Sivut


perjantai 31. tammikuuta 2014

Vihdoinkin ihmisten ilmoilla

Uuh, nyt on vietetty "laatuaikaa" lasten kanssa kerrankin oikein kunnolla. Totta vie! Kuopus saapui viime perjantaina puolen päivän maissa koulusta ja siitä lähtien olemme olleet enemmän tai vähemmän neljän seinän sisällä koko porukka. Tai pistäydyimme me lauantaina kaupassa kuopuksen kanssa ja hänellä kävi kaveri leikkimässä, koska silloin ei kumpikaan pojista ollut akuutisti sairas tai huonovointinen. Esikoinen jatkoi oksentamista sunnuntaina ja kuopuksella kiersi mahassa alkuviikon niin, etten tietenkään voinut laittaa häntä kouluun muita tartuttamaan. Torstaina hän lähti isälleen (päätin, että minä menen töihin kello 11.45 kuten minun työvuorolistan mukaan kuuluukin, oli isän työtilanne minkälainen tahansa. Viimeksi, kun haki kuopuksen kotoa, joustin ja menin vasta kahden maissa. Nyt en pystynyt antamaan piiruakaan periksi, eikä onneksi tarvinutkaan) ja esikoinenkin pääsi vihdoin kouluun ja minä siis töihin, ihmisten ilmoille.

Hallelujaa!!! Meinasi nimittäin minullakin välillä pää hajota, vaikka kotihiiri olenkin. Ai niin, kävinhän minä kerran kaupassa niin, että pojat olivat kaksin. Omaa aikaa kassajonossa. Jepjep. No, nyt sitä taas on, ja vaikka tänään onkin poikkeuksellisesti työpäivä, tuntuu se yksinomaan ihanalta. Tuntuu hyvältä olla aikuisseurassa, poissa taudinpesästä. Suunnittelemme tänään mukavalla porukalla ensi kesän kulttuuriviikkoamme ja lounaskin on luvassa. Osaankohan minä enää käyttäytyäkään ihmisten seurassa? Onneksi sain harjoitusta eilisessä iltavuorossa. En muista milloin olisin ollut yhtä riemuissani töihin pääsemisestä - ja minä sentään yleensäkin menen sinne mielelläni.


On pelattu jokunen lautapeli...


Tiedättekö mitä? Minun tipaton tammikuuni päättyy tänään. Ostan pari siideriä illaksi, ihan varmasti ostan. Katson Voice Of Finlandin ja vedän syvään henkeä. Minä selvisin siitä! Ja sormet ristiin huomisen vapaani puolesta - toivotaan, että minulla ei valskaa kummastakaan päästä. 

torstai 30. tammikuuta 2014

Mä haluun mun munuaisen!

Leelian lepotuolista päivää! Tarkastelin taas hakusanoja joilla Majaani on tultu ja yllätyin. Pari avunpyyntöäkin - näin ainakin tulkitsin - löytyi. Äkkiä vastaamaan:

poikani on homo

Hmm - entä sitten? Minun toisen poikani isä on homo, ja hän on yksi ihanimmista, lämpimimmistä ja suloisimmista ihmisistä jonka tunnen. Olen sitä mieltä, että mitä pikemmin asian hyväksyt ja tuet poikaasi, sitä parempina välinne säilyvät. Me ihmiset olemme erilaisia. Piste. Ja asenneilmastokin on onneksi nykyään sen verran muuttunut niin, ettei Sinun vanhempana tarvitse menettään yöunia miettien, miten poika elämässä pärjää.

kuinka lapsen saa lopettamaan pyss...(yleikit?)

Pohdiskelin pyssyleikkitematiikkaa täällä ja sain myös aivan mainioita vastauksia kommenttilootaan. Sinne kannattaa kurkistaa. Asiantuntijatkin tuntuvat olevan sitä mieltä, että anna leikkiä vaan, se palvelee joitain lapsen tarpeita. Ei siis ole syytä olla huolissaan taikka rajoittaa liikaa näitä leikkejä - tämän minäkin opin ihan vasta, kun jaoin ahdistuksesi.

Se munavalikoima kummittelee edelleen. Ja tuhmat tytöt. Mä teille tuhmat tytöt näytän!

(No olin minä vähän tuhma, kun esikoinen leipoi tarte tatinin ja söin, vaikkei edes ollut viikonloppu. Ei aina voi olla tiukkana. Sitä paitsi se oli niin järkyttävän hyvää jäätelön kanssa, etten muista, milloin olisin syönyt mitään niin maukasta. Ja omenathan on terveellisiä. Eikö se sanonta mennyt kutakuinkin niin, että omenapiiras päivässä pitää lääkärin loitolla?)





Kuopus taas tässä kunnostautui syödessään samaista jälkiruokaa. "Sit kun tää loppuu, mä voin mennä huoneeseeni nuolemaan näppejäni. Kato vaikka!" Hän näytti sormiaan jotka olivat sotkeutuneet vaniljajäätelöön.

Enpä jaksa enää tähän loppuun aloittaa mitään tarinaa, joten saatte Laura Ruohosen tilanteeseen sopivan runon. Rakastan varsinkin Allakka pullakka -runokokoelmaa, jossa on sellaista Kirsi Kunnasmaista nonsenserevittelyä aika ajoin. Myös kuopus tykkäsi sitä pienenä.


TYHMÄN TARINA

Tyhmänä syntyi,
tyhmänä kuoli,
siinä välissä näppejään nuoli. 


***

Olen kyllä kuullut, että ihmiset tulevat eron jälkeen katumapäälle, jos ovat vaikkapa ottaneet rakkaansa nimeä kantavan tatuoinnin. Kannattaa myös miettiä kahdesti, antaako munuaisensa toiselle. Tai ottaako vastaan. Sen saattaa nimittäin joutua erossa palauttamaan. Hullu maailma!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Venyy ja paukkuu...

Taivastelin tässä jokin aika sitten kristillisdemokraattista logiikkaa, jonka mukaan uskonnon opetus on pääsylippu parempaan tulevaisuuteen, ehkäisee kouluampumisia ja mitä lie vielä. Appelsinin Ulla kirjoitti aiheesta Näkökulman, jossa hän epäili, etteivät päättäjät taikka "vaikuttajat" ole pysyneet sen tasalla, mitä uskontotunneilla opetetaan. "Lukion uskontotunneilla käydään läpi oman uskontokunnan historiaa, maailman uskontoja, uskontojen vaikutuksia, etiikkaa jne." Jepjep, mutta taisi hukkua se lapsi pesuveteen: aivan samaa opiskellaan myös elämänkatsomustiedon tunneilla. Nyt keskustellaankin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen osittaisesta yhdistämisestä. Malli on alun alkaen kotoisin Kulosaaren yhteiskoulusta ja se on saanut innostuneen vastaanoton. Minusta ajatus on todellakin kehittelemisen arvoinen. Suvaitsevaisuuskasvatusta samalla kertaa. Säästöjäkin tällä kuulemma saataisiin. 



Kuva ei taaskaan liity mitenkään mihinkään.
Onpahan vaan yhden t-paitani teksti.
Pitäisiköhän ruveta pitämään tätä töissä?
Joko sitten kävisi flaksi?


Olen kertonutkin, että meidän pojat kumpainenkin ottavat osaa elämänkatsomustiedon opetukseen ja saavat itse päättää vaikkapa osallistumisesta kirkkokäynteihin. Esikoinen kulki melkein koko ala-asteen luokkansa mukana mm. joulu- ja pääsiäiskirkossa. Kuopus taas teki pesäeron jo esikouluaikana (tähän taisi vaikuttaa se, että heillä pidettiin melko vanhoillista pyhäkoulua, jonka kyllä sitten kyseenalaistin noin ylipäänsä sopivana varhaiskasvatuksen osana. Uskontokasvatuksen ymmärrän, mutta tässä ja ruokarukouksissa minulla kulki raja. Molemmista olemme keskustelleet hyvässä hengessä päivähoitopaikassa). Jännästi ovat lapset erilaisia tässäkin asiassa, ja nimenomaan niin, että minä olen yllättynyt. Luonteenmukaisesti olisin olettanut näiden asioiden menevän päin vastoin - esikoinen on yleensä se mustavalkoisempi mielipiteissään. 

Toinen mielenkiintoinen oma valinta meillä on ollut tämä lihan syönti. Esikoisella oli kuopuksen ikäisenä kausi, että hän söi mummivierailuilla nakkeja ja lastentapahtumissa käristemakkaraa, mutta se meni ohi. Nyt hän on oman linjansa valinnut ja on lakto-ovo-pescovegetaristi. Kuopus taas näyttää kasvavan täysiveriseksi lihansyöjäksi. Tässäkin yllätyin hänen "sooloilustaan" koska on yleensä varsin sopeutuvat ja välillä jopa liian kiltti ja kuuliainen. Hyvä että osasi valita oman linjansa, vai oliko se sittenkin se kaverien linja, se, ettei erotu joukosta? Oikeastaan aivan sama, minusta on vaan hyvä, että hän tekee itse päätöksensä ja maistelee eri makuja. Hemoglobiinillekin tämä on hyväksi, niin kuin olen ennenkin todennut.

On tämä äitiys jännittävää. Uusi seikkailu joka päivä. Nyt meillä seikkaillaan vatsataudin ihmeellisessä maailmassa. Esikoinen on nyt oksentanut viitenä päivänä, eikä pääse vielä tänäänkään kouluun. Kuopuksella oli vatsassa "sekava olo" ja vietti eilisen kotosalla. Sama juttu tänään. Välillä tekisi mieli kiljua - olemme olleet neljän seinän sisällä perjantaista saakka. Koko poppoo.


***

Pyysin kuopusta nousemaan sohvalta ja tulemaan aamiaispöytään. "Sit ku mä oon venytelly. Ja mä venyn tänään tosi paljon!"

tiistai 28. tammikuuta 2014

Pupuja, jupinaa ja silmäpuoli kissa

Pupumme täyttävät tänään vuoden. Meillä ne ovat olleet viime pääsiäisestä saakka. Emme ole suunnitelleet suuria juhlallisuuksia, mutta siemenpötköt ostin jyrsittäväksi ja ajattelin kasvislautasta päiväateriaksi. Vähän runsaampaa ja juhlallisempaa kuin tavallisesti. Esikoinen haluaisi laittaa niille juhlahatut mutta minä en suostu... tylsä tyyppi. Siis minä. Tylsä olen niinkin, että nyt taisin loukata sitä ystävää, jonka parisuhdeongelmia olen kuunnellut aika pitkään. Nyt päätin, että olen suora ja sanon, etten oikein ymmärrä miksi edelleen pysyttelee siinä suhteessa. Siitäkin huolimatta, että tiedän, ettei kahden ihmisen suhdetta näe oikein kukaan muu kuin ne kaksi itse. No, ystävä ei pitänyt siitä, mutta ehkä tämä nyt oli se käännekohta, jonka jälkeen ei niin avoimesti enää minulle vaikeuksia tilitä. Koska minä en ymmärrä. Sanoin myös, että kuunteleminen on minulle raskasta, koska ahdistun hänen puolestaan. Ehkä se balanssi nyt löytyy.

Balanssia piti etsiä myös eilen aamulla, kun kovasti odottamani vapaa peruuntui. Esikoinen oksenteli viikonloppuna ja kuopus oli maanantaina sen verran kurjana, etten tietenkään uskaltanut häntä laittaa kouluun.  (Arvatkaapa oliko poika sitten ihan pirteä koko päivän? Oikein!) Vähän piti nieleskellä ja keräillä voimia, sillä olin todella odottanut vapaata. Vaikka vasta kirjoitin onnentunteesta, tarvitsen intensiivisen yhdessäolon vastapainoksi omaa aikaa. Nyt se jäi väliin ja olin pettynyt. Ärtynytkin. Onneksi seuraava vapaa on tiedossa jo torstaina aamupäivällä ja sitten lauantai on kokonaan minun. Lähdemme junalla lähikaupunkiin, esikoinen menee mummille ja me ystävän kanssa pitkästä aikaa ulos syömään. Ja nyt voikin sitten ottaa lasillisen ruoan kanssa, kun tammikuu kääntyy helmikuuksi. Saatammepa vielä istahtaa meille jatkamaan iltaa, kuka tietää. Kyllä mä jaksan sinne asti. Kyllä mä jaksan. Mä jaksan sinne asti. Kyllä jaksan. Mä jaksan. Jaksan.



Miten niin eri paria?!?


Kuopus löysi kaapista esikoisen vauvana mummilta saaman Mimmi-kissan. Se on jo aiemmin vaihtanut kuopuksen omistuksessa sukupuolta ja nimeä Harriksi. Nyt hänelle tuli sitä sääli, kun toinen silmäkin on jo vuosien myötä irronnut. Ei meinannut uni sunnuntaina siksi tulla kuopuksen silmään joten pääsin taas askarteluhommiin. Löysin keltaisen helmen jota koristin vähän tussilla ja ompelin kiinni. Silmäpuolihan siitä tuli, mutta kelpaa. Mitä ei äiti lapsen eteen tekisi?

maanantai 27. tammikuuta 2014

Batman tuli taloon

Piti lauantaina ruveta askartelemaan. Kuopus sai jo perjantaina päähänsä, että hän on Batman. Värkkäsin sitten vermeet. Viitta on vanha hameeni, naamio ja merkki tulostettiin netistä ja kaapista kaivettiin tummaa päälle. Siinäpä se. Helposti tuo kaveri tulee ikionnelliseksi. Muutenkin oli varsin leppoisa viikonvaihde. Lauantai meni niin kuin lauantain kuuluu. Herkuteltiinkin vähän. Esikoinen teki pizzataikinan ja minä pilkoin päällyset. Sauna. Avara Luonto - ai että miten mahtavaa oli katsella Galapagossaarten ötököitä. Sitä ennen kuopus pongasi jonkun luonto-ohjelman, jossa esiteltiin eläinmaailman kymmenen parasta puolustautujaa ja piiloutujaa. Suurimman vaikutuksen minuun teki sammakko joka roiskaisi verta silmästään. Kääks, en kyllä haluaisi törmätä sellaiseen saunapolulla. Sunnuntaina leppoisa olo jatkui edelleen, ystävä kävi päiväkahvilla, pelasimme lautapelejä ja pojat harrastivat vähän digiviihdettäkin. Minä luin sen aikaa. Ja tänään minulla on vapaapäivä ja omaa aikaa peräti kahteen-kolmeen saakka. Elämä on ihanaa!


Kyllä Batmanillekin voi välillä tulla nälkä!


***

Loppukaneetiksi on pakko linkata juttuun, jossa Helsingin Yliopiston ravitsemustieteen professori toteaa, että aikuinen ihminen ei tarvitse lihaa lainkaan. Tämä siksi, että kun kirjoitin uusimmista ravintosuosituksista, kommenttilaatikon keskustelussa kävi ilmi, että kasvissyöjät saavat jostain syystä edelleen kuulla olevansa omituisia, hörhöjä jne. Outoa sinänsä, aikana, jolloin saa karpata, olla paleodieetillä, nutrata, melkein mitä vaan laihtumisen tai terveyden nimissä. Mutta lihaa ei saisi jättää pois? Minä olen ollut kasvissyöjä 19-vuotiaasta lähtien, nyt siis 25 vuotta ja täällä porskutetaan. (Niiden labra-arvojen valossa hyvin porskutetaankin.) Muistan kun jätin lihan aikanaan pois, silloin se oli epätavallista. ravintoloiden kasvisvaihtoehdot olivat Margarita-pizza tai salaatti. Piste. Nyt on toiset ajat. Onneksi. Mutta onko asenneilmasto muuttunut samaa tahtia?

Myös opistokaverit aikoinaan saattoivat ääneen yökötellä papuannoksiani. Minulle ei tulisi mieleenkään kommentoida toisen lautasen siältöä siihen tyyliin. Ei, vaikka siinä olisi mitä - lihaa, kanaa tai vaikkapa muurahaisia, mitä tahansa minulle tuntematonta tai maistumatonta ainesosaa. Minulle on aivan se ja sama mitä muut ihmisen sisäänsä tukkivat - myös lisäaineiden muodossa. Itse olen valinnut toisin ja samalla tavalla toivon kunnioitusta omaa valintaani kohtaan. Kiinnostunut keskustelu asiasta on sitten asia ihan erikseen. Tyyliin "Voiko ihminen tosiaan elää ilman lihaa? Ja mitä sä sitten syöt?" Nyt minulla on tuo dosenttikin takataskussa näitä keskusteluja varten. (Vaikka joku tietysti muistaa, että kaikki dosentit eivät minulle suinkaan kelpaa.)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Onnea ja ongelmia

Eilen uskalsin taas käynnistellä autoa ja pääsin kauppaan. Lauhtui sen verran, ja taitaa nämä vähän lämpimämmät kelit nyt onneksi hetken jatkuakin. Nyt tuota vanhaa Pösöä kun ei voi edes lämmittää. Annoin sen pahimpien pakkasten suosiolla olla, etten tyhjennä vasta ladattua akkua suotta. Kerran viikossa ajelen lähikaupunkiin isommille ostoksille taikka vaikka asiasta tehden, jotta akku kunnolla latautuisi ja sitten kottero käynnistyisi paremmin kylmässäkin. Minun tulee muuten ajeltua niin lyhyitä matkoja täällä kylillä, että ei ehdi latautua. Takalasin- ja -puolenlämmittimet olen jättänyt jo aiemmin kokonaan pois käytöstä. Koitan nyt näillä kepulikonsteilla pärjätä siihen saakka, että korjaajani saa sen "uuden" autoni ajokuntoon. 

Onneksi on ystäviä! Torstai-aamuna lähetin kuopuksen ystävän kyydillä kouluun (esikoinen jäi kotiin) ja ajattelin, että jos vähän lauhtuisi, käynnistelisin sitten auton tai kävelisin itse iltavuoroon. Kun mittari paukutteli vielä yhdeltätoista yli 25 astetta, bongasin naapurin pihalta heidän toisen auton. Naapurin mies tekee epäsäännöllistä työpäivää ja soitin hänelle kysyäkseni monelta on lähdössä. Aikataulumme sattuivat yksiin ja sain kyydin kylille. Illalla töiden jälkeen taas pääsin hänen vaimonsa kyydissä kotiin, vaimo kun pitää tanhukerhoa samassa talossa jossa kirjastomme sijaitsee. Tanhu loppuu parahultaisesti juuri samaan aikaan kun minä suljen ovet. Perjantaina vielä piti turvautua puhelimeen, kun pakkanen ei puolille päiville kuopuksen koulupäivän päättymisen tienoille näyttänyt lauhtuvan. Sain ystävän, joka on opettajana samassa koulussa, tuomaan kuopuksen kotiin, jossa me esikoisen kanssa jo valmiiksi kumpainenkin olimme.



Perjantaina katoin itselleni
päiväkahvin nätisti...


Kaikista näistä vastoinkäymisistä ja säätämisistä huolimatta - tai juuri niiden takia, kuka tietää - minulla oli perjantaina ihan hirveän hempeä olo. Tiedättehän, sellainen, että koko ajan on pakahtua onnesta ja rakkaudesta, hymyilee typerän näköisenä ja vähän päästä rapsuttaa ja halaa poikia. Olin niin tyytyväinen, kun olimme koko kopla koolla. Ja vielä tyytyväisempi olin, kun pärjäsimme pakastimen antimilla (saimmepa sitäkin vähän vajenemaan, minulla on paha tapa unohtaa ruokia sinne) eikä kumpikaan valittanut yhtään, vaikka yhtä sun toista puuttui tai oli loppumassa. Olin ylpeä pojista, onnellinen heidän kanssaan.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Ei yhdestä makkarasta ole mihinkään!

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi torstaina uudet ravitsemussuositukset. Niistä kertoivat tv-uutiset ja varmasti liki kaikki lehdet, tässä Hesarin versio. Ihan loogiselta ja hyvältä tuo vissiin viime aikaiseen keskusteluun peilattuna näyttää: täysjyväviljoja, paljon kasviksia ja hedelmiä, kevyitä maitotuotteita ja vähenevässä määrin lihaa. Työterveyshän lähetti minut paitsi maksa- myös muihin testeihin tässä viime vuoden loppupuolella. Sain arvojen perusteella synninpäästön ja jopa sellaisen kommentin työterveyshoitajalta, että ei ole tarvetta muuttaa ruokatottumuksia. No hyvä! Vähän ne eroavat tuosta suosituksesta, mutta aion edelleen pitää omastani kiinni. Mutu-tuntumalla mennään jatkossakin.



Kuva alun perin täältä


Lihaahan meillä ei kotona syödä lainkaan, kalaa, kananmunaa ja maitotuotteita kylläkin. Lisäksi kuopus syö koulussa sekaruokaa. Se on havainnut liharuoat hyviksi ja valitsi itse niin. Hänen hemoglobiininsa on aiemmin ollut vähän ongelmallisen alhainen, joten ihan hyvä näin. Liekö elimistö intuitiivisesti kertonut, että tätä tarvitaan? Tiedä häntä. Kotona mennään kuitenkin pääasiassa kasvislinjalla. Viljat sun muut ovat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta täysjyvää. Joskus annan periksi kun esikoinen toivoo basmatiriisinsä valkoisena. Samoin täysjyvädurumjauho on vielä hakusessa - tosin tätä käytetään vain esikoisen omatekoisessa pastassa, jota emme hirvittävän usein syö. Herkkuja, tai noita "sattumia" meillä syödään myös suht maltillisesti, vaikka esikoinen kova leipomaan onkin.

Ainoa, missä olen täysin eri linjoilla näiden virallisten suositusten kanssa on kevyttuotteiden käyttö ja rasvat. Meillä käytetään voita ja kunnon juustoja. Ainoa vähärasvainen tuote on maito, jota lotraan kahviini niin että hävettää. Mutta kumijuustoihin en suostu koskemaan, en myöskään margariineihin. Öljyjä käytän toki, paistamisessa ja salaatinkastikkeena. Olkoon nämä vähän "raskaammat huvit" sitten vaikka kompensaationa pitkän linjan lihattomuudesta.

Samaa aihetta sivuten uutisoitiin eilen Hesarissa, että nopeat hiilihydraatit saattavat lisätä ruokariippuvuutta. Oli miten oli, täysjyvätuotteet ovat tässä suhteessakin parempia, mutta se ei ole syy siihen miksi meillä niitä käytetään. Se on yksinkertaisesti maku- tekstuuri- ja ravintoarvokysymyskin, minusta.

Niin, ja esikoinen sai sen hygieniapassitentin läpi. Jeee!


***

Aiheeseen hyvin sopiva loppukevennys:




Kuopus katsoi Loen Hiljaiset illat Nigellan kanssa -kirjan kantta ja osoitti muffinssia:
- Mä haluun tommosen. Mutta mikä toi on? (Näytti makkaraa)
- Se on makkara.
- Miksi siinä on makkaran kuva?
- (En viitsinyt ruveta avaamaan symboliikkaa vaan vastasin varsin loogisesti kylläkin myös:) Ehkä ne on ajatellu että makkara syödään eturuoaksi ja muffinssi jälkiruoaksi.
- Ehei, ei ne oo voinu sillai aatella, ei yhdestä makkarasta ole mihinkään. 

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kurjuutta ja kirjallisuutta

Onneksi minulla alkoi jo viikonloppu. Ja onneksi se on nelipäiväinen. Ensi viikolla on perjantaina sellainen palaveri jossa minun on oltava, joten pidän viikkovapaani tavanomaisesta poiketen maanantaina. Ja se sopii nyt kyllä paremmin kuin hyvin - saan vähän taukoa ja lepoa elimistölleni. Tämä viikko on ollut huono viikko. Iltaisin olen viihtynyt lämpöpeiton alla, silmä tulehtui keskiviikkona ja nenän limakalvot ovat karseassa kunnossa. Ja ettei valitus loppuisi ihan alkuunsa, niin hampaatkin ovat vaivanneet. Kylmästä lämpimään tullessani alkaa jumalaton juiliminen. Vaihdoin jo viime vuoden puolella hammastahnan sellaiseen, että ehkäisisi sitä vihlontaa. Ei ole auttanut. Nyt tilasin ajan suuhygienistille ja se fluorasi ienrajat kahdesta alahampaasta. Ylähampaiden vihlonnan saa kuulemma hoitaa hammaslääkäri. Siellä valskaa paikka. Olen muuten aika ylpeä itsestäni, inhoan ja pelkään nimittäin hammaslääkärille menoa noin lähtökohtaisesti ihan hirveästi. Nyt olen uskaltanut lähimmän vuoden aikana kolmeen viisaudenhampaan poistoon ja näihin toimenpiteisiin. Hyvä minä! Jospa se pirunmoinen särkykin hellittäisi.



Alavasemmalla Loen Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
ja oikealla Ella ja seitsemän törppöä


Sitten mukavampiin. Kuopus on innostunut lukemaan. Se aloitti Ella ja seitsemän törppöä kirjaa ja miten suloista meillä onkaan. Istumme sohvalla lämpöpeiton alla ja luemme molemmat. Ainoa, joka turvautuu elektroniikkaan, on esikoinen, joka loikoilee sohvalla myös, mutta räplää kännykkäänsä. Mutta kyllä meidän kelpaa. Taidamme (taas) laiskotella ja lueskella koko viikonlopun. Minä olen jotenkin lapsellisen innoissani siitä, jos omat pojat lukevat. Meillä on ruukannut olla sellaista suutarin lapsella ei ole kenkiä -syndroomaa, eikä vaikkapa esikoinen ammatistani huolimatta (tai juuri siksi) ole oikein löytänyt kirjojen ihmeellistä maailmaa. Se harmittaa minua toisinaan. Lukeehan se, Tiede-lehteä, Tieteen kuvalehteä ja Aku Ankkoja. En väheksy yhtään lehtien ja sarjakuvien lukemista, se on minusta lukemista siinä missä kirjojenkin, mutta romaanin imuun heittäytyminen... ah! Se jää tuossa puuttumaan. Jäi se Nälkäpeliin ja Dan Brownin joihinkin teknisluontoisimpiin dekkareihin koukkuun (ne se taisi tosin kuunnella äänikirjoina, joka on myös muuten ihan mahtava harrastus) mutta viime aikoina ei ole oikein löytynyt vetävää luettavaa. Josko kuopus sitten löytäisi tämän ihmeellisen maailman?


***

Minä jatkoin kirjakasani harventamista ja luin Takiaisen jälkeen kuvassakin näkyvän Loen ja se nyt oli sellainen outo välipala. Tartuin Robinsonin dekkariin näin viikonloppua vasten. Siinäpä aika kuluu mukavasti. Mitä sinä luet juuri nyt?

torstai 23. tammikuuta 2014

Nopeutta, älyä ja tuuria

Olen maininnutkin, että meillä on meneillään lautapelikausi. On aika haastavaa löytää koko porukalle sopivia pelejä. Ensinäkin ikäero - toinen on 15v ja toinen 7v - ja sitä myötä taitoerot. Esikoinen on lisäksi niin skarppi, että strategia- ja muistipeleissä minäkin olen ihan helisemässä hänen kanssaan. Hahmottamiskykykin tuntuu olevan ihan toista luokkaa kun meillä kuopuksen kanssa. Joskus pelaammekin kaksi yhtä vastaan ja saatamme jopa joskus voittaa. Tällainen peli on Dobble. Kuopuksen kanssa kahdestaan pelatessamme olemme aika tasaväkisiä siinä. Lautapelit ovat silti niin hauska koko perheen harrastus, että ruukaan ostaa joka joulu meille jonkun uuden pelin. Niinpä niitä onkin vuosien varrella kertynyt aika liuta. Uusin hankinta on ollut Jungle Speed, ja siinä emme tunnu pärjäävän esikoiselle myöskään. Mukavaa se on silti.

Perinteisen Unon haastajaksi on noussut Uno Spin, jossa toki voi strategialla pärjätä, mutta onnella on aika suuri osuus, huomattavasti suurempi ainakin, kun tavisUnossa. Siksi voittaja ei aina ole itsestään selvästi esikoinen. Maagisessa labyrintissa emme pärjää hänelle lainkaan, joten sitä pelailemme kahden kuopuksen kanssa. Viime aikoina olemme koko porukalla pelanneet älyvapaata Kaappaa kenguru -peliä. Siinä voin jopa minäkin peitota molemmat pojat silkalla tuurilla. Lasten Aliasta pyörittelimme alkuvuodesta niin, että opimme kuvat ulkoa. Se piti siksi laittaa vähäksi aikaa jäähylle. Jos teillä on hyviä vinkkejä, otan niitä mielelläni vastaan.




Sitten muihin aiheisiin. Lukaisin Jari Tervon blogista kirjoituksen lastensairaalan rahankeräysaiheesta. Kun minä ihmettelin iltapäivälehden toimittajan "reportaasia" Lastensairaalasta, jossa kyseenalaistettiin uuden tarpeellisuus, nousi kommenttilootassa esiin myös se kysymys, pitääkö tällaisia hankkeita rahoittaa muutoin kuin verorahoin ja mihin se johtaa. Samaa olin miettinyt minäkin. Siihen ei Tervokaan vastaa muuta kuin perstuntumalla, mutta hanke saa hänen hyväksyntänsä. Huumoria unohtamatta. Kannattaa lukaista.


***

Hakusanalla munavalikoima on tultu Majaani. Nyt meni kyllä niin metsään kun on mahdollista metsään mennä. Majassa ei ole munaa nähty aikoihin, puhumattakaan että ihan olisi valikoimaksi asti. Grrr!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Psyykkaa psyykkaa, kirkkaamman kruunun saat!

Sanna vinkkasi ja linkkasi minulle mielenkiintoisen kirjoituksen. Sen on laatinut homesairastunut, joka on hermostunut Työterveyslaitoksen dosentin Markku Sainion lausuntoon. Herra toteaa, että krooniset homeoireet ovat korvien välissä. Vetäisinpä minäkin siitä hernepellon nenääni ja koitin kaivaa kyseistä artikkelia, mutta se aukeaa vain tilaajille. Ruoppaan vanhemmat Suomen Kuvalehdet jahka saan käsiini. Uusimmassa sitä ei ainakaan ollut. Mutta googlamalla löysin kyseisen herran osuvimmat. Aika monta hernepeltoa niitä lukiessakin tuli kynnettyä. En ymmärrä, kuinka neurologi, jonka erikoisalana ovat mm. työperäiset hermostosairaudet voi päästellä tuollaista suustaan.




Homeet muodostavat toksiineja jotka voivat olla hermomyrkkyjä. Sainioko ei tätä tiedä? Vai kiistääkö vaan? "Homeet itsessään voivat aiheuttaa herkistymistä mutta vielä kohtalokkaampaa on altistua niiden tuottamille myrkyille" toteaa Mirja Salkinoja-Salonen, joka on omistanut liki koko työuransa tämän asian tutkimiseen. Tällä hetkellä hän toimii tutkimusjohtajana Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksella. Ihan tolkun tyyppi. Samaa todetaan täällä. Ja täällä. Mutta me homealtistuneethan vaan elämme harhan vallassa, pidämme kynsin hampain kiinni sairauden illuusiosta ja olemme kaikin tavoin luulosairaita. On niin kivaa kärsiä. Jepjep! Lisäksi meillä on usein liitännäissairauksia kuten depressio ja ahdistuneisuus. Minä voisin väittää, että ne ovat usein seurausta homealtistuksen aiheuttamista terveydellisistä, sosiaalisista ja taloudellisista ongelmista, eivätkä suinkaan edellä altistusta.

Sainio on sitä mieltä, että sairastuneiden pitäisi vahvistaa itseään psyykkaamalla ja lakata välttämästä vaurioituneita tiloja. "Jos jatkaa välttämiskäyttäytymistä, tiedetään, että oireet jäävät todennäköisesti pysyviksi ominaisuuksiksi." Miten niin tiedetään? Joka ainoa taho, jonka kanssa olen asioinut ja jonka tutkimustuloksia olen lukenut kehottaa välttämään altistuksen aiheuttajia, jotta sairastuneen elimistö, joka on todella kovilla jo valmiiksi, edes voisi toipua. Itse altistus ei pahaksi päästyään parane kokonaan koskaan, se tosiaan jää "pysyväksi ominaisuudeksi". Minä taidan olla Sainiolle hyvä vastaesimerkki siitä, että vaikka en vältä paikkoja joissa saan oireita, eivät oireet silti ole poistuneet. Ja jessus että muuten psyykkaankin itseäni, että jaksan käydä töissä ja kärsiä sitten iltaisin sieltä saamani oireet. En vaan vissin psyykkaa riittävästi? 

En voisi olla enempää eri mieltä (ja vihainen)! Ken haluaa, yksi Sainion hienoista esityksistä löytyy vaikkapa täällä.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Ostaisitko käytetyn auton tämän näköiseltä mieheltä?

No niin, nopeastipa se kävi. Luulen, että saan heittää hyvästit pienillekin haaveille syksyn kaupunkilomasta. Sijoitan ne rahat "uuteen" autoon. Pösössä alkaa olla niin monta uusivaa vikaa ja vaivaa, ettei maksa vaivaa korjata enää. Katsastus olisi jo huhtikuussa eikä mitään takeita läpipääsystä ole (sen verran tiukilla on jo kaksi vuotta ollut) vaikka remontti tehtäisiinkin. Tulimme siis luottokorjaajani kanssa siihen tulokseen, että vaihdan suosiolla autoa. Olen elellytkin jo tuon kotteron kanssa vähän jatkoajalla, kun olen ajatellut, että jos pääsemme muuttamaan kylille, vien sen romuttamolle. Nyt kun muutto ei näytä hirveän todennäköiseltä, olisi mukavaa ja vähemmän stressaavaa, jos olisi hivenen parempi ja luotettavampi liikkumisväline alla. Ihan yhtä vanhaa ja huonoa ei minulle suostu tuo armas auttajani myymäänkään, "kun olisit sitten taas koko ajan soittelemassa mulle että tää ei käynnisty". Ihan viisasta sinänsä!


Lainattu täältä.
Arvelen, että Oudon Paimenen
huumorintaju riittää...


Vaikka rahan meno harmittaa, en silti valita. Pääsisin vanhasta vaihdossa eroon ja saisin uudemman todella helposti, jos eilen minulle esiteltyyn kärriin päädyn. Millä lihaksilla minä muka ostelisin joltain täysin tuntemattomatlta käytettyä autoa, kun ainot tolkun kysymykset jotka osaan esittää, ovat "minkä värinen se on? Kulkeeko se bensalla? Mitä vuosimallia ja paljonko ajettu?" Niin, ja soitinhan minä ystävän miehelle kesken työpäivän hämmentävän puhelun. Olin juuri sunnuntaina lainannut hänellä käytössä olevaa heidän ei-niin-hyvää autoaan ja olin niin ylpeä kun osasin sillä ajaa. Tykästyinpä jopa, että oli aika kiva ajotuntuma. Siispä kysymään, että oletko ajatellut vaihtaa uudempaan. On kuulemma ollut mielessä vaihtaa kesällä, mutta taisi vähän jäädä ajatus kytemään, koska pyysi mietintäaikaa. Hihii, tässä autokauppoja hieron! Oppia ikä kaikki. Laitoin myös pankkiin anomusta Visan luottorajan korotuksesta...

Täytyy vielä todeta, että tämä nykyinen Pösöni on tullut perintönä anopilta aikanaan. Erossa se jäi minulle ja maksoin siitä hurjat 18.60€ rekisteröintimaksua, kun siirsin omiin nimiini. Ihan hirveitä en myöskään ole sen remontointiin vielä laittanut (reippaasti alle 1000€) joten ehkä tämä on ihan hyvä siirto nimenomaan tässä kohtaa. 

maanantai 20. tammikuuta 2014

Yhdistystoimintaa ja matkahaaveita

Vaikka en kylmästä piittaa - ja keuhkoni vielä vähemmän -  niin se täytyy kyllä myöntää, että on tuolla ulkona kaunista! Ja sen olen huomannut myös, että valoisampaa. Päivä on ihan selvästi pidentynyt. Jahka tässä selvitään helmikuu (ja mahdolliset paukkupakkaset silloinkin) niin aletaan olla jo voiton puolella. Pojat tulivat kotiin äitini ja hänen miehensä kyydissä. Hörppimme päiväkahvit porukalla ja sitten vietimmekin rentoa aikaa kolmisin kotona. Mitä nyt kävimme iltasella kuopuksen kanssa paikallisen Luonto Ry:n kokouksessa. Ystävä lainasi autoa ja minä selvisin sen kanssa suuremmitta ongelmitta, vaikka olenkin arka ajamaan vieraalla autolla. Pääsin sihteeriksi ja olen aika innoissani tästä uudesta aktiivisemmasta roolistani. Olen aiemminkin ajatellut, että voisi vähän aktivoitua kodin ulkopuolella ja tämä on juuri sitä pienimuotoista puuhastelua, johon voimat riittävät. Mukavia ihmisiä ja asia on - tietysti - hyvä ja lähellä sydäntä.




Vaikka kirjoitin vasta, että elämä on valintoja, ja että minä valitsen matkustamisen sijaan rahasto/asuntosäästämisen, tuli minulle tuossa viikonlopun aikana mieleen yksi minun ja esikoisen yhteinen suunnitelma. Olimme ajatelleet, että meillä voisi reilun vuoden- puolentoista kuluttua Kreikan matkastamme olla varaa lähteä kahdestaan pitkää viikonloppua viettämään johonkin Pohjois-Euroopan suht halpaan kaupunkiin. Kävimme reilu kaksi vuotta sitten Budapestissa ja meillä oli kyllä erinomaisen hauskaa. Marraskuussa oli juuri alkanut käsityöläisten joulumarkkinat ja Beaujolais Nouveau tullut kauppoihin ja ravintoloihin. Juustot olivat hyviä ja salaatit myös. Oih! Sellaiseen reissuun meillä voisi jopa olla varaakin, vaikka päätin, että nyt kun lainakattoakin uudelleen suunnitellaan, minun on lisättävä myös rahastoon upotettavien pennosten määrää. Kaiken varalta. 

Kysäisin esikoiselta vieläkö hän olisi innokas lähtemään, ja kuulemma äitin seura kelpaa edelleen. Tässähän tulee vähän niin kuin matkakuume... Katsotaan nyt rauhassa ja hötkyilemättä tämän kevään rahatilannetta ja varaillaan vasta sitten lomarahojen jälkeen jos vielä samalta tuntuu eikä mitään isoja ylläreitä ole finanssipuolella tullut

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Loikoilua ja lime-lohilasagnea

Eilen sain viettää ihan omaa aikaa kun esikoinenkin lähti mummin luo yökylään. Ystävä oli avuksi ja vei esikoisen junalle ja käytti samalla minua kaupassa alkuviikon ostoksia varten. En vielä tiedä kauanko tämä autoton elämä kestää. Joka tapauksessa se ahdistaa minua niin, että heräsin lauantaiaamuna ennen kahdeksaa miettimään kuinka saamme kaikki asiat rullaamaan. Niin kuin sitä siihen aikaan tarvitisi ratkoa. No, aina se on jotenkin onnistunut ja onneksi tosiaan ystävä asuu samalla suunnalla ja kyytii kyllä mielellään. Tänään olisi paikallisen Luonto Ry:n kokous jonne pitäisi päästä. Lupasin jopa yhdelle autottomalle viikolla kyydin kun säätiedotukset lupailivat kovasti kylmää edelleen. Kysyin ystäväperheen huonompaa autoa lainaksi ja sillä koitan uskaltaa tänään huristella. Minut on päätetty valita sihteeriksi joten on ihan hyvä olla myös itse paikalla. 

Paljolti vapaani menikin sohvalla lämpöpeiton alla lueskellessa niin kuin aikomus oli. Ihan parhaat päiväunet saa niin, että ensin lämmittää ja lueskelee ja sitten muhii jälkilämmöissä rauhassa niin, että peitto on pois päältä. Testattu on. Mutta ei aivan koko päivä mennyt maatessa, vaan illalla istahdimme ystävän kanssa viettämään hänen syntymäpäiviään vähän etuajassa ja minä tein meille lime-lohilasagnen. Olen joskus saanut reseptin veljeltäni ja näkyipä se netistäkin löytyvän. On muuten hyvää. Ja oli. Sitä jäi vielä tällekin päivälle minun lämmittää. Pojat syövät tahoillaan ennen kun tulevat kotiin, joten minun ei tarvitse tänäänkään huolehtia ruokahuollosta. Mitä nyt sen perinteisen sunnuntain lettu/pannukakkutaikinan väsään. Tänään on lettujen vuoro.






Kuvassa asetelma perjantai-illalta. Valittavana kasa kirjoja.

- Peter Robinsonin Paholaisen ystävä.
- Kristina Ohlssonin Varjelijat, jonka huomasin jo lukeneeni.
- Maija Vilkkumaan Nainen katolla, jolta en ihmeitä odota, mutta kiinnostuksesta aion ainakin aloittaa.
- Kristine Barnettin Ihmeellinen mieli, joukon ainoa "tietokirja", jota suositteli minulle yksi asiakkaistamme.
- Erlend Loen Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa, joka toivottavasti on taattua humoristista Erlendiä (en millään osannut päättää miten sukunimi taipuu).
- Daniel Glattauerin Takiainen, johon vinkin antoi Rantakasvi. Tartuin siihen ensimmäisenä ja jäin heti koukkuun. Jotenkin tämä toi mieleeni Herman Kochin, jonka kumpaisenkin psykologisen romaanin, Illallinen ja Lääkäri ahmin liki yhdeltä istumalta kuin dekkarin ikään. Samoin kävi tämän kanssa. Se on jo luettu ja olipa toden totta karmiva kirja. 

Niin, ja tuo kuvausalusta - se on uusi suuri rakkauteni lämpöpeitto. Hrrrr!


***

Joku joutui blogiini hakemalla

hien esto suihke

- niitä kutsutaan deodoranteiksi. Suosittelisin silti roll-onia tai peräti luomuhörhömönjää.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Kylmää ja lämmintä

Eilen ykkösen aamutv:ssä käsitelteltiin ilmanvaihtoa, sisäilmaongelmia ja altistumista. Kuinka sattuikaan! Mukana keskustelussa oli THL:n Otto Hänninen ja Tampereen teknillisen yliopiston Juha Vinha. Vinha on ollut aktiivisesti mukana myös keskustelussa nollaenergiatalojen rakentamisen haasteellisuudesta (ja järkevyydestä). Ääneen todettiin myös, että koneellisen ilmanvaihdon laittaminen vanhaan taloon ilman perusteellista rakenteellista tutkimusta ja yleensä myös remonttia voi johtaa entistä pahempaan tilanteeseen talon sisällä. Minun järkeni sanoi aivan samaa, ja mutu-tuntuma, joka tässä tapauksessa ei ole pers- vaan keuhkotuntuma. Mutta se siitä, minusta vaan se ilmiö on aika kiinnostava, että kun jotain aihetta itse lähestyy tai miettii, törmää siihen kohta joka puolella ympärillään.


Joulun aikaan oli jääkaappi niin täynnä,
että esikoinen teippasi sen kun ei meinannut
ovi pysyä kiinni!


Eilinen oli oiva päivä pakastimen sulattamiseen ja jäälyhtyjen tekemiseen. Vapaata ja ulkona 20 astetta pakkasta. Tulipahan sekin tehtyä, kiitos - kummitus - ja Sanna "muistutuksesta" ja ideasta. Kävimme myös lähikaupungissa marketissa ystävän kanssa juuri olleen tilipäivän kunniaksi. Nyt on taas jää- ja kuivakaappi täynnänsä sellaisiakin tarvikkeita joita täältä maalta ei saa. Ja tili tyhjä. No ei nyt sentään, mutta edelleen eletään tilipäivästä tukipäivään ja siitä sitten seuraavaan. Onneksi rahaa tulee tipoittain pitkin kuuta, joten kauheaa hätää ei ehdi tulla ainakaan pitkäksi aikaa. Tili 15 päivä, lapsilisät 26, sitten kuun viimeinen osittainen hoitoraha ja kuun ensimmäinen asumistuki. Kun siihen päälle tulee vielä elatustuki kolmanteen päivään mennessä, pärjään niillä taas 15 päivään saakka. Vähän hirvitti kun veroprosentti hiukan nousi vuoden vaihteessa, mutta käteen jäävä osuus ei onneksi paljoa pienentynyt, koska saimme sen suurensuuren 20€ korotuksen... Näillä mennään ja iloisesti mennäänkin. Ei leveästi mutta pärjätään siihen saakka kun taas tulee isompia ylläreitä.

Haimme ystävän kyydillä myös postiin tulleet paketit. Oli pakko tilata molemmille pojille nettikaupan alesta lamput, kun vanhat reistaavat ja polttavat energiapihejä ei niin halpoja ihan huvikseen. Parhaimmillaan kaksi päivässä. Nappasimme esikoisen kavereineen kyliltä kyytiin ja eilisen kotityökeskustelun jatkumoksi täytyy vielä todeta, että kannattaa se lasten aktivointi, kiristys, lahjonta ja komentaminen. Nyt nimittäin ihan ilman pyyntöä pojat rupesivat asentamaan lamppuja paikoilleen - myös kuopuksen huoneeseen. Annoin kyllä sitten positiivista palautetta ja kiitosta molemmille. Minun lämpöhuopani tuli myös ja ai ai ai ai, kyllä kelpasi köllötellä, katsoa Voice Of Finlandia ja lueskella sen alla. Taidan harrastaa samaa koko viikonlopun. Olen rakastunut. Tulisesti. Lämpöhuopaan!


***

Että elämänkatsomustiedon opiskelu (ts. se, ettei osallistu uskonnon tunneille) lisäisi todennäköisyyttä tarttua aseisiin ja ryhtyä kouluampujaksi tai perhesurman tekijäksi?

Absurdia kristillisdemokraattista logiikkaa, vissiin!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Taas torstai-tauti*

Uuh, tämän viikon arki on tuntunut välillä vähän takkuiselta. Yleensähän se meillä sujuu ongelmitta, ehkä siksi juuri poikkeamat huomaa niin helposti. Kuopus on ollut kurjana, milloin jalka särkee, milloin vatsa on kipeä tai kurkku tai pää. Tai ylipäätään huono olo tai huono päivä tai isiä ikävä. Joku tauti saattaa hyvinkin olla iskemässä, ja eilen jo oli sen verran voipunut, että pidin pojan kotona. Kaverilla on hurjan hyvä vastustuskyky, enkä tosiaan edes muista, milloin olisi viimeksi kunnolla sairastanut. Nyt hän onkin jo isällään, luojan kiitos. Ja minulla vapaapäivä. Ystävä tulee hakemaan minua töidensä jälkeen ja kurvaamme lähikaupunkiin markettiin. Minun autollani ei sellaista reissua nyt tehdä, ei, koska ovi ei pysy kiinni. Eikä siksikään, kun se ei eilisessä pakkasessa käynnistynyt ollenkaan. Minun oli määrä viedä se korjaajalle ennen iltavuoroani mutta toisin kävi. Hän nouti sen sitten pihasta ja minä sain kyydin kuopuksen isältä, joka siis poikkeuksellisesti haki pojan kotoa eikä iltapäiväkerhosta. Ja tällä kertaa ihan ilman säätämistä ja mukinoita. Monotkin lupasi kuopukselle ostaa. Pisteet sinne!





Omakaan olo ei ole ollut kaksinen ja esikoinenkin poti vielä keskiviikkona sitä superpitkää maanantaipäiväänsä. Muuten se kyllä on ollut erinomaisella tuulella ja meillä on ollut varsin hauskaa. Onni on huumorintajuinen lapsi! Nyt, kun autokin on pois käytöstä, voin keksittyä viikonloppuna hyvällä omallatunnolla loikoiluun ja toipumiseen. Aion nukkua univelkoja, lueskella ja nautiskella. Niin, ja opetella käyttämään tilaamaani lämpöpeittoa. Se tuli ennätysajassa. Sain siitä jo eilen noutoilmoituksen ja tänään noudan sen, kun palaamme ystävän kanssa kaupungista.

* Otsikko viittaa tähän.


***

Joku on pistäytynyt täällä googlattuaan ekaluokkainen kotityöt

Minä olen valjastanut molemmat pojat kotihommiin - ehkä se arki siksi soljuukin hyvin, kuten alussa totesin. Kuopus tyhjentää astianpesukoneen aterinlokerikon ja esikoinen huolestii lopusta. Kuopus vie roskat ja lasin sekä metallin kierrätysastioihin, esikoinen taas biojätteen. Siivouspäivänä esikoinen hoitaa oman tonttinsa kokonaan ja kuopus kerää legot sun muut lattialta että minä pääsen imuroimaan ja pesemään lattian. Myös pupujen häkkien siivoamiseen osallistumme kaikki: me esikoisen kanssa hoidamme sen pääasiallisesti, mutta kuopus vaihtaa juomapulloihin vedet ja raahaa meidän huhkiessamme purupusseja eteiseen odottamaan.

Esikoinen osallistui aikanaan enemmänkin ruoanlaittoon mutta nyt keskittyy jälkiruokiin, leipomiseen ja sen sellaiseen. Kuukausiraha on sitä suurempi mitä enemmän tekee. Meillähän on ollut keppiä ja porkkanaa -systeemi, mutta varmaan vuoteen ei ole tarvinut esikoista ojentaa käyttäytymään paremmin, että saa täyden potin. Tosin ei ole bonuksiakaan kauhean usein herunut. Joulun aikaan toki, kun teki suklaat, tyrnijäädykkeen, piparitaikinat jne.

Niin, aika käteväähän tämä on: minulle jää siis pyykinpesu ja ruoanlaitto. Ja siivouspäivänä tietysti vähän enemmän, mutta hyvin toimii! Lapsityövoima rules!

torstai 16. tammikuuta 2014

Rakas rakoventtiili

Tänään alkaa Tekniikan päivät Espoossa ja haluaisin olla siellä. Tämän vuoden teema kun on ilma ja myös sisäilma on vahvasti edustettuna. Luin asiasta Tiede-lehdestä, joka tulee esikoiselle. Heti Mikä pilaa kodin ilman? -artikkelin vierestä. Tuota ei ikävä kyllä netistä löydy muille kuin tilaajille, mutta se oli yhtä kaikki mielenkiintoinen. Paljon asiaa josta olin samaa mieltä. Jotain, jota kritisoin. Näin tekee varmasti myös osa Dipolin puhujista. "Sisätilojen saastunut ilma aiheuttaa vuosittain jopa  tuhat ennenaikaista kuolemaa. Puolisen miljoonaa ihmistä kärsii huonon sisäilman aiheuttamista terveyshaitoista. Taloudellisten vahinkojen kokonaismäärää on vaikea laskea. Paljon lainattu tutkimus arvioi vuosituhannen vaihteessa, että kaikki vaikutukset summaamalla huonon sisäilman hinnaksi saadaan kolme miljardia euroa vuodessa. Paljon pienempiä lukuja on myös esitetty. Se kuitenkin tiedetään, että yksilötasolla menetys voi olla kohtuuton, jos taloon pesiytynyt home vie kodin, irtaimiston ja terveyden." (Artikkelin kirjoittaja Petri Forsell, Tiede 1/2014) 


Ei rakoventtiiliä...


Tämä lienee aika selvää ja yksiselitteistä kaikki, lukuja lukuunottamatta. Sitten tulee se kyseenalaistettava osuus. Artikkelissa todetaan, että ilmanvaihdon tarpeellisuudesta kaikki ovat yhtä mieltä. So far so good. Se, miten riittävä ilmanvaihto mahdollisimman terveellisesti ja hyvin toteutetaan, onkin sitten toinen juttu. Vaihtoehtoinahan on painovoimainen ilmanvaihto, koneellinen poisto ja täysin koneellinen ilmanvaihto eri variaatioin. Panu Kaila luennoi Tekniikan päivillä aiheesta Ilmanvaihto perinteisen rakentamisen näkökulmasta ja arvaatte varmaan hänen näkemyksensä asiasta. Se ei ainakaan ole tuo viimeksi mainittu. Kailan esitelmän haluaisin toden totta kuulla. Minä asun 1999 rakennetussa rivitalossa jossa on koneellinen poisto ja tuloilma hoidetaan ikkunoiden päällä olevilla rakoventtiileillä.

Olen käynyt lukuisissa asunnoissa, joissa on luonnollisesti myös erilaisia ilmanvaihtoratkaisuja. Minusta on testieni myötä tullut vannoutunut rakoventtiili-ihminen. Kokonaan koneellinen ilmanvaihto kuivattaa limakalvoni, painovoimainen ei taas ole riittävä minun keuhkoilleni. Tähän astisista paras on ollut itse säädeltävä koneellinen poisto - ja nimen omaan niin, että sitä käyttää kodissa vallitsevan tilanteen mukaan eikä anna sen puhista omia aikojaan - tai pahimmassa tapauksessa pidä kokonaan pois päältä. Jos lähdemme reissuun, säädän ilmanvaihdon ykköselle. Normaalioloissa se hurisee kakkosella ja saunan tai pyykinpesun jälkeen käännän sen kolmoselle. Jos molempia harrastetaan samana päivänä, poisto pohottaa hetkellisesti nelosella. Joka tapauksessa se on aina päällä. Mutta ei tälläkään systeemillä ihmeitä tehdä: asunnossa jossa altistuin, oli vastaavanlainen ilmanvaihtosysteemi. 

Kovin meni tekniseksi. Mutta onneksi edes otsikko on taas niin oivallisen ... oiva.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Lämpöä suuremmalle, kiitos!

Tämä viikko on mennyt taas ihan palellessa iltaisin. Mikään määrä villasukkia ei saa ääreisverenkiertoa jaloissa toimimaan, ja kun se ei toimi, on koko kroppa jäässä. Vötkistelen vällyjen välissä kahdet villasukat jalassa ja teen vain välttämättömät. Väsyttää myös  tolkuttomasti, eilen torkahdin istualleni sohvalle aivan umpiuneen josta heräsin kun kuopus kysäisi jotain. Minä olen vissiin sitten ihan patologinen tapaus, koska firma jolta viherseinän tilasin, lupaa 100% tyytyväisyystakuun. Minä oireilen töissä edelleen yhtä voimakkaasti kuin ennenkin ja illat kotosalla ovat sen ansioista - no kamalia. Tosin nythän se seinä on ollut työhuoneessani kuukauden ja kuulemma ottaa juuri sen aikaa että toimii täydellä teholla. Jään odottelemaan, mutta todella hankala olo on taas ollut. Pakkaset, joista en muuten pidä, tappavat toisaalta ne luonnonhomeet, vihdoin. Esikoinenkin oli eilisen kotona koska maanantai oli hänellä ihan killeripäivä.

Ilmoitin pojan hygieniapassia suorittamaan ja maanantaina oli luento. Ensin hän vietti 7 tuntia koulussa ja siihen päälle 5 tuntia luentoa, molemmat paikoissa, joissa hän saa oireita. Poika parka raahautui ihan puolikuolleena kotiin illalla yhdeksän jälkeen ja lupasin suoralta kädeltä, että saa levätä ja hengitellä tiistain kotosalla. Ensi viikon maanantaina on sitten hygieniapassikoe, ja luulen, että tuolle kaverille oikeasti on hyötyä passin suorittamisesta. Hän oli molemmat yläasteen tet-jaksot paikoissa joissa sitä olisi tarvittu. Myös kunnan kesätöissä hän hääräsi keskuskeittiöllämme. Ensi kesänä aikoo kuulemma hakea samaan paikkaan ja myös paikallinen kahvilamme, jossa toisen tet-viikon vietti, oli lupaillut vähän kesätöitä. Minulla oli siis hyvä syy kiusata teiniä tuolla kurssilla. Kaipa se itsekin sen jossain vaiheessa oivaltaa.


Piristykseksi pukeuduin räikeisiin väreihin.
Kuopus teki tuon kaulakorun minulle
äitienpäivälahjaksi viime vuonna ja katsokaa nyt,
miten hyvin se sopii Gudrunin mekon kanssa!


Ostolakosta huolimatta taisin mennä tilaamaan lämpöhuovan. Turhake tai ei, mutta nyt oli ihan pakko!


***

Kuopus huuteli illalla sängystä:
"Kasvaako mulle lisää ripsiä kun yksi irtos?"
- Joo, älä huoli.
Pitkään oli hiljaista ja sitten:
"Mä tutkailen tätä. Musta tää on todella mielenkiintoinen. Mä en malta päästää tätä käsistäni."

Huokaus, jos kuitenkin koittaisit nukkua...

tiistai 14. tammikuuta 2014

Kenguruiden korttikerho

Esikoinen oli tehnyt elämänkatsomustiedon tunnilla Ylen arvotestin, jonka tuloksena hänet luokiteltiin eläimeksi. Sama testi tuli kuulemma minunkin tehdä ja aika kettuja olemme molemmat. Yksilökeskeisiä arvoliberaaleja. Tuota etsiskellesäsni löysin muitakin saman aihepiirin huvituksia. Hesarin Mikä eläin olet -testissä olin kyhmyjoutsen: parisuhde-, perhe- ja kotikeskeinen laiskiainen. No se nyt ainakin pitää paikkansa. Samaisen lehden luokkakoneen tulos vähän yllätti: olen kuulemma asiantuntija ja kulttuuriselta luokaltani eliittiä. No eipä siihen kummoista sitten näemmä tarvita... Itse arvelin kuuluvani pikemminkin alempaan keskiluokkaan.

Sunnuntaina emme tosiaankaan kärsineet angstista vaan kulutimme aikaa pelaamalla kaappien kätköistä löytyneitä lautapeleja. Kuopus kaiveli omansa ja sieltähän löytyi vaikka mitä niiden esikoisen kanssa jo aiemmin löydettyjen lisäksi: Kaappaa kenguru, Lasten Alias, Maaginen labyrintti. Kokeilimme noita kaikkia ja hyvin toimii kolmisin. Olen kaivannut sellaisia aktiviteetteja joita voisimme kaikki yhdessä harrastaa. Kun tuo poikien ikäero on niin suuri (7,5v), ei heillä luontevasti paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ole ollut. No nyt on. Kenguruklaani jäi pelisessiomme jälkeen pöytään ja kuopus teki niistä asetelman. Kun koitin siirtää niitä iltapalan alta pois kuului kaamea huuto: "Ei, ei äiti, niitten kerho kokoontuu kello kahteentoista asti, et sä voi ottaa niitä!" Minä nukahdin ennen puolta yötä joten sinne jäivät turisemaan.




Eilisaamu olikin sitten taas talviautoilun taidonnäyte. Tässä kohtaa pyydän kohteliaimmin kaikkia lukijakuntaani kuuluvia poliiseja - myös niitä vanhempainvapaalla olevia - ystävävällisesti painamaan oikeassa yläkulmassa olevaa rastin kuvaa. Minun vanha rouvaniherrani ei pidä pakkasista. Ei sillä, en minäkään, mutta minä osaan käyttäytyä. Tuo ei. Ei riitä, että lämmityslaite lakkasi puhaltamasta lämmintä ilmaa syksyllä. Kylmää kyllä tulee ja sillä sekä puolipeitteen ja sisätilanlämmittimen säästeliäällä käytöllä olen saanut ikkunat pidettyä osapuilleen huuruttomina. Näin edelleen, mutta nyt kuskinpuoleinen etuovi jäätyi auki-asentoon. Tai siis saa sen kiinni, mutta se ei pysy ilman, että pidän kädellä kahvasta.

Joku saattaa vanhastaan muistaa, että samaa vikaa on ollut ennenkin. Se vielä menisi, mutta kun vilkkuni ei edelleenkään toimi vasemmalle mentäessä kunnolla. Joudun siis pitämään sitä koko sen ajan kädellä alhaalla kun haluan ilmaista kääntymishalukkuuteni. Olen kehittynyt tässä jo aika näppäräksi. Mutta nyt haastetta on tuplasti: kun vasen käteni on kiinni oven rivassa käy vilkuttaminen hankalaksi. Se onnistuu niin, että ujutan oikean käteni ratin välistä vilkulle. Olen silti katsonut parhaaksi lakata vilkuttamasta siinä vaiheessa, kun pitää kääntää rattia. Suunnittelimme tosin reitin kotoamme kirjastolle niin, että en kääntyisi kuin oikealle. Se on mahdollista, mutta tulisi sellainen 6-8 km:n lisäkeikka. Gnjääh, loppuis jo nää pakkaset!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Sunnuntai-angstia ja annos herkkua

Minä jäin oikein pohtimaan, kun luin pariinkin otteeseen viikonlopun aikana Nolliksen blogista "siitä sunnuntaifiiliksestä". Tiedättekö te mitä se tarkoittaa? Minulle ainakin on kovin tuttu se tunne, ettei oikein enää osaa nauttia vapaapäivästä, kun tietää, että seuraavana päivänä jo arki alkaa. Sellainen jäytävä ahdistus, alakulokin. Tai sellainen se minulla oli - silloin kun sitä oli. Muistan hyvin kouluaikana, että seuraavan päivän läksyt piti tehdä jollei jo ollut niitä fiksuna aiemmin älynnyt. Se jos mikä latisti vapaapäivän tunnelmaa. Pahinta oli, jos piti jo lukea kokeisiin. Aikuisiälläkin oli sellaista epämääräistä sunnuntai-angstia, joka ikävällä tavalla lyhensi nautinnollista viikonloppua. Nyt älysin, että kyseisestä tunteesta ei ole kyllä jäljellä enää hiventäkään. Mitä ihmettä? Minne se on kadonnut? Ja ennen kaikkea milloin?

Sunnuntai on minulle toki nykyäänkin se viimeinen vapaa ennen arjen alkua, usein siivouspäivä (siitä syystä, että kuopus on joka toinen viikonloppu isällään eikä muuna päivänä pääse osallistumaan siivoamiseen). Toisinaan lenkkeilypäivä, Essollakäyntipäivä ja aika usein vain ihan pelkkä kotonavetelehtimispäivä. Mutta sitä ahdistusta ei enää ole. Ihan mahtavaa! Liekö sillä jotain tekemistä sen kanssa, että minulle riittää aivan mainiosti kaksi vapaapäivää poikien kanssa kotona ja välillä jo toivonkin arjen alkavan, töiden ja koulun. Muistan tosin angstin kadonneen jo silloin, kun olimme vielä kuopuksen isän kanssa yhdessä. Meillä oli yhteistä aikaa niin vähän, että todella ahdistuin sen puutteesta. Usein kuitenkin sunnuntaisin oli perhepäivä, joten liekö ahdistus väistynyt siksi?  Ei siis niin pahaa ettei jotain hyvääkin.





Eilen oli joka tapauksessa mukava sunnuntai. Äitini ja hänen miehensä kävivät kahvilla ja tarkoitus oli värkätä joulun jämäpipareista kerrosjälkkäri. Siihen tuli piparimurskaa, maustettua rahkaa ja vaniljakastiketta. Nam! Kuopus, joka on intomielinen MasterChef Australia -fani, ilmoitti haluavansa opetella kokkaamaan. Niinpä otin hänet mukaan jälkkärin tekoon. Poikahan oli ihan intopiukeana ja halusi vielä kattaa ja koristella pöydänkin. Täytyisi ihan selvästi enemmänkin aktivoitua tällä saralla. Huomaan, että esikoinen ja kuopus ovat olleet tässäkin asiassa eriarvoisessa asemassa. Esikoinen minun oli pakko valjastaa käyttöön keittiössä kun olimme kahden eikä hän viihtynyt itsekseen. Nythän se taikoo vaikka mitä ihmeellisyyksiä kun innostus sitten iltapäiväkerhon kokkituntien kautta vielä tiukempaan istutettiin. Kuopus on pidetty loitolla keittiöstä satunnaisia piparinleipomissessioita lukuunottamatta. Koitan muistaa parantaa tapani!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Sanojensa mittainen mies

Onpas ollut rentouttava viikonloppu ainakin tähän saakka. Sain sen herneenkin kaivettua nenästä ihan suht nopeasti. Perjantain vapaapäivänäni kävi ystävä lähikaupungista kylässä. Hän käytti autoa huollossa täällä luottokorjaajallani ja venyi sen ajan meillä. Vaihdoimme kuulumiset ja kävimme paikallisella huoltoasemalla myös lounaalla. Toinen ystävä kävi viikonlopun alkamisen kunniaksi päiväkahvilla. Esikoiselle puolestaan tuli ystävä yökylään ja he kävivät illan päälle pizzalla. Me taas lauantaina kuopuksen kanssa ajelimme kylille ja herkuttelimme kyseisellä lätyllä. Saunoimme porukalla, pelasimme Aliasta ja katsoimme Avaraa Luontoa, sitä normaalia ja tavallista. Ihanaa arkea. Tänään saattavat äitini miehensä kanssa pistäytyä päiväkahveilla. Olen suunnitellut kahviherkun joulun piparien jämistä. Kyllä, viikonloppuna saa vähän herkutella.


Rentona tämäkin - laatikossa!


Kuopuksen väläytykset jatkuvat: "Minä olen sanojeni mittainen mies. Paitsi että en olekaan. Mun sanat on usein aika pitkiä ja mä ite olen keskimittainen tai pienehkö."

Illalla kun kuopus oli jo pehkuissa pelasimme esikoisen kanssa Carcassonnea. Olemme selvästi löytäneet taas lautapelimoodin ja hyvä niin. Ihanaa yhdessäoloa. Lukufiilis sen sijaan on ihan kadoksissa. Olen lukenut viikon yhtä vaivaista dekkaria. En aio antaa periksi. Ehkä ensi viikonloppuna taas sen imun löytäisin, kun kuopus ei ole kotosalla. Onnistuu paremmin katkeilematta silloin.


***

Taas hakusana altistukseen liittyen: maitohappobakteerit parantavat home

Eivät ne paranna, mutta lisäävät vastustuskykyä myös tässä asiassa. Jotkut ovat sitä mieltä, että homealtistuksessa parhaiten auttaa cocktail, jossa on näitä kolmea: lactobacillus asidophilus, lactobacillus bulgaricus ja jotain lajia bifidobacteriumia. Minä käytän Ratiopharmin maitohappobakteeri + B -vitamiinia, koska B-vitamiini parantaa immuunipuolustusta myös ja sillä takaan myös kasvissyöjille joskus ongelmallisen riittävän B 12-vitamiinin saannin.

Kyllä, minä autan ja jaan tietoa mielelläni, jos siitä jollekulle apua on. Sähköpostillakin.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Kahvi ja herne nenässä - kahdesti

Olin vetäistä aamukahvini nenään ja samalla herneen tai pari, kun lukaisin Iltalehden reportaasin Lastenklinikalta. Otsikkona huomiotaherättävästi Tämäkö rapakunnossa? Jutusta sai sen kuvan, että eihän tuolla oikeasti ole mitään vialla, mitä nyt halutaan kiilata syöpä- ja traumasairaalan edelle investointijonossa. "Onko uusi lastensairaala välttämätön? Tai onko sillä niin kova kiire kun väitetään?" Kai se on sitten silmälasien väristä tai katsantokannasta kiinni minkälaisia juttuja asiasta kirjoitetaan. Vähän toisenlainen kuvareportaasi on tarjolla täällä. Se ei anna ihan niin imartelevaa kuvaa Lastenklinikan kunnosta kuin tuo edellinen. Myös - astetta vakavasti otettavampi lehti - Helsingin Sanomat on julkaissut jutun Lastenklinikan arjesta ja siitäkin välittyvä kuva on melkolailla toisenlainen. 

Ilmeisesti "reportaasi" nimellä saa siis julkaista havaintoihin perustuvaa spekulointia ilman lähdekritiikkiä, paneutumista aiheesta aiemmin kirjoitettuihin artikkelihin ja asiakirjoihin? Vaikkapa viime vuoden Kemia-lehdestä löytää ihan tällainen "amatööritoimittajakin" kiinnostavan jutun, jossa todetaan osan Lastenklinikan putkista olevan edelleen 40-luvulta ja katon, parvekkeiden sekä kellarin vuotaneen. Lisäksi todella paljon löytyy materiaalia hoitajien sisäilmaoireista ja siirroista puhtaamman työympäristön perässä. Klik. Klik. Mihinkään näistä ei viitattu iltapäivälehden "reportaasissa". 


Kuva ei liity mitenkään mihinkään...


Tiedätte miksi tämä aihe minua kiihdyttää... Mutta en minä tässä pelkästään hoitajia ajattele, pääasiassa potilaita kuitenkin, vaikka vähäisempiä aikoja tiloissa viettävätkin kuin henkilökunta. Ilman epäpuhtaudet, ovat ne sitten mitä laatua tahansa, ovat suuri riski joillekin potilaille. Teho-osaston ja etenkin vastasyntyneiden tehon pienten potilaiden soisi hengittelevän suht puhdasta ilmaa. Joillekuille, vaikkapa elinsiirtopotilaille, yksikin uusi infektio voi olla hengenvaarallinen. Lasten teho-osasto on evakuoitu. Vastasyntyneiden teho on evakuoitu. Infektio-osasto on evakuoitu ja silti tuollaista p*skaa julkaistaan! Grrr!

***

Entäs sitten Ylöjärven vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja (ps)? "Ihmettelen sitä pitääkö yhteiskunnan ostaa keski-ikäisille naisille rakkausromaaneja. Kirjasto on siis mielestäni yliarvostettu paikka eikä sinne tarvitsisi sijoittaa hirveitä summia." Tuskin Ylöjärvelläkään kirjoihin satsataan "hirveitä summia". Yleensä kirjaston koko budjetti on kunnan budjetista alle 1%. Ja siitäkin vain murto-osa menee kirjoihin - ja vielä vähemmän niihin rakkausromaaneihin.

No, aika hyvä oli kirjaston vastinekin.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Pesuainetta ja penkkiporaa

Olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi kerätä kuopusta itseään varten näitä sen kuolemattomia sutkautuksia johonkin ylös. Käväisin paikallisessa "kaiken tavaran hallissa" työasioissa ja silmään sattui sellainen vihko, joka sitten lähti juuri tätä tarkoitusta varten matkaan. Suuri ajattelija. Sitäpä sitä. Kävin myös poistopisteessä katsomassa tarjonnan, mutta siellä seisoessani muistin ostolakkoni. Palasin takaisin eikä edes ahdistanut. Kolme kolmesta uudenvuoden lupauksesta ihan hyvällä mallilla ja vuotta mennyt jo yli viikko. On minulla itsekuria! (Joopa joo, huomaako kukaan itseironista sävyä?!?) Tosin ruokakaupasta mukaan tarttui vuoden ensimmäinen kukkakimppu. Piristää suunnattomasti tässä harmaudessa.




Sekin piristää, että on vähän omaa aikaa. Eilisaamun öllöttelin kotosalla ennen iltavuoroani jahka olin vienyt pojat kylille. Keitin esikoista varten linssikeiton ja koitin pestä hänen talvitakkiaan. Oli ajellut pyörällä  ja saanut selkämyksen aivan rapaiseksi. Oli ensimmäinen kerta laatuaan, kun pesupähkinät eivät purreet ja piti vaihtaa tujumpaan tavaraan. Pyysin naapurilta ripausta tavispesuainetta, kun en tätä tarkoitusta varten viitsinyt ostaa kokonaista laatikollista. Ei muuten auttanut sekään (ja nyt kämppä haisee ihan hirvittävästi jollekin hajusteelle - atshii). Sitten hain kaupasta tahranpoistoainetta ja neljäs pesu. Ei vieläkään. Ostin toistakin tahranpoistoainetta ja kokeilin sitäkin. Ei. On kuitenkin kuulemma käyttökelpoinen lopun talvea. Huh! Tänään on myöskin vapaapäivä ja vapaa aamu siihen saakka, kun kuopus pääsee koulusta. Ystävä tulee lähikaupungista käymään ja saamme rauhassa vaihtaa kuulumiset. Mukavaa luvassa.

Sitten surullisempiin uutisiin. Pelkään pahoin, että minun salarakkaallani on toinen. Hänhän on niin salainen, ettei itsekään tiedä olevansa salarakas. Osapuilleen ainoa miespuolinen otus tällä kylällä, johon olen katsahtanut kaksi kertaa. Nyt huomasin, että hänellä oli lainassa Danielle Steelin kirja. Epäilen vahvasti, että se ei korista omaa yöpöytää. Tai jos koristaa, saattaa kiinnostukseni laantua siitäkin syystä. Eli nyt on vissiin sitten etsittävä uusi?!? No, onneksi on kuitenkin stressaamaton työ. Luin artikkelin, jossa kirjastonhoitaja pääsi sijalle 9 "melko vähäisen stressin ammattien" listalla. Juuri ennen penkkiporan käyttäjää. *reps*

torstai 9. tammikuuta 2014

Soijaa suonissa

Olin juuri keittämässä kuopukselle pastaa, kun hän totesi: "Äiti mullon juustonhimo, onko meillä oltermannia?" Ei ollut, mutta oli punalappuista luomukermajuustoa, josta olin juuri hetkeä aiemmin miettinyt, että ehditäänköhän sitä syödä ennen kuin menee pilalle. Yleensä juusto ei todellakaan meillä pääse kaappiin pesiytymään, mutta nyt kun minä taas yritän pitää syömiset kohtuullisina, voisi se vaara jopa olla olemassa. Kuopus otti maistiaiset ja hyväksi havaitsi. "Saisinko mä lautasen, juustohöylän ja tän juuston, niin mulla olis aika hyvä show omassa huoneessa?" Saihan se, ja livahti kuuntelemaan äänikirjaa. Taisi olla Risto Räppääjä, ainakin sen perusteella, mitä laukoi sitten kohta ruokapöydässä. "Mä leikin että nää on nuudeleita. (Vakavalla äänellä:) Minä olen nuudeliväkeä. Soija virtaa syvällä suonissani!" Olen aika monta kertaa todennut, että aika ei tule pitkäksi tuon lapsen kanssa. Ei edes arkisissa askareissa.




 
Minun alkuvuoden projektini ovat lähteneet ihan hyvin käyntiin. Salaattia päivän toisella aterialla, mutta kuten kuvastä näkyy, ei tuolla nyt nälkään pääse kuolemaan. Ruoan jälkeiseen makeanhimoon ostin itselleni hyväksi havaittuja banaanilastuja, pojat saavat herkutella (uutuus)kekseillä tuolloin tällöin. Naposteluhimoon paahdan meille koko poppoolle auringonkukansiemeniä soijaripauksen kera. Peittoavat sipsit ja napsut kuusi nolla. Toimivat salaattiin ripoteltunakin. Myös tipaton tammikuu sujuu kuin itsestään. Poikien kanssa olen koittanut palata arjen ruuturytmiin - lomalla meillä aina revähtää käsistä digiviihteen kulutus, myönnän. Vissiin se on ihan sisäistettykin, kun esikoinen kaivoi kaappien kätköistä lautapelit ja otimme pitkästä aikaa erän Dominionia.




Jäin taas koukkuun, pitäisi pelata paljon useammin. Kuopus puolestaan kaiveli Aliaksen ja hänen kanssaan arvuuttelimme sitä. Tälläsimme näistä intoutuneina ne, Carcassonnen, Rummikubin, Uno Spinin ja Dobblen olohuoneen kirjahyllyyn sen sijaan että piileskelisivät esikoisen kaapeissa. Josko näin tulisi tartuttua niihin useammin? Kaksi viimeksi mainittua on sellaisia, jota voimme pelata kolmisinkin. Oivallista ajanvietettä myös niin.


***

Liekö sama tyyppi, joka on päätynyt kahdella erilaisella haulla tänne:

homeeton talo kirja (Lienee Kari Ojalan Talo ilman hometta.)

home oireilua vika korvien välissä

Vähät oikeinkirjoituksesta. Ei se ole korvien välissä. Minä tiedän. Piste.
(Palelen taas iltaisin, olen tokkurassa ja väsynyt töiden jälkeen. Onneksi tänään on viimeinen työpäivä tällä viikolla.)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Konttorinsa johtaja

Ensin on pienellä epäturvallinen olo ja sitten teini totesi loppiaisena, että hänellä puolestaan on jotenkin melankolinen olo. Ei osannut saada kiinni miksi, mutta totesimme, että näitä oloja oli jossain vaiheessa enemmänkin. Ovat tasoittuneet, onneksi. Juttelimme pitkään hormooneista, teiniydestä, tytöistä, ystävistä ja vähän kaikesta. Kerroin omiakin kokemuksiani sen minkä muistin. Totesin, että on mainioita, että puhuu minulle ja korostin, että aina ja kaikkien asioiden kanssa voi ja saa ja melkein pitääkin tulla minun juttusilleni. Olen onnellinen, että ainakin nyt vielä tulee. Pysynpähän ainakin vähäsen hollilla mitä siellä rastojen alla tapahtuu. Eilisen alakulo-Fingerpori olisi siis sopinut hyvin kuvitukseksi myös tähän päivään, jos olisin malttanut odottaa.

Arkeen laskeutuminen ei muutoinkaan ollut ihan kivutonta. Kuopus totesi herätyskelloon havahduttuaan tyynesti, että "Mä en kyllä nyt millään voi nousta kun ihan vastahan mä nukahdin" ja käänsi kylkeä. Pääsimme kuitenkin pystyyn ja töihin ja kouluun ihan ajoissa. Ehdimme kuopuksenkin kanssa käydä hienon keskustelun, kun hän ensin myönsi, että on sittenkin kiva kun koulu alkaa ja näkee kavereita. Kertoi myös yhdestä luokkakaveristaan joka haki jossain vaiheessa kuopukselta huomiota niin, että hän koki sen välillä vähän kiusaamikseksikin. "Se Pekka-asia ratkes sillä että mä rupesin juttelemaan sen kanssa enemmän." Mikä viisas ekaluokkalainen! Arvatkaapa olenko ylpeä?!?


Hyvin sopii minulle tekstejä myöten!


Minä sen sijaan olin töissä tuhruisissa vaatteissa, koska sain jostain syystä pakkomielteen laittaa tuon kuvassa näkyvän korun ja se vaati mielestäni vaaleaa seurakseen. Mikä mahtava yhdistelmä tämä +1 asteen kurakeli, auton märän ja likaisen peitteen poistaminen ja valkoiset housut. Milloinkahan minä opin?!? Talonmiehemme, joka on nainen, innostui korusta niin, että ajatteli kokeilla tehdä rannerengasta samalla tekniikalla. Nappasi jonkun poistokirjankin hyllystä sitä varten. Hmm, minä löysin samaisesta hyllystä kirjan Seksielämän seitsemän vaihetta. Pitäsiköhän pyytää siitä versio? Olisihan se velhoa, kun ranteessa killuisi koru josta tarkkasilmäinen voisi bongata vaikka suuseksin tai orgasmin.