Sivut


torstai 31. heinäkuuta 2014

Mitenkäs tässä nyt näin kävi?

Esikoinen soitteli minulle tiistaina töihin, että saako lähteä kaverin ja tämän äidin kanssa mökille. Mikäpäs siinä, pakkausohjeita puhelimitse, paitsi ettei se niitäkään tarvitse. Kyselin vaan että söitkö ja onko automaattikortti ja vähän käteistä, dödö, hammasharja ja -tahna. Pari muutakin juttua tentattuani - ja saatuani kaikkiin joo, joo, on, on -vastauksen - päästin hänet lähtemään. Tarkoitus oli tulla huomenna takaisin, mutta jotain tuli eteen ja palaavatkin jo tänään. Silti minulle avautui taas sellainen pätkä, että molemmat pojat ovat matkoillaan ja minä ihan itsekseni. Toki töissä osan aikaa mutta jää sitä muuhunkin käyttää. Heti samana iltana käväisin ystävän luona iltavierailulla ja sovimme yhteisestä reissusta lähikaupunkiin eiliselle päivälle työpäiväni päätteeksi. 

Olimme esikoisen kanssa katsoneet ensimmäisen kurssin aineet ja kirjatarpeet, joten kävin hakemassa ne käytettyjen oppikirjojen liikkeestä. Ihanasti kuuteen jaksoon jaoteltu lukuvuosi hellii myös minun kukkaroani. Jaksossa ei ole hirveän montaa ainetta kerrallaan, joten pikku hiljaa voi kirjoja ostella. Myös koululla on lainauspiste, josta saa panttia vastaan kirjat joita ei omaksi asti tarvitse. Lähinnä tämä siis toimii niiden aineiden kohdalla, joita ei aio kirjoittaa. Tuo oppilaskunnan systeemi on nerokas: pantti on 10€ ja palauttaessa saa takaisin 9€ jos kirja on kunnossa. Mitä sotkuisempi se on, sitä pienempi on palautussumma. Mikäli kirjaa ei palauta ollenkaan, lähtee vanhemmille lasku. Tuotot käytetään uusiin kirjahankintoihin.



Katsokaas mikä aukesi puutarhassa!



Kaupunkireissu meni mainiosti. Minä sain loistavaa palvelua tuttavalta, haistelin lukion kirjoja ja todettuani ne soveliaiksi, pulitin mielelläni vaaditun summan. Hoitelin muitakin kaupunkiasioita ja palatessa ystävä vielä istahti hetkeksi seuraani ilta-aurinkoon. Myöhemmin saimme sitten seurata aikamoista näytelmää, kun ukkonen pyrki taas esiin. Täällä on nyt ukkostanut ainakin kolmena päivänä peräkkäin. Ihana kesä, ihana elämä!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

To drive or not to drive?

Illalla oli levottomat jalat - kuvainnollisesti - ja piti lähteä ajelemaan. Vetäisin Peppi Pitkätossumekkoni (kiitos Sanna oivasta nimestä) päälle ja päätin käydä tankkaamassa ja katsomassa mitä kantarelleille kuuluu. Ei kovin hyvää, tämän helteen ja kuivuuden vuoksi. Vaikka täällä onkin saatu rajujakin ukkoskuuroja tuolloin tällöin, ei se sienille riitä. Poimin sen verran kun löytyi, ja sain taas oivan iltapalaleivän: kantarellit kuullotetaan (kevät)sipulin ja oikean voin kanssa (ensin tietty sienistä on haihdutettava neste pois, sitten voi laittaa voin ja lisukkeet). Raastetaan reilusti parmesania tai muuta suht voimakasta juustoa. Nautitaan (tumman, paahdetun) leivän päällä. Slurps!




Ajellessa oli aikaa paitsi nauttia maalaismaisemasta myös ajatella sitä sun tätä. Mietin suhdettani autoon ja autoiluun. Ei käy kieltäminen, etteikö yksinäinen maantieajelu loisi ihanaa vapauden tunnetta, saisi minua hyvälle tuulelle. Ja onhan se mukavaa, kun voi noin hypätä autoon ja tehdä retken, mutta voisin elää toisinkin. Jotenkin näkisin meidät keskustassa ja nimenomaan ilman sitä autoa ja siitä koituvia kustannuksia. Minä olen edelleen sen verran tuore auton omistaja, ettei se identiteetti ole kovin syvälle minuun vielä juurtunut. Osaisin varmasti myös pyytää ystäviltä apua tarvittaessa ja käyttää taksia, kuten ennen ajokorttiani tein. Aika monta taksimatkaa saisin näillä vuosikustannuksilla tehdä.

Kyllä minä tiedostan, että monet päivittäisetkin asiat hankaloituisivat (kaupassakäynti, töihin ja ystäville raahautuminen...) ja  että vaikkapa sellaiset mökkireissut, joita olemme tänä kesänä tehneet, olisi aika paljon hankalampi toteuttaa autottomana, samoin naapurikaupung(e)issa ostoksilla käynti. Ennen toki tein senkin junalla tai bussilla ja onnistuisi varmasti edelleenkin. Mutta onko tämä samanlaista epärealistista haikailua kun aikanaan Helsingissä, kun valitin silloiselle poikaystävälleni koko sen ajan kun asuimme yhdessä, etten pidä kaupungista ja ikävöin takaisin Ouluun. Sitten kun erosimme ja olisi ollut hyvä mahdollisuus palata pohjoiseen, tajusin, että elämäni, ihmiseni ovat juuri siellä. Että olin koko ajan "valittanut tyhjästä". Onko minulla autottoman elämän suhteen samanlainen illuusio?

Miten on, pärjäisitkö sinä ilman autoa?

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Mikä se pehmentää pään?

Minulla jotenkin näköjään jää lukeminen ihan tyystin, kun lomailemme kuopuksen kanssa. Tietysti nyt, kun melkein muutimme uimalaan asumaan ja kuopusta pitää vielä vedessä vahtia kuin haukka, se on ollut ymmärrettävää. Mutta muuten ehtisin kyllä, ei se siitä ole kiinni. Joku henkinen lukko vain? Ja on niin helppoa jumittua netin ääreen kun kuopus puuhailee omiaan. Kuitenkin se tämän tästä tarvitsee minua joko kuuntelemaan tai katsomaan jonkun maailman tärkeimmän jutun, auttamaan tietyn legon etsinnässä, tai jotain. Nyt minä heti töiden alettua nappasin kaikki varaukseni sekä pari muutakin kirjaa odottelemaan, josko se lukukärpänen vihdoin puraisisi. Näyttää olevan kovasti dekkaripainotteista tuota Tommi Kinnusta lukuunottamatta, joten tällä viikolla on katsottava sillä silmällä, että löytyisi vastapainoakin. Nyt olisi ainakin aikaa lukea, ja jollei vielä tällä viikolla täysillä nappaa, niin ensi viikolla, lomalla, sitten ainakin.





Hesarissa kirjoitettiin, kuinka kaunokirjallisuus kuuluu kesään ja pehmentää pään. Se on ihan totta. Mutta en ymmärrä mitä väärää siinä on? Miksi kirjallisuuden pitäisi koko ajan opettaa, avartaa, sivistää? (Toki se tekee sitäkin, ihan vahingossa, mutta se on toinen juttu. Ja se mikä laulussa pehmentää pään on lempi...) Kirjojen lukeminen voi olla puhtaasti viihdettä, esakapismia. Minulle ainakin se toimii aika ajoin juuri näin. Niitä sivistäviä ja kultivoituneita teoksia ehtii lukea myöhemminkin, jos siltä tuntuu. Samaisessa lehdessä oli myös hauska juttusarja eri vuosikymmenten kirjoista, jotka kannattaisi lukea. Ehkä ajankuvina, osa, ei niinkään välttämättä kaunokirjallisina merkkiteoksina. Kovin montaa noista en kyllä voi kehuskella lukeneeni, mutta Satu Waltarin Kahvila Mabillon löytyy ihan omasta hyllystäkin.


***

Mitä töihin palaamiseen tulee, se sujui oikein kivuttomasti. Oikeasti hymyilytti ja nauratti työmaan ovella aamupäivällä, kun sinne astelin. Oli mainiota päästä ihmisten ilmoille. Pari ihanaa kanta-asiakasta, jotka käyvät päivittäin lukemassa lehdet, totesivat ääneen kumpainenkin, "että on ollut vähän Marjaanaa jo ikävä". Ai että miten ihana työ minulla on!

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hassu hippi palaa töihin

Rakas ystävä toi minulle Etelä-Suomen reissultaan Gudrun Sjödenin kesäalesta ekopuuvillaisen mekon. Se on kuulemma syntymäpäivälahja hivenen ennakkoon. Menin mekko päällä kekkalehtimaan esikoisen huoneeseen ja poika kysyi epätoivoisella äänellä: "Mikä TOI on? Mee pois!" Hän vihasi mekkoa heti kättelyssä, joten sen täytyy olla ihana. Se ON ihana, värikäs, hassu ja sanoinko jo IHANA? Ja olen tällä helteellä viihtynyt siinä siitä saakka ihan koko ajan vaikka se on vähän antava. Tosin tänään, töiden alkaessa, on vaihdettava vaatetusta. Ainakaan minua ei voinut noissa varoitusväreissä olla huomaamatta kun saapastelin sipsuttelin rannalle. Yksi mielenkiintoinen ranta*kröhöm*uros siellä tuli pariin otteeseen bongattuakin. Flirttaillakin vähän piti - kyllä, osaan minä vissiin vielä. Hih!



Kuvitelkaa sisälle yksi täti-ihminen.
Tai sitten ei...


Viime viikon siis likimain asuimme rannalla kuopuksen kanssa. Ja hyvä niin. Koska tällä viikolla en kyllä sitten ehdi lainkaan. Olen yksin kirjastolla ja kun tekee kolme iltavuoroa ja kahtena muunakin päivänä töitä neljään, ei kyllä juuri muuta ehditkään. Yksinolossa on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta on hienoa hoitaa kaikki, ihan kaikki, itse ja omassa rytmissä. Siitä saa jonkinlaista perverssiä tyydytystä: minä osaan, minä pärjään, minä olen hyvä. Toisaalta olen niin tottunut ihanien kollegoideni seuraan että välillä on vähän yksinäistä, asiakkaista huolimatta. Asiakkaista taas on aina mukavaa nähdä. Olemme olleet niin keskenämme poikien kanssa, että sosiaalisuutta jo kaipaakin. Toki sitä tuli aimo annos myös rannalla, kuopus on vielä sillä uimisen asteella, että pitää vahtia silmä kovana, eikä voi vaikkapa lukea lainkaan. Tuli sitten vaihdettua kuulumisia naapurivilttien ihmisten kanssa. Pieni kylä, pienet piirit.

***

Minulle tuli ystävän reissusta mieleen vähän isommat ympyrät Helsingissä silloin kun odotin esikoista. Luin Hesarista jutun, jonka mukaan autoilija on yleensä aina syyllinen, kun pyöräilijä lentää oven yli katuun. Niinpä. Minä laskettelin Korkeavuorenkatua alas Designmuseon (joka silloin oli kylläkin nimeltään Taideteollisuusmuseo) kohdilla, kun naiskuski avasi äkkiarvaamatta ovensa ja paiskauduin kaaressa kivetykselle. Jalkaan vähän sattui, muuten olin periaatteessa vahingoittumaton, mutta paniikissa. Odotin nimittäin tuolloin esikoista, ja pelkäsin tietysti, että vauvalle oli sattunut jotain. Kuljettaja säikähti varmasti yhtä pahasti kuin minä ja kuskasi minut neuvolaan tarkastukseen. Siellä kuulin ensimmäistä kertaa Kirpun, jolla nimellä esikoista kutsuin, sydänäänet. Pontevan tykytyksen, joka kertoi kaiken olevan hyvin. Onneksi!

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kahjo näätä

Rikas mielikuvitus on mahtava juttu! Kuopuksella jos jollain sellainen todellakin on. Kun aloimme lukea Harry Pottereita, heilui meillä harva se ilta taikasauva ja kävi kauhea loitsinta. Legoelokuva saa aikaiseksi mahtavan rakenteluinnostuksen ja kun Ice Age 3 tässä yhtenä päivänä loppui, muuttui kaveri näädäksi nimeltään Buck. Merirosvon silmälappu käännettiin toisinpäin ja väritettiin vihreäksi (leffassa silmän päällä on lehti) ja miekkaakin piti tuunata. Aiemmin täällä on nähty jos jonkinlaista vipeltäjää. Jedimiekka viuhui yhteen aikaan tämän tästä, Mutanttininjakilpikonnakin on nunchakuineen vierallut, Hämähäkkimiehestä ja Batmanista nyt puhumattakaan. Välillä menen ihan sekaisin kuka ja mikä nyt talossa liikuskelee.





Mielikuvituksen lentoa ja roolileikkejä on siksikin upeaa seurata, koska esikoinen taas oli aivan toista maata pienenä - tällainen on siis minullekin ihan uutta. Esikoinen ei juurikaan leikkinyt, se järjesteli asioita, saattoi rakennella duploilla ja sitten legoilla, mutta enimmäkseen se vaan ...ööö... oli? Minä en muista mitä me teimme lukemisen ja ulkoilun lisäksi, mutta leikkiä se lapsi ei osannut tai halunnut. Viihtyi aikuisten kanssa ja tykkäsi jutella. Erikoislastentarhanopettaja oli tarkkaillut sitä ryhmässä koska tarhan tätit epäilivät autistiseksi, kun ei ollut kauhean kiinnostunut ikäisistään ja heidän leikeistään. Poika itse totesi, että "Mä tykkään keskustella aikuisten kanssa!" Jos olisin ollut epävarmempi äiti, olisin varmaan saanut traumoja tuosta episodista. Mutta onneksi minä tunsin lapseni ja tiesin, että on vain omanlaisensa, mitään "vikaa" siinä ei ole. Mikä on sittemmin tullut varsin selväksi. 

Nykyään sen sosiaaliset taidot ovat omanikäisten seurassa toimittaessa hyvät ja ystäviä riittää. Aikuisten kanssa esikoinen on aina osannut olla ja jutustella luontevasti. Mutta onhan se monessa asiassa omalaatuinen, leipoo, kutoo, eikä muutenkaan ole millään muotoa sellainen teinipojan stereotypia. Kuopus on enemmän sellainen "normilapsi" tai lapsi ylipäätään, vaikka kyllähän tuo sen järjenjuoksu on vähän vilkkaampaa kuin ikäisillään yleensä. Erityisiä tietysti omalla tavallaan molemmat.


***

Kun tuo kuvan äpöstys oli saatu valmiiksi, kuopus nousi ylös, kohotti miekkansa ja karjahti: "Esiin astuupi kahjo näätä!"

Kahjo näätä lähtee tänään illalla isälleen kahdeksi viikoksi. Pitää halailla sitä vähän paljon varastoon. Minä puolestani menen huomenna töihin. Ihan mukavaa, kun sitä lajia on luvassa vain viikko tällä erää. Seuraavan viikon sitten vielä lomailen minäkin.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kirjaralli alkaa

Reilu pari viikkoa koulun alkuun. On tämä kesä mennyt nopeasti, mutta onneksi elokuun ja parhaassa tapauksessa myös syyskuun alun voi vielä laskea kesäksi. Näin ainakin joku lupaili. Olen tietoisesti siirtänyt alitajunnasta hiipivän ahdistuksen syrjään, mutta nyt on syytä tarttua toimeen. Esikoinen aloittaa siis kahden viikon päästä lukion, ja kirjojakin pitäisi hankkia. Ei ole ihan ilmaista huvia se. Onneksi on mahdollisuus ostaa edes osa käytettynä, ja lainatakin voi, koulusta, mutta se on kirjoituksia ajatellen vähän ongelmallista. Eilen latasimme kirjalistan ja ryhdyimme hommiin. Oman pikantin lisänsä touhuun tuo tämä homealtistuksemme. Mietimme kovasti uskallammeko ostaa käytetyn kirjan "nuuskimatta" sitä. Tapasin tässä kesällä yhden kaverin, joka on töissä käytettyjä kirjoja myyvässä liikkeessä ja kertoi, että heillä kehtaa kyllä haistellakin kirjoja. Sain jo hänen ensi viikon työvuorotkin, joten taidamme sittenkin ottaa varman päälle ja käydä esinuuskuttelemassa.


Kuvituksena kuopuksen näkemys mökkireissustamme.


Jos minua ahdistaakin välillä raha-asiat, niin koitan pitää sen omana tietonani. Toki esikoinen on sen ikäinen että ymmärtää varsin hyvin, että meillä ei ole ihan yhtä runsaasti rahaa käytössä kuin joillakin kaveriensa perheillä. Kuopusta en näillä asioilla vaivaa lainkaan, vaikka toki oppii hänkin siihen, että kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan saada. Ja siihen, että säästää itse omia hankintojaan varten. Tätä opettaakseen ei minusta tarvitse edes olla tiukkaa taloudellisesti. Se on yksinomaan järkevää. Olin kovin onnellinen, kun esikoinen halusi avata sen säästötilin ja ruveta säästämään ajokorttia varten. Minäkin sitten heräsin laittamaan sinne kuukausittaisen pienen summan elatustuesta. Muna opettaa kanaa: en ehkä muutoin olisi vielä tullut ajatelleeksi, kuinka siitäkin suuresta menoerästä sitten aikanaan - reilun kahden vuoden päästä - selvitään.

Vast ikään uutisoitiin, kuinka rikkaat ovat huolissaan lastensa laiskistumisesta ja siitä, mitä peritty raha tekee jälkikasvun kunnianhimolle. Minä miettisin aivan samaa, mutta en tiedä menisinkö ihan niin pitkälle kuin Sting, joka meinaa jättää lapsensa tyystin ilman perintöä. No, näitä "ongelmia" minulla ei tule olemaan.


***

Kuopus tahtoi mökillä kameran ja kuvaili yhtä sun toista. Paljon on tapahtunut sitten esikoisen vastaavien aikojen. Silloin ostettiin ulkomaan reissuun viisi rullaa filmiä, esikoinen sai kaksi ja minä kolme. Kuvasimme vuorotellen omille filmeillemme ja odotimme sitten viikon kotiinpaluun jälkeen että saimme katsoa kehitetyt kuvat. Esikoisella oli poikkeuksetta paljon kulkukissoja ja kukkia - ja kiinnostavia kuvakulmia sekä tärähtäneitä otoksia. Välitöntä tarpeiden tyydytystä, totta tosiaan, tämä nykyinen.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kuvakavalkadi Jaakon kunniaksi

Sitten viime kuuleman olen nauttinut olostani ystävän mökillä kahdestaan kuopuksen kanssa. Tässä heti aluksi vierailun koko kuva:




No, ei itseasiassa ihan koko kuva vaan juuri saavuttuamme saimme niskaamme kuuron. "Pieni" sadekaan ei menoa haitannut. Itse asiassa se jopa poiki sellaisen ihmeen, että minä menin uimaan. Kuopus oli aivan riemuissaan. Viileiden pisaroiden tippuessa taivaalta järvivesi tuntui todellakin hurjan lämpimältä, ja uin ensimmäistä kertaa vuosiin Suomessa. Ulkomaillakin uskallan yleensä vain uima-altaan superlämpimässä vedessä. Sellainen arkajalka... Myöhemmin mittasin pintaveden lämpötilaa ja mittari näytti 27. Ei ihme! Mutta olihan se korkea aikakin uida, koska tänään Jaakko heittää sen kuuluisan kylmän kiven. Samat kuin jonain muunakin vuonna: Jaakko buu ja äiti, onnea!




Sauna piti tietysti lämmittää ja sitten letut paistaa ilta-auringossa järven selkää ihaillen. Bongasimme myös luontokappaleita: yhden sisiliskon, joutsenperheen ja paljon pikkukaloja jotka "pussailivat" jalkojani. Iiiik! Ilahduttavan vähän tuolla mökillä oli vertahamuavia öttimönkiäisiä. Suorastaan hämmästyttävän vähän verrattuna viime viikonlopun reissuumme. Siispä iltasaduksi saatoin lueskelin Harry Potteria terassilla - koska sisällä ei yksinkertaisesti olisi nähnyt. (Mökkiin ei tule vettä eikä sähköä, kaasuhella löytyy.) Aika leppoisaa! 



(Mökin kuva kuopuksen ottama)


Aamulla söimme aamupalan veden äärellä ja jo kymmeneltä oli 25 astetta lämmintä. Maltoimme lähteä vasta iltapäivän kutveessa kun lähikaupunki kutsui. Olimme sopineet vierailun ystävän luo. Aika hikevää oli ajaa, mutta muuten reissu meni hyvin. Bongasin jostain mittarista matkamme varrella 32 astetta. Kesän kuumin päivä? 

Kotiin tultuamme ei mennyt kuin nanosekuntti, kun sain nenäni eteen kylmän lasillisen valkoviiniä. Hyvä olla kotona taas. Ihana kesä, ihana elämä! Ja esikoinenkin malttaa tänään jo palata kaveriltaan.


***

Ollut myös ollut huolissani piin puolesta. Kuulin radiosta, että se haluttaisiin lakkauttaa ja korvata taulla, joka on yhtä kuin 2xpii. Tau? Nyyh!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Legolandia lattialla

Jos uiminen on parasta ulkona, on myös aivan selvää, mikä on ollut tämän kesän sisähitti. Legot. Kuopus nousi laskeutui eilen sängystä ja rupesi heti rakentamaan: "mulle tuli illalla nukkumaan mennessä idea jonka aion toteuttaa". Tällä hetkellä kuuminta hottia ovat Lego Movie -elokuva ja Emmet. Mikä on mainiota, koska se todellakin inspiroi omaehtoiseen rakentamiseen eikä aina tarvi orjallisesti noudattaa ohjeita. Toki sekin on kehittävää, mutta kyllä kaikkein parasta on se ideointi ja rakentelu. Alimmaisena oikealla kuvassa esimerkiksi Emmetin kulkuneuvo. Sitä ennen toteutuimme omasta päästä Tylypahkaa ja sen asukkeja. Aika hauskaa sekin. Alhaalla vasemmalla näkyvät Tylypahkan tuvat, Rohkelikko, Luihuinen, Korpinkynsi ja Puuskupuh. Alhaalla keskellä kehittelemämme kotitonttu Dobby. Myös Batman- ja muut supersankari -hahmot ja heidän ajoneuvonsa ovat edelleen kovassa huudossa - niitä voi bongata vasemman yläreunan kuvasta heti (Vihreän) lepakkoluolan ja Bruce Waynen talon takaa. 

Olen moneen kertaan kertonut, etten ole sellainen leikkivä äiti. Mutta nuo vapaat legorakentelut tempaavat minutkin välillä mukaansa. Toisinaan riittää, että olen samassa huoneessa ja järjestelen kokoelmia loogisempaan järjestykseen ja autan välillä jonkun osan etsimisessä. Rakentaahan  se mestarirakentaja tietysti myös - ja enimmäkseen nimen omaan - itsekseen. Kaikista paras idea kuopukselta oli, kun kokosi peruspalikoita "matkarasiaan" eli isoon kannelliseen piparkakkulaatikkoon ja otti autoon mukaan. Meni muuten kesäreissu ihan käsittämättömän jouhevasti (vaikka on tuo kaveri muutenkin aivan hirvittävän hyvää matkaseuraa. Lehmän hermot ja sillei). Tuo Emmetin "auto" on juuri reissumme takapenkkipuuhastelujen peruja.






Kuten kuvasta näkyy, legoja on kertynyt melkoinen määrä, ja ne kaikki ovat aktiivisessa käytössä. Ja kuten ehkä muistatte, asustelen nykyään kuopuksen sängyn alla. No, puoliparven... Koitankin pitää itselleni kulkureitin yöllä vessaan palikoista vapaana, mutta hankalaa se välillä on. Seuraavaa siivouspäivää kauhulla odottaen...

***

Tänään palataan kotiin ystävän mökiltä. Vaikka kyseessä oli vain yhden yön reissu, mukaan tuli taas pakattua yhtä sun toista tavaraa. Tiesittekö, että koira on tavara? Minä en. (Mutta ei meillä sellaista mukana olekaan.)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kohta kasvaa räpylät

Nyt kun me "löydettiin" se uimala, voisimmekin seuraavaksi muuttaa sinne. Eilen kävimme kahdesti ja pistin varsinkin ensimmäisellä kerralla yhden aikaan merkille sen, mitä Sanna kyselikin. Miten voi olla noin hyvä ranta ja melkein autio? Aluksi lisäksemme rannalla oli vain kolme ihmistä, mutta kyllä niitä sitten valui koko ajan lisää. Iltauinnilla olikin jo väkeä melkein vilinäksi asti, olivat vissiin nekin, jotka töissä joutuvat olemaan, ehtineet sitten töiden päälle rentoutumaan. Tuttujakin on aina sen verran, että aika kuluu rattoisasti. Oli siellä yksi vieraskin perhe, jonka touhuja seurailin. Tai lähinnä kuuntelin lasten mekastusta ja nimiä. Näistä erikoisuudentavoittelijoiden lapsilleen antamista nimistä on ollut paljon keskustelula lähipäivinä. Rannalla olleen perheen kaksi poikaa oli ristitty kohtuullisen omalaatuisilla nimillä: Alarik ja Attila. Huoh!

Paitsi ihmisille, tämä lämpö tekee hyvää myös puutarhalle. Ja sitten kun välillä ukkostaa ja pudottaa myös reilusti vettä, niin a vot. Auringonkukkani ovat venähtäneet mittaa oikein kunnolla ja katsokaa nyt tuota rentun ruusua, joka terassini vieressä rehottaa... En malta kitkeä sitä pois, kukkikoon kaikki kukat minun puutarhassani. 





Rantaelämä saanee jatkoa, mutta vähän eri muodossa. Esikoinen on aikeissa mennä kaverilleen yökylään ja minä luulen, että pakkaan omat ja kuopuksen kamat ja hurautamme ystävän mökille. He lähtevät kesäreissuun ja mökki on tyhjillään. Taidetaan jäädä yöksikin, niin mukavaa oli viikonvaihteen mökkeily kuopuksen mielestä. Ja mikäs siellä on viihtyessä, ranta vieressä ja taatusti lämmin vesi. Jokohan minäkin uskaltaisin uimasille? Lokoisaa joka  tapauksessa luvassa edelleen.


***


Kyllä minulle vaan kelpaisi 30 senttiä leveämmät pinkit parkkiruudut. Miksi ihmeessä niistä pitäisi raivostua?

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kolme pyörää ja ranta

Oi mikä lomapäivä! Aamusta jo kaksikymmentä astetta, ja pitkin päivää se vaan parani. Ystävä pistäytyi terassilla nautiskelemassa päiväkahvit kanssani ja sovimme illallekin vielä treffit. Välillä kävimme kuopuksen kanssa uimarannalla. Saimme pyörät paikallisesta liikkeestä huollosta ja lähdimme niillä liikkeelle. Täytyy vähän tässä välissä taas ihmetellä tätä maalaismeininkiä: olen parin-kolmen kuukauden aikana huollattanut kaikki kolme perheemme pyörää. Esikoisella oli vähän isompikin remppa, kun vaihteet eivät vaihtaneet kunnolla ja joku uusi osa piti siihen hommaan tilata. Toki sitten kaikki muutkin rasvaukset ja puunaukset oli tehty ja samalla vaihdettiin talvirenkaat kesärenkaisiin. Minun pyörästäni puhkesi takakumi ja satula oli kärsinyt kun esikoinen käytti sitä varapyöränä omansa huollon aikana. Ne korjattiin. Kuopuksen pyörään taas piti myös tilata ja vaihtaa joku osa vaihteisiin, kun nekään eivät pelanneet kunnolla. Lisäksi perushuolto siihenkin.




Eilen kun hain viimeisenkin pyörän, sain vihdoin tietää hinnan koko helahoidolle. Tähän saakka minulle on vastattu, että "katotaan sitä sitten kun kaikki on valmiita". Kuulemma kaikkinensa huollot kustansivat 72€. Sain vielä luvan maksaa laskun perjantaina, lapsilisäpäivänä. Mutta en kyllä ymmärrä millä nuo veljekset elävät, koska työstään eivät kyllä paljoa asiakkailta voi velottaa, jos hinnat ovat tuota luokkaa! Kelpasi sitten todellakin huolletuilla fillareilla ajella rantsuun. Siellä bongasimme mainitsemani vekkulin lauttasaunan. Se porhalsi pitkin järveä savu tupruten. Jossain vaiheessa ankkuri heitettiin ja siellä vissiin nautittiin löylyistä ja uimisestä ihan olan takaa. (Kuva oikealla ylhäällä.) Rannalle pitää mennä kyllä päivittäin tästä lähtien, niin leppoisaa siellä oli. Illalla vielä istuimme ystävän kanssa jääkylmän valkoviinipullon ääreen ja nautimme olostamme. Pullo tyhjeni ja vatsat täyttyivät.




Äitini toi minulle viikonvaihteessa tuliaisiksi Piel de Sapo -melonin, joka oli ainakin tuon nimisenä ihan uusi tuttavuus. Googlailunkin jälkeen jäi vähän epäselväksi onko se sama kuin hunajameloni vai ei, mutta se on sivuseikka. Etelän hetelmä maistui joka tapauksessa makialle ja kuinka ollakaan, laitoin sitä iltapalaksi tarjolle mökkireissultamme ostamani Jukolan Juustolan Cheddarin kanssa ja OI NAM. Minä rakastan näitä pieniä juustoloita - harmi vaan, että täältä jumalanseläntakaa missä asumme, näitä tuotteita harvemmin saa.





Kuvassa Karoliinan kestikievari ja Jukolan juustolan myymälä E4-tien varressa Leivonmäellä. Meneillään eväshetki. Oikealla tyylikkäin näkemäni wc. Siellä Kestikievarissa. Suosittelen. Kaikkia kolmea.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

"Olen valmis tehtävään!"

Kun palasimme lauantaina kesäreissulta ja olimme asettuneet rennosti kotiin, alkoi aikamoinen ukkonen. Me asumme sillä tavalla hassusti järven ja sähkölinjan välissä, että ihan päälle harvoin itse ukonilma eksyy, mutta melkoisista kuuroista toki saamme nauttia mekin. Niin nytkin. Huusin kuopusta ihailemaan isoja jäisiä rakeita terassilla ja totesin, että nuo varmaan jo sattuisivat jos päähän osuisivat. Ei mennyt kuin hetki kun kuopus saapasteli ovenrakoon pyöräilykypärä päässään ja epäröimättä kajautti: "Olen valmis tehtävään!". Repesin totaalisesti - on se minun poikani, on se! Eilisellekin riitti ukkosta, ja se viilensi mukavasti ilmaa, mutta vain hetkellisesti. Tämä alkava tällä erää viimeinen lomaviikko vietetään myös aika helteisissä merkeissä. Mahtavaa!





Muutoinkin on ollut taas leppoisaa olemista. Kuopus kävi kaverillaan, minä pääsin rauhassa kauppaan ja munia hakemaan. Esikoinen saapui äitini ja hänen miehensä kyydillä kotiin myös. Kahviteltiin porukalla, samoin kuopuksen kyläpaikassa kaverin äidin kanssa. Hikoilin terassilla, lueskelin. Jostain syystä minulta jäi aikanaan välistä Sue Graftonin aakkosdekkarit, ja mietin, josko siinä olisi minulle kesäsarja. Aloitin A niin kuin alibista, mutta se etenee hitaasti. En tiedä johtuuko se siitä, että kuopus on kotona ja lukeminen takkuaa aina silloin, vai itse kirjasta. Bee, Cee ja Dee ainakin työpaikalla odottelee, joten ihan heti en anna periksi vaan koitan vielä ainakin toisen osan.

Niin, on se esikoinenkin minun poikani. Herra Kohta 16v kutoo kesähelteellä lapasia. Tässä ne nyt on:





Outo tyyppi!


***

Luovaa kielenkäyttöä kuopukselta: "Kato äiti tätä sarjakuvaa. Hiawatha kyllästyi kun se oli liian pieni eikä päässyt metsälle. Sitten se pitkästytti itsensä - täällä" (kuvassa Hiawathalla oli puujalat tms).

Minäkin koitin, luin esikoiselle otsikon Uuden leuan voi jo kasvattaa ja totesin, että minä olen todellinen edelläkävijä ja näytin kaksoisleukaani. Ei sitä naurattanut?!?

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Borta bra men hemma bäst

Reissu meni pitkälti niin kuin suunnittelinkin. Haihatus tosin jäi välistä ja ruokapaikka vaihtui. Matkanvarrelta löytyi  myös ihanan Anu Pylsyn Ateljee, jonne oli pakko poiketa. Sää suosi ja melkein sovussakin selvittiin. Pojat ovat mainiota matkaseuraa ja minä viihtyisin mökkiolosuhteissa paljon pidempäänkin kun nyt oli mahdollista. Olisi ihanaa, jos joskus olisi oma pieni mökki. Mutta sitä ennen täytyy tietysti löytää se Oma Maja, se on kuitenkin prioriteettilistalla ensimmäisenä. Sitä ennen voimme sitten silloin tällöin paitsi lainata ystävän mökkiä, myös toisinaan käydä tällaisilla satunnaisilla mökkilomilla. Kuten eilen jo kirjoitin, mökit ovat meille haastavia. Talvet kylmillään olevat rakennukset ovat harvoin ihan priimakunnossa rakenteiden osalta. Harva on se mökki, jossa emme esikoisen kanssa saa oireita lainkaan. Niinpä on hienoa löytää sellainen, ja vielä kohtuuhintainen ja kohtuullisen matkan päästä.






Tuo vedetön mökki oli yllättävän hyvä. Totesimme molemmat ällistyneinä, että olemme lähes oireettomia. Toki tuplatroppasimme itsemme ja nukuimme ikkuna auki, mutta aamulla kumpikaan ei ollut tukossa eikä kipeä. Ihanaa! Sen lisäksi että siunailimme hyvää tuuriamme, lotrasimme ikuisuuden järvessä, esikoinen souteli vähän, lämmitimme saunan ja grillasimme vielä sen jälkeen nuotiopaikalla maissia ja vaahtokarkkeja. Evästys oli muutenkin kohdillaan - se on ehkä melkein tärkeintä näissä yhteisissä riennoissa. Kun kuopus oli mennyt nukkumaan, pelasimme erän Dominionia esikoisen kanssa. Sängyssä lueskelin vielä hetken kirjaa ennen totaalista uuvahdusta. Suhteellisen täydellinen päivä, etten sanoisi.





Se oli sitä myös sään puolesta. Ja sen, että matka ei ollut liian pitkä ja se oli jaettu sopiviin annoksiin, sekä mennessä eikä tullessa. Esikoinen hyppäsi kesken paluumatkan kyydistä ja meni yhdeksi yöksi äitini luo. Söimme porukalla äitini ja hänen miehensä kanssa aterian ja me palasimme kuopuksen kanssa kahden kotiin. Sen kunniaksi katsoimme vasta hankitun Lego-elokuvan, jonka kuopus on nähnyt lukemattomia kertoja mutta minä näin nyt ensimmäistä kertaa. Oivaa viihdettä ja ihanaa yhdessäoloa. Mutta kyllä se meidän laatuaika kolmisin on vähän mitä on. Kuten totesin, minä viihtyisin mökkiolosuhteissa vaikka miten, mutta nuo kaksi ja varsinkin yhtä aikaa... ehkä ei sitten kuitenkaan. Juttelimme asiasta esikoisen kanssa vähän automatkalla, kun totesin, että käyttäytyy välillä nihkeästi pikkuveljeään kohtaan. Onhan se kahdeksan vuoden ikäero sellainen, että mitään yhteistä ei ole. Ja sitten kun on, se päättyy nahisteluun. Minä jään sulattelemaan tätä oivallusta ja kokemusta - ehkä se vaan on hyväksyttävä?



Meidän perhe!



Otin elämäni ensimmäisen ja varmasti myös viimeisen "selfien" itsestäni hikisenä ja tukka takussa laiturinnokassa, mutta en sentään julkaissut sitä missään sosiaalisessa mediassa. Siis heti tuoreeltaan...

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Oikein Organisoitunutta Loman Suunnittelua

Heh, sain alkukesästä päähäni, että meidän täytyy tänä kesänä lähteä poikien kanssa Jonnekin. Että joskus edes teemme asioita kolmisin - ikäerosta johtuen sitä tapahtuu varsin harvoin. Koska koko prosessi oli todellakin pelkkää hakuammuntaa ja sattumia toisensa perään, julkaisen myös reissupostauksen takaperoisesti etukäteen. Aloitin suunnittelun googlailemalla satunnaisesti sellaisia paikkakuntia, joihin ei ole tuhottoman pitkä matka. Mikään ei ole rasittavampaa matkaseuraa kuin kaksiääninen kuoro "Milloin me oikein ollaan perillä?" Jostain mielen perukoilta päähän pälkähti tapahtuma nimeltä Joutsan joutopäivät, mutta ne sattuivat meidän kulttuuriviikkomme kanssa päällekkäin ja sellaiseen ajankohtaan, että kuopus oli isällään. Kurkkasin kuitenkin Joutsan tapahtumakalenteria ja bongasin sieltä tälle lauantaille sekä Leivonmäen markkinat että Erätalon kirppiksen. Hmmm. Kun vielä Leivonmäellä on luonnonsuojelualue, päätin että sinne me menemme edellisenä päivänä teltan kanssa ja pistäydymme sitten tapahtumissa.


Suunnittelin pakkaavani mukaan makuualustojen lisäksi taittopatjat, makuupussit ja ties mitä muuta. Nykyinen Pösöni ei todellakaan ole mikään tilaihme, joten ajatus taisi alun alkaen olla vähän absurdi. Kun matka läheni, päädyin sittenkin prinsessakohtauksen kourissa lähettelemään sähköpostitiedusteluja mahdollisista vapaista huoneista ja mökeistä pariin kolmeen paikkaan lähiseudulla. Minun ensisijainen vaihtoehtoni vastasi nopeimmin ja sattui olemaan vapaanakin, joten tartuin kiinni. Vuokrasin siis meille pienen askeettisen mökin josta löytyy myös sauna, nuotiopaikka ja soutuvene. Mökithän ovat meille aina riskisijoituksia altistuksemme vuoksi, mutta yhden yön sitä nukkuu vaikka kannonnokassa, kuten ex-anoppini aina sanoi. Varalta pakkasin kuitenkin makuupussitkin mukaan, jos joutuisimme esikoisen kanssa kuitenkin yöpymään taivasalla taikka terassilla.


Kuva napattu täältä.


Karoliinan Kahvimylly on ehkä Suomen paras taukopaikka, joten olin ajatellut joka tapauksessa tarjota pojille mahtavan kokoiset kakkupalat siellä. Kuinka ollakaan, sama yrittäjä oli aivan vast ikään avannut ruokapaikankin, Karoliinan Kestikievarin, joten päätin, että syömme mennessä ensin siellä ja sitten ajamme kahville matkamme varrella olevaan kahvilaan. Mutta mikä parasta, meidän vierailumme sattui juuri virallisten avajaisten aikaan ja samalla avataan myös Jukolan Juustolan myymälä. Arvaatte, että minua ei tarvinut kahta kertaa sinne houkutella. Juuuustoa! Pakkasin myös kylmälaukun toiveikkaana mukaan - tai kyllä sille tietysti muutakin tarvetta oli, mutta paluumatkallahan se on jo ihan tyhjillään... Poikkeamme varmasti myös katsomassa Haihatuksen kesänäyttelyn poikien oletetusta vastustuksesta huolimatta. Takaisinpäin halusin tulla eri reittiä, maisemien vuoksi. Suunnitelmissa on piinata poikia vielä toisellakin näyttelyllä ennen kun tarjoan heille pizzat (tai mitä ikinä mielivätkään) satamaravintolassa. 


***

En tiedä miksi minulla on sellainen "Jos metsään haluat mennä nyt" deja vu -fiilis. Toivottavasti ei sentään. Saatte huomenna kuulla, mitkä suunnitelmista toteutuivat ja miten reissu todellisuudessa meni.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Fergus Murphy ja kumppanit

Meidän pullopuutarhamme sai muutaman asukin. Ujutimme sinne paitsi minun tilaamat otukset, myös esikoisen hankkiman menninkäisen, leprechaunin. Se sai nimekseen Irlannin vissin yleisimmän sukunimen Murphy ja meitä molempia miellyttäneen etunimen Fergus. Olikin aikamoinen urakka saada pienet hahmot pystyyn pohjalle. Esikoinen keksi käyttää lankaan ripustettuja kalan ruotojen poistamiseen tarkoitettuja "pihtejä" ja puukeppiä. Olento pihteihin, pihdit laskettiin langan avulla kohti pohjaa ja kepillä sitten otus irti pihdeistä, kun oli oikeassa kohdassa. Jouduttiin niitä jokusen kerran tälläämäänkin, mutta siellä ne nyt lepäävät. Voisi kai sitä päivänsä järkevämminkin käyttää. Jos kohta ehkä huonomminkin... Niin, koirasta tuli sitten erään teistä innoittamana Pete, ja puput tottelevat samoja nimiä kuin karvaiset ja elävät esikuvansa (Hop su ja Lurk ki). Lintu on ihan vaan tiitiäinen. Punarinta. Joku pinkkiäinen.



Oikealla alhaalla Fergus Murphy,
ja renkaan keskellä koiran pylly ajalehtimassa kohti pohjaa.
Oikealla ylhäällä koira kaivelemassa pohjalla. On on, on se siellä!



No on sitä muutakin tehty. Haettiin taas kananmunia ja ihailtiin paitsi kanoja ja komeaäänistä kukkoa, myös upeaa ukonilmaa. Melkoiset salamat välähtelivät, mutta pahin jyrinä oli onneksi vähän kauempana. Ja nämä lapset nyt tulee ja menee. Kuopus tuli isältään, esikoinen lähti kaverilleen yökylään. Ehti jo takaisinkin, vaikka vietti siellä kaksi yötä. Kuopus kävi kaverinsa synttäreillä, toinen kaveri kävi meillä ja kuopus kolmannen luona. Isot lapset, isot murheet paljon vapaa-aikaa.



Puput istahtivat kivelle - ja koira kaivaa edelleen


Ystäväkin tuli Kreetalta ja kovasti on pitänyt kuulumisia vaihtaa ja iltaakin istua. Kirpparillakin pyörähdettiin yhtenä päivänä, ja käväisimme myös kaupungissa hakemassa vähän legotäydennystä kuopukselle. Se on harrastus jota mielelläni tuen. Ainoastaan siivouspäivinä vähän mietityttää. Mutta onneksi legojen kerääminen imurin alta pois on yksiselitteisesti kuopuksen omaa hommaa. Naapurikunnan kulttuuriviikko taitaa nyt mennä ohi suun, koska haluan pitää huolta, että enimmäkseen vaan ollaan lokoisasti ja leppoisasti. Niin kun lomalla kuuluukin. Kuten vaikkapa eilen illalla, kun kävelimme lähirantaan ihailemaan tuttujen lauttasaunaa. On muuten aika veikeän näköinen vekotin kun puksuttaa järvellä ja savupiipusta tupruttaa savua. Jäimme pitkäksi aikaa heittelemään kiviä järveen ja sellaisia liuskeisia halki suurempaa kiveä vasten. Miten nautinnollista ja rauhoittavaa.



Traakissa asustaa "punarinta"


Tänään tosin onkin sitten tarkoitus startata kesäreissulle. Huomenna jo ajelemme takaisin. Rupesin prinsessaksi ja varasin sittenkin meille pienen alkeellisen mökin sen sijaan, että olisimme telttailleet. Minusta on tullut mukavuudenhaluinen. Aikuinen?

Varpaankynnet on lakattu punaisiksi ja mekkokin on saman värinen. Hyvää keliä luvattu. Joten eiku menoks!

torstai 17. heinäkuuta 2014

Syö, juo, mies, nainen

Minä aloitan aamuni aina liki samalla tavalla: kahvia, sitten hetken päästä aamupala - jogurtti ja hedelmä arkena ja silloin, kun on vähän enemmän aikaa ja jaksua, niiden tilalle lasi smoothieta - ja vielä toinen kuppi kahvia. Taidan olla aika tylsä tyyppi. Viime viikolla vietin taas tarkan markan päiviä ennen tiliä, joten kun törmäsin netissä ruispalasmoothien ohjeeseen, kaivoin kaapista kuivettumisvaarassa olleen Reissumiehen puolikkaan, pakkasesta viime kesän viimeiset mustikat ja surautin sellaisen. Piimään en koske, joten korvasin sen maustamattomalla jogurtilla ja vaniljajogurtin luomumustikkajogurtilla. Tulihan tuosta ihan hyvä, mutta minun tehoton blenderini jätti kyllä leivän vähän turhan tuntuviksi paloiksi. Taidan siis pitäytyä jatkossa normireseptissäni, johon kyllä tulee kuituja sekä vehnän- että kauraleseiden muodossa. Ja pellavasiemenrouhetta, oluthiivaa ja vehnänorasjauhetta (yäk). Normaalisti makeutan luonnonjogurtin banaanilla ja liotetuilla kuivatuilla aprikooseilla, luumuilla taikka rusinoilla.





Minä olen siinäkin suhteessa jämähtänyt, että koitan lomasta, ja siitä huolimatta, että lapset ovat liikenteessä vuorotellen, pitää kiinni edes jonkinlaisista yhteisistä aterioista. Lukaisin jutunkin siitä, mitä etuja yhdessä syömisellä on. Ja vaikka yksiselitteisesti ei olisi voitu osoittaakaan, että nimen omaan se yhdessä ruokailu toisi nuo kaikki positiiviset vaikutukset (lapset ovat terveempiä, vähemmän masennusta, syömishäiriöitä jne), niin jo parempi ravintoarvo, tavat ja yhteisöllisyys riittävät minulle.

Huomaan, että tällä hetkellä, vaikka koulun ateria on jäänyt pois, ruokaan menee jonkin verran vähemmän rahaa kuin talvella. Vähemmän suita ja ehkä minäkin syön vähän kevyemmin, kun en ole töissä? Ainakin huomaan, että joka päivä ei edes tule itselle laitettua lämmintä ateriaa. Eipä sillä, että kuihtumaan pääsisin, koska sen mitä syömisessä säästää, tulee kyllä juomingeissa tuhlattua. Lomalla on viini- tai siiderihana löyhemmällä ja tuolloin tällöin tulee nautittua vilvoittava lasillinen. Nyt ainakin, kun ilmat ovat sen sallineet.

En minä muuten purrut, vaikka mieli teki, mutta useampikin ihminen on jo minulle ehtinyt valittaa kun on niin kovin kuuma. Samat kyllä olivat alkukesästä sitä mieltä, että kylmää on ja kurjaa. Minulle tämä lämpö kyllä kelpaa. Ensi viikosta näyttäisi taas tulevan vallan helteinen. Sitten menenkin viikoksi töihin ja sen jälkeen lomailen vielä yhden viikon. On tämä kesä ihana.

***

Miten minusta tuntuu, etten olisi yksinomaan otettu, jos minun mukaani nimettäisiin punkkilaji tai aknebakteeri?


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Sapelien kalinaa

Minä en voi juuri lainkaan lukea netin keskusteluja. Joskus olisi mukava tietää vaikkapa jostain kolumnista, että herättääkö se ihmisissä samanlaisia tunteita kuin minussa, vaiko tyystin toisenlaisia. Keskustelukulttuuri jopa Hesarin nettipalstalla on vaan jotenkin niin, äh, ankea, etten meinaa kestää. Enkä kestäkään. Iltapulujen "uutisten" kommentit jätän aina lukematta. Jos joskus vahingossa lukaisen pari ensimmäistä, tulen poikkeuksetta pahalle päälle. Minä en ymmärrä puskista huutelijoita, enkä varsinkaan arvosta. Mutta kovasti paljon (enemmän) ihmetyttää vielä nämä facebook-kommentoijat - omalla nimellä ja naamalla? Onhan se "suoraselkäisempää" kuin anonyymisti mutta muuta hyvää en siitä löydä. Kauhea kieltä, kielioppivirheitä, huonoja tapoja, toisten suoranaista parjaamista. Miten se helppo neuvo "muotoile mielipiteesi niin, että voisit sanoa sen naamakkainkin" on niin vaikea sisäistää?





Mutta löytyy niitä ärsytyksen aiheita ihan elävästä elämästäkin. Liekö ukkosta ilmassa, painostava keli vai mikä, mutta on helppo keksiä vaikka kuinka monta ärsyttävää asiaa. Äidit, äidit ja äidit. Eräässä blogissa jo keskustelimmekin niistä äideistä, jotka keskeyttävät juttelun sillä siunaaman sekunnilla kun Iita-Maaria haluaa sanoa jotain. Toinen aikuinen jää pöllönä ihmettelemään ja lapsi ei opi odottamaan vuoroaan, kunnioittamaan keskustelua ja liittymään siihen silloin kun se on mahdollista - kun puhuja on sanonut sanottavansa. Vaikka se vähän hassua onkin, meille näyttää rantautuneen koulusta viittaus. Kuopus nostaa kätensä merkiksi, että hänellä on asiaa, jos oikein intoudumme ystävän kanssa höpöttämään.

Vielä pahempaa on puhua Iita-Maarian äidin kanssa puhelimessa. En ymmärrä yhtään sitä, kun aikuinen puhuu yhtä aikaa lapselleen ja minulle. Kyllä, kyllä esikoiselle ja kuopuksellekin, pienempänä aina tuli Todella Tärkeää Asiaa minulle heti kun aloitin puhelun. Yksinhuoltajaäitiaikoinani kävimme paljon vertaistukipuheluja ja yhteen aikaan minulla oli pitkiä pitkiä "terapiasessioita" erään äitiystäväni kanssa. Aina emme pystyneet ajoittamaan puheluja, jotka todella saattoivat kestää, lasten uniaikaan. Siinä oppi kyllä luovimaan. Tärkein sääntö minusta on, että sanoo "Ootapa Marjaana vähän, mä hoidan tän  tässä välissä", ettei luurin toisessa päästä jää epäselväksi kummalle puhutaan. Olen kerran ollut lentää pyrstölleni kun toinen ystävä kysyi "Onko sulla kakkahätä" enkä älynnyt, että hän olikin ruvennut puhumaan lapselleen minun sijastani.

Ja arvatkaapa mikä on myös ärsyttävää? Jotkut ainoiden lasten äidit. "Kun ei meidän Niilo-Nestori vielä tiedä millon se haluaa lähteä mökille." Niin, eihän siinä mitään, mutta kun N-N on pyytänyt esikoista mukaan ja minä koitan säätää yhtä aikaa meidän perheen yhteistä lomaretkeä. Kysyin aikataulua äidiltä. Ei kuulemma tiedä, "kun se oli vasta toisella mökillä ja haluaa nähdä kavereitaan täällä ja ahdistuu jos siltä kyselee. Mutta saattaa se sitten tapahtua nopeastikin, kun on sillä päällä." Niin, että me sitten täällä odottelisimme suunnitelmiemme kanssa ja pakkaisimme pienellä varoitusajalla esikoisen mökkikamat kasaan? Jooei. Teemme oman reissumme silloin kun alunperin aioin ja katsotaan osuvatko nämä aktiviteetit päällekkäin vai peräkkäin. Olen varautunut esikoisen pettymykseen, jos ei mukaan ehdikään. Kyllä, minä pystyn kestämään sen. 

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Varoitus tukalasta helteestä

...ja myös herkuista. Eräänä iltana esikoinen rupesi leipomaan brookieita (?) joista minä maalaisena en edes ollut kuullut. Ei kyllä meillä myöskään normaalisti leivota puolilta öin, mutta nyt on kesälomarytmi sen verran päällä, että kun poika tuli kymmenen jälkeen uimasta, huilasi hetken ja sitten kysyi saisiko leipoa, kello huiteli jo vaikka mitä. Mutta kerrankos sitä, annoin siis luvan. Pahaksi onneksi jääkaapissa oli yksi kananmuna liian vähän, vaikka olimme edellisenä päivänä koittaneet tarkistaa ainekset, ja leipuri oli jo täydessä touhussa. Googlasin "kuinka korvata kananmuna" ja saimme erilaisia ehdotuksia. Me teimme ohjeen mukaan "valekananmunan" ja se toimi yllättävän hyvin. Ja se brookie, njam, se se vasta herkkua olikin. Puoliksi sulaa suklaata... Oikein makoisa yöpala. Maistui se seuraavana päivänä iltapäiväkahvinkin kanssa.



Hmm, ulkonäkö hämää,
se oli oikeasti ihan hirmu hyvää


Nyt lomaillessa on ollut aikaa lukea. Kun olin saanut loppuun Thomas Eriksonin koukuttavan esikoisdekkarin Pelonkylväjät, aloitin Maggie O'Farrellin kirjaa Varoitus tukalasta helteestä. Se on oiva perhekuvaus ainakin alun perustella. Ei liian raskas tähän päätä hellivään helteeseen, mutta ei myöskään liian hömppä. Lukeminen tosin aina vähän vähenee kun kuopus palaa. Hän on ollut nyt kotona melkein pari päivää ja halivaje alkaa olla pikku hiljaa täytetty. Kyllä kaksi viikkoa on pitkä aika, mutta onneksi isän kanssa ollessa ei kovin paha ikävä pääse yllättämään. Ja mikä parasta, jos ikävä tulee, sitä osataan käsitellä ja poikaa kannatella. Se on kyllä ihana tunne, kun voi nauttia vapaasta huolehtimatta - juuri tuosta syystä. Täytyy taas muistaa, että asiat ovat todella hyvin, jos vertaa sellaisiin riitaisiin eroperheisiin. Siinä muuten yksi asia mitä en ymmärrä lainkaan. Lasten sotkeminen aikuisten asioihin. En tässä enkä missään muussakaan yhteydessä. Lapset olkoon lapsia, piste.






Niin, ja ystäväkin tuli kotiin eilen illalla. Tänään jo varmasti ehdimme nähdäkin. Nyt on hyvä, kaikki rakkaat koolla jälleen!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kupla otsassa?

Törmäsin internetin ihmemaassa kuljeskellessani Helsinkitestiin. "Testaa, kuulutko Kallion punavihreään kuplaan vai täytätkö muun Suomen kriteerit." Minä elän kuulemma 83 prosenttisesti kuplassa. Se kupla on kyllä kantanut aika kauan ja kauas. Muutin Helsingistä (ja kyllä, Kalliosta) pois jo 12 vuotta sitten. Mutta olen minä muuallakin Helsingissä asunut. Ihan ensimmäisenä, heti kirjoitusten jälkeen, muutin ystäväni kanssa yhteiskämppään Itä-Pasilaan (!) josta käsin kävin yhden kesän Kontulan ostarilla pankissa töissä. Sitten asustelin hetken Töölössä kommuunissa. Vietin pohjoisemmassa Suomessa jonkun vuoden, ja palattuani asustelin ensin silloisen poikakaverini kanssa Kaisaniemessä ja Sörnäisissä vuorotellen, kunnes muutimme yhteen Hermanniin.

Eron tultua päädyin Ullanlinnaan, jossa minulla oli maailman suloisin vuokraisäntä. Muistan vieläkin hänen kuolemattomat sanansa, kun rupesin hyperventiloimaan vuokran kuultuani. "Sinunlaisellasi humanistilla on muutenkin vaikeaa tässä materialistien maailmassa..." Eli vuokra oli epätavallisen halpa niille seuduille, vaikka vuokraisäntä ensin hengittelystäni luuli, että pidin sitä kovin korkeana. Viihdyin siellä suunnalla mainiosti, mutta sitten kun päätin tehdä esikoisen, tarvitsin lisää tilaa ja halusin Kallioon ja lähemmäs silloista laajennettua perhettäni. Ehdin asua sekä Linjojen päässä Alppikadulla että Brahen kentän laidalla, ennen kun jätin Helsingin kokonaan ja palasin takaisin kotiseudulleni.




Varsinaisen testin ohella minua mietitytti Perussuomalaiset -lehden artikkeli, joka ensimmäisenä nosti tämän "punavihreän kuplan" julkisuuteen. "Miksi arvoliberaalien on niin vaikea ymmärtää Perussuomalaisia ja muita arvokonservatiiveja?" Vastaukseksi tähän tarjotaan, että koska heidän ei tarvitse: kun on samanmielisten ympäröimänä, ei kohtaa eri tavalla ajattelevia eikä heitä tarvitse ymmärtää. Tuo on varmasti totta. Katsotaanpa peiliin ja käännetään lause toisinpäin: Miksi arvokonservatiivien on niin vaikea sietää ja ymmärtää arvoliberaaleja? Koska he ympäröivät itsensä samanmielisillä ihmisillä... Niinpä niin. Jos jaksaisin, voisin jopa väittää, että arvoliberaaleilla on paremmat valmiudet kohdata erilaisuutta juuri liberaaliutensa vuoksi, mutta enpä taida jaksaa. Nyt on kesä ja kärpäset ja kaikilla hyvä tahto. Minullakin!

***

Sen sijaan mä sanon Niki Juuselan viimeisen viikon eläimet:

Saksa-Brasilia: elefantti, pulu, lokki ja huuhkaja (joista kolme viimeistä tulivat yhdessä ja samassa lauseessa)
Hollanti-Argentiina: ahma, hyönteiset, kanarianlintu, ihan oikea lepakko ja (kehä)kettu
Brasilia-Hollanti -pelissä ikävöin Nikiä ja
Saksa-Argentiina: energiajänis (!) ja veljeni väitti kuulleensa konttaavan siilin.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hei, olen Marjaana, ja olen ympäristöyliherkkä!

Olipa ristiriitaista lukea uusimmasta Tiede-lehdestä, että olen ympäristöherkkä. Joidenkin tahojen mukaan jopa ympäristöyliherkkä. Gnjäääh! Mieluummin puhuisin neutraalimmin ympäristösairauksista, kuten eräs asiantuntijaverkosto tekee. Vaikka tällainen määrittely varmaan edesauttaa sitä tulollaan olevaa diagnoosinumeroa, tuntui se silti vähän pahalta. Myös rinnastus sähköyliherkkyyteen särähti minulla korvaan. Artikkelissa todettiin myös, että "Koska ympäristöherkkyyteen ei ole löydetty parantavaa hoitoa, sairastuneet usein helpottavat oloaan välttämällä oireita aiheuttavia ympäristöjä."* Eikö kuulosta aika loogiselta? Minusta ainakin.

Kaikista pahinta oli silti taas kerran lukea, että se ei olekaan oikein. Ei suinkaan. "Psykosomaattiseen hypoteesiin pohjautuva hoito tarjoaa karttamisen sijaan altisteiden kohtaamista. Koska välttäminen viestii keholle ympäristön vaarallisuudesta, se vain pahentaa koettuja oireita. Noidankehä voidaan yrittää katkaista kognitiivisella käyttäytymisterapialla. Siinä ympäristötekijän ja fyysisen reaktion välinen yhteys yritetään purkaa potilaan ajatuksia ja tunteita työstämällä."*

Niin niin, korvien välissähän tämä sairaus tosiaan olikin. "Näiden ihmisten aivoissa on paniikkinappula pohjassa" sanoo Markku Sainio, josta olen ennenkin täällä kirjoittanut. Kuulepas Markku, voit työntää sen nappulan minne ikinä haluat. 16-vuotiaan esikoiseni sanoin: Kas, kun me ei olla jo parannuttu, kun me koko ajan kuitenkin käydään koulussa ja töissä saamassa oireita! Mutta ehkä pikkuripaus käyttäytymisterapiaa tekisi hyvää meillekin, kuka tietää?






P.S. Ympäristöherkkyys voi olla ihan jotain muutakin: ihmisen herkkä ja havainnoiva suhde luontoon ja valmius huomata siinä tapahtuvia muutoksia.

*Lainaukset Johanna Junttilan artikkelista Mitä sairastaa ympäristöherkkä? Tiede 7/2104.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kanoja ja kahvia (ja pannumyssy)

No niin, loma alkoi. Luvassa on taas rauhaisaa oloa ja eloa. Kuopus tulee huomenna kotiin, ja tänään minä aion keskittyä lorvailuun. Olen kutsunut itseni päiväkahville Luonto Ry:n puheenjohtajan ja hänen vaimonsa luo. Ihana vanhempi pariskunta, ihanat arvot ja ihana puutarha, jota pääsen varmasti ihailemaan. He asuvat samalla suunnalla missä luomukanala sijaitsee. Ajattelin hakea kennon munia viemisiksi, jos vaikka paikka ei olisi vielä heille tuttu. Tulisi mainostettua myös mainiota paikkaa. Ja meillä nyt menee taas munia kun kuopus palaa. Tuon vierailun lisäksi aion vaan oleskella ja nauttia. Käväisen ehkä katsomassa yhden näytöksen, jossa sepät takovat. Se on aina veikeän näköistä puuhaa. Ja aika lämmintä näillä keleillä. Nämä otolliset säät jatkuvat vielä hyvän matkaa lomallanikin ja hyvä niin.

Ystävä tulee Kreetalta maanantaina ja sitten täytyy yhdessäkin keksiä jotain puuhaa, vaikka toinen visiitti syrjäkylämme kylätalon kirppikselle. Se on kesäperinne ja viimeksi ystävä ei päässyt mukaan. Olen muuten ollut vähän kuin kipeä kissa, kun ei olekaan reissusta johtuen ollut jatkuvaa yhteydenpitoa ystävän kanssa. Tässä sen tärkeyden taas huomaa! Toinen ystävä piti kirpputoria kaksi päivää pihallaan, ja sinne olivat kaikki muutkin tervetulleita myymään. Minä olin töissä, mutta sain jättää pari asiaa tyrkylle. Yksi meni kaupaksi ja loput hain eilen pois ja jäin pihalle lorvimaan ja nauttimaan taas yhteisöllisyydestä. Ja nokipannukahveista ja muurinpohjaletuista. Ja hassusta kanasta, joka ikävä kyllä ei tuossa kuvassa pääse oikeuksiinsa. Sillä on päässään peruukki ja jalassa pussihousut. Tai siltä se ainakin näyttää.




Mutta nyt minä aion nauttia tästä päivästä - viimeisestä vähään aikaan, jolloin nukun juuri niin pitkään kuin haluan. Luen aamulla kahvikupin kanssa nettilehtiä ja blogeja juuri niin kauan kuin mieli tekee. Syön salaattia enkä stressaa muidenkaan syömisestä. Esikoinen syököön eineksiä tänään, tai eilisen jämiä. Minä olen nyt lomalla!


***

Neilikkaa ei tarvita: tunnistat minut oranssista pannumyssystä päässäni. (Jahka vähän viilenee.)




Don't ask. Inside joke.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Vaimon viat

No niin, perjantain piristykseksi esittelen teille kesäisen iltapäivälehden esiinkaivaman parisuhdeoppaan 116 vuoden takaa. Ja mikä mahtava opas olikaan löytynyt! Kuinka hyvä aviomies voi kesyttää pahan vaimonsa? Alaotsikkona Luotettava käsikirja, sisältävä tietoja vaimojen suuremmista vioista, sekä muutamia hyödyllisiä neuvoja pahojen vaimojen parantamiseksi. Vietin yhden jos toisenkin rattoisan hetken kirjan sähköisen näköispainoksen parissa. Kuten  varmaan arvaatte, "Suurin vioista on kärkäs kieli: Kieli on muutamissa suhteissa hyvin hyvä esine, erittäinkin suolattuna; mutta vaimon kieli, ja erittäinkin pahan vaimon, on kaksiteräinen miekka — hirvittävä ase."

Miehen pitää olla pitkäpinnainen, eikä hän saa lähteä sanalliseen taistoon, koska joka siihen peliin ryhtyy, joutuu pian toteamaan vaimostaan: „Hän on saatana, hän on perkeleen isoäiti".







Ja ne muut suuremmat viat ovat - tässä järjestyksessä

Herttaisuus elikkä sen puute
Vastaussanominen
Tottelemattomuus
Uhmailu
Koristelemisen halu
Huvituksien etsiminen
Kahvipöytä ja tee - ovat vikojen otsikkoja myös. 

Tähän on mentävä syvemmälle: 

"Kerran kuulin minä avonaisesta ovesta vastaanottoa sellaisessa tilaisuudessa. Satunnaisesti tuli kaksi naista samalla kerralla, ja nämät tekivät vastaanottavan emännän kanssa sellaista melua vaatteita riisuessaan että sentähden, ja koska jokainen noista kolmesta naisesta samalla kertaa puhuivat ja koettivat huutaa yli toisensa, minun oli mahdotonta avonaisesta ovestakaan ymmärtää ainoatakaan sanaa. Sittenkun kaikki naiset onnellisesti ovat sijoitetut paikoilleen, käydään päiväjärjestykseen, ja se on seuraava:

1. Kahvia tarjoillaan, ja yleinen keskustelu uusista hatuista, nauhoista ja jalkineista y. m. alkaa.

2. Erityiskeskustelu seuraavista aineista:

a) Palvelusväki. Suuri yleinen valitus. Ei kukaan ole vähimmässäkään kelvollinen (...)

b) Vaatteet. Läsnäolevan asessorin rouvan leninkikangas on parempi kuin poissaolevan kauppaneuvoksen rouvan leninkikangas oli siinä ja siinä tilaisuudessa. (Jos kauppaneuvoksen rouva olisi läsnä ja asessorin rouva  poissa, niin olisi seikka päinvastainen.) (...)

Tällaisissa tilaisuuksissa liittyy tähän tavallisesti keskustelu

c) poissaolevista tuttavista, ja tavallisesti niistä, jotka ovat kutsutut, mutta kieltäytyneet, samalla kuin epäillään syytä miksi kutsumusta ei ole noudatettu. (...)

d) Naineet miehet. Tavallisesti tekee kahvi jo silloin vaikutuksensa ja arvoisat vieraat ovat siis hauskimmalla tuulellaan on puhetulva korkeimmillaan. Jokainen ylistää eli moittii kaikista voimistaan ja parhainta siinä on että kaikki purkavat sydämensä yhdellä haavalla ja koettavat äänessä voittaa toisensa niin että syntyy käsittämätön äänen hämmennys." (...)
 
Äänen hämmennys?

Sitten viimeisimpinä (mutta ei varmaankaan vähäisimpinä) mainitaan

Lavertelutauti ja
Mustasukkaisuus

Mutta eipä hätää: Kun vaimo nyt kuitenkin on "miehensä alla" eli alamainen, voi aviomies kitkeä nämä kauhistuttavat viat pois. Siihen antaa kirjan kirjoittanut nimetön herra kohta kohdalta ohjeet. Mikä mainio teos! Ken haluaa perehtyä aiheeseen vielä syvällisemmin, löytää koko julkaisun tämän linkin takaa (kannattaa napsauttaa Koko teos -otsikon ja PDF-kuvakkeen viereistä linkkiä).

Kursivoidut lainaukset mainitusta teoksesta.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Teini kotiin ja baanalle?

Enää muutama päivä töitä, ja sitten alkaa taas loma. Minulle sopii tämä pätkissä lomailu, koska työni ei kuormita minua niin, että olisin vakavasti loman tarpeessa juuri koskaan. Nyt varsinkaan, kun teen lyhyttä työviikkoa. Ja kun pahimmat altistusoireet ovat poissa. En tosin ole vieläkään saanut selville, johtuuko se uudesta putsarista, vuodenajasta, vai mistä., mutta pääasia, että olo on hyvä. Mutta takaisin lomaan. Vietin kesäkuussa kaksi viikkoa lomaa yhdessä poikien kanssa. Nyt olen tehnyt kohta kaksi viikkoa töitä, ja kotona on ollut vain esikoinen, välillä ei hänkään. Yhdenlaista lomaa tämäkin. Sunnuntaina kuopus tulee kotiin - täytyy tunnustaa, että viime sunnuntai-aamun uuvelossa olossa mietin, että olisihan tuo saanut viikon jälkeen jo tulla kotiin, mutta hyvin tämä viikko on taas nautiskellessa mennyt.

Vietämme taas kaksi viikkoa koko porukalla, joskin esikoinen käväisee jossain välissä äidilläni. Teemme myös sen suunnittelemani luonnonpuistoreissun tänä aikana. Sitten kuopus lähtee taas pariksi viikoksi isälleen, ja näistä toisen minä olen töissä ja toisen ylityövapaalla, joten jollei tämän kesän ja näiden lomien jälkeen ole virkistynyt, niin ei sitten milloinkaan. Kaikista eniten odotan sitä viimeistä viikkoa, jolloin minulla on sekä vapaata töistä, että kuopus isällään. Käymme esikoisen kanssa sen joka vuotisen reissun kaupunkiin jolloin ostamme hänelle kouluvaatteita ja syömme yhdessä ulkona.

Muuten minä nukun pitkään ja teen mitä mieleen juolahtaa. Yöksi tulen kuitenkin kotiin, tietysti. Yksi ystäväni sanoi minulle juuri, että esikoinen alkaa olla siinä iässä, että sen voisi jättää yksin kotiinkin pariksi yöksi. Toki se pärjäisi, osaa laittaa ruokaa jne, mutta olen silti eri mieltä. Enkä edes pelkästään siksi, että "silloinhan voi vaikka pitää bileet", vaan ihan muutenkin. Olenko minä jotenkin outo tai ylisuojeleva? Kertokaapa te, missä iässä olisitte/olette olleet valmiita jättämään teinin yksin kotiin ja miten pitkäksi ajaksi. Tai missä iässä teidät jätettiin kotiin yksin?


Ritva-Sofia Lintu, Neitsyt Maria


***

Alkaa olla jalkapallon MM-kisat jo ihan loppusuoralla. Elämäkin on normalisoitunut, kun joka ilta ei enää tule potkupalloa töllöstä. Eikä tule töllötettyä. En minä aina töllöttänytkään, ja välillä luin samalla. Tai surffasin keittiössä netissä ja pidin olohuoneessa tv:tä auki. Toki jotkut pelit tuli katsottua ja jännättyä ihan alusta loppuun, vaikka Suomi ei mukana olekaan. Tässä syy: unohtui, että seuraavana päivänä on peli, ja krapuloissaan joukkue hävisi Hollannille 9-0. Siitä se alamäki alkoi!

Ja hyvä niin, sellaiseksi kristillisyyttä halventavaksi homotouhuksi jo äitynyt, värikkäät nappulakengät ja kaikki!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Täydellinen kesäpäivä kuvina

En erityisemmin pidä kuvapostauksista, eivätkä minun päivitykseni sisällä yleensä kuin yhden kuvan taikka kuvasarjan. Mieluummin luen tekstiä ja minulle teksti usein kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa. Ainakin Blogistaniassa. Nyt kuitenkin teen poikkeuksen ja kerron, millainen oli maanantaini. Ensimmäinen vapaapäivä kulttuuriviikkomme, jolloin tein töistä paitsi koko viikon kirjastossa, myös iltaisin ja viikonloppuna kulttuurin parissa, jälkeen. Pääsin irti kaikesta, rentouduin totaalisesti. Nautin. Olin koko päivän (ihan) pihalla. Eikä siihen tarvittu mitään ihmeellisyyksiä.




Vain herääminen ilman kelloa ja rauhallinen aamu kahvin ja koneen kanssa. Sitten suunnistin kylille. Join vielä yhdet kahvit ja söin maatilamatkailupaikan emännän leipoman herkullisen juustosarven ulkosalla auringossa. Hain luomumunia paikalliselta tilalta ja paluumatkalla bongasin kalakauppiaan torilla, jossa ruusut kukkivat ja tuoksuivat huumaavasti. Ostin kylmäsavulohta salaatin kylkeen ja lopusta tein eväsalaattia makaronin, munien, kermaviilin ja lisukkeiden kanssa seuraavalle päivälle töihin evääksi. 






Kotona parkkeerasin ruoan jälkeen terassille, mutustin herneitä, nautin lämmöstä ja luin. Kirjana Erik Axl Sundin trilogian toinen osa, Unissakulkija. Ensimmäinen oli Varistyttö ja viimeinen, lokakuussa suomeksi ilmestyvä, on Varjojen huone En voi suositella näitä heikkohermoisille. Jopa minä jouduin hyppimään pahimmat kohdat ohi ja suojaamaan näin itseäni. Varistytön lopetin kaikkien kamaluuksien vuoksi melkein kesken, mutta sen verran se oli jo koukuttanut, etten sitten voinutkaan. Koukutti tämäkin, ja nautin siitä, kun sain lukea keskeytymättä kirjan loppuun.





Välillä heitin levyksi pihanurmelle ja kun ramaisi, otin tirsat (toki tarkistin, että aurinko menee just kohta puun taakse, eli jos torkuttelen pidempäänkin, ei selkä pala). Ihana esikoinen huuteli minulle sitten terassille, haluaisinko jääkahvia ja minähän halusin. Sain sen valmiiksi tehtynä.





Sillä pojalla on huumorintajua. Ja tietää mistä narusta vetää. Askarteli kännykän laatikosta "säästöpossun" ja sijoitti sen keittiön  tasolle. Olihan tuonne ihan pakko pari kolikkoa tipauttaa.





Illalla käväisin kaupassa hakemassa lisää juomaa, koska näitä päiviä on tulossa misää ja nesteytyksen on oltava kunnossa. Samalla vähän ajojalkaa kutkutti, ja poikkesin tarkastamassa kanterellipaikkani. Pieniä peukalonpään kokoisia siellä jo pilkisti, joten jollei tämä helle nyt niitä tapa, saan piirakkaakin tässä jossain vaiheessa. Sängyssä aloitin toista kirjaa: Merja Tuominen-Gialitakin Koko kylän pidot, elämämenoa kreetalaisittain. Ystävä lensi juuri Kreetalle. Ihanaa, ettei tarvitse kadehtia, sää on täällä vähintääkin yhtä hyvä. Ei sitä ihminen paljoa tarvitse. Tämä ihminen ainakaan!