Sivut

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Naisen logiikkaa

Kuinka tyhmä naisellinen voi nainen olla? Minä en oikeasti ole mikään prinsessa, mutta taas kyllä tunsin itseni sellaiseksi. Jossain vaiheessa pakkasilla kuskin puoleinen tuulilasinpyyhkijä lakkasi toimimasta. Silloin se ei varsinaisesti haitannut. Nyt, kun on ollut jo enemmän ja vähemmän sateista tässä viime aikoina, on se ollut ...hmmm, kuinka sen nyt kauniisti sanoisi... hieman kiusallista. Olen koittanut etsiä sopivaa väliä jossa voisin jättää auton luottokorjaajalleni, mutta jotenkin sitä tässä arjessa ei vaan ole ihan tuosta noin vaan ilmaantunut. Niinpä olen sadesäällä joutunut tuolloin tällöin pysähtelemään kesken matkaa käyttääkseni pyyhintä manuaalisesti. Hirmu kätevä sellainen käsikäyttöinen tuulilasinpyyhin, voin kertoa.

No, nyt hoksasin, että pääsiäislomaseni olisi oiva mahdollisuus parkkeerata auto korjaamoon. Suunnittelin vieväni sen keskiviikkona aamusta ja noutavani sitten pyhien jälkeen. Jokunen arkipäiväkin siihen osuisi, joten olisi mahdollisuuksien rajoissa saada vika korjattuakin jossain välissä. Ehkä. Eilen ajoin paikalle kysymään josko voisin toimia suunnitelmani mukaan. Korjaaja katsoi pyyhintä, sitten minua, haki kaksi jakoavainta (tms) ja kiristi. Kuopus laski, että prosedyyriin kului 15 sekunttia. Nolona toivottelin hyvät pääsiäiset. Mistä minä olisin voinut tietää eikä mulla varmasti olis ollut oikeankokoista avaintakaan ja muutenkin kaikki olis varmasti mennyt ihan pieleen jos olisin itse tehnyt saman...



Miau,
olin korjaamolla käynnin jälkeen yhtä mairea kuin tämä kissa


Jee, nyt minä taas näen eteeni kun ajan!


***

Sunnuntaisesta Tähdet tähdet -oopperajaksosta jäi meille päähän soimaan mainio La donna è mobile, jonka sanoista osaan aika pitkästi alkua ulkoa. Vissiin poikien harmiksi. Olen intoutunut jonkun kerran kiekumaan oikein kunnolla ja jotenkin vastaanotto ei ole ollut kauhean riemastunut. Sitten koitin esitellä, että laulaa se M.A.Numminenkin omalla tavallaan samaa biisiä, miksen siis minäkin saisi. Nainen on häilyvä. Ilmeisesti häilyvä -sana on sen verran vähemmän käytössä meillä, ettei jäänyt kerrasta mieleen. "Äiti miten se Nainen on äänekäs oikein meni?"
?!?

18 kommenttia:

  1. Heh, mulle ois voinut ihan hyvin käydä ihan sama :D. Muutaman kerran jo korjaamolta olen päässyt maksamatta kun vika on ollut tuommoinen mitätön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kuopus kysyi, että korjaako se "Matti" ihan ilmaiseksi, kun ei velottanut mitään ;-) Kerroin, että olen laskutusasiakas, mutta että tästä tuskin tulee ainakaan yksittäistä laskua!

      Poista
  2. Teillä nainen taisi olla enempi äänekäs kuin häilyvä :D

    Mistä sen kukaan voi tietää, että tuulilasinpyyhkimessä on jotain kiristysruuveja, jos ei tiiä? Ihan turhaan soimaat ittees, ei tietämättömyys ole tyhmyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon Sanna ihan samaa mieltä: mistä noista autoista tietää .Ja sitten kun ne vielä on kaikki ihan erilaisia tuossakin pyyhkijäasiassa. Mutta ammattimieheltä kävi kyllä näppärästi. Ja oli ilo ajaa tänään töihin ;-)

      Kuopus totesi, että mä en ainakaan ole häilyvä - jonka otin suurena kohteliaisuutena - mutta ehkä tosiaan olin äänekäs ainakin oopperaa imitoidessasi?

      Poista
  3. Mä kun en aja ollenkaan niin en ole edes kuvitellut, että pyyhkimissä olisi jotain kiristysruuveja. Olen luullut, että ne on tyyliin 'kertakäyttöisiä'. Näköjään kaikkea oppii..

    Äänekäs nainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, ehkä mun versioni oli vähän ...köhöm... äänekäs?

      No tuokin oli siellä "nivelessä" tai mikä lie osa onkaan ihan kiinni itse autossa... siellä. Mä niistä mitään ymmärrä!

      Poista
  4. Voi ei, ensi kerralla tiedät mitä tehdä :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mä katoin tarkkaan, joten osaan kyllä ens kerralla ;-)

      Poista
  5. Hihhih, toi olis voinut olla mun teksti! Mut ihanaa, että sait sen ilmaseks ja taas näkee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä luin sun tekstin ja ajattelin, että se olis voinut olla mun!

      Poista
  6. Mä olisin varmaan jo viritellyt jonkun teleskooppisen selfiekepin pyyhkimeksi, että voisin autoa ajaessa avata etuikkunan ja sitä kautta pyyhkiä tuulilasin jollakin kepillä. Mutta tuskin olis mullekaan tullut mikään kiristäminen mieleen...

    La donna e mobile tuo mieleen lapsuuden Aku Ankat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin ajattelin, että sä olisit vaan fiksannut sen ite. Oot mun sankari ;-)

      Poista
    2. Mä ajattelin Marraa (The Kätevä!) kans, kun kirjotin omaa ja luin tän!

      Poista
    3. Heh, Marra on meidän molempien idoli!!!

      Poista
  7. Nyt se hiivatin rallatus on mulla korvamatona!!!

    VastaaPoista
  8. Hei, autokorjaamothan on olemassa nimenomaan naisia varten :D Ja sitä varten siellä on töissä miehiä. Ja jotta ne voi tuntea olevansa nimenomaan Miehiä, sitä varten sinne pitää välillä viedä autoja juuri tuommoisissa ongelmissa ja nimenomaan naisten. Ne isot korjaukset ja vuosihuollot ja katsastushuollot ja sen sellaiset on sitten yleensä miesten juttuja.
    Poikkeuksiakin tietysti on, niin kuin sinä, jotka joutuu hoitamaa Miestenkin hommat :D :D

    Nimim. "Miten tää reikä tähän auton kattoon on oikein tullut, voisit sä vielä selittää" Ja vakuutusyhtiön kaveri kysyy hetken päästä samaa asiaa.... Miehet.. helppo homma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, munkin auton katossa on ollut reikä. Sateella tippasi käsijarrun päälle ja joskus kurvissa syliinkin ;-)

      Ja totta puhut, Pöllö, musta on ihanaa, kun voin vaan kiikuttaa Pösön tuonne huoltoon ja nostaa kädet pystyyn. Niin paljon kotona hoidan miestenkin hommia (just putsasin astianpesukoneen poistoletkua - yäk - ja pesukoneen kans, ja mitähän muuta nyt olis viime aikoina ollut...) niin ulkoistan mieluusti kaikki mitkä voin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana