Sivut

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Rentoa herkuttelua

Eilisestä aamusta tuli jotenkin vahingossa sellainen touhukas. Jo ennen esikoisen heräämistä olin taikonut hapankaalipiirakan ja tehnyt raakasuklaata. Tiedätte, etten inhoa mitään niin, kuin että hyvää ja käyttökelpoista ruokaa menee haaskuuseen. No, tuo piiras päätyi uuniin juuri siitä syystä, että kermaviili oli jo nähnyt viimeisen käyttöpäivänsä, hapankaali ei muuten näyttänyt tällä kertaa ehtivän syödyksi (esikoinen syö sitä sellaisenaan, ja minä tietysti myös, mutta nyt on ollut niin paljon pois, että viimeinen käyttöpäivä häämötti siinäkin) ja juustostakin oli sopivasti kanta jäljellä. Resepti oli osapuilleen tällainen.





Onneksi päivä sitten rauhoittui iltaa kohden. Tai oikeastaan jo heti ennen puolta päivää, kun olin vienyt esikoisen junalle ja käynyt kaupassa. Söin aimo kimpaleen piirasta ja sitten olikin hyvä köllähtää sohvalle Michael Ridpathin seuraan Islantiin. Hänen uuden kirjansa nimi on 66° pohjoista leveyttä. Näistä dekkareista tulee minulle mieleen M.J. McGrathin kaksi kirjaa, jota tapahtuvat Alaskassa. Ovat kiinnostavia epätavallisen ja eksoottisen miljöön vuoksi molemmat, ja muutoinkin sujuvaa pureskeltavaa dekkarien ystäville. (Eksotiikasta sen verran, että Ridpathin kirjassa seikkaili sekä Gulli että Pálli. Tirsk.) Torkuin kunnon päiväunetkin, joten rentoilu tosiaan sitten jatkui. Illalla kävi ystävä ja tuli siinä muutama rentouttavakin otettua.



Suklaasta tuli taas hyvää
ja herkuttelinpa minä illalla siiderilläkin




Tuosta hapankaalipiirakasta tuli mieleen entinen elämäni Helsingissä. Silloin ammoin oli sellainen kasviskassi systeemi (muistuttaa tätä) johon heti siitä kuultuani liityin. Ringissä sai tietyin väliajoin lähiseudun tuottajien herkuista kootun luomukasviskassin ja reseptien muodossa ideoita, mitä kauden sadosta voisi tehdä. Oma piirakan reseptini on peräisin jo näiltä ajoilta. Puotia, josta kassin ja melkein kaiken muunkin tuoretavaran haimme, piti mainio mies, muistaakseni Harri nimeltään. Jäimme aina jutustelemaan ja hän maistatti esikoisella, joka silloin oli rattaissa, erilaisia juttuja ja antoi usein matkaevästäkin. Saimme joskus myös kauraa linnuille viskeltäväksi, ja se oli kyllä mukava ohjelmanumero pienen pojan mielestä. 

Ja jäi mieleen. Tämä paljastui kerran, kun keskustelimme siemenisäasiasta esikoisen kanssa joitain aikoja myöhemmin. Olin kertonut, että sain mieheltä siemenen ja näin hän sai alkunsa. "Ai siltä Harrilta vai?" Kovasti nauratti meitä molempia, kun sen myyjälle myöhemmin ilman esikoista kerroin. Että linnunsiemenistä...

8 kommenttia:

  1. Sinä kyllä todella osaat lomailla. Vaikka tuotahan se oli minullakin viime viikko. Tosin lepäilin tallenteiden parissa, mutta kuitenkin.
    No siemenet kuin siemenet, pääasia että lapsi oli tyytyväinen. Mutta kuulosti kyllä mukavalta kauppiaalta, joka osasi ottaa lapset hyvin huomioon. Se on kaupoissa mielestäni melko harvinaista. Enemmän lapset tahtovat olla siellä tiellä ja haitaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli sellanen ihana kivijalkaputiikki, jossa oli tosissaan aikaa rupatella. Ja sitten kun tutustuttiin enemmän, oltiin aina pidempään ja pidempään siellä. Sitä kyllä arvosti!

      Eilen just puhuttiin ystävän kanssa, että nyt alkaa vähän tulla jo sellanen olo, että vois liikahtaa jonnekin, joten tän päivän kaupunkireissu tulee hyvään saumaan. Mukavaa lomailua sekin.

      Poista
  2. Oi, söisin kyllä tuollaista piirakkaa! Ja olisin taatusti ainoa meidän perheessä - muut ei koskis tikullakaan, ainakaan jos tietäis mitä siellä on sisällä.
    Just toisaalla oli puhetta siitä, että äidit tekee parasta ruokaa, mutta mejän lapset on sitä mieltä vain, jos teen jotain tiettyjä ruokia. Esikoinen kuittaa pelkän ulkonäön perusteella oudommat ruuat pahaksi. Ja muutenkin ovat tosi kranttuja, joten meillä ei sitten ikinä kokeillakaan mitään uusia juttuja. Onneksi koulussa on köksää (esikoisella valinnainen, kuopus ei aio missään nimessä valita sitä) ja siellä on pakko opetella uusia. Ja ehkä niihin on helpompi tutustuakin, kun itse tekee alusta saakka.

    Mutta piä sie hauskaa Pállin ja Gullin kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pidän ;-)

      Hapankaali on sellaista, että aika harva lapsi siitä tykkää. Meillä on pienestä asti opetettu sitä syömään, kun kasvissyöjälle olis tärkeää kuitenkin saada B12-vitamiinia. Ja onhan se muutenkin melko terveellistä. Mutta kuopuksen kanssa en kyllä yhtä hyvin onnistunut, esikoinen sitä syö meillä pääasiassa.

      Mutta nirsoja ovat meilläkin olleet ja ovat. Ihan viime aikoina esikoinen on näyttänyt uutta puolta itsestään ja sille kelpaa eksoottisemmatkin ruoat, mutta aika perussetillä mennään. Ja tosi suppealla sellaisella - välillä tuntuu. No. koulussa sitten maistelevat mitä maistelevat. Ja meillä kyllä se maailman parhaan ruoanlaittajan titteli menee kuopuksen mielestä ainakin koulun keittäjille ;-)

      Poista
  3. Mainio Harri ;)

    Eksyin jonkin linkin kautta tällaiseen kirjaan, ehkä se kiinnostaisi sinua? En ole itse vielä päättänyt, etsinkö tuon käpäliini. Tällä hetkellä luen dekkari sarjaa Sebastian St. Cyrin tutkimuksista 1800-luvun alun Englannissa.

    http://like.fi/kirjat/varastettujen-rukousten-vuori/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti Puskissa vinkistä! Joku (!) meillä oli jättänyt tuon hankkimatta, mutta laiton seudulliseen varaukseen.

      Poista
  4. Täytyis perehtyä enemmän kasvisruokaan koska mulle ei salaatin eikä minkään muun "rehun" syönti ole mikään ongelma. Itse asiassa hyvä kasvisruoka hakkaa monen liharuuan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on ruokakurssi meneillään, mutta mä kyllä mielelläni pitäisin sulle kasvisruokakurssin sen jälkeen ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana