Sivut

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Sauerkraut und Lederhose

Hapankaali lienee asia, joka todella jakaa mielipiteitä. Silloin kun jätin lihan ja kanan pois, opettelin syömään hapankaalia. Myös molempia poikia olen koittanut sille siedättää, ja esikoisen kohdalla jopa onnistuin. Aloitin varovasti sekoittamalla kurkkumössön joukkoon hapankaalin mehua, sitten enemmän ja enemmän, kunnes pikku hiljaa poika oppi syömään ja rakastamaan hapankaalia ihan sellaisenaan. Muistan ikuisesti, kun olimme tulleet äitini ja hänen miehensä luokse kylään ja kävimme torilla ja kauppahallissa. Siellä oli irtomyynnissä hapankaalia jota ostin rattaissa istuneelle esikoiselle. Itkuhan siinä tuli kun myyjä pakkasi herkun hänen ulottumattomilleen. Avasin paketin ja annoin maistiaiset, jolloin myyjä totesi, ettei koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa. Esikoinen mutusti tyytyväisenä hapankaalisuullistaan ja neste vaan valui leukaa pitkin.




Edelleenkin se saattaa ostaa itse tai pyytää minua ostamaan lisukkeeksi hapankaalia ja ahmia sitä. Kuopus taas ei koskaan oppinut nauttimaan tästä herkusta. Minunkin tulee syötyä sitä varsin harvoin, mutta ajattelin kalan ja maitotuotteiden pelkän kasvisruokavalion lisänä ajavan saman asian vaikkapa B12-vitamiinin lähteenä. Nyt, kun olen enemmän tai vähemmän raakaruokaillut, tuli tuo ajatus taas ajankohtaiseksi. Sellaisenaan en määrättömästi pysty enkä halua hapankaalia syödä, joten olen opetellut tukkimaan sitä keittoihini ja tomaattikeiton seassa se on oikein makoisaa. Yksi löytämäni resepti kuitenkin oli ylitse muiden: hapankaali-pähkinä-avocadomössöllä täytetyt rullat. Alkuperäisessä ohjeessa rullat tehtiin norista, mutta minä käärin täytteen kesäkurpitsasta juustohöylällä veistämiini "lastuihin". Nam!



Jälkkäriksi maitokahvi ja raakasuklaata


Huomaan, että kun olen viikonloppuna puputtanut vähän mitä sattuu, herkutellutkin ja lisäksi ehkä nauttinut viiniä, alkaa elimistö jo viimeistään sunnuntaina kaivata takaisin tuoreen ruoan pariin. Olen minä koukussa, näemmä!


(Otsikossa suunnilleen ainoat saksankielen sanat jotka osaan. Niin, ja Ich möchte etwas essen, joten en minä nälkään kuolisi Saksassakaan.)

12 kommenttia:

  1. Mie osaan sanoa saksaksi että olen sairas :P paitsi että pitäs osata enemmänkin, kun oon sitä kaks vuotta lukenu... mutta ehkä sitä oppii, kun kuopus otti sen valinnaisaineekseen.

    Hapankaali on hyvää, mutta ei se tosiaan ihan kaiken kans sovi... ehkä verrattavissa suolakurkkuun siinä mielessä. Ei varmaan moni rattaissa istuva lapsi suolakurkkuakaan himoitse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yks mun ystävän lapsi oli hulluna hillosipuleihin ;-)

      Me tilattiin aikanaan sellaselta eteläsuomalaiselta yrittäjältä suoraan hapankaalia isoissa pöntöissä ja en oo milloinkaan saanut yhtä hyvää. Sääli! Mutta menee toi Pirkan luomukin.

      Poista
  2. Meillä ei ole koskaan hapankaalia maisteltu, joten olemme ehkä olleet hyvin ennakkoluuloisia. Tosin nuorimman mieliruoka oli homejuusto ja -juoma vichy, kun niitä neljävuotiaalta kerhossa kyseltiin vanhempien tutustumispäivänä. Moni äiti/isä oli aika järkyttyneen näköinen....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No munkin lapset on nirsoja mutta tän epätavallisuuden olen kyllä onnistunut toiselle ujuttamaan. Homejuusto ja vichy - heh, ei ihme, jos vähän naamat kuulijoilla levis ;-)

      Poista
  3. Minä ostin männä viikolla rasiallisen hapankaalia, pitkästä pitkästä aikaa, ja söin aikamoisen määrän ihan vaan leivän päällä. Voi juku, että se on hyvää! Elävän ravinnon vuosinani tein sitä itse, vaan nyt en viittis.
    (Virkistäpäs muistiani: pitääkö norilevä jotenkin pehmentää ennen tuota rullaksi tahi ruoaksi laittoa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mä en koskaan ole käyttänyt noria, joten en tiedä! Kesäkurpitsa ajoi saman asian, kun täältä ei saa noita eksoottisia elintarvikkeita - ja mä oon levien kanssa vähän varovainen muutenkin kilpirauhasen takia.

      Aurinkoa sinne!

      Poista
  4. Voi, ei hapankaalia minulle! En ole koskaan tykännyt siitä ja käydessämme saksalaisen kirjekaverini luona kymmenisen vuotta sitten oli pakko syödä sitä kaameaa sotkua. Onneksi se sentään oli lämmintä, mutta huhhuh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiesin, että tää jakaa mielipiteitä ;-)

      Ei oo pakko syödä, syö vaikka salmiakkia sen sijaan!

      Poista
  5. Hapankaali taitaa olla vähän sama kuin aurajuustokin, jakaa voimakkaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan :) Annan kaikki ääneni sille aurajuustolle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä, mä taas en voi syödä aurajuustoa muuta kuin kypsennettynä, jos silloinkaan!

      Poista
  6. Hmm.. rakastan avokaadoa ja kunnon saksalaisenpuolikkaana rakastan myös hapankaalia, mutta että niitä sekaisin?? Kuulostaa eksoottiselta... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii muuten tosi hyvin pähkinärouheen kera - kokeile ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana