Superäiti

tai sitten ei. 

Joka tapauksessa kuopus tituleerasi minua sellaiseksi, kun omin pikku kätösin pyörittelin hänelle 55 lihapullaa tarjouksessa olleesta luomujauhelihasta vaikka itse olen kasvissyöjä. Tänään saa niitä tomaattikastikkeen ja riisin kanssa ja loput laitan pakkaseen. Nuo ovatkin sitten jauhelihakastikkeen lisäksi suunnilleen ainoa liharuoka jota osaan tehdä. Ongelma on nimittäin se maistaminen... 

Eilen ei ollut maistaminen ongelma, olimme kollegoiden kanssa lähikaupungissa tutustumassa omatoimikirjastoihin ja sitten kävimme syömässä. Vielä illallakin oli ähky kolmen herkullisen ruokalajin jäljiltä. Söin mm. nieriää parmesanrisoton kanssa (nam!!!), koska siinä on kala minun makuuni, saa vaan tosi harvasta paikasta ja harvoin edes raaskisin ostaakaan. Nyt kelpasi!

Ihanasti on siis tässä vapaat ja työt vaihdelleet. Eilistä en kyllä varsin työpäiväksi laske, enkä kyllä tämäniltaistakaan: menen auttamaan yhdessä väliaikakahvituksessa. Huomenna sitten olen vaan ja niin oli kyllä asian laita itsenäisyyspäivänäkin. Vähän väijyin linnan juhlia ja kudoin syksyisen hartiahuivin loppuun. Talvi ehti tulla ennen kuin se valmistui.

Kaunis se on silti!

***

Esikoinen ei saanut läppärini näppistä putsattua mutta ehdotti, että ottaisin käyttöön erillisen näppäimistön. Onni on selväjärkinen ja looginen atk-tuki. Mikä helppo ja halpa ratkaisu - joka olisi itsekin pitänyt keksiä!

Ylös, ulos ja kuvaamaan - vaikka vesisikaa

Esikoinen pyörähti kotona yhden yön verran lähteäkseen tänään ystävän luo Pohjanmaalle. Pyykkiä piti pestä oikein urakalla, koska mökkireissun jälkeen oli jokunen vaate sen tarpeessa. Saunaankin päästiin. Leppoisaa oleilua siis yhdessäkin.

Minulla kävi myös hieroja ekstrakäynnillä ja toivottavasti nyt pari käsittelyä reilun viikon sisällä tekisi jotain näille jumeille. En ymmärrä, miksi puren hammasta. Peri aatteessa asiat on aivan mallillaan.

Löysin myös ihan liian kauan marinoituneen langan, joka on varmaan ainakin viisi vuotta toivonut pääsevänsä huiviksi. Vaikka väri on täsmälleen minua - ja syksyä - jostain syystä hyvää mallia ei ole vaan löytynyt. Nyt, kun sain inspiraation eräältä teistä, päätin, että tulkoon sitten vaikka Baktus, kunhan vaan pääsee puikoille. Hieronnan jälkeen piti tosin olla kutomatta, mutta kyllä tuo etenee ihan mukavasti. Esikoinen sai myös toimia lankatelineenä, kun halusin varuiksi tuon toisenkin vyyhdin keräksi. 

Mukavaa, että oli seuraa hetken. Mutta on mukavaa, kun taas saan jatkaa lomailua ihan itseksenikin. Tarvitsen vieläkin vähän tankkausta. Tosin nyt on huomiseksi ystävän kanssa sovittu kaupunkireissusta. Käymme kaupoilla ja syömässäkin ulkona. On jo aika poistua talosta. Tosin kävin minä eilenkin ystävän luona kahveilla ja hautausmaalla kävelyllä tarkoituksenani kuvata kappelia, jossa isäni siunattiin. Se on kaunis ja erikoinen rakennus. Kamera ilmoitti akun olevan typötyhjä ennen kuin ehdin ottaa ainuttakaan kuvaa. Kun tekstasin onnettomuudesta ystävälle, hän mietti, mitä universumi minulle koittaa ilmoittaa. "No tietysti sitä, että pitää jonain toisenakin päivänä lähteä ovesta ulos."


***

Jos tässä vasta liito-oravat herättivät mielenkiintoni, niin sen teki kyllä heti myös  "maailman suurin jyrsijä, kapybara eli vesisika". Ylikasvanut marsu? "Säyseää vesisikaa pidetään myös lemmikkinä. Siinä roolissa se on perin hämmentävä." (Niko Kettunen, HS) Tahtoo tuollaisen, ihan ehdottomasti!

Avaimet sopuisaan arkeen

Minä olen miettinyt näitä lapsiani. Miten ihanaa ja helppoa heidän kanssaan nyt jo kuitenkin on, kun ovat isoja, oma-aloitteisia ja hyvin käyttäytyviä. Kotitöiden jako on sujunut jouhevasti jo pitkään, kumpikin tekee protestoimatta oman osuutensa. Rutiinit ovat selkeät ja niistä pidetään kiinni, joten niitä ei varmaan tule edes mieleen kyseenalaistaa. Nukkumaan mennään sovittuna aikana ja ylös noustaan oman kellon soidessa. Äitiä totellaan, vieraita tervehditään ja kaikkia ihmisiä kunnioitetaan. Jutellaan paljon ja syliä ja olkapäätäkin on tarjolla aina tarvittaessa. Olen koittanut pitää yllä sellaista keskustelevaa kasvatusta, vaikka ylin auktoriteetti olenkin. Huomaan, että poikien on silloin paljon helpompi hyväksyä säännöt kun ne on perusteltu ja niistä on puhuttu - ja ehkä kyseenalaistettukin.

Sain tässä vasta positiivista palautetta esikoisesta, ja se lämmitti mieltäni kovasti. Hän kuulemma tervehtii aina iloisesti ja reippaasti kylillä vastaan tullessaan, ja kuvailipa eräs nainen häntä "sellaiseksi avoimeksi ja tasapainoiseksi". Tuntuu hyvältä kuulla tällaista, koska mistä minä tiedän miten teini käyttäytyy kodin ulkopuolella. Saatanhan minä kuvitella kasvattaneeni hänet hyvin mutta totuus voisi aivan hyvin olla ihan toinen. Ajatus pälkähti päähän, kun luin höpölehden artikkelin, jossa listattiin "viisi hyvinkäyttäytyvien lasten vanhempien salaisuutta". Aika itsestäänselviähän nuo olivat, mutta ehkä sitten kuitenkaan eivät kaikille, kun tästä kirjoitetaan ja ainakin opettajien puheiden ja omankin kokemukseni mukaan kurjasti käyttäytyviä lapsia on jostain syystä entistä enemmän. 

Sattuipa sitten silmääni myös Hesarin artikkeli siitä, miten ymmärtää teinejä. Jutussa lueteltiin kolme universaalia riidanaihetta: kotiintuloajat, rahankäyttö ja pukeutuminen. Täytyy sanoa, että meidän kuudettatoista vuottaan käyvän esikoisen kanssa ei ole riidelty kertaakaan yhdestäkään näistä asiasta. Aika outoa!?! Toki meilläkin toramme on ja esikoinen osaa kyllä olla varsinainen jästipää (keneltä lie perinyt?) Kuopus puolestaan on aina ollut varsin sävyisä ja välillä jopa tuntuu, että vähän liiankin kiltti kaveri. Onneksi olen huomannut, että siitä huolimatta osaa pitää puoliaan ja pärjää hyvin sosiaalisissa tilanteissa. Saan siis todellakin olla tyytyväinen (kopkop) että mitään suurempia huolenaiheita ei tällä saralla ole. 

***

Tähän loppuun on pakko hehkutta kotimaista käsityötä. Mikä ihana keksintö avaimenperäksi - voi merkata värikoodeilla toisiinsa sekottuvat avaimet. Minulla Keltainen on Koti, Tummemmat Työmaalle jne. 

Ja nättikin tuo on kuin mikä. Saatavissa täältä. 

Viiniä ja virkkuukoukku

Kerroin vasta, että ostin pullollisen tämän vuoden Beaujolais Nouveauta. Ei muuten ollut hääviä, ja saa jäädä ainokaiseksi tälle syksylle. Tuo onkin ainoa viini, jota Alkosta ostan niin, ettei ole luomua. Juon toki, jos tarjotaan. Hesarissa ja parissa muussakin lehdessä uutisoitiin torjunta-aineista, joita ruotsalaisessa tv-ohjelmassa kerrottiin suosituista hanaviineistä löydetyn. Samaa kamaa myydään meilläkin. Syventävää pohdintaa sellaista halajavalle löytyy Nooran Kemikaalicocktail -blogista. Minä olen entistäkin vakuuttuneempi, että hyväksi havaittu luomulinjani viinien suhteen jatkukoon. Hurjin väite Nooran referoimassa ohjelmassa oli - kuultuna ruotsalaisen ylilääkärin suusta - että osa krapulasta saattaakin olla reagointia ja/tai allergisia reaktioita viinin torjunta-ainejäämiin ja säilöntäaineisiin, joista ei siis tarvitse olla minkäänlaista mainintaa pullon kyljessä. Minä en kärsi koskaan krapulasta, mutta en tietenkään nyt heittäydy niin epätieteelliseksi ja vedä mutkia suoriksi väittämällä, että se on luomuviinien ansiota.  

Sitten muihin aiheisiin...

Meillä oli muuten eilen aamulla pakasta kymmenen astetta ja luntakin enemmän kuin nimeksi. Piti vähän päivittää eteisen kaappeja vapaapäivänä, viedä kesätakkeja ulkovarastoon ja sen sellaista. Miksi sen kaiken tekee aina viime tingassa? Ja onko sitä huono äiti, kun muistaa kyllä laittaa talvikengät tarjolle, mutta levittää eteisen lattialle ajatuksissaan ja vanhasta muistista syystakin ja -housut? Kuopus totesi matkalla autolle, että mulle pitäis kyllä ostaa paksummat talvikamppeet kun paleltaa. Ryntäsin hakemaan kaapista toppavarusteita ja vaihdoimme ne sitten työmaani ala-aulassa päälle. Paksummat hanskat vielä unohtuivat... Kyllä se talvi vissiin yllättää sitten minutkin joka vuosi!

Muuten vapaapäivä meni oikein mainiosti. Luin lällykirjaa torkkupeiton alla, otin tirsat ja nautin hiljaisuudesta ja rauhasta. Iltapäivällä se olikin sitten tiessään, kun piti kuopuksen kanssa opetella virkkaamista. Se ahdistaa kuopusta ihan valtavasti ja minä olen maailman huonoin opettaja. Haastetta hommaan tuo vielä se, että olen vasenkätinen. "Miks meidän oikein pitää osata virkata?" kysyi kuopus enkä keksinyt yhtään hyvää vastausta. Jotenkin ei tuntunut siinä hetkessä oikein uskottavalta ensimmäinen mieleen tullut "siksi, että käsitöiden tekeminen on rauhoittavaa ja terapeuttista"...

Nyt on juhlat juhlittu

Voi kuulkaa, olipa mukava palata kotiin eilisistä juhlista, kun teiltä oli niin monta ihanaa kommenttia odottamassa. Ja juhlat, ne olivat mainiot - oikeasti. Etukäteen ohjelmaa katsoessani vähän huokailutti puheiden runsas osuus, mutta kun ne kaikki olivat sopivan lyhyitä ja mielenkiintoisia, humoristisiakin, ei puuduttanut missään vaiheessa. Hallinto- ja kuntaministeri oli ainoa, joka ei saanut ihan täysiä pisteitä. Nuoresta iästään huolimatta hän onnistui viljelemään eniten latteuksia ja sitä vihaamaani jargonia. Sivistystason noston bongasin ainakin viisi kertaa. Kun yleisönä oli liki pelkästään kirjastolaisia, tuo yleisluontoinen löpinä tuntui vähän aliarvioivalta. Kyseessä oli siis lähikaupungin kirjaston isot tasavuosijuhlat, joita vietettiin kahdessa osassa. Ensin päivällä kirjastolla vapaamuotoisemmin ja sitten illalla puvut päällä. Iltajuhlat skippasin, koska pönötys kaupungintalolla nyt ei vaan ole minun juttuni. 

Pukeutumisongelmankin ratkaisin ihan omannäköisesti. Vähän bling-blingiä sekä hameessa että sen kanssa varta vasten itse kutomassani huivissa, muuten olin ihan oma itseni. Ja Magsin ihana sävy sävyyn oleva kirjakoru, joka tietysti sopi tilaisuuteen kuin nenä päähän, kruunasi kaiken ja sai myös osakseen ansaitsemansa huomion. Harmi vaan, että ainoastaan naispuolisilta kollegoilta. Se nimittäin köllötteli söpösti tissieni päällä ja vaikka atk-tukia parhaimmillaan oli seurueessamme kaksin kappalein, tai kahta puolta leipää, niin kuin myös voisi halutessaan asian ilmaista, niin kumpikaan ei siitä palautetta antanut. Tuli myös todettua, että vaikka olen metsittynyt tänne maalle ja olin enemmän kuin tyytyväinen äitini mukanaolosta (kyllä, tämä on suvussa kulkeva hulluus, äitini jäi samasta työstä eläkkeelle tämän vuoden keväällä), osasin edustaa ja jutella niitä näitä, small talkiakin, vähän jopa flirttailla, eikä edes tuntunut hankalalta. Kohottava kokemus.

Tutkailin tämän kirjoitukseni jälkeen
tuon korun kivien symboliikkaa.
Intuitioni osui näemmä oikeaan: hypersteeni kuulemma kohottaa
itsetuntoa ja auttaa pääsemään ujouden yli.
Se helpottaa myös jännittynyttä olotilaa sosiaalisissa tilanteissa.
Puhumattakaan aurinkokiven ominaisuuksista.
Miksi, oi miksi valitsin tämän korun aamulla?!?
Olen sanaton!

Mutta oli silti aika mukava palata kotiin, vaihtaa onepiece päälle ja korkata punaviinipullo. Ah  viikonloppu!

Leppoisaa viikonvaihdetta teillekin!

Arki arkinen

Joskus se arki vaan on niin ihanaa. Ihan sellaisenaan. Toki asiaa auttaa viikon mittainen loma vast ikään, ei ole vielä ehtinyt työlääntyä. Meidän maanantai oli mahtava, tavallinen mutta mainio. Esikoinen tuli kotiin väsyneenä, haki peittonsa ja teki pesän sohvalle. Minä olin laittanut ruoan tulelle ja kerkesin kerrankin lukea rauhassa kuopukselle Kapteeni Kalsaria. Söimme yhdessä ja pojat rupesivat mieluilemaan jälkkäriä. Totesin, ettei tarjolla ole oikein mitään herkullista, maitokin oli niin vähissä ettei olisi aamukahviin riittänyt joten jäivät paitsi kaakaokupillisistakin. Esikoinen tarjoutui pyöräilemään kauppaan omien sanojensa mukaan "pientä korvausta vastaan". Kun olimme aikeissa saunoakin päätin että ostakoot saunaherkut ja samalla maidon ja muutaman muun puuttuvan tavaran. 

Pieni korvaus oli, että tyhjensin astianpesukoneen hänen puolestaan. Kuopuksen tehtävänä on aterinten paikalleen laittaminen ja teimmekin hommia yhdessä. Jotenkin tällaiset pienet arkiset yhdessä puuhastelut saavat minut usein tosi hyvälle tuulelle. Minä en vissiin kovin paljon vaadi! Saunan jälkeen viimeistelin Barcelonasta meille muuttaneen apinan viittaa, jonka kudoin myös ruokaa odotellessa. Meillä on aiemmin asunut kaksi muutakin apinaa ja näistä taisi tulla erottamaton kolmikko. Yhdellä heistä oli ennestään viitta ja sen seurauksena värkkäsimme toisellekin sellaisen. Uusimmasta tuli kuulemma johtaja ja se halusi itselleen värikkään viitan. Minä siis kaivoin langat ja puikot esiin. 

Hauskat olivat myös kuopuksen esittelyt. 

Tuo keltainen: "Hän pystyy tekemään uskomattomia mutkia ja lentämään melkein valonnopeudella".

Tummanruskea: "On tosi vahva ja pystyy venyttämään käsiään."

Heidän pomonsa, keskimmäinen, harmaanaamainen "pystyy roikkumaan paremmin kun muut ja kun se lyö kädet yhteen, sillä on sellainen voima että siitä lentää laser. Vähän niinkuin lasertaputus". 

OK!

***

Kaskelotti. Minun piti pyytää kuopusta kertomaan joku tarina kaskelotistakin mutta unohdin. Niinpä saatte laulun. 

Neuloosi ja Haaransilta

Neuloosi on antanut  odottaa itseään tänä syksynä varsin pitkään. Nyt löysin markettireissulla heijastinlankaa ja rykäisin kuopukselle pipon samoin tein. Nyt poika seisoo pimeässä vessassa ja haluaa, että osoitan sitä taskulampulla. Oletan tämän tarkoittavan, että kyseinen päähine on mieleinen. Loput langasta upotin kaulahuiviin joka hädin tuskin ylettyy kaulan ympäri. Esikoinen puolestaan toipuilee Saksan reissustaan. Ilta oli jo pitkällä kun hän perjantaina palasi kotiin. Oli mennyt mukavasti ja pitempäänkin kuulemma olisi viihtynyt, joten onnistuneelta tosiaan kuulostaa. Me saimme tuliaisiakin, minä tummaa suklaata ja kuopus pehmomangustin eläintarhasta jossa olivat vierailleet. Ystävällenikin ja äidilleni tuo ihana teini oli jotain tuonut. Nyt on hyvä viettää viikonloppua kun on taas koko pesue kasassa.

Eilinen meni ihan olostellessa, mutta tänään olisi tarkoitus raivata pihaa ja kasata puutarhakalusteet varastoon odottamaan ensi kesää. Tai kukaties myyntiä. Ystävä on luvannut ne minulta ostaa jos päädymme kerrostaloon. Pankinjohtaja on ollut reissussa eikä asuntoasia ole edennyt, mutta tapaan hänet heti maanantaina. Koitan saada tulo- ja poistoilmasuodattimet vaihd(at)etuksi ensi viikolla ja ilmastoinnin kunnolla päälle. Sitten vielä siivoan huushollin rakennuspölystä ennen viikon päästä alkavaa syyslomaa ja lukuisia testiöitä. Menemme tällä kertaa sinne kumpainenkin, esikoinen ja minä. Siivota tosin pitäisi myös täällä kodissa. Plää-ääh!

***

Lumienkeli. Kyllä meillä näitä tehdään. Ja kelpaa taas tänä talvena tehdä uusi hieno pipo loistaen.

Lumienkelistä tulee mieleen myös jääkukat ja Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen -biisi. Se kappale taas vie minut Liminkaan, Haaransillalle. Ystäväni, jolla oli kaunis lauluääni, tapaili "Tyttö näki sillalta kuinka mustaa..." ja sen koomin en ole paikkaa ohittanut ilman, että tuo rupeaa soimaan päässä. Minne lie olimme matkalla niillä lukuisilla reissuillamme?

Täällä posteljooni Petshkin, toin teille pörriäisen

Kävimme kuopuksen kanssa perjantaina katsomassa oivan klassikon, Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira -näytelmän. Minä rakastin sitä pienenä ja pääsin väijymään sen silloin teatteriin kaksi kertaa. Olisikohan ollut koulun kanssa toinen, emme muistaneet varmaksi äitini kanssa. Mutta sen muistan, että vaadin ehdottomasti saada ottaa kirjan mukaan esitykseen. Siellä sitten istuin tomerana kirja sylissä asiantuntijan ottein. Niinpä minua ei haitannut lainkaan, kun kuopuksen isä ei alkuviikosta saanut lippuja näytelmään vaan sovimme, että minä vien pojan sinne. Ihanaa katsoa tasokasta lastenteatteria, koska sellaista oli todellakin tällä kertaa tarjolla. Aina ei nimittäin ole. 

Kuva käsiohjelmasta

Hahmot olivat valloittavia, ihanan eläimellisiä, osa jopa aivan loistavasti näyteltyjä ja juoni sopivan uskollinen ihanalle alkuperäiselle. Semminkin, kun kuopus oli juuri innostunut kuuntelemaan tarinaa äänikirjana ja hän vertasi repliikkejä siihen kun muisti niitä sanasta sanaan. Kelpasi hänelle, kelpasi minulle. Mainio ilta! Lauantaina olisi ollut vielä lastenkonsertti tarjolla toisessa lähikaupungissamme, mutta rajansa kaikella, kulttuurillakin. Kuopus on nyt niin vähän aikaa kotona, että pitää vähän himmailla ja oleskellakin vaan. Varsinkin, kun tuppaavat isänsä kanssa viettämään aika vauhdikasta aikaa aina yhdessä ollessaan.

Kesäteatterissa käyminen on ihan normaali harrastus, se taas vissiin ei, että kolmenkymmenen asteen helteellä rupeaa kudotuttamaan. Viime kesänä ei liiemmälti helteitä ollut, mutta muistan aloittaneeni oikein raskasta villatakkia kuumalla ilmalla. Sille kävi sittemmin huonosti. Ensimmäisiä muistikuvia Pepponesta minulla on, kun hän anteeksipyydellen hihitteli miniatyyriksi huovuttamaani takkia. Nauratti minua itseänikin, sitten kun lakkasi vituttamasta. Tämänkertaista tekelettä en voi pilata pesukoneessa koska se ei ole villaa. Mutta kyllä minä sille jotain keksin, jahka valmistuu. Jos valmistuu...

Eilen skippasin ruoanlaitonkin ja kävimme pizzalla. Ruukaamme syödä kuopuksen kanssa yhteisen pizzan, esikoinen toki jaksaa yksin kokonaisen. Olikohan äitillä liian kova vauhti päällä kun kuopus toppuutteli: "Syö sillai vaisusti äläkä hotki niin mäkin saan oman osuuteni." Kuopus lähtee huomenna taas isälleen, ja minä menen töihin. Lisäksi aion aktiivisesti osallistua kuntamme kulttuuriviikkoon sekä työn puolesta että ihan vapaallakin. Menen muun muassa lauantaina Runon ja suven sekä Eino Leinon päivän kunniaksi lausumaan Leinoa kylille ja sunnuntaina lasten tapahtumaan "järjestysnaiseksi". Kesä, ihana kesä!

Laiska töitään lukee

Yleensä olen löysä ja laiska viikonloppusin, mutta tälle viikonlopulle on ympätty yhtä ja toista ohjelmaa. Eilen ajoimme kuopuksen kanssa yhden ystäväni luo heti työviikon päätyttyä. Esikoiselle taas tuli kaveri yökylään. Minun ystävälläni on kuopuksen kanssa samanikäinen poika ja ja pari vuotias tyttö. Koko poppoolla oli todella rattoisaa. Me saimme vaihtaa kuulumisia kun lapset leikkivät. Söimme hyvin myös, hurautin torstaina ennen töihin lähtöä pikapiirakan viemisiksi ja sain taas muistutuksen siitä miksi esikoinen on meillä se leipuri. Ei kannata tehdä piirakkataikinaa yleiskoneella ilman, että kansi on kunnolla kiinni. Ei ainakaan mustat työvaatteet päällä. Ainakaan valkoisista jauhoista.

Illalla vielä kotiin päästyäni korkkasin siiderin viikonlopun ja Voice of Finlandin kunniaksi. Tämä siitä huolimatta, että käväisin viikolla vaa'alla ja totesin, että nyt täytyy vähän pitää taas suuta soukemmalla. Tämä työhässäkkä, sairastelu, kotona oleminen ja vitutus ovat ajaneet minut hyväksi havaitusta ruokarytmistäni. Täytyy palata siihen takaisin pikimmiten. Eron jälkeen laihdun 10 kiloa ja olen saanut ne pidettyäkin poissa kun opettelin syömään vain silloin, kun minulla on nälkä. Nyt on tullut lohtupuputettua iltaisin. Lisäksi otin tavaksi syödä toisen päivän aterioista salaattia ja rupesin tarkkailemaan alkoholista saatavaa energiamäärää. Ja määrää ylipäätään. Mutta viikonloppuisin en aio edelleenkään olla niin tiukka.

Tänäänkin on nimittäin aikomus mennä kollegan kanssa paitsi käsityömessuille myös ulos syömään. Kuopus menee siksi aikaa äidilleni. Mainio päivä siis tulossa. Illalla sitten ne tavanomaiset sauna ja Avara luonto. Ja huomenna kuopukselle tulee vissiin yksi eskarikaveri hetkeksi kylään. Muuten huominen kyllä ansaitusti lötkötellään (vaikka pitäisi kyllä siivota)! 

Käsityömessujen kunniaksi äiti ylpeänä esittää: kuopuksen eskarissa tekemä kuumailmapallo ja pyöreähkö "matkustaja". Poika pistelee paremman näköisiä pykäpistoja kun minä konsanaan!

***

Laiska.

Joululahjuksista

Pojat taisivat olla tyytyväisiä lahjoihinsa, esikoinen jopa yllättyi määrästä. Yleensä hänen pakettimääräänsä pienentää se, että saa (suuren)osan rahana. 14-vuotiaalle on aika vaikeaa keksiä kohtuuhintaisia pieniä paketteja, joten sukulaiset ruukaavat kuitata ongelman rahalla. Se on hyvä, kertyypä säästöjä niihin isompiin hankintoihin. Ja täytyy sanoa, että kuopus alkaa olla sellaisessa iässä myös, että lelut ovat jo vähän siinä rajalla. Mihinkään kalliiseen ei viitsi satsata, kun voivat jäädä lyhytikäisiksi. Kuopus taisi kuitenkin niitä vähän odottaa. Ei silti onneksi vaikuttanut kauhean pettyneeltä.

Pojat saivat yhteiseksi lahjaksi veljeltäni yhden Wii-pelin, jonka parissa vierähtänee ensi kokemuksen perusteella hyvä tovi. Aika harvoin tuon ikäeronsa vuoksi onnistuvat pitämään hauskaa keskenään, joten oikein tervetullut lahja oli se. DVD:t ja pelit tuntuvat muutenkin olevan varmoja valintoja molemmille. Myös yhden koko perheen lautapelin olen koittanut joka joulu hankkia, mutta siinäkin on omat haasteensa, kun toinen on kuuden ja toinen neljäntoista ja "nero". Pitäisi olla sellainen, jossa tuurilla on suurin osuus. Tänä vuonna ostin Dobblen, mutta se ei oikein ollut nappivalinta. Jäänee kuopuksen ja minun ilokseni.

Minä arvostan itsetehtyjä lahjoja ihan kaikista eniten. Muutama ihana me saatiinkin. Vai mitä sanotte noista apinaboksereista?!? Kuopus sai samaiselta taitajalta lapaset rukkasten sisään jos kovin kylmä talvi on vielä edessä. Ja minä sain ihanalta työkaveriltani kauniit omin pikku kätösin kudotut sukat. Muuten minä en ole ollut niin hirveän kiltti, jos lahjojen määrällä sitä mitataan. Mutta ei meillä taideta mitata. Melkein paras joululahja oli esikoisen valmistama joulupäivän ateria jonka jo eilen mainitsinkin. Meille sekä vieraisille pistäytyneille äidilleni sekä hänen miehelleen.

Ei kuulkaas hitsi vieköön pitäisi tuollaisia kermaisia herkkuja valmistaa enää joulusuklaiden lisäksi. Oli nimittäin parasta mitä olen pitkään aikoihin maistanut. Tyrnijäädykettä. Ihan kevyttä, vähän kermaa ja sillai... Pakko viedä loput tänään naapuriin, jonne suuntaamme tapaninajelulle potkukelkallamme. Ettei ihan yksinomaan minun kupeilleni jäisi tuo renkaana roikkumaan. Slurps!

Hyvää tapaninpäivää teillekin!

Anteeksi maalaisuuteni

Minä olen tainnut löytää loppusijoituspaikkani. Olen elämäni aikana asunut monenkokoisissa kaupungeissa mutta nyt tuntuu, että minusta on tullut maalainen. Kouluni kävin lähistöllä olevassa suurehkossa kaupungissa, opiskeluaikani asuin vielä suuremmassa ja sitten pitikin jo päästä Helsinkiin. Esikoisen tehtyäni alkoi matka pienempää kohti, ensin takaisin lapsuuden kaupunkiini eikä sekään sitten enää riittänyt. Nyt asun 4000 asukkaan kunnassa, joka on kuitenkin mukavan lähellä ison kaupungin palveluja ja kaikkea mitä ihminen nyt keksii toivoakaan. Minä toivon juuri nyt lämpöhuopaa ja glögiä. Ja rauhaisaa eloa possupuvussa!

15.

Ehei, ei minusta saa salonkikelpoista. Ei vissiin enää edes kaupunkikelpoista. Tuli nimittäin testattua eilen kun oli kokous lähikaupungissa ja juoksentelin vähän kaupoillakin. Tässä pari esimerkkiä elävästä elämästä:

- jopa yhdeltä päivällä siellä tuntui olevan kauhea ruuhka. (Lue: enemmän kuin kuusi ihmistä yhtä aikaa näkyvissä.) Ja se ahdisti minua.

- meinasin pyörtyä hajuvesiosaston läpi kulkiessani. Kotioloissa en edes muista tuoksuyliherkkyyttäni saati sitä mikä on hajuvesiosasto. Meillä ei ole sellaisia.

- katu oli ihan sula - kuinka ekologista... ja silti ison tavaratalon ovessa luki varoituslappu kapitaaleilla: VARO LIUKASTA KATUA! Meillä on lunta puoleen sääreen eikä kukaan varoittele mistään. Aurataan kun ehditään.

- valitsen mieluummin lämmön ja käytännöllisyyden kuin tyylikkyyden.
Hanskat vs kohmeiset sormet (hrr).
Pipo vs korvat jäässä (hrrr).
Kaulahuivi vs avoinainen takki ja paljas decoltee (hrrrrr).
Kunnon talvikengät vs tennarit ja paljaat nilkat (hrrrrrrr).
(kaikki bongattu parituntisen vierailuni aikana)

- pulut olivat oikeasti ihan hirveän pelottavia!

No, onneksi silkkilangasta, josta ei tullutkaan takkia trombia, tuli kaunis salonki- ja kaupunkikelpoinen huivi. Eikö vaan tullutkin?

***

Eikö niin, äiti, että korvista menee suora linja aivoihin?
Ööö..
Niinku sillei että kun jotain kuulee niin se luikertelee aivoihin ja sitten ymmärtää.

Hossa ja Trombi-to-be

Otsikoiden keksiminen on joskus sieltä ja syvältä. Tuon tämänpäiväisen kryptisen sisältö selvinnee piakkoin. Eilen kävin paitsi naprapaatilla - ah sitä ihanuutta jumi jo vähän helpottaa - myös paikallisessa käsityöliikkeessä. Olin jo aiemmin ihaillut valtaisaa valikoimaa ja nyt kipaisin ostamassa itselleni lankaa ja esikoiselle lapaset pukinkonttiin. Kyseessä eivät ole mitkä tahansa lapaset vaan Globe Hopen mahtavat Hossat, joissa on nykyteinille välttämätön reikä etusormen kohdalla. Voi vaikka pyssyn sijasta käpälöitseä kosketusnäyttöpuhelinta lapaset kädessä. Ihan ässäkeksintö! Sanoo pasifisti.

Itselleni ostin silkkilankaa, josta aion kutoa kaulaani Trombin. Minulla on nyt juuri joku pakkomielle keltaiseen. Se ei ehkä ole mikään ihme, koska väriterapiaoppaani kertoo keltaisesta seuraavaa: "Keltainen on kuin aurinko, jonka säteet laajenevat ja antavat tilaa uusille asioille ja ymmärtämykselle. Kun ei jaksa ajatella ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle, keltaisesta löydämme järjestyksen asioille ja vahvuuden itsetunnolle. Keltainen vahvistaa hermojärjestelmää ja lisää stressinsietokykyä sekä itseluottamusta." Bingo! Vetäisen ystävältä lainatun keltaisen hamosen päälle heti kun trombi on valmis.

Eilen taapersimme kotiin iltapäivän päätteeksi pulkan ja naapureiden kanssa. Olen nyt ollut puolitoista viikkoa ilman autoa kolmen kilometrin päässä keskustasta kahden lapsen kanssa. Ei siitä sen enempää, mutta ihan vähän meinaa jo kohta ahdistaa. Tänään on onneksi iltavuoro ja saan vähän hengähtää aamulla. Esikoinen pääsee ystävän kyydillä ja naapuri vie kuopuksen tarhaan samalla kun omansa. Minun ei tarvitse liikahtaa minnekään ennen töiden alkua. Ah, ystävät! Mitä tekisinkään ilman teitä?!?

13. 

***

"Kuusi ja puoli tarkoittaa, että on kuusi ja puoli osaa seitsemästä."

Tottahan toki!

Pääasioita

Mikä siinä on, että se pesukone välillä kutistaa ja välillä sitten taas armottomasti suurentaa tuotoksiani? Liekö langalla ja kutimustyylillä osuutta asiaan. Alkuviikosta esittelemäni pipo lörpähti ensimmäisellä käyttökerralla niin, että oli yhtenään silmillä. Nerokkaasti ajattelin ratkaista ongelman milläs muullakaan kuin pesukoneella. Ei auttanut. Eräs Keijo L, joka työmaallamme majailee, sai päänlämmikettä ja kutaisin itselleni uuden, vähän vähemmillä silmukoilla.

(itselle muistiin, 64s alussa)

Tällainen ei minua lannista tai edes harmita. Pipon kun kutoo ihan välipalana. Myös esikoinen sai vähän isomman tilaamillaan väreillä. Tuonne mahtuu nätisti rastat piiloon. Alkaa olla kelit sellaiset, että tarvitsee paitsi välihousuja myös pään lämmikettä. Ohje on muuten nerokkaan helppo ja tämä on myös hyvä tapa päästä jämälangoista eroon. Kauniita ja värikkäitä kavereita näille meidän suht hillityille ja se ohje, siis, löytyy mukavasta Muita ihania -blogista.

Pääasioista puheenollen: lopuksi täytyy vielä kertoa, kuinka lego-ukkomme Pekka pääsi taas yllättämään. Eräänä iltana kuopus huomasi, että Pekan vihreä arkipuku lojui maassa, mutta itse Pekka oli kadonnut. Tämä tarkoitti sitä, että päättömään legoukkeliin piti etsiä se pää. Päitä on aika monta, mutta vain yksi on Pekan. Kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoistamme katsottuamme Pekan pää löytyi hopeisen kypärän sisältä, Pekka itse oli päänjatkeena sonnustautuneena harmaaseen haarniskaan ja piteli pistoolia. "Ai niin, Pekkahan lähti metsälle ja riisui arkipuvun pois kun se pelkäsi vihollisia." Jepjep, on tämä äidin homma ihan törkeän aliarvostettua.

Tässähän voisi vaikka toivotella päätöntä viikonloppua itse kullekin!

Vaalijärkytys

Eduskuntavaalien jytky oli minulle hirvittävä järkytys. Presidentinvaaleissa usko ihmiseen ja ihmisyyteen nousi taas. Edellisissä kuntavaaleissa olin varsin tyytyväinen tulokseen mutta nyt täytyy kyllä taas vähän nieleskellä. Tällä hetkellä kaksi suurinta puoluetta kunnassamme ovat Keskusta ja Perussuomalaiset. Seisoopa sitten missä kohtaa poliittista karttaa tahansa, minusta on ylipäätään aika hurjaa, että 67% valtuutetuista kuuluu kahteen suurimpaan puolueeseen. Siis reippaasti yli puolet. Lopuille viidelle puolueelle jää paikoista se reilut 30%. Ei hyvää päivää! Mutta näillä mennään seuraavat neljä vuotta.

(Kuva on taas kauhea suttu, sorry)

Vaalivalvojaisissa kudoin vimmatusti pipoa kesällä valmistuneen kaulaliinan kaveriksi. Ääntenlaskua seuratessa teki mieli vetää se syvälle silmille ja korville, mutta ei pentele tullut vielä silloin valmiiksi. Nyt tuli. Esikoinen meinasi napata sen heti itselleen, mutta lupasin kutoa samanmoisen hänelle uuden talvitakin sävyillä. Tarkoitus on myös edelleen ruinata häntä tekemään minulle vielä lapaset samoista langoista. Olen toivottoman huono tekemään mitään parillista. Into loppuu, ennen kun toinenkin on valmis. Ihana kollegani kutoi juuri kuopukselle parit sukat, koska konteissa kuulemma voi tulla talvella vähän viileää.

Levottomat jalat lämpimissä sukissa

(En nyt jaksa ollenkaan mennä syvemmälle siihen, että lämpimiä vaatteita tarvitaan myös, koska päiväkodissa "ei vielä käytetä peittoja lepotuokiossa", "kun se on niin lyhyt", "kun lapset eivät vielä ole valittaneet kylmää/peiton puutetta". Koska oikeasti kyse on vaan siitä, että patjojen ja peittojen edestakaisin raijaaminen on aikuisista työlästä...kele.)

Viileydestä puheenollen: se jo kohta viikon jurninut flunssanalku sai minut jäämään tänään kotiin. Josko se auttaisi, kun vähän lepäilisi?

Miul on neuloosi - tai pali

Nyt on iskenyt neuloosi. Villatakkiepisodista lannistuneena päätin, että minun on parasta keskittyä pienempiin projekteihin. Onneksi ystävä tilasi itselleen huivin (langasta jonka väriä en saanut lähimainkaan tallennettua kuvaan). Pitsi-Baktus oli oiva välipala, ja nyt sormet syyhyäisivät päästä tekemään esikoiselle rastapipoa. Toin inspiraation lähteeksi uunituoreen kotimaisin voimin toteutetun Pipo on pääasia -kirjan, mutta vielä ei ole toimeksiantoa kuulunut. Minulla itselläni on huiveja ja hattuja niin että lampaat söisi, joten koitan vielä pidellä puikkojani ja odottaa josko käsky kävisi.

On minulla toinenkin neuroosi tai pikemminkin ongelma. Olen taas tänään menossa katsomaan haistelemaan yhtä asuntoa ja voi miten minä aina kerta toisensa jälkeen jaksankin innostua. Ja tulen sitten rytinällä taas alas. No, huvinsa kullakin. Ja huivinsa. (Saa silti pitää peukkuja!)

Nappilahja huivin tilanneelta ystävältä

Neuloosi-avaimenperä

Ja kolmas. Olen ajatellut liikaa viime aikoina. Päätä särkee. Ja ahistaa ihan pikkusen. Pitäisi jättää se niille, joilla on isompi pää. Asunnottomuudesta kertonut mainio kirja No ja minä, jonka jo aiemminkin mainitsin, kertoo ajattelemisesta kaiken oleellisen: 

”Elämässä on yksi häiritsevä juttu, juttu jolle ei voi mitään: on mahdotonta lopettaa ajattelemista. Kun olin pieni, harjoittelin joka ilta, makasin sängyllä, yritin tyhjentää mielen, ajoin ajatukset mielestä yksi toisensa jälkeen jo ennen kuin niistä tuli sanoja, tuhosin ne jo syntyessä, tuhosin niiden lähteen, mutta törmäsin aina samaan ongelmaan: kun ajattelee, että lopettaa ajattelemisen, ajattelee edelleen. Ja sille ei voi mitään.” (Lainaus siis Delphine de Viganin kirjasta No ja minä.)

Bingo!

***

Kuopus tulee tänään kotiin ja kyllä, minulla on rehellinen ikävä!
Ei ole ollut viikkoon loppukevennyksiä blogissakaan.

Suopaa, huopaa ja aurinkoa

Konnadonna, sinä ryökäle!

Nyt teenkin niin, että ansaitsen namikan tai en, kopioin sen saaduksi ja vastaan kyllä kysymyksiin, mutta en jaa tätä kenellekään erityisesti vaan kaikille tasapuolisesti. Kiitos ja anteeksi.

Lempinumero: 13
Alkoholiton suosikkijuoma: Maitokahvi. Ämpäristä.
Lempieläin: Kissa, miau. Tosin juuri nyt haluaisin afrikkaisen kääpiösiilin, mutten ole päässyt vielä itseni kanssa yhteisymmärrykseen sen ruokkimisesta. Siili on hyönteissyöjä, joka arvostaa tuoretta, toisin sanoen elävää ruokaa. Oma torakka- tai sirkkakasvattamo sitä varten? Uuuh...
Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan, ei koskaan, ei kertaakaan.
Intohimoni: Hei minäpä muistin, että olen vastannut näihin ennenkin. Piti luntata, ja viimeksi intohimoni olivat korut. Ovat edelleen. Mags, olet taikuri!
Suosikkiviikonpäivä: Lauantai, oi kyllä!
Suosikkikukka: Lemmikki on mun lemmikki. Nyt ruusut pöydällä.

Sitten voinkin kertoa teille, ettei täällä taaskaan mennyt kuin Strömsössä. Villatakki, joka sai aikaan gnjääh-efektin, koki muodonmuutoksen. Sain kuningasidean ja heitin sen pesukoneeseen. Se oli mökillä lämmikkeenä ja otti itseensä savunhajua - joka sivumennen sanoen on oikeinkin mukava tuoksu. Tiedänhän minä, että villa huopuu. Vasta hihittelin ystävälleni joka kutoi itselleen säärystimet ja huovutti niistä kynttilänjalankoristeita. Mutta että jo neljässäkympissä ja noin paljon?

Ennen...       ja
                                                                  ...jälkeen







Nyt voin
a) pukea sen kuopukselle tai
b) käyttää sitä itse silläkin uhalla, että nappi poksahtaa irti tissien kohdalta ja hartiat painuvat lysyyn kun kiristää. Niin, ja hihat päättyvät kyynärtaipeen kohdille.
c) huljuttaa sitä vedessä ja koittaa venyttää (kainalo ratkesi jo, kun tätä koitin. Takista.)
d) laittaa se penkinlämmittimeksi autoon (wow, tämä olisikin hyvä!)

Oh shit. Täytyy vähän funtsia... Ideoita? Anyone?


***

Tänään on - sattumalta - Kansainvälinen epäonnistumisen päivä. No shit, Sherlock?
Osallistu järjestämällä tapahtuma kotona, koulussa tai työpaikallasi. Count me in.

Rauta-aika ja kaksi kertaa gnjäääh

Farssiversio, täällä perämetsissä. Muistanette, että kuopus sai lisärautaa, kun hemoglobiini oli vähän alhainen. Ei mennyt niinku Strömsössä sen antaminen, eikä meinaa mennä vieläkään. Kräuterblutsaft paitsi rupesi tökkimään, sisälsi rautaa liian pieniä määriä. Niinpä kokeilimme vielä yhtä, muistaakseni Magdaleenan suosittelemaa valmistetta, jota minäkin taisin raskausaikana napsia. Luin Retaferin tuoteinfon tarkkaan netissä, ja kun tabletin kooksi ilmoitettiin vain 7 mm päätin pyytää vielä tätäkin lääkäriltä.

Se onneton lapsi ei vaan osaa niellä, ei sitten millään. Harjoittelimme jäisillä mustikoilla, ja se meni ihan hyvin. Mutta itse tabletti jää kurkkuun, ajautuu kielen alle tai poskeen, gnjäääh. Sitten sainkin kuningasidean: tungen nappulan mustikan sisään. Siispä kairaan jäiseen mustikkaan kiinalaisella syömätikulla reiän ja asettelen tabletin sinne. Jo onnistuu. Arvatkaa, oliko hupaisaa ohjeistaa kuopuksen isää viikonlopun lääkkeen annossa. Että tarvitset jäisen mustikan, syömäpuikon ja rutkasti kärsivällisyyttä. Jestas mitä kaikkea sitä äitinä keksii ja joutuu tekemään, mutta nyt on onneksi tauko ja kuopuksen isän vuoro!

***

Ei ole oikeasti kokoa XXL

Villatakki, josta uhkasi tulla ikuisuusprojekti, on nyt valmis. Gnjäääh, joku siinä mättää, mutta en tiedä mikä. Ohje oli kyllä siitä mukava, että kappaleita ei kutomisen jälkeen juurikaan tarvinnut kursia kokoon, vain kaksi saumaa jäi ommeltavaksi. Kudotaan siis poikittain, etukappaleesta hihan, takakappaleen ja toisen hihan kautta toiseen etukappaleeseen. Ehkä se juuri tästä syystä ei istu ihan täydellisesti. Ehkä se välttää automatkojen lämmikkeenä kuitenkin? Tai ystävän mökillä, jonne ajatelimme tänään suunnata viettämään mökkikauden päättäjäisiä.

Piti sitten heti aloittaa toiselle ystävälle pitsibaktusta. Se nyt ainakin istuu. Toivottavasti.

Positiivista huilailua

Sairaslomapäivähän siitä eilisestä sitten tuli. Käväisin terveysasemalla ja kaupassa ja loppupäivän lepäilinkin vaan rauhassa kotona. Mutta päivä oli lievästä lämmöstä ja tukkoisuudesta huolimatta aivan oivallinen. On ihanaa vetää villasukat jalkaan, piiloutua potkupukuun ja peiton alle, torkkua ja lueskella.

Voi vaikka iloita siitä, että ystävä heti aamulla kysyy tekstiviestillä vointia ja tuo sitten kasan akkainlehtiä sairaspäivän ratoksi.

Tai siitä, että on mukava uutuusdekkari luettavana ja määrättömästi aikaa. Rakastan "uusia aamuja", eli sitä, kun painuu asiat hoidettuaan aamupäivän puolella pehkuihin ja lukee kunnes nukahtaa. Siitä kun sitten herää henkiin - kahden ja puolen tunnin unien jälkeen, tällä kertaa - on ihan uusi aamu. Voi syödä uuden aamupalan ja juoda taas ämpärillisen kahvia toetakseen.

Ok, ja tehdä viherpiperryspirtelön. Minun kahvinjuonnin vähentäminen on vähän niin ja näin, mutta ainakin olen aamullisen sitruunamehulasillisen lisäksi surautellut joko smoothien taikka omena-porkkanamehun joka päivä. Ja lisännyt molempiin vehnänorasjauhetta. Se ei muuten ole hyvää, phtyih! Tänään puolilta päivin tein mustikka-banaani-lakka-smoothien luonnonjogurttiin ja ripottelin sekaan myös hampunsiemeniä (hyviä rasvahappoja, Omegaa jne), oluthiivahiutaleita (B12-vitamiinia) ja vehnä- ja kauraleseitä (kuituja, olen huono syömään leipää).

Toinen ystävä soitti kysyäkseen vointiani ja kollegalta sain paranemistoivotukset myös. Minulla on ihania ystäviä!

Lohtusuklaa se vasta parasta on. Uusi K-kauppiaamme on tilaillut toivelistaltani tuotteita (mm. tuon kuvassakin pienesti näkyvän vadelma-valkosuklaan) ja paljon muuta. Rakentelee par'aikaa luomuhyllyä. Mahtavaa palvelua!

Villatakkikin etenee pitkästä aikaa. Se on nyt hihansuita ja kaulusta vaille valmis. Ja tietenkin päättelyä. Josko sen saisi jo ensi viikon automatkoille lämmikkeeksi?

Kynttilät ja niiden valo ilahduttavat, ne on ihan pakko sytyttää joka ilta.
Mustukoon seinät ja katto...

Hupaisa höpöleffa illalla. Nauruterapiaa ja mukavaa yhdessäoloa teinin kanssa.


***

Aina on jotain positiivista. Kuluva viikko oli muuten positiivisuusviikko. Tämä postaus olkoon sen kunniaksi - tuli kyllä vähän niin kuin vahingossa.

Positiivisuutta on niin monenlaista, vaikkapa tämä Positiivarien Ajatusten aamiaisen Arjen vinkki:

Kun huomaat unohtaneesi housujen vetoketjun auki juuri kun olet aloittamassa sadan hengen edessä luennon, nykäise vetoketju kiinni, katso suoraan yleisöösi ja sano: ”Se oli tarkkaavaisuustesti.” Sitten jatkat normaalisti.

Olla öllötellään

Kyllä minun kelpaa. Olla ja lomailla. Olen ottanut vaatimattomaksi tavoitteekseni, etten tee sitten yhtikäs mitään lomalla. Aika hyvällä mallilla on suunnitelman täytäntöönpano tähän mennessä!  Yhden lämpimän aterian olen pojille päivittäin luvannut, mutta muuten on melko rentoa minun eloni. Ja tuossa ruokahuollossakin on esikoinen ollut kovasti apuna. Oikein piti kirjata viikkorahaa varten ylös kaikki tämän viikon huusaukset: teki perunamuusin ja uunilohen, leipoi Tiramisun sekä raparperipiirakan, loihti makaronilaatikon ja pyöräytti kauraleivät. Täytyy taas muistuttaa itselle, ettei tuo ole lainkaan itsestäänselvää teini-ikäiseltä pojalta. (Olen kertonutkin, että meillä on keppiä ja porkkanaa -tyylinen viikkorahasysteemi.)

Kortti iki-ihanan Serge Blochin, keittiön seinältä

Loman kunniaksi on myös ihan pakko ottaa puheeksi tämän kesän - tai varmaan minkä tahansa kesän - kestoaihe: sää. Nämä kelit kelpaavat minulle oikein hyvin. Olen saanut terassillani aurinkoa ja lämpöä ihan kotitarpeiksi ja talven varallekin D-vitamiinia kerättyä. Satanutkin on, lomallani, mutta ei haittaa sekään. Silloin voi olla tekemättä mitään sisällä. Villatakki etenee, sisällä ja ulkona.

Hauskaa on myös kuopuksen kanssa (olympialaisia katsellessa):

"Musta on kiva kun me on synnytty Suomen henkilöiksi."
Mikä siinä on erityisen kivaa?
"No ettei tartte puhua omituisesti."


Mukavaa viikonloppua, ilmeisesti. On pikkasen päivät sekaisin. Lomalomalomalomaloma!

Helle saa ihmiset epävireeseen

Muistelen, että helmikuussa kuuntelin mainiota Papun ja Poikien Helle -biisiä. Nyt sitten on helle ja mittari paukuttelee lähempänä kolmeakymmentä. Mieluummin näin, kun toisin päin! Olen muuttanut asustelemaan terassille. Ihana verkkainen aamu ja aamupala siellä, sitten lisää kahvia, kun äitini ja miehensä toivat pojat.

Kotiinpaluun kunniaksi paistoin heille lettuja ja ystäväkin kutsuttiin jaolle. Jo tämä ponnistus sisällä lieden ääressä oli riittämiin ja söimme toki sitten ulkosalla. Itselleni tein lettuihin suolaisen täytteen, kun lounas oli nauttimatta: sipulia, papuja, oliiveja, tomaattipyreetä ja ranskankermaa. Hyvää oli. Pojat söivät omansa hillolla ja sokerilla. (Kuopus on hillon ystävä, esikoinen haluaa sokeria. Ja esikoinen syö mieluummin pannaria, kuopus taas lettuja. Tarkka luku pidetään, että näitä on vuorotellen. Huokaus!)

Ihan vähän tartuin kutimeenkin armottomasta helteestä huolimatta. Eiköhän takki valmistu ennen viileitä ilmoja, varsinkin, kun nyt on aikaa kutoa. Kylläpä tämä loma onkin mukava ja tervetullut - nyt sen tajuaa, kun ei tarvitse tänään aloittaa arkea ja hyökätä töihin. Taidamme pakata eväät ja mennä ensimmäistä kertaa tänä kesänä uimaan, jos kelit jatkuvat tällaisina.

Olympialaisiakin olen toisella silmällä seurannut - se käy mainiosti kutomisen ohessa. Uusi lempilaji on löytynyt: jousiammunta! Olen jäänyt koukkuun, aivan mahtava laji. Ei tule hiki, keskittyminen, paineensietokyky ja psyykkinen kestävyys ylipäätään ratkaisevat. Mutta ei ehkä sittenkään ole miesten uinnin voittanutta...nam... Yhdessäkin katsoimme. "Eikö niin, että vaikka ollaan samassa perheessä voidaan kannattaa eri joukkueita?" Mikä voisi olla suloisempaa, kuin pieni alaston hikinen poika sylissäni katsomassa koripalloa. Ja kannattamassa eri joukkuetta kuin minä. Ikävä on kyllä ollut, puolin ja toisin. Sitä paikkailemme nyt.

Muistutukseksi:

Nauttikaamme!