Elämä isojen lasten kanssa - ja ilman jakoavainta

Miten minulla voi olla jo näin isot lapset? Eilen taas jouduin ihmettelemään sitä moneen otteeseen. Esikoinen tekstaili minulle monta kertaa Helsingistä luokkaretkeltä (ihanaa). Hostelin käytävän kokolattiamatossa oli näkyvää homekasvustoa ja Heurekassa kuulemma oli "tylsää, kun se on niin nähty". Meinasi vähän naurattaa, vaikka onhan se oikeasti siellä kumminsa kanssa varmasti jonkun kerran käynytkin tässä vuosien varrella. Sieltä oli löytänyt kuopuksen isälle vedenpitävän muistion. Ihan liikutuin, että oikein tuliainen.

Kuopuksen kanssa keitimme pikaisesti pastan - elämme varmaan alkuviikon salaatilla ja pastalla, koska se maistuu kuopukselle aina ja esikoinen sen sijaan ei siitä niin nauti. Sitten tulikin pian kaveri kysymään, josko kuopus pääsisi heille. Minä virittelin uutta pyörää ensimmäistä kertaa käyttöön ja totesimme heti, että satula on liian alhaalla. Jakoavain näyttää lähteneen erossa tiehensä enkä löytänyt muutakaan oikean kokoista värkkiä kotosalta. Niinpä soitin sen kaverin isälle, joka kuopusta tuli hakemaan. Hän lupasi nostaa satulan jos kuopus vaan pääsisi pyörällä heille asti.

Minä asetin itselleni erossa sellaisen tavoitteen, että opettelen pyytämään apua. Se on aina ollut minulle todella vaikeaa ja pärjään varsin hyvin vähän miehisemmissäkin hommissa. Mutta aina ei onneksi tarvitse. Olen menestyksekkäästi - ja luvan kanssa - lainannut muutamaakin miestä tästä lähipiiristä. Yksi asensi pimennysverhon, toinen kärräsi puutarhakalusteemme peräkärryllä talvivarastosta ja kolmas porasi pari reikää seinään. Tämä kuopuksen kaverin isäkin auttoi tosi mielellään. Olen onnellinen, että olen vähän oppinut, koska en ymmärrä miksi sen pitäisi olla niin vaikeaa, kuin joskus olen siitä itselleni tehnyt. Minä autan ihmisiä mielelläni ja koitan ajatella, että sama pätee toisinpäin. Se helpottaa kysymistä kummasti.

Tämä ei liity tekstiin mitenkään,
mutta huvitti minua kovasti

***

On se kuopuskin niin iso. Paitsi että pyöräilee omia aikojaan kaverille, myös tietää paljon ja esittää hanakasti mielipiteitään. Eilen kuulimme kotimatkalla radiosta spekulaatiota Venäjän valmentajan pukeutumisesta viimeisessä pelissä. Joku paheksui, kun toimitsijakiellon saanut, katsomon puolella jännittänyt valmentaja ei ollut laittanut pukua päälleen. Eikä sillä kuulemma tainnut peleissäkään aina olla kravatti aivan kohdillaan jos aina edes oli sitä. Tähän kuopus totesi närkästyneenä:

"Aika epäkohteliasta! Pitäis olla vähintään rusetti, mutta mieluummin kravatti. Kun se on sentään valmentaja!"

Pikkasen pisti naurattamaan tämäkin...