Sivut

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kaksi yhden hinnalla

Toukokuun viimeinen päivä on käsillä. Ja myös kevätlukukauden. Molemmat pojat viettävät päättäjäisiä. Kuopuksen ensimmäinen kouluvuosi on ohi ja he menevät isänsä kanssa kevätjuhliin. Esikoisen osalta taas koko peruskoulu on saatu suoritettua. Minä menen ylpeänä seuraamaan todistusten jakoa. Kuopuksen kanssa juhlistimme viimeistä koulupäiväänsä jo keskiviikkona jäätelöllä, esikoinen puolestaan tuli silloin illalla kotiin Hesan luokkaretkeltä. Helatorstai oli sellaista leppoisaa olemista. Käväisimme kuopuksen kanssa paikallisella matkailutilalla kun siellä oli avoimet ovet. Vanhaan navettaan on saneerattu juhla- ja kokoustila sekä muutama huone majoittumista varten. Toinen meistä tarttui heti tilaisuuteen, kun emäntä kehui, että sängyt on ihanat ja pehmeät, kokeilkaapa vaikka.




Iltapäivällä kuopus lähti isälleen ja esikoinen kaverilleen käymään. Minä matalapaineen uuvuttamana nukuin pitkät päiväunet. Eilisen olin poikkeuksellisesti töissä koska kollegan lapsella oli päättäjäiset. Onnea sinne mäelle vielä kerran! Tänään on tarkoitus treffata torilla markkinoilla, minä saan kuopuksen kotiin ja isänsä näkee peruskoulun päättävän puvussaan. Luulen, että juhlistamme tätä päivää käymällä pizzalla ja sitten kotona kakkukahveilla. Ainakin äitini ja hänen miehensä on kutsuttu kylään. Ystävä, joka siis on esikoisen ensimmäinen opettaja, saattaa pistäytyä illalla jos ylioppilasjuhlilta ennättää. Esikoiselle tulee ehkä kaveri yökylään. Varsinainen loma meillä ei ala vielä kenelläkään. Esikoinen menee töihin kolmeksi viikoksi paikalliseen kahvioon. Kuopus viettää kaksi ensimmäistä viikkoa kesäleirillä niin, että tulee tietysti iltapäivällä kotiin. Ja minä teen töitä myös.

Kuopuksen isää puolestaan reissaa. Olemme säätäneet aikatauluja, periaatteita ja ensi syksyn raamiakin. Minä olen niin kovin allerginen sille, että joudun elämään toisen ihmisen elämää. Se oli yksi suuri syy eroomme ja edelleen kipuilen sitä näiden säätöjen yhteydessä. En meinaa kestää ollenkaan sitä oletusta, että toisen ihmisen työ on "arvokkaampaa ja tärkeämpää" kuin minun. Enkä varsinkaan sitä, että joustoa vaaditaan pelkästään minulta eikä vastavuoroisuutta ole nimeksikään. Asia on ikuisuusasia, josta en ikävä kyllä pääse eroon ennen kun kuopus on riittävän iso päättääkseen itse tai ollakseen yksin kotona. Onneksi kuitenkin kaikki muu pääsääntöisesti sujuu oikein mallikkaasti.


***

Kuopuksen kuolematon: "Voi kun ihminen vois synnyttää eläimiä. Sit vois lapsen mukana tulla myös lemmikki."

Se se vasta jännää olisi, eikö vaan naiset?!?
"Onneksi olkoon, teille on syntynyt terve tyttö ja ...hmm... märkä jänis!"

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kuka äänesti Terttu Savolaa?

Eurovaalien jälkipyykki alkaa olla valtakunnallisesti pesty. Minäkin kannan korteni kekoon, mutta pienemmästä perspektiivistä. Pienen kuntamme mittakaavassa. Näiden vaalien (ja myös edellisten kunnallisvaalien) tuloksen perusteella voin todeta, että asun kunnassa, jossa keskusta on ylivoimaisesti suurin puolue. Toiseksi kiilaa nykyään perussuomalaiset, enkä ole siitä(kään) lainkaan ylpeä. Kolmantena kokoomus ja sitten demarit. Kristillisdemokraatit olivat hieman vasemmistoliittoa edellä, seuraavana tulee vihreät. Kuriositeettina - EU-vaaleista - mainittakoon, että RKP ja piraattipuolue saivat kumpainenkin 7 ääntä ja kommunistinen puolue yhteensä 5 ääntä. Köyhien Asialla sai yhden äänen, ja se meni otsikossakin mainitulle Terttu Savolalle. Häntä äänestettiin ennakkoon kirkonkylän vaalipiirissä. Minusta on varsin viihdyttävää etsiä tuloksista niitä ehdokkaita, joita on äänestänyt paikkakunnallamme vain yksi ihminen. Tietysti tulee myös pohdittua, kuka se mahtaa olla. Niin pienet on piirit. Minun ehdokastani äänesti muuten lisäkseni viisi muuta. Taputus heille!






Kuten kuvasta näkyy, Kössi on innokas jänisklubilainen, ja äänestää jänikset maailmankartalle. Ajattelin, että kuopus voisi tehdä oikein paremmalle paperille ja huolellisesti opettajalleen huomiseksi oman jäsenkortin. Sen kanssa olisi ehkä kiva siirtyä kesälaitumelle? Minä taas sain vasta kuopukselta tällaisen pannunalusen. Suloinen...





Onneksi minulla oli vuosipäivän kunniaksi noita kirjoituksia ihan kaksin kappalein valmiina. On nimittäin ollut hankalia päiviä. Altistus on taas vienyt voimia. Samoin säätäminen kuopuksen isän kanssa. Onneksi jälkimmäistä laatua on oikeasti todella vähän. Ikuisuusaiheet, joista halusin eron myötä päästä. Eihän se onnistu, kun on yhteinen lapsi. Yöunetkin ovat vähän kärsineet. Mutta voiton puolella vissiin jo ollaan. Avaudun myöhemmin mikäli jaksan.


***

Blogiini on tultu haulla

lapsiperheen pihistys

minneköhän ne on viety?

torstai 29. toukokuuta 2014

Kasvissyöjä mutta muuten ihan mukava

Minun on ehkä ihan pakko jatkaa eilisiä muistelojani. Se, että olen juurtunut tänne niin hyvin, on paljolti ihmisten ansiota. Ja sitten tietysti työni, jossa tapaan niitä ihmisiä. Mutta jo ennen kun aloitin kirjastolla - reilun vuoden päästä muutostamme - tapasin hurmaavia tyyppejä. Ihan ensimmäisellä vierailullamme kunnan vuokratalojen huoltonainen haki meidän asemalta autollaan ja kuljetti katsomassa lukuisia tyhjillään olevia rivi- ja luhtitaloasuntoja, joista yhden sitten valitsimme. Paluukyytiä odotellessamme istahdimme kahville ja tutustuimme heti erääseen paikalliseen vanhempaan naiseen, joka toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi paikkakunnalle. Vinkkasipa hän myös jostain vuokralla olevasta kaksiostakin. Nykyään näemme tuolloin tällöin ja aina iloisesti juttu luistaa.

Seuraava kohtaaminen minulla oli paikallisten käsityö- ja maatilamatkailuyrittäjien tuotteita myyvässä puodissa vanhemman kalamiehen kanssa. Meinasin myöhästyä junasta kun jäimme niin juttusille. Tätäkin herraa näen edelleen ja aina vaihdamme vähän kuulumisia. Jo muutettuamme menimme tietysti heti leikkikentällä järjestettyihin kesän avajaisiin katselemaan meininkiä, ja esikoisen tuleva opettaja tuli esittäytymään kädestä pitäen. Tosin silloin vielä emme kumpikaan tienneet, että hänestä sellainen tulisi, koska poika oli vasta menossa eskariin. Nykyisin samainen nainen on paras ja läheisin ystäväni, ja harvoin kuluu päivääkään, ettemme edes vaihtaisi tekstiviestejä. Ystävystyimme kunnolla sitten vasta kun esikoinen lähti kolmannelle luokalle ja pääsimme eroon siitä virallisesta "oppilaan äiti" ja "lapseni opettaja" -painolastista.



Kuva ei taaskaan liity mitenkään mihinkään.
Kovasti kiinnostaisi tehdä tuttavuutta,
mutta tappeluhan siitä tulisi.



Muutettuamme isoon omakotitaloon keskelle kylää, meillä oli "oma talonmies". Talo oli vanha kauppa ja liikehuoneistossa piti Rompeliikettä omalaatuinen otus, joka hoiteli myös kunnossapitoasioita. Tosin sellaista pientä ongelmaa oli vaikkapa sammaleen pesemisessä katolta, kun paisteella homma oli liian kuuma ja sateella taas ei voinut tehdä. Kerran heräsin merkilliseen hurinaan ja hoksasin, että miekkonen oli ollut paikallisessa viihteellä ja tullut putiikkiin nukkumaan. Ääni oli järisyttävä kuorsauksen ääni, koska se kuului varsin selvänä kerrosta ylempänä olleeseen makkariimme. Myöhemmin kuulin kollegalta, että tämä kaveri oli luonnehtinut meitä hauskasti: "kasvissyöjiä mutta muuten ihan mukavia tyyppejä". Nykyään hän asustaa vanhaa tanssilavaa ja kerää roinaa sinne. Näitä persoonia!


***

Tämän jälkeen minulle on tullut tutuksi yksi jos toinenkin persoona. Vaikkapa se kehveli, joka toivotti minulle rakkautta. Tai toinen, joka on vakaasti päättänyt, että hänestä tulee poliisi. Kukaan ei varmasti ole raskinut palauttaa häntä maan pinnalle. Tai jotkut asiakkaamme. Vaikkapa se, joka aina lopettaa ajankohtaiskatsauksen sanomalla "ei mutta nyt pitää lähteä syömään". Tai toinen, joka puhuu hurjan KUULUVALLA ÄÄNELLÄ. Oli säikäyttää minut kuoliaaksi, kun ensimmäistä kertaa kysyi minulta töissä jotain huutamalla vähän kauempaa hyllyn välistä. En ollut tottunut sellaiseen kirjastossa. Nyt olen.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Maalla on edelleen mukavaa

Minä muutin tasan 10 vuotta sitten 28.5. tänne maalle. Uskon vakaasti, että tämä on loppusijoituspaikkani. Alun alkaen halusin muuttaa pienemmälle paikkakunnalle kasvattamaan esikoista, joka on saanut alkunsa Helsingissä. Lapsuuden kotipaikkani ei sitten ollut sekään riittävän pieni, joten rupesin haaveilemaan maallemuutosta siinä vaiheessa kun eskari- ja kouluikä lähestyi. Katselimme omakotitaloja vuokralle ensin 15 kilometrin päästä kaupungista, mutta kun ei tärpännyt, lähestyimme asiaa toiselta kantilta. Rupesimme etsimään vapaita vuokra-asuntoja ja sitten tutkailimme paikkakuntaa. Voi siis sanoa, että tämä nykyinen on valikoitunut aika sattumanvaraisesti. Mutta heti ensi käynnillä ihastuin kyllä maisemiin. Mäntymetsä ja järvet, minun sielunmaisemani!




Samassa pihapiirissä asunut ystävä, jolla on esikoisen ikäinen poika, kuunteli haaveiluani ja seurasi vierestä suunnitelmiani. En ikinä unohda sitä aamua hiekkalaatikolla, kun olin jo saanut asunnon täältä ja hän tokaisi minulle, että me muutetaan kanssa! Hän hommasi kämpän myös samasta pihapiiristä, otimme yhteisen muuttoauton ja kas - täällä me nyt olemme. Pojat ovat edelleen parhaat kaverukset. Ystäväni sai viran paikkakunnalta aika pian eikä minullakaan mennyt kovin kauaa. Etenimme siis vähän niin kuin perstuntumalla taikka p*rse edellä puuhun, mutta hyvin tässä on käynyt. Alun alkaen tein päätökseni lapsen/lasten takia, mutta nyt minä olen juurtunut tänne ja tullut jäädäkseni. Kuopuksen isän kanssa kävimme keskusteluja aiheesta, koska hän ajatteli kaupunkiin muuttamista viimeistään sitten eläkepäivillä. Minä tiesin jo silloin, että minun elämäni on täällä ja kieltäydyin kunniasta.

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, ja sieltä löytyy ihana kuvaus siitä, mistä tietää asuvansa maalla. Se on myös yksi hakusana, jolla blogiini on tultu. Mutta on niitä muitakin, varsin värikäs liuta, etten sanoisi:

aivosumu
humalainen olo poskiontelo
ilmaa puhdistava seinä

no nämä tietysti selittyvät lukuisilla altistusaiheisilla kirjoituksillani


ilonpilkahduksia
tyttö kusella
kiltit tytöt pääsevät taivaaseen tuhmat
kuumat kummut
aikamoinen panomies
mitä tarkoittaa pehmeät jänikset
nainen hakee miestä päiväkahvien me... 

ja nämä sitten vissiin likaisella mielikuvituksellani, vai?

tiistai 27. toukokuuta 2014

Elämä isojen lasten kanssa - ja ilman jakoavainta

Miten minulla voi olla jo näin isot lapset? Eilen taas jouduin ihmettelemään sitä moneen otteeseen. Esikoinen tekstaili minulle monta kertaa Helsingistä luokkaretkeltä (ihanaa). Hostelin käytävän kokolattiamatossa oli näkyvää homekasvustoa ja Heurekassa kuulemma oli "tylsää, kun se on niin nähty". Meinasi vähän naurattaa, vaikka onhan se oikeasti siellä kumminsa kanssa varmasti jonkun kerran käynytkin tässä vuosien varrella. Sieltä oli löytänyt kuopuksen isälle vedenpitävän muistion. Ihan liikutuin, että oikein tuliainen.

Kuopuksen kanssa keitimme pikaisesti pastan - elämme varmaan alkuviikon salaatilla ja pastalla, koska se maistuu kuopukselle aina ja esikoinen sen sijaan ei siitä niin nauti. Sitten tulikin pian kaveri kysymään, josko kuopus pääsisi heille. Minä virittelin uutta pyörää ensimmäistä kertaa käyttöön ja totesimme heti, että satula on liian alhaalla. Jakoavain näyttää lähteneen erossa tiehensä enkä löytänyt muutakaan oikean kokoista värkkiä kotosalta. Niinpä soitin sen kaverin isälle, joka kuopusta tuli hakemaan. Hän lupasi nostaa satulan jos kuopus vaan pääsisi pyörällä heille asti.

Minä asetin itselleni erossa sellaisen tavoitteen, että opettelen pyytämään apua. Se on aina ollut minulle todella vaikeaa ja pärjään varsin hyvin vähän miehisemmissäkin hommissa. Mutta aina ei onneksi tarvitse. Olen menestyksekkäästi - ja luvan kanssa - lainannut muutamaakin miestä tästä lähipiiristä. Yksi asensi pimennysverhon, toinen kärräsi puutarhakalusteemme peräkärryllä talvivarastosta ja kolmas porasi pari reikää seinään. Tämä kuopuksen kaverin isäkin auttoi tosi mielellään. Olen onnellinen, että olen vähän oppinut, koska en ymmärrä miksi sen pitäisi olla niin vaikeaa, kuin joskus olen siitä itselleni tehnyt. Minä autan ihmisiä mielelläni ja koitan ajatella, että sama pätee toisinpäin. Se helpottaa kysymistä kummasti.



Tämä ei liity tekstiin mitenkään,
mutta huvitti minua kovasti



***

On se kuopuskin niin iso. Paitsi että pyöräilee omia aikojaan kaverille, myös tietää paljon ja esittää hanakasti mielipiteitään. Eilen kuulimme kotimatkalla radiosta spekulaatiota Venäjän valmentajan pukeutumisesta viimeisessä pelissä. Joku paheksui, kun toimitsijakiellon saanut, katsomon puolella jännittänyt valmentaja ei ollut laittanut pukua päälleen. Eikä sillä kuulemma tainnut peleissäkään aina olla kravatti aivan kohdillaan jos aina edes oli sitä. Tähän kuopus totesi närkästyneenä:

"Aika epäkohteliasta! Pitäis olla vähintään rusetti, mutta mieluummin kravatti. Kun se on sentään valmentaja!"

Pikkasen pisti naurattamaan tämäkin...

maanantai 26. toukokuuta 2014

Äänestystä ja jääkiekkoa

Suomen kieli on kyllä kovin kaunis, kun tuota otsikkoa oikein ajattelee. 

Olin eilen vaalipaikalla pitelemässä keräyslipasta pari tuntia. Mukavaa nähdä ihmisiä ja olla avuksi. Tuli taas sellainen olo, että kylläpä minä olen kotiutunut tänne ja tunnen paljon porukka. Osan etäisemmin, toiset paremmin. Aika kului kuin siivillä huomioita tehdessä. Äänestysprosentti näytti jäävän varsin alhaiseksi vaikka väkeä tasaiseen tahtiin uurnalla kävikin. Pistin myös merkille sen, että äänestäminen on täällä maalla edelleen joillekin varsin juhlallinen juttu. Oli laitettu parempaa päälle ja ihan papiljotit päähän (oli ne otettu poiskin). Pojat jo sitten pian minun jälkeeni tulivatkin kotiin, ja pääsimme porukalla nauttimaan vielä yhdestä vapaapäivästä. Lämmin ja mukava se oli, mutta viikolla onkin sitten jo luvassa viileämpää. Ensin Foreca uhkaili huomiselle +3 astetta, joka olisi saattanut tuntua äkkiseltään - hrrr - hirveältä. Nyt ennuste oli vaihtunut viiteen asteeseen ja räntäsateeseen. Juhuu!

Ilta menikin sitten ihan totaalisesti television ääressä, kuten edeltäväkin. Lauantaina intouduin vielä Suomen välieräpelin jälkeen katsomaan, kröhöm, Mestarien liigaa. Minä olen huono jalkapallofani, mutta on siinä puolensa siinäkin pelissä. Pelaajilla on paljon vähemmän päällä ja onhan sitä ilo katsella. Minä jumiuduin esikoista odottaessani katsomaan jalkapallon MM-kisoja varsin tiiviisti ja saa nähdän miten käy tänä vuonna. Luulen, että aikaeron vuoksi jää kyllä seuraamatta. Mutta jääkiekon finaalin toki katsoin. Tuomareihin pettyneenä totean suomalaisittain että perkele!

No, uusia haasteita kohti. Esikoinen lähtee tänään kolmeksi päiväksi luokkaretkelle Helsinkiin, me pidämme kuopuksen kanssa Majaa pystyssä. Ja tämänkin viikko on tynkä, vain kolme päivää työntekoa. Vähiin käy ennen kun loppuu - poikienkin koulupäivät.


***





Näyttääkö tuo joukko kenestäkään muusta inhimilliseltä? Kuviltelkaa pieni tuulenvire ja nuo tyypit heilumassa ja tuijottamassa kohti! M. A. Numminen ystävineen?

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Onnen murusia

Kuten eräs täällä Blogistaniassa vast ikään kirjoitti, pienistä asioista voi ihminen tulla onnelliseksi. Niitä oli eilen roppakaupalla, niitä Kukkutimurusia.

Yksi paikallinen kehveli (näin kuopuksen isän kotiseudulla ruukattiin kutsua kehitysvammaisia) toivotti minulle "hyvää kesää ja rakkautta". <3





Kävimme siis eilen myös lähikaupungissa. Kävelykadulle oli maalattu matto ja tuotu kierrätyskeskuksesta sohvia. Hieno kesäinstallaatio.

Esikoisen kanssa on niin helppoa shoppailla. Hän tietää täsmälleen mitä haluaa. Kravaatti löytyi ja näyttää oikein hyvältä. Itse teki mummilla solmunkin. Puolessa tunnissa... hih!


Värit ei toistu ihan oikein...


Saimme Soneralta hyvää ja nopeaa palvelua. Esikoinen osti uuden puhelimen, jonka kustannuksiin osallistuin peruskoulun päättäjäisten kunniaksi. Tarvitsimme uuden sim-kortin ja liittymäkin piti päivittää.

Ystävä on ihana, auttoi pukuasiossa ja oli eilen seurana. Kävimme nelisin hänen aikuisen tyttärensä ja esikoisen kanssa kahveilla. Kun olin vienyt oman jälkikasvuni bussiin kohti mummilaa, menimme  vielä kolmisin  kuohuviinille, ekokauppaan ja Sokokselle. Yllättäen jälkimmäisestä löytyi ekoaurinkorasvaa. Olin jo aiemmin tilannut naamarasvan netistä ja nyt ostin koko perheelle yhteisen koko vartalon suojan. Olen onnellinen.




Caesarsalaatti maistui helteessä mahtavalta roselasin siivittämänä. Hyvässä seurassa.

Konduktööri jäi jutustelemaan ylimääräisiä. En ehkä olekaan niin vanha ja väsähtänyt kuin miksi tunsin itseni edellispäivänä, kun kuolasin kuvankaunista myyjää Dressmanissa. Olisin voinut olla hänen äitinsä.

Jääkylmä olut reissun jälkeen omalla terassilla. Siellä on ihanaa nyt, kun on kukkiakin.




Pääskysestä ei päivääkään. Lämpötila oli 29-30 astetta.
Tiellä lekotteli kyy (yyyäääk).

Ja, no, se illan peli ystävän kanssa. Jeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!


***

Minulla on vahva epäily syyllisestä. Nimittäin kuopuksen silmien kutinaan, joka on kuulemma viikonloppuna isällä ollessa ollut hyvin vähäistä. Minä luulen, että se johtui tuomesta. Kollega, jonka luota haimme orvokkeja, heti oli epäillyt pihallaan kukkivaa tuomea. Ystävä kertoi saavansa tuomesta voimakkaita oireita, paitsi voimakkaan tuoksun vuoksi hengitysteihin, myös silmiin. Täytyy välttä piknikkejä tuomen alla!

lauantai 24. toukokuuta 2014

Mainio vapaapäivä!

Heräilin aamulla esikoisen kanssa ja nautin sitten omasta rauhasta, kun hän oli lähtenyt kouluun. Aamiaisen jälkeen starttasin pienempään lähikaupunkiin asioille ja jo heti aamusta oli päälle 20 astetta lämmintä. Illalla mittari kipusi ainakin 27ään. Muiden tarpeideni jälkeen poikkesin Lidlissä hakemassa esikoiselle pikakahvia. Jotenkin siellä karkasi mopo aivan käsistä, koska tuon Reilun kaupan kahvin lisäksi tarjolla olikin yhtä sun toista luomuna. Pitihän niitä sitten ostaa ja kokeilla. Reissun jälkeen kelpasi tehdä (mössö)salaatti ja parkkeerata pihalle kannu sitruunavettä vierellä. (Mössösalaatti on sellainen, joka tehdään jos varsinaisia salaatin aineksia ei ole. Unohdin nimittäin ostaa itse salaatin, mutta sain mainion lounaan kurkusta, tomaatista ja avocadosta, kun lisäsin päälle turkkilaisen jogurtin jämät terästettynä sitruunaöljyllä ja -pippurilla. Viereen vähän suolaisia cashew-pähkinöitä, niin natriumtasapainokin saatiin kohdilleen.) 



On se kahvikin siellä jossain...


Terassille tullessani huomasin, että ystävä oli edellispäiväna tuonut paitsi samettikukkia, myös mustasilmäsusannat. En hoksannut niitä silloin ollenkaan, joten sain ilahdutusta ja piristystä kahteen kertaan! Illalla jouduin pääsin tietysti sitten puutarhahommiin ja istutin myös alennuksesta löytämäni kukkasipulit - daalia ja begonia - jos vaikka syksyn iloksi jotain nousisi. Kutsuin ystävän päiväkahveille ja lähdinkin vielä seuraksi lähikaupunkiin, kun hän oli menossa ostoksille. Voisi kai sitä hellepäivää paremminkin viettää kuin edes takaisin autoillessa, mutta oli mukavaa vaihtaa kuulumiset ja katsella vähän ennakkoon kravaatteja. Esikoinen valitsi kahdesta paitavaihtoehdosta sen, jota salaa toivoinkin: tummanvioletin. Se sopii hirvittävän hyvin ruskeiden silmien ja muutenkin hänen väriensä kanssa. Tänään lähdemme sitten vielä porukalla kaupunkiin ja esikoinen jää mummille. Me ystävän kanssa palaamme ruokailtuamme meille katsomaan Suomen peliä. 


Keskellä kuvaa on valkoinen läntti,
en tohtinut häiritä lähempää


Minua huvittaa tuo outo lokki, joka on tehnyt pesänsä tien päälle puuhun. Ehkä maassa hautoessa maisemat olisivat huonommat ja vähemmän katseltavaa muutenkin? Toisaalta luulisi sitä etsivän poikasilleen vähän rauhallisemman paikan kuoriutua kuin melkein-pääväylä täällä maalla. Joka tapauksessa tuo naurattaa minua päivittäin kun siitä ohi ajan. Piti oikein tarkistaa, että ei ole mikään luonnonoikku: kyllä lokki voi toisinaan  tehdä pesän myös mäntyyn. Tämä on Wikipediansa lukenut.


***


Huvittaa minua muukin, vaikka ei saisi nauraa laittomuuksille. Mutta minulle tulee niin hulvattomia mielikuvia viritetystä rollaattorista. "Sillä ei saa yleisillä teillä ajaa edes mummot." Pihatiellä? Motocross-radalla? Huivi hulmuten? Tekohampaiden välit itikoita täynnänsä?


perjantai 23. toukokuuta 2014

Kukkia, kiekkoa ja kaikkea muuta

Kuopuksen silmät olivat eilen aamulla jo kuulemma jotakuinkin normaalit. Onneksi. Annoin puolikkaan antihistamiinin ja päästin hänet kouluun. Sieltä sitten lähtikin isälleen koko viikonlopuksi. Me kävimme esikoisen kanssa laboratoriokokeissa ja otin terveysasemalta mukaani myös "omalääkärin vaihtaminen" -lomakkeen ja tulin siihen tulokseen, että täytän niitä kolmin kappalein. Se on kaikkein loogisinta. Ennen töihin menoa vietin laatuaikaa omassa hyvässä seurassani autoillen. Löysin kuopukselle Tori.fi:stä käytetyn pyörän ja kävin hakemassa sen lähikunnasta. Kotiterassilla ehdin nautiskella auringosta pienen hetken. Ilta-aurinko puolestaan hävisi Suomen puolivälieräpelille. Joka oli perin jännittävä. Ja mahtava, eikä suinkaan turnauksen viimeinen. Huh!

Mutta nyt on sitten tämänkin viikon työt tehty. Tai menen minä sunnuntaina vielä vaaliuurnan viereen Pieni ele- keräystä hoitamaan pariksi tunniksi. Osa tuotosta ohjataan tänä vuonna Hengitysliitolle (ja Allergia- ja astmaliitolle, johon myöskin kuulun) ja lupasin jäsenenä osallistua näin. Mutta muuten minä saan olla pitkän viikonlopun kuin se kuuluisa ellunkana. Esikoinenkin kun vissiin menee tänään ystävänsä luo yökylään ja huomenna sitten mummille. Sitä ennen käymme kaupungissa ostamassa hänelle kravaatin. 46 numeron kanootit juhlakengät jo odottelevat eteisessä. Ajattelimme myös pitkästä aikaa istahtaa lasilliselle ja ulos syömään ystävän kanssa. Kotiin tullaan sitten jos tullaan.





Mutta eipä tarvitse kaupunkireissulla poiketa kukkamyymälässä. Sillä aikaa kun olin töissä, oli terassillani käynyt puutarhakeiju ja tuonut samettikukkia. Kollegan orvokit pääsivät jo multiin ja nämäkin ihan varmasti tänään. On minulla tosiaan ihania ystäviä! Enää pitää odotella hetkinen ja hankkia sitten kultahippu amppeliin etuovelle ja kaksi mustasilmäsusannaa paviljongin jalkoja kiertämään. Olenko minä jotenkin jämähtänyt, kun aina pitää olla samat kukkaset? Puolustuksekseni sanottakoon, että jos löydän lajin jota en onnistu kesän aikana tappamaan, kannattaa sitä vakavasti harkita uudelleen!

Oikein mainiota ja lämmintä viikonvaihdetta!

torstai 22. toukokuuta 2014

Kummallinen kutina

...enkä nyt tarkoita sitä, jonka kevät tuo minun sisuksiini.

Meille iski tiistai-iltana joku outo "tauti". Kuopuksen silmät rupesivat kutisemaan ja kirvelemään ihan yht äkkiä. Koitimme pestä käsiä ja silmiä, välttää hieromista ja annoin minä yhden puolikkaan antihistamiininkin, joka oli jäänyt yli siitä kun pojalla oli nokkosrokko. Kun aamulla vielä silmät vaivasivat, päätimme mennä terveysasemalle. Onhan nyt paha siitepölyvuosi, mutta kuopuksella ei ole ollut aiempina vuosina eikä tänäkään keväänä aikaisemmin minkäänlaisia viitteitä siitepölyallergiaan. Voiko se muka alkaa ihan tuosta vaan naps, että "nyt immuunipuolustus sanoo sopimuksensa irti"? Terveysasemalla touhu meni mielenkiintoiseksi. Minä olin ajatellut, että saamme ehkä silmätippoja tai toista antihistamiinia ja minä sairaan lapsen hoitolapun. Heti vastaanotossa asia kuitenkin otettiin jotenkin varsin vakavasti ja kuopus pääsi ensiapuun lepäämään. Minäkin vähän hätkähdin, että onko nyt jostain pahemmasta kyse. Olivat kuulemma varovaisia valoherkkyyden vuoksi.


Ei tuo nyt ihan kauhean sairas kuitenkaan ollut,
kun jaksoi ja pystyi värkkäämään tällaisia


Mitään poikkeavaa ei lääkäri löytänyt ja saimme silmätippareseptin ja kehotuksen tarkkailla tilannetta. Silmätipat pahensivat oloa entisestään joten en niillä enää illalla lasta kiusannut. Nyt ei auta kun odotella. Antihistamiinia voin antaa varmuuden vuoksi. Tänään on iltavuoropäiväni, ja saa nähdä pääseekö kuopus kouluun vai pitääkö meidän isänsä kanssa toteuttaa suunnitelma b, joka jo toki eilen tehtiin. Täytyy sanoa sen verran lääkäristä, että vaikka minä yleensä tulen toimeen kaikkien kanssa, tämä ei-suomalainen rouva oli aika persoonallinen. Meidän alueen lääkäritilanne on jo pitkään ollut hankala ja omalääkäri on ollut joko poissa kokonaan tai vaihtunut tämän tästä. Muuten pienoinen kielimuuri ei minua haittaisi, mutta nyt pitäisi hankkia lääkärinlausunto esikoisen koulua varten siitä, että saa koulussa sisäilmaoireita. Sitten rehtori voisi tehdä erityispäätöksen, jonka johdosta poissaoloja katsottaisiin vähän vähemmän tarkalla seulalla kuin normaalisti. Asia ylipäätään on aika kinkkinen, koska virallista tautiluokitusta ei ole. Niinpä tulin siihen tulokseen, että meidän on päästävä suomalaiselle lääkärille.

Soittelin jo terveysasemalle selvitettyäni lailliset oikeutemme. Minulle olisi riittänyt yksi käynti "vieraissa" ja sitten olisimme jatkaneet omalla lääkärillämme, mutta näin ei kuulemma saa tehdä. Voimme hakea lääkärin vaihtoa yksinkertaisesti täyttämällä hakemuksen ja näin siis teemme. Mietin vielä, että olisiko järkevää anoa vaihtoa koko perheelle, jos joudumme jatkossa tämän saman asian tiimoilta käymään terveysasemalla kuopuksen tai minun oireiden vuoksi. Meidän onni siis oli, että lakimuutos tuli voimaan tämän vuoden alusta. Tänään menemme esikoisen kanssa labraan joten asia etenee. Minultakin pitäisi tsekata kilpirauhasarvot. Kuopus onneksi vaikuttaa jo paremmalta joten olen toiveikas, että hän pääsee kouluun ja kyse oli jostain oudosta ja ohimenevästä.


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kevyesti keskellä viikkoa

Onnistuin totaalisesti hukkaamaan viikonpäivät, koska tein poikkeuksellisesti viime perjantaina töitä. Lisäksi se, että livistin 2,5 tunnin työnteon jälkeen maanantaina ja nautiskelin helteestä pihalla sekoitti pakkaa entisestään. Eilen oli minulla maanantai enkä meinaa millään älytä, että jo huomenna päättyy tämä työviikko. No, en minä hanttiinkaan pistä. Se, että kuopus on ollut nyt enemmän isällään, on omiaan vielä lisää hämmentämään kuviota. Nyt hän lähtee torstaina pitkäksi viikonlopuksi (eli sunnuntaihin asti) isälleen, vaikka viime viikollakin oli siellä torstaista lauantaihin. Ei pienen ihmisen pieni pää pysy mukana.





Meidän on tarkoitus käydä perjantaina isolla kirkolla oikein porukalla, koska esikoisen ekaluokan opettaja, paras ystäväni, haluaa ostaa pojalle kravaatin päättäjäispukuun. Hän on myös kaivellut kaappien kätköistä oman kuopuksensa ylioppilaspuvun, joka näyttäisi mahtuvan esikoiselle. Paitakin löytyi, ja 46 numeron juhlakengätkin hän oli jostain sukulaisiltaan bongannut. Ihana ystävä! Samainen ystävä meinasi ostaa isomman satsin samettikukkia ja antaa minulle pari. Kollega kyseli eilen, josko minulle kelpaisi häneltä yli jääneet orvokit. Kävinkin ne sitten jo hakemassakin. Minä saan kesäpihani oikein viihtyisäksi pienellä satsauksella ja esikoisen päättäjäisetkään eivät saa minua konkurssiin, ja hyvä niin. Raha on tiukassa auton hankkimisen vuoksi. Mutta kyllä se on kannattanut. Pienellä Hopeanuolellani (!) on ihana ajaa, tuntuu, että se oikeasti syökin vähemmän. Ja ainakin bensa on vähän halvempaa, kun on sen verran uusi että suostuu nauttimaan E10ä.


***

Käykö teille koskaan blogatessa niin, että ensin on takki tyhjä ja valkoinen ruutu kauhistuttaa: ei minulla ole mitään asiaa (no ei minulla olekaan, kunhan höpisen) mutta sitten yht äkkiä ajatus vie ja onkin jo melkein valmis postaus edessä? Minun oli tarkoitus katsella vähän lehtiä ja koittaa inspiroitua, koska viime aikaisen postaukseni ovat todellakin olleen pelkkää lätinää. Eräs lukijani kirjoitti oivan "hyvän blogin määritelmän". Arkista elämää höystettynä mielipiteillä tuolloin tällöin. Olen ehdottomasti samaa mieltä!

Niin, ja minun piti olla mieltä EU:n asiantuntijaryhmän ehdotuksesta luomun kasvihuoneviljelysäädöksiinkin, mutta vielä en löytänyt kotimaista artikkelia aiheesta linkattavaksi. Kyllähän tuonkin lukee, jos on asiasta kiinnostunut, niin kuin minä, mutta muuten kyllä on aikamoista hepreaa ja siansaksaa. Lyhykäisyydessään tuo ehdotus tarkoittaisi kuoliniskua kotimaiselle luomukasvihuoneviljelylle ja asettaisi eri maiden viljelijät eriarvoiseen asemaan maantieteellisen sijainnin perusteella. Kukahan ehdokas tätä ajaisi alas? Olisikohan joku viheriä vaiko eikö, koska ajattelevat paljolti myös ilmastonmuutosta ja kasvihuoneviljely pohjoisessa on ilmastolle no no. Ei muuten ole helppoa olla mieltä. Sittenkään.

Illalla kuulin ensimmäistä kertaa tälle kesälle käen kukkuvan.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Helle ja ukkonen

Käväisin eilen yhden sivukylämme koulun lukudiplomijuhlissa palkitsemassa innokkaita lukijoita. Sen jälkeen hoidin vain pari pientä työasiaa ja sitten karkasin rautakaupan kautta kotiin. Miten se nainen rautakaupassa -syndrooma aina iskee? Viimeksi halusin nauloja ja kun pyydettiin tarkentamaan, pääsi suusta, että "sellaisia pieniä joita hakataan puuhun". Ööh. Nyt oli vailla paria ruuvia (?) ja mutteria (?) niiden päihin, kun viime kesän tuulet leyhyttelivät paviljonkimme katosta pidikkeet minne lie. Otin yhden malliksi mukaan ja sain vissiin ihan kunnialla tällä kertaa hoideltua asiani, kun näytin, että tarvitsen neljä tällaista ja sitten ne *väänsin vimmatusti käsiäni* sellaiset tähän toiseen päähän. Siis mutterit? Ehkä olin sen verran viihdyttävä tapaus jälleen kerran, että niitä stoppareita muttereita (?) ei laskutettu ollenkaan. Perjantaina pitäisi kehdata mennä ostamaan multaa. Kehtaan minä, aina saan hyvää palvelua epämääräisistä tehtävänannoistani huolimatta. Multasäkitkin aina kannetaan autoon saakka.





Olinkin siis kotona jo hyvinkin yhdentoista maissa, nautiskelin salaatin terassilla ja nautiskelin muutenkin.  Luin dekkarin loppuun, vastailin kommentteihinne, hörpin rauhaisat päiväkahvit. Hikoilin. Jossain vaiheessa hain kuopuksen iltapäiväkerhosta, luimme riippukeinussa Harry Potteria ja ruokin pojat, kun esikoinenkin kotiin päätyi. Päivän aktiviteeteiksi jäivät niiden ruuvien kiinnittäminen ja maton värin pähkäily. Päädyin kuitenkin viemään kalliit bambumatot takaisin ulkovarastoon ja siihen, että ostan jonkun alle kympin pienen räsymaton jalkojen alle pehmikkeeksi. Ihana elämä. Ja ihana aurinko. Meillä oli oikein sellaista "helleutua" mitä yleensä on vain ulkomailla tai harvoin Suomessa ja heinäkuussa. Eikä ihme, parhaimmillaan mittari kipusi 29 asteeseen. Illalla sitten ukkostikin.






***

Kaikille innokkaille jäniskerhon kannattajille tiedoksi: jäseniä on kuulemma jo yli viisikymmentä. Ja kuopus on Jäniskubin johtaja. Tirsk.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Ihan pihalla

Tulipa oltua eilinen ihan pihalla. Keli oli mitä mainioin ja olen muuttanut pysyvästi ulkoruokintaan. Oli tarkoitus tehdäkin yhtä sun toista terassilla, mutta oli niin kuuma, että meinasi jäädä aikeeksi. Öllöttelimme vaan, lueskelimme, joimme vettä ja nautimme. Paitsi esikoinen, joka kuljeskeli kavereiden kanssa kylillä ja poltti käsivartensa äkkinäisestä auringosta. Prrrkele kun en tajunnut suojata isoa körilästä. Minä ja kuopus emme pala, mutta esikoisella on isänsä iho. Kuopus puolestaan kävi kaverilla ja ystävä kävi meillä päiväkahvilla. Rohkeampi pupuistakin pääsi taas ulos. Arempi hermostui niin valjasshowsta, että päätimme antaa sen viettää välipäivää. Tämä toinen taas, no, se tutkaili kiinnostuneena ympäristöään ja haisteli uteliaana uusia tuulia.




Illemmalla, sitten kun ilma vähän viileni, öljysin vähän kalusteita, pesin terassia ja kaivelin ulkovarastosta siihen mattoja. Kukkasia jo kovasti kaipaisin lisäksi, mutta ajattelin malttaa perjantaihin. Lapsilisäpäivä. Minun pääni on ihanan pehmeä helteestä, eikä siellä liikahda mikään. Siksipä tämä on tällainen tynkä. Saa nähdä mitä kirjoittamisesta huomenna tulee, sillä luvassa on ilmeisesti vieläkin lämpimämpää.





Minulla on viime viikon kulttuurirynnistyksestä reippaasti ylityötunteja joten jos mittari todellakin kipuaa lähellekään sitä ennustettua 27 astetta, saatan hyvinkin tehdä tänään lyhennetystäkin lyhennetyn päivän. Nautitaan auringosta, jooko!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ala rakastua!

Perjantain tapahtuma oli siis pienistä vastoinkäymisistä huolimatta oikein onnistunut. Vähän ennakkomakua siitä, mitä kulttuuriviikko sitten taas aikanaan tuo tullessaan. Yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä, ihmisiä, sosiaalisuutta, mukavaa. Tein tuossa menneellä viikolla meille koko kesän työvuorolistat ja sopivasti näyttäisi olevan työtä ja vapaata. Kuopus on ensin kaksi viikkoa kesäleirillä, sellaisella, jossa ollaan päivät ja ja tullaan sitten iltapäivällä kotiin. Sen jälkeen me vuorottelemme hänen isänsä kanssa lomiamme niin, että poika saa olla loppukesän kotosalla. Esikoinen puolestaan menee vissiin peräti kolmeksi viikoksi paikalliseen kahvilaan töihin. Hän oli siellä tet-viikon keväällä ja tykästyi hommaan. Omistajakin taisi tykästyä poikaan, joten lupasi hakea kunnan kesätyötukea palkatakseen esikoisen. Nyt oli jo tosiaan ollut puhe kolmesta viikosta sen meidän kunnan perinteisen kahden sijaan jos rahoitus vaan järjestyy. On tiedossa mukava kesä!





Ja kesäisen sään kunniaksi paitsi pystytimme esikoisen kanssa terassille paviljongin, päästimme myös puput ensimmäistä kertaa ikinä ulos. Viime kesä meni ohitse reviiritaistoissa ja kastrointihommissa. Otukset olivat kyllä ihmeissään ja innoissaankin, ja me spontaanisti päätimme, että nyt hankitaan niille valjaat. Siispä ajoimme lähikaupunkiin ostoksille ja nappasimme myös kuopuksen mökkireissultaan matkaan ja takaisin kotiin. Mikä riemu syntyi, kun saimme veljekset yhtä aikaa ulos. Kelpasi myös syödä kesän ensimmäiset jätskit ulkona. Helteisen ilman vuoksi sauna siirtyi tälle päivälle, ja aiomme myös tehdä pizzaa. Leppoisa sunnuntaikin siis odotettavissa. Ja lämmin. Minä niiiin nautin tästä lämmöstä pitkän talven jälkeen. Nyt kun vielä saisi vähän kesäkukkasia tuohon terassille. En raaskinut vielä eilisellä reissulla ostaa.







***

Vielä niistä toissaillan vastoinkäymisistä. Sen jälkeen kun olin ennen tapahtumaa käynyt jututtamassa heppua jota olen kuolannut kaukaa muutaman vuoden, minulla oli täsmälleen sellainen olo kun PMMP kuvailee laulussaan Kumivirsi

Täältä tullaan muistuttaisin sua
koko elämäsi olet etsinyt vain mua.
Tää ois niinkun kissa ja tekis kurnau,
se olisi koira ja sanois hauhau.
Mulla on pallo, missä keilat on?
Tiedän että täyskaato ei oo mahdoton.
Kuume nousee, otsa on jo hies.
Vaikka olen nainen niin isken niinkuin mies.

Minulla on katala, vaarallinen olo,
kesäkumiaika selvästi on aluillaan.
Sinun on pakko antautua,
minussa on paljon mitä kahden kesken paljastaa.

Peruutin deitti-ilmoitukseni.
Saletisti tänään löytyy poikakaveri.
Mussa on kaikki mitä oltavakin on.
Oon luotettava, kiva, ihana ja viaton.

Minulla on katala, vaarallinen olo.
Kesäkumiaika selvästi on aluillaan.
Sinun on pakko antautua,
minussa on paljon mitä kahden kesken paljastaa.
Kamala tahto tanssia,
kesäkumiaika selvästi on aluillaan.
Heti tänne romanssia,
minussa on paljon mitä kahden kesken paljastaa.

En ole onnistunut ennen.
Nyt kaiken oikein oikein teen.
varmasti ihan kohdalleen.

Täältä tullaan, muistuttaisin sua
koko elämäsi olet etsinyt vain mua.
Olen täyttä kultaa, kaunein päällä maan
Asettukaa riviin tänään prinssi valitaan.
Kaiken saat mitä olet etsinyt.
Oikeastaan etsinnät voit lopettaa jo nyt.
Tässä ollaan, opettele mua.
Minä olen täydellinen, ala rakastua!



Ja silti ei onnistunut! Kurnau!

lauantai 17. toukokuuta 2014

Aikamoinen päivä!

Olipas kesän avaus!


Nyt täytyy tyytyä vain referaattiin:

- 11,5 tunnin työpäivä vei aika tehokkaasti mehut.

- pahaa mieltä aiheutti väärinkäsitys, jonka johdosta meillä ei ollut 250 flaijeria vaikka niin olisi pitänyt olla.

- kollegoiden kanssa on ihana hoitaa asioita.

- minä, joka en todellakaan tee aloitetta miesten suhteen, huomasin tilaisuuteni tulleen. Kävin jututtamassa yhtä melkein ainoaa kiinnostavaa herrahenkilöä tällä paikkakunnalla ennen illan tapahtumaa. Esittelin hänelle myös uunituoretta t-paitaani jonka rintamuksessa komeili kesätapahtumamme logo. Siitä huolimatta, että hän huolehti vaatetukseni riittävyydestä ja sanoi mahdollisesti saapuvansa juhlapaikalle, ja minä toivotin hänet lämpimästi tervetulleeksi, näin ei tapahtunut. Grrr, minun tatsini on kadonnut ja tissini eivät selvästikään tehneet vaikutusta.

- illan orkesteri oli mainio ja tapahtuma onnistunut.

- aurinko näyttäytyi vähän ennen konsertin loppua - ja nyt minä uskon, että se kesä ihan oikeasti alkaa!

- jännäsimme Suomen pelin ystävän kanssa meillä sitten kulttuuritapahtuman jälkeen. Ei hemmetti mikä matsi! Jatkoaika? Rankkarit?


***

Kuopus tulee tänään kotiin, oleskelemme rennosti ja jos säätiedotus pitää paikkansa, kokoamme paviljongin terassille.

Kerron teille enemmän kesän avauspirskeistämme heti kun saan kuvat ladattua koneelle. Nyt piuha on paikassa nimeltä hukkapiilo. Niinpä saatte nyt tyytyä Kössi Maasikaan.


Pidä näppif eroffa mun viinirypäleiftä!



Oikein rentouttavaa viikonloppua joka ainoalle!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Jänikset maailmankartalle

Synttärien jälkeinen uuvahdus selittyi paitsi sillä hulinalla myös päivällä käyneellä hermoratahierojallani. Unohdin aivan, miten totaalisen väsynyt sitä tuon käsittelyn jälkeen on. Mutta ainakin hermot olivat priimakunnossa juhlissa. Eilen kävin kampaajalla ennen töihin menoa, joten kyllä tänään kelpaa mennä yleisötapahtumaan töihin. Teen kaksiosaisen päivän: teen ensin aamusta omia töitäni kirjastolla ja palaan sitten vielä iltapäiväksi ja illaksi hommiin. Tarkoitus oli töiden välissä kuskata kuopus takaisin isälleen, mutta mietimme, että poikaparka istuu puolet päivästä autossa alkuperäisellä suunnitelmalla. Koska tässä vaiheessa vuotta ei (ensimmäisellä luokalla ainakaan) enää ihmeitä tehdä, viettävät isänsä kanssa rokulipäivää ja lähtevät sitten suoraan mökille. Järjen voitto.

Koska kesän avaus on ulkoilmatapahtuma, voin vaan todeta, että onneksi on luvattu ihan mukavaa keliä. Ensi viikko sitten puolestaan näyttäisi olevan vallan kesäinen. Ihanaa! Nyt täytyy enää etsiä se ekoaurinkorasva, koska en halua maksaläikkiä naamaani. Muutenhan minä en voiteita tarvitse. Tässäkin asiassa alkaa taas olla kahta eri koulukuntaa: se, joka vannoo auringolta suojautumisen ja melanoomariskin nimiin ja sitten on se, joka väittää, että täällä pimeässä Pohjolassa kannattaisi ottaa auringosta ilo (ja d-vitamiini) irti silloin kun se paistaa.






Kuopus oli eräänä päivänä tällä viikolla perustanut koulussa ystävänsä kanssa jäniskerhon. Kun hain hänet iltapäiväkerhosta olivat sankarit piirtämässä jäsenlappusia. Banderolli oli askarreltu jo aiemmin käsityön tunnilla. Jäseniä oli kuulemma värvätty ensimmäisen päivän aikana jo yli kaksikymmentä ja tulinpa minäkin sitten liittyneeksi kerhoon. Pupumme liittyivät - tietysti - myös ja jäsentenkeruu jatkuu. Tavoite on kuulemma 35. Kuopuksessa on ehkä johtaja- tai poliitikkoainesta. Esikoinen puolestaan oli "tuhlannut verovaroja" ja lähettänyt minulle Helsingin reissulta kortin - "minun piikkiini". Hassut pojat!



 En tiedä kuka huolehtii muiden maiden jäniksistä?



***

Kuopus vessasta (siellä ne parhaat ajatukset aina syntyvät):
Miksei me olla vielä yhtään puhuttu kevätjuhlista koulussa? Esiinnytäänköhän me ollenkaan?
Mä haluaisin että mua roikotettais köydellä katosta Batman-asussa. Ja mä voisin laulaa samalla.

Harmi, että olen jo lupautunut menemään esikoisen päättäjäisiin!

torstai 15. toukokuuta 2014

Väsynyt äiti ja onnellinen lapsi

Minä selvisin kuin selvisinkin hengissä eilisistä synttäreistä. Psyykkasin itseäni, että sitä nyt seisoo vaikka päällään yhden kaksi tuntia, mutta kylläpä vei mehut naisesta seitsemän kahdeksan vuotiasta poikaa. Kuopuksella on ihania kavereita, mutta liika on liikaa yhdellä kertaa. Minusta ei tule jalkapallovalmentajaa eikä mitään muutakaan lasten kanssa työskentelevää. Se on ammatinvalintakysymys. Minä vaan sanon töissä shhhh ja katson silmälasien yli. No, yhtä kaikki, oli meillä mukavaa, vieraat viihtyivät ja synttärisankari sanoi, että oli parhaat syntymäpäivät ikinä. Siinä oli paras kiitos siitä että jaksoin, paistoin 60 pientä lettua ja kokosin niistä toiveiden mukaan jokaiselle tahmean ja ällömakean keon hillon, kermavaahdon ja suklaakastikkeen kera. Kuopuksen läjään tälläsimme hetkeksi kynttilätkin.




Yksi asia minua mietityttää. Nykyinen syntymäpäivälahjapolitiikka. Lapset tuovat ihan liian kalliita lahjoja kaverisynttäreille. Sellaisia, joita minun mielestäni ostavat äiti ja isä, mummit, kummit ja sukulaiset. Tuntuu hurjalta, että yksi kaveri toi liki kahdenkympin lahjan. Entäs kun vuoden mittaan tulee kutsu aika monen kaverin synttäreille? Kohta näille ei riitä mikään. No, en jaksa mennä tähän tematiikkaan tämän syvemmälle, sen verran poikki olen. En myöskään siihen, että liityin eilen jäniskerhoon. Kerron siitä huomenna!

***

Täytyy sanoa, että tämän aamun vapaa  ennen iltavuoroa tuli tarpeeseen. 

Saattaapa sitä vapaata tulla vähän lisääkin: kuopuksen isä kyseli, josko antaisin kuopuksen hänen matkaansa perjantaista lauantaihin, kun menee mökkitalkoisiin. Hitsi! Mitäköhän tekis, ottaisiko lapsen mukaan omiin töihin (17-20.30) päivystämään kuntamme teltalle vai lähettäisikö isänsä ja kaverinsa sekä kaverin isän kanssa nauttimaan mökkeilystä ja talkoista?

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Puutarha- ja pullokatsaus

No nyt jo meilläkin alkaa vihertää. Sateet tekivät hyvää, ja se, että lämpötila on noussut. Nyt ei enää ole ollut yöpakkasiakaan. Joka kevät tässä kohtaa sitä herää ihmettelemään, että totta tosiaan, talvi taas meni ja kesä on ihan kohta ovella. Ja miten nopeasti kuopuksen ensimmäinen ja esikoisen viimeinen peruskouluvuosi kuluikaan! Olemme sopineet kuopuksen isän kanssa, että hän menee kuopuksen kevätjuhliin ja minä pääsen esikoisen päättäjäisiin. Nyt, kun koko ikänsä collegehousuissa viihtynyt teini ilmoitti, että hän haluaa puvun, pitää sitä ihmettä mennä katsomaan ja kuvaamaankin. Pitääköhän sitä järjestää jonkin sortin pienet kekkeritkin? 




Mutta takaisin luontoon ja puutarhaan. Kylillä oli jo ihan kunnon lehden alut koivussa, meillä täällä kylmemmällä mäellä ja järveä lähempänä pitää hetken vielä tyytyä silmuihin. Mutta ei mene kauaa täälläkään. Nappasin pupuille kotimatkalta tuliaisiksi tuon alemman oksan. Ylempi on pihakoivusta. Joku pupu käy kyllä meidän takapihallakin, koska minun tulppaanieni lehtiä jyrsitään. Ja se joku ei asu meillä!



Nuppuihin se joku ei onneksi koske. Eikä raparperiin.


Eilen vietimme laatuaikaa kuopuksen kanssa kahden, kun esikoinen vieraili kuopuksen isällä kaupungissa. Se on vissiin ihan nyt hurahtanut, kun näki Magdaleenan vinkkaaman linkin pullokasvatuksesta. Löysi Tori.fi:ssä myynnissä olleen pullon ja sopi kaupat ja noudon eiliselle. Kuopuksen isä kuskaa sitten huomenna pullon perille. Saa nähdä mitä tuosta tulee... Joka tapauksessa nautimme olostamme kaksin, katsoimme Areenasta mangusteja ja televisiosta Suomen peliä sekä suunnittelimme tämän päivän kaverisynttäreitä. (Esikoinen sentään pääsee pakoon, mutta toivottakaa minulle voimia - kuka käski kutsua kuusi poikaa, kuka?)

No, minua piristi ystävän tekstiviesti, jossa kertoi parivuotiaan poikansa kysyneen haaveksuvalla äänellä, että "Mikä ihana prinsessa tuolla menee?" minua auton ikkunasta osoittaen. Hyvää tuultani ei pilannut edes jatkototeamus: "Se on mummoprinsessa kun sen hame on tumma".


***

Kuva täältä© Pertti Jarla

tiistai 13. toukokuuta 2014

Rankka päivä

...ei minulla, mutta Kössi Maasialla kylläkin.






Minä sen sijaan vietin rauhaisaa vapaapäivää taas teemalla Älä tee mitään. Luin yhden kirjan loppuun, surffailin, söin äitienpäiväjuhlista jäänyttä pastaa, otin päivätorkut, sen sellaista. Iltapäivällä käväisin apteekissa ja kaupassa ja hain kuopuksen iltapäiväkerhosta. Esikoinenkin jossain vaiheessa ilmiintyi. Jatkoimme rentoa olemista porukalla. Sain väännettyä pojille ruoan ja itselleni salaatin. Kuopus leikki syntymäpäivälahjoillaan ja odottaa jo kovasti huomisia kaverisynttäreitä. Minä lupasin paistaa jättikasan pieniä lettuja joista lapset voivat kasata hillon, sulkaalevitteen ja kerman kera itselleen mieleiset "kakut". Vähän keksejä ja karkkeja lisäksi, ja siinäpä ne sitten ovatkin, meidän synttärit. Rennolla otteella.





Niinpä eilisestä ei ole sen kummempaa raportoitavaa. Loppuviikko onkin sitten hektisempi. Heti huomenna tapaan kaksi myyntiedustajaa, keskiviikkona minulla on niiden kaverisyntärien lisäksi hermoratahieronta (sitä ei lasketa työksi ja se edesauttanee kestämään kuutta alakoululaista täällä meillä), torstaina normaali iltavuoro ja perjantaina se kesänavaus, jonne menemme kuopuksen kanssa molemmat töihin. Kutsuvierastilaisuuden taidan skipata kuopukseen vedoten. Paitsi etten lainkaan pidä pönötystilaisuuksista, järjestetään se sellaisessa paikassa jossa viimeksi käydessäni sain ihan hirveät homeoireet. Keskityn mieluummin työskentelemään kuntamme teltalla. Kelistäkin kun ainakin näillä näkymin näyttäisi tulevan ihan kelvollinen. Ensi viikosta nyt puhumattakaan. Siis säiden puolesta. Joko saa kaivaa kesämekot ja naamarasvan esiin?!?






***

Minä ihan oikeasti pyrin suhtautumaan kaikkiin homeoireisiin ja altistusasioihin vakavasti. Mutta tämän hakusanan, jolla blogiini oli tultu, kohdalla kyllä pääsi pärskähdys:

 homeoire esinahka

Ja ei, en osaa auttaa. Tähän kohtaan loppuvat minun vertaisevääni. Jos joku tietäänkin, ei, ei, ei, MINÄ EN HALUA TIETÄÄ!!!

maanantai 12. toukokuuta 2014

Äideistä parhaimmat

En arvannutkaan, että siitä äitinimigeneraattorista saisin niin paljon hupia. Nollis sen aloitti ja te liki kaikki kommentoineet kävitte sitten takomassa sitä ja esiinnyitte uusilla nimillänne. Hullulla on halvat huvit, mutta tyrskähdin kyllä muutamankin kerran, kun tavanomaisten kävijöiden sijaan minua tervehti mm. Parku Kohtuamme, Katariina Suuri Pallomaha, Massu Peppupyyhe ja Suklaajemma Polveen-Sattu. Minä itse olin Hermo Lappuhaalari.

Myös äitienpäivä on riemukas. Sain aamulla heräillä kaikessa rauhassa ja käydä kukkakaupassa hakemassa vielä gerberan äidillenikin. Vasta iltapäivällä kaarsi pihaan äitini ja hänen miehensä kyydissään molemmat pojat. Valmistin lohipastaa joka teki kauppansa ja esikoinen puolestaan oli leiponut meille täydellisen porkkanakakun. Miten kauniskin se oli! Saimme siis todellakin vatsamme täyteen hyvässä seurassa. Illemmalla käväisi vielä ystäväkin auttamassa porkkanakakun tuhoamisen kanssa ja tuomassa kuopukselle lahjan. Kuopus oli oikein tyytyväinen syntymäpäiväsankari, vaikka taitaa odottaa eniten sitä, että koulukaverit tulevat kutsuille vielä keskiviikkona. Esikoinen lupasi olla maanpaossa sen aikaa. Ehkä ihan fiksu veto, yhteensä 7 ekaluokkalaista sokerihumalassa ei-niin-järin-suuressa asunnossamme...





Illan oleskelimme rauhassa kotosalla ja orientoiduimme koulu- ja  työviikkoon. Paitsi että minulla on vielä tänään vapaapäivä. Tein viime viikolla viitenä päivänä töitä ja tällä viikolla olen poikkeuksellisesti perjantaina hommissa myös, koska silloin on kesän avaus. Joten leppoisa oleskelu jatkuu vielä tämän päivän.


***

Olisikohan ollut Me Muijat -lehdessä, kun kysyttiin lyhyesti äideiltä mitä toivoisivat lahjaksi äitienpäivänä. Yksi toivoi, että lapsella olisi parempi tyylitaju: että se pukeutuisi ennemmin pillifarkkuihin ja kauluspaitaan kuin niihin iänikuisiin mummilta saatuihin Hämis- tai Salama McQueen -paitoihin ja verkkareihin. TV: Maiju tai Meiju, 5-vuotiaan äiti.

Voi haloooooooo!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kaksi juhlaa yhdessä paketissa

Me juhlistamme tänään tosiaan paitsi äitienpäivää myös kuopuksen kahdeksanvuotissynttäreitä. Olen varannut paketit valmiiksi odottamaan, kun sankari saapuu kotiin. Äitini on ostanut kuopuksen kauan haluaman konsolipelin, veljeni yhden legoBatman -paketin ja minä varasin sitten vielä pari pientä juttua. Ystäväni käy iltapäivällä rääppiäisissä ja tuo kuopuksen toivoman seinäkellon hänen huoneensa seinälle, joten uskon, että syntymäpäivät ovat varsin onnistuneet ja lahjat sankarille mieluisia.

Ja kun kyytimiehinä tosiaan ovat äitini sekä hänen miehensä, pääsemme juhlimaan porukalla myös äitiyttä. Paatoksellista tai ei, mutta minulle on jo aivan teini-ikäisestä saakka ollut selvää, että haluan lapsia. Kun soveliasta isäkandidaattia ei 27:n ikävuoden tietämillä vieläkään ollut löytynyt, päätin hankkia lapsen itsekseni. Onneksi se onnistui ja esikoinen sai alkunsa. Myöhemmin kuopuksen isä halusi kuopusta niin kovin, että pitkällisten keskustelujen jälkeen ja reunaehdot hyväksyt(et)tyäni minä myönnyin. Ja hyvä niin. Vaikka äitiyteni ja valintani joiltain osin ovatkin epäsovinnaisia, on tämä päivä perinteineen minusta silti mahtava ja tärkeä. Nauttikaamme siis siitä!

Lupasin laittaa ruoan ja esikoinen on toivottavasti leiponut juhliimme kakun. Ainakin minä laitoin hänet matkaan reseptivihkonsa ja tyhjän kakkukuvun kera. Kakku on hänen lahjansa meille. Kuopus lienee askarrellut koulussa jotain. Tämän kummempia lahjuksia taikka juhlallisuuksia meillä ei harrasteta, mutta tässä tapauksessa on parasta yhdessäolo. Vaikka on se yksinolokin ihanaa. Nautin siitä eilen, ja nautin myös ystävän seurasta. Kävimme yhdessä kaupan parkkipaikalla järjestetyllä kirpputorilla samalla kun teimme viikonlopun ostoksia. Iltapäivällä vielä pystytimme kisakatsomon ja jännäsimme Suomen pelin porukassa. Illan illustelin ihan itsekseni. Ja - yhden teistä sanoin - pidin itsestäni huolta.


***
Ritarin alku?



Vuoden mutsi -blogissa on julkistettu (äitienpäivän kunniaksi?) mutsinimigeneraattori. Olisihan se ollut vappunakin kätevää, ettei olisi ystävien kanssa kuorossa huutaa "Mitä?" kun yksi karheaääninen teini koitti saada kontaktia omaansa. Tämä tapahtui useamman kerran.

Jos tuo generaattori ei iske, voit toki "tehdä itsestäsi leijonan" ja tuunata itsellesi lätkänimen

Toinen ihana lukijani totesi äitienpäiväkirjoituksensa kommenteissa, että minäkin ansaitsisin valkoisen ristin ritarimerkin. Tai jos se ei nappaa, pelkän ritarin, mikäli se lämmittää enemmän. Bingo! Mä ottaisin nyt sen ritarin, kiitos!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Piristymään päin

En minä mennytkään peiton alle piiloon vaan komensin sinne flunssaisen kollegan. Minä menin töihin. Juuri tällä viikolla valitin, että kun takana oli vappu ja kiirastorstai, en ole ehtinyt pitkään aikaan istua tiskissä ja tavata asiakkaita, mikä on minusta se ihan ehdoton työni suola. Nyt ehdin olla sekä torstain että perjantain ihmisten ilmoilla! Esikoinen oli torstaipäivän Helsingissä, kun käväisivät Nuorisovaltuuston kanssa  tutustumassa eduskuntataloon ja istuivat kyselytunninkin lehtereillä. Hain puolilta öin kylältä nuutuneen matkaajan, joka oli saanut pahat oireet eduskuntatalossa. Kuinkahan huono sisäilma vaikuttaa meitä koskeviin päätöksiin? Tästä lähtien laitetaankin kaikki pöhköt suunnitelmat ja päätökset sen piikkiin. Kuten tämä.





Illalla käväisin ystävällä lasillisella ja oli mukavaa höpöttää akkaseurassa. Niin sosiaalista minusta ei kuitenkaan työpäivän jälkeen saanut, että olisin mennyt vaatekutsuille, joihin minua pyydettiin myös. Joku raja sentään. Esikoinen lähtee tänään mummille, tai oikeammin ensin tuomaroimaan partiotaitokisoja ja jää sieltä mummille. Minä taas lojun laiskana kotona, ah. Tosin viime viikolla huomasin, kuinka isot (ja helpot) lapset minulla oikeasti on. Kahtena iltana peräkkäin soittelin kuopusta kaverin trampoliinilta iltapala-aikaan kotiin. Paria tuntia myöhemmin rupesin sitten kyselemään esikoista kyliltä. Kohta ne muuttaa kotoa pois. No, siitä huolimatta otan nyt lapsivapaasta kaiken ilon irti. Katson vaikka lätkää tai euroviisuja. Ehkä katselen riikinkukkojakin.


***

Kahdeksan vuotta sitten kello 12.01 syntyi tähän maailmaan pieni, 2100 grammainen poika. Uskomaton otus jo silloin. Eräs vanha ihana kätilö tehostetun hoidon osastolla katseli kuopusta ja totesi, että tämä kaveri on oikea pohdiskelija. Uskomatonta, miten oikeassa hän olikaan! Huomenna, kun pojat tulevat äitini ja hänen miehensä kyydillä kotiin, vietämme siis paitsi äitienpäivää, myös kuopuksen synttäreitä. ♥

perjantai 9. toukokuuta 2014

Miul on oikeus miun omiin tunteisiin

Me kaikki katsomme asioita omasta vinkkelistämme - minäkin. Ymmärrän, että mielipiteitä on yhtä monta kuin on lausujaakin, mutta silti olen lopen kyllästynyt siihen, että asiat tiedetään toisten puolesta paremmin.





- Kyllä sitä rahaa olisi, jos vain eläisi järkevämmin.

(Hmm, entäs jos työ on pakon edessä osa-aikainen, tai sitten menee terveys kokonaan? Eikä halvempaankaan asuntoon voi muuttaa, kun puhdasta sellaista ei yksinkertaisesti löydy.)


- Yhteiskunta tukee ihan liikaa.

(Emmää ny tierä, minun käteen jäävästä palkastani menee yli puolet vuokraan, joten ilman pientä asumistukea, jota saan vain silloin kun teen lyhennettyä työpäivää, lapsilisiä ja elatustukia me emme söisi mitään.)


- Ainahan voi vaihtaa ammattia.

(Mistä minä löytäisin
a) puhtaan opiskeluympäristön ja sitten myöhemmin
b) puhtaan työympäristön ja
c) kuka takaa, että saisin edes töitä ja
d) kuinka eläisimme opiskeluaikani?)


- Lapsia ei kannata hankkia - ainakaan montaa, jos niitä ei sitten jaksa hoitaa.

(Oman ajan tarve on luonnollinen tunne. Kukapa tietää lapsia suunnitellessa tuleeko ero vai ei?)


- Altistus on vain pään sisäinen ongelma, ja siinäkin siedätys auttaa.

(Joopa joo, minä tiedän aika paljon altistuksesta, sattuneista syistä.)


- Luomu on kallista, ei sitä kannata ostaa. Eikä käyttää vitamiineja, nekin on kalliita.

(Ja edelleen se altistusargumentti.)


- Esikoinen on vaan laiska ja lintsaa kun on paljon poissa koulusta. "Sitä voi aina vähän skarpata".

(Entä jos se skarppaa joka päivä, ja sillä on joka ainut koulupäivä huono olo? Jää sitten pois koulusta minun luvallani kun lämpö nousee tai olo muuttuu riittävän kauheaksi muuten.)


***

Huokaus. Menen peiton alle piiloon ja mökötän!


Tosin sain minä edelliseen (?) ahdistuspostaukseeni mainion "kommentin ja vinkin":

Olen niin kiitollinen Dr.Agbazara of AGBAZARA temppeli tuoda takaisin vaimoni minulle vain sisällä 48 tunnin määräaikaa. Olin elää elämää turhautunut naista törmäsin Dr.Agbazara yhteystiedot internetissä, jonka minä sitten selitti minun tilannetta ja hän käski minun rauhoittua, että hän hoitaa kaiken, ollakseni rehellinen en koskaan tuntenut, että asiat oli menossa treenata niin nopeasti kuin hän teki, mutta olin yllättynyt, kun mieheni soitti minulle ja kertoi minulle, että hän haluaa palata minulle kuin mieheni. Niin mitä muuta voin sanoa kuin kiittämään Dr.Agbazara ja samalla minun pitäisi pudottaa Dr.Agbazara yhteystiedot, jotka ovat sähköpostitse: (agbazara@gmail.com) tai soita "+2348104102662" kiireellisistä apua

Tuliskohan tuolta mies ja auttaisi ahdistukseen?

torstai 8. toukokuuta 2014

Kasveja, eläimiä ja yksi kirja

On se otsikon keksiminen välillä minullakin työn takana.

Esikoinenkin saa päähänsä merkillisiä asioita. Nyt se halusi viherkasveja. Vaihtoi huoneessaan oikein järjestystä sitä varten, että kasvit saisivat valoa. Ongelmallisempi asia ovatkin sitten itse ne kasvit. Mullassa viihtyviä huonekasveja emme voi ottaa, koska siinä viihtyvät myös homeet. Joskus aikanaan olemme kokeilleet sellaista mystistä purkkikasvatussysteemiä, jossa suljettuun purkkiin istutetun kasvin pitäisi kastella itse itsensä, kun alkukosteus on kohdillaan. Nyt en löydäkään oikeaa hakusanaa ja paljoakaan tietoa tästä, mutta jatkan etsimistä ja saa vinkatakin. Meillä oli oikein artikkelikin aiheesta taannoin, joten en ole nähnyt unta tai keksinyt itse koko hommaa. Sitä odotellessa kävimme hakemassa paikallisesta kukkakaupasta Tillandsian. Tyyppi kasvaa tuollaisessa ihmeellisessä kasvu"sorassa" ja kaipaa vain suihkupullon suihkausta tuolloin tällöin. 





Kuopus taas - no, se nyt vaan on kuopus.

Aamulla vessasta rupesi kuulumaan urheiluselostajan äänellä:

"Mikäs ötökkä täällä on? En ole varma onko se hämähäkki vai muurahainen koska en pysty laskemaan sen jalkoja kun se kipittää niin nopeasti. Oli miten oli, kysymys kuuluu: mitä se täällä tekee? Olen kuullut laivahämähäkeistä (?!?) mutta en vessahämähäkeistä."

Sitten tavallisella äänellä: "Äiti, meidän peilikaappiin meni hämis. Tuu kattoon mitä se siellä tekee."

Se luki astmalääkkeeni ohjeita.


Illalla lauloimme (kirjaimellisesti) kaksiäänisesti (koska minä en pysy nuotissa) pupuaitauksessa Jänikset maailmankartalle. Tilulilii, tilulilaa. Minä olin se, joka kuulosti autenttiselta M.A.Nummiselta. Sitten hirnuimme kuollaksemme youtube-version kuvitukselle.

***





Huomasitko ensi vilkaisulla tuossa kuvassa jotain hämärää? Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten aivot korjaavat näköhavaintoja. Minä en ollut kolmen vuoden aikana, jotka tuo kirja on meillä kirjastossa ollut, huomannut selän kirjoitusvirhettä, joka sivumennen sanoen on aivan hulvaton, nyt kun kollega sen minulle näytti!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

En laihduttanut eilen

Kiitos muuten teille kaikille kommentoineille ihanista ja sallivista kommenteista eiliseen blogikirjoitukseen. Minusta tuntuu, että se suurin kriitikko kuitenkin löytyy yleensä ihan omien korvien välistä. Koitan aina tolkuttaa itselleni, että tässä reilun neljänkympin kultaisessa iässä ja kahden lapsen synnyttäneenä ja imettäneenä äitinä nyt vaan ei tarvitse olla missin mitoissa. Kunhan on itsellään hyvä olla omassa kropassa. Niinpä päätin heti eilen kauppaan astellessani, että tänään teen Banoffeen, koska banaaneja oli terttu kotosalla tummenemassa. Myös kondensoitua maitoa ja keksejä oli jemmassa, joten ei tarvinut montaakaan asiaa ostaa. Lisäksi oli pakko napata uusi (kiistanalainen, tiedän, tiedän) suosikkini Vuoristojuusto koriin, koska oli halvennuksessa. Ah sitä tymäkkää tuoksua kun tuon paketin avaa... No tein minä rinnalle Rouva B:n kaalisalaatinkin, koska varhaiskaali nyt vaan on niin hyvää!





Harry Potter on edelleen meillä kova sana. Nyt luemme ääneen Azkabanin vankia ja koukussa on sekä äiti että poika. Lisäksi kuopus on ruvennut loitsimaan. Minun piti tässä kehitellä itselleni jo superäidin voimat, kun kävi niin raskaaksi tanssia (tarantellegro) ja muutenkin pomppia pojan pillin taikasauvan mukaan (komennu). Superäitiin ei nimittäin loitsut tehoa! Tulostin kuopukselle nuo Harry Potterin loitsut kun hän haki minua töistä ja niitä tulikin monta sivua. Kuopus rupesi sitten laittamaan papereita aakkosjärjestykseen ja kollega kehaisi, että "Sä pääset kohta kirjastoon töihin kun sujuu noin hyvin..." Minä kyllä vähän aakkosia avuksi luettelin, joten minulta pääsi, että "kunhan pikkasen kertaat" johon kuopus salamana: En mä voi kaikkea ostata, mun pää on ihan täynnä matematiikkaa. Minun pääni on ihan täynnä kulttuuria: me suunnittelemme kulttuurikesän avajaisia ja itse kulttuurikesääkin jo kovalla tohinalla. 


***

Tirsk!


Kuva täältä.  Copyright © 2014 Fingerpori


Ja sitten töihin...

tiistai 6. toukokuuta 2014

Älä laihduta -päivä

Tänään on Syömishäiriöliiton koordinoima Älä laihduta -päivä, jota juhlistetaan erilaisin tapahtumin ympäri Suomea. Minusta aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Silti mietin pitkään kirjoitanko siitä mitään. Olin kahden vaiheilla, koska koen, että minä en ehkä ole oikea ihminen sitä tekemään. Mitä minä osaan syömishäiriöistä sanoa? Mutta sitten törmäsin toisenlaiseen näkökulmaan ja päätin, että juuri minä voin kertoa asiasta ainakin oman mielipiteeni.



Kuva täältä


Niin, se, missä siihen toisenlaiseen näkökulmaan törmäsin, oli hurmaavan Susannan blogi. Suo Susanna anteeksi, mutta kommenttiketjun ilmaisua lainatakseni, minuun verrattuna sinä olen kuin "kuivan kesän orava". Oivallukseni ei tullutkaan sinun kropastasi vaan tekemisistäsi. Bambutiskirätit ovat olleet taloudessani aktiivikäytössä jo vuosia ja niiden ilosanomaa olen jakanut aktiivisesti ympärillenikin. Mm. kuopuksen opettaja tulee saamaan yhden ihanan tiskirätin omakseen kun tämä lukuvuosi on päätöksessään. Olen seurannut ihastuneena blogia värikylläisen sisustamisen, ekologisemman, rauhallisemman elämän ja myös Susannan tinkimättömien periaatteiden vuoksi. Niin, siis - asiaan!

Luin kommentteja postaukseen, jossa kahden kotimaisen käsityöläisen yhteistyönä syntynyttä vaatetta, ferreä, esittelemään oli saatu muutama normaalikokoinen nainen. Eräs anonyymi (miksi ne aina ovat anonyymejä?!?) kommentoija totesi isokuvioisten ferrejen näyttävän pöytäliinoilta - tämä on tietysti subjektiivinen mielipide joka sallittakoon - mutta sitten lisäsi, että pienikuvioinen on ihan ok, koska saa mallin näyttämään pienemmältä. WTF? Tämäkö se normi tosiaan on? Että normaalikokoisten ja sitä vähän tuhdimpien olisi pukeuduttava säkkiin ja tuhkaan näyttääkseen laihemmalta? En voisi olla enempää eri mieltä! Minun painoindeksini liikuskelee siinä normaalin ja lievän ylipainon rajoilla vähän päivästä ja mittarista riippuen, ja käytän estottomasti värikkäitä, suurikuosisia vaatteita. Saan käyttää jos haluan, vaikka se jonkun esteettistä silmää kiusaisikin. Grrr!

"Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.
Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.
Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä.
Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo."

Nuo yllä olevat sanat ovat toisen Susannan, Susanna Raitamäen kirjoittamasta Painorauhan julistuksesta, joka on terveellistä luettavaa ihan jokaiselle meistä. 

Käykää lukemassa ja sitten, olkaamme armollisia itsellemme ja toisillemme, muulloinkin kuin tänään!