Sivut


perjantai 30. marraskuuta 2012

Näetkö punaista?

"Näetkö punaista töissä? Älä ainakaan itse pukeudu siihen", julistaa ihan uskottavassa lehdessä ollut artikkeli. Punainen voi olla liian vihamielinen väri töihin?!? Apua, minä kun ajattelin laittaa tänään punaiset vaatteet. Eikös punainen kuitenkin ole sesonkiväri juuri nyt? Olisihan se toisaalta aika ikävää, jos kovasti ärsyttäisin tai kiihdyttäisin kollegoitani - ja ihan vielä perjantaina. Kaiken maailman stereotypioita, kuittaa hän, ja nykii punaiset sukkikset jalkaan (vaikka punaisetkin sukkahousut on saatanasta.). Vielä Pöllöt korviin ja menoksi. Tonttulakkia en tähän hätään löytänyt.

Eilinen ei ollut yhtään sen parempi päivä pukeutumisen suhteen. Minulla oli - hui kauhistus - keltainen hame ja vähän harmaatakin. Mikä moka! Ehkä minä sitten näytin passiiviselta ja heikolta ja hameeni saattoi olla hiukan liian energinen? Tosin tätä varmasti kompensoi, että minä itse ainakaan en juuri nyt ole liian energinen, pikemminkin päin vastoin. Mutta koitan pitää ne utsjokiset mielessä enkä valita...  Liian energisen hameen kanssa saa kyllä olla varuillaan, ettei itse tipu vauhdista. Se se vasta noloa olisi.




Tai sitten ei. Pirteät värit ja hassut yksityiskohdat ovat osa minua. Näillä mennään. Alkuperäinen juttukin tosin toteaa, että sinusta saatetaan pitää keltaisesta hameestasi puvustasi  huolimatta. Voi mikä helpotus! Se oli vaan Taloussanomilta jäänyt kertomatta.

***

Eilen aamulla avasin varovasti sälekaihtimia kurkatakseni, kuinka kylmää on. Pyysin sitten kuopustakin katsomaan, kun terassillamme olikin lunta. Kuopus oli aamupala-pöydässä selailemassa kirjaa, ja kun ottaa huomioon tämänhetkisen olo/mielentilani, hänen monologinsa vaikutti aika ...hmmm... hupaisalta.

- Mun täytyy vaan löytää kirjanmerkki. Katsotaanpa. Se voisi olla vaikka muna.

(Pöydältä löytyi rytmimunia, jotka mallasivat Angry Birdsien hartaasti vaalimia munia. Se pääsi avoimen sivun päälle.)

- Lunta, jeeeee! (Palaa pöytään ja toteaa kirjan olevan edelleen auki toivotulta kohdalta.)
- Muna teki tehtävänsä!

torstai 29. marraskuuta 2012

Normisettiä

Not.

Eilen harrastin perheen ja työn yhteensovittamista. Ihan hyvällä mielellä ja menestyksellä. Minulla oli illalla kokous, johon oikein todella toivottiin minun voivan osallistua. Alkamisajankohta vaan oli hankala. Ja kesto. Kokous alkoi kuudelta paikassa, joka on vähän kauempana keskustasta. Jos olisin vienyt kuopuksen kaverille niin kuin yleensä näissä tapuksissa teen, olisi minun pitänyt startata takaisinpäin jo varttia vaille seitsemän, jotta olisimme ehtineet iltapalat sun muut ihmisten ajoissa. Ja että myös kaveriperhe olisi päässyt iltapuuhiin normaaliin aikaan.

Pomoni ehdotti, että ottaisin kuopuksen mukaan. Huolehdimme, että paikassa oli dvd-soitin, soin pojalle ylimääräisen ruutuvuoron ja iltapalakin oli - meille molemmille - tarjolla kokouksen yhteydessä. Niinpä pystyin kokoustamaan aina kahdeksaan asti. Sitten päästiinkin suoraan pehkuihin, kun tultiin kotiin. Esikoisenkin lahjoin pysymään (yksin) kotona ylimääräisellä pelivuorolla. Tuliaisiksi toin iltapalalta ylijäänyttä kokista. Meneehän tämä näinkin, yksinhuoltajuus. Luoviessa.





Taisin puhua lauantaikoulupäivän yhteydessä harmaiden aivosolujen aktivoinnista. No, nyt olen saanut oikein urakalla niitä harjaannuttaa töissäkin. Meille on tulossa suuri muutos atk-järjestelmäämme ja sen tiimoilta joudun nyt mietiskelemään yhtä sun toista. Ihan on kivaa hommaa, mutta välillä vanhat harmaat savuavat ja poksuvat. Unissanikin olen konversiota valmistellut. Viikonloppu taitaa tällä kertaa tulla todella tarpeeseen. Samoin iltavuoroa edeltävä rauhallinen aamu tänään. Luulenpa, että käyn paikallisella huoltoasemalla lounaallakin. Niitä poliiseja ja palomiehiä - nääs - katsomassa. Mutta ihan ensin pitää kyörätä nuo ruojat matkoihinsa. Päiväkotiin ja kouluun.

***

Paitsi että on niistä iloakin. Nimittäin se mielikuvituksen lento, varsinkin kuopuksella:

"Kukkuu, mitäs täällä tapahtuu?"
"Hui, tuolla taitaa lentää yksi dinosaurus. Menenkin takaisin piiloon omaan pesääni."

Tämä olisi ihan normisettiä, mutta kun se tapahtui viikolla saunassa ja äänessä oli vast ikään esinahan alta löytynyt ja kovaa kiinnostusta herättänyt terska.

I rest my case!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Uskon ja autoilun ihanuudesta

Kerroin vasta, että esikoinen miettii, mennäkö Protuleirille. Päätöstä sen suhteen ei ole tehty, mutta kuopus juuri päätti, että hän ei aio enää osallistua eskarissa pyhäkouluun. Minä ja kuopuksen isä olimme kyllä jo valmiiksi vähän samoilla linjoilla, mutta ajattelin, että poika on jo niin iso, että voi itse tehdä päätöksen. Kuopus siis kävi kerran kokeilemassa ja totesi, että hänelle riitti sitä lajia. "Kun mä en edes usko niihin tyyppeihin." Kysyin tietysti miksi: "No kun mä en oo koskaan tavannut niitä." Poikani on agnostikko! Sen kanssa sitten totesimme, että voimme toki pikimmiten tarkistaa käsityksemme jos asian tila muuttuu.

Seurakunnan aamunavauksiin kuopus edelleenkin osallistuu. Ne menevät minusta ihan ilman muuta uskontokasvatuksen piikkiin - ja uskontokasvatus on mielestäni hyvä asia. Toinen juttu onkin sitten, onko pyhäkoulu päivähoidon yhteydessä ylipäätään korrektia. Tai onko ruokarukous taikka rukoileminen pyhäkoulussa uskonnon harjoittamista. Tähän on olemassa aluehallintoviraston kannanottoja mutta ei mitään yksiselitteistä totuutta. Minä olen sitä mieltä, että jokaisen vakaumusta tulee kunnioittaa. Uskonnottomienkin!




No, tämä on vaan elämää. Enemmän minua ravisteli rakkaan pösöni hyytyminen eilen aamulla. Ajelimme ihan normaalisti kotoa päiväkodille ja sieltä hurautin vielä kauppaan maidonhakuun. Kun starttasin kaupan pihasta, kottero piti outoa ääntä ja kummasti se kyllä käyttäytyikin. Vilkut eivät toimineet eivätkä pyyhkijät inahtaneet, valot sentään pelittivät. Ajattelin, että olisi varminta kurvata suoraan luottohuoltooni ja niin teinkin. Akkuvalokin jo siinä vaiheessa paloi.


Että ajelin sitten - kai - startti päällä koko matkan. Nyt pelaa taas kuin unelma.
Saa nähdä kuinka kauan.

***

Kotimatkalla takapenkillä oli kolme eskari-ikäistä. Siellä mietittiin planeettojen nimiä: mersurius vielä meni mutta peenuksen kohdalla purskahdin nauruun - sisäisesti.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kaksi pimeää vastakkain

...ja hämärä välissä. Ei, nyt ei ole kyse meidän perheen kokoontumisesta vaan sanonnasta, joka kuvaa napapiirin tuntumassa alkanutta kaamosta. Ei muuten käy kateeksi parin kuukauden pimeyttä, kun paikallisessa harmaudessakin on kestämistä. Koitan täst edes muistaa lappilaisia, jos oikein tekee mieli nurista! Paitsi että nuo niiden talviajan aktiviteetit alkaisivat taas maistua minullekin.






Turisti kysyi lappilaiselta:

– “Mitä te teette täällä kesällä kun aina paistaa aurinko?”
– “Met naimma ja kalastamma”, lappilainen vastasi.
– “No, entäs sitten talvella?”, turisti kysyi nolona.
– “Talvella met emmä kalasta…”



Olen ihmetellyt, miten ei eron jälkeen ole ollut ikävä ihoa, läheisyyttä taikka seksiäkään. Ajattelin, että kaikki ottaa oman aikansa. Ja niin se taitaa olla. Nyt, kun erosta alkaa olla kutakuinkin kokonainen vuosi, tuntuu, että heräilen pikku hiljaa henkiin. Noin niin kuin fyysisestikin. Olen ruvennut näkemään eroottisia unia. Huomaanpa välillä jopa jossakussa miehenpuolikkaassa jonkun seksikkään yksityiskohdan - tässä valve-elämässäkin. Jii-haa!


Juliste ihanan Susannan


Saisi se puhelin jo soida. Tai se yksi ainoa varteenotettava miekkonen voisi vierailla vähän useammin työmaallani. Tai ihan mitä vaan - kiitos! Onhan tätä jo ollut. Selibaattia. Jotta kaamoskarkeloita odotellessa!

Montaakohan sammakkoa tässä joutuu suutelemaan?

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ystävistä ja yhteydenpidosta

On kyllä ihan tajuttoman tärkeää, että on ystäviä. Ja monenlaisia ystäviä! Minä vietin lauantai-illan hyvässä seurassa ja maailma tuntuu taas paremmalta paikalta, kun on oikein kunnolla saanut paitsi päivittää kuulumisia myös puhua yleisiä juttuja ja parantaa maailmaa. Kuusi tuntia vierähti siivillä ja painuin onnellisena pehkuihin. Ruokajuomista huolimatta heräsin vapaaseen aamuun levänneenä ja hyvinvoivana. Nautin rauhallisen aamiaisen nettilehtien ja blogimaailman uumenissa ja kipaisin sitten naapuriin ystävän luo toiselle kupilliselle.

Kolmannen ystävän kanssa kävimme vielä perinteisillä Essokahveilla (tässä vaiheessa minä kyllä jo vaihdoin veteen) ennen kun oli määrä hakea kaverisynttäreille isänsä kyydillä mennyt kuopus kotiin. Synttärisankarin äiti tarjosi kakkua ja kahvia ja vaihdoimme sielläkin päällimmäiset kuulumiset. Kotiinpäästyämme puhelin vielä esikoisen ystävän äidin kanssa näitä alkoholikokeiluasioita ja sääntöjä selviksi. Näistä puhuimme muutaman vanhemman kanssa jo lauantain koulupäivän aikana. Hyvä, että me vanhemmat voimme yhdessä miettiä rajanvetoa ja yhteisiä pelisääntöjä. Saavatpa teinitkin sen viestin, että olemme yhteydessä ja välitämme - kaikki.


Ystävät ovat kultaakin kalliimpia!


Taas kerran voin todeta, että olen kyllä niin onnellinen tästä yhteisöstä pienellä paikkakunnallamme ja vielä enemmän ihanista ystävistäni. Minulla on käynyt tuuri!

***


Kuopus: "Yskiminen on kivaa kun voi keskeyttää itsensä."
Minä: ???
Kuopus: "Niin, kun sä olet sanonut että ei saa keskeyttää muiden puhetta mutta yskimällä voi keskeyttää itsensä kun on sanomassa jotain."

Jepjep!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Koulussa ja kotona

Täytyy sanoa, että lauantain koulupäivä oli ennakkorutinoista huolimatta vallan mainio! Kiersimme erilaisissa pajoissa joita opettajat vetivät ja jotka olimme etukäteen laajasta tarjonnasta valinneet. Minä kävin ensin tutustumassa T. Örskän ja N. Eron johdolla ympäristö- ja ilmastoasioihin. Sitten kuuntelimme mitä "Pakkaus puhuu, välipala juttelee" kotitalousluokassa, eli tutkailimme pakkausmerkintojä ja pääsimmepä kiisselin keittoonkin. Harmi taas, että muistin kameran olemassaolon vasta kun sopat oli syöty.




Esikoisen kanssa olimme yhdessä Matematiikkapajassa ja on se kyllä ihmemies. Mutta olimme me ihan hyvä tiimikin ja jopa minun harmaat aivosoluni ja älynystyräni heräsivät jotakuinkin henkiin. Oli kiva vähän pinnistellä ja päätellä pitkästä aikaa. Viimeisenä piipahdin Käsityökahvila Strömsössä, mutta se ei nimensä mukaisesti mennyt ihan putkeen. Piti lähteä haukkaamaan happea hetkeksi, koska koko päivä koulussa alkoi olla keuhkoilleni vähän liikaa.

Minusta on silti hyvin tärkeää osallistua ja olla mukana, ja tuntuipa tuo olevan esikoisestakin ihan mukavaa. Aamulla evästin, että en aio loukkaantua vaikkei ihan koko aikaa olisikaan "mun kaa". Yllätti sitten positiivisesti ja tuli alkuinfossa oikein viereeni istumaan. Koulupäivän jälkeen esikoinen suuntasi mummille yökylään ja minä yksin kotiin saunomaan ja lepäilemään. Ah sitä autuutta!




Illalla kävi vähän harvinaisempi ystävä iltaa istumassa hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Tein taas sitä verisuonet tukkivaa pastaa ja kylläpä se jälleen maistui. Kun tiesin, että vatsat huutavat pinkeinä jo eturuoan jälkeen, olin varannut jälkiruoaksi vain paikallista suolalla maustettua tummaa suklaata. Se on muuten ihan mahtavan muikea makuelämys. Olen jäänyt totaalisesti koukkuun ja suosittelen maistamaan, jos joskus jossain (mihin tahansa) suolasuklaaseen törmäätte.

Tälle päivälle on luvassa leppoisaa loikoilua. Ajattelin minä yhdessä näytössä ihan huvin päiten käydä vaikka tiedänkin sen turhaksi reissuksi. Olen nimittäin samasta talosta jo haistellut toisen asunnon. 80-luvulla rakennettu rinnerivitalo - ei hyvä. Loppupäivän voinkin sitten levätä laakereillani.

Levätkää tekin!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Huh mikä viikko

Tämä on ollut sellainen viikko, että todella odotin torstaita ja kuopuksen pitkää viikonloppua isällään. Kun asiat rupeavat ärsyttämään, tekee mieli heittäytyä peiton alle eikä huolehtia esikouluikäisen viihdyttämisestä tai ruokahuollosta. Teinille voi sanoa että tee voileipägrillillä toasteja. Niin, ja kun rupeaa ahdistamaan, asiat tuntuvat kasautuvan. Todella.

Minua kiukutti, kun en löytänyt antihistamiini-reseptiäni mistään. Oma moka. Vielä enemmän kiukutti, kun sain lääkärille puhelinajan reseptin uusimista varten, eikä hän soittanut. Minua ärsytti, kun siihen minun oranssiin ihan hyvään vaikkakin vanhaan puhelimeeni ilmestyi näyttöä kovasti haittaavia kuolleita pikseleitä. Vaihtoonhan se meni. Megantin poika koitti kovasti saada minua ostamaan jotain muuta kun valitsemaani halvinta mahdollista ja vanhanmallista puhelinta. En suostunut. Sitten kun lääkäri vihdoin soitti, meinasi jäädä vastaamatta, kun en tunnistanut soittoääntä omakseni. Enkä edes jaksa aloittaa esikoisen puhelimen palautus/huoltohässäkästä, puuh.



Minua vitutti, kun kysyin lastenvalvojalta kuinka elatustuen indeksikorotuksen kanssa toimitaan. Häneltä tuli sähköposti ettei vielä ole tietoa koko indeksikorotuksesta. Laitoin takaisin linkin Kelan tiedotteeseen, jossa kerrotaan asiasta ja kirosin itsekseni. Eiköhän tuo olisi hänen hommaansa tietää eikä minun. Sitten kiukutti vielä päiväkodin pukemisasiat - taas kerran - mutta siitäkään en nyt jaksa sen enempää. Enkä siitä, että kunnassamme ollaan taas kerran ilmeisesti tekemässä ihan päättömiä ratkaisuja säästöjen nimissä. Liittyvät kiinteistöjen hoitoon - tai hoitamattomuuteen. Tietäähän sen, kuinka siinä käy. Kokemusta on.

Kaiken päälle on jomottanut jäseniä koko viikon. On ollut märkä, pimeä ja kurja keli. Jouduin ottamaan vielä uuden astmalääkkeen käyttöön, kun tämä kostea syksy ei meinaa ollenkaan taittua talveksi ja pakkaseksi. Lisäksi minulla oli pitkä ja intensiivinen kokous paikassa, jossa olen aiemminkin saanut oireita. Nyt kokoushuone oli vaihdettu ja täytyy sanoa, että yli kolme tuntia vielä entistäkin pahemmassa paikassa vei viimeisetkin mehut. Sauna onneksi auttoi, ja toki pääsin kaupunkireissulla myös ulos syömään. Se piristää aina. Lisäksi esikoinen on ollut puolikuntoinen. Tällä kertaa en ole varma onko kyse homeoireista vai tavallisesta flunssasta vai vähän molemmista.

***

Mukavaa viikonloppua kuitenkin. Paitsi, että meillä on tänään koulupäivä, esikoisella ja minulla. Grrr. Illalla otan punaviiniä! Ihan varmasti otan!


perjantai 23. marraskuuta 2012

Kuusi kesäistä kuvaa

Nyt kuulkaas on jutut vähän jäissä, joten nappasin Magdaleenalta kesäkuvahaasteen. Eikös sitä sanota, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Sitä paitsi kesäkuvat voisivat vähän piristää tämän harmauden keskellä. Katsotaanpa.




Aika upean sininen taivas tässä kuvassa. Ja harakkakin siellä piileskelee...




Ei kyllä järvikään jää sinisyydessään toiseksi. Kuva on paikkakuntamme mainiolta vuokrattavalta rantasaunalta.




Voi katsokaapa tuota valoa ja noita värejä. Nyt kun kurkistaa tuosta samaisesta ikkunasta, näkyy pelkkää harmaata...




Tämä on kyllä ehdoton lempipaikkani kesällä: oma terassi!





Myös ystävän mökillä ja varsinkin saunan terassilla oli ihanaa.




Ja hyvä ruoka nyt vaan kuuluu kesään. Nam!



***

Piristäähän se kuopuskin minua päivittäin. Tekisisi mieleni jakaa yksi alapääaiheinen anekdootti, joka sai minut vääntelehtimään naurusta tässä viikolla, mutta en taida iletä. Voin valottaa sen verran, että siinä esiintyivät Angry Birdsien silmät ja pojan sukupuolielin. Tietysti.

torstai 22. marraskuuta 2012

Kehon muisti

Minä olen koittanut vähän googlailla aiheesta ruumiin muisti tai kehon muisti. Harmi, että tulokset ovat suurimmaksi osaksi sellaista hörhöilyä, että jopa minulla menee yli. Tämä on nimittäin varsin kiinnostava aihe. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että minun kroppani/pääni/alitajuntani muistaa asioita, joita tapahtui vuosi sitten tähän aikaan. Vaikka en päivätajunnan tasolla koe käsitteleväni eroamme juuri nyt, jotain kuitenkin tapahtuu. Näen useammin unia aiheesta, kiristelen hampaitani, hartiat ovat ihan hirvittävän jäykät vaikka tekisin mitä.


Vanha roskiin


Tasan vuosi sitten olimme jo aika lailla varmoja eropäätöksestä mutta asuimme vielä yhdessä. Tunnelma kodissamme ei ollut ihan leppoisimmasta päästä. Ehkä pojillekin kerrottiin näihin aikoihin. Parisuhdeterapia oli todettu riittämättömäksi. Perheneuvolassa kävimme myös ja kaikenlaisia tunteita käytiin läpi. Jotenkin minusta tuntuu, että tämä kaikki kummittelee taustalla. Odotan innolla joulukuun alkua, kun kuopuksen isän virallisesta muuttopäivästä tulee vuosi. Alkaisiko sitten helpottaa?


ja uutta tilalle?


Olen kokenut tämän joskus aikaisemminkin, kun tärkeä parisuhde on päättynyt. Tasan vuosi sen jälkeen ihmettelin, miksi voin niin huonosti ilman mitään syytä. Ehkä kroppa muisti, että juuri samaan (vuoden)aikaan viimeksi voin huonosti. Tiedä häntä. Olisi kiva tietää mitä kroppa/pää/alitajunta viestittää. Vai tarvitseeko kaikkea ymmärtää tai osata selittääkään? Ehkä pitää vaan heittäytyä ja antaa elämän viedä. Ja katsoa mitä tämä prosessi tuo tullessaan, jos mitään.


***

"Äiti, onko myrkyllisiä hevosia olemassa?"

Hmmm, ei minun tietääkseni. Kuopus on  mieltynyt korttipeliin nimeltä Myrkyllisiä eläimiä. Vähemmän siinä kuitenkin noita nisäkkäitä näkyy...

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Viina on viisasten juoma

...mutta näkyypä se tyhmillekin maistuvan.

En nyt tarkoita ketään erityisesti, tuo vaan on niin sattuvasti sanottu!

Eilisten satunnaisten faktojen innoittamana taidan kirjoittaa vähän enemmän äitiydestä. Kuten eilen totesin, meillä on tiivis yhteys poikien kanssa ja etenkin teinin kanssa tämä on hyvin tärkeää juuri nyt. Kahdeksasluokkalaiset kaverit ovat innostuneet alkoholikokeiluista, kuten ikään tuntuu kuuluvan. Olemme jutelleet aiheesta jonkin verran aikaisemminkin ja nyt esikoinen viikonloppuna kertoi, että hänenkin kaverinsa ovat liittyneet joukkoon. Esikoinen itse ilmeisesti vielä ei.




Kyllä saa muuten sanojaan tarkasti laittaa, ettei kuulosta ikälopulta käävältä, mutta silti säilyttäisi auktoriteettinsa. Olen koittanut antaa sellaista viestiä, että ymmärrän hyvin kiinnostuksen kokeiluihin, mutta en niitä kuitenkaan hyväksy. Ja tietysti olen ilmaissut, että jos kuitenkin vahinko sattuu, on kotiin aina tervetullut. Mutta sanktioita on odotettavissa, koska Suomessa nyt vaan on 18 vuoden ikäraja alkoholinjuontiin. Olemme myös puhuneet mietojen ja väkevien alkoholijuomien eroista. Olen rehellisesti kertonut, että minäkään, vaikka olen aikuinen, en osaa kontrolloida terävien juomista, kun olen tottunut miedompiin. Niinpä pysyttelen niiden parissa.




Kerroin myös, että minä tunsin itseni hyvin erilaiseksi teini-iässä, kun en ollut silloin kiinnostunut juomisesta lainkaan. Kaverien elämä taas jossain vaiheessa tuntui pyörivän vaan sen ympärillä, mitä perjantaina juodaan. Tai alkuviikosta sen, mitä juotiin ja missä kunnossa oltiin. Minä maistoin ensimmäistä kertaa alkoholia vasta täysi-ikäisenä. (No, olen kyllä sittemmin ottanut vahinkoa takaisin...) Puhuimme ryhmä-paineesta ja tuosta erilaisuudentunteesta, yksinäisyydestäkin. Totesin, että sitten kannattaa aktiivisesti etsiä omanlaisia ystäviä. Aika isoja aiheita. Mutta ihanaa, että pystymme puhumaan. Jotenkin minusta tuntuu, että palaamme tähän aiheeseen vielä. Hyvässä tai pahassa.


Huhhuh, ei tämä äitiys aina ihan helppo laji ole, vaikka eilen niin julistinkin.


tiistai 20. marraskuuta 2012

Substanssia?

Sain Magdaleenalta Päin Mäntylää -blogista tunnustuksen kauniiden sanojen kera. Kiitos, aivan liikutuin! Minä lupaan kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni ja voisin jakaa tunnustusta eteenpäin kaikille lukemilleni blogeille. Jollei substanssia olisi, en minä jaksaisi niitä lukea. En nyt kuitenkaan saa aikaiseksi tätä kierrättää yksilöidysti, mutta napatkoon tästä ken mielii. Olette kaikki ihania!





1. Minulla on ristiriitaiset tunteet äitiyden suhteen.

Kärsin vauvakuumeesta yli kymmenen vuotta ennen kun tein esikoisen yksin ja toisaalta meinasin tulla hulluksi hänen kanssaan kotona ollessani. Kävimme todella tiukat neuvottelut kuopuksen isän kanssa ennen kun suostuin tekemään toisen lapsen. Olinhan hoitanut jo yhden lapsen kouluikäiseksi, yksin. Hoito olisi jaettava - oikeasti - fifty-fifty. Ja siinä onneksi onnistuimmekin. Minä menin puolipäivätöihin jo ennen kun kuopus oli puolivuotias. Hoidimme häntä vuorotellen kaksi vuotta töidemme ohella ennen kun laitoimme päiväkotiin.

Nautin työnteosta - silloin ja nautin siitä nyt - ja joskus poden siitä huonoa omaatuntoa. Miksi sitten halusin lapsia kun kuitenkin hoidatan ne muilla? En muutenkaan ole mikään omistautuva äiti. Mutta ehkä minun äitiyteni on sellaista läsnäolevaa ja elämänmakuista. Toisaalta minä olen tiukka äiti, mutta joissakin asioissa hyvin salliva. Se tuntuu toimivan. Meillä on kuitenkin tiivis yhteys poikien kanssa. Ja mikä parasta, minusta äitinä olo on helppoa, jos ei aina niin mukavaa olisikaan.


"Tää on taidetta."


2. Minulla on ristiriitaisia tunteita myös parisuhdetta kohtaan. Miksi siinä niin helposti vajotaan perinteisiin malleihin, että mies tekee sitä ja nainen tätä? Minusta tuntuu, ettei työtaakkani täällä kotona ole juurikaan lisääntynyt yksinhuoltajuuden myötä. Kuinka siinä niin kävi, vaikka olen mielestäni emansipoitunut nainen?

Lisää ristiriitoja: luulen, että haluan seuraavaksi kahden aikuisen ihmisen parisuhteen, jossa asutaan erillään ja tapaillaan, tehdään asioita yhdessä. Toisaalta kaipaan ja arvostan symbioottista suhdetta jota minulla ei koskaan ole ollut. Voikohan näitä koskaan yhdistää?

3. Työelämää kohtaan minulla ei ole ristiriitaisia tunteita. Minä rakastan työtäni ja uskallan väittää, että olen löytänyt loppusijoituspaikkani.

4. Kävin autokoulun vasta kaksi vuotta sitten ja  olen onneton kuski. Ajelen vanhoja tuttuja reittejä ja pelkään lähteä uusiin paikkoihin. Saatanhan paniikissa unohtaa kumpi on vasen ja kumpi oikea eikä se helpota tilannetta yhtään. Suoraa tietä ajan mielelläni ja liikenneympyröitä rakastan.

5. En voisi elää ilman juustoa.



6. Laitan kahviini niin paljon maitoa, että jollei maito ole lämmitettyä, joudun pistämään koko kupin mikroon. Töissä teen näin, etten joisi kylmää kahvia. Kotona ei mikroa ole.

7. Inhoan suihkussa käymistä ilman saunaa. Olen vilukissa!

8. Olin ennen piintynyt tupakoitsija. Aski päivässä meni kepeästi eikä lopettaminen ollut ollenkaan helppoa. Kun aloin odottaa esikoista, jätin polttamisen, mutta aloitin heti imetyksen lopetettuani uudelleen. Ja poltin siihen saakka kun kuopus ilmoitti tulostaan. Nyt olen pysytellyt kuivilla seitsemän vuotta eikä minun kannata ottaa yksiäkään sauhuja. Saattaisin jäädä uudelleen koukkuun.

Näiden satunnaisten faktojen keksiminen ei muuten ollut ollenkaan niin helppoa kun ensin ajattelin. Mutta mukavaa kyllä!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Veltto viikonloppu

Esikoinen kävi perjantaina kavereidensa kanssa pizzalla taannoisten synttäriensä kunniaksi, mutta muuten onnistuimme tavoitteessamme. Olla öllöttelimme vaan kotosalla koko viikonlopun. Kuopukselle tuli kaveri lauantaina leikkimään pariksi tunniksi, kuten sovittu oli, ja minulle iltaseuraa. Siis ystävä istahtamassa iltaa kanssani, oikein mukavaa kylläkin, mutta ei mitään sen jännittävämpää. Hän toi tullessaan paitsi pullon viiniä, myös pussukoita kaupungin ekokaupasta - auringonkukansiemeniä, joita paahdan ja vihreitä linssejä, joita idätän. Olen kyllä onnekas, kun ystäväni ovat näin avuliaita. Aina ei tarvitse itse lähteä! Niin, minähän en tosiaankaan lähtenyt yhtään mihinkään koko viikonloppuna.




Kuvassa näkyvät tuotteet ovat uusimpia löytöjäni marketista. Luomuna, siis. Lauantaina en jaksanut edes laittaa ruokaa, vaan söimme keitettyjä perunoita voin ja lisukkeiden (mm. leipäjuusto, kananmuna ja hapankaali) ja kermaviiliin dipattavien kasvisten kera. Marjarahkaa sitten jälkiruoaksi. Tuo hapankaali on kyllä jo vanha tuttu, mutta piti kuvata se, koska mietin, kuinka moni teini-ikäinen vetää himona hapankaalia? No meillä kyllä. Taitaa olla äitillä sormensa pelissä...

Kun esikoinen oli pieni, sain ystävältäni Tuija Ruuskan Aurinkomaa, lapsiperheen kasviskeittokirjan. Uskalsin sen turvin jättää lapseltakin lihan pois, itse olin ollut kasvissyöjä jo kymmenkunta vuotta siinä vaiheessa. Tuossa kirjassa kehotettiin B12-vitamiinin turvaamiseksi opettamaan lapsi pienestä pitäen nauttimaan hapan-vihannesten mausta. Näin tein, ja esikoisen kohdalla se onnistui. Kerran ostin hapankaalia kauppahallista irtona niin, että poika luuli heti saavansa sitä syödäkseen. Alkoi lohduton itku, kun pakkasinkin ostokset kassiin. Toki annoin sitten maistaa, kun tajusin pettymyksen syyn. Esikoinen natusti rattaissaan hapankaalia niin että neste vaan valui suupielistä. Myyjä totesi, ettei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.




Velton viikonlopun kruunasi saamani tunnustus, johon palaan huomenna. Sydämellinen kiitos Magdaleena!

***

Kuopus huomasi kuvassa olevan helmitaulun seinällämme ja halusi leikkiä sillä. Kun selitin mihin sitä on oikeasti käytetty, hän totesi:

"Ennen vanhaan on ollu tosi oudot käytökset."

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Astioita ja allergiaa

On pakko siivota tänään, vaikka luinkin viikolla iloisia uutisia meille ei niin täydellisille kodinhengettärille. Huonepöly voi estää lapsen allergiaa. Jeeessshhh! Olen aina ollut sillä kannalla, että vastustuskykyähän se vaan yleensä tuo, jos jotain ylimääräistä suuhun livahtaa. Minulla kulki raja vasta siinä kohtaa, kun esikoinen koitti pienenä juoda kuralätäköstä. Muuten tuon tutkimuksen raportointi on vähän kummallista. Uutisen perusteella on mahdollista sekoittaa kosteusvauriomikrobit tavallisiin vaarattomampiin mikrobeihin. Joka tapauksessa jutussa kerrotaan aika itsestäänselvä asia: "Kodin kosteusvaurio osoittautui haitaksi lapsen terveydelle." Oh really?!?




Löyhä aasinsilta siivoamisesta keittiön kaappeihin: jouduin pistämään melkein koko astiakaapin sisällön uudiksi eron jälkeen. Vähän oli pakko pihistellä määrissä, kun oli silloin paljon muutakin tarpeellista hankittavaa. (Kerrottakoon, että kuopuksen isä puolestaan joutui hankkimaan liki kaikki kalusteet, koska ne taas pääosin jäivät tänne minulle. Ei hullumpi diili, siis, ja minä nyt ...hmmm... tykkään ostaa astioita.) Nyt, kun olemme vuoden päivät olleet kolmisin, tulin siihen tulokseen, että käyttöastioita voisi olla vähän enemmän. Inhoan sitä, että vaikka omistan astianpesukoneen, joudun välillä tiskihommiin, kun astiat eivät riitä. Niinpä shoppailemaan. Sain kyllä mielestäni nuo lautaset, kulhot ja kannut ihan edullisesti, kun tarjoushinta oli yhteenlaskettuna 25€.




Vähän bonuksena hairahduin ostamaan uuden hedelmäkulhon. Se on koottu ajopuista, uskokaa tai älkää.

Suloista sunnuntaita!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Ei pöllömpää

Otan täten vaatimattomaksi tavoitteekseeni, etten pistä nokkaani ulos koko viikon-loppuna. Olen valmistautunut koitokseen varsin hyvin. Hommasin torstaisella markettireissullani sekä ruokaa että juomaa yllin kyllin. (Se Beaujolais Nouveau oli pahaa. Loppu pääsee Calimochoksi.) Eilen vielä poikkesin kotikonnuilla kaupassa, kun olin tyystin unohtanut poikien lauantaisaunaherkut. Ja oman olueni. Kuopukselle ainakin tulee kaveri leikkimään, niin aika ei tule ihan hirveän pitkäksi. Sitten on luvassa ne pakolliset ja leppoisat sekä ei-niin-leppoisat sauna, Avara luonto ja siivoaminen. Piparkakkutaikinaakin on vielä jäljellä. Luulen, että näillä eväillä onnistumme.

Vaikka eilen ja toissapäivänä vähän aurinko pilkottikin, tämä yleinen harmaus nyt ihan tosissaan koittaa vetää mieltäkin mustaksi. En ole mikään pakkasten ylin ystävä, mutta sellainen muutama aste ja vähän lunta tekisi nyt terää. Vaan eipä taida ihan heti olla luvassa. 10 vuorokauden ennuste paikkakunnallemme lupaa paria lämpöastetta, pilvistä ja sateista, eli jos taivaalta jotain tulee, se on joko vettä tai räntää. Äkkiä muistan miksi inhoan marraskuuta. Hrrrr. Grrr. Mrrr.


Kuva ja pöllöt Tiana X:n taitava Tinkki


Silläkin uhalla, että huomisen postauksen jälkeen luulette minun jatkuvasti roikkuvan nettikaupoissa hillittömästi tuhlaillen, esittelen mitkä söpöliinit tilasin itselleni piristykseksi tässä vähän aikaa sitten. Uumoilin, ettei oikein voi olla kauhean huonolla tuulella, kun roikkuu kaksi höpsöä pöllöä korvista. Eivätkä vastaantulijatkaan ehkä voi! Ihan siksi vaan... Ja olin kyllä oikeassa. No okei, on tuolla korukaupassa tullut muutenkin vierailtua jokusen kerran. Tässä fiilistelykuva viime kesältä. Nilkkakoru on myös Tinkin käsialaa.




