Sivut


keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kummallinen viikko

Tällä viikolla teen poikkeuksellisesti töitä tiistaista perjantaihin, kun perjantaina on lähikaupungissa mielenkiintoinen seminaari tai kehittämispäivä tai miksi sitä nyt kutsuisi. Töitä kuitenkin. Niinpä eilen minulla oli maanantai, ja sitten vähän tänäänkin, koska aloitin viikon kirjastokimppamme ohjausryhmän kokouksessa enkä suinkaan työmaalla. Lähikaupungissa. Aloitusaika oli niin kummallinen, että siinä menikin sitten "koko päivä". Eli tänään oli vähän maanantai myös, kun menin ensimmäistä kertaa tälle viikolle kuulemaan oman kirjaston kuulumisia - ja toki hommiakin tekemään.




Huomenna on ajeltava taas lähikaupunkiin, kun kuopuksella on oikomishoito. Kolme kertaa samalla viikolla on kyllä poikkeuksellista. Onneksi kahdesta kerrasta saan kilometrikorvaukset. Niin, ja huomenna on jo torstai - kummallista. Iltavuoro.





Kotielämä on sujunut mukavasti, riiviöitä rapsutellessa. Verhot menivät vaihtoon, tulin siihen tulokseen, että kappa on järkevämpi valinta pienten kiipeilevien kissujen kanssa. Lähikirpparilta löytyi vahvasta kankaasta kappa ja pöytäliina, joka sekin pääsi verhoksi. Yhteensä 1,50€. Ihan kiva, vaikka nuo eivät aivan minun väriset olekaan, tai lähinnä vissiin vähän haalea on tuo beige mun makuuni. Sehän ei ole väri, ainakaan minun värikartassani!



Verhot vaihtoon...voi pahus!



Tänään oli vielä sellainen erikoisuus iltapäivällä. että minä tein kuopukselle tortilloja ja hän teki minulle sosekeittoa. Kotitalous on alkanut seitsemännellä luokalla, ja jonkinasteinen innostus myös. Toki osa kokkauksista on läksyjä, mutta tämä taisi olla ihan vaan harrastuneisuutta. Keittoa jäi vielä huomiselle evääksi. Aika kiva!






P.s. Onko teillä aina keittiönpöytä siisti? Meillä ei, siellä voi piileskellä vaikka kissoja!

12 kommenttia:

  1. Meillä ei ole mikään paikka siisti :) On kyllä olemassa muutamia valokuvia todisteena siitä, että olen joskus siivonnut, mm. keittiön pöydän, mutta siitä on jo vuosia ;)
    Jouluaattoaamuna meillä on siistiä n. 4 tuntia. Sitten syödään - sen jälkeen pitää tiskata ja sitten on siistiä taas n. 2 tuntia eli sen ajan kun Joulupoika on käymässä. Katsotaan miten tulevana vuonna.
    Viimeiseen 9 kuukauteen meillä ei ole ollut siistiä missään, ei niin pätkääkään. Kasoja siellä, kasoja täällä, meillä sitä hypitään kasojen päällä. Alkaa kohta ahistaa kaikki kasat ja laatikot ja nyssäkät ja pussit ja säkit ja.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, en yhtään ihmettele, jos alkaa kasat ja nyssäkät ahistaa, voimia projektiin ♥

      Meillä yleensä on keittiönpöytä suht siisti mutta miten ihmeessä nyt onkin kertynyt kasoja, ja kissakasoja?!?

      Poista
  2. Ruokapöytä meillä myös on sellainen kumma paikka että se vetää tavaraa luokseen, ihan kutsumalla kutsuu ;) Sitten raivonvallassa sitä siivoaa ja kas... illalla jossain kulmassa taas joku romun ryökäle vainoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yleensä - usko tai älä - keittiönpöytä suht siisti, mutta nyt on kertyt tavaraa. Ja eläimiä...

      No kyllä meilläkin jossain kulmassa aina jotain on, vaikkapa mun läppäri ;-)

      Poista
  3. siis voi hyvänenaikasentään, kissoja pöydällä! Ei kai nyt sentään?! ;)

    Meillä pöydällä sompailu kuuluu Elman aamurituaaliin. Se tietää ettei pöydällä saa temppastella, mutta se kuvittelee, että aamuisin en huomaa sitä.
    (en ole huomaavinani, koska siitä alkaa sen tuhannen jatkuva jahtaaminen; yleensä joku nuorista häätää sen pois ja minä saan moitteet niskaani, kun en ole kurinalainen ja käskevä kasvattaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuo menee aina kun silmä välttää - kuvassa on juuri sellainen hetki. Kun on ruokaa pöydällä, kielto on ehdoton.

      Mutta joskus on vaan nostettava kissa pöydälle ;-)

      Poista
  4. Meillä käy vaan koirat pöydällä, silloinkun kukaan ei huomaa... joskus on jääneet kiinni, esim. sillon kun kuopuksen maalaus oli kuivumassa pöydällä ja sitten oli sinisiä tassunjälkiä siellä täällä... eikä ollu sit mitään vesiväriä se.

    Eikä se yleensä koskaan oo siisti, mikäli siisteys tarkoittaa lähes tyhjää pöytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, koira pöydällä on varmaan harvinaisempaa. yrittivät olla ovelia, mutta jäivät kiinni ;-)

      Meillä on yleensä vähemmän kamaa (ja kissoja) mutta nyt oli jotenkin räjähtänyt tää homma!

      Poista
  5. Voi jestas tuota ikkunaverhon katoamista ihmettelevää kissaa. Sulla on siellä varmasti tosi hauskaa noiden pikkuisten kanssa :D

    Meillä asuu joku keiju, joka puhdistaa pöydästä murut pois niin reilulla kädellä, ettei pinnalle jää kuin vauhtiviivat. Mutta mä luulen, että jos meillä asuisi keijujen tilalla kissoja, niin keittiön pöydällä olisi tuollainen ihana kasa :)

    Suloista loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan ilme on kyllä aika veikeä ;-)
      mutta keijutkin kyllä kuulostavat aika ihanilta. (Tämä on terveiset kissalta, joka rynnisti näppäimistön yli -> 887)

      Sinne myös, rentouttavaa viikonvaihdetta ♥

      Poista
  6. Ihana ihmettelijä <3 Kappa on kyllä hyvä keksintö tossa vaiheessa, kun ovat riiviöitä, ihania sellaisia. Mulla on pentuajalta kuva, jossa hellalle jätetyssä raa àssa pizzapohjassa näkyy salaiset tassunjäljet :-D
    Johonkin ne KASAT aina keskittyy, meillä ei ihan keittiön pöydälle, mutta yhdelle kyökin tasolle kylläkin. Tai kahdelle.
    Karvaista viikonloppua teille ja syysterkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kasojen kertyminen... niin totta, meillä tosiaan yleensä ei jää keittiön pöydälle, mutta se taso. Se on ongelma täälläkin.

      Sen sijaan suloiset riiviöt eivät ole ongema, pikemminkin viihdyke. Tassunjäljet pizzapohjassa kuulostaa kyllä jotenkin niin suloiselta ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana