Sivut


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Helle saa ihmiset epävireeseen

Muistelen, että helmikuussa kuuntelin mainiota Papun ja Poikien Helle -biisiä. Nyt sitten on helle ja mittari paukuttelee lähempänä kolmeakymmentä. Mieluummin näin, kun toisin päin! Olen muuttanut asustelemaan terassille. Ihana verkkainen aamu ja aamupala siellä, sitten lisää kahvia, kun äitini ja miehensä toivat pojat.

Kotiinpaluun kunniaksi paistoin heille lettuja ja ystäväkin kutsuttiin jaolle. Jo tämä ponnistus sisällä lieden ääressä oli riittämiin ja söimme toki sitten ulkosalla. Itselleni tein lettuihin suolaisen täytteen, kun lounas oli nauttimatta: sipulia, papuja, oliiveja, tomaattipyreetä ja ranskankermaa. Hyvää oli. Pojat söivät omansa hillolla ja sokerilla. (Kuopus on hillon ystävä, esikoinen haluaa sokeria. Ja esikoinen syö mieluummin pannaria, kuopus taas lettuja. Tarkka luku pidetään, että näitä on vuorotellen. Huokaus!)



Ihan vähän tartuin kutimeenkin armottomasta helteestä huolimatta. Eiköhän takki valmistu ennen viileitä ilmoja, varsinkin, kun nyt on aikaa kutoa. Kylläpä tämä loma onkin mukava ja tervetullut - nyt sen tajuaa, kun ei tarvitse tänään aloittaa arkea ja hyökätä töihin. Taidamme pakata eväät ja mennä ensimmäistä kertaa tänä kesänä uimaan, jos kelit jatkuvat tällaisina.

Olympialaisiakin olen toisella silmällä seurannut - se käy mainiosti kutomisen ohessa. Uusi lempilaji on löytynyt: jousiammunta! Olen jäänyt koukkuun, aivan mahtava laji. Ei tule hiki, keskittyminen, paineensietokyky ja psyykkinen kestävyys ylipäätään ratkaisevat. Mutta ei ehkä sittenkään ole miesten uinnin voittanutta...nam... Yhdessäkin katsoimme. "Eikö niin, että vaikka ollaan samassa perheessä voidaan kannattaa eri joukkueita?" Mikä voisi olla suloisempaa, kuin pieni alaston hikinen poika sylissäni katsomassa koripalloa. Ja kannattamassa eri joukkuetta kuin minä. Ikävä on kyllä ollut, puolin ja toisin. Sitä paikkailemme nyt.

Muistutukseksi:



Nauttikaamme!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun oot saanut pienen ja ison pojan taas kotiin! :)
    En ole kyllä koskaan katsonut jousiammuntaa, kuulostaa aika mielenkiintoiselta! Mua ei kauheesti kiinnosta sellaset nopeatempoiset joukkuelajit, joissa ei ehdi nähdä mitä tapahtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin tosiaan heti koukkuun jousiammuntaan!

      Mutta vielä ehkä enemmän nautin juuri nyt miesten uinnista, eikä uimahyppykään hullumpaa ole - ihan mie-let-tö-mät sixpackit ja kropat muutenkin noilla uimareilla... Nimin. Edes silmäniloa ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana