Sivut

torstai 19. helmikuuta 2015

Pieni vihreä olento

Nyt tämä menee ihan sairaskertomukseksi, mutta sellaista se elämä välillä on.

Esikoinen pääsi jo eilen tekemään koetta ja jaksoi jäädä tämän päivän kokeen pohjatunnillekin. Vaikka oli edelleen vähän puolikuntoinen, jäi kavereita tapaamaan vielä sen jälkeenkin. Jos tuntuu minulla, niin taatusti myös teinillä muutaman päivän eristyksissä olo. Tänään on koe ja toinen vielä jäljellä huomenna, mutta onneksi tämä jakso oli sellainen, että ainoastaan yksi enemmän lukemista vaativa reaaliaine oli lukujärjestyksessä. Menee koeviikko vatsataudin jälkimainingeissakin kuitenkin ihan kunnialla. 

Kuopuksella sen sijaan kiertää edelleen vatsassa. Soittelin eilen terveysasemalle ja sieltä todettiin, että tauti on muillakin ollut pitkällinen, mutta tässä tapauksessa keston aiheuttanee se, että pöpö ei ole kunnolla kummastakaan päästä tullut ulos. Niin sanottua tyhjennystä ei ole tapahtunut, toisin kuin esikoisella, jolloin toipuminenkin pääsi alkamaan. Kauankohan tässä sitten voi mennä? Minä vaihdoin täksi päiväksi kollegan kanssa vuoroja, joten voin pitää ylityövapaan jos ei tokene kouluun. Iltavuorosta sellaista ei voisi ottaa.



Innostuimme rakentelemaan legoilla (tai työjako menee niin, että minä etsin
ja kuopus rakentaa). Oivaa ajanvietettä. Vasemmalla Wookiesien tähystyspaikka,
oikealla ylhäällä Yodan maja ja alhaalla imperiumin tukikohta.
Näiden jälkeen teimme vielä separaristien tukikohdan ja kenraali Grievousin,
mahtavan kyborgin...


Olen miettinyt omaa (huonoa) jaksamistani näiden pitkittyneiden sairauksien kanssa. Kai se johtuu siitä, että jo normaaliarjessa olen yksinhuoltajana niin paljon vartijana, että erityistilanteet vaativat erityisvoimia, joita ei oikein ole varastossa. Toki ne aina jostain puristetaan, mutta koville se ottaa. Se jakamaton vastuu, taloudellinen huoli ja ongelmat myös oman ja esikoisen perusterveyden kanssa muodostavat sellaisen alustan jolta on vaikea löytää sitä tarvittavaa jaksua. Mutta toivottavasti nyt ollaan jo voiton puolella.

Ja onneksi ensi viikko on ihan oikeaa lomalomaa. Ensin ajattelin, että perun sen, koska tämä viikko menee töissä enemmän tai vähemmän harakoille. Sitten onneksi tajusin, että koitan saada perjantaina tavalla tai toisella tehtyä kaikki pakolliset ja sitten ihan oikeasti viettää lomaa kun pojat lähtevät. En muista milloin viimeksi olisin oikeasti ollut niin sen tarpeessa kuin nyt. 

6 kommenttia:

  1. Voi että, kunpa sen kuopuksen olokin siitä kohentuis! Sillä on kuitenkin hyvä vastustuskyky, kun pöpö ei pääse niskan päälle :)

    Voimia sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastustuskyky on vissiin näiden antibiottikuurien jälkeen vähän heikentynyt, mutta tänään poika jo pääsi kouluun. Tokaisi vain mennessään että "Syön hillitysti" ;-)

      Ihanaa olla ihmisten ilmoilla!

      Poista
  2. Loistava ajatus tuo, että pidät oikeasti kunnolla itsekin lomaa. Kyllä sitä todella näiden sairastamisten jälkeen tarvitsee.
    Upeita legohommeleita teillä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä tulin siihen tulokseen, että on pakko pitää. On sen verran pinna kireällä.

      Nuo legohommat oli kyllä aika terapeuttisia. Mä tosiaan etin paloja tilauksesta ja kuops rakentaaa. On rentouttavaa yhdessääoloa!

      Poista
  3. Hemmetin hyvä ettet perunut lomaa koska sä todellakin tarvitset sen. Niin, ja muistakin sitten ottaa rennosti etkä suunnittele mitään siivous - tms. projekteja.
    Potilaille terkkuja ja paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooei, tällä kertaa ei todellakaan siivota!!!

      Onneksi potilaat on jo paremmassa kunnossa, toipilaista suorastaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana