Sivut


tiistai 11. marraskuuta 2014

Onnea esikoinen!

Voi hyvänen aika. Minulla on 16-vuotias poika! Mihin nämä vuodet ovat oikein kuluneet? Majassa asuu ajatteleva, tiedostava, järkevä ja itsenäinen teini, ja vasta se roikkui olkapäällä niin pienenä, ettei painoa juuri tuntenut. Sitten pian alkoikin jo kyselyikä joka ei meinannut loppua lainkaan. Olin ikionnellinen, kun neljän vuoden tauottoman tiedonhalun jälkeen saatoin toisinaan sanoa kysypä huomenna opettajalta. Ensimmäisenä koulupäivänä sain saattaa hänet koulun pihalle, mutta muistan edelleen sen toisen päivän, kun katse seurasi pientä loittonevaa selkää ja suurta reppua niin pitkälle kuin vain oli mahdollista. Oli omituista, kun lapsella alkoi olla oma elämä, sellainen, josta minä en tiennyt mitään. Hänellä oli esimerkiksi kaksi luottovastaantulijaa ensimmäisten kouluvuosien aikana, joilta hän aina kysyi kellonajan. Varmisti, ettei vain myöhästyisi. Järkevä ja pragmaattinen jo silloin. Asia selvisi minulle joskus paljon myöhemmin, kun kävelimme kylillä ja hän iloisesti tervehti toista näistä ihmisistä. Tästä tuli sittemmin yläasteen ajaksi hänen englannin-opettajansa.


Sairaalassa 16-vuotta sitten. Ikää n. 5h.


Yläasteaika jotenkin vain vilahti ohi. Olin ikionnellinen, kun teini ei osoittanut kiinnostusta tupakka- taikka alkoholikokeiluihin. On aina ollut muutenkin hyvin omanlaisensa. Rohkeasti. Puhuimme asioista paljon ja puhumme edelleen. Ei ole montaakaan viikkoa, kun nyt lukion ensimmäistä luokkaa käyvä esikoinen totesi, että "Mä välillä jo ajattelen sitä, että kun muutan kotoa pois, et sitten ei ole äitiä siinä koko aikaa. Se on varmaan outoa!" Nyyh. Sanoin, että aina voit soittaa ja jutella, kaikista mieltä painavista asioista. Tähän hän: "Enkö mä oo jutellutkin?" On se. Toinen nyyh. Rakas iso kuusitoistavuotias esikoiseni!




Kun kaivoin esiin tuota kuvaa viiden tunnin ikäisestä esikoisesta (ja 28 vuotiaasta Marjaanasta...) sattui silmiin muutama muukin otos. Katsokaa tuota kollaasin vasemman laidan kuvaa: poika on tuskin banaania suurempi. Minulla on edelleen potkupuku tallessa ja se on mitättömän pieni. Ainoa vaate, joka ei ollut aivan liian suuri esikoiselle kun se syntyi. Oikealla ylhäällä onnellinen kirjastonhoitajan poika - äidin ylpeys... ja alhaalla "hyvä äiti" syöttää lapselle herneitä ja polttaa näemmä samalla tupakkaa.


***

Uneton. En ole *kop kop* onneksi joutunut poikien takia viettämään unettomia öitä konkreettisesti enää moneen vuoteen. Kuvainnollisesti en varmaan juuri koskaan. Olen siitä kiitollinen. Mutta yhden harmaan hiuksen minä löysin! Apua! 

12 kommenttia:

  1. Onnea vaan multakin! :) Teille kummallekin, sulle siitä, että oot kasvattanut noin hyvän pojan. Vanhoja lapsikuvia kattoessa on jännää, miten voi olla jo pienenä ihan ittensä näköinen, vaikka on isona ihan eri näköinen... kuitenkin niin saman näköinen. Silmät, hymy, ilmeet... piirteet on kypsyny, mutta perusasiat on olleet jo vauvana. Ihan sekava sepustus, en tiiä tajuatko pointtia ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin! Mutta mä oon tosi onneton kattomaan mitään piirteitä kenestäkään - en osaa katsoa ollenkaan omista lapsistani, että kumman näköisiä ne ovat, minun vai isänsä. Yleensä en vieraistakaan lapsista, mutta joskus tulee sellaisia selkeitä oivalluksen hetkiä.

