Sivut


torstai 22. toukokuuta 2014

Kummallinen kutina

...enkä nyt tarkoita sitä, jonka kevät tuo minun sisuksiini.

Meille iski tiistai-iltana joku outo "tauti". Kuopuksen silmät rupesivat kutisemaan ja kirvelemään ihan yht äkkiä. Koitimme pestä käsiä ja silmiä, välttää hieromista ja annoin minä yhden puolikkaan antihistamiininkin, joka oli jäänyt yli siitä kun pojalla oli nokkosrokko. Kun aamulla vielä silmät vaivasivat, päätimme mennä terveysasemalle. Onhan nyt paha siitepölyvuosi, mutta kuopuksella ei ole ollut aiempina vuosina eikä tänäkään keväänä aikaisemmin minkäänlaisia viitteitä siitepölyallergiaan. Voiko se muka alkaa ihan tuosta vaan naps, että "nyt immuunipuolustus sanoo sopimuksensa irti"? Terveysasemalla touhu meni mielenkiintoiseksi. Minä olin ajatellut, että saamme ehkä silmätippoja tai toista antihistamiinia ja minä sairaan lapsen hoitolapun. Heti vastaanotossa asia kuitenkin otettiin jotenkin varsin vakavasti ja kuopus pääsi ensiapuun lepäämään. Minäkin vähän hätkähdin, että onko nyt jostain pahemmasta kyse. Olivat kuulemma varovaisia valoherkkyyden vuoksi.


Ei tuo nyt ihan kauhean sairas kuitenkaan ollut,
kun jaksoi ja pystyi värkkäämään tällaisia


Mitään poikkeavaa ei lääkäri löytänyt ja saimme silmätippareseptin ja kehotuksen tarkkailla tilannetta. Silmätipat pahensivat oloa entisestään joten en niillä enää illalla lasta kiusannut. Nyt ei auta kun odotella. Antihistamiinia voin antaa varmuuden vuoksi. Tänään on iltavuoropäiväni, ja saa nähdä pääseekö kuopus kouluun vai pitääkö meidän isänsä kanssa toteuttaa suunnitelma b, joka jo toki eilen tehtiin. Täytyy sanoa sen verran lääkäristä, että vaikka minä yleensä tulen toimeen kaikkien kanssa, tämä ei-suomalainen rouva oli aika persoonallinen. Meidän alueen lääkäritilanne on jo pitkään ollut hankala ja omalääkäri on ollut joko poissa kokonaan tai vaihtunut tämän tästä. Muuten pienoinen kielimuuri ei minua haittaisi, mutta nyt pitäisi hankkia lääkärinlausunto esikoisen koulua varten siitä, että saa koulussa sisäilmaoireita. Sitten rehtori voisi tehdä erityispäätöksen, jonka johdosta poissaoloja katsottaisiin vähän vähemmän tarkalla seulalla kuin normaalisti. Asia ylipäätään on aika kinkkinen, koska virallista tautiluokitusta ei ole. Niinpä tulin siihen tulokseen, että meidän on päästävä suomalaiselle lääkärille.

Soittelin jo terveysasemalle selvitettyäni lailliset oikeutemme. Minulle olisi riittänyt yksi käynti "vieraissa" ja sitten olisimme jatkaneet omalla lääkärillämme, mutta näin ei kuulemma saa tehdä. Voimme hakea lääkärin vaihtoa yksinkertaisesti täyttämällä hakemuksen ja näin siis teemme. Mietin vielä, että olisiko järkevää anoa vaihtoa koko perheelle, jos joudumme jatkossa tämän saman asian tiimoilta käymään terveysasemalla kuopuksen tai minun oireiden vuoksi. Meidän onni siis oli, että lakimuutos tuli voimaan tämän vuoden alusta. Tänään menemme esikoisen kanssa labraan joten asia etenee. Minultakin pitäisi tsekata kilpirauhasarvot. Kuopus onneksi vaikuttaa jo paremmalta joten olen toiveikas, että hän pääsee kouluun ja kyse oli jostain oudosta ja ohimenevästä.


26 kommenttia:

  1. No voihan! Toivotaan, että Kaikki Katalat (Kevät-) Kutinat Katoaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopus pääsi kuin pääsikin tänään kouluun. Annoin kyllä varuiksi aamulla puolikkaan antihistamiinin, mutta silmiä ei kuulemma kirvellyt enää nimeksikään. Toivotaan, että meni ohi - mikä ikinä nyt sitten olikaan!

      Mainiota aurinkoista päivää sinne

      Poista
  2. Olipas hurjat silmäoireet. Mutta kyllä allergia todella tulee ihan noin vain. Muistan nimittäin itseni, kun sairastuin heinänuhaan. Olimme Muoniossa leirintäalueella, jossa teltta oli valtaisen heinikon keskellä. Ja ihan yhtäkkiä yöllä heräsin siihen, että henki ei kulje. Ja sitä myöten allergiani on ollut ainainen kesäinen vaiva. Ja koivu on tänä vuonna ollut todella voimakas! Joten antihistamiineja vain lapselle ja sisälläoloa. Toivottavasti hänen olonsa helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, kiitos! Mä jotenkin oletin, että kun ei esim tänä keväänä ole oireillut eikä aiemminkaan, niin ei sitten ehkä kuitenkaan olisi allergiaa. Mutta tänä aamuna ei kuulemma silmät enää kutisseet. Annoin silti varuiksi puolikkaan antihistamiinin ja isälleen ohjeet myös ;-)

      Oikein kaunista päivää sinne!

      Poista
  3. Joo, tämä kevät on paha terveemmillekin. Ei mejän esikoinenkaan ole aiemmin tarvinnut siitepölyn takia antihistamiinia ja nenähuuhteluita, nyt tarvii. Ja aivastelee jatkuvasti.

    Aikaisemminkin on saanut hakea omalääkärin vaihtoa, mutta silloinkin se lienee ollut mahdollista vain "toimintayksikön toiminnan tarkoituksenmukaisen järjestämisen
    sallimissa rajoissa" kuten tuossa pdf:ssä sanottiin. Mun hakemus hylättiin. Kai se toinen lääkäri oli ylityöllistetty muutenkin, ehkä kaikki halus sille. Nythän mie en olekaan ollu pitkään aikaan tk-lääkärin hoidossa, kun on ollu hyvä työterveyshuolto.

    Hieno graafinen taideteos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi oli kans jotenkin tosi hieno (ja symmetrinen). Mutta se mikä se on, jäi epäselväksi.

      Katsotaan kehittyykö nyt oikein kunnon allergiaksi (toivottavasti ei). Aamulla vielä ainakin annoin antihistamiinin, mutta silmät olivat jo kuulemma ennen sitäkin ok.

      Meidän terveysasemalle on toistaiseksi hyväksytty kaikki anomukset, mutta jossain vaiheessa taatusti tulee stoppi, koska meilläkin on yksi ihana ja tosi hyvä lääkäri jolle uskoisin monen menevän mielellään. Mä hain aamulla labrakäynnillä lomakkeen ja päätin selkeyden nimissä vaihtaa koko porukan sille samalle lekurille.

      Poista
  4. Meilläkin on ollut pienimmällä silmät turvoksissa ja kutisevat tänä keväänä, vaikkei olla alkeerisia. Olemme antaneet silloin tällöin zyrteciä, se on auttanut. Ilmeisesti nyt on todella raivokasta siitepölyä joka puolella.

    Itsekin olen törmännyt näihin mielenkiintoisiin lääkäreihin tuossa lähi-tk:ssa. En uskalla edes ajatella, jos pitäisi heidän kanssaan alkaa säveltää jotain tärkeämpää kuin antilooppireseptiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopuksen silmät oli tosi oudot, kun ne ei ollu yhtänä punaiset, ei turvonneet, rähmäiset, ei mitään ulospäin näkyvää. Pelkkä kutina. Antihistamiineilla mennään.

      Meidän kokemus kielimuurista oli sen verran vahva, etten voi kuvitellakaan selittäväni sisäilmaongelmista ja altistuksesta niin että tulisin ymmärretyksi. Se nimittäin en onnistu edes kaikkien suomalaisten kanssa - tietoa ei vieläkään ole tarpeeksi perusterveydenhuollon puolella. Muuten kyllä homma pelaa ihan ok.

      Poista
  5. Toivottavasti kuopuksesi saa avun oireisiin!
    Tämä kevät on ollut kinkkinen! Mulla on pitkästä aikaa silmät kutisseet oikeen kunnolla ja aivastelen lähes koko ajan. Luulen, että tuulet on tuoneet jotakin sellaista mitä ei oo ehkä vuosiin ollut ilmassa näin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siltä mustakin nyt jotenkin tuntuu, kun oireet olivat niin äkkinäiset. Täytyy toivoa, että eivät uusi, nyt nimittäin olivat jo aamulla ihan melkein poissa.

      Parempaa vointia sullekin ja nautitaan silti auringosta ja lämmöstä!

      Poista
  6. Melkosen hieno tuo pojan värkkäämä sydeemi kynistä ja kepeistä. Itse en olis ikinä kyennyt moiseen luovuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tapahtuu kaikkea tällaista pientä ja kummallista kaiken aikaa. Niinpä en edes tullut kysyneeksi mikä tuo on ;-)

      Poista
  7. Kilpirauhastutkimuksista on nyt puhuttu paljon sekä B12 vitamiinistä. Toki moni lääkäri ei korviaan lopsauta moisille asioille, että jos kilpirauhaskokeet on priimat, niin mitäs se potilas nyt vielä tramppaa. Ja kun kuuntelee ihmisiä, niin kovasti saa trampata ja pitääkin. Valoherkkyys ei ole kiva juttu ja nyt on ollut tosi paljon eril.silmäoireita yhdellä sun toisella. Kummallista aikaa, mitä kaikkea tuolla ilmassa onkaan. Toivotaan, että asiat selkiytyvät. Ihanaa luovuutta on pojalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoiselta otettiin nyt myös kilpirauhasarvot, mullahan on jo vuosia ollut lääkitys. Nyt vaan vuositarkastuksessa testataan vieläkö on "lääkitys kohillaan". Pitää noita arvoja aina katsoa myös "homesilmällä", sitä ei tavislääkäri yleensä tee.

      Mikä lie kuopuksen silmiin tullut, tänään oli jo ihan ok ja kouluun pääsi. Toivotaan, ettei jatkossa kovin vaivaa.

      Aurinkoista päivää sinne!

      Poista
  8. On kai ihan ookoo notta lääkärivajetta paikataan mutta ei pitäisi sen kustannuksella ettei osapuolet ymmärrä toisiaan.
    Toivottavasti silmävaivat helpotti tuolla. On varmasti karsea olo kun kirvelee ja kutittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli jo silmät ihan ok, koulun jälkeenkin, joten eiköhän tämä tästä!

      Lääkärivajeen paikkaaminen on hyvä juttu eikä mulla vierastyövoimaa vastaan ole yhtikäs mitään. Tuo sisäilma-asia nyt vaan on suomeksikin välillä vaikea saada ihmisten ymmärrykseen.

      Mä päätin hakea lääkärin vaihtoa koko perheelle.

      Poista
    2. Juuh, saap olla vaikka plutolta itse pluto lääkärinä mutta potilaan ja pluton välinen kommunikointi olisi kiva jos toimisi :-]

      Poista
    3. Kuopus totesi hauskasti, että "se oli aika komentelevainen se lääkäri". Hih, se ei ollut plutolta, vaan Virosta. Oli siinä muutakin...

      Mun korvaan särähti, kun se sanoi kuopukselle, että iso poika ei itke (suoraan sanottuna mä olen tuollaisen jälkeen valmis mottaamaan, koska koitan kasvattaa lapseni näyttämään tunteensa ja siihen, että se todellakin on ok).

      Poista
    4. Onpa muuten ärsyttävä kommentti. Vaikka itkuakin on syytä oppia jossain kohtaa sääteleen, niin toi iso poika ei itke on kyllä just ihan väärä ajatusmalli. Parempi itkeä, kuin kätkeä asiat sisälleen ja kovettua tunnottomaksi.

      Poista
    5. Mä olen täsmälleen samaa mieltä. Ollaan juteltu molempien poikien kanssa, että herkkyys on hyvä asia, vaikka isompana saattaa tuntua kurjalta jos kyyneleet on kovin herkässä. Mutta nyt on kuitenkin kyse 8-vuotiaasta jolla oli inhottava olo ja oltiin ensiavussa, joka jo sinäänsä on pelottavaa.

      Poista
    6. Auts. Inha kommentti. Vaikkei varmasti Tarkoittanut tuollakaan mitään. Mä muistan, kun olin kahdeksanvuotiaana sairaalassa, mulle tehtiin munuaisten varjoainekuvaus ja lääkärisetä oli siinä mun yläpuolella mun maatessa. Sanoi "mä puraisen sulta nenän pois, jollet ole paikallasi". Se oli varmaan hauska juttu ja huuli sen mielestä, mutta mä pelkäsin sen jälkeen aivan sikana. Ja makasin hiljaa kuin hiiri, kauhusta kankeana. Mutta edelleen muistan sen ja värisyttää. Hyi... (onkohan tämä nyt se kuuluisa trauma...)

      Poista
    7. On, tuo on se kuuluisa trauma! Ja se selittää sen, ettet uskalla rentoutua lääkärien seurassa eikä susta koskaan voi tulla lääkräin vaimoa ;-)

      Mä luulen, että kyse oli vähän kulttuurisesta jutusta, vaikka toisaalta suomalaisia syyllistetään siitä, että täällä toivotaan lasten itsenäistyvän varsin varhain. Silti nykyään ei onneksi ole tuota mentaliteettia että "iso mies ei itke" kovin vallalla (ainakaan mun tuttavapiirissä). Kuopus tuskin sai tuosta traumoja mutta mä ehkä sain...

      Poista
  9. Meillä on myös silmien punoitusta ja järkyttävää kutinaa. Koivu on pahin aiheuttaja. Toinen lapsista sai juuri eilen uudet silmätipat, joissa on enemmän antihistamiinia.

    Kaikista terveydenhuoltoalan työntekijöistä on se Terhikki rekisteri, jossa voi käydä tarkistamassa onko vaikka tämä kyseinen ei-suomalainen lääkäri opintonsa loppuun käynyt. Minäkin sieltä löydyn kahdella eri ammatilla.

    Nykyään on hyvä, että voi kerran vuoteen vaihtaa lääkäriasemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole tarvetta vaihtaa terveysasemaa, mutta lääkärin vaihdan. Suurin syy on kielimuuri just tässä hankalassa sisäilma-asiassa. Lisäksi haluaisin jonkinlaista jatkuvuutta kun nyt vaihtuu ihan koko ajan hoitava lääkäri.

      Oikein aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  10. Ei lääkäri voi sanoa kaikkea jota hän ajattelee tai kulttuuriin kuuluu , totta on, että Virossa on se normaalia, että lapsia kehottaan olemaan urheita juuri semmoisella lauseella ja esim. syömään puuroa siksi, että he joka syö puuroa - tulee isona kosmonautiksi - elikkä lentäjä .avaruusaluksella --- Kun lääkäri piti poikasi isoksi, se on hyvää juttu , mutta totta kai saa isotkin pojat itkeä , parempi itkeä kun pitää sisällä kipua ja paha oloa .. Olen pahoillani virolaisten lääkäreiden puolesta ... Rehellisesti sanottuna ei minäkään täällä suomessa tykkää mennä ulkomaalaisen lääkärin vastanotolle - mitenkään me kaksi ulkolaista tullaan ymmärretyksi , mieluummin suomalainen kun joku muu .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oliko se kulttuurinen juttu vai mikä, toisaalta olisin kyllä reagoinut samalla tavalla oli suomalainen tai ei. Jotenkin sitä kipeänä vaan haluaa tulla helposti ymmärretyksi eikä jaksa yhtään mitään ylimääräistä - ymmärrän sua oikein hyvin.

      Ja kiva kun olet taas täällä, Nata!
      Oikein aurinkoista kesää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana