Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2014

Tieto kulkee...

...jos kulkee.

Ihan hiukkasen taas turhauttaa tilanne työpaikalla. Eilen sinne saapasteli kaksi oikein suloista nuorta miestä tikapuiden kanssa ja pyysivät päästä sosiaalisiin tiloihimme. Minä tietysti kyselemään syytä ja sitä mitä tekevät, mistä firmasta ovat jne. Kävi ilmi, että heidän oli määrä "tutkailla mistä ilman epäpuhtaudet johtuvat" kurkkimalla ilmastointikanaviimme. Niihin, joita remontoitiin viime keväänä. Sen remontin tiedotus ei mennyt ihan putkeen silloin ja minä sain keuhkokuumeen ja pitkän sairasloman. Koko homma oli melkoinen farssi ja pian tuon jälkeen heitin hanskat tiskiin, kävin työpsykologilla ja keräsin itse palaset kokoon. En ole enää juurikaan jaksanut edes pyytää tiedottamista, kun se ei vaan tunnu onnistuvan.

Sitten viimeisen työterveyspalaverin, jossa päätin, etten näiden ihmisten seurassa asioistani enää puhu, on meille tuotu keräimet joilla on tutkittu jotain. Arvaatte oikein, minua ei ole informoitu. Ei sitä, että tutkitaan, mitä tutkitaan eikä tutkimuksen tuloksista. Ja nyt sitten tämä vierailu. Minulla ei ollut antaa pojille heidän tarvitsemiaan kuvia ilmastointiputkista, eikä talonmiehemmekään niitä pystynyt heti samantien löytämään. Sovimme, että tulevat ensi viikon loppupuolella uudelleen. Nyt jo minäkin sisuunnuin ja lähetin työterveyspalaverini osallistujille postia, jossa toivoin - jälleen - että minua  pidettäisiin ajan tasalla mitä talossa tapahtuu.



Minäkin taidan piru vie mennä jonnekin piiloon mököttämään!


Miten p*rkeleessä on niin vaikeaa tiedottaa asioista? Sitä olettaisi automaattisesti saavansa kaiken tarvittavan tiedon kirjastonjohtajana ja asianosaisena, oireilevana. Mutta ei. Sitten kun lähtee kyselemään, saa hurjan ryöpytyksen niskaansa. Näissä sisäilma-asioissahan tiedotuspolitiikan pitäisi olla mieluummin vaikka sellaista, että annetaan liian paljon informaatiota kuin liian vähän. Paitsi että hups, pitää olla varovainen mitä toivoo. Samainen tyyppi, joka karjahteli minulle parkkipaikalla tietoja toivoessani, levitteli oireisiini liittyvää palaverimuistiota firmalle josta näyteet aikanaan tilattiin. Jepjep, se salassapitovelvollisuudesta. 

Työmotivaatio kohdillaan, taas, ja sitoutuneisuus työnantajaa kohtaan myös. Onneksi alkaa viikonloppu ja tämä työpäivä on peräti kolmen tunnin mittainen.

torstai 27. helmikuuta 2014

Kirjasto ei ole enää KIRJAsto

No voi harmi: keskustakirjastoon ei ehkä tulekaan saunaa. Mutta onneksi sinne sentään tulee elokuvateatteri. Tulisi nyt vihdoin se kirjasto, edes. Sanokaa vanhanaikaiseksi, mutta minusta kirjat ja sauna eivät ihan erottamattomasti kuulu yhteen. Eivätkä dvd:t tai edes e-kirjat ja kuumat löylyt. Ja elokuvateattereitakin tuntuu jokunen Helsingin keskustassa jo ennestään olevan. Toki tuo voi erikoistua johonkin omaperäiseen, mutta sellaisiakin on pääkaupungissa nähty. Mutta mistäpä minä mitään tiedän, minä olen vain pienen maalaiskirjaston vanhanaikainen johtaja. Tunnustan ihan avoimesti olevani vähän vanhoillinen mitä kirjaston agendaan ja valikoimaan tulee. Joskus on vaikea ymmärtää, miksi meiltä pitäisi saada kahvakuulia, porakoneita tai vaikkapa energiamittareita. Tiedänpä lähiseudullamme erään kirjaston jossa voi päästellä ompelukoneellakin jos omaa ei ole. Näkyy sellainen olevan myös parissa Helsingin kirjastossa. Surrur vaan!

Kävin taannoin mielenkiintoisen keskustelun myös sivistystoimenjohtajamme kanssa. Hän kysyi, mikä minusta on kirjastomme tehtävä. Vastasin, että se, minkä laki määrää. Toisin sanoen tehtävämme on tarjota pääsy tiedon lähteille, mahdollistaa elinikäinen oppiminen ja niin edelleen. Hänelle se ei kelvannut. Meidän pitäisi vissiin, kuten koululaitos tekee, kaataa tietoa asiakkaidemme päähän. Haalia heitä vielä turuilta ja toreiltakin ja sivistää. En muuten ala! Minä en sivistä ketään, mutta omalla aineistonhankintapolitiikalla annan joka ainoalle sivistystä taikka virkistystä, jopa hupia halajavalle siihen mahdollisuuden. Nih!


***

Niin kuin joku saattaa muistaa, mangustit ovat lähellä sydäntämme. Tämä veijari, joka koittaa pysytellä hereillä, sai sataprosenttiset sympatiat.





Joskus minulla on täsmälleen samanlainen olo. Kroooh!

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Lomafiiliksiä

Kävimme eilen katsomassa sen Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvan. Oli oikein viihdyttävä. Kuopus on kuunnellut Ristoja äänikirjoina, joten valkokankaalla nähdyt henkilöt ja osa tapahtumistakin olivat ennalta tuttuja. Taisi vaan lisätä leffan viehätystä. Esikoinen tuli kyydissämme kuopuksen isälle mutta leffaan häntä emme - kumma kyllä - saaneet. Kävimme myös ostamassa esikoiselle nimipäivälahjan. Aika ovela äiti minä omasta mielestäni olen, kun käärin pakettiin partakoneen. (Aika turkasen kalliita vekottimia, tämä oli laaatuaan ensimmäinen ostamani ikinä.) Se olisi muutenkin langennut minulle hankittavaksi aika pian, joten ratkaisin asian näin. Olen jo aiemmin tilannut legendaarisen Mission Impossiblen ensimmäisen kauden dvd:nä. Esikoinen on juuri sellainen, että osaa arvostaa myös aitoa ja alkuperäistä. Ja saapahan naureskella teknisille innovaatioille vuodelta -66 jahka nimipäivä koittaa.



Aika leppoisaa lomaolemista!

Jos on nukkuva lapsi ihan paras näky, niin hyvänä kakkosena minun listallani tulee lukeva lapsi. Siinä on jotain maagista myös. Kerroin, että kävin vasta sivukoulullamme pitämässä kirjavinkkauksia. Niiden vierailujen paras hetki on, kun lopetan ja päästän lapset kirjojen kimppuun. Kun kohina on laantunut ja kirjat valittu, leviää luokkaan lähes poikkeuksetta hiljaisuus. Koko luokka lukee! Ihania hetkiä töissä. Tänään kuopus siis puolestaan lähtee isälleen ja minä pääsen viettämään mukavia hetkiä töissä tiskin takana. Huomenna on iltavuoro ja perjantainkin teen töitä.

Esikoinen menee perjantaina mummille ja minä hengähdän töiden jälkeen ihan yksin kotosalla. Lauantaina lähdemme kuin lähdemmekin esikoisen kanssa Turkuun. Tyttöystävä tulee sinne meitä tapaamaan. Olin kovin otettu kun sanoin esikoiselle, että saa itse valita syökö päivällisen tytön vai minun kanssani, niin hän totesi, että voitaishan me syödä kolmisinkin. Olen varannut hotellihuoneen ja mietin vielä omia tekemisiäni, koko aikaa kun en aio nuorison seurassa kuitenkaan pyöriä. Arvon teatterin ja aikuisten elokuvan välillä ja kaupungilla pitää tietysti pyörähtää. Joka tapauksessa hauskaa viikonvaihde tulossa ja yhteistä laatuaikaa esikoisen kanssa.




Kotiin tultuamme minua kosketti enkelin siivet. Elämä on ihanaa ja ihmiset ovat!


***

Kuopus luki vitsikirjaa.

"Kolme poikaa keskustelee:
- Setäni on arkkipiispa ja kaikki sanovat hänelle: Teidän ylhäisyytenne!
- Minun setäni on prinssi ja kaikki sanovat hänelle: Teidän majesteettinne!
- Minun isäni painaa 200 kiloa ja kaikki sanovat hänet nähdessään: Herra jumala!"

Kuopus tokaisi: "No nyt selvis sekin, Jumala painaa 200 kiloa!" Koitin kertoa, että vitsi ei ehkä ihan tarkoittanut sitä. "Mistä sitä ikinä tietää. Saattaa se painaa 200 kiloa, kun se on kuitenkin jo aika vanha." Niin, sehän tosiaan syntyi silloin alkuräjähdyksessä. Tuleekohan minulle ikävä noita juttuja?

tiistai 25. helmikuuta 2014

Ken on täällä kaunehin?

Olemme kehitelleet hiihtoloman kunniaksi vähän puuhaa normaalin kotona rauhoittumisen lisäksi. Mutta sillä tavalla maltillisesti kuitenkin. Minusta loma on parasta lomaillen, lötkötellen, ei suorittaen. Pe-la olimme ihan kotosalla mutta sunnuntaina lähdimme jo käväisemään paikallisella "tallilla" jossa oli avoimet ovet. Tuosta kuvassakin poseeraavasta Prinssi-lampaasta on tullut meidän perhessä oikein legenda. Viime kesän kulttuuriviikkomme lasten tapahtumassa oli mm. eläinten "kauneuskilpailu". Siinä lapset ja lapsenmieliset saivat äänestää suloisinta eläintä ja tuo herra voitti. Minulla oli kunnia julistaa voittaja ja haastatella sitä. Kysäisin, että kuka oli tänään kaunein, johon tuo Prinssi vastasi kuuluvasti ja ihan oikeaan aikaan "määääää". Kerroin tarinaa kuopukselle, joka silloin oli isällään, ja hänestä se oli aivan suunnattoman hyvä juttu. Aina silloin tällöin syksyn ja talven aikana hän on pyytänyt, että "kerro taas siitä lampaasta joka jutteli sun kanssa". 




Niinpä ei ollut todellakaan vaikeaa houkutella häntä paikkaan, jossa Prinssi ja kumppanit asuvat. Esikoinen ei - yllätys yllätys - suostunut lähtemään mukaan. Me rapsuttelimme innoissamme kissoja, ihailimme lampaiden lisäksi pupuja, pukkia, hevosia ja kanoja. Kun paikalle sattui vielä tuttavaperhe kuopuksen ikäisen poikansa kanssa, oli päivä täydellinen. Paistoimme makkarat (kuopus ja tuttavaperhe söivät, minä autoin paistamisessa ja katsoin vierestä), ja nautimme emännän leipomat pullat ja kahvit sekä mehut. Aivan oivallinen pieni retki lähimaastoon. 





Tänään menemme kuopuksen kanssa katsomaan Risto Räppääjä ja liukas Lennart -leffaa. Eiköpähän siinä sitten ole hiihtolomaviihdettä riittämiin. Huomenna vaihtuu kapula ja kuopus lähtee isänsä kanssa jatkamaan lomailua. Minä palaan töihin. Esikoinen saa osansa hiihtolomakivasta loppuviikon ja viikonlopun aikana.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Ei mitään päällepantavaa...

Vuoden vaihteessa aloittamani ostolakko on sujunut ihan hyvin. Muutaman kerran (no okei, vähän useamminkin, mutta se johtuu vain siitä, että tuo kyseinen nainen on niin taitava) olen kuolannut uusia koruja ja ollut sormi näppäimillä tilaamassa tai ainakin keksimässä kyllin hyvää tekosyytä livetä lakostani. Yhden korun kohdalla mietin jo valjastavani ystävän ostamaan sen minulle "lahjaksi" mutta toistaiseksi on itsekurini pitänyt ihan hyvin. Vaatteiden osalta ei ole tehnyt tiukkaakaan. Nimittäin nyt, kun kaikki vaatteeni ovat saman huoneen kaapeissa ja näen ne yhdellä vilkaisulla, ei kyllä voi ymmärtää miksi ihmeessä minun pitäisi ostaa yhtä ainutta uutta rättiä tähän talouteen (seuraavaan viiteentoista vuoteen). 

Kuka pentele tarvitsee

15 hametta
10 mekkoa ja
10 tunikaa sekä
20 kappaletta muita luokittelemattomia paitoja, puseroita ja yläosia (en edes laskenut hihattomia mukaan)
ja tähän päälle vielä noin 10 jakkua/villatakkia.?
Ristus!

Housuja ei ole niin monia, mutta löytyy niitäkin melkein kymmenen. Ylikin, jos trikoot ja kotihousut lasketaan mukaan.

Osa toki vain kesä- ja osa talvikäytössä, mutta silti?

















Olisi kyllä kiinnostavaa kuulla vastaavia lukuja teiltä. Onko oikeasti olemassa niitä naisia, joilla "ei ole mitään päällepantavaa"? Minä en nimittäin ehdi tällä tahdilla kuluttaa noita puhki elinaikanani. Kekseliäällä yhdistelyllä tästä paljoudesta saisi vissiin helpostikin vuoden jokaiselle päivälle oman erilaisen asun - ja vielä niin, että värit sointuisivat kutakuinkin yhteen. Huokaus.

Mitä muihin uudenvuoden lupauksiini tulee, onnistuin niissä ihan kohtuullisesti. Tipaton tammikuu oli likitipaton. Ystävän kanssa juhlittiin hänen syntymäpäiväänsä tammikuun loppupuolella ja tein ruokaa johon tuli valkoviiniä. Lurppaisimme sitten loput pois ruoan kanssa. Olisimme tosin voineet tehdä tämänkin täysin alkoholittomasta viinistä, mutta ne ovat niin pirun pahoja. Puolustukseksi sanottakoon, että ostimme mietoa early harvest -valkkaria ja myyjäkin - tosin vähän tirskahdellen - myönteli kun kysyin, että olihan tämä sitä tipattoman tammikuun viiniä...

Painonhallinnassa pääsin taas siihen totuttuun rytmiin, että syön päivän toisen aterian salaattia ja vain toisen tuhdimpaa. Viikonloppuna olen vähän väljemmin vaikkapa herkkujen suhteen. Joulun lisäkilot karisivat jo ja olen suht tyytyväinen tämänhetkiseen olotilaani.


***

Yksi lipsahdus minulla on tunnustettavana. Kun kuopukselle piti tilata uusi lamppu, mukaan livahti yksi ei välttämätön valaisin minullekin. 6€. 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Tiputanssi

...ei kun kranssi.

Meillä alkoi hiihtoloma. Kohta ehkä pääsee hiihtämäänkin, lunta nimittäin tulee siihen malliin. On tämä ollut omituinen talvi: jäälle saatiin reiluksi viikoksi tehtyä latu, sitten se vettyi piloille. Metsässä ei ole vieläkään riittämiin lunta. Liekö tulee koko talvena, käännytäänhän me jo ihan kohta maaliskuulle ja kevään puolelle. Minua asia ei ole ihmeemmin vaivannut, on vaan mukavaa kun ei tarvitse lapioida autoa joka aamu kinoksista. Ja ne pahat pakkasetkin lienevät takanapäin. Ah, kevät. Linnut jo laulelevat ja päivä on pidentynyt oikein todella. Arkiaamuisin on jo suht valoisaa kun lähdemme töihin ja kouluun. Aika mukavaa!


Kuten on sekin, että kuopus käännähti heti lomarytmiin nukkumisensa kanssa. Joskus viikonloppuisin on aika tuskaista, kun sälli herää kuudelta ihan pirteänä. Nyt annoin sen köllötellä kainalossani perjantain Voice Of Finlandin ajan ja torkahtikin siihen jo ennen loppua. Aamulla nukkui melkein kahdeksaan. On se eri juttu... Ensimmäinen lomapäivä meni ihan kotosalla rauhassa. Äitini ja hänen miehensä pistäytyivät kahvilla ja toivat paitsi kahvipullat myös alustan 144 tipulle. Pitihän sitä kranssia sitten heti suunnitella vaikka pääsiäiseen on vielä aikaa. Esikoinen oli nähnyt jossain kuvan tipukranssista ja sai päähänsä, että meillekin pitää saada sellainen. Minä en ensin innostunut (lähinnä hinnan vuoksi ja siksi, kun ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys, muuten minä kyllä olen täysillä mukana hulluissä proggiksissa) mutta esikoisen päätä ei kääntänyt mikään. Kun mummi lupasi sponssata tipurahaa esikoiselle ja poika itse maksoi loput, ei minulla enää ollut - heh - nokan koputtamista.


Tästä se lähtee...


Askartelun lisäksi saunoimme, puuhailimme kaikkea pientä ja tietysti katsoimme pronssipelin. Mikä matsi! Oli ihan mahtavaa hurrata kuopuksen kanssa ja nauttia Suomen menestyksestä. Esikoinenkin välillä pistäytyi seurassamme vaikka suurimman osan katselikin toisella silmällä omassa huoneessaan samalla kun kuului pelaavan englanniksi jotain tietokonepeliä. Oikein oivallinen loman avaus. Tälle päivälle on sitten suunnitelmia kodin ulkopuolelle. Samoin alkuviikolle. Keskiviikkoaamuna kuopuksen isä hakee pojan loppulomaksi luokseen ja minä menen töihin kolmeksi päiväksi. Me suunnittelemme edelleen esikoisen kanssa reissua ensi viikonloppuna Turkuun. Tyttöystävän isä ei näytä heltymisen merkkejä mutta nuoret taitavat tavata salaa. Minä puolestani ajattelin varata teatterilipun ja nauttia vähän kulttuurista.


***

Kuva täältä© Pertti Jarla

Niin, ja loitsinhan minä pöytään vähän ravintoakin, toden totta. Esikoisen avustuksella. Teimme pizzaa! Nam!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Tusina ja toinenkin tipuja

Eilen oli vapaapäivä. Hyvä päivä. Leppoisa päivä. Lomapäivä!

- heitin esikoisen kouluun ja palasin kotiin toisen kahvikupillisen, smoothien ja nettisurffailun pariin
- vaikka tiesin, että ärsyynnyn luin silti valittuja paloja eduskunnan lähetekeskustelusta koskien tasa-arvoista avioliittolakia. Onneksi Rantakasvi sitten vinkkasi Keskeneräisen blogiin. Sain hihittää näille hölmöyksille
- päädyin käymään pikipäin pienemmässä lähikaupungissa ja isosti kaupassa viikonloppua vasten
- kuopus saapui kotiin ja totesi, että on hali- ja pelipäivä
- ystävä tuli katsomaan kanssani Suomi-Ruotsi -matsia, joka päättyi ikävästi
- esikoinen haki 144 tipua postista. Odotamme jo kovasti pääsiäistä!
- katsoin Voice Of Finlandin kuopus kainalossa ja
- nautin elämästä oikein todella!


Jos eilen oli munia niin tänään sitten tipuja!


P.S. Tämä oli 800 postaus!

***

Mitä mahtavia hakusanoja taas:

kiki-herneet - minulle jäi hiukan epäselväksi onko kyseessä joku, joka haluaa tietää kuinka Kiki vetää herneet nenään vai onko sittenkin kyse kikherneistä?

aforismeja liikkumisesta - miten ihmeessä tällä on päädytty minun, sohvaperunoiden kunigattaren, blogiin? Tai voin kai minä kirjallisena ihmisenä luettella niitä aforismeja sohvaltakin käsin?

näkeekö santorinilta kreetalle - hahaa! Tyynellä säällä saaren korkeilta kohdilta saattaa nähdäkin. Luulisin. Täytyy tunnustaa, että joskus itsekin kyselen - en googlelta - vaan Ask.comilta joitain juttuja. Ennen vanhaan oli ihana Ask Jeeves -haku (!) jonka jälkeläinen tämä Ask.com vissiin on. Se on oivallinen vaikkapa silloin, kun haluaa tietää miten mehiläinen näkee taikka kuinka virtahepo juttelee.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Monenlaisia munia

Odotin kiihkeästi erästä kirjastoomme tilaamaani kirjaa. Sakari Fenin Munavalikoima. Ankeasta kannesta huolimatta varsin virkistävä novellikokoelma! Monenmoista munaa on tarjolla, tai ainakin esitellään: Leipurin muna, Murrosikäisen muna, Kilpapyöräilijän muna, Lintututkijan muna. Meiltä muuten kysytään tasaisin väliajoin novelleja nuorille lukijoille. Taidan ruveta suosittelemaan tätä.



Viininviljelijän muna

Viininviljelijä polkee joka syksy soikossa rypäleet muusiksi. On ihan nakuna. Rypäleet yltävät melkein lantiolle, ja hiilihappokuplat kutittavat palleja. Hän antaa munalle kyytiä. Ylös, alas. Roiskuttaa munaa oikein olan takaa rypälemeressä.

Niin Cabernet Sauvignon pehmenee, siitä häviää turha kiukkuisuus. Merlot'n tylsä samettisuus saa munasta taas vähän potkua, ja rose, kuten Grenance, tummenee ja syvenee vain ja ainoastaan, olkaamme rehellisiä, viininviljelijän kalun tehojumpan takia.

...

Vieläkö te haistatte tupakkaa, omenaa tai tummaa suklaata?

...

Pitkäaikainen punaviinirypäleissä tarpominen muovaa myös munaa. Se rypistyy ja tiivistyy. Väriasteikko vaihtelee alluranpunaisesta (E129) atsorubiiniin (E122). Useimmiten muna näyttää luumunväriseltä rypäletertulta. Näin sulkeutuu ympyrä.


Miten minulle tuleekin mieleen se laulu "minen mee uimaan, kalat on vetteen pissanneet"? Voi olla, että viikonloppuna jää viini välistä...


Arsenilla ei kyllä ole ollenkaan
kaksimielisiä ajatuksia...


Eväänä minulla oli töissä - kuinka ollakaan - mm. kananmuna.

Vasta kehuin, että uusi tuttavuus, Amity Gaige tempaisi mukaansa romaanillaan Schroder. Kirjasta löytyi viittaus suomalaisiin ja sekin huvitti minua kovasti. "Ihmisen kyky sietää taukoja keskustelun lomassa riippuu pitkälti vallitsevista kulttuurisista normeista sekä siitä, kumpaa hänen yhteiskunnassaan arvostetaan, hiljaisuutta vai puheliaisuutta. Otetaan esimerkiksi suomalaiset, vaitonaisuudestaan tunnettu ja jossain määrin masentava kansakunta. Jos suomalaisen rinnalle asetetaan tyypillinen amerikkalainen, näyttää suomalainen äkkiä kärsivän selektiivisestä mutismista. Amerikkalainen taas edustaa toista ääripäätä."

Hih, masentava kansakunta?!?

***

Sitten toisenlaista tietoa. Ja kyllä, munakin on mukana. Kuopus kysyi minulta eilen aamupalapöydässä, että "Onks sulla tietoa miten maailma oikein syntyi?" Kerroin (taas) että asiasta on erilaisia käsityksiä ja teorioita. Kertasin alkuräjähdyksen ja raamatun luomiskertomuksen. En päässyt sotkan munaan saakka, kun kuopus totesi, että luomiskertomus ei ainakaan ole totta. Sisäisesti myhäillen - jee, olen salaa kasvattamassa ateistia - sanoin, että minustakin se tuntuu vähän epäuskottavalta. Tähän kuopus: "Niin, koska jumala syntyi siinä alkuräjähdyksessä!" Big bang, jeah!

torstai 20. helmikuuta 2014

Hyviä merkkejä ilmassa

Jo eilisaamu oli mainio. Kuopus heräsi kellonsoittoon ja ehti piiloutua minun sänkyyni ennen kun aamupalan laitosta ennätin tervehtimään. Peittoni alle oli kömpinyt hyväntuulinen poika jonka sitten "löysin". Ennätin juuri ajatella miten onnekas olen, kun heräämiset sujuvat ja todella harvoin tarvitsee takuta sängystä nousemisen tai aamuhommien kanssa. Ei oikeastaan ikinä, kun tarkemmin ajattelen. Sitten kuopus jo tokaisikin velmu ilme naamallaan: "Äiti mä en haluu mennä tänään kouluun!" No mikset, kysäisin. "Mä haluan järjestellä mun levyhyllyä." Jestas että taas repesin. "Mistä tuo tuli?" Kuulemma Timo Parvelan Ella ja Paterock -äänikirjasta. Piristi kummasti aamua, jolloin jo jännitin esikoisen lukiopalaveria.


Mikään, ei mikään voita nukkuvan lapsen kauneutta


Mutta se meni hyvin! Yläasteen opoa ja tämänhetkistä lapsetonta empatiakyvytöntä luokanohjaajaa lukuunottamatta (joille siis sanomme helpottuneet hyvästit tänä keväänä) sekä terveydenhoitaja, yläaste-lukion rehtori sekä avainasemassa oleva lukion opinto-ohjaaja olivat ymmärtäväisiä ja joustavia. En tosin tainnut antaa heille muuta mahdollisuutta. Olin hyvin valmistautunut, rauhallinen, vakuuttava ja tietoinen oikeuksistamme. Näyttää siltä, että rehtori tekee tarvittavat päätökset ja uusi opo auttaa sitten esikoista oman opintosuunnitelman teossa. Oli ymmärtäväinen, ihana ja avulias, esitti hyviä kysymyksiä esikoiselle ja sai myös tarvitsemansa vastaukset. Kiitin häntä oivallisesta asenteesta palaverin jälkeen ja nyt minulla on voittajaolo. Leijonaäiti! Eiköhän tämä tästä! Kotiin päästyämme katsoimme puolivälieräottelun lopun ja Suomen voitto Venäjästä kruunasi mahtavan oloni. Nyt on hyviä merkkejä ilmassa!

Myös kuopuksen verikokeiden tulokset tulivat eikä niissä ole viitteitä reumaattisesta tulehduksesta. Magneettikuvausajankin saimme. Se on 5.3. ja kuopuksen isä lupasi ottaa kopin ja viedä pojan sinne. Jos kuopus ei itse ilmaise, että haluaisi/tarvitsisi minua operaatiossa, tartun tarjoukseen ja annan isän hoitaa homman. Onneksi uutiset olivat hyviä ja asiat rullaavat (kuopuksen jalka on oireeton ilman minkään valtakunnan lääkitystä) koska muuten viikko on ollut aivan kaamea altistusmielessä. Joka päivälle on osunut palaveri enemmän tai vähemmän huonossa paikassa ja illat olen lojunut lämpöpeiton alla. Onneksi tänään iltavuoron jälkeen alkaa pieni lomanen. Menen seuraavan kerran töihin vasta keskiviikkona. Kuopus lähtee silloin hiihtolomailemaan isänsä kanssa ja palaa vasta sunnuntaina. Esikoinenkin käy jossain välissä mummilla, joten saan olla ihan yksin. Mutta sitä ennen lomailemme porukalla.


