Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Venyy ja paukkuu...

Taivastelin tässä jokin aika sitten kristillisdemokraattista logiikkaa, jonka mukaan uskonnon opetus on pääsylippu parempaan tulevaisuuteen, ehkäisee kouluampumisia ja mitä lie vielä. Appelsinin Ulla kirjoitti aiheesta Näkökulman, jossa hän epäili, etteivät päättäjät taikka "vaikuttajat" ole pysyneet sen tasalla, mitä uskontotunneilla opetetaan. "Lukion uskontotunneilla käydään läpi oman uskontokunnan historiaa, maailman uskontoja, uskontojen vaikutuksia, etiikkaa jne." Jepjep, mutta taisi hukkua se lapsi pesuveteen: aivan samaa opiskellaan myös elämänkatsomustiedon tunneilla. Nyt keskustellaankin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen osittaisesta yhdistämisestä. Malli on alun alkaen kotoisin Kulosaaren yhteiskoulusta ja se on saanut innostuneen vastaanoton. Minusta ajatus on todellakin kehittelemisen arvoinen. Suvaitsevaisuuskasvatusta samalla kertaa. Säästöjäkin tällä kuulemma saataisiin. 



Kuva ei taaskaan liity mitenkään mihinkään.
Onpahan vaan yhden t-paitani teksti.
Pitäisiköhän ruveta pitämään tätä töissä?
Joko sitten kävisi flaksi?


Olen kertonutkin, että meidän pojat kumpainenkin ottavat osaa elämänkatsomustiedon opetukseen ja saavat itse päättää vaikkapa osallistumisesta kirkkokäynteihin. Esikoinen kulki melkein koko ala-asteen luokkansa mukana mm. joulu- ja pääsiäiskirkossa. Kuopus taas teki pesäeron jo esikouluaikana (tähän taisi vaikuttaa se, että heillä pidettiin melko vanhoillista pyhäkoulua, jonka kyllä sitten kyseenalaistin noin ylipäänsä sopivana varhaiskasvatuksen osana. Uskontokasvatuksen ymmärrän, mutta tässä ja ruokarukouksissa minulla kulki raja. Molemmista olemme keskustelleet hyvässä hengessä päivähoitopaikassa). Jännästi ovat lapset erilaisia tässäkin asiassa, ja nimenomaan niin, että minä olen yllättynyt. Luonteenmukaisesti olisin olettanut näiden asioiden menevän päin vastoin - esikoinen on yleensä se mustavalkoisempi mielipiteissään. 

Toinen mielenkiintoinen oma valinta meillä on ollut tämä lihan syönti. Esikoisella oli kuopuksen ikäisenä kausi, että hän söi mummivierailuilla nakkeja ja lastentapahtumissa käristemakkaraa, mutta se meni ohi. Nyt hän on oman linjansa valinnut ja on lakto-ovo-pescovegetaristi. Kuopus taas näyttää kasvavan täysiveriseksi lihansyöjäksi. Tässäkin yllätyin hänen "sooloilustaan" koska on yleensä varsin sopeutuvat ja välillä jopa liian kiltti ja kuuliainen. Hyvä että osasi valita oman linjansa, vai oliko se sittenkin se kaverien linja, se, ettei erotu joukosta? Oikeastaan aivan sama, minusta on vaan hyvä, että hän tekee itse päätöksensä ja maistelee eri makuja. Hemoglobiinillekin tämä on hyväksi, niin kuin olen ennenkin todennut.

On tämä äitiys jännittävää. Uusi seikkailu joka päivä. Nyt meillä seikkaillaan vatsataudin ihmeellisessä maailmassa. Esikoinen on nyt oksentanut viitenä päivänä, eikä pääse vielä tänäänkään kouluun. Kuopuksella oli vatsassa "sekava olo" ja vietti eilisen kotosalla. Sama juttu tänään. Välillä tekisi mieli kiljua - olemme olleet neljän seinän sisällä perjantaista saakka. Koko poppoo.


***

Pyysin kuopusta nousemaan sohvalta ja tulemaan aamiaispöytään. "Sit ku mä oon venytelly. Ja mä venyn tänään tosi paljon!"

18 kommenttia:

  1. Totta turiset. Jo meikäläisen lukioaikoina joskus 30 vuotta sitten uskonto oli hauskin aine johtuen opettajasta, joka oli ihan omaa luokkaansa silloin 80-luvulla. Jopa ne, joiden ei olisi tarvinnut tunneilla käydä (silloin ei ollut vaihtoehtoja) tulivat niille vapaaehtoisesti viihtymään.

    Sama on Isommalla. Ei ole yhtään 'uskonnollinen' eikä riparikaan kiinnostaisi pätkääkään, mutta kun saa lahjoja...:P, mutta uskonnontunneille menee mielellään, kiitos rennon ja hauskan opettajan. Eli joo, uskonnonopetus on tänä päivänä jotain ihan muuta kuin joskus 50 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää - mulla taas tyssäsi lukion psykan opinnot siihen, että sitä opetti uskonnonopettaja, joka oli niin stereotyyppi pyhän hengen lähettiläästä kun vaan olla ja voi. Puistattaa vieläkin!

      Mun piti ihan kattoo netistä kuka esikoisen koulussa uskontoa opettaa... Hmm, näin ajan tasalla mä oon. ET:n open toki tiesin.

      Meillä esikoinen ei mennyt riparille, edes lahjat eivät houkutelleet, eikä Prometheusleirikään kutsunut. Mun äiti ja hänen miehensä toimivat musta ihan esimerkillisesti: lupasivat kustantaa pojalle mopon, kun ei lähtenyt rahan perässä kulkemaan. Tosin nythän se ei sitä edes halua, mutta joka tapauksessa.

      Miten ihmeessä mä pääsin uskonnonopetuksesta mopoon? Mulla taitaa olla vähän tylsää täällä kotosalla viidettä päivää ;-)

      Poista
  2. Meillä on kuuliaisesti istuttu uskontotunneilla ja käyty kirkoissa. Myös riparilla kävivät kaikki, tosin koulumuotoisena. Leirille heistä ei saanut ketään. Toinen kaksosista yritti kieltäytyä, mutta koin sen jotenkin oudoksi ja puhuin hänet lahjojen toivossa myös rippikouluun. Ja olihan heillä vuosi sitten jo ensimmäinen kirkollinen tehtävä, kun kantoivat isomammansa arkkua. Tässä kohden tiedän, että jos ripari olisi ollut käymättä, olisi tullut suru puseroon. Se oli poikien kunniatehtävä.
    On muuten hämmästyttävän sitkeää vatsapöpöä liikkeelle, joten yritähän kestää siellä seinien sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huokaus, tää on tosi sitkeää, ainakin esikoisen kohdalla. Kuopuksella vaan kiertää. Koitin jo tavoittaa isäänsä ja sopia hausta, koska huomenna menen töihin joka tapauksessa. Siis ihmisten ilmoille, jeeee!!! (Jollen itse rupea oksentelemaan...)

      Mä taas yritin saada esikoista Prometheusleirille, mutta kun ei saanut kavereita mukaan, ei suostunut lähtemään. No, sinne ehtii myöhemminkin, jos tulee toisiin ajatuksiin.

      Kaunista talvipäivää sulle sinne!

      Poista
    2. Arkun kantaminen ei ole kirkollinen tehtävä, ei tarvitse kuulua kirkkoon saati tartte olla rippikoulua käynyt ts. ei ole ikärajaa, kunhan poika tai tyttö on riittävän vahva.
      Muutoin en olisi voinut olla niinä muutamina kertoina alkaen 14-vuotiaasta kirstua siirtämässä.

      Poista
    3. Mä en tiennyt tuota, kiitti! Ei ole kantotehtäviä kohdalle sattunut...

      Poista
  3. Täällä on käyty kiltisti koulun tunnit ja riparit. Kotona ei opetettu/opeteta (me/minä) minkäänlaista uskontoa, mutta kai nuo on vaan menneet valtavirran mukana. Molemmat, jotka siis riparin -leirin- ovat käyneet, ovat tykänneet hirmuisesti. Nuorimmainenkaan ei ole asiasta kielteistä esittänyt.
    Esikoinen oli 11-vuotias, kun ilmoitti yhtäkkiä, ettei syö lihaa. Isänsä on todellinen lihansyöjä ja muutenkin ihan sekaruokaa meillä syötiin. Asia oli miehelle kova paikka, mutta sain puhuttua ympäri, että annetaan pojan syödä niinkuin tahtoo. Kieltämättä ajattelin itsekin, että tuon ikäinen ipana pyörtää viimeistään viikon päästä puheensa. Vaan ei pyörtänyt. Nyt takana 10 vuotta... Ei koskaan selvinnyt, mistä tuo ajatus pojalle tuli. Mutta mä olen siitä ylpeä!! Ei voi väittää, etteikö toisinaan olisi ollat hankalaa tehdä kahta ruokaa perheelle, mutta...no, selvittiin ;)
    Sun kuopus on niin ihanan....venyvä!!!!
    Toivotaan, että tänään ei yrjöjä näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Yrjö saisi kyllä nyt siirtyä muihin maisemiin. Esikoisella olis huomenna tutustuminen johonkin kotitalousalan oppilaitokseen joka tietty kiinnostaa sitä ihan hirveästi, vaikka lukioon aikoo mennäkin. Pidetään peukkuja!

      Mäkin nostan sun kuopukselle hattua - tuollainen päättäväisyys on kunnioitettavaa. Ja sulle kans, kahden ruoan tekeminen ei ole herkkua. Siksi mä en liharuokia suostu tekemään - enkä toisaalta osaisikaan!

      Kuopus on paitsi venyvä, niin sen mahassa on tosiaan sekava, tai uusimpana sekalainen olo. Se kyllä kuvastaa musta aika hyvin sitä tunnettä, kun vatsassa väätää ;-)

      Poista
  4. Onpas sitkas tauti! Eikö poika ole jo ihan poikkikin? Parin päivän oksetautikin vie voimat, saati viiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on siitä outoa laatua, että vatsassa kiertää, mutta se oksentaa kerran tai maksimissaan pari kertaa päivässä, ruokakin sille maistuu, joten ei ole päässyt heikkoon kuntoon. Tylsää vaan tällainen!

      Poista
    2. No onneksi ei sitten ihan raadoksitekevä viirus. Ikävä tuollainenkin kyllä.

      Ja tuosta paidasta piti sanomani, että töihin vain se päälle! Ainakin herättää hilpeyttä huumorintajuisissa asiakkaissa.

      Poista
    3. Tänään on kuulemma jo parempi. Otettiin Precosa eilen käyttöön. Liekö se, vai vaan aika?

      Mulla joskus aikojen alussa oli toi töissä päällä mutta sitten rupesi pelottamaan, että mitäs jos joku ihan tosissaan koittaa lainata ;-)

      Poista
  5. Elämänkatsomustieto? Ai jaa, oisko semmonen ollut valittavissa? Ei täällä vaan mitään tietoa tommosesta...hyi hyi paikallinen oppilaitos.
    Niin vanhempi -jo pakolliset opintonsa päättänyt- kuin nyt nuorempi sen uskonnon kanssa "änkyröi". Vanhempi poika ei suostunut rippikoulua käymään. Ja nyt nuorempi -yläasteen ekaa käydessään- kyseenalaistaa uskonnonopetuksen.
    Mä olen aina ollut neutraali näiden asioiden suhteen; en neuvo puoleen tai toiseen. Ite päättävät. Toki kehoitan olemaan uteliaita, ottamaan selvää, jotta voi mielipiteitä perustaa.
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se menee niin, että elämänkatsomustietoa tarjotaan jos ei kuulu kirkkoon ja jos näitä löytyy olikohan se raja 3 vai 5. Luulen, että kaikki ev.lut-tapaukset menee/joutuu uskonnon tunneille. Ts heillä sitä valinnanvaraa ei ole. Kirkkoon kuulumaton saa toki mennä uskonnontunneille niin halutessaan. Hmm, ei ole muuten tasa-arvoista tämä!

      Mustakin tähän pätee se, että neuvoa ei voi (ei omaa jälkikasvuaan eikä ketään muutakaan) vaan jokainen valitkoon itse oman tiensä. Ei kuulu muille.

      Luulen, että tossa yläasteen kuluessa se kapina ja kyseenalaistus just tulee. Sulla on ajattelevia lapsia!

      Poista
  6. ET. Oli pienessä kyläkoulussa hankala järjestää, mutta järjestyi kun uskontoa opettanut sukupuolielin ei huolinut kirkkoon kuulumatonta tunneilleen, vaikka olisin halunnut. ET-opetusta sain privaopetuksena ja sain siinä paljon laajemman näkemyspohjan kuin mitä a-asteen vadelmapääopettajalta olisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuuluin ite kirkkoon 15-vuotiaaksi asti, kävin rippikoulut ja kaikki. Sitten konfirmaation jälkeen saapastelin kirkkoherran virastoon ja erosin kirkosta. Siihen aikaan joutui vielä papin puhutteluun syistä ja mulle sattui rippipappi. Se oli aika kauhuissaan. "Ei kukaan ole vielä ennen rippiristi kaulassa tullut eroamaan..." Oli luullut, että musta tulee hyvä uskovainen, kun kyselin ja kyseenalaistin kaiken. "Epäilys on uskon eteinen" sain kuulla. No, porstuaa pidemmälle mä en sitten päässytkäään.

      Lukiossa olin ET:ssä aj meidän opetus oli aivan mahtavaa. Yliopistolta kävi filosofian opettajai, nimekkäitäkin, meille tunteja pitämässä. Sittemmmin yksi teki oppikirjankin, kun ei silloin vielä ollut. Oltiin vissiin vähän niin kuin koekappaleita ja innoittajia sille. Hyvät muistot niistä ajoista jäi, opin toooosi paljon.

      Poista
    2. Lasten kastamisen kanssa meillä oli problematiikkaa. Mulle olisi ollut nk. aivan sama, oikeastaan olisin enempi tahtonut et epanat kastetaan, oltiin jo sopimassa aikatauluista kastepapin kanssa viime v(olisi kumpikin samaan aikaan), mutta ko. tyyppi osoittautui merkilliseksi sen suhteen kun mä en seurakuntaan kuulu että se arseilu sai vaimon perumaan koko touhun sen ihmisen osalta. Olisi voinut toki jonkun toisen papin valita, mutta päädyimme jättää koko kastamisen välistä. Saa tyttäret valita haluaako liittyä joskus vai nou. Eräässä jpalveluksessa keväällä pimut siunattiin pyynnöstämme ja se oli mun mielestä jälkeen ajateltuna paljon mukavampi juttu mitä kaste. Tulipa pitkästi ja sekava.

      Poista
    3. Aikuiskaste on tässä asiassa mun makuun: onpahan sitten oma valinta. Poikia siis ei ole kastettu kumpaistakaan.

      Kirkossa on käyty niin vähän, että häpesin silmät päästäni kun kerran sinne kuopuksen kanssa menin. Oli ehkä kahden ja kajautti saarnaa kuunneltuaan juuri sopivassa hiljaisessa välissä ilmoille kysymyksen "Kuka on Jeesus?"
      - Öö, puhutaan siitä myöhemmin, kotona...

      Kyl se nyt tietää ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana