Sivut

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Terassikausi avattu

Sunnuntaina oli upea ilma, aivan kuten monena sitä edeltävänä ja sen jälkeisenäkin päivänä. Kuulemma poikkeuksellisen lämmintä. Aurinko paistoi ja lämmittikin jo aika lailla. Räystäästä tippui iloisesti loristen vettä ja linnut pitivät melkoista konserttia. Niinpä kun olin lakaissut terassin lipan alta ja koittanut vähän lapioida lunta ohuemmaksi sieltä, missä katto ei tee suojaa ja sitä on vielä ihan kinoksiksi asti (huonolla menestyksellä, varsin kovaa ja sitkeää vielä yöpakkasten vuoksi on) oli pakko hakea pieni pöytä ja kaksi tuolia varastosta ja hengähtää hetki. Kutsuin ystävän iltapäiväkahveille ja tuuleton aurinkoinen paikka oli mitä mukavin ja lämpimin. Ah! Aurinkolasitkin piti ensimmäistä kertaa kaivaa esiin. Nyt kuitenkin vissiin hetkeksi muuttuu taas sää ja nämä ihanat keväiset aurinkoiset iltapäivät ovat hetkeksi historiaa.





Kuopus sen sijaan istui puussa ja söi omat eväänsä siellä. Huvinsa kullakin. Minun huvini oli katsoa oma terassinimeni höpölehden artikkelista ja sehän oli sopivasti Lääppivä Aropupu. Tuo alemman kuvan pupu sen sijaan ei lääpi ketään, vaan nukkui autuasta unta. Taitaa tunteua olonsa varsin turvalliseksi meillä. Olin hypätä riemusta kattoon kun huomasin myynti-ilmoituksen kahdesta kanin ulkoaitauksesta juuri parahiksi meidän nurkilla. Täytyy vielä vähän neuvotella, olin ymmärtänyt mainitun hinnan kokonais- en yksikköhinnaksi. Jos saisimme vihdoin tänä kesänä otukset kunnolla ulos? Viime kesän valjaissa ulkoiluttaminen ei ollut ihan hirveän mukavaa pupujen mielestä, ja sitä edeltävä kesä meni vähän leikkauksen jälkimainingeissa niin sanotusti munilleen mönkään.





Esikoinen on vielä ensi viikon alkuun saakka talonvahtina kaverin luona ja me kuopuksen kanssa kahden torstaihin saakka, jolloin hän lähtee isälleen. Yhdessä katsomamme koulun ruokalista näytti siltä, että pääsen taas helpolla tämän viikon.

"Osta mulle kalakeittoa!"
Mutta ethän sä tykkää kalakeitosta?
"Ei millään pahalla mutta koulun kalakeitosta mä tykkään."

Onneksi suomalainen kouluruoka on jotain muuta kuin tämän artikkelin amerikkalainen.

Minä voin purra vaikka pupujen kanssa porkkanaa - tai sitä hapankaalia...

8 kommenttia:

  1. Pupu nukkuu suunnilleen samaan tyyliin kuin kissa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla, joo!
      Ainakin niin muistelen edesmenneistä kissoistani ;-)

      Poista
  2. Jokin aika sitten katsoin sen dokumentin amerikkalaisten lihavuusongelmasta, ja voiko muka olla niin, että joku pizza on siellä halvempaa kuin vaikkapa se kalakeitto tai kaalilaatikko? Oli siinä sitten juttua niistä sikäläisistä kasvistarhureistakin, että kun sokeri- ja rasvateollisuutta tuetaan mutta viljelijöitä ei. Muistaakseni. Suomessa tehdään kouluruuaksi lähinnä perinteistä suomalaista kotiruokaa, mutta mie en edes tiedä mitään amerikkalaisten "perinneruokaa" paitsi sen kiitospäivän kalkkunan.

    Se on se raha. Ahneet ihmiset viis veissa siitä, että kansakunta kuolee läskiin, kunhan rahaa tulee heille itselleen.

    Mutta hienoa, että oot saanu terassikauden auki :) mieki oon pari kertaa istunu pihalla tuolissa, mutta ihan terassikaudesta en voi puhua... viikkoon ei oo tuo talon etupuolella oleva piha-alue edes jäästä sulanut, että mainittu poikkeuksellinen lämpöisyys oli mulle yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassikausi senkun vaan jatkuu, suunnittelen päiväkahveja pihalle just tässä kohta. Ei siellä vielä muuten niin kauhean lämmintä ole, mutta tuossa tuulettomassa kohdassa talon seinää vasten tarkenee kyllä.

      Me tossa kollegan kanssa laskettiin, että sillä kuudellakymmenellä sentillä, mitä yksi annos tuolta ostettuna tulee maksamaan, ei saa kaupasta kun ehkä sen hampparin. Mutta totta on, että jos tekee ite kaaliruokaa niin ei siinä annosta kohti kauheesti tuu hintaa.

      Tää on kuitenkin oiva tapa helpottaa ruokahuoltoa aina välillä. Sitten vaan tuoreet pöytään ja a vot!

      Poista
  3. Ihanaa, että sait jo terassikauden auki. Minäkin jo viikolla haravoin pihan siistiksi ja kyllä siellä jo voisi istuskella, mutta eipä ole vielä ollut aikaa. Helsinkipäivät jatkuvat vielä huomiseen. Ja viikonloppuna kutsuu Tallinna.....
    Tuo pupu on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mä ymmärsin että sä olit jo viime viikonloppuna reissussa ... tää mun pää!

      Joka tapauksessa ihania ja aurinkoisia päiviä sulle Sari

      Poista
  4. Ei kukaan voi sanoa, että "ei millään pahalla, mutta KOULUN kalakeitosta mä tykkään". Kyllä se ennen ainakin oli ihan toisinpäin :D Hahahaa, taas niin paras heitto kuopukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä katoin eilen sitä keittoa ja rupesin epäilemään omia kykyjäni, mutta tekstasin esikoiselle ja se arvostaa mun keittoa ;-)

      (Säälittävää...)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana