Eilen uskalsin taas käynnistellä autoa ja pääsin kauppaan. Lauhtui sen verran, ja taitaa nämä vähän lämpimämmät kelit nyt onneksi hetken jatkuakin. Nyt tuota vanhaa Pösöä kun ei voi edes lämmittää. Annoin sen pahimpien pakkasten suosiolla olla, etten tyhjennä vasta ladattua akkua suotta. Kerran viikossa ajelen lähikaupunkiin isommille ostoksille taikka vaikka asiasta tehden, jotta akku kunnolla latautuisi ja sitten kottero käynnistyisi paremmin kylmässäkin. Minun tulee muuten ajeltua niin lyhyitä matkoja täällä kylillä, että ei ehdi latautua. Takalasin- ja -puolenlämmittimet olen jättänyt jo aiemmin kokonaan pois käytöstä. Koitan nyt näillä kepulikonsteilla pärjätä siihen saakka, että korjaajani saa sen "uuden" autoni ajokuntoon.
Onneksi on ystäviä! Torstai-aamuna lähetin kuopuksen ystävän kyydillä kouluun (esikoinen jäi kotiin) ja ajattelin, että jos vähän lauhtuisi, käynnistelisin sitten auton tai kävelisin itse iltavuoroon. Kun mittari paukutteli vielä yhdeltätoista yli 25 astetta, bongasin naapurin pihalta heidän toisen auton. Naapurin mies tekee epäsäännöllistä työpäivää ja soitin hänelle kysyäkseni monelta on lähdössä. Aikataulumme sattuivat yksiin ja sain kyydin kylille. Illalla töiden jälkeen taas pääsin hänen vaimonsa kyydissä kotiin, vaimo kun pitää tanhukerhoa samassa talossa jossa kirjastomme sijaitsee. Tanhu loppuu parahultaisesti juuri samaan aikaan kun minä suljen ovet. Perjantaina vielä piti turvautua puhelimeen, kun pakkanen ei puolille päiville kuopuksen koulupäivän päättymisen tienoille näyttänyt lauhtuvan. Sain ystävän, joka on opettajana samassa koulussa, tuomaan kuopuksen kotiin, jossa me esikoisen kanssa jo valmiiksi kumpainenkin olimme.
 |
| Perjantaina katoin itselleni päiväkahvin nätisti... |
Kaikista näistä vastoinkäymisistä ja säätämisistä huolimatta - tai juuri niiden takia, kuka tietää - minulla oli perjantaina ihan hirveän hempeä olo. Tiedättehän, sellainen, että koko ajan on pakahtua onnesta ja rakkaudesta, hymyilee typerän näköisenä ja vähän päästä rapsuttaa ja halaa poikia. Olin niin tyytyväinen, kun olimme koko kopla koolla. Ja vielä tyytyväisempi olin, kun pärjäsimme pakastimen antimilla (saimmepa sitäkin vähän vajenemaan, minulla on paha tapa unohtaa ruokia sinne) eikä kumpikaan valittanut yhtään, vaikka yhtä sun toista puuttui tai oli loppumassa. Olin ylpeä pojista, onnellinen heidän kanssaan.
Vaikka kaikki asuminen, autoilu, ruoka ja muut vaativat kaikkien asioiden toimimista ja niiden eteen joutuu painamaan hullun lailla hommia, niin loppujen lopuksihan se elämä itsessään ei muuta tarvitse tai ole kuin tuo mitä viimeisessä kappaleessa kerroit. Ne on ne tärkeimmät jutut jotka pysyvät vielä silloinkin kun kaikki muu kaatuu ympäriltä.
VastaaPoistaNiinpä, ei sitä ihminen ihmeitä tarvi: vähän rakkait ympärilleen ja positiivisen mielenlaadun. Ja välillä vähän vapaata ja hauskaa, niin kuin mulla nyt. Töihin menen vasta tiistaina, neljän päivän vapaat!
PoistaOn hyvä, jos pystyy huomaamaan sen, että kaikki on just nyt hyvin. Meilläkin ehkä on, mutta mie vain itkeä tihrustan.
VastaaPoistaJa kaupassakäymättäkin pärjää jonkin aikaa, jos vain on jotain suuhunpantavaa, ettei nälkä tule.
No sulla ei nyt oo kaikkein helpoimmat ajat ollenkaan, niin sen hyvän huomaaminen on hankalampaa.
PoistaMeillä on pakkasessa kyllä aina kamaa ja kuivakaapeissa kans, joten vaikka oltais pitempäänkin motissa, niin nälkään ei kuoltais. Ne päivittäisjutut joihin on tottunut vaan loppuisi mutta ilmankin varmaan pakon edessä pärjäisi. Onneksi on ystäviä niin ei edes tarvi yrittää. Naapurin rouvakin oikein erikseen kysyi, että ootko päässyt kauppaan ja toinen ystävä kuskaa mua sinne edes takaisin ihan milloin vain ilkeän pyyttää...
Just toi onnellinen pakahtumisen tunne on ihanaa. Ja ONNEKS sitä aina välillä korvien väliin tulee! Ystävät hädässä tutaan...ja välillä naapuritkin, iso peukku!!!
VastaaPoistaJa oranssia...kevät tulee kun oranssi vilkkuu!!!!!!!!!!
Mulla vilkkuu oranssi läpi vuoden mutta se on kyllä keväinen väri. Just katoin marketissa sellaisesta kummallisessa kulmassa olevasta peilistä, että kuka toi omituinen oranssi hörhö on kunnes tajusin, että sehän olen minä itse ;-)
PoistaMulla se pakahduttava tunne tuntuu sydämen tietämillä. Ja ihanaa, että se ylipäätään tulee, ihan sama minne!
Tuo on sitä euforiaa. Ihana tunne eikä sen ilmaantumiseen yleensä tarvita juhlia tai lottovoittoja. Onnentunne elämästä. Jaan sun onnen lapsista, en tiedä mitään parempaa kuin rauhallinen yhdessäolo omiensa kanssa. Noh, pieni toive tietenkin elää, että joskus tähän naisporukkaan joku ihana mieskin sopisi. Hienoa, että olet saanut kyydit järjestymään. Maailmakin pelastuu, kun kuljet kimppakyydillä :)
VastaaPoistaMä pelastaisin maailmaa mieluusti asumalla keskustassa, puuhakkeella toimivan kaukolämpövoimalamme ulottuvilla, ilman autoa. Mutta kun ei...
PoistaNautin suuresti poikien kanssa olosta - ja hyvä niin. Mulla on yksi ystävä, joka aina korostaa rakastavansa lastansa, mutta silti on hermoraunio pitkän viikonlopun jälkeen ennen kun taas saa viedä sen tarhaan. Nää on tietty isompia ja näiden kans on helpompaa (ja kyllä mullakin oli rankkaa esikoisen kans, ei sillä).
Ihanaa, että säkin osaat iloita pienistä arkisista jutuista. Ja kyllä me molemmat ne miehet josku löydetään, usko pois. Merkeistä päätellen sä ennemmin kuin mä ;-)
Tuli muuten mieleen sanoa siitä karkukoirasta, joka meillä oli taannoin, että sen turkki haisi semmoiselle tunkkaiselle mökille, kostealle ja homeiselle. Sanoin, että se on joko sellasesta kodista tai sitten viettäny muuten aikaa jossain ulkovarastossa tai tallissa... Kun sitten sain kuulla, mistäpäin se on, kävin omien koirien kanssa kävelemässä siellä, ja niiden käytöksen perusteella (hinkuivat pitkän matkaa ennen ko. taloa kovasti eteenpäin, mutta eivät enää sen talon jälkeen) päättelin koiran asuvan justiin siinä tien ainokaisessa vanhassa pikkumörskässä, jonka todella vois kuvitella haisevan semmoselle... Koiraparka, sen hyvän hajuaistinsa kanssa...
VastaaPoistaMä oon varma, että koiran turkkiin tarttuu tosi hyvin kaikki hajut. Ja jos tosissaan asuu hometalossa, ei ihme, jos haisee vieraan nenään.
PoistaKoitin vähän googlailla eläinten homealtistuksesta tai allergiasta, eikä kovin luotettavaa löytynyt. Jotain viitteitä, että home saattaisi aiheuttaa ihottumaa lemmikeille, yhden artikkelin löysin, jossa pentukoira olisi saanut toistuvia virtsatietulehduksia ja niveltulehduksen, jotka helpottivat kun homeongelmasta päästiin. Tiedä häntä!
Tuollaiset onnentunne hetket kantaa pitkälle :)
VastaaPoistaSe on totta! Ja niitä kannattaa myös muistella silloin kun on mieli mustana.
Poista