***

Joku saattaa muistaa kuopuksen kalsarit, joille tippui kuolaa. No, viikolla täällä taudinpesässä imeskeltiin kurkkupastilleja:

"Äiti mun oli pakko pitää kieltä suusta ulkona kun tää pastilli oli niin tulinen. Ja mun kielestä tippu kuolaa kirjan päälle. Haittaakse?"

perjantai 16. marraskuuta 2012

Puulattian kunnossapito

Minulla täytyy aina olla yöpöydällä lukuisia kirjoja. Tuntuu miltei orvolta ja alastomalta, jos ei ole vähintään kolmea-neljää teosta joista valita. Koskaan kun ei tiedä millainen fiilis on: haluaako lukea kevyempää, kenties vähän jännitystä vai sittenkin jotain aivoja kutkuttelevaa. Vaihtoehtoja siis pitää olla. Niinpä minulla oli viime viikonlopun vaivaisella yhden yön ja kahden junamatkan reissulla mukana peräti kolme kirjaa. Voitte vain kuvitella, millaisen määrän opuksia pakkaan mukaan vaikkapa viikon mökkireissulle... Mutta kai meillä jokaisella on omat oudot tapansa, vai kuinka?

Pakkasin matkalaukkuuni Richard C. Moraisin Herkullisen elämän, Antti Kylliäisen Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen -kirjan ja vielä Will Wilesin hassunnimisen romaanin Puulattian kunnossapito. Luettavaksi valikoitui tuo viimeisin. Kirjasta en osaa tai halua sanoa sen enempää, kuin että se oli hyvin hyvin absurdi ja siihen oli välillä vaikea suhtautua. Mutta mukaansa se tempaisi ja jätti jälkeensä omituisen olon.





"Tuijotin pilalle mennyttä lattiaa. Sillä pilallahan se oli. Viini oli jo ajat sitten imeytynyt, kuivunut, tunkeutunut ja pinttynyt puuhun. Ja sitten olivat nuo tassunjäljet jättijärven ympärillä. Mitä kissat olivat oikein touhunneet? Kahlailleet viinissä? Päähäni pälkähti kuva kuivan tasangon juomapaikasta, jonka ympärillä on sorkanjälkiä. Olisivatko kissat voineet juoda tuosta? Maistuiko niille viini, tai mikään alkoholi? Se ei kuulostanut minusta kissoille ominaiselta, mutten keksinyt mitään varsinaista syytä, miksi ne eivät joisi viiniä. Muodostin mielikuvan kahdesta juopuneesta kissasta, jotka liukastelevat viiniläikässä, laulavat toisilleen ja potkiskelevat järsittyä korkkia. Kuin känniääliöt, jotka liukuvat pikkutunneilla tyhjän lontoolaisen rautatieaseman vastapestyllä lattialla. Tapaus alkoi saada mielessäni piirteitä opiskelijajäynästä, se oli harkittu pihistys ja ilkivallanteko, joka huipentui hillittömiin bakkanaaleihin. Varmaan kissat olivat jossakin nukkumassa päätään selväksi. Toivoin kiihkeästi, että niillä oli kauhea kissankrapula." (Lainaus kirjasta Wiles: Puulattian kunnossapito.)

Vanhemmiten olen myös oppinut sujuvasti jättämään kirjan kesken, jollei se pian tempaise mukaansa. Maailma on täynnä hyvää luettavaa, joten ei tunnu järkevältä tuhlata aikaa huonoihin kirjoihin - kevyisiin kylläkin. Luen sujuvasti dekkareita ja romantiikkaakin, vaikka tuo kolmen kirjan satsi antaa vähän vakavamman kuvan lukuharrastuksestani. Tällä hetkellä luen aivotonta Stockan herkku chic lit -kirjaa.

Mikä kirja sinulla on kesken tai varattuna viikonlopuksi?

torstai 15. marraskuuta 2012

Marraskuun kolmas torstai

Alkuviikon kiukku on laskenut ja sain kuin sainkin kuopukselle koko viikon lepoa eskarista. Menee isälleen täksi ja huomiseksi päiväksi, tiistain ja keskiviikon minä hoidin poikaa kotona. Viikonlopun otamme vielä rauhallisesti joten eiköhän tämä tästä. Vähän meinasi aika tulla pitkäksi neljän seinän sisällä, mutta tänään on paitsi tilipäivä, myös marraskuun kolmas torstai. Tiedättehän, että se tarkoittaa, että Beaujolais Nouveau -viini on valmista ja sitä saa Alkosta. Siispä sinne, ja muutenkin ostoksille markettiin samalla kun vien kuopuksen isälleen ja ennen kun menen iltavuoroon. Pitääköhän tänään jo vähän maistaa vai maltankohan odottaa huomiseen?


Sulatettiin kynttilänjämiä, värkättiin sydänlanka ja annettiin jähmettyä. 


Ihan kivoja hommia meillä oikeasti oli sairaspäivinä. Kuopus leikki legoilla, väritti miljoona Angry Birds-värityskuvaa ja ratkoi puuhatehtäviä. Katsoimme Tohtori Sykeröitä, köllöttelimme kainalokkain sohvalla, luimme. Saipa hän jopa ylimääräisen pelivuoronkin. Paistoimme eilen myös pipareita esikoisen edellispäivänä tekemästä superherkullisesta taikinasta - koska taikina se kyllä on ihan parasta! Parempaa kuin valmiit piparit. Teimme kynttilöitä myös. Jotenkin nämä hommat nyt lipsahtivat taas joulun tunnelmiin. Ja olihan meillä glögiäkin. Vain riisipuuro puuttui, mutta sitäkin jo syötiin ihan vasta.




***

Ruoasta puheenollen. Huomasin yhtenä päivä, että lisukkeeksi suunnittelemani couscous oli kovin vähissä, ja kun kuopus nyt ei söisi mukisematta mitään muuta kuin pastaa, ajattelin ovelana saada ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olin myös idättänyt vihreitä linssejä, mutta kuopus ei suostunut niitä edes maistamaan, kun edellisestä kerrasta oli niin kauan, ettei muistanut miltä maistuvat. Sanoin hänelle, että saa lisukkeeksi couscousin sijasta pastaa jos syö vähän linssejä.


"Oliko tuo sellainen houkutus?" hän kysyi heti.
"Ei, se oli lahjontaa." (No en sanonut, mutta hymyilytti. Koita nyt näitä sitten tässä kiristää, lahjoa ja uhkailla, kun kohta ne tuntee koko repertuaarini.)

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Itkupotkuraivari

Tunnen itseni niiiin yksinhuoltajaksi tällä hetkellä. Yhteishuoltajuudesta huolimatta. Kuopuksen isä soitti minulle maanantaina huolissaan, että pojalla taitaa olla korvatulehdus. Elämänsä ensimmäinen sellainen. Lisäksi kuopus on kärsinyt kovasta yskästä koko sen ajan, kun ovat konteissa olleet. Minähän saan konteissa ihan hirvittävät oireet heti, mutta kuopus on meistä se, joka vähiten on reagoinut huonoon sisäilmaan. Kerrottakoon vielä se, että hän ei myöskään juuri sairastele. Neljän tarhavuoden aikana on ollut ehkä yhteensä kymmenkunta sairaspäivää.

Kävimme kuopuksen kanssa tutkituttamassa korvat ja kunnon tulehdus on molemmissa korvissa. Saimme antibioottikuurin, ja jäin - tietysti - hänen kanssaan kotiin. Maanantaisessa puhelussa isänsä oli hyvin huolissaan sisäilma-asiasta ja mietti jo eskarin vaihtoa. Toppuuttelin, ja ehdotin, että katselisimme kuitenkin vielä tilannetta. (Tiedän myös, että tarvitsemme painavammat perusteet siirtopyynnöllemme kuin yksi korvatulehdus ja pitkittynyt flunssa. On sen verran tahkottu näitä asioita tässä kunnassa.)




Sitten kun ehdotin, että pitäisimme kuitenkin kuopuksen kotona tämän viikon ja katsoisimme helpottaako olo yhtään, olikin ihan toinen ääni kellossa. Nimittäin jos pitäisi jättää omia työhommia väliin ja sillä tavalla. Olen koittanut olla ihan hirveästi kuopuksen isää mollaamatta täällä, mutta nyt kyllä nousi sellainen epätoivo ettei ole tosikaan. Ja raivo sen mukana! Niin kaksinaamaista olla huolissaan mutta sitten - kuitenkin - ajatella vain omaa napaansa. Niin itsekästä. (Ja niin tuttua.) Aamen! Vittu. Anteeksi.

***

Halutessanne voitte vilkaista kauheaa listaa oireista, joista homeasunnoissa asuvien on raportoitu kärsivän. Minulle tuosta järkyttävästä listasta tuttuja oireita on 57, esikoiselle useampi kuin kolme myös. Jäätävää! Minä en halua, että toinenkin lapseni sairastuu.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Suuri vai pieni?

Vaikka minä viihdyn maalla ja olen edelleen sitä mieltä, että tämä on loppusijoitus-paikkani, on suurissakin kaupungeissa omat hyvät puolensa. Kuten vaikka paremmat valikoimat osapuilleen kaiken suhteen. Lähiruoassa ja paikallisissa erikoisuuksissa maaseutu peittoaa kaupungit, mutta muuten sain kyllä kateellisena viime viikonvaihteessa katsella Stockmannin herkun valikoimia. Toki siellä oli valtavasti kaikkea mitä en ikinä edes kuvittelisi syöväni saati tarvitsevani, mutta luomuvalikoimia tarkastellessa tuli kyllä vähän haikeus. Taisin esimerkiksi bongata ainakin viisi eri luomulimsamerkkiä, kun katselin esikoiselle tuliaisiksi saunajuomaa.




Silti olen onnellinen täällä maalla. Olen hirvittävän huono kestämään ihmisvilinää ja ruuhkaa. Esikoinen purskahti nauruun, kun taannoin ähisin aamulla autoillessamme, että "mikäs ruuhka täällä nyt on?" kun yhtä aikaa oli näkyvissä neljä-viisi autoa meidän lisäksi. Mutta meillä maalla se on ruuhka! Ehkä siis edelleen mukisematta raahaan niitä puuttuvia elintarvikkeita kaupungista. Samalla reissulla nappasin vielä lähikaupungista juustosatsin, ja uutena löytönä oli luomumozzarella. Ai miten niin meillä tykätään juustoista? (Koitan syödä viikolla paljon salaatteja ja olisi itsensä kiusaamista päivästä toiseen puputtaa pelkkää tavallista salaattia ilman tuhdimpaa vahvistusta, kuten feta, avocado, tonnikala tai halloumi.)




Juustoportilta bongasin vielä leipäjuuston ja kermaviilin sekä rahkan luomuna. Täytynee taas tehdä toivelistaa - ei joulupukille vaan - lähikauppiaalle.

***

Pieni, ehdottomasti, sittenkin. Kuulkaapa tätä: veimme eilen esikoisen takin ommeltavaksi, kun kainaloon oli tullut reikä. Sovimme, että haen sen tänään. Kuinka ollakaan, ovikello soi illalla ja ompelija seisoi oven takana silmälasit ja vaatteet märkinä. Hän oli polkupyöräillyt kotimatkallaan sateessa tuomaan takin meille, koska oli hoksannut, että ei olisikaan ollut tänään paikalla vaan koulutuksessa. Hamuilin lompakkoa miettien löytyiskö sieltä edes käteistä, ja kysyin paljonko hän ompelusta ottaa. Totesi vaan, ettei mitään. "Ostat sitten taas multa lankoja."

Ei ole totta. Ompelu ja kotiinkuljetus ilmaiseksi!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Virkistävä viikonloppu

Minulla oli kyllä ihana virkistävä viikonloppu. Perjantaina istahdin junaan ja hurautin Tampereelle, jossa tapasimme yhden pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Tampere valikoitui paikaksi, koska se on sopiva "puolivälin krouvi" kotipaikkojemme välissä. Olemme tutustuneet ystäväni kanssa minun lakkiaispäivänä, joten meillä on hirvittävän pitkä yhteinen historia. Meillä on myös muutoin hyvin paljon yhteistä: työskentelemme liki samalla alalla, esikoisemme ovat saman ikäisiä, olemme molemmat eronneet ja kokeneet uusperheen haasteet. Juttua siis riitti viinin siivittämänä aamukahteen. Sitä ennen söimme ihanan intialaisen illallisen asiaankuuluvine lisukkeineen. Oli kyllä taas naisenergiaa ja vertaistukea parhaimmillaan!


Sateisen harmaa Tampere


Rauhallisen aamiaisen ja loikoilun jälkeen ehdimme vielä ennen juniemme lähtöä Stockmannille kiertelemään ja ainahan sitä "jotain pientä" tarttuu mukaan. Esikoinen totesi heti komistuksen nähtyään vihaavansa niitä. Lupasi harkita lieventävänsä lausuntoa, jos hankin toisenväriset pallot tilalle joulun jälkeen. Se on harkinnassa. Esikoisella oli puolestaan ollut mukavaa mummilla ja nappasin hänet matkalta mukaan. Lauantai-ilta menikin sitten rauhaisissa merkeissä kahden kotosalla saunoen ja öllötellen.




Eilen tosiaan vietimme esikoisen syntymäpäiviä ja mukavia ihmisiä pistäytyi kahvilla ja omena-kanelirullalla, josta kuvassa enää rippeet. Esikoisen paras ystävä kävi äitinsä kanssa ja minun paras ystäväni, esikoisen entinen opettaja taas kävi tyttärensä kanssa. Koko sakki tuli oivallisesti juttuun ja oli kaiken kaikkiaan leppoisa iltapäivä. Voileipägrilliä testasimme kahteenkin otteeseen. Tein aamupalaleivät esikoiselle ja päivälliseksikin ahmimme erilaisia viritelmiä. Hyvä lahja se taisi olla!





Nyt voi taas virkistyneenä aloittaa uuden viikon!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Rakas iso esikoiseni

Odotan innokkaasti tätä päivää. Olen varannut meille runsaasti leipää ja erinäisiä päällysteitä ja mässäilemme varmasti oikein kunnolla, jahka voileipägrilli ja muut yllätykset synttäripaketeista ulos kaivetaan. Tänään ei pantata eikä kuikuilla e-koodeja - päädyin jopa ostamaan itselleni ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen voileipäpikkelssiä, joka on ehkä maailman parasta ja epäterveellisintä krapularuokaa. Lisäksi esikoinen on suunnitellut leipovansa omenakanelirullan joten kunnon bileet saadaan varmasti pystyyn. Jokunen vieraskin meillä varmaan käy. Ystäväni, esikoisen entinen opettaja ainakin tulee käväisemään, samoin esikoisen paras ystävä mahdollisesti äiteineen.



Miten tämä aika kuluukaan. Tuntuu, kuin siitä kun mietin lapsen hankintaa 15 vuotta sitten, ei olisi kuin muutama tovi. Ja nyt se vajaa kolmikiloinen nyytti on kasvanut riskiksi teini-ikäiseksi. Hui kauhistus sentään! Iloinen asia tässä tietysti on se, että minä en ole muuttunut ainakaan aivan yhtä radikaalisti. Mullistuihan minun elämäni toki kertaheitolla, mutta jotenkin olen tässä vastoinkäymisiäkin kohdatessani huomannut, että minä kyllä selviän. Melkein mistä vaan, uskoisin.

Viikolla oli flunssan ja uupumuksenkin keskellä ihana rintaapakahduttava arkinen onnenhetki: olimme laittaneet yhdessä esikoisen kanssa uunilohta ja perunaa ja söimme kolmisin pöydässä, johon kuopus puolestaan oli sytyttänyt kynttilät. Juttelimme, nauroimme, ihan arkisia, ja oikein pysähdyin kuulostelemaan, miten onnellinen oikeasti olen. Oi!

***

Onnea rakas ihana omalaatuinen 14-vuotias esikoiseni!

lauantai 10. marraskuuta 2012

To do -lista

Löysin hauskan listan asioista, joita jokaisen koiran tulisi tehdä ennen kuolemaansa.  Kuulkaapas, olen sitä mieltä, että lista, tai ainakin suurin osa siitä, on ihan sellaisenaan sovellettavissa myös ihmiseen. Vai eikö muka:

*hullaannu lumesta (ja lumessa)
*opettele skeittaamaan
*tee Beethoven-ravistus (minä harrastin tätä kun kiristelin hampaitani ja koitin saada poskilihakset rentoutumaan. En kylläkään julkisesti.)
*valtaa oma nurkka sohvasta (tehty!)
*vieraile toisella mantereella
*tuhoa tossut tai kengät (minä olen tuhonnut monet. Traumaattisin kokemus oli, kun koitin aikoinaan viedä yhdet linttaanastutut ja pohjista puhki olevat lempikenkäni suutarille, tämä purskahti nauramaan ja sanoi, ettei näistä saa tehtyä enää edes norsun v*ttua. ?!?)
*näytä postimiehelle kuka on pomo
*varasta joltakulta lounas kun hän ei huomaa
*katso koko jakso "pesukonetta" (On muuten meditatiivista, mutta ei onnistu nyt, kun hankin päältätäytettävän)
*katso Lassieta televisiosta
*ole tähtenä youtube-videolla
*yritä seurata oravaa puuhun
*sotke itsesi puolen tunnin sisällä peseytymisestä
*ulvo lempilaulusi tahdissa






Oma lisäykseni:

Syö hotelliaamiainen. Oi, se on aivan parasta näissä vapaissa ja irtiotoissa. Syödä kiireettömästi ihana monipuolinen jonkun muun valmistama aamiainen. Ja vieläpä niin, ettei tarvitse huolehtia kenenkään muun syömisistä tai syömättäjättämisistä. Tai kuivata pöytää mehukatastrofin jäljiltä. Tai kuunnella narinaa, että täällä ei ole mitään hyvää syötävää. Onpas. Nam!


Otin junaviihdykkeeksi tuon kuvan kirjan. Junassa matkustaminen on mahtavaa ilman lapsia, kun voi tehdä mitä mielii. Ei tarvitse viihdyttää ketään. Voi halutessaan pistäytyä ravintolavaunussa yhdelllä. Voi piilottelematta mässyttää evääksi karamelleja ilman, että joku pyrkii jaolle. Voi lukea koko matkan jos kirja osottautuu vetäväksi. Ah!

Tänään palaan virkistyneenä kotiin ja huomenna on luvassa mukava päivä myös. Muillekin kuin isille.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Pahat possut ja vihaiset linnut

Kannattaa muuten tilata uusia astioita, vaikka miesväki nurkuisi kuinka. Joku sellainen sisäänrakennettu juttu tässä täytyy olla, kun naiset niitä halajavat lisää ja miehet (olkoonkin sitten teini-ikäiset, tässä tapauksessa) äänekkäästi vastustavat. Ystäväni kerran jätti meille puoleksi vuodeksi pienet drinksulasit, jotka hänelle ostin, koska oletti, että mies hyppisi seinille ne nähtyään. Päätyivät ehkä sittemmin piiloon kaapin takaosaan. Mutta tilattu mitä tilattu, vähän uusia astioita itselle joululahjaksi. Tästä lisää myöhemmin, jahka koko setti kotiutuu. Nyt kotiutui vaan osa, mutta kuinka suuri riemu saatiinkaan aikaan pakkausmateriaaleista!

Kuopus keksi heti, että tästähän voi tehdä Bad Piggies -raketin tai jonkin muun kulkupelin. Lopuista matskuista väkersimme Angry Birdseille pesän. Saimme helposti illan kulumaan, kun linnoittauduimme kylppäriin arkartelemaan. Tunnen itseni taas ihan superäidiksi, koska jaksoin kerrankin väkertää. Suuresta postimyyntifirmasta tulleet pakkausmateriaalit olivat kyllä vähän sietokykyni rajoilla. Pahviin tarttuu nimittäin todella helposti kaikki epäpuhtaudet, joita varastoissa epäilemättä useinkin on. Nassu kutisi vähän aikaa hommien jälkeen, mutta pääasia, että kuopus on tyytyväinen. Hänellä on ollut vähän alavireisiä päiviä muutama, ja tämä piristi häntä oivallisesti.




Superäidiksi tunnen itseni siksikin, että tässä puolikuntoisen olen luotsannut perhettämme vielä ylimääräisenkin päivä, kun kuopuksen isällä oli menoa. Poika pääsee isälleen poikkeuksellisesti torstain sijasta vasta tänään, mutta palautuu kotiin vastaavasti sitten maanantaina. Ehkä nämä rytminmuutoksetkin aiheuttavat alakuloa, tiedä häntä. Esikoinen taas on onnensa kukkuloilla, hän sai juuri syntymäpäivälahjan kuopuksen isältä reissun takia vähän etuajassa. Se oli nappihankinta: Peter J. Bentleyn Numerot -kirja, joka kertoo alaotsikkonsa mukaan, kuinka matematiikka muutti maailmaa. Matemaattisesti hyvin lahjakas esikoinen upposi kirjaan heti. Loistolahja!


***

Niin, nyt ei siis ollenkaan puhuta siitä uudesta ilmeestä, jonka vahingossa tulin tilanneeksi kuopuksen huoneeseen, vähän niin kuin joululahjaksi. Pirun nettikaupat...

Eikä siitä hotelliyöstä, jonka olin myös aikaa sitten varannut. Pakko mennä, vaikka puolikuntoisena, joten pieni nettitauko on tulossa (ja viivettä kommentteihin vastailussa).

Hyvää viikonloppua silti toivotetaan!

torstai 8. marraskuuta 2012

Chateau Obama

Obaman edellisen voiton kunniaksi neljä vuotta sitten nautimme ystäväni kanssa lempiravintolassamme kalifornialaista Iron Stone -punaviiniä. Ja se oli kyllä hyvää. Harmi, ettei sitä ainakaan helposti Alkosta saa, mutta muita zinfandeleita löytyy. Ja joskus voi sitten nautiskella herkkulasillisen ruoan kanssa ulkona syödessä. Oi, marraskuu on oivaa punaviiniaikaa (tässä kohtaa kuola rupeaa valumaan suupielistä).

Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota viinien luonnehdintoihin? Näihin "nahkainen", "kevyen orvokkinen" jne. Minä viihdytän niillä itseäni aika ajoin. Nyt löytyi paitsi hintakuningas, myös paras luonnehdinta tähän mennessä: pitkä, hennon lyijykynäinen!?! Todella kutsuvaa. Tuleepa mieleeni muistumia alaluokilta, kun vielä pureskelin lyijykynän päitä. Ne eivät kyllä olleet pitkiä. Maailma on merkillinen paikka.

Meidän terveyskeskus toimii kuin Budapestin metro!


Obaman voitosta viiniin ja alaluokille - olen aasinsiltojen kruunaamaton kuningatar. Tähän en sitten enää sellaista jaksanutkaan keksiä: ei tunnu tämä tauti talttuvan. Mutta kuulkaapa, mikä palvelu meillä täällä terveyskeskuksessa on. Varasin ajan hoitajalle, että otetaan tulehdusarvot ja keskustellaan vähän, josko minulle voisi keuhkolääkärini suositteleman influenssarokotteen antaa, mutta päädyinkin lääkärin juttusille. Hoitaja totesi vaan laittaneensa taustani tuntien minut suosiolla eteenpäin kunnon tarkastukseen. Muualla ei kuulemma pääse lääkärille, meillä joutuu!

Piikki jäi terveysaseman jääkaappiin nimelläni odottamaan parempia aikoja ja minä jouduin loppuviikoksi lepolomalle. Voisin siis ottaa sekä Obaman kunniaksi että tropiksi lasillisen punaviiniä koskapa tässä ei nyt töihinkään tarvitse mennä. Mutta kun ei ole pisaraakaan talossa. Grrr!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Yöllisiä aktiviteetteja

Minut tuntien ei ole kyse mistään sen jännittävämmästä kuin huonosta nukkumisesta ja poukkoilusta. Maanantain ja tiistain välinen yö meni kyllä temutessa. Minulla on aina ollut valtava unen tarve, ja pidän viimeiseen asti kiinni yöunistani. Tästä syystä kumpikaan lapsi ei ole oppinut tai opetellut missään vaiheessa kömpimään yöllä viereen. Olen vissiin armottomasti ajanut yölliset vaeltelijat omiin huoneisiinsa. Toisaalta en kyllä muista, että meillä ihan kamalasti olisi vaelleltukaan.

Kiistanalainen kasvatusguruni Anna Wahlgren on vakaasti sitä mieltä, että suunnilleen parasta, mitä äiti voi lapsensa tulevaisuuden eteen tehdä, on, paitsi opettaa tämä nukkumaan sikeästi, myös nukkumaan itsekseen omassa sängyssä. Hyvien unenlahjojen kehittymiseen auttaa kuulemma se, ettei hissuttele normaalielämän ääniä kun vauva pannaan nukkumaan. Näin meillä on tehty ja molemmat nukkuvat, edelleen, kuin tainnutetut porsaat. Esikoinen kerran jopa palovaroittimen ulinassa, joka ei se tietenkään ole enää hyvä asia.




Omassa sängyssä (yksin) nukuttaminen taas vahvistaa lapsessa sitä ajatusta, että nukkumisessa taikka pimeässä ei ole mitään pelättävää. Eli jos hän osaa illalla nukahtaa itsekseen ilman nukuttamista, osaa hän saman yölläkin, jos havahtuu tai herää. Parhaassa tapauksessa kokonaan ilman vanhempien apua. Tämäkin toimii meillä (toki tiedostan, että lapset ovat yksilöitä). No, toissa yönä kuopus kömpi poikkeuksellisesti sänkyyni juuri, kun olin itse nukahtanut. Pötkähti viereeni eikä sanonut mitään. Ei vastannut, vaikka kyselin mikä herätti, ja ehdotin, että saattaisin omaan sänkyyn. Taisi siis kävellä unissaan ensimmäistä kertaa, tai sitten muuten vaan oli aivan umpiväsynyt ja ei ihan tolkuissaan.

Tein sen virheen, etten sitten jaksanut kantaa taikka komentaa isoa rötkälettä omaan sänkyyn, vaan koitin edelleen itsekin nukkua. 80cm sängyssä, hehheh! Vaihdoin jossain vaiheessa jalkopäähän kippuraan mutta heräsin silti kuopuksen jokaiseen käännähtämiseen. Hän puolestaan ei herännyt, vaikka aina välillä koitin puhua häntä takaisin omaan sänkyyn. Laiskana raahasin sitten vihdoin vieraspatjan, joka vielä - yllätys yllätys - lojui teinin huoneen lattialla viikonloppuna yökyläillyttä ystävää varten levitettynä. Mutta nukuin kyllä ennätyksellisen huonosti. Aamulla kuopus kysyi ihmeissään, että mitä minä täällä teen. Haukotus, samaa ihmettelin minä!

***

"Äiti tuo mummo näyttää ihan pingviiniltä kun se vaappuu noin."

(Onneksi huomio tehtiin auton sisältä kun vanha rouva oli ylittämässä tietä. Ikkunat visusti kiinni.)

tiistai 6. marraskuuta 2012

Älä ruoki hukkaa

...ruoki äitiä. Tai juota. Minua tituleerataan meidän perheessä leikkisästi myös biojätepossuksi. Jos viikonloppuna on oltu koko porukalla kotosalla, ruokaa tuppaa jäämään vaikka kuinka nafteja annoksia koittaisin tehdä. Ja mikä ettei saakin jäädä, on sitten alkuviikosta evästä töihin joko valmiina tai tuunattuna. Saan (tästäkin) perverssiä tyydytystä, että loihdin uusia aterioita vanhoista. Ja eipä se kukkarollekaan haitaksi ole. Sunnuntaina ensin piilotin perunamuusin iltapalarieskoihin ja eilen minulla oli töissä eväänä täytetty lettu. Sekä lettu että täyte olivat peruja viikonlopun ruoistamme. Nam!

Eilen kun tulimme kotiin, kuopus toivoi, että lähdettäisiin syötyämme lenkille. Voi pahus, mistä sillä riittää virtaa kaikkeen tähän? Onneksi hänen käsityksensä lenkistä osoittautui sellaiseksi, että tallustellaan ystäväni luo ja toivotaan, että siellä olisi jotain pientä naposteltavaa tarjolla. Äidin poika, minun puolestani voimme ruveta harrastamaan lenkkeilyä vähän useamminkin. Eikös yhteiset harrastukset ole sitä kuuluisaa laatuaikaa? Naapurissa ei ollut tarjolla naposteltavaa, mutta kuulemma joitain vielä parempaa. Kuopus sai pelata Angry Birdsiä. Nykynuoret...


Tarjoa hukalle vaikka olut!


Täytyy viettää sitä laatuaikaa myös esikoisen kanssa ensi viikonloppuna, koska tuntuu, että teini on kovasti lietsussa ja kavereiden luona - niin kuin tietysti asiaan ja ikään kuuluukin. Silti minusta välillä tuntuu, että näemme vähän liian vähän. Toisaalta illalla sitten, kun kuopus oli jo nukahtanut, saunoimme kahden ja saimme kuulumiset vaihdettua. Eiköhän tässä olla ihan tasaisella ja hyvällä tiellä, kuitenkin.

Siitä huolimatta, että esikoisen alkutaival, ainakaan kuvasta päätellen, ei ole ollut ihan paras mahdollinen. Tässä hän järjestelee pari-kolme vuotiaana isojen bileiden jälkeen hienoa näyttelyä silloisen keittiömme lattialle. Joo ei, tämä ei kuitenkaan ollut (eikä ole) ihan joka päiväistä puuhaa. Jos jollakulla teki mieli soittaa lastensuojeluun ;-)

Vaikka siksi, että olemme sitä heikompaa ainesta. Aiheesta ihan timanttinen kirjoitus Vinkeä Väkkyrä -blogissa, klik klik klik!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Miljoonasateen marraskuu

Flussa tuntuu jurnivan edelleen jossain onteloissa, mutta töihin täytyy raahautua. Kokeeksi ainakin. Mukava viikonvaihde oli kyllä taas, ja se tuntui erityisen pitkältä. Perjantaina pidimme nimittäin puljun kiinni ja vietimme yhdistettyä koulutus- ja virkistyspäivää. Päivä oli antoisa ja pitkä, ja olin kyllä varsin virkistynyt, kun lötkähdin sohvalle haettuani kuopuksen ja pantuani hänet pehkuihin. Juutuin siihen musiikkiohjelmien ja punaviinilasin kanssa hävyttömän pitkäksi aikaa, ja aamulla, kun yskän ja kellojensiirron sekoittama kuopus heräsi kuudelta (!) olin valmis myymään mitä vaan parista ylimääräisestä tunnista unta. Sama toistui myös sunnuntai-aamuna. Onneksi nuo pojat ovat jo niin isoja, että voin torkkua päivälläkin, eivät ihan joka hetkeä minua tarvitse.


Ulkona on sysipimeää


Kovin oli rentoa muutenkin viikonlopun vietto. Kaikki jäljelläoleva lumi suli lauantain taukoamattomaan sateeseen, joten ei kyllä meidän perhe paljoa ulkoillut. Keskityttiin enemmän tuohon syömäpuoleen. Esikoisen rupesi tekemään mieli riisipuuroa, ja kun jouluun on vielä kovin pitkä aika odotella, lupasin, että keittelen ennakkomaistiaiset viikonlopun aikana. Kuopuksen taas tekisi jo mieli leipoa pipareitakin. Täytyy kiristää esikoista tekemään taikina tässä piakkoin. Ja minä, minä istuskelin päiväkahvikuppi kourassa ja selailin joulusuklaareseptejä. Esikoinen on ruukannut värkätä meille vaikka mitä herkkuja jouluksi ja suunnittelin mitä tänä vuonna häneltä tilaisin. Marraskuussa?!?


mutta onneksi on kynttilät!


Marraskuu on kuulemma "etelässä lyhyiden ja harmaiden päivien, syysmyrskyjen, syyssateiden ja monesti myös ensilumen aikaa". (Lainaus Wikipediasta.) Marraskuu on myös minulle vuoden vaikein ja ankein kuukausi. Joulukuussa jouluvalmistelut piristävät ja tammikuu jo kulkee kohti valoa, mutta marraskuu on niin pimeä ja ankea. Kynttilöillä ja muilla valoilla koitan saada nämä pitkät päivät tuntumaan siedettäviltä. Ja kyllä ne tuntuvatkin, kun muistelen vuoden takaisia tunnelmia. Eropäätös oli jo tehty, mutta asuimme vielä saman katon alla. Sopuisasta erosta huolimatta se ei ollut mukavaa: tunnelma oli aika ahdistava. Nyt on leppoisaa kotona, joten otan kyllä siitä kaiken irti enkä valita yhtään tämän enempää.

Siispä mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Järjen valo sammuu

Glögikausi on nyt virallisesti avattu. Tämä saksalainen luomuglögi testattiin jo viime vuonna. Ja hyväksi havaittiin. Toinenkin löytyi valikoimista, ruotsalainen, mutta se oli tilapäisesti loppu. Täytyy koittaa toisen kerran napata sekin matkaan. Mukavan lämmin ja jouluinen olo tuli, kun tuota lurpimme ystävän kanssa. Alkon luomumerkki on nyt muuten kunnolla standardoitu, ja sen pitäisi taata, että paitsi viinirypäleet on tuotettu luonnonmukaisesti, myös muutoin toimitaan sovittujen sääntöjen mukaan. Artikkeli aiheestä löytyy täältä.




***


"Tää vihko oli hyvä lahja mummilta ja (hänen mieheltään) "Mikolta". Tähän on hyvä suunnitella kaikkea. Tää on suunnitteluvihko"
"Hmm, no mikäs tuo suunnitelma on?"
"Siinä on koppi, jos on lähtenyt kaupungille ilkialasti (?!?). Kun napista painaa, koppi sulkeutuu ja voi hypätä turvaan."




Vapise, Freud. Ihan valveilla!


***

Ei, se järjen valo ei sammunut glögin eikä kuopuksen aivoitusten johdosta.




Meilä on esikoisen kanssa hyvinkin samanlainen huumorintaju. Arvostan sitä, kun teini-ikäisen kanssa voi väännellä ja käännellä sanoja. Ja höpöttää ja hömpöttää muutenkin. Hän katsoi tässä eräänä aamuna kirpputorilta tuomiani tuikkusiilejä ja totesi: "Kohta mä puhallan. Sitten noiden järjen valo sammuu!"

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pyhäin(miesten)päivä

Minä en perusta halloweenista, mutta Pyhäinpäivän kunniaksi käymme aina hautausmaalla ihailemassa kynttilämerta. Samalla viemme oman tuikkumme muualle haudattujen muistomerkille. Hautausmaalla on niin ihanan rauhallinen tunnelma (ja tämä kerrankin ilman huumorin tai irvailun häivääkään)! Pojat nauttivat ja minä nautin: kynttilöitä on silmänkantamattomiin ja siellä on uskomattoman kaunista. Sitten onkin hyvä mennä saunaan lämmittelemään ja jatkaa iltaa Avaran luonnon parissa.


Ennen...

Sen verran halloweenia meilläkin sentään näkyi, että koversimme kurpitsasta kynttilälyhdyn ohikulkijoita ilahduttamaan/kauhistuttamaan. Siitä tuli aika veikeä.


...ja jälkeen!


Kuopus keksi myös Pikku Kakkosen innoittamana, että vietetään Mörö-juhlia. Tuo kynttilä piti tietysti sytyttää ja piirtää hirvittävä määrä kauheita otuksia. Mallia otettiin mm. Mauri Kunnaksen Hui kauhistus -kirjasta. Paperille pääsivät ainakin pääkallo, halloween-kurpitsa, zombi, aave, lepakko ja Hämähäkki-Heikki. Valmiit piirrokset aseteltiin ikkunaan.





Jos hautausmaalla on rauhallista, samaa ei voi sanoa saunomisestamme. On muuten iso ero siinä, kun vapaana viikonloppunani lämmitän saunan itsekseni. Siis verrattuna siihen, kun saunomme kolmisin. Viimeksi minulla oli seurana kaksi alkemistia. Siinä sitten valmistui totuusseerumia, unikaasua ja unohdussuihketta. Näitä roiskittiin vuoroin kiukaalle vuoroin toisten päälle. Saunarauha? Onko se jotain syötävää?