Sivut

lauantai 28. helmikuuta 2015

Saata maalle matkamiestä*

Vähän parempi päivä eilen. On se vaan niin, että kun pakottaa itsensä ihmisten ilmoille, sitä vähän nin kuin nousee väkisinkin, alhostaan. Nyt olimme esikoisen kanssa sopineet, että menemme ostoksille ja palatessamme kuopus pääsisi kyydissämme kotiin. Puutoslista oli kilometrin pituinen. Olen ennenkin kehunut, että esikoisen kanssa on hienoa ja helppoa shoppailla. Jopa ruuhkassa. Jopa väsähtäneenä. Olemme hyvä tiimi, sopu säilyy ja yleensä ostoksetkin sujuvat jouhevasti. Pojalla on myös taju siitä, minkä hintaisia asioita voimme ostaa olemme ostamassa eikä onneksi ole ollut tarvetta muuhun. Nytkin ihmettelimme hissukseen ruokaa odotellessa - kyllä, kävimme myös hyvin onnistuneen reissun kunniaksi kahdestaan ulkona syömässä kun on hyvin harvinaista herkkua sellainen - ostamiemme tuotteiden ovh-hintoja. 

Vierailimme liikkeessä, jossa oli muuttomyynti, ja alennuksen sen mukaisia. Kahdensadan kahdenkymmenen viiden euron vaatteet (farkut, huppari, kauluspaita ja vyö) kuudellakymmenellä viidellä eurolla. Oli reissu miun maun mukkaan, vaikka aika kauhea kaaos siellä kyllä olikin. Esikoinenhan sen suurimman työn teki kun seisoi sovituskopissa kokeilemassa lukuisia sinne raahaamiani farkkuja. Pukupussinkin muistimme. Ja sisäpelikengät löysimme ensimmäisestä liikkeestä, alennuksessa nekin. Sehän ei ole ollenkaan sanottua tuon isokenkäisen (46-47) kanssa. Viereisen tavaratalon outletistä nappasimme vielä pari t-paitaa, niin olimme valmiit. Koulukirjoja tarvittiin muutama, loput saa vuokrattua lukiostaan. Nyt voi arki alkaa minun puolestani. Tai siis esikoisen. 





***

Kuopusta on melkein ollut ikävä, ja oli ihana sen kanssa kainalokkain katsoa Voice Of Finlandia. "Äiti jos sä saat miljardi pusia ja halia, niin saanko mä valvoa yhtä pitkään kun sä?" En suostunut, mutta sain kyllä siitäkin huolimatta melko monta. 

Hyvää Kalevalan päivää* joka ainoalle.

Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: 
"Kuu, keritä, päivyt, päästä, otava, yhä opeta 
miestä ouoilta ovilta, veräjiltä vierahilta, 
näiltä pieniltä pesiltä, asunnoilta ahtahilta! 
Saata maalle matkamiestä, ilmoillen inehmon lasta, 
kuuta taivon katsomahan, päiveä ihoamahan, 
otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän!"

perjantai 27. helmikuuta 2015

Lyhyestä virsi kaunis

Eilen illalla myöhään hain esikoisen junalta. Tänään menemme kaupunkiin ja nappaamme asiat hoidettuamme myös kuopuksen matkaan. Olen saanut ihanasti levätä ja rentoutua, ja eilen todella huomasin, miten kovasti sen tarpeessa olin. Olin itkuinen, ahdistunut ja surkea koko päivän. Harvoin olen.



Lunta on aika paljon!


Vaikka on huolia ja väsymys, on mainiota, että pojat ovat kohta kanssani. Perhe koolla. Kyllä tämä tästä.


***


Toivotan kaikille mukavaa viikonloppua myös.

torstai 26. helmikuuta 2015

Jump to the box

Kävimme ystävän kanssa eilen kaupungissa, ja jo oli aikakin vähän liikuskella ihmisten ilmoilla. Hoidimme vähän asioita ja minä jopa pitkästä aikaa katsoin alennusmyynnistä itselleni vähän uutta päällepantavaa. Sen verran on kiloja vuoden vaihteen jälkeen tippunut, että ajattelin juhlistaa sitä jollain tyköistuvammalla vaatteella. Haaveissa oli vaikkapa yksi Ihana Desigual. Minusta on ostolakkoni aikana tullut perin harkitseva ja vaateliaskin, joten en sitten kuitenkaan löytänyt mitään sopivan hintaista ja sellaista, mitä ilman en olisi voinut elää, vaikka yhtä hyvässä alessa ollutta suht varteenotettavaa ehdokasta sovitinkin. Mutta ei. Ihan hyvä piirre ihmisessä, jolla ei liikaa ole rahaa ja jonka vaatekaapit nyt eivät varsinaisesti ammota tyhjyyttään.

Kävimme sitten syömässä lempiravintolassamme ja minä olin pitkään ottamassa jotain mutta kuin sitä iänikuista caesarsalaatia, semminkin, kun kaikki pääruoat siellä olivat tarjouksessa ja kymmenen euron hintaisia. Ystävä söi maukkaan nieriäannoksen, mutta minä en voinut itselleni mitään ja tilasin taasen sen kaupungin parhaan salaatin. Jotain tämä raakaruokailu vissiin on tehnyt, koska kun söin pienen palan hapankaalipiirakkaa lounaaksi, oli päivälliseksi vaan ihan pakko saada suht tuore ateria.


Kuva ei liity mitenkään mihinkään,
paitsi että isäni siunattiin tuolla
ja hänellä olisi eilen ollut 64-vuotispäivät.


Tänään esikoinen tulee kotiin, mutta vasta illalla. Huomenna menemme hänen kanssaan kaupunkiin, seuraavaa jaksoa varten tarvitsemme pari kirjaa ja sisäpelikengät. Ja ne elämänsä ensimmäiset farkutkin olisi tarkoitus ostaa. Taisin kertoakin, että hän oli ollut Nuorten ääni -kokouksessa, johon oli osallistunut kunnanjohtajia ja sivistystoimenjohtajiakin. Oli kuulemma ollut vähän alipukeutunut olo. Seuraavaan kokoukseen, jossa vierailee myös alueemme kansanedustajia, haluaa mennä siistimmin pukeutuneena. Hyvä niin. Samalla reissulla nappaamme kuopuksen mukaan, ja viikonlopun vietämmekin sitten porukalla ja orientoidumme taas arjen alkamiseen.


***

Miksi kissat rakastavat pahvilaatikoita? Yksi teoria on ylitse muiden: kissan ongelmanratkaisutaidot ovat vajavaiset, ja se laatikkoon mennessään ajattelee ongelman katoavan. Hmm, minä tunnen monta tällaista ihmistäkin. Kun vaikeaa asiaa ei ajattele, se ikään kuin katoaa. Kutsutaanko näitä sitten kissamaisiksi miehiksi ihmisiksi?


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Rentoa herkuttelua

Eilisestä aamusta tuli jotenkin vahingossa sellainen touhukas. Jo ennen esikoisen heräämistä olin taikonut hapankaalipiirakan ja tehnyt raakasuklaata. Tiedätte, etten inhoa mitään niin, kuin että hyvää ja käyttökelpoista ruokaa menee haaskuuseen. No, tuo piiras päätyi uuniin juuri siitä syystä, että kermaviili oli jo nähnyt viimeisen käyttöpäivänsä, hapankaali ei muuten näyttänyt tällä kertaa ehtivän syödyksi (esikoinen syö sitä sellaisenaan, ja minä tietysti myös, mutta nyt on ollut niin paljon pois, että viimeinen käyttöpäivä häämötti siinäkin) ja juustostakin oli sopivasti kanta jäljellä. Resepti oli osapuilleen tällainen.





Onneksi päivä sitten rauhoittui iltaa kohden. Tai oikeastaan jo heti ennen puolta päivää, kun olin vienyt esikoisen junalle ja käynyt kaupassa. Söin aimo kimpaleen piirasta ja sitten olikin hyvä köllähtää sohvalle Michael Ridpathin seuraan Islantiin. Hänen uuden kirjansa nimi on 66° pohjoista leveyttä. Näistä dekkareista tulee minulle mieleen M.J. McGrathin kaksi kirjaa, jota tapahtuvat Alaskassa. Ovat kiinnostavia epätavallisen ja eksoottisen miljöön vuoksi molemmat, ja muutoinkin sujuvaa pureskeltavaa dekkarien ystäville. (Eksotiikasta sen verran, että Ridpathin kirjassa seikkaili sekä Gulli että Pálli. Tirsk.) Torkuin kunnon päiväunetkin, joten rentoilu tosiaan sitten jatkui. Illalla kävi ystävä ja tuli siinä muutama rentouttavakin otettua.



Suklaasta tuli taas hyvää
ja herkuttelinpa minä illalla siiderilläkin




Tuosta hapankaalipiirakasta tuli mieleen entinen elämäni Helsingissä. Silloin ammoin oli sellainen kasviskassi systeemi (muistuttaa tätä) johon heti siitä kuultuani liityin. Ringissä sai tietyin väliajoin lähiseudun tuottajien herkuista kootun luomukasviskassin ja reseptien muodossa ideoita, mitä kauden sadosta voisi tehdä. Oma piirakan reseptini on peräisin jo näiltä ajoilta. Puotia, josta kassin ja melkein kaiken muunkin tuoretavaran haimme, piti mainio mies, muistaakseni Harri nimeltään. Jäimme aina jutustelemaan ja hän maistatti esikoisella, joka silloin oli rattaissa, erilaisia juttuja ja antoi usein matkaevästäkin. Saimme joskus myös kauraa linnuille viskeltäväksi, ja se oli kyllä mukava ohjelmanumero pienen pojan mielestä. 

Ja jäi mieleen. Tämä paljastui kerran, kun keskustelimme siemenisäasiasta esikoisen kanssa joitain aikoja myöhemmin. Olin kertonut, että sain mieheltä siemenen ja näin hän sai alkunsa. "Ai siltä Harrilta vai?" Kovasti nauratti meitä molempia, kun sen myyjälle myöhemmin ilman esikoista kerroin. Että linnunsiemenistä...

tiistai 24. helmikuuta 2015

Ylös, ulos ja kuvaamaan - vaikka vesisikaa

Esikoinen pyörähti kotona yhden yön verran lähteäkseen tänään ystävän luo Pohjanmaalle. Pyykkiä piti pestä oikein urakalla, koska mökkireissun jälkeen oli jokunen vaate sen tarpeessa. Saunaankin päästiin. Leppoisaa oleilua siis yhdessäkin.

Minulla kävi myös hieroja ekstrakäynnillä ja toivottavasti nyt pari käsittelyä reilun viikon sisällä tekisi jotain näille jumeille. En ymmärrä, miksi puren hammasta. Peri aatteessa asiat on aivan mallillaan.

Löysin myös ihan liian kauan marinoituneen langan, joka on varmaan ainakin viisi vuotta toivonut pääsevänsä huiviksi. Vaikka väri on täsmälleen minua - ja syksyä - jostain syystä hyvää mallia ei ole vaan löytynyt. Nyt, kun sain inspiraation eräältä teistä, päätin, että tulkoon sitten vaikka Baktus, kunhan vaan pääsee puikoille. Hieronnan jälkeen piti tosin olla kutomatta, mutta kyllä tuo etenee ihan mukavasti. Esikoinen sai myös toimia lankatelineenä, kun halusin varuiksi tuon toisenkin vyyhdin keräksi. 






Mukavaa, että oli seuraa hetken. Mutta on mukavaa, kun taas saan jatkaa lomailua ihan itseksenikin. Tarvitsen vieläkin vähän tankkausta. Tosin nyt on huomiseksi ystävän kanssa sovittu kaupunkireissusta. Käymme kaupoilla ja syömässäkin ulkona. On jo aika poistua talosta. Tosin kävin minä eilenkin ystävän luona kahveilla ja hautausmaalla kävelyllä tarkoituksenani kuvata kappelia, jossa isäni siunattiin. Se on kaunis ja erikoinen rakennus. Kamera ilmoitti akun olevan typötyhjä ennen kuin ehdin ottaa ainuttakaan kuvaa. Kun tekstasin onnettomuudesta ystävälle, hän mietti, mitä universumi minulle koittaa ilmoittaa. "No tietysti sitä, että pitää jonain toisenakin päivänä lähteä ovesta ulos."


***

Jos tässä vasta liito-oravat herättivät mielenkiintoni, niin sen teki kyllä heti myös  "maailman suurin jyrsijä, kapybara eli vesisika". Ylikasvanut marsu? "Säyseää vesisikaa pidetään myös lemmikkinä. Siinä roolissa se on perin hämmentävä." (Niko Kettunen, HS) Tahtoo tuollaisen, ihan ehdottomasti!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Valaistuminen

Luin kirjoituksen työn ja perheen yhteensovittamisesta, ja valaistuin. Pitkää päivää tekevät perheelliset potevat huonoa omaatuntoa ja riittämättömyyden tunnetta molemmissa paikoissa. Eikö minun, jolla on pääasiallinen lapsivastuu, kuuluisi olla kahta kauheammin stressaantunut? 

No kun en ole. Ja syynä on tietysti tämä lyhennetty työpäivä. En ole ajatellut asiaa muutoin kuin siltä kannalta, että toimeentulo stressaa. Minulle totisesti sopii tällä hetkellä tämä vähän vähemmän töitä ja enemmän vapaata näin yksinhuoltajana. Ehdin tehdä töissä kaiken mitä pitää, mutta en koe, että teen "kahdeksan tunnin työt kuuden palkalla". Jonkun verran tilanne siis kuormittaa kollegoita, mutta toivottavasti ei liiaksi. Se, mikä itsestään selvästi on vähentynyt, on tiskissä olo. Käytännöllisesti katsoen torstain iltavuoroni ovat ainoita hetkiä, jolloin enää ehdin asiakaspalveluun. Se on kyllä harmi, koska asiakkaiden kohtaaminen on ehdottomasti työni suola.



Lomalaisen päiväkahvi



Mutta siihen oivallukseen. Tämän hetkinen työrytmi pitää pääni kasassa ja elämämme leppoisana. Mikähän sille olisi oikea hinta? Täytyy muistaa tämä, kun seuraavan kerran ahdistun vähistä rahoistani. Toisaalta onhan sekin totta, että kirjastoalan palkat, jopa näin "johtajatasolla", ovat hävyttömän huonot. Jossain toisin hinnoitellussa työssä tulisin toimeen osallakin palkkaa. Toki saan nyt jonkin verran kompensaatiota tukien muodossa ja veroprosenttikin on alhaisempi. Silti tietysti olisi onnellista, jos tämä olisi ihan puhtaasti oma valinta. Mutta sitähän se ei ole, vaan terveyden sanelema pakko.

Koitan epätoivoisesti keksiä tapoja, joilla kuluja saisi vielä vähän pienemmiksi. Sitten voisimme varmaan elellä ihan kohtuuelämää ja minunkin raha-ahdistukseni helpottaisi. Nimittäin sen verran iso oivallus tuo oli. 

Saa nähdä!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Perusteellista rentoutusta

Olipas toimeton ja rento päivä eilen. Juuri sellainen, mitä vailla olin. Edellisiltana istuimme ystävän kanssa skumppalasien äärellä ja vaihdoimme kuulumiset. Vatsatautiseen perheeseen ei oikein päiväkahvivieraita kutsuttu, joten paljon oli päivittämättä. Aamulla heräsin pupujen rellestykseen mutta sinnikkäästi jatkoin pötköttelyä melkein yhdeksään saakka. Sen verran kuoharin nauttiminen jäsenissä tuntui, että tunnin blogien ja lehtien selaamisen jälkeen sohva kutsui. Otin sellaiset pienet kolmen tunnin aamupäivä/päiväunet. Kylläpä tekikin hyvää. Muutoinkin päivä sujui mukavissa merkeissä. Ulkona oli niin liukasta että lenkistä ei tullut mitään. Pyörähtelin sen sijaan vähän selättimellä ja rentouduin oikein kunnolla saunassa. Illan pyhitin lukemiselle. 

Kirjojen suhteen vaivaa nyt todella se suutarin syndrooma: en ehtinyt hamstrata lomalukemista. Minun on kirjoitettava Luonto ry:mme kevätkirje tänään ja taidan mennä työmaalle sen tekemään. Saan samalla tulostettuakin ja viikolla lähtemään. Voin sillä reissulla sitten kaivella vähän hyllyistä viihdettä viikoksi.


Tämä on kyllä jo sulanut


Esikoinen pyörähtää huomenna kotosalla ja jatkaa tiistaina sitten Kokkolaan. Sain myös akuuttiajan hermoratahierojaystävälleni maanantaiksi, joten rentoilu jatkuu sitten ihan luvan kanssa. Seuraavallekin viikolle on aika varattuna - jospa saisin vähän jumeja auki.


***

Loman jälkeen onkin sitten aika perehtyä perunkirjoitukseen.

Mutta sitä ennen keskityn vaikka liito-oraviin, jotka saivat minut tyrskähtämään ja mielikuvitukseni lentoon: "Kuopiossa oravat ovat säännöllisesti mukana kaavoituksessa". Eikö niillä ole vähän tylsää teknisen lautakunnan kokouksissa? Näen yhden ihan selvästi nuokkumassa tuolin selkämyksellä ja toinen on parkkeerannut tarjoilujen viereen hieman syyllisen näköisenä.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Loman tarpeessa

Ei mennyt eilinenkään suunnitelmien mukaan. Kuopus oli sen verran huonovointinen, (lähinnä paleleva ja surkea) etten voinut laittaa häntä kouluun. Menimme sitten yhdessä hetkeksi työmaalleni, jotta sain hommat sille mallille, että saatoin jäädä viikon lomalle. Toistan: tuntuu, että tämän alkuvuoden sairastelun (yksi kuumeeton angiina, päänsäryt, jotka paljastuivat poskiontelontulehdukseksi ja sitten vielä vatsatauti jälkimaininkeineen) jälkeen olen enemmän loman tarpeessa kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka tuskin olen töihin päässyt, silloin tällöin ja katkonaisesti.

Mutta nyt minä nautin omasta ajasta. Vein molemmat pojat eilen kuopuksen isälle. Esikoinen jatkaa viikonlopun mökkireissusta suoraan mummin luo yhdeksi yöksi ja sitten käväisee kotona lähteäkseen taas tiistaista torstaihin kaverilleen Kokkolaan.

Eilen illalla korkkasimme skumpan ystävän kanssa. Maistui, olin sen ansainnut ja oli kyllä i-ha-naa!





***

Vielä muutama kuopukseen liittyvä anekdootti eiliseltä, sitten en taatusti kirjoita lapsista mitään koko viikolla. 

Saimme ennen lomaa opettajalta ihanan yksityiskohtaisen arvioinnin siitä, miten koulutyö ja kaverisuhteet ovat alkuvuonna sujuneet. Kerroin palautteesta myös kuopukselle itselleen, ja kerroin, että se oli yksinomaan positiivista.

Kuopus kommentoi luokan villeimmästä pojasta:

"Mä en usko että Valtterille (nimi muutettu) tulee tuollaista tekstiä, kun se on aina vähän niinkun häiriintynyt tai silleen." Tirsk!

Myöhemmin lastasin yhden lautasen liikaa pinoon tiskialtaaseen ja keko romahti pitäen melkoista meteliä. Kuopus tuli kädet karateasennosssa hätiin.

"Oi, hui että, mikä se oli? Hyökkäsikö muukalaiset maahan? Olen valmiina taistelemaan."

Aion silti pärjätä viikon ihan ilman suojelijaa!

perjantai 20. helmikuuta 2015

Back to business

Ihmisten ilmoilla taas, jee!

Mutta en kehtaa väittää, että täysissä ruumiin ja sielun voimissa:



Don't ask...




Tänään alkaa loma.

Elämä hymyilee,
taas!


***

Kuopus kysyi eilen iltapäivällä, saisiko kurkata mitä televisiosta tulee. Annoin poikkeuksellisesti luvan. 

"Äiti, arvaanko oikein, että tää Nätti nakuna ei oo sovelias?"
Arvaat!
"No jos mä katon sitten hiihtoa, ne tuskin on alasti."

torstai 19. helmikuuta 2015

Pieni vihreä olento

Nyt tämä menee ihan sairaskertomukseksi, mutta sellaista se elämä välillä on.

Esikoinen pääsi jo eilen tekemään koetta ja jaksoi jäädä tämän päivän kokeen pohjatunnillekin. Vaikka oli edelleen vähän puolikuntoinen, jäi kavereita tapaamaan vielä sen jälkeenkin. Jos tuntuu minulla, niin taatusti myös teinillä muutaman päivän eristyksissä olo. Tänään on koe ja toinen vielä jäljellä huomenna, mutta onneksi tämä jakso oli sellainen, että ainoastaan yksi enemmän lukemista vaativa reaaliaine oli lukujärjestyksessä. Menee koeviikko vatsataudin jälkimainingeissakin kuitenkin ihan kunnialla. 

Kuopuksella sen sijaan kiertää edelleen vatsassa. Soittelin eilen terveysasemalle ja sieltä todettiin, että tauti on muillakin ollut pitkällinen, mutta tässä tapauksessa keston aiheuttanee se, että pöpö ei ole kunnolla kummastakaan päästä tullut ulos. Niin sanottua tyhjennystä ei ole tapahtunut, toisin kuin esikoisella, jolloin toipuminenkin pääsi alkamaan. Kauankohan tässä sitten voi mennä? Minä vaihdoin täksi päiväksi kollegan kanssa vuoroja, joten voin pitää ylityövapaan jos ei tokene kouluun. Iltavuorosta sellaista ei voisi ottaa.



Innostuimme rakentelemaan legoilla (tai työjako menee niin, että minä etsin
ja kuopus rakentaa). Oivaa ajanvietettä. Vasemmalla Wookiesien tähystyspaikka,
oikealla ylhäällä Yodan maja ja alhaalla imperiumin tukikohta.
Näiden jälkeen teimme vielä separaristien tukikohdan ja kenraali Grievousin,
mahtavan kyborgin...


Olen miettinyt omaa (huonoa) jaksamistani näiden pitkittyneiden sairauksien kanssa. Kai se johtuu siitä, että jo normaaliarjessa olen yksinhuoltajana niin paljon vartijana, että erityistilanteet vaativat erityisvoimia, joita ei oikein ole varastossa. Toki ne aina jostain puristetaan, mutta koville se ottaa. Se jakamaton vastuu, taloudellinen huoli ja ongelmat myös oman ja esikoisen perusterveyden kanssa muodostavat sellaisen alustan jolta on vaikea löytää sitä tarvittavaa jaksua. Mutta toivottavasti nyt ollaan jo voiton puolella.

Ja onneksi ensi viikko on ihan oikeaa lomalomaa. Ensin ajattelin, että perun sen, koska tämä viikko menee töissä enemmän tai vähemmän harakoille. Sitten onneksi tajusin, että koitan saada perjantaina tavalla tai toisella tehtyä kaikki pakolliset ja sitten ihan oikeasti viettää lomaa kun pojat lähtevät. En muista milloin viimeksi olisin oikeasti ollut niin sen tarpeessa kuin nyt. 

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Munatonta elämää?

Pää meinaa hajota kotona olemiseen. Tämä tauti on siitä katala, että aikuisseuraakaan ei tohdi pyytää. Ei voi laittaa ketään alttiiksi tartunnalle vaikka sosiaalisuus kummasti auttaisi. 

Sen verran liikuimme kuopuksen kanssa, että kävimme kanalasta hakemassa munia. Ja kaupasta mustikkamehua. 



Kuva otettu kesällä

Esikoisella on edelleen heikko olo ja kuopuksellakin kiersi mahassa. Esikoinen meinaa kuitenkin mennä fysiikan kokeeseen, ettei tarvitse tehdä kahta koetta uusintapäivänä. Matematiikan koe kun jäi maanantaina tosiaan väliin. Tätä ajastaessani en vielä tiedä kuopuksen kunnosta enkä siitä, olenko kotona vai pääsenkö töihin.

Arvaatte kummin valitsisin jos voisin. Mutta eihän tässä tietenkään siitä ole kyse.


***

Hesarin vaalikone on avattu. Jännää, että kolme viidestä ehdokkaasta, joiden kanssa olen eniten samaa mieltä, on myös tosielämästä jollakin tavalla tuttuja. 

Taidan jo tietää ketä äänestän. Tällä kertaa mentäneen puoluella eikä sukupuolella. Niin, ja lupauduin myös Pieni ele -keräykseen päivystäjäksi pariksi tunniksi, mutta se on vielä parin kuukauden päässä.



Kotona ollessa on aikaa lukea höpölehtiäkin. Mikäli näitä kahta artikkelia on uskominen (klik & klik) pitkän iän salaisuus on miesten vältteleminen. Hmm, mutta onko se sitten sen arvoista, elää reilusti yli satavuotiaaksi?!?

tiistai 17. helmikuuta 2015

Sairastuvalta päivää

Majassa eilen:

* Yksi yksinhuoltajaäiti, joka ei pääse töihin. 
Kauppaan (mustikkakeitto, asidofilusmehu, jogurtti ja viili) se pääsi, kun esikoinen heräsi ja pystyi vahtimaan kuopusta.

Jostain syystä tällä äidillä on suden ruokahalu ja normaali itsekuri täysin hukassa. Ehkä jonkun pitää syödä talouden kaikki ruoat - varsinkin keksit - etteivät ne mene pilalle?

Se sama äiti toivoo kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei itse sairastu tähän samaan syssyyn - eikä mielellään peräänkään, kiitos.

Niin, ja toivoisi se hetken ihan omaa aikaakin. Vessassakaan sitä ei tunnu olevan. Lapset ovat sairaana, tietysti, kovin tarvitsevia.

* Yksi onneksi oksentamisen lopettanut mutta lopen uupunut ja kalpea teini. Enimmäkseen nukkuu tai nuokkuu. 

*Yksi pienempi, jolla kiertää mahassa ja jolla on myös antibiottikuuri päällä. Arvaa jääkö se olosuhteiden pakosta vähän kesken?

Sillä pienemmällä oli kuitenkin nälkä, mutta suurin osa ruoista sai mahan kiertämään vielä enemmän. Niinpä se kirjoitti lapulle muistilistaa joita voi huoletta syödä. Yrityksistä huolimatta siihen on tullut vain yksi: viilis.



Osa hautajaisneilikoista on vielä ihan voimissaan



Eipä mulla muuta.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Aurinkoenergiaa

Upea päivä eilen! Aurinko paistoi täydeltä terältä ja iltapäiväksi vähän jo lauhtuikin. Meillä oli aamulla 20 astetta pakkasta, joten ei houkutellut ihan heti ulkoilemaan. Mutta virtaa siitä kyllä sai.

Muuten nautittiin rauhallisesta vapaasta:

ystävä kävi kahvilla

minä luin sen Varjopoika -dekkarin lopppun, kuopus luki uusimman Ella-kirjan

haimme esikoisen kaverilta kotiin. Illalla sille tosin iski vatsatauti - taudeista karsein - ja tämä viikko on vieläpä koeviikko. No, onneksi huomenna ei ole koetta, joten on hyvin mahdollista, että ehtii toeta ennen keskiviikkoa. Uusintakoepäivään ei näin ollen tule toivottavasti kuin yksi rästiin jäänyt suoritettavaksi - tämänpäiväinen. Kuopuksellakin kouristeli vatsaa, joten olemmekin sitten koko porukka tänään kotosalla.


Suunnittelin ja osittain toteutinkin (omalta osaltani) alkuviikon ruokia - muille ei taida hetkeen maistua. Toivottavasti edes minulle *koputtaa puuta*. Raakaruoanlaitto ei aina vaikkapa töissä onnistu, joten täytyy vähän valmistella. Toki salaatti on aina hyvä vaihtoehto sinne, mutta muutakin välillä kaipaa. Tein itselleni ison satsin kukkakaalicouscousia, siitä riittää töihin evääksikin - tosin sitten kun sinne pääsen, on tämäkin jo syöty. Parsaakin valmistin ässehtimään. En ole koskaan aiemmin edes ajatellut parsakaalin syömistä raakana. Miksiköhän?



Vähän jälkiruokaa tai välipalaakin tein, "energiasydämiä"




Sain kuin sainkin eilen levättyä kunnolla. Ja niin saan vissiin tämän viikon jälkeen alkavalla hiihtolomallammekin. Kuopus on tosiaan isällään ainakin perjantaista perjantaihin ja esikoisellekin on siunaantunut puuhaa ja kyläilyjä niin, että taidan olla suurimman osan lomasta aivan itsekseni. Ja minäkin lomailen, ihan koko viikon. Ah, ihanuutta! Pitääkin vähän katsella kirjoja sitä varten. Suutarin lapsella jne...

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

I'm so proud!

Onpas ollut tekemisen- ja tunteiden täyteinen viikonloppu. Perjantaina oli wanhojen tanssit, joihin esikoinen siis osallistui vuotta etuajassa. Rakas ystävänsä, kakkosella oleva tyttö pyysi pariksi ja esikoinen - kumma kyllä - suostui. Tanssien opettelu, vaatteiden hankinta ja koko juhlien valmistelu on ollut avartava ja varmasti opettavainenkin kokemus. Joka siis huipentui perjantaihin, jolloin jotkut parit aloittivat urakkansa jo aamupäivällä päiväkodista. Siellä pienet tytöt ja pojat olivat saaneet maistiaisia tansseista ja olivat ihailleet silmät pyöreinä näitä isoja prinsessoja. Jotakuta onnekasta oli haettu tanssiinkin, esikoinen oli pyörittänyt ystävän nelivuotiasta tytärtä, joka oli kotonakin vielä ylpeänä kokemuksestaan kertonut. Myös kuopuksen koulu pääsi nauttimaan tansseista, heille ja yläasteelle järjestettiin omat modifioidut näytökset koulupäivän aikana. Illalla oli sitten meidän vanhempien vuoro. 




Minä olin niin ylpeä ja liikuttunut omasta isosta pojastani. Vaikeita tansseja mutta hienosti ja tyylikkäästi suoriuduttu. Seuraavana päivänä olin opettajien vesopäivässä vanhempainyhdistyksen edustajana ja useampikin esikoisen entinen opettaja tuli juttelemaan ja kehumaan, miten nätisti ja kohteliaasti poika oli heitä hakenut tanssiin ja jututtanut. Olin aivan häkeltynyt saamastani palautteesta ja vein sen toki kotiinkin asti. Mutta kaikkein ylpein olin kuitenkin siitä, että esikoisella oli lupa jäädä wanhojen jatkoille varaamalle mökille yöksi mutta hän tuli kuin tulikin kotiin!

Lauantain vesopäiväkin oli mielenkiintoinen, siellä käsiteltiin opetussuunnitelman uudistusta ja sen paikallisia painotuksia. Olen jatkossakin mukana myös työni puolesta, kun mietitään yhteistyökuviota ja kulttuuriopsia. Oli hienoja keskusteluja fiksujen ihmisten kanssa. Ihanaa kuulua tähän yhteisöön!


Ystävykset!



Vaikkakin ihana ja antoisa, sen verran touhukas on viikonloppu tähän saakka ollut, että tänään täytyy vaan olla ja rentoutua. Niin kuin sunnuntaina kaiketi kuuluukin. 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Amerikkalaista hapatusta?

Hyvää ystävänpäivää, ystävät! Joka vuosi Blogistania tuntuu pullistelevan niistä, jotka nauttivat jollain lailla - vaikkakin ehkä omalla tavallaan - ystävänpäivästä, ja sitten niistä, jotka pitävät sitä kaupallisena amerikkalaisena hapatuksena. Ja vieläpä ihan vääristyneenä, jos alkuperäistä ideaa ajatellaan.

Minä muistan ystäviä ja rakkaita muulloinkin kuin ystävänpäivänpäivänä, mutta voin tehdä sen hyvin silloinkin. Eilen ostin tarjouksesta kaksi kimppua ruusuja, koska kuopus pääsee päiväksi hoitoon kaverinsa luo. On viime aikoina mennyt menot niin, että ei ole toisinpäin saatu vierailuja järjestettyä ja haluan kiittää vanhempiaan avusta. Toisen sai Rakas Ystävä, jonka kanssa voimme tuutata pahan mielen ja onnenhetketkin toki toisillemme ilman sordiinoa. Onni on sellainen ystävä.

Äitilleni olin varannut hänen syntymäpäivänään (ihana, helteinen heinäkuun lopun päivä) kerättyjä kiviä ja puunpalasia purkkiin. Koitin säilöä edes hieman sitä lämpöä ja aurinkoa niihin piristämään talvista eloa ja helpottamaan uuden kesän odotusta.






Ja toivotan teille kaikille hyvää ystävänpäivää ärsytyksen uhallakin!


***

Kun minä jään eläkkeelle ryhdyn hassuksi hippimummoksi. Opettelen käyttämään ompelukonetta ja teen kirpparilöydöistä itselleni kummallisia vaatteita. Kutoa minä jo osaisin, mutta meillä ei ole pingviinejä. Austaralialaisherra hurmasi minut. Ja tuo sateenkaaripingviini.

Mutta siiseliraukat. He ovat saamassa ilmastoaktiivien vihat niskoilleen, vaikka vaan harjoittavat luontaisia tarpeitaan.

Ja minkä ihanan uuden sarjakuvan löysinkään laatulehden ansioista: Nen ja hänen eläimensä. Lisää Nen-sarjakuvia - muitakin kuin eläimiä - täältä. Löytyy sieltä se siiselikin, kun tarpeeksi kauas selaa.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kanarialinnut

Tänään on taas yksi niistä ikävistä tilipäivistä, jotka eivät helpota vaan ahdistivat jo etukäteen. Laskuja oli niin paljon, että käteen jää kakkosella alkava luku. Eikä siinä todellakaan ole kolmea nollaa. Toisaalta tulossa on hiihtoloma, joka sillä tavalla helpottaa, että kuopus on koko viikon isällään. Toisaalta esikoinenkin haluaisi lähteä kaverilleen - no, täytyyhän sen päästä, mutta junaliput maksavat. Inhottaa olla näin tiukilla. Ahdistaa kun ei voi lomallakaan mennä vaikkapa leffaan ja peräti ulos syömään, koska sitten pitää järsiä kynsiä kotona monta päivää. Suututtaa, kun tämä ei ole itseaiheutettua vaan altistuksen tuomaa. Kaleva ottaa asiaan asiallisella tavalla kantaa: Home uhkaa toimeentuloakin.




Keventävänä kuvituksena...


Siitäpä tulikin mieleeni, että asiasta on kirjoitettu taas viime aikoina varsin paljon lehdissä. Joka toinen koulu kärsii sisäilmaongelmista, samoin muut julkiset rakennukset. Niistä vaan ei saa niin hyviä otsikoita. Syytä onkin kouluista vouhkata, koska ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että tietyille (toksisille) homeille altistuminen vaikuttaa paitsi toimintakykyyn ja aivoihin myös jopa lasten älykkyysosamäärään. Mielenkiintoinen (joskin ahdistava) artikkeli aiheesta uusimmassa Kemia-lehdessä.


Ja sitten meillä on tämä Sainio, joka uusimmassa haastattelussaan jälleen kertoo, että ongelmat ovat korvien välissä. Liikunta, "oma ajattelu" ja positiiviset asiat poistavat oireita. Niin, ja siedätys ja kognitiivinen psykoterapia (jota hän ei tällä kertaa mainitse). Minä olen hyvä esimerkki allergikosta ja astmaatikosta jolla on "yliherkät aivot". Minulla tosin molemmat ovat altistuksen laukaisemia, ei toisin päin. Hohhoijaa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ei ole monen vuoden siedätyskään toiminut. Terapiaan sitten vaan?!?




...kuopuksen piirtämä sarjakuva.


Tässä yhteydessä täon pakko mainostaa dokumenttielokuvaa, joka piakkoin julkaistaan. Jari Kokon Kanarialinnut "kertoo homealtistuksesta sairastuneista ihmisistä. Sairaus on pakottanut elokuvan päähenkilöt eristäytymään normaalista elämästä. Ulkopuolisesta maailmasta erilaisine altisteineen on tullut uhka, kodista vankila ja eristäytymisestä turvapaikka". Jos jossain törmäätte, suosittelen katsomaan. 

Minun on kuitenkin näissä alhoissakin muistettava, että pystyn jotakuinkin normaalisti liikkumaan ihmisten ilmoilla ja viettämään suht tavanomaista elämää. Totta kai huomaan ja joudun huomioimaan altistukseni jatkuvasti, mutta kykenen silti vielä toimimaan aika lailla normaalisti. Lämmin ajatus kaikille niille, jotka ovat kanarialintuina omassa kodissaan.

torstai 12. helmikuuta 2015

Turilas ja jäärä

Minä huomaan olevani aikamoinen tekninen jäärä. 

Televisioni on neljän vuoden takaa. En omista nauhoittavaa digiboksia taikka mitään sellaista härpäkettä. Pelkän television - niin, ja dvd-soittimen, joka on vieläkin vanhempi kuin töllö.

Kone, jolla naputtelen postaukseni, on pieni vaatimaton kannettava tietokone. Ei ole muuta, ei pöytäkonetta saati tablettia. Tämä riittää minulle.

Puhelimellani ei pääse nettiin. Se on vissiin kohta neljä vuotta vanha nokialainen ja aion käyttää sen loppuun. Hyvin pelaa, toistaiseksi. Tekstareita lähetän ja soitan. Ja se herättää minut aamuisin. Mitään muuta en sillä tee. En edes "WhatsAppaa".

Töissä minulla on pöytäkone joka ajaa asiansa. Koitan perustella jälkeenjääneisyyttä sillä, että osaisin kyllä jos haluaisin. Kai. Töissä toki joudunkin perehtymään uusiin juttuihin, otimme vast ikään e-lehdet käyttöön ja e-kirjatkin tulevat, jahka lisenssiasiat saadaan kuntoon ja alusta yhteensopivaksi järjestelmämme kanssa. Osaan tarvittaessa opastaa asiakkaitamme paitsi tiedonhaun ja internetin ihmemaan saloihin myös e-aineistojen käyttöön. Ei kai minun silti itse tarvitse niitä innoissani olla? 

Paras käyttöliittymä (minulle) on vanha kunnon paperinen kirja. 

(Otin taas luettavaksi uunituoreen dekkarin, Carl-Johan Vallgrenin Varjopojan. Hyvä!)


Turilas?



On se mummotauti iskenyt muutenkin. Törmäsin suloiseen ohjeeseen: neulo kaniperhe. Yhden sain kuin sainkin puikoille ja poiskin, mutta perhettä en neulo, oli sen verran työläs projekti pienestä koostaan huolimatta. Kun aloitin, kysäisin retorisesti pojilta, että kuinkahan käy, alkavatko nämä lisääntyä kuin kanit. Jooei. Yksi saa riittää!


***

Olipa upea päivä jälleen eilen. Lämpötila nousi taas reippaasti plussan puolelle. Kaikkialla oli tosin ihan turkasen liukasta. Mutta se auringonnousu! Esikoinen ihaili sitä auton ikkunasta matkallamme kouluun ja töihin ja totesi, että on ihan kuin jostain maalauksesta. Kuopus puolestaan henkäisi, että "Tää on mun elämäni hienoin aamu!"

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Hetki ystävyydelle

Kuinka suloinen voikaan päivä olla, kun sitä hipaisee ystävällisyys.


Eilen oli hieno päivä. Kun lähdin töistä, lämpöasteita oli kuusi, tiet kovaa vauhtia sulamassa ja - mikä parasta - vesi tippui räystäistä. Voi että miten keväinen olo tuli. Suorastaan hehkuin ja hihkuin mennessäni hakemaan kuopusta. Eikä se riemu tähän loppunut. Postilaatikossa minua odotti ihana yllätys eräältä teistä. Kiitos kaunis! Ja kiitos kaikille, jotka ovat tsempanneet ja tukeneet minua tässä isän kuolema -asiassa. Ja myös kuopuksen sairastaessa. Virtuaalituki on yllättävän tärkeää ja tehokasta!







Eilen vietimme rauhaisan illan. Esikoinen oli koko päivän kaupungissa Nuorten ääni -kokouksessa ja saapui myöhemmin kuin me kuopuksen kanssa. Mutta sitten vain rentouduimme ja oleilimme kasassa sohvalla. En olisi juuri muuta jaksanutkaan. Minä olen jotenkin aika poikki. Lienee turnajaisväsymystä: onhan tässä ollut yhtä sun toista viime aikoina... 

Kuopus onneksi on paranemassa antibiootin ansiosta.


Ihmiset unohtavat mitä olet tehnyt.
Ihmisen unohtavat mitä olet sanonut.
Mutta he eivät unohda niitä tunteita,
joita olet heissä herättänyt.




(Kursivoidut kohdat napattu tuon saamani pienen lehtisen sivulta.)

tiistai 10. helmikuuta 2015

Äitiä huolettaa

On se vaan mukavaa, että kuopus on taas kotona. 

"Masa ei oo enää Kuningas vaan varakuningas." (Roikottaen pehmopesukarhuaan.)
- Ai jaa, miksei?
"No tää äänestettiin varakuninkaaksi ja Lurk ki (toinen pupuistamme) kuninkaaksi, koska Masa kohteli alamaisiaan töykeästi."
"Niin, ja Kössi on heidän henkivartijansa. Varsin villi sellainen."



Varakuningas ja hänen henkivartijansa



Huvittaa nuo sen jutut, vaikka huoli onkin ollut melkoinen. Kuopuksen pääkivut eivät ota laantuakseen. Ovat vaivanneet tammikuulta saakka, jo ennen kuin se oireeton angiina diagnosoitiin. Nenäkin vuotaa verta tämän tästä ja huimausta valittaa myös. Olemme juosseet terveysasemalla, verikokeissa ja taas terveysasemalla. Viimeksi saimme ohjeen kirjoittaa päänsärkypäiväkirjaa ja ajan lääkärille helmikuun puolenvälin jälkeen. Eilen minulla kuitenkin tuli mitta täyteen ja liian suuri huoli. Jos poika valittaa viimeisenä illalla että ei saa unta kun päätä särkee, ja ensimmäisenä aamulla samaa asiaa, eivätkä mitkään kokeilemamme lääkkeet ole auttaneet, ei niin vaan voi jatkaa kovin pitkään. Soitin terveysasemalle ja pyysin päästä aikaisemmin lääkäriin. Aika järjestyi samalle iltapäivälle ja a vot. Poskiontelontulehdus. Voi aiheuttaa nenäverenvuotoa, huimausta ja päänsärkyä.

En ole koskaan ottanut näin mielelläni antibiottikuuria vastaan. En ikinä. Jos tämä huoli nyt helpottaisi näinkin yksinkertaisella tavalla? Peukut pystyyn!

Niin, ja se lääkärikin näytti jotenkin siltä, kuin sitä olisi vähän naurattanut. Keskustelimme siitä missä muodossa lääke olisi parasta ottaa. Isoja tabletteja kuopus ei osaa vieläkään nielaista, mutta painoa alkaa olla jo sen verran, että edellinen nestemmäinen penisilliinikuuri oli melkoista tuskaa. 40ml päivässä, aamuin illoin kaksi 10 millilitran struuttaa pahanmakuista nestettä. Kun tarjolla oli lääke jota otetaan vain 5ml aamuin illoin ja makukin kuulemma olisi parempi, kuopus totesi lakonisesti "se kelpaa". Lähtiessä tokaisi vielä että "Kiitos ja näkemiin". Ihan kun se lääkäri olisi taas hymähtänyt.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Nuori yksilö

Eilen oli lukurauhan päivä. Minä en lukenut mitään tuossa artikkelissä suositelluista kirjoista, vaikka kiinnostuin Philip Teirin suosittelemasta Stonerista niin, että tein siitä varauksen. Luin loppuun sen suloisen aikuisten sadun Lukija aamujunassa, silmäilin Kristiina Järvisen Kaikella kunnioituksella -teosta, ja tartuin sitten Peter Robinsonin tuoreimpaan suomennettuun Pimeyden kaikki värit - dekkariin. Dekkari on oivallinen sunnuntaipäivän piristys, siihen on ihana uppoutua. Kuopus tuli iltapäivällä kotiin ja koitin yllyttää hänetkin lukemaan, mutta pelipäivä vei mennessään. No, ihana oli joka tapauksessa kainalokkain sohvan mutkassa oleskella. Ennen luku-urakan alkamista kävimme ystävän kanssa perinteisillä Essokahveilla ja ihailimme pitkästä aikaa paistavaa aurinkoa. Harmi vaan, että Laina-myrskyn jäänteet olivat vielä ilmassa ja tuuli jäätävän kylmä. Hrrr!

Tuosta Kaikella kunnioituksella teoksesta on pakko sanoa sen verran, että lukaisin jonkun artikkelin siitä ihan isäni kuoleman aikoihin, ja varasin sen siksi itselleni. Siinä kerrotaan erilaisista suhteista vanhempiin, silloin, kun kaikki ei ole ihan kunnossa. Ymmärsin, että kirjassa olisi käsitelty myös sitä, kuinka surra, kun suhde ei ole kovin läheinen tai lämmin. Olin ymmärtänyt väärin, joten tosiaan vain silmäilin kirjan, vaikka se mielenkiintoinen olikin. Alaotsikko on Irti vanhempien vallasta - se ehkä kertoo kokonaisuudesta paremmin kuin itse nimi.






***


"Onko tämä nuori yksilö, kun tää on sileämpi kuin nää muut?"kysyi kuopus yhdestä appelsiinista.

Niitä saa nyt kuudellakymmenellä sentillä kilo. Tulee juotua jokunen lasillinen mehua!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Summa summarum

On aika summata siunaus- ja muistotilaisuuden fiilikset. Niistä kumpaisestakin jäi hyvä olo, jos näin voi sanoa. Kappeli, jossa olimme, on suunnattoman kaunis ja tunnelmallinen tila. Olen onnellinen, että saimme kokoontua siellä. Kirkkoherramme, joka tilaisuuden piti, puhui kauniisti ja tasapainotteli hyvin kirkkoon kuuluvien ja kuulumattomien maailmojen välillä. Musiikki kantoi vaatimatonta tilaisuutta ja olen valinnoistani ylpeä. Kehujakin sain. Aloitimme Loirin tulkinnalla Virta venhettä vie -laulusta. Tai oikeastaan sen alulla. Sitten kun teksti alkaa mennä paatokselliseksi, feidasimme kauniisti kesken kaiken. Keskimmäisenä kuuntelimme rakastamani Ritva Sorvalin tulkitseman Älä elämää pelkää -kappaleen ja päätteeksi vielä Loiria: Hautalaulu. "Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti."

Veimme kukat uurnalehdon paadelle ja jatkoimme meille muistelemaan isääni ja päivittämään kuulumisia. Isän veli halusi tulla paikalle, ja veljeni ja minä tietysti olimme siellä. Äitini ja hänen miehensä myös. Pieni ja lämminhenkinen tilaisuus. Söimme keiton ja sämpylöitä ja kahvittelimme, jahka esikoinen saapui koulusta ja viimeisteli sitruunamarenkitortun. Se sai hurjasti kehuja, ja minä kehuin poikaa myös siitä, miten hienosti ja luontevasti on aikuisten, vieraidenkin kanssa, osallistuu keskusteluun, kättelee tullessaan ja katsoo silmiin. Ylpeä äiti!

Illaksi jäimme veljeni kanssa kahden, joimme punaviiniä, juttelimme isästä, kävimme läpi lapsuusmuistoja. Meillä on sen verran paljon ikäeroa (7 vuotta) että muistomme ovat totaalisesti erilaiset. Olemme kokeneet asiat aivan eri tavalla, koska olimme hyvin eri ikävaiheessa vaikkapa vanhempien erotessa. Oli hyvä puhua ja itkukin siinä kerran pari tuli. Puhdistavaa. Eilen illalla vielä tuli ystävä kuulemaan tunnelmat ja muutenkin seurakseni.




Tästä lähdetään jatkamaan eteenpäin. Päivä kerrallaan.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Rest in peace


Isä.






Sain yhdeltä teistä sähköpostiini aivan ihanan Heli Laaksosen runon, kiitos vielä:



"Hei vaan kualema, sää ole nynny äijä!! 
Helppo sun' o vaani nurkan takan ja
lykät paikal juur ko viimetteks kaivata,
viärä kaikkest kultasemp miäs,
paras naine, siliäottasemp laps,
pehmusemp mamma,
kuljetta kenenkkä näkemät,
taakses kattomat, rikospaikal palamat
jonkkus perunakellarihajusse kotiluala,
mist maam pääl saak
ei ol ikä yhrenkä ään kuulunu.
Häppe hiukka.
Jos sää ole reilu miäs, sää tule näkyvil,
tuat kaik viämäs hyväs järjestykses takasi,
pyyrät antteks meilt henkilökohtasest ja
maksat loppuelämäs korvauksia, joka penni"


***

Kiitos, että olette olleet tukenani. Ehkä jo alku viikosta päästään muihin aiheisiin.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Tänään kello kaksi

Suurin osa listojen asioista ruksattu, joten stressikin vähenee. Hyvä niin, sillä ilman sitäkin tästä päivästä tulee rankka. Jos haluatte ajatella minua h-hetkellä, se on kahdelta. Huh!


***



Todettakoon, että vatsalaukku ja toleranssi ovat pienentyneet merkittävästi tämän raakaruokailun ja vuoden vaihteen kuurin jäljiltä. Kävin eilen asioiden hoitamisen jälkeen paikallisella huoltoasemalla syömässä salaattipöydän pitkästä aikaa, ja överiksihän se meni. Tarjolla oli montaa sorttia ja aika raskaitakin, kuten savulohi ja perunasalaatti. Ahdoin vielä karjalanpiirakankin varmemman vakuudeksi, kun ensin näytti siltä, että en oikein saa rahoilleni vastinetta salaattipöydän antimista. Ja pöh. Ei sovi ylensyöminen minulle. Haukottelin koko illan töissä ja ennen tiskiin tuloa omalla koneella hankintoja tehdessä oli todella tiukkaa saada pidettyä silmät auki. Pitääpä muistaa se olotila ja vältellä mahdollisuuksien mukaan. Raakaruoka sopii minulle tästäkin syystä varsin hyvin. Ei tule pysyvää ähkyä.

Tosin tänään on tarjolla kalakeittoa ja porkkanasämpylöitä sekä jälkiruoaksi esikoisen sitruunamarenkipiirakkaa, joten koettelemuksia on edessä. Illaksi olen varannut veljelleni ja minulle ainekset brieen taikinakuoressa, niin herkullista se viimeksi oli!

Ja viiniäkin on luvassa, illemmalla. Ensi viikolla sitten taas palataan ruotuun.

torstai 5. helmikuuta 2015

Läjä listoja

Kauhea määrä listoja ihmisellä.


- Lista siitä, mitä pitää ottaa tänään mukaan kun lähden aamulla kotoa: menen ensin parturiin, sieltä lähikaupunkiin ja sitten suoraan töihin. Eväät sekä itselle että esikoiselle. Kuopuksen isiviikonloppukamat. 

- Kauppalista kaupunkiasioille

- Lista lopuista tarvikkeista, joita tarvitsen perjantain tarjoiluja varten, ja jotka ostan vasta täältä maalta.

- Lista siitä mitä pitää vielä muistaa 
(äiti noutaa uurnan ja minun ja veljeni kukkalaitteen,
muista ostaa kappeliin valkoiset neilikat, 
ota mukaan cd-soitin ja muistomusiikkilevy, 
ilmoitinko isän veljelle, että pukukoodi on vapaampi kuin yleensä?
Kotona on kruunukynttilöitä... ai niin, ja laita valokuva esille. 
Hmm, mikä niistä? Pitäsiköhän koluta ulkovarastoa vai laitanko isän siskolta saamani?)






Etsi mekko, korut ja kengät.

Kiristä keittiön tuolien ruuvit. (Omat tarvittaessa myös.)

Tarkista onko vessassa roiskeita.

Sulje kylppäri muilta kuin lähisukulaisilta.

Siivoa päällisin puolin pupujen huone. Tsekkaa muukin siisteys.


Perjantaina: tee kalakeitto ja leivo sämpylät. 

Ohjelmoi esikoinen leipomaan sitruunamarenkitorttu jo tänään. Marengin voi valmistaa juuri ennen tarjoilua.


***


Niistä listoista jotka ulottuvat aikaan siunaus- ja muistotilaisuuden jälkeen, en vielä edes puhu. Nyt mennään nämä kaksi päivää kerrallaan ja viikonloppu levätään.

Ihan kuin olisin vähän stressaantunut?!?

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Itse haluamiani

Markus Kajo sen aloitti ja jokunen bloggari on jatkanut. Klik. Klik. Itse haluamiaan -lista.


Minä haluaisin,


että kuopuksen päänsärky paranisi.


että eräässä toisessa perheessä vakavampia ongelmia potevat tulisivat terveiksi myös. Ja että kolmannessakin asiat sujuisivat parhaalla mahdollisella tavalla.


että perjantai tulisi pian ja selviäisin kunnialla siunaus- ja muistotilaisuuksista.


että ihan konkreettisesti selviäisin veljeni kanssa suunnitellusta illanvietosta. (Sitä votkaa en ota. En.)


Haluaisin pitää loitolla joululomalla keräämäni ja tammikuussa häätämäni kilot.


Minusta olisi ihanaa, että runebergin torttujen ja laskiaispullien sesongit olisivat vähän kauempana toisistaan. Tai sitten niiden kalorimäärä voisi mystisesti puolittua.



Kuvassa viime vuoden torttuja



Nimimerkillä esikoinen leipoo tänään torttuja, perjantain muistotilaisuuteen kuulemma sitruunamarenkitortun ja lisäksi minä löysin iiiihanan laskiaispullareseptin jota on aivan pakko kokeilla piakkoin.


Minun puolestani tämä lumentulo voisi jo loppua. Mutta mikäli pitää valita helmikuun paukkupakkasten ja noiden nietosten kasvamisen välillä, tulkoon lunta vaikka pääsiäiseen saakka.


Itse haluaisin rentouttavan hiihtoloman - ja sellainen siitä varmaan tuleekin. Kuopus on koko viikon isällään ja esikoinen suunnittelee jotain puuhia ja reissua, joten parhaassa tapauksessa kotosalla päivystämme vain minä ja puput.


Oi, ja haluaisin löytää vetävää lukemista lomalle. Kaiholla palautin psykologisen jännärin joka koukutti kyllä aivan totaalisesti. Kielletyn hedelmän kuja.


***


Eipä sen kummempia tällä kertaa...

tiistai 3. helmikuuta 2015

Asioilla on taipumus selvitä, eikös?

Kuopuksella on epämääräisiä vaivoja, joista olen huolestunut. Päänsärkyä, huimausta, nenäverenvuotoa. Viime viikolla otetuissa verikokeissa ei näkynyt mitään, eikä eilen happisaturaatiossa taikka verenpaineessa ollut huomauttamista. Nyt vain pidämme päänsärkypäiväkirjaa ja käymme sitten myöhemmin lääkärillä sen kanssa. Onneksi tuo lapsi on niin reipas ja ihana. Minunkin pitäisi olla. Tässä isäni asioita hoitaessani ja siunaustilaisuutta odotellessa en millään vaan meinaa jaksaa. Pahinta on, jos yöllä ei saa nukuttua. Sunnuntain ja maanantain välinen yö oli sellainen. Loppujen lopuksi köllimme aamuyöstä kaulakkain 90 senttisellä patjallani eikä siinä unessa kyllä ole kummallakaan hurraamista.






Sain yllättäen eräältä ystävältä osanottokimpun. Lämmitti - ja miten kaunis tuo on!

***

Mutta huumori onneksi kukkii, kuitenkin, vähän. Viikon pöllö. Ja pupu. Tyrsk!


"Sisareni osti kettupalaturkin ja esitteli sitä tyytyväisenä. Mummi mainitsi, että hänellä on minkkipalaturkki. Laitoin paremmaksi sanomalla, että minullapa on kokokaniturkki. Neljävuotias Riku istui jakkaralla ja huudahti: Karseen iso kani!" 

-Täti -

maanantai 2. helmikuuta 2015

Apupapin papupata

Minun pitäisi joskus äänittää teille kuopuksen höpötystä. Hän on uskomaton pulputtaja, juttua tulee joskus aivan tauotta ja se on kyllä enimmäkseen varsin viihdyttävääkin. Toisinaan älyvapaata ja toisinaan sitten vähemmän. Mutta kyllä kun on viettänyt tuon papupadan kanssa liki kolme vuorokautta putkeen, alkaa töihin meno houkutella. Kirjasto, mikä ihana hiljaisuus siellä vallitseekaan!


Lunta on jonkin verran!


Viikonlopun aikana lunta oli tullut taas sellaiset 15-20 senttiä. Ennen Luonto ry:n kokoukseen pääsyä piti tehdä ihan kunnolla lumihommia että pääsi liikenteeseen. Tänä vuonna ei ainakaan tarvitse pelätä kasvien paleltumista kuten viime vuonna, kun lunta tuli vasta joulun jälkeen ja silloinkin aika naftisti. Kuopus oli jo terassilla tentuessaan huolissaan, että ehtiikö tuo kaikki edes sulaa hänen syntymäpäiviin mennessä. Ne ovat toukokuussa, joten lupailin, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä ehtii. Ja jos vaikka vappuna vielä vähän tuiskuttaisikin, niin nekin ehtivät kadota. 


***

Otsikosta tuli mieleen kirkkoherramme ja siunaustilaisuus, joka lähenee. Se on siis tämän viikon perjantaina. Eilen oli pakko vähän tarkemmin puunata, kun kuitenkin sinne tulee isäni veli, jota en ole aikoihin nähnyt. Omaa veljeä ja äitiäni varten ei olisi niin tarvinut siivoillakaan. 

Vähän jännittää!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lokoisa lauantai

Parilla sanalla eilinen rento päivää:

kotona lojumista kuopuksen kanssa
pari palaa kuopuksen pizzaa pizzeriassa
kuopus ystävälle ja kahvikutsu hänen äidiltään parin tunnin päähän
päiväunet kotosalla sillä aikaa
mahtavaa mutakakkua ja mainiota päiväkahviseuraa enemmänkin kyläpaikassa
kotosalla sitten sauna
alkoholiton olut
Avara Luonto,
ne perinteiset.

Kuopus nukkumaan ja omaa aikaa koneella, Uutisvuoto ja vähän lueskelua. Tekstareita veljeni kanssa. 

Voiko tämän parempaa lauantaita olla?


***

Oli muuten älyttömän herkullinen välipala!
Päärynää viikuna-pähkinähillolla.


Minusta on ihanaa, että pystyn herkuttelemaan viikonloppuisin ja sitten ongelmitta palaamaan viikolla terveellisempään raakaruokarytmiin. Elimistö oikein huutaa tuoreruokaa kahden raskaamman päivän jälkeen. Kilojakin on jokunen lähtenyt. On hyvä olla omassa kropassa.