Sivut


maanantai 26. toukokuuta 2014

Äänestystä ja jääkiekkoa

Suomen kieli on kyllä kovin kaunis, kun tuota otsikkoa oikein ajattelee. 

Olin eilen vaalipaikalla pitelemässä keräyslipasta pari tuntia. Mukavaa nähdä ihmisiä ja olla avuksi. Tuli taas sellainen olo, että kylläpä minä olen kotiutunut tänne ja tunnen paljon porukka. Osan etäisemmin, toiset paremmin. Aika kului kuin siivillä huomioita tehdessä. Äänestysprosentti näytti jäävän varsin alhaiseksi vaikka väkeä tasaiseen tahtiin uurnalla kävikin. Pistin myös merkille sen, että äänestäminen on täällä maalla edelleen joillekin varsin juhlallinen juttu. Oli laitettu parempaa päälle ja ihan papiljotit päähän (oli ne otettu poiskin). Pojat jo sitten pian minun jälkeeni tulivatkin kotiin, ja pääsimme porukalla nauttimaan vielä yhdestä vapaapäivästä. Lämmin ja mukava se oli, mutta viikolla onkin sitten jo luvassa viileämpää. Ensin Foreca uhkaili huomiselle +3 astetta, joka olisi saattanut tuntua äkkiseltään - hrrr - hirveältä. Nyt ennuste oli vaihtunut viiteen asteeseen ja räntäsateeseen. Juhuu!

Ilta menikin sitten ihan totaalisesti television ääressä, kuten edeltäväkin. Lauantaina intouduin vielä Suomen välieräpelin jälkeen katsomaan, kröhöm, Mestarien liigaa. Minä olen huono jalkapallofani, mutta on siinä puolensa siinäkin pelissä. Pelaajilla on paljon vähemmän päällä ja onhan sitä ilo katsella. Minä jumiuduin esikoista odottaessani katsomaan jalkapallon MM-kisoja varsin tiiviisti ja saa nähdän miten käy tänä vuonna. Luulen, että aikaeron vuoksi jää kyllä seuraamatta. Mutta jääkiekon finaalin toki katsoin. Tuomareihin pettyneenä totean suomalaisittain että perkele!

No, uusia haasteita kohti. Esikoinen lähtee tänään kolmeksi päiväksi luokkaretkelle Helsinkiin, me pidämme kuopuksen kanssa Majaa pystyssä. Ja tämänkin viikko on tynkä, vain kolme päivää työntekoa. Vähiin käy ennen kun loppuu - poikienkin koulupäivät.


***





Näyttääkö tuo joukko kenestäkään muusta inhimilliseltä? Kuviltelkaa pieni tuulenvire ja nuo tyypit heilumassa ja tuijottamassa kohti! M. A. Numminen ystävineen?

8 kommenttia:

  1. Tai Oliver Hardy :) Kyllähän ne ihan liian inhimillisiä on... ei ihme, että sait ne adoptoitavaksi!

    Mun täytyy nyt kyllä myöntää, että edes vaalikonetta hyväksi käyttäen en löytänyt tarpeeksi hyvää ehdokasta, jota äänestää. Jätin siis väliin. Kyllä sinne aina joku kuitenkin menee turhan pantiksi, kun ei Suomella ole siellä mitään valtaa.

    Kylmä tulee, mutta saapahan nukkua sitten öisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olisit voinut lähettää jonkun ei niin mieluisan ehdokkaan mahdollisimman kauas kotimaan politiikasta ,-)

      Meillä on nyt jo viileää, mutta tosiaan se helpottaa ainakin öitä. Mut kyllä se tästä lämpenee taas!

      Poista
  2. Samat oli pelin jälkeiset kommentit täälläkin! Miten voivat tuomita niin huonosti tuollaisessa pelissä? No, eilinen oli muuten mukava päivä, kun olimme siskon lasten synttäreillä ja koko päivä meni pihalla. Saimme sillä tavoin Ekankin mukaan matkaan. Ja tuli nähtyä miestä edes hetken verran. Hän oli lauantaina töissä, joten ei käynyt kotona lainkaan. Onneksi tulee jo huomenna ja on lomalla sitten koko ensi viikonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sulla oli edes kiva päivä, kun ilta ei sitten ollutkaan... Mekin oltiin paljon pihalla, ihana, että nautittiin, kun nyt jo onkin sitten paljon kylmempi. Nauttikaa lomaviikosta!

      (Ja ne tuomarit. Harmittaa mua vieläkin, vaikka sehän on vaan jääkiekkoa. Toisaalta hopeakin oli tuolle joukkueelle tosi hieno saavutus. Kuka olis uskonut ennen kisoja?)

      Poista
  3. Heh, peli oli niin "jännä", että mä nukahdin sohvalle.
    Noita orvokkeja kun katsoo, niin niillähän on ihan selvät kasvot. Jostain syystä mun tulee tuollaisesta vaappuvasta rivistöstä mieleen hattivatit :-D
    Nautihan siellä arjesta, se, jos mikä, on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun hattivattiNummiset ;-)

      Me nautitaan kuopuksen kanssa, esikoinen tekstailee Hesasta. Tosin kuopuskin lähti kaverilleen ja mä oon ihan yksin kotona. Jeeeee!

      Nauti säkin!

      Poista
  4. Orvokkeja kutsutaan meillä 'äkäisiksi äijiksi :) Pitkäaikainen posliininmaalausopettajani sen opetti.

    Meillä ei katsota mitään pelejä, mutta muitan erään tuttavani ihastelleen kovasti Ranskan jalkapallomaajoukkuetta ihan esteettisistä syistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katson jalkapalloa lähinnä esteettisistä syistä ;-)

      Mä en koskaan ole kuullut tuota "äkäinen äijä" -nimitystä, mutta se kyllä sopii kuin nenä päähän! Ihan mahtava!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana