Kasvissyöjä mutta muuten ihan mukava

Minun on ehkä ihan pakko jatkaa eilisiä muistelojani. Se, että olen juurtunut tänne niin hyvin, on paljolti ihmisten ansiota. Ja sitten tietysti työni, jossa tapaan niitä ihmisiä. Mutta jo ennen kun aloitin kirjastolla - reilun vuoden päästä muutostamme - tapasin hurmaavia tyyppejä. Ihan ensimmäisellä vierailullamme kunnan vuokratalojen huoltonainen haki meidän asemalta autollaan ja kuljetti katsomassa lukuisia tyhjillään olevia rivi- ja luhtitaloasuntoja, joista yhden sitten valitsimme. Paluukyytiä odotellessamme istahdimme kahville ja tutustuimme heti erääseen paikalliseen vanhempaan naiseen, joka toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi paikkakunnalle. Vinkkasipa hän myös jostain vuokralla olevasta kaksiostakin. Nykyään näemme tuolloin tällöin ja aina iloisesti juttu luistaa.

Seuraava kohtaaminen minulla oli paikallisten käsityö- ja maatilamatkailuyrittäjien tuotteita myyvässä puodissa vanhemman kalamiehen kanssa. Meinasin myöhästyä junasta kun jäimme niin juttusille. Tätäkin herraa näen edelleen ja aina vaihdamme vähän kuulumisia. Jo muutettuamme menimme tietysti heti leikkikentällä järjestettyihin kesän avajaisiin katselemaan meininkiä, ja esikoisen tuleva opettaja tuli esittäytymään kädestä pitäen. Tosin silloin vielä emme kumpikaan tienneet, että hänestä sellainen tulisi, koska poika oli vasta menossa eskariin. Nykyisin samainen nainen on paras ja läheisin ystäväni, ja harvoin kuluu päivääkään, ettemme edes vaihtaisi tekstiviestejä. Ystävystyimme kunnolla sitten vasta kun esikoinen lähti kolmannelle luokalle ja pääsimme eroon siitä virallisesta "oppilaan äiti" ja "lapseni opettaja" -painolastista.

Kuva ei taaskaan liity mitenkään mihinkään.
Kovasti kiinnostaisi tehdä tuttavuutta,
mutta tappeluhan siitä tulisi.

Muutettuamme isoon omakotitaloon keskelle kylää, meillä oli "oma talonmies". Talo oli vanha kauppa ja liikehuoneistossa piti Rompeliikettä omalaatuinen otus, joka hoiteli myös kunnossapitoasioita. Tosin sellaista pientä ongelmaa oli vaikkapa sammaleen pesemisessä katolta, kun paisteella homma oli liian kuuma ja sateella taas ei voinut tehdä. Kerran heräsin merkilliseen hurinaan ja hoksasin, että miekkonen oli ollut paikallisessa viihteellä ja tullut putiikkiin nukkumaan. Ääni oli järisyttävä kuorsauksen ääni, koska se kuului varsin selvänä kerrosta ylempänä olleeseen makkariimme. Myöhemmin kuulin kollegalta, että tämä kaveri oli luonnehtinut meitä hauskasti: "kasvissyöjiä mutta muuten ihan mukavia tyyppejä". Nykyään hän asustaa vanhaa tanssilavaa ja kerää roinaa sinne. Näitä persoonia!


***

Tämän jälkeen minulle on tullut tutuksi yksi jos toinenkin persoona. Vaikkapa se kehveli, joka toivotti minulle rakkautta. Tai toinen, joka on vakaasti päättänyt, että hänestä tulee poliisi. Kukaan ei varmasti ole raskinut palauttaa häntä maan pinnalle. Tai jotkut asiakkaamme. Vaikkapa se, joka aina lopettaa ajankohtaiskatsauksen sanomalla "ei mutta nyt pitää lähteä syömään". Tai toinen, joka puhuu hurjan KUULUVALLA ÄÄNELLÄ. Oli säikäyttää minut kuoliaaksi, kun ensimmäistä kertaa kysyi minulta töissä jotain huutamalla vähän kauempaa hyllyn välistä. En ollut tottunut sellaiseen kirjastossa. Nyt olen.