Minä muutin tasan 10 vuotta sitten 28.5. tänne maalle. Uskon vakaasti, että tämä on loppusijoituspaikkani. Alun alkaen halusin muuttaa pienemmälle paikkakunnalle kasvattamaan esikoista, joka on saanut alkunsa Helsingissä. Lapsuuden kotipaikkani ei sitten ollut sekään riittävän pieni, joten rupesin haaveilemaan maallemuutosta siinä vaiheessa kun eskari- ja kouluikä lähestyi. Katselimme omakotitaloja vuokralle ensin 15 kilometrin päästä kaupungista, mutta kun ei tärpännyt, lähestyimme asiaa toiselta kantilta. Rupesimme etsimään vapaita vuokra-asuntoja ja sitten tutkailimme paikkakuntaa. Voi siis sanoa, että tämä nykyinen on valikoitunut aika sattumanvaraisesti. Mutta heti ensi käynnillä ihastuin kyllä maisemiin. Mäntymetsä ja järvet, minun sielunmaisemani!
Samassa pihapiirissä asunut ystävä, jolla on esikoisen ikäinen poika, kuunteli haaveiluani ja seurasi vierestä suunnitelmiani. En ikinä unohda sitä aamua hiekkalaatikolla, kun olin jo saanut asunnon täältä ja hän tokaisi minulle, että me muutetaan kanssa! Hän hommasi kämpän myös samasta pihapiiristä, otimme yhteisen muuttoauton ja kas - täällä me nyt olemme. Pojat ovat edelleen parhaat kaverukset. Ystäväni sai viran paikkakunnalta aika pian eikä minullakaan mennyt kovin kauaa. Etenimme siis vähän niin kuin perstuntumalla taikka p*rse edellä puuhun, mutta hyvin tässä on käynyt. Alun alkaen tein päätökseni lapsen/lasten takia, mutta nyt minä olen juurtunut tänne ja tullut jäädäkseni. Kuopuksen isän kanssa kävimme keskusteluja aiheesta, koska hän ajatteli kaupunkiin muuttamista viimeistään sitten eläkepäivillä. Minä tiesin jo silloin, että minun elämäni on täällä ja kieltäydyin kunniasta.
Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, ja sieltä löytyy ihana kuvaus siitä, mistä tietää asuvansa maalla. Se on myös yksi hakusana, jolla blogiini on tultu. Mutta on niitä muitakin, varsin värikäs liuta, etten sanoisi:
aivosumu
humalainen olo poskiontelo
ilmaa puhdistava seinä
no nämä tietysti selittyvät lukuisilla altistusaiheisilla kirjoituksillani
ilonpilkahduksia
tyttö kusella
kiltit tytöt pääsevät taivaaseen tuhmat
kuumat kummut
aikamoinen panomies
mitä tarkoittaa pehmeät jänikset
nainen hakee miestä päiväkahvien me...
ja nämä sitten vissiin likaisella mielikuvituksellani, vai?
aivosumu
humalainen olo poskiontelo
ilmaa puhdistava seinä
no nämä tietysti selittyvät lukuisilla altistusaiheisilla kirjoituksillani
ilonpilkahduksia
tyttö kusella
kiltit tytöt pääsevät taivaaseen tuhmat
kuumat kummut
aikamoinen panomies
mitä tarkoittaa pehmeät jänikset
nainen hakee miestä päiväkahvien me...
ja nämä sitten vissiin likaisella mielikuvituksellani, vai?
Jee! Maalla on mukavaa!
VastaaPoistaNo niin on!!!
PoistaMinä näemmä muutin maalta "kaupunkiin". En kuitenkaan. Olin muutama v sitten silloisen koirani kanssa haahuilemassa täällä, kortteerasin tuolloin Ebsolan Tapiolassa tilapäisesti. Viivähdin kylällä sen koiran kanssa jonakin syksyisenä päivänä ja silloin iski kuin salama, että tänne haluan. Vaikken tiennyt kunnasta mitään tai ketään, silti joo, olen kotikunnassani. Meni muutama vuosi ja oli sairastamista taas välillä mutta silti se säilyi. Nyt on muistaakseni neljäs vuosi menossa. Kotona on hyvä olla.
PoistaKotiutumiseen ja kaikkeen auttaa paljon oma tilanne. Miten on asennoitunut ja muuta. Jos joutuu pakosti vaikkapa sillat takana poltettuaan muuttamaan johonkin paikkakunta Ööhön ja käy läpi murheita ja märheitä, varmasti se juurtuminen on vaikeaa/vaikeampaa. Näin oli mulla Ylöjärven kohdalla. Paikassa ei mitään vikaa, asuin sielläkin kivassa paikassa syrjässä ja rannalla, mutta ei vaan alkanut innostaa, koska oli höh-elämänvaihe menossa. Nyt siskoni asunut siinä mökissä vuosia jossa minusta ei tuntunut kodilta ja hän perheineen viihtyy kovasti ja on juurtunut sinne vaikka hän ei ole alunperin sieltä kotoisin.
Ihana tuo sun tarinasi. Onneksi pääsit(/te koiran kanssa) kotiin.
PoistaKotiutumista toden totta edes auttaa oma asenne ja suhtautuminen. Siihen myös, että miten ihmiset suhtautuvat tai ottavat vastaan. Jos menet sellaisella "täältä mä kaupunkilainen tulen" -asenteella, voi se olla vähän tuhoon tuomittu se yhteiselo. Tai jos suhtaudut paikkakuntalaisiin jotenkin oudosti.
Muhun on aina täällä suhtauduttu hyvin, ja tietty asiaa auttaa työ, jossa tapaan ihmisiä. On ollut helpompi kotiutua kun porukka tietää kuka olen, tervehtii jne.
Mutta maalla on - todellakin - mukavaa!
Huomenta!
VastaaPoistaSussa on kaks puolta niinkus naisissa yleensäkin ja sitä minä en ymmärrä miks te tuota vallattomampaa puolta koitatte kahlita? Tämä maailma vois olla aikas mielenkiintoinen paikka jos antaisitte ees pikkusen löysiä ja mitä juurtumiseen tulee, niin äläpäs mene vannomaan koska suattaapi olla että me ollaan naapureita kohta.
Meikäläisen "Marjaanalle terve Maja" - projektini on edennyt todella hyvin täällä ökyrikkaiden, vanhoissa ja homevapaissa hirsitaloissa asuvien poikamiesten keskuudessa. Aamulla kun kävin tupakilla ulkorapulla, niin hätäseen laskettuna sitä porukkaa näytti olevan noin 920 henkilöä ja se on melko pitkä jono metsänomistajia ja mietinkin pääsisitköhän sä Guinnesin ennätysten kirjaan ...öööö...vaikkapa maailman parhaimapana metsänomistajien seisottajana?
Ei ei ei, älä nyt ajattele sillä likaisella mielikuvituksella...ihan jaloilla seisomista ajattelin ;D
Hyvää keskiviikkoa! <3
En mä liikaa normielämässäkään tuota hulvatonta puolta itsessäni piilottele ;-)
PoistaSun projekti... hih, kuulostaa hyvältä. Siitä vaan sitten miehet jonoon - eiku riviin - ja valitsemaan. Arvaa mikä kuulostaa myöss hyvältä? Se, että sä olet taas koneen äärellä. Toipuimista sinne ja otapa rauhallisesti. Ja pidä huoli, ettei kukaan muu nappaa parhaita päältä. Sen jälkeen kun mä oon valinnut, sitten voi jakaa ne ylijäämät kristillisesti puutteenalaisille kanssasisarille.
Kivaa keskiviikkkoa sinnekin <3
Ihana kuulla, että olet löytänyt paikkasi, jossa on hyvä elää ja olla! Tärkeää <3
VastaaPoistaSe on todella tärkeä juttu! Ja tuntuu tosi hyvältä!
PoistaOli ihana lukea miten tyytyväinen olet asuinpaikkasi valintaan. Kun yleensä aina me kaipaamme jonnekin tai jotakin. Maisema näyttää kyllä tosi ihanalta.
VastaaPoistaMulla kävi kyllä tuuri, kun vähän oli se valinta sellaista arpapeliä. En osannut ajatella kaikkia juttuja sillai pidemmän päälle, mutta onneksi osui silti heti kerralla oikeaan!
PoistaNiin, minäkin pidin tätä loppuelämäni paikkana, ennen kuin tuli ikävä naapuri. Nyt olen jo rivitalokaksiota mielessäni toisinaan sisustellut ja katellut tätä taloa, että saiskohan tämän myytyä. Ihanaa lukea, että sinä olet paikkasi löytänyt, ja kaverinkin sait heti mukaasi!
VastaaPoistaEn kyllä allekirjoita tuota "mistä tietää asuvansa maalla"... täällä ei todellakaan kävelyllä autoilijat kysele mitään - saa kilometrikaupalla kävellä tietä pitkin, ettei mee yhtäkään autoa edes ohi. Mutta täällä toisinaa kyllä tietää, milloin se ja se on ollut kävelyllä ;)
Tylsää, jos naapuri saa olon tuntumaan ikävältä. Ymmärrän kyllä, että silloin tekee mieli muuttaa. Mun täytyy toivoa, että jos ikinä löydän sen puhtaan Majan itselleni, siinä olis ihanat naapurit!
PoistaKuopuksen isä lähti periaatteessa ihan suosiolla, mutta mä jo silloin uumoilin, että siitä ei maalaista saa tekemälläkään. Oikeassahan mä olin. Mutta ei haittaa, koska tää on mulle niin oikea paikka, ja se, että muutettiin kuitenkin periaatteessa yhdessä, helpotti uuteen paikkaan lähtemistä.
♥ Mä niin tasan tiedän mistä sä puhut ♥
VastaaPoistaNo, toisille käy asian kanssa hyvin, toisille huonosti. Mutta vakaasti mä uskon, että joku kaunis päivä minäkin.....
Ja ystävä, sekin on tärkeä, oli sitten äiti tahi lapsi kyseessä.
Musta on ihanaa, että poikien ystävyys on säilynyt. Mä tekstasin just sille ystävälleni ja sekin oikein huokaisi, että ei ole kaupunkiin ikävä.
PoistaSun vuorosi tulee, usko pois!
Mieleinen asuinpaikka ja - ympäristö on todella tärkeä. <3 Se, että tuntee kuuluvansa johonkin paikkaan. <3
VastaaPoistaKuvassa on kaunis maisema! :)
Tuohon maisemaan mä täällä ekana ihastuin. Kun kävin tässä vast ikäään katsomassa asuntoa noilla näkymillä, kyllä harmitti, että en voinut siellä hengittää. Jos tuota saisi katsella joka päivä, olisi varmasti loppu ikänsä onnellinen ;-)
PoistaNo tosi hyvältä tuntuu sun puolestas <3 Ja tässä minä(kin) odottelen, että joku hetki kolahtaa... Vaikka nytkin on oikein hyvä...
VastaaPoistaKyllä sen sitten tietää kun se kolahtaa! Mäkin olen tosi onnellinen, että olen "löytnyt kotiin".
PoistaHauska sattuma, että eilen kävelin sisareni kanssa entisen asuntonne oli ja kerroin hänelle, miten ystäväsi kanssa lähditte yhteisellä muuttoautolla kohti tuntematonta.
VastaaPoistaJa senkin kerroin, että poikienkin ystävyys on kestänyt.
Nyt sinä sitten muistelit samaa!
No eilen oli sitten se vihonviimeinen pakkauspäivä - jos mennään siis 10 vuotta taaksepäin - joten ihan oikeaan kohtaan tuli sun muistelusi myös. Toivottavasti oli oikein rattoisaa siskon kanssa!
PoistaKyllä oli!
PoistaMainiota!
PoistaHih, kylläpä nauratti lukea tuota vanhemman postauksesi kuvausta, että mistä tietää olevansa pieneltä paikkakunnalta. Sen verran paljon olen vanhempien luona korvessa viettänyt, että voin allekirjoittaa ne kaikki. Ja niihin lisäisin vielä sen, että maantiellä saa lenkkeillä niin rauhassa, että jos auto sattuu tulemaan, tekee mieli piiloutua pusikkoon. :-D
VastaaPoistaKuulostaa ihan siltä, että sinä olet paikkasi löytänyt. :-)
Mustakin se oli aija hauska ;-)
PoistaMun paikka taitaa totisesti olla täällä! Ja se on hyvä tunne.
Hauskaa, miten erilailla ihmiset aattelee. Siis kun sä halusit muuttaa kasvattamaan lapsesi pienellä paikkakunnalla. Mullahan ei ole lapsia toistaiseksi, mutta lapset on isoin jarru sille, että muuttaisin korpeen. Siis kun muuten jossain kunnon maalla olis mun paikka, asuminen halvempaa kuin kaupungissa, oma piha viljelyille, hevonen omaan pihaan jne. MUTTA... jos mä saan lapsia, niin mua arveluttaa suuresti kasvattaa niitä pienellä paikkakunnalla. Ite oon kasvanut Suomen mittakaavassa isossa kaupungissa ja se on luonut mun päähän ajatuksen, että kaupungissa on hyvä kasvaa ja mitä isompi kaupunki, sen parempi. Mua ahdistaa semmoiset kaikki tuntee kaikki paikat ja muutenkin se, että pienellä paikkakunnalla joku helposti määrittelee sut joksikin. Pienellä paikkakunnalla joku voisi määritellä mun lapsenkin sen mukaan, että äiti sattuis oleen tällainen hörhö, kuin vaikka mä. Kaikki tietäis millaisia ton lapsen vanhemmat on ja tavallaan siihen lapseen olis lyöty jo tietty odotusarvo millainen se on, kun se menee vaikka kouluun. Mä rakastan sitä, että kaupungissa voi määritellä itsensä uudestaan jos tulee tarve. Kukaan ei tiedä mitään musta, mun historiasta, mun perheestä. Koska tahansa voi aloittaa uuden erilaisen elämän, jos haluaa ja määritellä itsensä uudestaan ilman, että jokainen kaupassa vastaan tuleva ihminen olettaa musta jotain. Jos haluan vaihtaa genreä, niin se onnistuu ihan tsup vaan. Ja mun mielestä se on erittäin tärkeää etenkin teini-iässä. Ja se asia on mun jarru jonnekin korpeen muutossa, koska itse siellä jo kestäisin varman itsetuntemukseni kanssa ja voisin elää sitä elämää, mitä haluaisin, mutta mua ahdistaa ajatus kasvattaa lapsia paikassa, jossa ei voi määritellä itseään uudelleen jos haluaa.
VastaaPoistaVarmasti pienet paikat on monesti hyviäkin ja ehkä se yhteisö myös tukee lapsen kasvua ja tuttu on turvallista jne. Mutta mun päässä pienet paikat on ahdasmielisiä ja kaikki tuntee toistensa ja toisten asiat on jotenkin todella ahdistava ajatus. Ja sen takia mä kamppailen sen ongelman kanssa, että MÄ haluaisin asua omalla maatilalla omine lupineni elukoideni keskellä ja kilometrien päässä lähimmästä asfalttitiestä, mutta mä haluaisin antaa lasteni kasvaa hyvässä ympäristössä eli isossa kaupungissa, missä on kaikkea ja missä voi sujuvasti valita, mitä alakulttuuria haluaa edustaa ja jos tulee tarve sitä vaihtaa, niin sen voi tehdä helposti.
Että näin erilailla sitä voi kokea asiat :) Musta olis hienoa nähdä asia niin kuin sä ja moni muukin, että lapsen on hyvä kasvaa pienellä paikkakunnalla, koska se helpottais mun elämää paljon. Optimaalisinta mulle olis varmaan saada ranchi jostain ison kaupungin nurkilta, mutta näillä tuloilla siihen tuskin tulee olemaan koskaan varaa ja lottovoittokaan ei ole mahdollinen, kun en raaski lotota... :D
Marra, onpa jännää, miten tosiaan eri tavalla voi ajatella. Mutta kyllä mä ymmärrän ja tunnistankin tuon tunteen ja ilmiön. Ison kaupungin lähellä on varmaan ihan hyvä kompromissi. Meilläkin on 35km matkaa lähimpään ja esikoinen tietty nauttii siitä suuresti, kun voi itse mennä kavereiden kanssa sinne, nauttia kaupunkielämästäkin. Se on myös koko ajan vieraillut mun äitini luona siellä, joten tulee niitä kaupungin hyviä puolia. Kuopuksellahan on nyt se tilanne, että sillä on koti sekä kaupungissa että maalla. Mutta sitä mä en kyllä ehdoin tahdoin menis suosittelemaan ;-)
PoistaEsikoinen on itse sanonut, että siitä on hyvä kasvaa pienellä paikkakunnalla. Musta on tietysti ihanaa, että se kokee niin. Valinta kun kuitenkin oli mun - ja mun lähtökohdista. Siitä, minä MÄ pidin parhaana lapselle. Mut lapsi elää hetkessä ja kun se ei tiedä muusta, se sopeutuu.
En oo hirveesti kokenut pientä paikkakuntaa ahdistavana siksi, että kaikki tuntee toisensa, itse asiassa päin vastoin. Mutta tääkin on vaan kokemus, Tiedän täälläkin monia, jotka siitä ahdistuu tai on muuttaneet pois. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.
Mulle on tärkeää yhteisöllisyys, rauha, pienen piirit, se, että lapsi voi turvallisesti liikkua itsekseenkin jne. Mutta sitä mä en ymmärrä (tai ainakaan haluaisi omille lapsille) että ei missään vaiheessa käydä katsomassa maailmaan. Se tekee hyvää, opiskella muualla, isommissa ympyröissä, ja sitten vaikka tulla takaisin. Perspekti avartuu.
Vielä tästä "kaikki tietää toisten asiat" -hommasta. Musta hyvä esimerkki on se, että tein aikanaan esikoisen muumimukissa ja en toden totta ole salaillut sitä täällä, Taikka sitä, että isänsä on homo. Mä en kertaakaan ole törmännyt sellaiseen "mä en kyllä ymmärrä" tai "miten sä nyt sillai" -asenteeseen. Voihan ihmiset ajatella mitä vaan ,mutta mä en ole vaistonnut ainakaan sitä. Samaa sanoo esikoinen. Sen kaikki kaverit tietää eikä sen tarvi peitellä mitään. Vaikka teineille homo on usein haukkumasana ja mä ainakin ajattelin että siitä voisi tulla ongelma. Mutta ei.
Tää on mun kokemus, ja sä varmaan löydät sen sulle hyvän ratkaisun aikanaan. Se on jokaiselle omansa!
Meillä tulee sitten tänään 29.5. kuluneeksi 23 vuotta siitä, kun muutettiin tähän taloon ja tälle samaiselle paikkakunnalle! En ole missään muualla asunut näin kauan...
PoistaNo hitsi, täähän on juhlallista aikaa!!! Mä toivon, että löydän myös sellaisen asunnon jossain vaiheessa jossa voin asua 23 vuotta ;-)
Poista