***

Jos pari päivää sitten räplättiin etupuolta, nyt siirryttiin sitten toiselle puolelle. Takapuolelle. Taisi kankku vähän paistaa: "Äiti sun pitäis ostaa isommat kalsarit kun sun pylly ei mahdu noihin!" Jaa niin kuin lasten ja humalaisten suustako se totuus tuli vai miten?

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Keskinkertaista keskiviikkoa?

Eilen oli parempi päivä. Kuopuksen isä lupasi jäädyttää tapaamisjärjestelyjä koskevat muutokset ainakin kevään ajaksi ja lisäksi koittaa hoitaa pojalle alkukesäksi päivähoitopaikan, että saamme kesän kunnialla luovittua. Minä saan siis huokaista syksyyn saakka, ja jäin oikein miettimään, miksi nämä neuvottelutilanteet ovat minulle niin hankalia. Olen rajannut, etten puhu omista asioistani hänelle kuin silloin, kun se lasten asioita hoidettaessa on välttämätöntä. Lisäksi olen toivonut, että toimisimme suurimmaksi osaksi sähköpostitse. Sen muistin nyt, kun olemme viime aikoina jutelleet puhelimessa. Minä en osaa ilmaista itseäni niin, että tulisin kuulluksi. Sanat eivät jää muistiin eivätkä minnekään talteen. Kuopuksen isä unohtaa ollenkaan kuulleensa asioista. Minä turhaudun toistelemaan - ja siihen kovin tuttuun tunteeseen, että ei ymmärrä, kuule, muista. Niinpä palaamme kirjalliseen ilmaisuun, ei tässä muukaan auta.





Kuopus meni koulusta suoraan yhden iltapäiväkerhokaverinsa luo. Tämä oli heidän ensimmäinen tapaaminen vapaa-ajalla. Kaverin äiti ruokki kuopuksenkin ja pyysi myös minut kahville vähän myöhemmin. Tartuin kutsuun, koska hän on vast ikään eronnut oikein mukava nainen. Tiesin, että meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja että synkkaa hyvin. Oli varsin rattoisaa tutustua vähän paremmin ja vaihtaa kuulumisia. Pojat saivat leikkiä vielä sen ajan. Poika on kuopusta vuoden vanhempi ja hänellä on kuopusta vuotta nuorempi pikku veli. Kaikilla kolmella synkkasi todella hyvin. Tämä ei taatusti jää viimeiseksi vierailuksi. Toivottavasti ei meidän aikuistenkaan osalta.


Esikoisen valtakuntaa...


Kuvat ovat kuopuksen ja esikoisen huoneista. Saimme projektimme valmiiksi (hallelujaa!) ja molemmista tuli oikein toimivat ja viihtyisätkin myös. Suuri urakka siis kannatti!



...ja tässä se "päämaja".


***

Saa nähdä millainen tästä päivästä tulee. Pitäkää peukkuja, tänään on nimittäin se esikoisen lukiopalaveri!

Ei minua ainakaan valmistautumisen puutteesta voi syyttää: 
- olen kirjoittanut Aluehallintoviraston lakimiehelle ja kysynyt laillista asemamme neuvotteluissa. Sain tolkun vastauksenkin ja vieläpä hyvin nopeasti. Pisteet siitä!
- sen johdosta opiskellut Lukiolakia, -asetusta, Perustuslain yhdenvertaisuuspykälää ja Opetushallituksen kirjaamia Lukion opetussuunnitelman perusteita.
- päättänyt olla liukas luikku ja käyttää kaikki oveluuteni mm. imartelemalla (kohtuudella), keräämällä säälipisteitä (kohtuudella) ja sitten vetämällä tuon lakiosaamiseni peliin, jos muu ei auta.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Miesten logiikkaa - isojen ja pienten

Kuopuksen jalka on ollut lääkärissäkäynnin jälkeen paljon paljon paremassa kunnossa. Jopa lääkekuuri lopetettiin, koska siitä en näkyvää hyötyä ollut. Jalka on ollut kivuton ilman lääkkeitä jo useamman päivän. Pidetään peukkuja, että tämä linja jatkuu. Ja aika magneettikuvaukseen tulisi ja selviäisi lisää. Kuopuksen isä hoitaa pojan loistavasti, mutta muutoin on välillä vähän logiikassa hiomista. Totesi, että hänestä on kiusallista, kun joutuu toisinaan tekemään töitä silloin kun kuopus on hänellä. Että voisiko rytmiä sittenkin muuttaa. Minä latasin taas kaikki argumenttini (tämä neljän päivän työviikko on osoittautunut minun terveydelleni varsin hyväksi. Jos en pysty tekemään viikoittaista iltavuoroani, en myöskään saisi tunteja neljässä päivässä täyteen. Lisäksi työyhteisöämme kohtaan se olisi jälleen kerran kovin kuormittavaa, jos minä vähentäisin iltavuoroja. Aamupäivät ennen iltavuoroa ja perjantain vapaat ennen kun kuopus tulee koulusta ovat minun harvinaista omaa aikaani jota ilman tuskin jaksaisin tätä rankkaa tilannetta) kun ehdotti, että kuopus olisi torstaisin iltapäiväkerhossa viiteen ja tulisi sitten kanssani kirjastolle ja menisi hänelle vasta perjantaina. Niin, minunko työntekoa sitten ei haittaa, jos hoidan kuopusta samalla? Rautaista päättelyä. 

Minä sanoin rehellisesti, että jos kuopus on 14sta päivästä kymmenen minun kanssani, en pysty kyllä yhtään vähentämään omista vapaistani tai joustamaan muutenkaan. Kerroin, että jaksaminen on todella kortilla - niin henkinen kuin fyysinenkin. Sanoin myös, että jos muutamme systeemiä, joudumme muuttamaan sitä radikaalisti. Esimerkiksi niin, että kuopus on kaksi viikonloppua kolmesta hänen luonaan ja yhden minulla. Saa nähdä mitä mietintämyssyssä hautuu. Minulle on nyt kuitenkin tärkeintä se, että saan pakan pysymään sellaisena, että siitä selviän. Koska kuten todettua, aika kovilla olen kaiken kaikkiaan. Esikoisen kouluhässäkkä. Kuopuksen jalka ja huoli hänestä. Rahatilanne äärimmäisen tiukka. Oma altistukseni ja oireiluni työpaikalla ja vähän muuallakin. Eilen kävin kokouksessa sellaisessa paikassa, etten aikoihin ole saanut niin voimakkaita oireita missään. Naama, kurkku ja kieli kihelmöivät. Oli kaikkien aikojen aivosumu: hukkuivat muun muassa kuukausien nimet, näkö hämärtyi, korvissa soi ja koko ilta menikin sitten lämpöpeiton alla palellessa. Tiedänpähän olla menemättä toiste - huh! Onhan siinä yhdelle ihmiselle. Ei tätä nauhaa voi loputtomiin venyttää ilman että se katkeaa.

Minä olen pahoillani, että tämä on hetkittäin näin raskassoutuista. Elämä on, välillä. Välillä se näyttää kaikkein kurjimman karvansa.


Minäkin taidan mennä laatikkoon piiloon!



***

Missä se menee se raja, milloin, missä ja miten saa pippeliä räplätä. Siis itse, omaansa, jos on pieni poika? Keskustelimme aiheesta kuopuksen, joka on kovin kiinnostunut esinahastaan ja kaikesta, mitä sieltä alta löytyy, kanssa. Katsoimme Suomi-Kanada -peliä ja poika totesi, että varmaan vähän jännityksestäkin johtuen tulee kapistukseen tartuttua. "Ja naiset voi sitten räplätä vaikka paidanhelmaa."

Pippelin puutteessa. Jestas mikä tilannetaju. Melkein iski ensimmäistä kertaa ikinä se kuuluista peniskateus.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Heikompi astia

Minä en ehkä anna ihan parasta mahdollista kiihkotonta ja puolueetonta mallia esikoiselle juuri nyt.  He tyttöystävän kanssa edelleen toivovat, että isä kääntäisi kelkkansa. Äidille kuulemma seurustelu ei-uskovaisen pojan kanssa olisi ok, mutta heidän perheessään mies päättää, ihan kaikesta. Tiedätte, että minä en ihan noin vaan sulata sellaista. En, vaikka kuinka koittaisin olla avarakatseinen ja suvaitsevainen. Vaikkapa yhtä paljon kuin nämä helluntalaisiksi paljastuneet. Meillä oli hurjan hyvä keskustelu teinin kanssa aiheesta ja hän totesi tuohtuneena, että elämme 2000- emmekä 1950- luvulla eikä hän siten voi ymmärtää tytön isää. Hän oli myös sitä mieltä, ettei voi  sen vertaa ymmärtää tämän äitiä. Puuskahti samaan hengenvetoon, että hän ei haluaisi elää sellaisessa maailmassa jossa miehet päättävät kaikesta - vaikka hän kasvaa kovaa vauhtia mieheksi. Hyväksi sellaiseksi, merkeistä päätellen.


Miesten työt ja naisten työt?
Esikoinen leipoi ystävänpäiväksi torttuja.

Minä sitten tiedonhaluisena tietysti googlaamaan helluntailaisten käsitystä miehen ja naisen keskinäisestä asemasta. Esikoinen tuli siinä vaiheessa katsomaan mistä on kyse, kun huusin ääneen raivosta lukiessani tätä: "Naiset ovat miehiä tunteellisempia ja tämän johdosta helposti harhaanjohdettavia ja myös herkemmin miehiä mystiikkaan taipuvaisia". Tuli sitten vissiin sanottua pari painavaa sanaa tasa-arvosta. Älköön ikinä kohtalo johdattako minua ja tyttöystävän isää saman pöydän ääreen. Siitä ei taatusti seuraisi hyvää! Niille, jotka eivät jaksa koko artikkelia lukea poimin parhaat. Voiko sitä tämän  selvemmin sanoa?

- Naisen osaksi tuli synnyttää lapsia kivulla ja muut (raskauden) vaivat ja hänet alistettiin miehen valtaan.
- vaimo on alistettu miehen vallan alle
- olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. 

Suorat lainaukset täältä. Artikkelin nimi on Voiko nainen toimia seurakunnan vanhimpana? Arvasitte vastauksen? Ja tässä peruste:

"Valinta perustuu luomisjärjestykseen, ensin luotiin mies ja sitten vasta nainen, ja sen jälkeen Jumalan miehelle antamaan asemaan "ja hän on sinua vallitseva". Vaikka molemmat mies ja nainen, ovat luodut Jumalan kuvaksi, tämä ei tee tyhjäksi naisen alistettua asemaa, eikä sitä, että nainen luotiin miehelle avuksi  (!)"

Jämätehtäviä kuten pyhäkoulu- ja kerhotoiminta, on naisille toki armollisesti jätetty, koska "ne sopivat paremmin naisille kuin miehille". Millä v*tun perusteella?!? Kappaleessa Seurakuntien toiminnassa tarvitaan naisia ihmetellään, että naisten osuus seurakunnan toiminnoissa on vähentynyt. Voisiko syynä olla turhautuminen epätasa-arvoiseen asemaan? Ei sittenkään, lopputulema on tällainen: kun naisten osuus todella on vähentynyt eivätkä he ole ottaneet vastaan edes näitä miesten heille antamia tehtäviä koska he - järkyttävää kyllä - käyvät töissä ja huolehtivat samalla perheestä, kuinka kummassa he ehtisivät vielä lisäksi hoitaa seurakunnan vanhimman tehtävät? Tervetuloa nykyaikaan! Sellaiseen, jossa mies saattaa hoitaa lapsia kotona vaimon käydessä töissä. Ihan tyytyväisenä, vieläpä. Ja jos tälle naiselle tarjotaan vastuullista tehtävää, hän ottaa sen iloisena vastaan ja hoitaa sen hyvin - sillä aikaa hänen miehensä huolehtii heidän yhteisistä lapsistaan. En voi kuin toistaa: tervetuloa nykyaikaan, helluntalaiset ja Leo Koukku.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ilonpilkahduksia

Viikonloppu ja vapaat ovat menneet loppujen lopuksi ihan hyvin huolesta ja ahdistuksesta huolimatta. Ympärilläni on ihania ihmisiä - ja te olette sitä myös. Perjantaina kävimme ystävän kanssa lähikaupungissa marketissa ostoksilla. Herätimme hilpeyttä kun olimme kumpainenkin pukeutuneet varsin kirkkaisiin väreihin. Minulla oli ylläni oranssi-vihreä Gurdunin mekkoni ja ystävällä oranssi takki ja sen alla viininpunaista ja punaista. Yksi myyjä huuteli ohikulkiessamme, että "ihana oranssi tuulahdus" ja toinen nainen tuli varta vasten sanomaan, että olettepa piristävä ilmestys. Maalaiset kaupungissa... 


Tämä en ole minä. Kuva lainattu täältä

Kotiin palattuamme kipaisin Luonto ry:mme puheenjohtajan ja hänen vaimonsa luo. Jäsentelimme jäsenkirjettä jonka sihteerinä sitten sukkelasti kirjoitan. Oli ihanan rattoisaa kahden eläkeläisen seurassa. Tämä pariskunta elelee sellaista elämää josta voisin olla kateellinen jos olisin sen sortin ihmisiä. He hyppäsivät pois oravanpyörästä 80-luvun alussa, ostivat talon maalta ja toinen heistä ei sen jälkeen ole tehnyt töitä lainkaan. Mies on taitava kirvesmies ja tekee edelleen jonkin verran hommia, niin, että rahat riittävät vaatiamattomaan elämään. Pakastin oli täynnä itse pyydettyä kalaa. Kellarissa oman maan mehuja ja juureksia. Kaupasta ostetaan vain välttämättömät eikä rouvalla edes ole ajokorttia. Minä sain mukaani kahvihetkeämme varten leivottua kakkua, pullon ihanaa punaviinimarjamehua ja hauki- ja kuhafileet. Tarpeeni tein ekovessaan ja muutenkin elämä vaikutti olevan kovin luonnonläheistä. Katselin jutellessamme lintulautojen menoa ja parhaimmmillaan sieltä oli kuulemma bongattu myös 22 oravaa. Nyt yhtään karvaturria ei näkynyt, oli lintujen ruokavuoro. (Minä muuten kuulin ensimmäiset tinttien kevätlaulut tänä viikonloppuna. Jeee!)

Perjantai-ilta menikin television ääressä: ensin Suomi-Norja -matsi ja sitten Voice Of Finland. Huoli iski täydellä voimalla silloin ja googlaaminen vain pahensi oloa. Ihmisen mieli on sellainen (tai minun ainakin on), että sitä varautuu pahimpaan. Kävin mielessäni jo koulunvaihdot ja kaikki. Onneksi kuitenkin sain nukuttua. Eilen vein esikoisenkin junalle, hän lähti mummin luo, ja minä sain Ihan Omaa Aikaa. Istahdimme ystävän kanssa iltaa ja sain purettua sydäntäni. Huoli pojista on kova ja minun täytyy taas kerätä kaikki voimani, että jaksan eteenpäin. Keskiviikkona on esikoisen lukiopalaveri, lähiaikoina kuopuksen magneettikuvaus, jota varten hänet pitää nukuttaa. Se tietysti pelottaa ja jännittää pientä poikaa. Täytyy kerätä palaset ja olla heidän tukenaan. Omakin terveys reistailee ja tarvitsisin tukea itsekin. Aika rankkaa on. Tänään pojat tulevat kotiin, siivoamme (ettei wc-pönttö räjähdä) ja alamme orientoitua arkeen. Ehkä se siitä taas.


***

Hih, hauskoja hakusanoja taas:

marjaanan hieronta - mitä tähän nyt sanoisi

mystiset homeoireet yliopistolla - aika monessa paikassa niitä saattaa tulla. Mutta missähän yliopistolla? Minusta tuo muistuttaa vähän dekkarin nimeä...

kauhutarinat jäätelöauto - oi, ne minäkin haluaisin kuulla!

mauri kunnas lempiväri - en ole ikipäivänä miettinyt, mikä mahtaa olla Mauri Kunnaksen lempiväri. Hmm, aukko sivistyksessä.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Do I have to say more?

Kuopuksen isä käytti poikaa sairaalassa eilen ja tutkimuksia jatketaan. Seuraavana on vuorossa magneettikuvaus.

Tapasin yhtä altistunutta ystävääni ja hän kertoi tutusta, joka reagoi nivelillään homeisiin. Meni vuorokausi ennen kun viesti upposi. (Niille jotka eivät tiedä/muista: esikoinen oli kotiopetuksessa kuudennen luokan kevään, koska ei pystynyt käymään sitä koulua, jossa kuopus juuri nyt on.) Tiesinhän minä sen. Googlasin myös. 


Esikoinen yhytti minut itkemästä ja heitti syliini Pikku Nälän. "Halaa tota, se auttaa!"






***

Tämä on nyt vähän liikaa minulle.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Siivouspäivä?

Mikä ihana postaus ja haaste löytyi Susannan Työhuoneelta. Alun perin täältä kotoisin oleva ei-niin-timanttisten siivousintoilijoiden tunnustus sai minut taas miettimään tätä kodinpitoani. Meidän kotimme on juuri nyt, myllerryksen ollessa melkein ohi, todella siivottomassa kunnossa. Mutta valehtelisin jos väittäisin, että normiolossakaan siivoaisimme kerran viikossa. Kuopus pitää sinnikkäästi kiinni siitä illuusiosta, että sunnuntai on siivouspäivä (koska silloin hän on ainakin kotona, joko niin, että on ollut koko viikonlopun taikka on jo palannut isältään). En edes kehtaa tunnnustaa kuinka usein luistan tästä ja siivoamme sitten seuraavana sunnuntaina. Olen muuten ennenkin napannut samaisesta paikasta vähän vastaavan tältä meillä oikeasti näyttää -haasteen aivan riemuissani ja siinä esittelin - ööö - melko persoonallisen käsitykseni pyykkihuollosta. Nyt löysin tavaroita takaisin laittaessani kylpyhuoneesta, sen pyykkilaudan alapuolelta, varsinaisen pölypesän. Ääks hävettää!








Toinen häpeäpilkkuni on vessa. Tai -roiskeeni, ihan miten asian haluaa ilmaista. Kun asuu kahden seisaaltaan pissivän miespuolisen kanssa, ei wc pysy millään priimakunnossa. Ja minun siivoustahdillani ei ainakaan... Esikoisella on vieläpä varsin persoonallinen tyyli: hän ei käytä käsiään touhuun lainkaan vaan pönkää vehkeensä housuilla sopivaan asentoon ja antaa tulla. Sihti saattaa toisinaan sitten olla vähän sinnepäin. Kuopus taas on juuri ja juuri ylittänyt sen iän, että koko kroppa kääntyy äänen suuntaan myös pissatessa. Niin, ja se virtsasuihku siinä mukana tietysti myös.





Nolottaa!

***

Kuopus lähti eilen isälleen ihan omin jaloin. Soitin sairaalaan ja saivat tälle aamulle uuden tutkimusajan. Minä kuulen kuulumiset sitten jahka ovat siellä käyneet.

Pidemmittä puheitta: hyvää ystävänpäivää ja hyvää viikonloppua. Minä korkkasin jo eilen siiderin.

torstai 13. helmikuuta 2014

Mikä ei tapa...

Voi, te olette ihania! Kiitos ihan joka ikiselle kommentoijalle, tsemppaajalle ja lämpimiä ajatuksia lähettäneelle. Olin totisesti niiden tarpeessa ja lämmittivät todella! Sain myös eräältä teistä ihanan kortin. Se piristi mieltä ja sai kyyneleet silmiin. Kiitos muru!

Minä sain jo edellisyönä nukuttua, unettomuuteni on sellaista laatua, että kun pyörät lähtevät pyörimään ja teen jotain konkreettista asioiden eteen, se onneksi yleensä helpottaa. Niin nytkin. Kiitos myös vinkistä, että Akuutissa eilen käsiteltiin samankaltaista aihetta: Etäopetus mahdollistaa syöpälapsen koulunkäynnin. Arvaatte, että oli tarkoitus seurat ohjelmaa muistiinpanovälineet kourassani, mutta tosin kävi. Onneksi se on nähtävillä myös Yle Areenalla myöhemmin.





Olin koko päivän eräällä sivukoulullamme pitämässä kirjavinkkauksia 1-6 -luokkalaisille. Ihanaa mutta rankkaa hommaa. Kun hain kuopuksen iltapäiväkerhosta työpäiväni jälkeen valitteli hän jalkansa pahentuneen. Koko illan hän oli varsin tuskainen ja särkylääkettä otettiin Pronaxenin lisäksi. Päivystykseenkin soitin ja sain ohjeet tulla heti, jos kuume nousee. Tein meille siskonpetin ja poika nukahti onneksi viereeni nopeasti ja sai myös nukuttua. Vain pari kertaa heräilimme. Lämpökään ei noussut, joten tarkkailemme edelleen tilannetta ja konsultoimme vissiin tänään sairaalan reumalääkäriä. Isänsä hakee kuopuksen kotoa ja minä pääsen töihinkin. 

Esikoisen rakkauselämäänkin tuli ongelmia. Morsion isä on kovin vanhoillinen jonkinsortin uskonnollisen vakaumuksen omistava mies. Ei kuulemma halua, että nuoret tapaavat. Ollenkaan. Ikinä. Voi pylly, tämänkin vielä.

Mitähän positiivista keksisin?

***

Jos kehuin lapsille kirjoja koko päivän, niin nyt voin kehua teillekin. Kesken on oivallinen opus: Amity Gaigen Schroder.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kouluahdistusta

Maanantaina tuli märkä rätti vasten kasvoja liittyen esikoisen koulunkäyntiin. Hänhän saa sisäilmaoireita koulussa, mutta on pystynyt kuitenkin suorittamaan yläasteen suht kunnialla. Pyysin palaveria aiheesta tuossa syksyllä ja silloin mielestäni saimme ymmärrystä ja jopa vähän tukeakin. Joko ymmärsin asiat totaalisen väärin tai sitten mieli on matkalla muuttunut, sillä minulle jäi todellakin viimeksi sellainen kuva, että opo ja terveydenhoitaja nimenomaan suosittelivat kotikylän lukiota sen sijaan, että lähtisi naapurikaupunkiin. "Koska ei niiden koulujen puhtaudesta ole sen kummempia takeita". Ja oman väsyttävän elementtinsä asiaan toki toisi jo koulumatkat, jos olo muutenkin olisi kurja. Mutta nyt opo olikin lähestynyt esikoista ja kyseenalaistanut, pystyykö suorittamaan lukion "kun sulla on niin paljon poissaoloja". 




Ensinäkin olisin toivonut, että hän olisi ottanut minuun yhteyttä eikä huolestuttanut esikoista. Soittelin ja pyysin uutta palaveria ja totesin olevani hämmentynyt. Toiseksi toivoisin hieman joustavuutta tässä asiassa henkilökunnaltakin. Ilmeisesti turhaan. Oppilas taitaa sittenkin olla koulua varten eikä koulu oppilasta. Hulluinta asiassa minusta on se, että olemme koko yläasteen odottaneet esikoisen ylöspäin eriyttämistä matematiikassa, mutta siihen ei ole ollut resursseja, kun on niin paljon erityistuen tarvetta. Nytkö sekään ei sitten onnistu, kun me sitä tarvitsisimme? Voihan jeesuksen perse sanon minä!  Sitten lähti iso pyörä päässä pyörimään, valvoin yhden aamuyön ja itselleni ominaiseen tapaan rupesin selvittämään asioita. 

- Laitoin postia aluehallintoviraston opetusasioista vastaavalle lakimiehelle ja kysyin oikeuksiamme - eikö läsnäolosta todellakaan voida halutessa joustaa tarvitaessa vaikka periaatteessa koko lukio on mahdollista suorittaa etänä jos sen tien valitsee? Keskitietäkö ei ole?

- Otin yhteyttä maakuntamme Hengitysyhdistykseen ja heidän Koulujen huonosta sisäilmasta oireilevien lasten vanhemmille tarkoitetun  vertaistukiryhmän vastuuhenkilöön ja kyselin neuvoja.

- Luin OPH:n sivuja ja tutustuin myös aivan vasta julkaistuun oppaaseen, jossa puhutaan mm. sairaiden oikeuksista saada apuvälineitä ja tukea yhdenvertaisuuslakiin vedoten.


Onneksi olen pätevä hakemaan tietoa ja apua.

Onpahan kättä pitempää ensi viikon palaveriin. Pyysin sinne mukaan myös lukion opinto-ohjaajaa. Haluan hänen näkemyksensä asiasta myös. Minä en perkele helpolla luovuta! Koska en halua, että esikoisen sosiaalinen elämä tästä enää kapenee. Tai että uravalintaa vaikuttaisi jotkut muut seikat (sisäilmaongelmat ja altistus) kuin omat kiinnostuksen kohteet. 



***


Eilen vihmoi kaiken lisäksi rännän sekaista lunta aamulla kun lähdimme kouluun ja töihin. Siihen kuopus toteamaan: "Luontoäiti -tai isä - kumpi se nyt ikinä onkaan - ei ole nyt hyvällä tuulella." En ollut minäkään, mutta piristi vähän.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Rullaluisteleva koira ja muita kiellettyjä asioita

Viikonloppuna taisi tulla vähän liian vauhdikkaasti vipellettyä, koska maanantaiaamuna jalka vaivasi taas enemmän. Soimasin itseäni kun en huolehtinut tarpeeksi, ajattelin jotenkin, että tekee sen minkä pystyy ja jos ei kipua tunnu, ei minun tarvitse hirveästi touhuiluihinsa puuttua. Oli nimittäin välillä aikakoinen tekemisen puute. Aamulla sitten, kun lääkityksen avulla kuitenkin lähti kouluun ja minä pääsin töihin, tuli yllättäen itku töissä, kun työkaveri kysyi miten viikonloppu meni. Syyllisyysitkuksi sen sitten tulkitsin, kun hämmennykseltä ja nolostukseltani kykenin. Nyt täytyy huolehtia, ettei kuopus turhaan rasita koipea, olla rauhassa ja öllötellä iltapäivät kotosalla. Ryhdistäydyn minäkin ja ryhdyn taas hyväksi äidiksi.




Paitsi että ensin kiroilen kuin vanha viitapiru. Mutkia esikoisen koulutiellä, altistuksen takia. Kerron jahka kykenen. Aaaarhg! Viikonloppu on minulla onneksi vapaa, kuopus lähtee isälleen torstaina. Minä olen perjantain jo pois töistä, joten saan levätä ja toipua taas tästä vastuun kantamisesta. Ottakoon isänsä kopin vähäksi aikaa.


***

Melko mielenkiintoinen haku oli taas johdattanut jonkun blogiini:
menisinkö kouluun olen kännissä
Älä mene. Pois sieltä koneelta ja nukkumaan päätä selväksi.
Kuka kumma kyselee tällaista googlelta?!?

Toinen: nälkäpeli-kirjan ikäraja
Hmm, vaikka elokuvilla on ikärajat - ja minun mielestäni syystäkin - kirjoilla ei sellaisia ole. Ensinäkin järjestelmän ylläpitäminen olisi mahdotonta: pitäisi perustaa instanssi, joka lukisi ja määrittelisi alkuun kaikki suomenkieliset kirjat. Joo ei. Toinen juttu, joka puhuu sen puolesta, että kirjat eivät ihan yhtäläisesti tarvitse sensuuria, on, ettei verbaalisesti kohdattu seksi tai väkivalta vaikuta yhtä pahasti kuin visuaalinen. Varsinkin lapsen aivot suojelevat kantajaansa eikä niillä ole vielä kykyä kuvitella kaikkia luettuja hirveyksiä. Se onkin sitten ihan eri asia, jos nämä läväytetään päin naama ruudulla. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa, joka sivumennen sanoen on aivan loistojuttu, avataan tematiikkaa näin. YleX:n poppiuutisissä puolestaan näin

Mutta sitä minä en ymmärrä, että vanhemmat ostavat lapsilleen K-18 pelejä. En alkuunkaan.

Samaa lehteä selatessa törmäsin ensimmäistä kertaa ikinä sanaan etupylly. Se on kuulemma häveliäiden aikuisten tapa puhua pienille tyttölapsille heidän sukupuolielimistään. Mikähän olisi pojalle hyvä vastine? Eturauhanen on jo käytössä, muuten liputtaisin sitä. Eturoikko?

maanantai 10. helmikuuta 2014

Vivahteikas viikonloppu

Saavuttuamme perjantaina sairaalasta rauhoituimme kotiin. Nakkasimme esikoisen ystävän luo yökylään ja vietimme rauhaisaa aikaa kahden. Tai, no, rauhaisaa ja rauhaisaa, tuon moottoriturvan kanssa ei tylsää ainakaan ole. Lisäksi meillä oli vielä huoneidenvaihtoruljanssi vaiheessa, eli puuhaa riitti ihan koko viikonlopuksi. Mutta perjantain oleskelimme sohvalla peiton alla ja sattuneesta syystä annoin kuopuksen valvoa poikkeuksellisen pitkään. Se köllötteli kainalossani ja katsottiin yhdessä Voice Of Finlandia. Nyt harkitsen, että antaisin sen valvoa myös Linnan juhlien aikaan, koska saataisiinpa sitten edes jonkinmoista kilpailua Blogistanian parhaasta kommentaattorista aikaiseksi. Tässä pari maistiaista perjantailta:


Katsoi erästä mieskilpailijaa ja totesi: "Toi varmaan laulaa ihan hirveetä rokkia. Mut musta sillon rokkiin vähän liian iso pää."

Tuomarit olivat sitä mieltä, että naiskilpailija oli kova. "Miten niin kova? Musta se oli pehmeä. Koska miehillä on kova pää." * koputtaa omaansa* "Kato vaikka!" *koputtaa minun päätäni* "Ja sulla on pehmeä."

Kun kirjasin näitä poskia pureskellen paperille ylös se huomasi heti ja kommentoi: "Sä oot kun Mike Monroe. Sä teet muistiinpanoja." Mistä vetoa, niin minun muistiinpanot vaan ovat aika paljon kiinnostavampia yllättävämpiä. Ja olen vähän nuorempi ja paksumpi brunette.






Lauantaina meillä vierailivat paitsi ystäväni aamupäiväkahvilla ja sitten vielä illalla katsomassa kanssamme Avaraa Luontoa, mm. (Batmanista tuttu) Robin ja Wolverine. Tämä raisu sankari ilmiintyi kuusi kahvinsekoitustikkua kynsinään. Saunassa istuin Killer Croc'n kanssa, ja sekä minä että saunatonttu ihmettelimme kuka on tuo vihreä, punasilmäinen tyyppi, ja ennen kaikkea: mitä se tekee saunassamme. Jo perjantai-iltana oli nähtävillä, että saamamme lääke tehoaa vastin vikkelästi. Sen laatuisia iltavillejä harrastettiin kumpanakin iltana. Sunnuntaina haimme esikoisen takaisin kotiin. Hän oli tunnollisesti osallistunut kaverin kanssa lauantai-koulupäivään. Sinne olisi ollut muukin kotiväki tervetullutta, mutta kuopuksen puolikuntoisuuden vuoksi pysyttelimme kotosalla. Esikoinen oli siitä kuulemma hyvinkin mielissään. Jatkoimme muuttoprojektin viimiestelyä, paistoin meille pannukakun ja orientoiduimme itse kukin alkavaan viikkoon. Kotikin alkaa jo näyttää ihan kohtuullisen siistiltä. Vähän vielä kaappien raivaamista jäljellä alkavalle viikolle.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Pitkä perjantai

Huh huh, etten sanoisi! Piti antaa eilisen postauksen mennä ajastuksella ja sulatella vähän. Perjantain oli määrä olla pitkällisen vatsaflunssan jälkeen Minun Omaa Aikaani ja olin valmistautunut rentoutumaan hammaslääkäriä lukuuunottamatta koko aamupäivän. No, toisin kävi. Kuopuksen isä soitti minulle jo vähän seitsemän jälkeen ja kertoi, että ovat lähdössä ajelemaan kohti terveysasemaamme. Kuopuksella on ollut silloin tällöin kipuja jalassa, milloin polvessa, milloin nilkassa ja toisinaan lonkassa. Kun nämä ovat hypänneet paikasta ja jalasta toiseen ja hävinneet silittämällä ja empatialla, emme ole kiinnittäneet niihin hirveästi huomiota. Nyt kuitenkin kivut olivat äityneet niin pahoiksi, että kuopuksen isä päätti toimia. Ja hyvä niin.

Todella moninaisten vaiheiden ja tutkimusten jälkeen kuopuksella todettiin artriitti, niveltulehdus. Tämä versio, mikä hänellä on, on hyvin todennäköisesti perinnöllistä laatua, koskapa isänsä on kärsinyt siitä saman ikäisenä, samoin hänen serkkunsa ja isän veljen tytär myös. Heillä on ollut varsin raju versio taudista ja minäkin heti varauduin pahimpaan. Pakkasin yöpymiskamat kassiin kun lähdimme sairaalaan tutkimuksiin. Menimme sinne porukalla, ja täytyy sanoa, että vaikken enää arvosta kuopuksen isää ihmisenä yhtä korkealle kuin joskus aiemmin, isänä hän saa minulta hyvät pisteet. Tämä tapaus taas muistutti siitä. Osaan myös arvostaa, että voimme hoitaa tällaiset tilanteet aikuismaisesti ja hyvin ilman ongelmia ja kiusallisia tilanteita. Saimme myös luontevasti päivitettyä kuulumisia - sellaisia, jotka jollain lailla liittyvät lapsiin, muita kuulumisia en ole ollut halukas vaihtamaan. Oikein kuulostelin välillä itseäni, eikä ex-puoliso herättänyt sen enempää positiivisia kuin negatiivisiakaan tunteita.

Yleensähän minä olen yksin vastuussa kaikesta ja se tuntuu toisinaan raskaalta. Nyt oli mukavaa, kun huoli ja vastuu oli yhteinen ja kuopuksen isä, joka ei ole kauhean hyvä laittamaan toisten tarpeita omiensa edelle, perui päivän työt sairaalakeikan vuoksi. Maksoi myös lääkkeet, kun jouduimme ostamaan niitä molempiin koteihin ja oli tunnustettava, etten pysty kustantamaan kuin meidän lääkkeen. Annoin kyllä positiivista palautetta koko päivästä ja kerroin, että arvostan yhteistyötämme.


Miten en ole sitä aikaisemmin huomannut:
ihan selvästi jotain vikaa jaloissa...


Itku tuli vasta marketin parkkipaikalla kuuden tunnin tutkimusten, säätämisten ja jännittämisen jälkeen. Empatia sen laukaisi: ystävä haki meidät sairaalasta ja syötti minulle croissantin korvaamaan väliin jäänyttä lounasta. Pitkä päivä alkoi jo painaa, todellakin. Olimme siis käyneet omalla terveysasemalla ja saaneet lähetteen lastenlääkärille. Sairaalassa otettiin verikokeet, röntgenkuvat ja ultrattiin jalka. Lisäksi konsultoitiin reumalääkäriä. (Joissain tapauksissahan niveltulehdus voi kehittyä reumasairaudeksi.) Diagnoosi oli helppo ja selkeä, koska outoa kyllä, artriitti aktivoituu usein juuri jonkun edeltävän infektion kuten vaikka vatsataudin jälkeen. Nyt otamme rauhallisesti ja kuopusta lääkitään Pronaxenilla kaksi viikkoa aamuin illoin ja kontrolloidaan yhden lääkkeettömän viikon jälkeen. Toivotaan, että tämä ei ole ärhäkintä laatua. Kuopuksen isä nimittäin oli aikanaan kaksi viikkoa sairaalassa tiputuksessa ja serkkutyttö sai nukutuk sessa korti sonia suoraan lonk kaan. Peukut pystyyn!

lauantai 8. helmikuuta 2014

Hyllyssä koko elämä

Alunperin löysin tämän Kukkapilliltä. Ihan nappihaaste kirjastontätille. Näkyivätpä tämän tehneen ainakin Magskummitus, Puskissa ja Nollavaimokin. Ah, mahtavaa! Koska meillä on meneillään rynnistys tavaroiden kanssa ja kirjat vielä levällään, en ollut aivan tyytyväinen omasta hyllystä löytämiini tuloksiin. Niinpä tein tämän tuplana: kotihylly (ensimmäisenä) ja kirjaston hylly (jälkimmäisenä). 


1. Oletko mies vain nainen?
Ihmisen vaatteissa. (Leena Krohn)

Kelpo nainen
(Danielle Steel) ja

Sielukas nainen (Kaija Junkkari)


2. Kuvaile itseäsi.

Enimmäkseen harmiton (Douglas Adams)

Aina vaan paksumpi
(Sari Luhtasen Maisa ja Kaarina -sarjakuvakirja)  olisi mahtava vastaus, mutta taidan sittenkin sanoa vaatimattomasti 
Äärettömän hyvä nainen (Juhani Laulajainen) kun se jäi yli tuosta edellisestä



3. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Olemisen sietämätön keveys (Milan Kundera)

Huvia ja herkkuja
(Sven Hirn)



4. Kuinka voit?
Sänky oli jo tulessa kun asetuin makuulle (Robert Fulghum)

Maailmanloppuihin tottuu
(Martin Page)


5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.

Hyppelihiiri Myökkipyökkimetsässä (Thorbjörn Egner)

Onnellista asua maalla
(Riitta Konttinen)


6. Mihin haluaisit matkustaa?

Peppi Pitkätossu Etelämerellä (Astrid Lindgren)

Saari
(Viktoria Hislop) 





7. Kuvaile parasta ystävääsi.
Huonetta vai sukua (Kaisa Raittila)

Ja sitten kuvailen kaikkia ystäviäni:
Fiksuja naisia (Judy Blume)



8. Mikä on lempivärisi?
Riku, Roope ja Ringo, värikäs päivä (Mauri Kunnas)

Poltettu oranssi (Eeva-Liisa Manner)


9. Millainen sää on nyt?

Jääkausi (Stewart Ross)

Puolipilvistä tai pilvistä
(Ulla-Maija Lammi) tai jos oikein runollisiksi heittäydytään

Pilvistä, paikoitellen luita (Eiichiro Oda)


10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?

Yökyöpelit (Laura Ruohosen runokirja lapsille)

Kovan päivän ilta (Jake Nyman) taikka

Ilta saa minä en (Teuvo Littunen)


11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Sattumia (Daniil Harms)

Kirjastovirkailijan päivä
(Kyösti Korhonen) tai 

Hullu nainen ullakolla (Jim Mortimore)


12. Millainen on parisuhteesi?
Aikansa kutakin (Hal Sirowitz)

Minua ei omista kukaan
(Åsa Lindenborg)



13. Mitä pelkäät?

Päivätorkut piloilla (Philippe Delerm)

Pojan kuolema
(Veikko Huovinen)


14. Päivän mietelause?

Terve, ja kiitos kaloista (Douglas Adams)

Tunnustan eläneeni
(Pablo Neruda)



15. Minkä neuvon haluaisit antaa?

Miten minusta tuli tyhmä (Martin Page)

Kaikki mitä minun on todella tarvinut tietää opin jo lastentarhassa
(
Robert Fulghum)


16. Miten haluaisit kuolla?
Hokkus pokkus (Bodil Hagbrink)

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi
(Jonas Jonasson)

***

Loistavaa lauantaita!

perjantai 7. helmikuuta 2014

Kaikki on hyrskyn myrskyn

Poiki se puolentoista viikon mittainen sairastelu ja kotona kökkiminen sittenkin jotain. Olen jo jonkin aikaa miettinyt huoneiden vaihtoa. Nyt oli aikaa suunnitella, miettiä ja käännellä ja väännellä ideaa, kun olin kaiket päivät kotosalla poikien kanssa. Sain esikoisenkin innostumaan ajatuksesta ja keskiviikkona alkoi rytinä. Hommaa riittää vielä pitkäksi aikaa vaikkapa kaapeissa olevien tavaroiden inventoinnissa ja paikoilleen siirtämisessä, mutta jo kaksi yötä olemme kaikki nukkuneet ihan eri huoneissa kuin aiemmin. Jos kerran emme pääse muuttamaan ja sillä tavalla uudistamaan asumista, pitää sitten laittaa luovuus peliin ja mööbleerata täällä. Rankkaa mutta ihanaa!

Meillä on kolme makuuhuonetta, joista isoimmassa esikoinen on asustellut pupujen kanssa. Me ravaamme siellä ruokkimassa ja silittelemässä kaveruksia niin, että teinin hermot meinaavat välillä mennä. Lisäksi otukset ovat mestareita jyrsimään ja repimään vaikkapa pahvia varsin kovaäänisesti. Joinain viikonloppuaamuina huoneestaan on kömpinyt vihainen nuori, joka on uhannut tehdä lounaaksi pupukeittoa. Niinpä sitä ei ollut kovin vaikea houkutella vaihtamaan vähän pienempään huoneeseen mutta ihan omaan rauhaan. Enemmän hänelle kuitenkin kokonaisuudessaan jäi itselleen tilaa, kun puput eivät asusta enää hänen kanssaan.

Kuopus taas sai esikoisen entisen huoneen, ja lisääntynyt lattiapinta-ala on hänellä enemmän kuin tarpeen. Lego-leikit ja piirtelyt mahtuvat nyt paljon paremmin levälleen. Kolmas makuuhuoneemme on hyvin pieni ja se on ollut minun valtakuntani. Viime aikoina, kun muutenkin nafteihin neliöihin piti änkeä myös esikoisen sähköpiano joka ei enää pupujen takia hänen huoneeseensa mahtunut, olen lähinnä käynyt siellä nukkumassa. Lisäksi minua on vaivannut, kun vaatteeni ovat kahdessa eri paikassa, kun pienessä huoneessa ei ole ollut riittämiin kaappitilaa. Niinpä luovutin pikkuhuoneen pupuille. Kaikki ovat tyytyväisiä lisääntyneeseen tilaansa.




Niin, minä nukun kuopuksen huoneessa puoliparven alla ja nautin seinustalla olevasta kaappirivistöstä...


***


Kuopus: Onko ton nimi oikeesti Elastinen?
Minä: No ei, se on vaan taiteilijanimi.
Kuopus: Ok, mä sanon sitä sitten Hinteläksi.

torstai 6. helmikuuta 2014

Haisevat ekohipit?

Luin Magdaleenan blogista juttua kotimaisesta luonnonkosmetiikasta, Flow-kosmetiikasta. Kun kuulin, että shampoopala oikeasti toimii rastojen kanssa, ja kun meidän käyttämämme on vissiin poistumassa markkinoilta, tein minäkin tilauksen. Noiden sanotaan olevan hyviä myös rasittuneelle päänahalle. Esikoisen rastojen alta löytyy sellainen, joten kokeillaan. Aluksi tuntui hassulta hieroa "saippuaa" päähän, mutta kun ottaa huomioon, että kähmin myös kookosöljyä kainaloon, niin totuin toki nopeasti. Tuoksu on shampoopalassa aika voimakas ja aluksi epäilin, että on vähän siinä rajoilla kestääkö hieman tuoksuyliherkkä nokkani sitä. Käytössä se ei kuitenkaan ärsytä, kuivana onneksi vain. Mutta se mikä on aivan ihanaa, on tuoteseloste. Ei lisä-, väri- eikä säilöntäaineita. Nokkoshiushuuhteen ainesosaluettelo on yhtä ihana ja tuoksukin on miedompi.



Esikoinen sanoi, että alkaa vaikuttaa epäilyttävästi
hippimeiningiltä!


Esikoinen hymyili touhulle aluksi, mutta tottui pian. Minä pidän näistä molemmista todella, eikä minua haitannut edes se varoitettu tahmea efekti ensimmäisten pesukertojen yhteydessä. Shampoo vaahtosi helposti ja huuhteen jätin aluksi hiuksiin. Vähän takkuisilta tuntuivat, joten rupesin huuhtelemaan pois. Kumma kyllä se auttoi! Minusta hiukset tuntuvat nyt hyvältä. Olen menossa parturiin leikkuuttamaan vähän latvoja jahka omani palaa sairaslomalta. Täytyy kysyä ammattilaiselta, miltä hiukset hänen mielestään näyttävät. Uutta "muotoilutuotettakin" etsin, muttei löytynyt lähikaupungista. Olen käyttänyt kiharoihini suht hajutonta tavismönjää, jolla vaan rutistelen ne kuntoon. Minulla on ihana suomalainen ohut hiuslaatu, joten välillä kaipaan vähän ryhtiä. Varsinkin näin talvella ja pipokaudella. Noora vinkkasi "ohuiden hiusten rosmariinipelastuksesta" ja minä aion jatkaa etsimistä ja kokeilla, kun kiharanvirkistäjäni pohja alkaa pian pilkottaa. Sen sijaan ostin esikoiselle ihan oman shampoopalan: hamppua ja turvetta päänahan ongelmille.





Näitä tarvitaan, koska me päästiin eilen jo koko porukka ihmisten ilmoille. Pitää taas ruveta peseytymään. Jeee!

***

Voi hyvän tähen: joku on etsiytynyt Majaani hakusanalla punainen ja surisee. No, se on tämä minun miniläppärini, vissiin?