vai salmiakki?

Oi, molemmat. Silloin, kun minulle tulee makeanhimo, on välillä vaikea päättää nimenomaan näiden kahden väliltä. Mutta sitten on tietysti Fazerin Salmiakkisuklaa...


6. Jos pitäisit välivuoden siitä mitä nyt teet, mitä tekisit?

Luulen, että ottaisin vain rauhallisesti, ulkoilisin kun pojat olisivat koulussa. Keskittyisin rauhassa raakaruokailuun, rentoutuisin. Ja tietysti lukisin ihan julmetusti!








7. Mitä kirjaa suosittelisit minulle ja miksi?
No hitsi. Ehkä Jean Kwokin Käännöksiä -kirjaa. Hieno kuvaus siirtolaiselämästä, rankastakin sellaisesta. Siitä huolimatta lämminhenkinen ja kaunis kertomus.

***

Ja hei, hyvää naisten päivää teille, ihanat!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Anna minulle kahvia

Nappasin taas haasteen. Tällä kertaa Jovelan Johannalta


Upotetun kuvan pysyvä linkki
Kuva internetin ihmemaasta


Lapsuuden haaveesi?

Oi voi, niin kuin viimeksi totesin, en muista lapsuudesta saati haaveista kovin paljoa.


Kummalle puolelle näkkäriä laitat levitteen?

Sille, jolla ei ole reikiä. Paitsi etten juuri syö näkkäriä.


Missä haluaisit olla juuri nyt?

Joku lämmin paikka olisi ihana. Ikisuosikkini Kreikka se ei tähän vuodenaikaan voisi olla, mutta joku paratiisisaari kelpaisi juuri nyt.


Kaunein kesäkukka?

Minä tykkään värin vuoksi samettikukasta. Ja se on myös niin helppohoitoinen, ettei se kuole edes minun puutarhataidoillanidottomuudellani.


Millaisesta musiikista tykkäät?

Musiikki katosi elämästäni melkein kokonaan kun esikoinen syntyi. Halusin suht rankan yksinhuoltaja-arjen illoissa kuunnella vain ja ainoastaan hiljaisuutta. Nyt soi automatkoilla nuorisokanava ja hoilaan suomirokin tahtiin. Hector, Röyhkä, Sielun veljet, ja ikisuosikki David Bowie, nämä ainakin viihtyivät levylautasella yhteen aikaan.

Lempisisustusesineesi?

Meinasin kirjoittaa, että ei minulla ole sellaisia, olen minimalisti, mutta sitten katsoin ympärilleni. Jotain on tapahtunut sitten eromme. Siellä täällä on koriste-esineiksi laskettavia juttuja, mutta onneksi vielä ihan hillitysti. Ja posliinieläimiä ei ole eikä tule... Kaikenlaiset kauniit kynttilänjalat ja tuikkualuset sekä lamput näyttävät olevan suuressa suosiossa ainakin pimeään aikaan. Sanotaan siis ne.

Mottosi?

Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa ne mitkä voin 
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.


Metsätähti
Oikeasti se menee näin.
Kuva täältä.



No niin, sitten kun vaan osaisin elää tuon mottoni mukaisesti.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Hiljaiseloa

Minä saatan nyt olla muutaman päivän säästöliekillä ja minimipäivityksillä. Sen verran vetää asiat hiljaiseksi ja vakavaksi. Mitään sen kummempaa ei ole sattunut, vain tätä sairastelua, altistusepäilyä kuopuksella ja siitä johtuvaa pähkäilyä lapsen isän kanssa. Kuopus on nyt hänen hoivissa maanantaihin saakka.





Niin, ja hampaiden puremista yhteen öisin näemmä.


Eilen viiniä töiden jälkeen.
Viikonlopun kunniaksi.
Rentoutukseksi.


Esikoinen, joka on jo huomattavasti paremmassa kunnossa, lähtee myös ensin mummille ja sitten kaverilleen. Tapaan ystäviäni, olen yksin. Luen, nukun, rentoudun. Ulkoilenkin, mikäli ilmat yhtään ovat suotuisat.

Olemme seuraavat kaksi viikkoa kahdestaan kotosalla kuopuksen kanssa. Pyysin häntä tekemään listaa suosikkiruoista, myös niistä eineksistä ja lupasin katsoa, montako toiveistaan toteutan näiden päivien aikana. Lista oli kauhea, mutta poika tuskin kuolee jos saa hetkellisesti jotain muuta kuin kotiruokaa. Innoissaan hän ainakin oli!


torstai 5. maaliskuuta 2015

Valoa, please

Tympii

...tämä sairastelu. Tosin enhän minä ole sairastanut sitten - no, en melkein edes muista. Mutta pojat. Esikoisella on vieläkin korkea kuume, mutta onneksi se ei ole ihan raasu, ei särje joka paikkaa ja jaksaakin ihan kohtuullisesti. 

Tai siis "sairastanhan" minäkin, oireilen. Nyt, kun olin liki kaksi viikkoa poissa työmaalta, huomaa oireiden ilmaantumisen ihan joka päivä. Kaksi hometalon asukasta asiakkaana perä jälkeen ja koko naama kutisee. Seuraavana aamuna suun ympärillä on pientä ryhelmää. Minulla, jonka iho ei koskaan ota itseensä mistään. Yhtenä päivänä napsuivat korvat niin että oli vaikea kuulla. Se on yksi omituisimmista homeoireista. 

...tuo keli. Eilen satoi räntää. RÄNTÄÄ? Onhan nyt tietty vielä maaliskuu, mutta kun viime viikolla kaupungissa pärjäsi pikku kengillä... Jotenkin olin orientoitunut, että on kevät. Keväisempi ainakin kuin nyt. No, ensi viikolla vissiin paistaa aurinko.




Ja sitten illalla: kuopus rupesi valittamaan kurkkuaan, eikä sekään päässyt kouluun. Arvatkaa, kuka on kurkkuaan myöten täynnä sairastamista, säätämistä ja sumplimista? Ja huolehtimista ja huolissaan olemista?

Nyt minulle valoa ja vähän äkkiä.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tautista aikaa

Nappasin Susannalta haasteen, koska sanainen arkku meinaa toisinaan vajeta. Kuten silloin, kun on vuodenvaihteen jälkeen ensin kärsitty oireeton angiina, epämääräisistä päänsäryistä, poskiontelontulehduksesta ja vatsan kipristelystä (kuopus). Siihen päälle angiinaepäily ja aikas rankka vatsatauti ja tyhjennys ja nyt, kirsikkana kakussa, 38 asteen kuume (esikoinen). Kun vaan ei olisi influenssaa. Huokaus!


Siis se haaste.


1. Mistä löydät parhaat aiheet kuviisi tai kertomuksiisi?

Arjesta, ihan ehdottomasti. Omista kokemuksista, pojista, perheestäni. Ja sitten joskus tulee napattua aiheita lehdistä, maailmanmenosta. Kuvat ovat sivuosassa olevia satunnaisia räpsyjä, jotka heitän sekaan, että olisi vähän väriä.


2. Mikä on aikaisin muistikuvasi?

Muistan varhaislapsuudestani todella vähän. Olen ollut jo lähempänä kouluikää, kun jotain on tallentunut kovalevylleni. Yksi sattumus on sieltä kauempaa, mutta luulen, että sekin on äitini kertomuksen jälkeen päähäni pinttynyt: hän oli kaupasta tullessaan meinannut kuolla järkytyksestä, kun olin kiivennyt kaksikerroksisen luhtitalomme katolle. Keräämään kiviä. Ihan niin kuin muistaisin, miltä siellä näytti: kattohuovan päällä pieniä mielenkiintoisia kiviä. Ei käy äitiä kateeksi. Olin muutenkin todella kova kiipeilemään penskana.


3. Minkä esineen olet omistanut kauimmin?

Hmm, olemme muuttaneet sekä lapsuudessani että minä itse myöhemminkin niin hirvittävän monta kertaa, että aika hyvin on tavaroista tullut luovuttua. En osaa vastata muuta kuin isäni asunnosta  vast ikään löytämäni ryijy, jonka muistan lapsuudesta. Enhän minä sitä ole oikesti omistanut kuin reilun kuukauden. Muistoja se silti herättää!



Lehtileikkeessä Raanut uuteen kuosiin -artikkeli,jossa
niistä tulee vaikkapa rahi, säilytyspaikka, kassi tai pussi.


4. Mitä kirjaa sinulle on lapsena luettu?

Tämä on helppo. Tiitiäisen satupuuta, Hanhiemon iloista lipasta. Olen lukenut niitä sittemmin myös molemmille pojilleni.


5. Oletko kirjojen lukija?

Hahaa, taidatte tietää... jep!


6. Mistä nykyaika kärsii?

Jatkuvasta viriketulvasta ja tavoitettavissa olemisen vaatimuksesta. Ja tätä kautta myös lyhytjännitteisyydestä. Amen.


7. Mitä arvostat tänä päivänä?

Puhdasta kotiani - siis altistusmielessä, muuten meillä on välillä ...hmm... vähän sotkuista. Sitä, että pojat ovat kasvaneet hyviksi ja kohteliaiksi tyypeiksi.


8. Kenen kanssa haluaisit viettää päivän?

Useammankin teistä!


9. Kenen kanssa haluaisit viettää yön?

Jonkun huomaavaisen ja epäitsekkään.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Testaa kuka olet

Netti on täynnänsä kaikkenlaisia ärsyttäviä mukanokkelia testejä.

Jopa Hesari on lähtenyt sille linjalle:

Elääkö sinussa hurja Pertti Kurikka vai Marion Rung? Testi kertoo, kuka euroviisuedustajista olisit.

Oletko nainen vai mies? Kerro mistä kulttuurista pidät, HS:n testi kertoo sukupuolesi.

Oletko metsuriseksuaali

Kaikki Hesarin testit täällä.



Ihan niin kuin en itse tietäisi mikä tai kuka olen!




Melkein mitä vaan voit testata täällä:

Hurja terminator vai armoton Rambo?

Mikä Cheekin hittikappale olet?

Kuka kuninkaallinen olet?

Mitä Kaunarit-romanssia parisuhteesi muistuttaa?


Kuka tarvitsee tuollaista tietoa?



No okei okei, tuleehan noita välillä ajanvietteeksi tehtyä minunkin.


Tämä ei ole perinteinen testi, ja tätä klikkasin: Katso mitä aamupalasi kertoo sinusta?






Juttu oli pöhkö ja huonosti suomennettu/toimitettu. Mutta jos noista valitaan, niin ennen olin tupakka- ja kahvi-ihminen. Oikeasti elin pelkästään niillä pitkälle puolille päiville ja sitten söin mitä söin. Nykyään kuulun tuohon (keksittyyn) smoothie- tai mehuryhmään, mutta en kyllä kulje kehuskelemassa sillä ympäriinsä. Tai ehkä sittenkin, tässä tulee se osuus: olen nyt syönyt puoli vuotta raakapainotteisesti ja vihdoinkin jotain alkaa tapahtua. Koko ajan minusta on tuntunut siltä, että tämä jostain syystä sopii minulle erinomaisen hyvin. 

Ennen vuodenvaihdetta tuli monia hyviä vaikutuksia (kuten unentarpeen väheneminen ja mieletön määrä energiaa pimeimpänä mahdollisena vuodenaikana - olin välillä niin reipas, että ärsytin itseänikin) mutta painolle ei tapahtunut yhtikäs mitään. Mutta nyt on alkanut tapahtua. Uuden vuoden pikku puhdistuskuurin ja paaston jälkeen olen palannut samoihin ruokailutottumuksiin kuin syksyllä ja silti paino on tippunut viisi kiloa. Olen kyllä tyytyväinen, eikä enempää tarvitse lähteäkään.


***

Kuvassa ei ole aamupala vaan eilinen päivälliseni, joka koostui dipiksi naamioituneesta edellispäivän kesäkurpitsa- ja porkkanapastalle tekemästäni suippopaprika-aurinkokuivattutomaatti-pähkinä-kastikkeesta ja - no, dippijutuista ja lisukkeista, kuten voi itsekin nähdä.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Ojasta noustaan

Olipas vaiherikas päivä lauantaina. Yhdellä lakkautetuista kyläkouluistamme oli talvirieha. Kuten tiedätte, rakastan näitä yhteisöllisiä tapahtumia ja suuntasimmekin kuopuksen kanssa sinne. Paikalla oli kirpputori, puffetti, arpajaiset ja ulkoaktiviteetteja. Siis olisi jos pääsisi perille. Kapealla liukkaalla tiellä väistin isoa traktoria liian reunaan ja oikea rengas haukkasi oikein kunnolla kinosta. Humpsis! Onni onnettomuudessa oli, että väistämäni ajoneuvo tosiaan oli traktori. Kun kuljettaja peruutteli kohti meitä, tuli seuraava auto sitä vastaan ja sama juttu. Siinä kökötimme koko konkkaronkka. Liinat kiinni ja hevosvoimat hommiin - traktorikuski veti ensin minut penkasta. Kuopus hihkui, että hänellä ei ole aikoihin ollut näin jännää ja hauskaa. Minäkään en ehtinyt edes säikähtää tai hermostua, niin hiljaa menimme ja vaaraton tilanne kuitenkin oli. Jatkoimme matkaa ja traktorimies jäi irrottamaan seuraavia.

Pääsimme siis pienen viivytyksen jälkeen perille ja suunnistimme suoraan herkkupöytien ääreen. Kahvia minulle ja lettua kuopukselle. "Keittiöön sellaiset terveiset, että letut ovan aivan erinomaisia!" kertoi kuopus meille juttelemaan tulleelle "talonväelle", joka sattuikin olemaan itse paistaja. Hän otti nämä kehut ylpeänä vastaan, ja minä puolestani mietin, että kehtaanko ollenkaan seuraavana päivänä niitä sunnuntaiplättyjä paistaakaan, vai tulisiko paineet. Sain vinkin, että kun korvaa 1/3 jauhoista ohrajauhoilla, tulee todella hyviä. Kuopuskin kannusti minua: "Kyllä sä voit koittaa. Panet vaan parastasi." Jotenkin se aina saa hymyn ihmisten huulille. 



Martti Alanen, 39-vuotias myyrä tai pingviini,
muutti meille kirpputorilta Kössin kaveriksi




Ulkoaktiviteetteihin osallistuimme sen verran, että ulkoilutimme Piki -nimistä koiraa. Kuopus kyllä nimesi sen heti Harry Potterista tutuksi kalmakoiraksi. Söpö kuin mikä, musta ja pörröinen. Lähtiessä kevyempi meistä kokeili lumikenkäilyä ja totesimme yhteen ääneen, että reissu oli varsin onnistunut, kaikesta huolimatta. Lähtiessämme ihailimme hevosia ja hevosenkakkaa. Ja ajoimme keskellä tietä. Sama traktori tuli vastaan, joten toinenkin auto oli saatu ojasta. Tällä kertaa pysähdyin suosiolla ihan kokonaan kohtaan, jossa näytti olevan vähän leveämpää - ja vielä tie alla.

Äitini ja hänen miehensä poikkesivat myöhemmin kahvilla ja toivat kuopuksen unohtuneet ulkohousut. Sattuipa myös niin, että puhelin soi ja saimme kuulla, että olimme voittaneet arpajaisissa. Palkinto oli sen verran tuoksuvaa kosmetiikkaa, että lahjoitin sen eteen päin ystävän iloksi. Sauna ja Avara luonto, sitä samaa ihanaa rauhallista. Eilen oli sitä myös... ja uskalsin minä niitä lettujakin paistaa. Kelpasivat.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

#oikeesti sairas

Terve sisäilma ry:n kautta sain haasteen sen verran tutun ja tärkeän asian tiimoilta, että nappasin koukkuun ja osallistun. Tietysti!





#oikeesti sairas -kampanja pyörähtää käyntiin tänään ja kestää toukokuun loppuun saakka. Ei ongelma silloinkaan tietenkään mihinkään katoa, mutta "tavoitteena on herättää ajattelemaan hyvän sisäilman tärkeyttä ihmisen terveyttä ja tulevaisuutta ajatellen, tuoda esiin sairastuneiden heikot oikeudet ja lisätä tietoisuutta asiassa, joka koskettaa yhä useampia suomalaisia ikävällä tavalla".


Kampanjan kotisivu täällä ja tiedote - josta edellinen lainaus - täällä.


***

Olen omalta osaltani kirjoittanut altistuksesta lukuisia kertoja, mutta niille, jotka eivät tiedä: aihe koskettaa perhettämme monin tavoin. Olen kahden lapsen yksinhuoltajaäiti. Olemme esikoisen kanssa kumpainenkin pahasti altistuneita. Emme ole eron ja yli kolmen vuoden etsinnänkään jälkeen löytäneet paikkakunnaltamme riittävän puhdasta uutta (pienempää ja halvempaa) kotia. Tämä vaikuttaa fataalisti taloustilanteeseemme. Toki olen onnellinen ja onnekas, että ylipäätään on koti - sellainen, jossa voimme oireettomana asua.

Hometalossa asuessani minulla diagnosoitiin astma sekä kilpirauhasen vajaatoiminta. Molempiin on elinikäinen lääkitys. Sinne muuttaessani tai edes ollessani en tiennyt mitään tästä sairaudesta, en ollut vainoharhainen tai epäluuloinen, vain tietämätön. Asuimme kodissamme aivan liian pitkään sairastelumme alkamisen jälkeen ja altistuminen jätti meihin elinikäiset jäljet. Kun muutimme pois, luulin yhä, että se helvetti olisi päättynyt siihen, jahka vastustuskykyni saataisiin korjattua. En kuvitellutkaan, että oireilisin myös muualla. Näin kävi, vaikken karttanut mitään paikkoja enkä osannut pelätä. Olin ihan oikeesti sairas(tunut).

Nykyään teen lyhennettyä työpäivää, jotta kroppani kestäisi altistuksen työpaikallani. Siedättäminen ei ole auttanut, päin vastoin. Kokopäiväiseen työntekoon tuskin on paluuta. Mistään ei tule kompensaatiota, koska olen työpaikka- en työkyvytön. Tämä heikentää myös suuresti toimeentuloamme.

Esikoinen on ollut yhden lukukauden kotiopetuksessa ja pystyy tällä hetkellä suorittamaan lukiota lääkkeiden ja erityisjärjestelyjen voimalla. Hänellä on todettu voimakas igE -välitteinen allergisoituminen ainakin yhdelle homeelle. Se ei koskaan parane. Ei siedättämällä, ei ajan kanssa. Asia tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä kokonaisvaltaisesti opiskelupaikkaa ja uravalintaa myöten.

Tällä hetkellä suurin huoleni on kuopuksen sairastelu. Hän ei normaalisti ole lainkaan kipeä. Kahden ensimmäisen kouluvuoden aikana on ollut huomattavasti enemmän vakaviakin ongelmia kuin koskaan aikaisemmin. Nyt alkuvuonna varsinkin. 

Olen hyvin huolissani ja huolestunut.