      Niin, ja kiitos! Mulla on ollut aina sellanen tapa, että kun ystävän lapsi täyttää vuosia (ja mennään synttäreille, tai mentiin, ehkä nykyisin olis parempi aikamuoto) niin vien äidille lahjan. Sehän sen työn on tehnyt ;-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mä näytin eilen illalla ton puvun ja yhden vanhat villasukat esikoiselle. Se oli ihan et "ei voi olla totta!" Siltä se mustakin tuntuu, mutta on se. Kuva on muuten otettu Alppikadulla Kalliossa ;-)

      Poista
  3. Onnea esikoiselle ja äidille! Ihania nuo kuvat. Meillä on kuva esikoisesta lattialla makaamassa vatsallaan (3kk) ja ympärillä avattuja kirjoja. Äitini aina nauraa, ettei ole ihme, että pojasta tuli kirjoja rakastava, kun jo pienestä kirjoilla ympäröitiin. Mutta niin näköjään teilläkin. Pienestä se on oppi annettava! Sä saat olla niin onnellinen, kun et ole joutunut lasten takia valvomaan öitä etkä huolehtimaan. Mun kiltti esikoiseni vietti niin rajun teini-iän, että äitiraukka harmaantui täysin sinä aikana. En kyllä valvonut, mutta usein hän öisin soitteli milloin mistäkin. Välillä hakemaan, välillä ilmoittaakseen missä on ja ettei ole hätää. Onneksi tuntuu nyt tilanne parantuneen. Ja kouluongelmiahan meillä on ollut nuorimman kanssa niin riittämiin, että nykyisin syksyllä oikein helpotuksesta huokaisee, kun ei niitä tarvitse koulubussiin kantaa.
    Oikein ihanaa syntymäpäivän viettoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari!

      Kyllä mä osaan olla onnellinen, ettei (ainakaan vielä) ole tarvinut teinin takia olla huolissaan. Tulee kun on sovittu, usein soittaa matkalta että "mä myöhästyn viis minuuttia - ettet huolestu" ja sitä rataa. Nyt se on tulossa koko viikolnlopuksi Maata näkyvillä -festareille, ja aion olla senkin suhteen luottavainen. Lähtevät seurakunnan järjestämälle reissulle fiksujen kavereiden kanssa. Mukana on myös seurakunnan nuorisotyöntekijä, joten eivät laittane Turkua ihan sekaisin ;-)

      Mukavaa, että teilläkin on rauhoittunut! Mitä lukemiseen tulee, niin esikoinen ei ole kova lukemaan ainakaan kirjoja, mutta onneksi siitä ääneelukuajasta on jäänyt ainakin hyvä kielitaju. Oli musitaakseni vajaan kuukauden ikäinen kun mäkin tein saman kun sä: laitoin Maisa-kalenterin sen viereen ja katseli värikästä kuvaa,. Sitten ruvettiin lukemaan pikku hiljaa. Lehtiä (Tiede, Tieteen kuvalehti) se lukee mikä on tietysti hyvä asia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hii, kiitos! Poika itse on edustamassa Nuorisovaltuustoamme koko maakunnan yhteisessä kokouksessa. Menee sen jälkeen synttäripäivälliselle äitini ja häne miehensä kanssa. Kuin oikea sankari ikään.

      Poista
  5. Onnea molemmille ja et kyllä usko, mut me ollaan samanikäisiä. Mä olin kans 28, kun esikoinen syntyi :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIKÄ, nyt puuttuisi vielä, että oltais oltu samaan aikaan laitoksella. Mutta sä kyllä oot jo lähtenyt kun mä tulin - paitsi että olin useamman viikon ennen synnytystä makoilemassa Kättärillä!!!

      Niin, ja kiitos!

      Mites se teidän tokaluokkalainen, eihän se vaan oo syntynyt äitienpäivän aikaan kun nää vanhimmat on isänpäivän kavereita?

      Poista
    2. Pienin on helmikuun alun lapsia eli Vesimies :) Ja mä olin Naikkarilla :D

      Poista
    3. No mä sit lueskelinkin vähän taaksepäin ja hoksasin, että eri sairaalat, sentään!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana