Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Juttua on siinä monenlaista...

Eilen taas oivalsin varsin selvästi, miten onnekas minä olen. Monellakin tavalla.

- Ystävät ja perhe ovat tosi tärkeät. Eilenkin ystävä kyseli aamusta mukaan kirpparille joka järjestettiin paikallisessa kahvilassa. Minähän lähdin seuraksi, vaikkei sieltä mitään tarpeita ollutkaan. Päivällä kiersin sitten vielä esikoisen kanssa lähikaupungissa viisi kirpputoria ja toisiksi viimeisellä lykästi. Saimme hänelle mustan, aivan käyttämättömän näköisen ja istuvan puvun kilohinnalla. Puvun hinnaksi tuli kokonaista 4,50€ ja lisäksi ostimme kaksi 0,50€ kravattia. Melko edulliset kaupat, etten sanoisi. Siitä villiintyneenä tuhlasin vielä viimeisellä kirpputorilla koristekranssiin ja 6000 palan palapeliin. Toinen on oivallista joululomapuuhaa esikoisen kanssa ja toinen piristää nyt joulunaluspimeydessä.


Vasemmalla kravatit, toinen hupikäyttöön ja
taaempi ihan oikeaan tarpeeseen.


- Te olette ihania, minun tukenani ja kovin tärkeitä myös. Sain postia joka avasi kyynelkanavat niin ettei itkusta meinannut tulla loppua ollenkaan.

- Katsoin Hesarin testiä jossa kysyttiin kuinka usein ja miten rankaiset lasta. Hoksasin, ettei meillä edes tarvitse rankaista kumpaakaan. Ovat kovin kuuliaisia ja helppoja. En edes muista, milloin olisin viimeksi korottanut ääntä, saati laatinut jonkun pelikiellon tai vastaavan. *Kop kop* mukavasti menee!

- Vuokrani ei nouse ensi vuonna kuin 17€/kk. Monena vuonna nousua on ollut paljon paljon enemmän.


Äitiltä saatu sateenkaarikynttilä, jota olen polttanut
tasa-arvoisen avioliittolakialoitteen kunniaksi liki koko ajan


Ehdin kaupungista juuri parahiksi ennen pimeää kotiin ja nautiskelin taas leppoisasta rauhasta. Lueskelin sekä kirjaa (meneillään on ruotsalaispariskunnan Cilla & Rolf Börjlindin Nousuvesi- dekkari. Uusikin heiltä on jo suomennettu, mutta tämä oli minulta jostain syystä mennyt ohi) että nettiuutisia. Suurimman vaikutuksen minuun teki taasen se Terttu Savola, joka sai yhden äänen EU-vaaleissa meidänkin kylältä. Nyt hän on sitä mieltä, että Perkelettä palvova arkkipiispa ansaitsee potkut. Kovin vakuuttavia perusteluja itse puheenvuorossa ei esitetä, mutta kommentit ovat kyllä mielenkiintoisia. Minulle oli uutta tietoa, että Köyhien asialla on myös jumalan asialla ja että perustamistehtäväkin on saatu suoraan häneltä. Lisäksi ystävämme Terttu on niin vanhurskas, että koittaa nyt pelastaa myös homot kadotukselta saarnaamalla meille ja heille. Tilannehan on melkein kuin Sodomassa ja Gomorrassa tai vieläkin pahempi. Miksi, oi miksi en äänestänyt Terttua Brysseliin?


***

Riitapukari. Sellaisia löytyy netin keskustelupalstoilta ja joistain blogeistakin. Yleensä sieltä kommenttilaatikon puolelta, useimmiten anonyyminä.  

lauantai 29. marraskuuta 2014

Tunteikas päivä

Parin kotona vietetyn päivän jälkeen oli ihan pakko päästä ihmisten ilmoille. Hyppäsimme kuopuksen kanssa ystävän kyytiin ja vein hänet isälleen samalla kun itse jäin hoitamaan kaupunkiasioita. Koitin toisella silmällä ja korvalla seurata myös eduskunnan toimia täysistunnossa ja nimenomaan eräässä tietyssä äänestyksessä. Pitihän sitä sitten pyörähtää kuohuviinikaupan kautta, niin hyvä tämä uutinen minun mielestäni on. Mutta senhän te jo tietysti tiesittekin.

Eikä tässä vielä kaikki: törmäsin äitiini, ja kävimme sitten ihan tuoreeltaan kilistämässä kuohuviinilasilliset ja rupattelemassa kuulumiset - kerrankin ihan kahdestaan. Äidiltäni saimme myös esikoisen kanssa upean sateenkaarikynttilän, jota poltinkin sitten kotiintultuani koko illan. Jotenkin oli silmät kosteina varsin herkästi uutisia katsoessa ja lukiessa. Vein esikoisenkin ystävälle yöksi, joten sain nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta oikein kunnolla.  Sen verran sanottakoon hänestä, että toivoi saavansa pullon alkoholitonta kuohuviiniä, jos kansalaisaloite etenisi. Arvatkaa olenko ylpeä teinistäni?

Tänään on taas käväistävä kaupungissa, tällä kertaa kipputoreilla, koska esikoinen tarvitsisi puvun. Kevään päättäjäisiin lainasimme ystävän pojalta ja saman teemme nytkin, jos ei kapungissa tärppää. Nyt on vaan vähän useampi tilaisuus, joihin sitä tarvitsisi, niin olisihan se kätevää olla ihan omassa kaapissa. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet sekä koululla että Nuorisovaltuuston kanssa ja kevään vanhojen tansseihinkin häntä on pyydetty, kun poikia on aina liian vähän. Saa nähdä. Mutta sitten taas jatkan rentoilua ja leppoisaa oleskelua itsekseni, esikoinen jää mummille. Kuopus tulee vasta maanantaina, esikoinen jo huomenna.





Tästähän tuli oikein jatkokertomus. Ihmeekseni osasin virkata jonkinnäköisen "merimieslakin" Pikku nälälle. Onneksi he eivät kuopuksen kanssa ole kovin kranttuja mitä tulee noiden kötöstysten ulkonäköön. Myös "esihistoriallista asua" toivottiin ja sen nyt oli ihan helppo nakki.


***

Ravinto. Minulle ruoka ei ole pelkkää ravintoa, polttoainetta. Se on myös suuri nautinto, ja niin minä sen haluan olevankin.  

perjantai 28. marraskuuta 2014

Rauhassa kotosalla

Sairastupa, totisesti! Esikoinenkaan ei päässyt eilen kouluun, sillä heittelee lämpö. Välillä on ja välillä ei. Illalla se kuitenkin meni kansalaisopiston venäjän tunnille, kun viime viikolla oli sieltä pois nuorisotalon talkoiden vuoksi. Tänään meinaa kuitenkin mennä kouluun, kun on ruotsin verbikoe. Onneksi on suht lyhyt päivä ja viikonlopun saa sitten levätä. Kuopuskaan ei kouluun toennut. Ystävä on lähdössä lähikaupunkiin joten kuopus pääsee isälleen hänen kyydissään. Minä lepään sitten.

Päivä meni ihan leppoisasti, vaikka mataahan se aika välillä tosi hitaasti. Piirtelemistä, lukemista, dvd:tä, yksi MasterChef All stars -jakso, lepäilyä, syliä. Ja kutomista.





Pikku nälän garderoobi se vaan laajenee. Se halusi merimiesasunkin. Seuraavaksi kuulemma pitäisi väkertää merimieslakki ja ulkotakki. Taitavat minun taitoni kuitenkin loppua tähän.


***



Vernissa. Ensimmäisenä tuli kyllä melkein mieleen Tikkurilan nuorisotila, mutta jonkinnäköistä lakkaa tai ehkä kuitenkin petsiä meillä saatetaan tässä piakkoin käytellä. Esikoinen nimittäin on saanut päähänsä, että haluaisi sellaisen puisen sähkökaapelikelan ja tekisi siitä pöydän itselleen. Olivat moisia värkänneet nuorisotalolle juuri viime torstain talkoissa ja innostui. Tuossa kuvassa on demonstraatio minkä kokoinen se olohuoneessa olisi. Minä kieltäydyin ottamasta pöytää siihen, koska on sen verran korkea että televisio jäisi vähän katveeseen. Mutta saamme sen varmasti mahtumaan esikoisen omaan huoneeseen jos vaihdamme hänen kirjoituspöytänsä puolestaan kuopuksen huoneeseen. Sellaista on vähän kaivattukin, kun poika piirtelee kovasti ja ehkä jossain vaiheessa läksytkin tehtäisiin omassa huoneessa. Ehkä tämä on toteuttamisen arvoinen idea?

torstai 27. marraskuuta 2014

Sairastuvalta päivää

Puuh, vähän on taas erityisjärjestelyjä Majassa. Esikoinen on ollut alkuviikon vähän puolikuntoinen ja välillä koulussa ja välillä kotona. Toissa iltana kuopus valitti päänsärkyä ja melkein arvasin, että nyt tauti jyllää silläkin. Eilen aamulla oli itkuinen ja päätä särki edelleen. Minulla oli yksi lyhyt kokous kuopuksen koululla, jonka ajaksi sain kuopuksen olemaan oman luokkansa mukana, kun ei kuitenkaan lämpöäkään ollut. Lähdimme sitten yhdessä kaupan kautta kotiin. Ostin useamman päivän ruokatarpeet, jos tässä nyt kotosalla ollaan. Eilisen ja tämän päivän sain sairaan lapsen hoitovapaata, ja perjantaina minulle olisi ollut vapaapäivä joka tapauksessa. Kuopuksella on poikkeuksellinen viikko silläkin tavalla, että menee isälleen vasta perjantaina ja palaa sitten maanantaina aamulla kouluun. Saa nähdä miten vaihto hoituu, jos on vielä toipilas huomennakin.






Eilinen iltapäivä ja ilta meni siis rauhassa kotona. Innostuimme värkkäämään piparimuoteilla tällä kertaa syömistä linnuille. Ohje oli Yhteishyvässä ja puuha hauskaa.


***

Tunnearvo. No tuolla alakuvan pehmolelulla on sitä, oikein roppakaupalla. Esikoinen söi aikanaan miljuuna rahkajogurttia-vai-mitä-ne-nyt-oli, osallistui kampanjaan ja sai molemmille tuollaiset. Kuopuksen kaveri on mennyt kaksi kertaa hukkaan ja isänsä on onnistunut netin ihmeellisestä maailmasta kalastamaan uudet. Nyt en meinaa uskaltaa antaa reissuilleen mukaan kun pelkään sen puolesta.


Paljetteja paidassa...


Nousikohan mun hyvä-äitipisteet, kun omilla pikku kätösilläni kudoin bilepaidan ja virkkasin rusetin? Ainakin kuopus oli tyytyväinen!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Luppakorvakanipipareita ja Hyvä aviomies

Löysin vallan mainion, koukuttavan ja viihdyttävän kirjan. Liane Moriartyn Hyvä aviomies. Juuri sopivan kevyttä tällaisiin pimeisiin marras- joulukuun iltoihin. Minulle käy enää harvoin niitä vahinkoja, että jään pakonomaisesti lukemaan kirjaa loppuun saadakseni tietää ihan kaiken. Kello oli reippaasti yli yksi kun suljin tämän kannet ja valot. Herätys oli tuttuun tapaan 6.15. Mutta ei harmittanut edes aamulla yhtään. Jäin pohtimaan kirjan mukana sitä, miten pienestä kaikki tapahtumat voivat olla kiinni. Silmäpako sukkahousussa saattaa myöhästyttää meidät juuri siitä bussista, jolla olisimme ehtineet ajoissa paikkaan X tavataksemme ihminen Y:n. Tai sitten joutuneet liikenneonnettomuuteen. Yksi oikeaan aikaan saapunut työposti saattaa kääntää koko päivän oletetun kulun päälaelleen ja tuoda mukanaan jotain aivan uutta ja ihanaa - tai kamalaa.



Meillä leivottiin eilen ekat piparit.
Ehkä ne lisääntyvät kuin kanit?



Heräsi ajatuksia siitä aviomiehestä. Hyvästä taikka huonosta. Tai suhde-elämästä ylipäätään. Onkohan minussa jotain pahasti vialla? Erostamme on nyt aika tarkalleen kolme vuotta, enkä edelleenkään ole luonut profiilia yhdellekään treffisivustolle. Minä en etsi miestä. Joku saa mieluusti tulla jos on tullakseen, mutta perässä en juokse enkä etsimään lähde. Tämä on minun tapani, eikä se tarkoita, että muiden tavat olisivat huonompia. Mutta ainakin lähipiirin suppean otoksen perusteella moni toimii toisin. Pitää olla uusi katsottuna ennen kun vanha katoaa kuvioista. Taikka sitten palataan jonkun vakihoidon kainaloon nuolemaan haavoja. Se on toisten tapa, ja on ihan yhtä ok, heille. Mutta ei minulle. Niinpä toistan taas alun kysymyksen ja esitän vielä toisenkin, retorisen: onkohan minussa jotain pahasti vialla? Mikähän siinä yksin olemisessa on niin pelottavaa?






***

Naru. Esikoinen on kutomassa sukkia ja lanka näyttää loppuvan kesken. "Äiti, riittääköhän tää naru ihan loppuun asti?" Onneksi se oli Seitsemää veljestä ja sitä löytyi paikallisesta käsityökaupasta. Sukat ovat nyt valmiit. Molemmat. Loppukerästä saisi vielä pipon...

tiistai 25. marraskuuta 2014

Se j-sana

Näin marraskuun lopulla on hyvä päivittää "älä osta mitään" -vuoteni kuulumisia. Joulukuussa kun on pakko vähän ostella. Aika hyvin on mennyt. Pakon sanelemana. Ei ole ollut varaa kuin poikien pakollisiin vaatehankintoihin. Mutta kuten todettua, minulla itselläni on ennestään vaatteita vaikka vuohet söisi. Juurikaan krääsääkään en ole halunnut enkä tarvitse, joku pieni lipashdus sillä saralla kyllä on ollut. Kirpputorilla. Kosmetiikkaostokset minulla ovat aina olleet minimissä. En käy kosmetologilla, hieronta on ainoa luksus jonka itselleni olen sallinut sen jälkeen kun hermoratani oli niin pinteessä, että vietin unettomia öitä ja sain vahvat lääkkeet. Siitä tulikin mieleeni, että lapsilisä tulee huomenna. Jee! Sillä ostan ruokaa, maksan pari laskua - muun muassa sen edellisen hieronnan - ja tilaan kuopukselle yhden joululahjan (äiti, tää voisi olla sulta ;-).

Kampaajallakin pitäisi käydä, mutta taidan jäädä odottamaan kuun vaihteessa tilille napsahtavaa Kelan 80€ osittaista hoitorahaa. Ja elatustukea. Ja niin edelleen. Niin kuin tiedätte, välillä ahdistaa ainainen ja jatkuva kituuttaminen. Mutta sellaisen joululahjan onneksi itselleni keksin, että ruokatilin ansiota me saamme kunnon joulun. Ostan osan jouluherkuista joulukuun tilistä ja osan ruokatilille - ja maksan sen tammikuun palkasta pois. Ei meillä mitään pröystäilyä ole, mutta muutama sellainen joulutraditio, joista haluaisin pitää kiinni, vaikka pirun tiukkaa onkin. Esikoinen rakastaa joulukohvehtien tekemistä, eikä se ole ilmaista. Minä rakastan Vihreitä kuulia ja Finlandia -marmeladeja. Ja juustoja ja vähän punaviiniäkin olisi kiva olla. Sitten tulee joulu. Ja tänä vuonnahan minulla on molemmat pojat kotona. Ihanaa!


Tätä armeijaa ei ole
vielä vapautettu.


***

Marttyyri. Kuopus, melkein, kun kynsi oli lohjennut ensin toisesta ja sitten toisestakin etusormesta: "Mun etusormeni ovat kriisissä. Ne ovat kirottuja!"

maanantai 24. marraskuuta 2014

Ulkona syömässä

Viikonloppu oli taasen varsin leppoisa. Maistelin sitä Beaujolais Nouveauta ja ei kyllä napannut yhtään. Pahaa suorastaan! Joinain vuosina olen siitä oikeasti pitänytkin. No, eipä tuo haitannut tahtia. Lauantai meni muuten tavalliseen ja suunniteltuun tapaan (pojat siivosivat huoneensa, sauna, Avara Luonto) mutta esikoinen sai jonkun päähänpinttymän ja halusi välttämättä tehdä kasvissosekeittoa. Haki kaupasta vähän puuttuvia tykötarpeita ja rupesi silppuamaan. Apetta tuli niin järjetön määrä, että saatiin monta rasiaa pakkaseen torstai-iltapäiviä varten. Samoin sunnuntaina sama keitto maistui mutta tällä kertaa trangialla lämmitettynä nuotiolla. Pakkasimme syntymäpäivälahjaksi saatuun termospulloon kahvia, evästä kaikille (kuopukselle makkaraa joka jäi edelliseltä Luonto ry:n talkooreissulta, minulle ...hmmm... fenkolikeittoa) ja lähdimme ulos syömään.

(Hehheh, esikoinen päästelisi tässä vaiheessa mukanaurua ja toteaisi sitten kuivasti, että "Sä oot äiti ihan tosi hauska, mä melkein nauroin"!)



Joku tonttu tuolla töllin ikkunan takana näkyy vilistävän!


Huristelimme toiselle töllille, laitoimme tulet ja nautiskelimme ensin ulkoilmasta ja sitten eväistä. Me teemme niin harvoin mitään kolmisin, että nämä ovat ihan huippuhetkiä minulle. Pojatkin nauttivat omilla tavoillaan, kuopus piirteli kepillä jotain merkillistä reittiä, esikoinen entisenä partiolaisena on elementissään. Pilkkoi puita ja sytytti tulet. Minä vaan nautin harvinaisesta tilanteesta.


Liikennemerkkihässäkkä tullessa ja lähtiessä.
Yhtään hiihtäjää ei kyllä näkynyt!


Kotiin palattuamme kuopukselle tuli kaveri leikkimään ja me hörpimme äitinsä kanssa kahvit sitten kun tuli hakemaan poikaa. Ystävä käväisi illansuussa myös - oli ollut koko viikonvaihteen reissussa ja minä olin kuin kipeä kissa kun ei edes viestejä kuulunut. Nyt taas on mukava aloittaa arki. Ajatelkaa, että on jo marraskuun viimeinen viikko. Ensi viikon maanantaina saa avata ensimmäisen luukun joulukalenterista!


***

Jalkine. Että jalkinetta vaan persauksiin niille, jotka homeen takia eivät työpaikallaan pysty olemaan. Ei tukea, ei.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Marinaa

Kun halutaan kommentti lisäaineiden turvallisuudesta ja terveellisyydestä, käännytään erään tietyn asiantuntijan puoleen. Tämä nainen ihmettelee lisäaineiden välttelemistä ja mietiskelee mm. Miksi ihmiset haluavat ruoasta sellaista kuin mummo teki? tai Miksi välttää natriumglutamaattia? Eipä noista sen enempää, jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Mutta lukiessani uusimman Voi hyvin -lehden artikkelia Tunne raakaruoan vaarat, meinasi kuppi mennä nurin. Samainen Marina oli taas asialla. "Huolimattomasti pesty tehosekoitin on kelpo kasvualusta bakteereille..." Jep, kuten missä tahansa ruoanlaitossa hygieenisyys on ihan toivottava juttu. Ei liene pelkästään raakaruokailijan ongelma? "Esimerkiksi porkkanassa on tavattu yersenia-bakteeria, joka aiheutaa ruokamyrkytyksiä." Käsi pystyyn, lihan syöjät, kasvissyöjät, sekasyöjät: syökö joku porkkanaa? Lopettakaa ihmeessä tai ainakin varokaa!

Toki pavut kypsentämättöminä ovat epäterveellisiä, mutta kuka niitä nyt sellaisenaan syö? En minä ainakaan. Raa'alle pinaatille, punajuurelle ja rucolalle on olemassa rajoituksia niiden nitraattipitoisuuden vuoksi. Rajoitukset koskevat ymmärtääkseni ihan kaikkia ihmisiä. Tuskin noita kahta ensimmäistä kukaan päntiöinään suustaan raakana alas lappaakaan. Paras heitto minusta oli se, että kun raakaruokailijat perustelevat valintojaan vaikkapa vitamiinien saannilla, tämäkin tyrmätään. "Vitamiinien saantikaan ei ole niin varmaa. ... Vaikka vitamiineja olisikin raakaruoassa runsaasti, elimistö ei pysty käyttämään niitä kaikkia hyväkseen." Ihan varmasti on tämä hyvä syy meidän kaikkien jättää vitamiinipitoiset marjat, hedelmät ja vihannekset syömättä. Mitenkäs ne uudet ravitsemussuositukset nyt menivätkään?





No, tuo problematiikka ei aivan sellaisenaan koske minua, koska en varsinaisesti koe olevani raakaruokailija. Käytän maitotuotteita, kananmunia ja kalaakin syön tuolloin tällöin. Ja ne eivät todellakaan ole raakoja silloin, yäks. Tummaa leipää tai ruisnappeja pitää rouskuttaa tasaisin väliajoin ja muutoinkin huolehtia (täysjyvä)viljojen saannista. Mutta kukin tehköön tavallaan, myös Mrs Marina.


***

Satuilla. Minä en arvosta mitään niin paljoa kuin rehellisyyttä.
Satuja meillä kyllä luetaan, mutta se on eri juttu.
Lisäksi tulee mieleen eräs bloggaaja, joka ottaa upeita kuvia. Terveiset!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Herkkuja ja hääräämistä

Viikonloppu tuli kyllä (taas) todellakin tarpeeseen. Hermoratahieronta paitsi juotatuttaa myös väsyttää aina aivan turkasesti. Torstai-iltana kömmin sänkyyn lukemaan jo yhdeksän maissa ja ei se kello paljoa enempää ollut, kun valotkin sammuivat. Nukuin melkein kellon ympäri ja kylläpä oli virkeä olo koko perjantain. Käväisin naapurikaupungissa vaikka oikeasti ei olisi ollut varaa. Mutta kun puuttui sellaisia elintärkeitä asioita kuin teinin dödö ja shampoo sekä kahvi, oli vähän niin kuin pakko mennä. Ja ostinhan minä sen Beaujolais Nouveaun itselleni ja vielä oikein överiksi pistääkseni myös herkkujuuston sen kaveriksi. Oli nimittäin ilmaantunut ihka uusi luomusarja: Herkkutilan parhaat. Minun ehkä täytyy maistaa jokusta muutakin, porkkanajuusto kuulostaa kyllä aika mielenkiintoiselta.



Tuo Hyvä aviomies on viihteellinen mutta koukuttava kuvaus
salaisuuksista ihmissuhteissa.


Paluumatkalla hain kuopuksen koulusta ja päätimme taas heti kättelyssä, että vietämme rauhallisen viikonlopun. Samaa mieltä oli esikoinen, joka vähän myöhemmin kotiutui seuraamme. Tosin se alkaa vasta tänään, koska eilen oli siivottava pupujen huone. Pojat saavat jossain vaiheessa siivota omansa myös. Minähän tein jo osuuteni viime viikonvaihteessa. Virtaa oli vielä tuon jälkeenkin, joten käytin sen keittiössä. Paahdoin auringonkukansiemeniä napsuteltavaksi, leivoin raakamustikkakakun, suunnittelin viikonlopun ja alkuviikon kituruokalistan. Kyllä me pärjätään, kyllä me pärjätään, kyllä me pärjätään...

Illalla nautiskelimme kuopuksen kanssa MasterChef-finaalista ja kainalokkain loikoilusta lämpöpeiton alla. Kyllä tästä hyvä viikonloppu tulee!


***

Hakka. Esikoisella oli sellainen. Piti aina Helsingissä kerrostalossa asuessa varmistaa, että alla oli vähintääkin matto. Sen verran pahaa ääntä se piti. Kuopus peri sen (hyvää kotimaista laatua) ja tykkäsi yhtä lailla. Lienee myyty jossain kirpputorilla, koska enää sitä ei meiltä löydy.

Ehkä hyvä niin, koska juuri nyt on muutama ihminen, joita voisin hakalla päähän täräyttää. 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Yksi plus yksi

Eilen kävi hierojaystäväni ja tekipä todella hyvää. Sekä hieronta että jutustelu. Olemme tämän ihmisen kanssa tunteneet toisemme kaksi vuotiaasta saakka. Meinasin ensin perua käynnin kun rahatilanne taas on mitä on, mutta onneksi aukaisin suuni ja kerroin mistä kiikastaa. Lupasi, että voin maksaa lapsilisäpäivänä, ja jatkossakin, jos tuntuu että hierontaa tarvitsen, maksun saa hoitaa viiveelläkin. Helpotti suuresti, ja oli ihanaa, kun ystävä ymmärsi. Ei se leipä hänelläkään leveää ole, tällaiset "ylellisyyspalvelut" kun ovat niitä, mistä ihmiset ensimmäisenä tinkivät kun taloudelliset ajat ova huonot. Podin vähän huonoa omaatuntoa, mutta hieroja totesi, että firman tilille rahat kuitenkin menevät eivätkä suoraan ole pois hänen ruokapöydästään, niin pystyy kyllä joustamaan.

Kerkesin ennen töitä käydä vielä kuopuksen koulullakin. Vanhempainyhdistyksellä on ollut tapana ostaa jäsenmaksuilla välituntiviihdykettä ja lasten oikeuksien päivän kunniaksi kävimme ne luovuttamassa. Onpa mukavaa olla tekemässä hyvää ja jakamassa hyvää mieltä. Piristää kummasti omaakin oloa. Johtunee(ko) kuukaudenajasta, mutta outo alakulo vaivaa. Ja turhautumisen tunne, kun asioihin ei voi vaikuttaa vaikka haluaisi. Äh!


Auttaisikohan itse tehty raakasuklaa?


Mutta nyt alkoi viikonloppu ja eilen julkistettiin tämän vuoden Beaujolais Nouveau. Olisikohan se yksi plus yksi?

***

Turista. Tästä tulee mieleen aika Oulussa ja yksi silloinen kämppis, joka puhui paikallista murretta. Siellä turistiin. Joskus yömyöhään tai aamupuolelle saakka. Jessus että niistäkin ajoista on kauan! Muutin Oulusta Helsinkiin vuonna -93. Havahduin taas ajan kuluun ja ikääni, kun kirjakerholehdessä jäsenyysvuodet -kohdassa oli 18 vuotta. Apua!

torstai 20. marraskuuta 2014

Ei pöllömpää

Muovinen. Olisi varmaan helpompaa olla muovipintainen, tai teflonia.



Nyt on sekä takki että sanainen arkku niin tyhjät, että jatketaan kunnolla huomenna.

Eilen olen mm. jutellut työterveyslääkärin kanssa, eikä valoa tunnelin päässä ole näkyvissä.

Ollut vanhempain yhdistyksen mukana puuhaamassa adressia ettei lapsia laittaisi peruskorjaamattomiin huonokuntoisiin tiloihin opiskelemaan.

Laittanut postia kaikille esikoisen opettajille altistusasiasta.

Hoitanut samalla sekä kuopusta että töitä. Olin työmaalla poikkeuksellisen pitkään.

Kuitannut poikien päivällisen kotitalousopettajalta ostetuilla uunituoreilla herrrrkullisilla karjalanpiirakoilla ja eilisillä mokkapaloilla.

Juonut teetä ja jutellut adressiasiasta erään äidin kanssa jonka elämäntilanne kosketti minua kovin.

Huolestunut edelleen yt-neuvotteluista.

Ihmetellyt puskista huhuilevia anonyymejä.






Onhan siinä yhdelle päivälle!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Eläimellistä menoa

Eilen ei ollut hyvä päivä. Aamua piristi kuopus, joka selitti minulle, että: "Puput ovat kovia laulamaan. Ne laulavat korkealta. Varsinkin silloin kun joku peto sieppaa ne." Tätä seurasi jatsahtava pu-pup-pup-(piduu) -esitys. Kun hain hänet iltapäiväkerhosta, oli työn alla sarjakuva nimeltä (Huono) päivä vir(k)amiehen elämässä. Kuinka sattuikaan! Tuon sarjakuvan sankarille kävi ensin köpelösti,kun myöhästyi (viisi minuuttia) töistä. Sai siitä hyvästä potkut... Jatko-osassa kuitekin taisi saada työpaikkansa takaisin ja jonkin ansiomerkinkin. En taaskaan ihan pysynyt kärryillä.





Ennen kuopuksen noutoa kävin kanalassa munanhakureissulla. Tai on ne poimittu kennoihin valmiiksi, mutta kuitenkin. Kesän ulkosalla juoksennelleet lintuset olivat päätyneet sisätiloihin ja oli varsin hupaisaa, kun mennen tullen huomasin parin väijyvän minua ja autoani ikkunasta. Iltaa piristi leivontatuokio kuopuksen kanssa. Eikös vaan ole aika söpöjä pöllöleivoksia?




No sanottakoon nyt sekin eläimellinen asia, että kunnan yt-neuvottelut vituttavat kuin pientä oravaa. Tänään on kriisisäästöpalaveri sivistystoimen puolella. Eilen toimialamme sisällä kokoonnumme ja mietimme mistä vielä säästöjä voisi repiä. Ei s**tana mistään jos ulkoinen käyttötalous kaikkine kirja- materiaali- ja järjestelmäkuluineen on 47 000€. Palkat on kunnan matalimmat ehkä siivoojia lukuunottamatta ja niistäkin minä tahkoan kunnalle säästöä oman osuuteni tällä osa-aikaisuudella. Kunnanjohtaja toivoi yt-infossa, että kukaan ei pelkäisi eikä ahdistuisi liikaa. Tiedättekö, minua sekä pelottaa että ahdistaa. Jos mennään siihen, että henkilöstökuluja leikataan kauttaaltaan juustohöylällä se vaadittavat 4%, on kyllä vitsit vähissä. Nytkin tuskin tulemme toimeen, saati sitten. Mutta ainakaan minä en saane potkuja myöhästymisen taikka muunkaan syyn vuoksi.

Loppuun on vielä pakko jakaa piristykseksi tämä uutinen Merikarhuista, jotka käyttävät pingviinejä "seksileluinaan". Kerrankin kommenttiketjua myöten hihityttävä juttu. Paitsi siis tietenkin pingviinien kannalta.


***

Syrjintä. Arvaatte varmaan, mihin syrjintään minä aion puuttua. Huomenna lakivaliokunta käsittelee kantaansa tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Ensi viikolla päästään keskustelemaan lakialoitteesta täysistunnossa (toivottavasti avioitumista vaikkapa koiran kanssa ei tällä kertaa nosteta esiin) ja eduskunnan päätöskin pitäisi äänestyksen jälkeen selvitä jo tulevalla viikolla. Elämme mielenkiintoisia aikoja.


Montako eläintä bongasit?

tiistai 18. marraskuuta 2014

Pikkulauantain ruokajuttuja

Meillä oli pikkulauantai heti eilen eikä keskiviikkona. Kumpikaan pojista ei ollut päässyt viikonloppuna saunaan, joten lämmitin sen koko poppoolle iltasella. Yleensähän me saunomme esikoisen kanssa sitten vasta kun kuopus on mennyt nukkumaan. Jatko ei liity pikkulauantaihin mitenkään tai ehkä sellaisen aasinsillan kautta, että minulle on muotoutunut omanlainen "5:2" -ruokarytmi. Viikolla syön raakapainotteisesti - sanotaan, että suhde raakaruoan ja muun välillä on sellaiset 80/20% - ja viikonloppuna sitten enemmän kypsennettyä, mutta tuoretta myös, kenties käänteisessä suhteessa 20/80%. Minun piti silloin elokuussa vain kokeilla tätä raakaruokahommaa, mutta ainakaan nyt pimeänä ja väsyttävänä vuodenaikana ei oikein tunnu olevan paluuta entiseen. Olen kirjoittanut ennenkin, että minulla on niin energinen olo, että ärsytän välillä itseänikin. En lakkaa ihmettelemästä sitä!


Uusi ystäväni Kale, lehtikaali


Ruokavaliooni on myös, kuten todettua, ujuttautunut mukaan monia sellaisia aineksia, joita en ennen juurikaan käyttänyt. Lehtikaali on ehdottomasti yksi niistä. Survon sitä smoothieihini, mutta käytän myös salaattina. Silloin se vain pitää "möyhentää" kunnolla, niin se maistuu minulle. Tuossa kuvassa olevaa salaatia rutistelin ensin suolan, sitten sitruunan ja vielä viimeiseksi avocadon kera. Tahmaista hommaa mutta kannattaa. Uunissa kypsennettyjä lehtikaalisipsejäkin kokeilin, mutta mutta vaikka annoin niille toisenkin mahdollisuuden, en syttynyt. Lehtikaalipestosta sen sijaan tuli heti uusi suosikkini! Bataattia en ole koskaan aiemmin syönyt raakana, mutta löysin minulle maistuvan reseptin: bataatti raastetaan, peitetään (kasvis)maidolla ja viipaloidaan sekaan banaani sekä rusinoita. Viimeistellään kanelilla. Tämä herkku menee minulla makeana myslin korvikkeena milloin vain. Raakasuklaa ja -leivonnaisetkin ovat olleet poikkeuksetta hyviä. Seuraavaksi on vuorossa porkkanakakku.




Ei kai tätä auta kuin jatkaa!


***

Käpylehmä. No en minä nyt sentään niin vanha ole. Mutta vanhanaikainen olen. Kuulin yllättäen, että olisivat kuopuksen iltapäiväkerhossa (tarkoitettu eka- ja tokaluokkalaisille) katsoneet K12 -leffan. Voi pylly sanon minä. Soitin ohjaajalle, mutta varsinainen vetäjä on kolme kuukautta vuorotteluvapaalla ja tämä oli tapahtunut hänen aikanaan. Sijainen lupasi noudattaa ikärajoja vaikka lapsista leffat sitten nössöjä olisivatkin. Minun täytyy palata asiaan jahka virallinen ohjaaja tulee takaisin. Minä voin katsoa itse lapseni kanssa tuollaisen leffan että voin sitten jutella siitä ja tapahtumista tarvittaessa, mutta en halua, että muut päättävät ikärajajoustoista minun puolestani. Grrr!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Hännäkäs harakka

No niin, nyt se tuli todettua. Tämän pidempää omaa aikaa minä en tarvitsekaan. Vaikka arjessa toisinaan on hermo pinnassa ja olen äärettömän onnellinen kun se lauantai, jolloin molemmat pojat ovat poissa, koittaa. Tai torstai-aamupäivä, kun olen vienyt heidät kouluun ja palaan rauhassa kotiin ennen iltavuoroon menoa. Tätä nykyä minulla on vapaata myös perjantai-aamupäivät, eli tilanne on normaalistikin jo ihan hyvä. Tällaisiin pidempiin rynnistyksiin ei kerry tarvetta. Ei niin, etten olisi nauttinut joka hetkestä - nautin minä - mutta kyllä jo eilen iltapäivällä aloin odottaa lapsia kotiin. Kyselin myös ystävää huoltoasemakahville, kun tuntui, että pitää nähdä ihmisiä kotona kököttämisen sijaan.


Poika ja jänis.
Ai miten niin muka
siivouksen tarpeessa?


Mutta viikonloppu oli kyllä kaiken kaikkiaan rentouttava. Esikoinen oli saanut koulumajoituksessa oireita niin, että häneltä jää tämä koulupäivä väliin, mutta muuten festareilla oli ollut todella mukavaa ja antoisaa. Hain hänet iltaseitsemältä kyliltä, kun kantamuksia oli enemmän kuin olisi saanut itse kotiin tuotua (mm. kaksi taittopatjaa, toinen ystävällä lainassa ja toinen itsellä, lisäksi rinkka selässä). Kuopus puolestaan kotiutui vähän hänen jälkeensä ja tekaisin pannukakun heidän kotiintulonsa kunniaksi.

Nyt on hyvä aloittaa taas arki. Toinen kollega on ansaitulla lomalla, joten kahdestaan taas pyöritetään kirjastoa. Yt-neuvottelijat saavat kyllä repiä säästöt muualta. Itse asiassa minä hoksasin viikonlopun aikana, että minähän olen jo ilmoittautunut vapaaehtoisesti talkoisiin: aion tehdä lyhennettyä työpäivää vielä sen jälkeenkin, mikä minulle lakisääteisesti kuuluu. Eli säästöähän siinä kunnalle syntyy, minun palkkapussini pysyy edelleen hyvin pienenä.


***

Huttu. No se harakka aina keitti huttua. Ja hämmensi paitsi huttua myös minua, koska sillä oli häntä!

Niin, ja tämä artikkeli on huttua. Kymmenen sovellusta joita ilman en voi elää. Tai siis totta ehkä toimittajalle, mutta minä pystyn vallan mainiosti elelemään ilman ihan joka ainoaa noista. Lainaus kyseisestä artikkelista: "Jätin pois myös Facebookin tuotteet (Facebook, Instagram, Messenger), koska niitä käyttävät käytännössä kaikki." Käytännössä kaikki? Ai jaa?!?

Jos googlaa sanan huttu, tulee muutamakin firma. En käyttäisi sitä kuitenkaan oman yritykseni nimessä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Outo valoilmiö

Olen melkein unohtanut miten kävellään. Eilen heitin repun selkään ja taapersin kylille ja kauppaan. Suuret ostokset oli tehty perjantaina marketista, nyt oli vain muutama pieni täydennys. Kun jaloille löytyi oikea rytmi, se olikin vallan mukavaa. Ajatus kulkee kun maisemat vaihtuvat. Ja happi tekee hyvää astmaattisillekin keuhkoille, näemmä.


***

Touhula. Richard Scarryn iki-ihanien lastenkirjojen tapahtumapaikka. Välillä tuntuu, että sellainen on myös meillä kotona. Mutta ei nyt. Viikonloppu on ollut varsin rauhallinen. Rentouttava. Ihana! Paitsi että touhusinhan minä. Siivosin. Jynssäsin listat, jotka aina jäävät huonolle pyyhkimiselle lattianpesun yhteydessä. Metsästin sormenjälkiä seinistä - miten niitä voikin olla niin paljon? Sitäkään minä en ymmärrä, että keittiön patterissa on roiskeita. Kuopus syö siinä vieressä mutta selin patteriin. Me taas esikoisen kanssa olemme kyllä rintamasuunta sinne päin, mutta välissä on leveä pöytä - ja kuopus. Hmm, merkillistä. Vessan roiskeita en edes halua ajatella...


Pullopuutarha sai jouluvalot
- tai kaamosvalot, ihan miten vaan.


Muita huomioita: meillä on miljoona Aku Ankkaa joita en meinaa saada mahtumaan mihinkään. Ja lisää tulee joka keskiviikko. Mutta ei niitä poiskaan voi heittää, kun kuopus on juuri siinä iässä, että lukee intopiukeana.

Poikien huoneet jätin suosiolla väliin. Hik. Siivotkoon itse kun tulevat. Ja tästä päästään takaisin niihin miljoonaan Aku Ankkaan. Ja Tiede- ja Tieteen Kuvalehtiin. Niille sentään on paikka esikoisen huoneessa. Miksi niitä sitten lojuu ympäriinsä? Entäpä sitten kuopuksen sarjakuvat ja liikkuvat kuvat. Huokaus!

Viimeisenä jynssäsin kylppärin. Touhuamisen jälkeen oli ihana saunoa hiki ja kolotukset pois. Loppuilta menikin varsin rennosti sohvalla rötköttäen. Tänään vielä on omaa aikaa iltaan saakka. Aika luksusta, en muista milloin viimeksi olisi ollut näin pitkä vapaa yhteen menoon!

lauantai 15. marraskuuta 2014

Lyhyestä virsi kaunis

Vapaani alkoi eilen jo aamupäivällä. Vein esikoisen kouluun kymmeneksi ja sen jälkeen olen saanut (melkein) tehdä mitä itse mielin. Ennen yhtä se vielä soitti ja pyysi tuomaan kylille yhtä unhoittunutta tavaraa. Onneksi en vielä ollut aloittanut siivoamista... Enkä itse asiassa aloittanut koko päivänä, kun piti käydä kaupungissa hakemassa siivousvälineitä. Tänään sitten on sen vuoro, eilen lepäilin, otin rennosti ja illalla kulautin muutaman lasin viiniä kun ystävä kävi pitkästä aikaa päivittämässä kuulumiset. Oli kyllä rattoisaa.

Ystävälle kuuluu hyvää ja minulle kuuluu hyvää. Minulle kuuluu itse asiassa oikein mukavaa ja hykerryttävääkin. Kiikarissani on yksi mies. Maaliskuussa kirjoitin hänestä ensimmäistä kertaa. Nyt olen päässyt jo jutusteluväleihin. Etenenköhän vähän liian nopeasti?!?






***

Ympäripyöreä. Joskus on parempi olla ympäripyöreä, hajuton ja mauton kuin vahvasti jotain mieltä. Ei läheskään aina, mutta joskus. Vaikkapa oppitunnilla jossa sivutaan homoparien perheensisäistä adoptio-oikeutta. Jos on opettaja. Jos opettaa suvaitsemattomia maalaisia teini-ikäisiä. Jos on sitä mieltä että "se on vähän liian liberaalia". Ja sanoo sen. Arrgggggh!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Säästötalkoot

Huhhuh, nyt mennään lujaa ja nopealla aikataululla. Maanantaina kunnanhallitus tosiaan päätti yt-neuvottelujen aloittamisesta, tiistaina kerrottiin infotilaisuudesta ja eilen se sitten oli. Kuten kerroin, minä pistin lapun luukulle ja menimme kollegan kanssa kuuntelemaan infoa. Pitäähän sen johonkin ulospäinkin näkyä, että henkilöstötilanne on valmiiksi jo mikä on. Emme me yksin ole, yli sadassa kunnassa on sama tilanne, mutta kurjalta se silti tuntuu. Ja hurjalta tuntui reilun tunnin mittaisen infon jälkeenkin. Vaikka kovasti vakuuteltiin, että mahdollisimman pehmeitä konsteja käytetään, on kymmenen henkilötyövuoden säästö 250 kunnantyöntekijän voimin kuitenkin melkoinen ponnistus. Plääh!





Koska asia on vakava, ajattelin keventää kuvituksella. Katsokaa nyt meidän työpaikan lohikäärmeitä. Jotain on ihan selvästi tekeillä. Tuo vihreä nimittäin on istunut aiemmin ylähyllyllä mutta eräänä päivänä se oli hypännyt tervehtimään kaveriaan alahyllyllä. Ja kuinka somasti käpälä (onko lohikäärmeillä käpälät?) sopii toisen otsaan.




Päästin otuksen pälkähästä ja asetin sen oleilemaan kaverinsa kanssa samalle hyllylle. Rakkautta ilmassa?


***

Känni. Sattuipa sopivasti! Vaikka ei millään muotoa ole nykyään poliittisesti korrektia tunnustaa tällaista, mutta tänään aion olla kännissä. Yt:t. Tilipäivä. Molemmat pojat ovat koko viikonlopun poissa ja suunnitelmissa on viettää railakas ilta ystävän kanssa. Monta hyvää syytä. Niin kerta!

torstai 13. marraskuuta 2014

Kaikki muumit laaksossa ja älymystö Töölössä

Taas on jotenkin ollut tavanomaista hektisempi viikko. Maanantaina olin lupautunut kertomaan (kolme kertaa) mitä kirjastotyö on käytännössä, miten alalle pääsee ja sen sellaista. Ylä-aste ja lukio viettivät Tutustu kuntaan -päivään ja kävivät meilläkin. Tiistaina tuli ilmoitus kaikkia kunnan työntekijöitä koskevien yt-neuvottelujen käynnistämisestä. Huomenna asiasta on infotilaisuus ja koko ruljanssin pitäisi olla marraskuun loppuun mennessä hoidettu. Huhhuh! Eilen oli paitsi kuopuksen arviointikeskustelu, (josta ei tässä sen enempää - tuolla lopussa saatte jotain kuvaa asiasta...) myös koulun vanhempainyhdistyksen hallituksen kokous. Siellä päätettiin polkaista käyntiin adressin, jossa vastustamme kuningasideaa sijoittaa koululaisia 60-luvulla rakennettuihin peruskorjaamattomiin tiloihin. Pian saan taas onneksi levätä, molemmat pojat ovat koko viikonlopun poissa. Kuopus lähtee tänään jo isälleen ja esikoinenkin on perjantaista sunnuntaihin Maata näkyvissä -festareilla. Ah ihana rauha. Paitsi että minä suunnittelin Suurta Joulusiivousta Siiderin voimalla ®. Harvoin on sellainen olo, ettei malta odottaa pääsevänsä jynssäämään.



Ei Elimäki vaan Muumilaakso.


***

Ennustus. Ihan tällaisilla vaatimattomilla ennustajanlahjoilla saatoin veikata, että kuopuksen arviointikeskustelusta tulisi aika veikeä. Olivat tehneet itsearvioinnin ja täyttäneet palaute- ja toivelomakkeen etukäteen. Kuopus oli kuulemma toivonut "keväällä enemmän ulkoliikuntaa (ja ehkä vähän kaljaa). Vitsi, vitsi". Minä puolestani toivoin todella, että opettajalla olisi huumorintajua... Oli sillä ja keskustelu meni kaikin puolin hyvin.

Sama poika röyhtäisi kuuluvasti juotuaan lasin mehua. Sen tavallisen "anteeksi" -sanan sijaan hän sanoi: "En se minä ollut, se oli Pirkka". Ja tavallaan se oli tottakin, kuulemma. Olihan mehu Pirkan.



Esikoinen sen sijaan viihdyttää minua syntymäpäivälahjansa kanssa. Ostin hänelle Elimäen tarkoitus -kirjan, ja se kyllä osui ja upposi. Ja osuu ja uppoaa minuunkin.

Tikkurila. Maalin sekoittamiseen kertaalleen käytetty puukeppi, joka varastoidaan ikuisiksi ajoiksi vajaan.

Toijala. Katse, josta huomaa toisen olevan aivan liian päissään jotta hän ymmärtäisi mitään siitä mitä hänelle on sanottu viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana.

Turakka. Peruuttamaton ja vanttera pieru, joka pääsee korkea-arvoisen henkilön läsnäollessa ja joka kuulostaa melko lailla ohikulkevalta mopolta (mutta ei riittävästi).

Turenki. Pieru, jonka jälkeen toivoo seurueen puhkeavan puhumaan mahdollisimman nopeasti.

Töölö. Hyytynyt tahna, joka jää ketsuppipullon suuaukon reunukseen halvoissa kahviloissa. "Suomen älymystö on juuttunut töölöön." - Paavo Haavikko.
(Lainaukset kirjasta Elimäen tarkoitus.)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Travoltan seikkailut

Kuopuksen Liskojen yöstä tuli kaikkiaan neliosainen saaga. Minäkin pääsin kärryille kun tarpeeksi monta kertaa selitettiin. Discossa hulluna tanssinut kaveri siis kaatui, satutti kylkiluunsa ja pyörtyi kivusta. Sen jälkeen alkoi tapahtua - hän putosi metallijalkansa kanssa (hmm, satutti siis vissiin kaatuessaan myös sen) putkeen joka johti erinäisiin seikkailuihin. Kaikki, mitä ensimmäisen sarjakuvan lopussa tapahtui, paljastuikin sitten toisessa osassa uneksi tai houreeksi. Tanssija huokaisi helpotuksesta herätessään, mutta liian aikaisin: astui sitten oikeasti lattiassa olevan pettävän laatan päälle ja tipahti onkaloon. Keskimmäisessä rivissä näkyy, että tässä onkalossa oli keppejä ja ulokkeita seinillä ja ne riistivät yksi kerrallaan vaatteet miehen päältä (vasemmalla). Kädet perintökalleuksien suojana (keskimmäisenä) hän tipahtaa lopulta saunaan (oikealla). Siellä ei näemmä enää tarvitsekaan sitten peitellä mitään...




Kolmannessa osassa hypätään takaisin onkaloon ja kohti tanssipaikkaa. Siellä aiheutuu kaaos ilkialastomasta Travoltasta. Nainen pyörtyy mutta mies ihailee toisen rohkeutta ja pyytää nimmaria ("kun miehethän tykkää alastomista"). Tanssija kaivaa "suustaan niljaantuneen paperinpalan ja pepustaan kynän" ja antaa nimikirjoituksen. Tarina päättyy tähän. Mutta eipä hätää. Seuraava on jo tekeillä. "Sen nimi on Istu ja pala. Kirjaimellisesti!" kertoi taiteilija.


***

Kahvi. Ilman kahvia ei pääse liikkeelle. Kaksi kuppia maitokahvia aamulla on minimi. Päivällä ei ole niin väliksi, mutta aamukahvit on saatava.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Onnea esikoinen!

Voi hyvänen aika. Minulla on 16-vuotias poika! Mihin nämä vuodet ovat oikein kuluneet? Majassa asuu ajatteleva, tiedostava, järkevä ja itsenäinen teini, ja vasta se roikkui olkapäällä niin pienenä, ettei painoa juuri tuntenut. Sitten pian alkoikin jo kyselyikä joka ei meinannut loppua lainkaan. Olin ikionnellinen, kun neljän vuoden tauottoman tiedonhalun jälkeen saatoin toisinaan sanoa kysypä huomenna opettajalta. Ensimmäisenä koulupäivänä sain saattaa hänet koulun pihalle, mutta muistan edelleen sen toisen päivän, kun katse seurasi pientä loittonevaa selkää ja suurta reppua niin pitkälle kuin vain oli mahdollista. Oli omituista, kun lapsella alkoi olla oma elämä, sellainen, josta minä en tiennyt mitään. Hänellä oli esimerkiksi kaksi luottovastaantulijaa ensimmäisten kouluvuosien aikana, joilta hän aina kysyi kellonajan. Varmisti, ettei vain myöhästyisi. Järkevä ja pragmaattinen jo silloin. Asia selvisi minulle joskus paljon myöhemmin, kun kävelimme kylillä ja hän iloisesti tervehti toista näistä ihmisistä. Tästä tuli sittemmin yläasteen ajaksi hänen englannin-opettajansa.


Sairaalassa 16-vuotta sitten. Ikää n. 5h.


Yläasteaika jotenkin vain vilahti ohi. Olin ikionnellinen, kun teini ei osoittanut kiinnostusta tupakka- taikka alkoholikokeiluihin. On aina ollut muutenkin hyvin omanlaisensa. Rohkeasti. Puhuimme asioista paljon ja puhumme edelleen. Ei ole montaakaan viikkoa, kun nyt lukion ensimmäistä luokkaa käyvä esikoinen totesi, että "Mä välillä jo ajattelen sitä, että kun muutan kotoa pois, et sitten ei ole äitiä siinä koko aikaa. Se on varmaan outoa!" Nyyh. Sanoin, että aina voit soittaa ja jutella, kaikista mieltä painavista asioista. Tähän hän: "Enkö mä oo jutellutkin?" On se. Toinen nyyh. Rakas iso kuusitoistavuotias esikoiseni!




Kun kaivoin esiin tuota kuvaa viiden tunnin ikäisestä esikoisesta (ja 28 vuotiaasta Marjaanasta...) sattui silmiin muutama muukin otos. Katsokaa tuota kollaasin vasemman laidan kuvaa: poika on tuskin banaania suurempi. Minulla on edelleen potkupuku tallessa ja se on mitättömän pieni. Ainoa vaate, joka ei ollut aivan liian suuri esikoiselle kun se syntyi. Oikealla ylhäällä onnellinen kirjastonhoitajan poika - äidin ylpeys... ja alhaalla "hyvä äiti" syöttää lapselle herneitä ja polttaa näemmä samalla tupakkaa.


***

Uneton. En ole *kop kop* onneksi joutunut poikien takia viettämään unettomia öitä konkreettisesti enää moneen vuoteen. Kuvainnollisesti en varmaan juuri koskaan. Olen siitä kiitollinen. Mutta yhden harmaan hiuksen minä löysin! Apua! 

maanantai 10. marraskuuta 2014

Hullu viikinki

Esikoisen toinen koeviikko päättyy tänään. Viisi koetta viitenä peräkkäisenä päivänä. Tai olihan tässä viikonloppu välissä, kun koeviikko on järjestetty mielestäni järkevästi tiistaista seuraavan viikon maanantaihin. Edellisenä päivänä on ns. pohjatunti, jolla kerrataan kokeisiin ja opettajalta voi vielä kysyä epäselviä asioita. Muuten näillä viikoilla ei ole opetusta lainkaan, vain aikaa lukea kokeisiin - vähän niin kuin harjoittelua ylioppilaskirjoituksia ja lukulomaa varten. Minun aikanani ei vielä tällaista systeemiä ollut, ei tosin samanlaista kurssimuotoista lukiotakaan. Tuo viisi koetta perä jälkeen kuulostaa pahemmalta kuin se onkaan. Kun yksi koe on matematiikka, johon ei "tarvitse lukea" ts vain kerrataan - ja esikoinen nyt ei tee sitäkään, matematiikka on hänellä niin vahva. Toinen on fysiikka, joka sujuu omalla painollaan ja pienellä kertaamisella, samoin englanti, siis meillä. Ainoat lukemista vaativat aineet ovat olleet yhteiskuntaoppi ja elämänkatsomustieto. Ja toiseen niistä oli aikaa lukea koko viikonloppu.





Minusta esikoinen on suoriutunut aivan yli odotusten: matematiikan kokeesta tuli se kymppi niin kuin aina, englannista 9 1/2 ja fysiikasta 10-. Edelliskurssin arvosanat olivat samaa luokkaa: kaksi ysiä ja kaksi kymppiä. En minä yllättynyt ole, mutta äärettömän iloinen ja onnellinen. Siitä olen erityisen ylpeä, että vaikka elämänkatsomustiedon kurssi (ja kaksi seuraavaakin) on opiskeltava itsenäisesti, ei se ole tuottanut suuriakaan vaikeuksia. Poika teki lukusuunnitelman, koska hänellä oli uskontotuntien aikana monia monituisia hyppytunteja lukujärjestyksessään, ja pysyi siinä hyvin. Teki lukiessaan muistiinpanoja ja lueskeli niitä ja kertasi kirjaa tenttiin. Se kuulemma meni ihan hyvin, vaikka jännitti etukäteen. Oli nimittäin ensimmäinen et:n koe ikinä eikä esikoisella ollut mitään käsitystä millainen se voisi olla. Lisäksi pitää tehdä kirjoitelma Areenasta katsottavan dokumentin pohjalta kun läsnäolotunteja ei ole ollut lainkaan. Kirjoitustyöt hän jätti suosiolla koeviikon jälkeiseen aikaan, koska deadline on kuulemma "jouluun mennessä". Ihanaa, että se osaa ottaa rennostikin, taikka järkeistää, ihan miten vaan. 


***

Nauru. Nauru tarttuu.

Viime aikoina on mielessä ollut:

Nauravan kulkurin nauru.

Kahvituntiemme tyrskähdykset. Työhyvinvointia parhaimmillaan!

Vitsailu ja nauru arjessa poikien kanssa. Avara Luonto on viime aikoina kirvoittanut ihan hulvattomia hihityksiä. Meillä tuntuu kuopuksenkin kanssa olevan samantyylinen huumorintaju.

Nauratti myös vähän tuo kuvituksena oleva "Hullu viikinki". Varsinkin tuo ...ööö... sukukalleuksien tienoilla töröttävä miekka.

Ihan parhaat naurut sain tässä yhtenä aamuna kun menin ruokkimaan pupuja. Ne nousivat tapansa mukaan takajaloilleen kysellessään nopeampaa palvelua. Onnistuin käännähtämään ruokaa pitävän käteni kanssa niin, että toinen seurasi katseellaan sitä ja kellahti selälleen. Tyrsk!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Lunta tupaan

Jos vaikka kirjoittaisin siitä työterveyskäynnistä, joka melkein katkaisi kamelin selän. Olin jo käynyt tapaamassa työterveyshoitajaa ja mietimme hänen kanssaan suunnitelmia jatkon suhteen. Minä olen lopen kyllästynyt siihen, että altistukseni vuoksi voin huonosti työpaikalla. Samasta syystä olen itse vapaaehtoisesti tehnyt lyhennettyä työpäivää. Astma oireilee sen verran nytkin, että kuntoni tuskin koskaan kestää palata täysipäiväisiin hommiin. Olen edelleen sitä mieltä, että on kohtuutonta kärsiä tämä kaikki omissa nahoissani - siis taloudellisesti. Siispä lääkärin kanssa vaihtoehtoja läpikäymään.

Niitä ei kuulemma ole. Sain toistuvasti kuulla, että tämä on kinkkinen tilanne (jep, tiedän!) eikä mitään helpotusta ole näkyvissä. Lupasi konsultoida jotakuta ja varata vielä soittoajan, mutta eiköhän tämä ollut tässä. Käynnin jälkeen itkin vessassa pari minuuttia, kokosin itseni koska kuopuksen luokka oli tulossa laittamaan muuminäyttelyä, ja olen koittanut olla ajattelematta koko asiaa. Hyvä esimerkki siitä kuinka pääni toimii: nyt olen jo jonkinlaisessa lannistuneen hyväksymisen tilassa ja ajattelen, että eipä sitä koskaan kuitenkaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Tehdään sitten leppoisaa lyhyttä päivää. Vaikka toimeentulo on niukka ja eläke tulevaisuudessa vieläkin niukempi, on sitä vissiin turha nyt surra ja huolehtia. Jos en voi sille mitään tehdä niin sitten elän sen asian kanssa ja katson aikanaan mitä tapahtuu. Nyt mennään näillä vaikka ahdistaakin aika lailla.




7.11. aamulla pihalla odotti yllätys.




***

Testi. Jos tämä on vaikka joku testi? Kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa. Minusta tuo sanonta on nykyään aivan kamala. Miksi joidenkin pitää kantaa kuitenkin kohtuuttoman paljon enemmän kuin toisten (enkä nyt tarkoita itseäni, vaikka onhan tämä hankala tilanne)?

lauantai 8. marraskuuta 2014

Liskojen yö

Jos kuopus olisi pienempi, olisin ollut huolissani, kun vietti niin pitkän aikaa hiirenhiljaa huoneessaan. Tässä iässä se voi onneksi merkitä muutakin kun töllöntöitä. Sarjakuvainnostus näyttää taas palanneen. Illalla poika esitteli minulle taitetun A4-paperillisen vauhdikasta tarinaa nimeltä Discojen yö.





Oli pakko kuvata alle pari yksityiskohtaa: 
vasemmalla ylhäällä kansikuva ja sarjakuvan nimi
alhaalta ylös kulkee tarinan dramaattinen alku "miehiä ja naisia tanssimassa", 
melkoista jorausta Daddy coolin tahdissa ja Huom! banaaninkuori 
sitten onnettomuus!
Ja mitä tapahtui uhrin kylkiluille... (Oikealla ylhäällä)
Oikealla alhaalla takakansi ja tavaramerkki "Kiistä kaikki yhtymä".




Tuon kylkiluun murtumisen jälkeen tapahtumat käyvät niin lennokkaiksi, että putosin kärryiltä, mutta jospa kaikki selviäisi, kun tarinaan tulee jatkoa. Ylemmässä kuvassa nimittäin näkyy, jos oikein tihrustaa, että oikeassa alakulmassa luvataan "Jatkuu". Sitä odotellessa...


***

Voitto. Järjen riemuvoitto. Kirjoitin vähän aikaa sitten, että kunnan asiat ahdistavat. Niin todellakin. Meillä on puolen vuoden päästä satoja neliöitä tyhjää tilaa, kun toisen asteen oppilaitos muuttaa kaupunkiin. Samaan aikaan eniten kasvavalla sivukylällämme (sillä, joka on lähinnä kaupunkia) koulu ja päiväkoti ratkeavat liitoksistaan. Yksi plus yksi on loogisesti kaksi. Lopputulema olisi se, että sivukylän koululaisia kelkottaisiin keskustaan, päiväkoti jatkaisi edelleen epätarkoituksen-mukaisissa koulun tiloissa ja tyhjilleen jäävät tilat saataisiin uudelleen käyttöön. Asiassa on vain yksi mutta, ja se on sitäkin suurempi. Vapautuvat tilat on rakennettu 1968 eikä niitä ole peruskorjattu. Toisen asteen oppilaitoksen muuton yksi syy henkilökunnan ja oppilaiden mukaan on sisäilmaongelmat. Olen lukenut raportin kiinteistön kunnosta ja se oli ikävää luettavaa. Nytkö sitten siirretään lapsia ehdoin tahdoin epäterveeseen rakennukseen? Peruskorjaus taas tulisi maksamaan paljon eikä sen täydellisestä onnistumisesta ole mitään takeita. Olisiko kuitenkin viisaampaa laittaa rahat uuden päiväkodin rakentamiseen sinne, missä akuutti tilaongelma on?

perjantai 7. marraskuuta 2014

Ihan raaka kakku

Puuh, minulla alkoi viikonloppu. Mahtavaa! Eilen oli jo siedettävä päivä töissä (vain yksi päiväkotiryhmä, yksi luokka ja yksi kustantajan luettelo selattavana, niin, ja kassan ja laskujen vienti). Sitten saatoinkin lopettaa päivän lyhyeen samoihin aikoihin kun kuopus pääsi koulusta. Ystäväni hermoratahieroja kävi kotikäynnillä - ihanaa - ja toinen ystävä sitten kahvilla. Sääli, ettei viikonlopun kunniaksi leipomani (raaka) sitruunajuustokakku ollut silloin vielä valmis. Se oli nimittäin ihan sairaan hyvää. En vieläkään lakkaa ihmettelemästä noita raakaleivonnaisia: ne ovat herkullisia mutta periaatteessa ihan terveellisiä. Tuohonkin tuli kookoshiutaleita, manteleita, pähkinöitä, sitruunaa, kookosöljyä sekä makeutuksena taateleita ja hunajaa - eikä kumpaakaan näistä edes mitään järjettömiä määriä. Niinpä kakkua voikin sitten syödä järjettömiä määriä hyvällä omallatunnolla. Paitsi ettei edes voi, sen verran tuhtia tavaraa se on. Seuraavaksi on ehkä pakko kokeilla samasta kirjasta - Maria Lönnqvist, Raakaleipurin parhaat kakut - versiota porkkanakakusta. Olen tähän saakka pitäytynyt suklaisissa, mutta nyt aion laajentaa repertuaariani.


Jotenkin tuo minun versioni ei ollut ihan yhtä näyttävä
kuin alkuperäinen, mutta maukas se oli yhtä kaikki!


Minä aion käydä tänään suunnitelmallisesti kaupassa ja toivon, että voin sitten linnoittautua koko viikonlopuksi kotiin. Lueskelemme, pelailemme, kutsumme ystäviä kylään, saunomme, vötkistelemme. On rentoutumisen aika!


***

Korsi. Kävin työterveydessä selvittämässä mitä tilanteelleni työpaikalla (altistuksen suhteen) voi tehdä. Taisi mennä se viimeinenkin oljenkorsi. 

torstai 6. marraskuuta 2014

Käy Muumilaaksoon

Jotenkin osuvasti luin eräästä blogista, että eilen oli stressitietoisuuden päivä. Minä olen tiedostanut pienoista stressiä parina menneenä päivänä. Tiedostan myös, että normaalisti työtahtini ja elämäni muutoinkin on varsin leppoisaa, jopa verkkaista. Siitä voi siis olla onnellinen. Onnellinen olin myös siitä, että kuopuksen visiitti isälleen siirtyi tällä viikolla keskiviikoksi - sain tervetulleen "vapaaillan". Tänään onkin sitten vain hyvin lyhyt työpäivä ja sen jälkeen alkaa viikonloppu. Eilisestä sen verran, että kun koko päivä on aikataulutettu (tyyliin 8-9 työterveys, 9.30 näyttelyn pystytys ja avajaiset, jotka saatiin juuri parahiksi päätökseen kello 11 kun oli tapaaminen kirjaedustajan kanssa) aiheutuu siitä näemmä minulle helposti stressiä ja pasmat menevät sekaisin. Jäi siinä lounas nauttimatta ja vasta iltapäivällä pääsin katsomaan mitä työmaalle oikeasti kuuluu, oltuani siis tiistainkin sieltä poissa, koulutuksessa. Ja lukemaan sähköpostejani, tekemään rästihommia. Tällekin päivälle jäi vielä ihan mukava suma. 




Mutta siitä näyttelystä. Ai että miten upea muumimaailma me saatiin kirjastolle. Kuopuksen luokka oli askarrellut Muumilaakson, muumimamman hillokellarin ja ideoinut uusia muumipostimerkkejä. Uusi opettaja yhdistää eri aineita luovasti yhteen ja kannattaa projektimaista oppimista. Tuossakin on hyödynnetty syksyn sadonkorjuuteemaa kuvaamataidon, käsityön ja ympäristöopin tunneilla. Muumimaailman teossa yhdistyivät paitsi kuvaamataito ja käsityö, myös äidinkieli ja kirjallisuus, historiakin - ja ehkä vielä montaa muutakin asiaa joita en tässä edes osaa tulla ajatelleeksi. Pidimme oikein avajaisetkin sitten, keksejä ja mehua oli tarjolla kirjaston puolesta. Minä laitoin ahkerien apulaisten kanssa esille myös kirjanäyttelyn.




On pakko vielä palata tuohon itse Muumilaaksoon ja sen yksityiskohtiin jossain tulevassa postauksessa. Se on oikeasti aivan huikea!


***

Multa. On jo aika jäässä, vissiin, vaikka ilmat vaihtelevat vallan paljon. Onneksi sain jo hyvissä ajoin aikaiseksi piilottaa parit kukkasipulit, niin on keväällä taas mitä odottaa. Nyt pitäisi viikonloppuna saada vielä pari puutarha-asiaa varastoon. Miten se voi joskus olla niin vaikeaa?

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pää pensaaseen - ei kun pahvilaatikkoon

Yksi blogikirjoitus tässä vast ikään antoi ajattelemisen aihetta. Kaikki mitä tarvitsee. Minä kipuilin eilen taas vähien varojeni kanssa, mutta muistin sitten tuon tekstin ja mietin taas mitä eroa - todellakin - on sillä mitä vain haluaa ja mitä oikeasti tarvitsee. Minulla on periaatteessa kaikki mitä tarvitsen: puhdas koti, toimiva auto, työpaikka ja ihania ystäviä. Pojista nyt puhumattaakaan. Meillä on myös leipää pöydässä, tuoreeseenkin varaa ja ruokatili pahan päivän varalle. Vaikka jatkuva pennin venyttäminen välillä rassaa, niin ei sovi unohtaa, että minulla jo on kovin paljon. Ja meillä. Se kävi selväksi myös eilisessä koulutuspäivässä, jossa oli vieraita lahden takaa. Ei ole kirjasto-olot Virossa lähimainkaan näin hyvät kuin täällä. Seminaari oli muutenkin mielenkiintoinen ja antoi ajattelemisen aihetta. Ammatillisesti. Pureskelemiseen menee tovi.

Mutta olin minä poikki intensiivisen päivän jäljiltä. Käytännöllisesti katsoen aamu kuudesta ilta kahdeksaan matalalentoa MasterChefin mittaista tervetullutta taukoa lukuunottamatta. Aamutoimet poikien kanssa, kouluun vienti ja minä bussiin. Koko päivän seminaari, jonka ruokatauolla kipitin hoitamaan kaupunkiasioita ja kahvitauolla oli pikatreffit entisen kollegan kanssa. Pitäisi kyllä ehdottomasti nähdä ajan kanssa uudemman kerran. Sitten takaisin maalle ja kuopus ip-kerhosta. Sovittiin vielä koululla opettajan kanssa tämän päivän näyttelyn pystytyksestä, käytiin kaupassa ja nopea ruoka pojille. Iltapalan jälkeen oli kyllä takki totaalisen tyhjä.





Jaksoin minä silti nauraa pupuille. Uusin "aktivointilelu" on kapea pahvilaatikko johon pudotamme ruokaa. Aivan hulvatonta temuamista tötterön kanssa ennen kun kaikki pelletit on syöty. Sääli, ettei sitä saa kunnolla kuvattua, mutta ei ehkä ole mitään niin hullun näköistä kuin pupu, joka työntää päänsä liian syvälle laatikkoon...



***

Sinisiipi. En tiedä miten minulle tuli tästä mieleen ihanainen Mags ja hänen korukauppansa. Alesta huolimatta olen onnistunut pitämään näppini erossa - niin, nehän oli todellakin kaksi eri asiaa, mitä haluaa ja mitä tarvitsee. Yksi tietty sammakko sieltä kyllä kovasti huutelee. Muuttuisikohan se prinssiksi jos sitä suutelisi?

tiistai 4. marraskuuta 2014

Onnelliset (halo)geenit

Jos eilen teksti oli sillisalaattia, niin sitä on tämä viikkokin - noin niin kuin työmielessä. Eilen menin poikkeuksellisesti iltavuoroon. Aamupäivällä eksyin ex tempore taas ystävän luo vedenhakureissulla (ei ollut uusia tiedonantoja lähteellä). Oli hieno ja intensiivinen keskusteluhetki. Kotiin ajaessa hoksasin, että esikoiselle piti laittaa ruokaa ja se jäi vierailun vuoksi tekemättä. Pirautin töihin ja kerroin tulevani vähän myöhemmin. Ihanaa, että työ ja työkaverit joustaa. Niin joustan minäkin,  kuopus tuli sitten työpaikalleni iltapäiväkerhosta. Olin varannut ruoat ja viihdettä ja ilta meni ihan mukavasti. Usein en kuitenkaan tätä työn ja perheen yhteensovittamista halua harrastaa. Esikoinenkin oli saanut sopan lämmitettyä ja kerrannut kokeisiin. Tänään alkaa koeviikko.

Minulla puolestani on tänään koulutuspäivä lähikaupungissa. Huomenna on työterveyslääkärille tunnin aika ja sitten kirjastolla muuminäyttelyn pystytys ja avajaiset koululaisten kanssa. Yksi kaupparatsukin siinä vierailee. Torstaina olen puolestani sitten aamuvuorossa, kun kuopus käy isällään keskiviikkoiltapäivästä torstaiaamuun tällä viikolla. Torstaina taas käy yksi koululuokka, jolle olen luvannut esitellä lukudiplomikirjoja. On tässä taas yhdeksi viikoksi lentämistä. Mutta eipä silti, edelleen tuntuu, että virtaa on ruokavalion johdosta kuin pienessä kylässä, joten mennään sitten eikä meinata. Eikä välitetä siitä, että vedin eilen sylkeä henkeen niin että meinasin tukehtua tiskissä. Kollega ei uskaltanut hakata selkään ettei saa syytettä pahoinpitelystä. Ei välitetä siitäkään, että kävelin pitkin ovenkarmeja hetki tämän jälkeen. Jotenkin päässä heittää kun on kakkossilmälasit nenällä. Köh...


***






Oraakkeli. Ei tarvitse olla kummoinen oraakkeli, että arvaa, mitä tuossa taulussa luki ennen esikoisen käsittelyä. Kuvitus on minun käsialaani.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Sillisalaattia

Viikonloppuna on aikaa lueskella lehtiä. Jotkut "uutiset" saavat totta totisesti mielikuvituksen laukkaamaan. 

Tutkimus: seksi yli 20 naisen kanssa vähentää miehen syöpäriskiä. Yhtä aikaa? Mutta entäs sitten sellainen tilanne, että miehellä on ollut 18 seksikumppania ennen nykyistä vaimoa. Mitä hittoa sellaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Onneksi en ole mies!

Autosi voi todistaa oikeudessa sinua vastaan. En tiedä teistä, mutta minulle tulee hauskoja mielikuvia todistajanaitiossa hurisevasta kiesistä. Josta tulee etsimättä mieleen meillä päin kulkeva legenda eräästä tunnetusta (jo edesmenneestä) paikallisesta, joka sai aikanaan kutsun oikeuden eteen, koska hänen koiransa oli purrut jotakuta. Tarinan mukaan miekkonen raotti oikeussalin ovea, tyrkkäsi koiran sisään ja hukkasi perään: "Selvitäpä omat sotkus!" ja poistui paikalta.

No mutta asiaan. Viikonloppu on siis vietetty ja arki alkaa. Perjantaisten "pikkujoulujen" lisäksi kävin tietysti pyhäinpäivänä viemässä hautausmaalle kynttilän. Sinne muualle haudattujen muistomerkille, kuten aina. Minä olin myös evakossa ystävän luona kun esikoiselle tuli kavereita kylään ja halusivat rauhassa laittaa tuorepastaa ja pannacottaa. Ihanan tervehenkistä viikonlopun viettoa nuorilla miehillä. Kaikki oli siivottu ja astianpesukone jurnutti kun tulin kotiin. Pastaa oli jäljellä minullekin ja vielä ystävälle, joka on näiden kaikkien nuorten miesten entinen opettaja, viemisiksi. Eilen harrastettiin lastenkulttuuriakin kuopuksen kanssa. Saimme nauttia hulvattomasta musiikillisesta annista ja hauskaa oli - kumpaisellakin.


Tällainen velho tuli kotiin



***


Lelulaatikko. Sellaisia meillä ei ole enää hetkeen ollut. Viimeisinkin tyhjennettiin kirpputorilla ja kuopus sai mukavasti taskurahaa. Tai onhan meillä tietenkin ne legolaatikot ja kaapin kätköissä roolivaatteita ja lelujakin. 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kuuntelen Paulaa

Kävimme perjantaina kaupungilla. "Se oli virhe!" Vaikka emme ajaneet markettia edemmäksi, oli joka paikka ammuttuna täyteen ihmisiä. Esikoiselle piti kuitenkin löytää talvitakki ja sitten viedä hänet äitini luoksi yökylään. Kaiken kansanvaelluksen keskellä saimme asiamme hoidettua joutuisasti ja saatoin taas kerran todeta ääneen esikoiselle, että hänen kanssaan on äärettömän helppoa ja mukavaa olla ostoksilla. Löysimme hyvän takin alle satasella ja ihana äitini maksoi siitä puolet. Meidän osuutemme olikin siis vähintäänkin kohtuullinen.




Jotenkin siinä vaan kävi niin, että perjantai-illasta tuli pikkujouluilta. Kyllä, olen tietoinen, että ajoitus oli ehkä varhaisin ikinä, mutta kaikki alkoi kuin varkain maitopurkista. Esikoiselta jäi luomukevytmaito jonka päiväys oli juuri menossa vanhaksi. Yleensä piilotan tällaiset pannukakkuun, mutta kun lapsia ei ollut lähimaillakaan, päädyin kaappien ruoppaamisen jälkeen riisipuuroon. Siitähän se sitten lähti ja karkasi käsistä. Löysin jo Alkosta saksalaisen Glühweinin luomuna ja jälkiruoaksi vielä pipareita. Kelpasi siinä seurata Paula Koivuniemen päivää Vain elämää -sarjassa.

Luun kurkkuun taisi laittaa Toni vaikka Hintelän Elastisen esitys olikin minun suosikkini. Niin, ja Tyyne Syväskökkö-Lipasti oli tietenkin varsin hurmaava.


***

Onpa tullut viime aikoina poikkeuksellisen paljon lapsiaiheisia hakusanoja. No, minä, kaikkien alojen erityisasiantuntija, voin kyllä auttaa ja kommentoida näitä.

ekaluokkalainen kotityöt - varmasti jo jotain tämän ikäiselle löytyy. Omat tavarat on laitettu paikoilleen jo pitkään ja siivouspäivänä osallistuttu ainakin oman huoneen siivoamiseen. Roskien vienti? Astianpesukoneen aterinosan tyhjentäminen? Meillä noiden lisäksi myös lasi- ja metallijätteen vieminen. (Esikoinen hoitaa biojätteen ja astianpesukonehommat muuten.)

etupylly  - huokaus. Mitä uutta tähän nyt oikeasti voisi sanoa? Lapset eivät tule pyllystä. Pylly on pylly ja etupuolella on jotain muuta. Mutta ei etupyllyä!

lapsen itsehillintä - se kasvaa iän myötä, mutta aikuisen pitää olla tukena ja auttaa tässä kehityksessä. Ensimmäisenä vaikkapa olemalla hyvänä esimerkkinä. Ja tällä en todellakaan tarkoita, että lasten nähden ei saa suuttua, vaan ihan päin vastoin. Mistä se lapsi oppii, että negatiivisetkin tunteet on ok, jos äiti vaan puree hammasta ja hymyilee vaikka vituttaa kuin pientä oravaa? Se jutun juju onkin se, miten kiukkunsa sanoittaa, purkaa ja käsittelee. Aikuinenkin. Lasta pitää tunteidenkäsittelyssä ohjata: toista ei satuteta, missään olosuhteissa. Kädestä ei oteta. Mitä näitä nyt on... Suuttua saa mutta sillä on rajat kuinka sen ilmaisee. 

nukkuva lapsi - edelleen maailman kaunein ja ihanin näky. Joka ilta nukkumaan mennessäni katson rauhallisesti uinuvaa kuopusta sydän täynnä rakkautta ja onnea. Esikoisesta näen vain pienen viipaleen, hän kun nukkuu parvella ja valvoo varsinkin viikonloppuisin minua pidempään.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Voi yksinäisen naisen viedä marraskuu



Vai voiko?









No niin nyt alkoi sitten Se Kamala Marraskuu. Ja minä tein heti alkajaisiksi suuren oivalluksen: vaikka asiat ahdistaisivatkin, voi silti olla onnellinen. En tiedä saako tällaista tunnustaakaan, mutta taas, yhä useammin huomaan olevani sikamaisen onnellinen. Pysähdyn sanomaan sen pojille: "Minulla on mukavaa teidän kanssanne. Eikö meillä olekin leppoisaa?" Kotona sujuu, en kuormitu kotitöistä enkä lapsista, pojat auttavat, ovat ihania. Arki soljuu uomissaan. Autolla ajaessa, auringon paistaessa joskus tulee pakahduttava tunne: minulla on - kuitenkin - kaikki hyvin. Minä olen onnellinen. Laulan täyttä päätä ja hymyilen itsekseni kuin irvikissa konsanaan. Ja näitä tapahtuu yhä useammin.

Se, että välillä vituttaa Asiat, ei muuta minun elämääni onnettomaksi. Toki nämä olemassaolevat ongelmat välillä painavat mieltä maahan (altistus, asunto, raha...) mutta ne eivät tee minusta onnetonta. Siinä on iso ero. Ehkä minä olen tottumassa siihen ajatukseen, että tilanne ei tästä kohene ja näen helpommin sen ohi ja yli. Sitä paitsi meillä on leipää pöydässä, kasviksia ja hedelmiä päivittäin ja leivänpäällystäkin useimmiten. Jos leipä ei ole liian leveä meilläkään, niin se ei ole kuitenkaan niin levällään maailmalla kuin vaikkapa tuolla kuvan pölypussimyyjällä. Tai sillä harmonikansoittajalla, joka torstaina kävi kunnassamme esiintymässä ja jolla oli 11 maksanutta katsojaa.

***

P.S. Aamulla oli kymmenen astetta pakkasta kun heräsin. Oikein makea marraskuu.


Mitäs jos taas lähtisi mukaan.