Sivut

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Lauantain ratoksi

No nyt oli lauantai sellainen kun se kuuluukin olla. Leppoisa, kiireetön, rauhallinen. Aamulla sain jatkaa torkkumista kun kuopus katseli rauhassa omasta televisiosta lastenohjelmia. Olimme sopineet kaverivierailun ja sitä odotellessa leivoimme juustosarvia juustolla ja ilman. Kuopus haluaa omiinsa hilloa paistamisen jälkeen, joten jätin taikinasta juuston pois. Kierittelin muna-juustoseosta osan sisälle, osa jäi ilman. Iltapäiväkahveille väänsin vielä mustikkapiirakan, koska pyysin kuopuksen kaverin äidin hakureissullaan vaihtamaan kuulumiset. Esikoinenkin nousi sopivasti "aamukahveille". Sitten jatkoimme rauhaisaa oloa omalla porukalla.






Vähän lautapelejä (tuo kuvan Ubongo, Afrikan tähti, Spin-versio vanhasta kunnon Unosta), vähän tv:tä, lueskelua, ruoaksi nopea pasta. Sauna ja Avara luonto. Ulkoilu jäi väliin, koska tuuli oli niin järkyttävä, että ei vaan huvittanut, ketään meistä. Joskus voi vaan olla.

*Ubongo on varsin hauska tetris-tyyppinen peli, jossa koitetaan täyttää oma pelilaatta nopan osoittamilla eri muotoisilla palikoilla ja sitten napata timantteja. Toimii meillä hyvin, kun pelilaattoja on kahden tasoisia ja voi tarvittaessa antaa kuopukselle tasoitusta. Tosin jonkin aikaa pelattuamme rupesin häviämään jatkuvasti, joten siirryimme samalle tasolle. Tämä on jo vanha peli (vuoden perhepeli 2007), ostettu aikanaan esikoista ajatellen. Mukavaa, kun voi kaivaa näitä kaapista ja uudelleenkäyttää pikkuveljen kanssa.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Onneksi on...

...ystävä. Ja sukulaisia.

Äitini ja hänen miehensä auttoivat minua torstaina, kun oli iltavuoro (ja ahdistus). 

Eilen tuli ystävä ja toi tullessaan nämä:





Nyt ollaan vaan hiljaa ja hissukseen. Kyllä se elämä taas kohta hymyilee. Eikös se vanha suomalainen sananlasku mennyt niin, että helmikuussa helpottaa... hih!

perjantai 29. tammikuuta 2016

Onko Uuvelo lintu?

Osallistukaapa viikonloppuna jompana kumpana päivänä pihabongaukseen. On mahtavan hauska harrastus!






Mä bongasin tuollaisen. Saa nähdä tuleeko taas tiluksille kun on minun tarkkailutuntini käynnissä. Alemmasta kuvasta taasen saattaa tarkempi bongata talitiaisen pyllyn.




Leppoisaa viikonvaihdetta jahka se alkaa. Mulla alkoi jo ja jos taivaankappaleet ovat suotuisat, pidän neljän päivän viikonlopun ja menen vasta tiistaina työmaalle. On vähän uuvelo...


***

Naurattais jos ei itkettäis. Nykytaide on kyllä ... no ... nykytaidetta. Klik! Minä olen vanhanaikainen.

torstai 28. tammikuuta 2016

Poika hukassa?

Kauhea asuntokuume taas. Löysin kirpparilta täydellisen retrokeittiöverhon. Nyt puuttuu enää se keittiö. Valmiiksi verhoksi ommeltu kangas on 120x140cm ja hinta oli päätähuimaavat 1,50€. 






Muutenkin vähän sisustuskärpänen puraisi. Tähän kotiini en tietenkään osta mitään uutta tai kallista, mutta JOS löytäisin sen Ihan Oman Majan, tekisi mieli vähän panostaa väreihin ja tunnelmaan. Gudrunilta saisi minun höpsöön makuuni täydellisesti sopivia verhoja, pyyhkeitä, pöytäliinoja ja mattoja. 



Kuvat otettu valokuvina kuvastosta. Alkuperäiset upeine väreineen täällä.



Oi voi, pääsisinpä oikeasti joskus laittamaan sitä omaa kotia pelkän haaveilun sijaan!


***

Lopuksi piilokuva: etsi poika. 





Pitäisiköhän meidän vähän vähentää unikavereiden määrää?

No, oikeasti tämä on lavastettu kuva. Kuopus halusi, että kaadan kassillisen pehmoleluja hänen päälleen. Oli pakko sitten kuvatakin, koska oli niin hupaisan näköinen.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ei kiva

Milloinkahan minä opin?

Nimittäin sen, että en kestä useampaa huonoa paikkaa päivässä. Pidin eilen aamulla kaksi kirjaoppituntia ihanille ekaluokkalaisille lähikoulussa. Iltapäivällä oli esimiesfoorumi. Liian pitkä päivä, liikaa altisteita. Olin iltapäivän ja illan ihan poissa pelistä. Onneksi sauna ja suihku vähän auttoivat. Ja suht varhainen pehkuihinmeno.

Puolustuksekseni on sanottava, että jouduin siirtämään nämä tunnit edelliseltä viikolta kun kuopus oli kipeä. Ehdotin peruessani kotoa käsin tätä viikkoa katsomatta työkalenteria. En sitten kehdannut enää muuttaa aikaa toistamiseen. Tuosta kerran kuussa järjestettävästä esimiesten tapaamisesta olen ollut niin monta kertaa poissa (se pidetään aina ns työpäivän jälkeen - tai siis minun työpäiväni - ja joudun keksimään kuopukselle kyläpaikan siksi aikaa) etten yksinkertaisesti voinut tällä kertaa skipata. Asiatkin olivat tärkeitä. 


Tässä maataan sängyllä
ja katsotaan jotain roskaa


Oli eilisessä jotain positiivistakin: esikoinen asensi meille television kuopuksen (ja minun) huoneeseen. Hänellä itsellään ei kuulemma ole sille juuri nyt käyttöä. Enää ei tarvitse tapella mitä kanavaa katsotaan ja tuossa on jopa nauhoitusmahdollisuus, jota meidän varsinaisessa tv:ssämme ei ole ollut. Lupasi pitää pikakurssin tässä jossain vaiheessa. Ilta menikin sitten molemmilla löhötessä ja ruutua tuijotellessa. Välillä huutelimme huoneesta toiseen. Luksusta!

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ystäväkirja

Nappasin anneaulikilta haasteen. Kaikki muistavat varmaan ne kouluaikoina kiertäneet ystäväkirjat, joissa "Eniten vihaan ... " -kohtaan ainoa oikea vastaus oli "Timoa" tai jota kuta muuta luokan poikaa. Tai käärmeitä, mutta se on melkein sama juttu. Tämä on nettiaikaan viilattu versio ystäväkirjoista ja en vissiin ole vastannut ainakaan kovin montaa kertaa. Säännötkin on, ne löytyvät tuolta anneaulikin blogin puolelta linkin takaa. Olen laiska enkä kopioi niitä, saati että haastaisin ketään tai keksisin uusia kysymyksiä. Kunhan vastailen.



Ystäväkirjaan
liitettiin oma kuva
- edelleen kaipaan kesää!



1. Kuka olisit, jos olisit joku muu kuin sinä ja miksi?

Olen kyllä varsin tyytyväinen omissa nahoissani, joten en oikein tiedä. Jos on pakko keksiä jotain, niin ehkä joku historian merkkinainen, sellainen kapinallinen, edellä aikaansa oleva ärsyttävä feministi.


2. Missä asuisit, jos kaikki olisi mahdollista?

Asuisin täällä samalla pienellä paikkakunnalla omassa pienessä hirsitalossani. Muokkaisin tästä ympärivuotiseen asumiseen itselleni kodin, jossa kaikki vedelliset aktiviteetit tehtäisiin erillisosassa. Sitten voisin asustella kernaasti osan vuodesta myös jossain lämpimässä merellisessä ilmastossa. Ah!


3. Mitä väriä inhoat ja miksi?

En varsinaisesti inhoa mitään väriä, mutta vaaleanpunaista vieroksun. Se sopii harvalle suomalaiselle ja jotenkin liitän sen aina tyttölapsiin.


4. Onko sinulla lempinimeä ja mistä se juontaa?

Ei mitään mitä enää kovin käytettäisiin. Lapsuuden perheeni kutsuu minua lempinimellä joka juontaa juurensa Tintti-sarjakuvista. Minulla on voimakas pyörre tukassa otsalla ja näytin kuulemma pienenä kovasti Tintiltä.


5. Mitä tv-sarjaa seuraat?

Australian MasterChefiä. Minusta on ihanaa, kun siinä ei kiusata ja mollata kilpailijoita vaan kannustetaan ja henki on hyvä. Voice of Finlandia tulee myös katsottua.


6. Mikä väri on hallitseva vaatteissasi?

Kolme väriä: oranssi, punainen ja violetti. Usein yhdistettynä mustaan. Todisteena kuva vaatekaapistani.





7. Mitä haluaisit harrastaa, jos ei olisi rahasta kiinni?

Jaa-a, kävisin mielelläni monillakin kansalaisopiston kursseilla, mutta se on enemmän kiinni ajankäytöstä ja sisäilmasta kuin rahasta. Jos minulla olisi se oma talo, haluaisin osata harrastaa puutarhanhoitoa ja hyötykasvien kasvatusta.


8. Minkä taidon haluaisit oppia?

Haluaisin oppia ompelemaan. Ehkä joskus eläkkeellä sitten?


9. Lomaillessa rantakohde vai kaupunki?

Rantakohde. Olen laiska valas!


10. Oletko aamu- vai iltavirkku?

Tämä on hankala. Olin ennen ihan selkeä iltavirkku, mutta lapset karsivat tämän piirteen minusta hyvin onnistuneesti. Nykyään en jaksa valvoa ja herään siistä syystä suht aikaisin. Mutta edelleen nautin siitä kun toisinaan olen pitkään jalkeilla ja sitten vastaavasti onnistun nukkumaan myöhään - eli ehkä iltavirkku, kuitenkin, pohjimmiltani.




Ajatelkaa, kohta on jo helmikuu!

maanantai 25. tammikuuta 2016

Ajokoiran näköinen johtaja?!?

Olenhan kertonut, että olen varsinainen sokerihiiri ja herkkup*rse? Viime viikko meni suloisessa sokeripöhnässä, koska olimme ostaneet vaihtaria varten Fazerin suklaita, lakritsia, joulusuklaarasioita ja salmiakkia, noin ensi alkuun. Meillä ei yleensä ole kotona saati esillä mitään karamelli-nimistä makeaa (banaanilastuja, kuivattuja hedelmiä jne kyllä löytyy), koska - no - sitten minä syön ne. Itsekurini on ameeban luokkaa, mitä herkuihin tulee. Jos toisessa kädessä on viinilasi, voi olla varma, että toinen käsi hamuaa vaikka lasten karkkipäivänamit, koska jotain on vaan saatava. No nyt tietysti piti vieraalle näyttää mallia miten salmiakkia syödään ja lakritsin kanssa sama juttu. Osan ostoksistani sain onneksi pakattua hänen matkaansa ikään kuin tuliaisina vanhemmilleen. Toisen osan syötin nuorille kun viettivät isommalla porukalla leffa- tai saunailtaa. Mutta todella suuri osa päätyi myös minun lanteilleni vatsaani. Niinpä nyt on ryhdistäytymisen paikka.





Makean syöminen ruokkii makeanhimoa, minulla ainakin. Niinpä päädyin viikonloppuna tekemään kahdenkinlaisia karkkeja järkevämpiä herkkua, joilla koitan jatkossa tappaa sen himon. Banaani-maapähkinävoi-naposteltavia ja raakaversioita Snickers-patukoista. Vaikka minun tekeleeni eivät koskaan ulkoisesti yllä esikuviensa tasolle, niin makoisia olivat molemmat. Säilöin ne pakastimeen josta makeanhimon yllättäessä voi jokusen sulattaa. Ehkä tässä pikku hiljaa päästään taas kohti normaalimpaa ja terveellisempää elämää.





***

Eilinen meni niin kuin pitikin, kotona rauhallisesti. Nyt jaksaa taas tulevien päivien haasteet. Vaikka en kyllä ollenkaan täytä ajokoiran näköisen johtajan kriteerejä, niin johtamaan on silti mentävä. Vuh!

Herkullista alkavaa viikkoa teillekin!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Takki tyhjä

Hiukkasen on väsymystä ilmassa. Vaihtari lähti eilen aamulla, veimme hänet lähikaupunkiin ja hyvästelimme. Tyttö oli niin suloinen, ihana, kohtelias, että sulatti sydämeni täysin. Itku pääsi, sitten pakenin kahville ja jätin nuoret keskenään, joten en tiedä tuliko heillä. Viikko oli hurjan antoisa, joskin myös raskas. Aina, kun kotona on vieras ihminen, tuo se oman jännityksensä. Sitten kun kielikin on vielä vieras, vie se entistä enemmän energiaa. Mutta kokemus oli upea, en vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Olen varma, että toukokuun vastavierailusta tulee nuorille huikea elämys myös. 



Voi olla jotain tällaista odotettavissa!



Illalla piti vielä käydä uudemman kerran lähikaupungissa, kun olin ostanut ystävälle synttärilahjaksi liput teatteriin ja menimme yhdessä. Ajoitus ei osunut ihan nappiin, koska teki mieli vaan loikoilla kotona, mutta kyllä se kuitenkin tavallaan kannatti. Aina se kannattaa, kulttuurin harrastaminen. Mutta. Nyt se iso mutta. Minulle aiheuttaa ongelmia teattereissa (ja toki muuallakin) voimakkaan hajusteet. Niinpä ryntäsin riemumieli varaamaan lippuja kun varta vasten järjestettiin allergia- ja astmaystävällinen näytös. Yleisö sitoutui hajuttomuuteen ja teatterilaiset myös. Oli kuulemma myös siivottu tavanomaista paremmin ennen näytöstä. Mutta mitäpä se auttaa, jos paikka on kellarissa ja home haisee voimakkaasti heti sisään tullessa. Kaikista pahin moka kuitenkin tapahtui, kun parissakin kohtauksessa käytettiin "pippurisumutetta" jota mallattiin jollakin paineilmapullolla. Niin, tuoksuahan sieltä tuli. Jotenkin masentaa, että vaikka varta vasten asiaan koitetaan kiinnittää huomiota, tulee tällaisia lapsuksia. Se toki on ymmärrettävää, ettei osata ajatella loppuun asti, mutta surullista se on myös. Illalla kotona olikin sitten aika kaamea olo.

Mutta tänään, tänään en tee mitään, löhöän ja lueskelen vaan. Otan rauhallisesti, koitan toipua ja myös nauttia olostani ja valmistautun tulevaan viikkoon. Kuopus kotiutuu huomenna, joten tämä päivä on vielä sellaista totaalista palautumisaikaa. Sitä kuuluisaa omaa aikaa!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Kumpikin hurisee

Kissa parantaa terveyttä ja onnellisuutta. Kävin eilen nuuskuttamassa paria kisua. Sulkkuja, enkä edes saanut niistä oireita. Seuraava kissakoe on ensi perjantaina, kun menen tällä kertaa hierojalleni lähikaupunkiin. Yleensähän hän käy täällä meillä. Pitäisiköhän sitten soittaa noiden kuvan kissojen omistajalle? Luovutuspäivä tosiaan olisi 1.2.2016. 




Se toinen mikä hurisee on auto. Ja onneksi hurisee. Monenmoista vastoinkäymistä sen kanssa tässä viikolla ehti olla. Sellaisiakin, joita en ymmärrä tai osaa selittää, mutta pääasia, että nyt on käytössä. On se nimittäin täällä maalla aika vaikeaa olla ilman autoa. Kauppa-asiat, töihin ja kouluun pääseminen, kaikki, on sumplittavan jonkun avulla. Tai voihan sitä kävelläkin, mutta näillä pakkasilla ei vaan ihan hirveästi tehnyt mieli. Eikä kauppakassien kanssa muutenkaan. Joten olen kyllä varsin tyytyväinen ja onnellinen.

Kumpikohan parantaa onnellisuutta enemmän, kissa vai auto?

perjantai 22. tammikuuta 2016

Kännyköistä ja muista elektronisista vempaimista

Sain kimmokkeen tämän postauksen kirjottamiseen katsottuani näitä kuvia. Ovatko älylaitteet tulleet ihmisten väliin? Mielenkiintoinen oli myös tämä Eric Pickersgillin valokuvakokoelma Removed, josta kirjoitettiin lehdissä joku aika sitten. Minulle tuli noista kuvista surullinen olo!

Aihe on pinnalla siksikin, kun olen seurannut koko viikon kahden nuoren kännykän käyttöä. Heti ensimmäisenä perustettiin WhatsApp -ryhmä kaikkien vieraiden ja isäntien kesken. Englanninkieliset viestit lentelevät, kommunikointi onnistuu jatkuvasti, vaikka ovatkin eri paikassa. Sinänsä mainio idea! Mutta aluksi minusta tuntui kyllä kummalliselta, kun vaihtari ja esikoinen istuivat sohvalla, molemmilla oli kännykkä kädessä ja kommunikoivat sekä muiden ryhmän jäsenten että toistensa kanssa yhtä aikaa. He kommentoivat toisilleen viestejä joita tuli, kyselivät mielipiteitä niitä, keskustelivat niistä, lähettäjistä, aika lailla kaikesta maan ja taivaan välillä. Minä en vain ole tottunut sellaiseen. Nykynuoret ovat. 

Minä tunsin jo kauan aikaa sitten ennen esikoista ahdistusta kahvihetkistä, joissa toinen osapuoli vastaili puhelimeen ja tekstaili sen sijaan, että olisi keskittynyt minuun. Kuopuksen isä meni joskus kesken treffiemme tupakalle, soitti samalla kaverilleen eikä sitten ymmärtänyt, miksi tunnelma oli pilalla. Edelleenkin minua vaivaa, jos toinen on fyysisesti läsnä mutta henkisesti aivan muualla. Tai sitten kahdessa paikassa yhtä aikaa: minun kanssani ja sosiaalisessa mediassa. En jaksa kiinnostua toisen näyttämistä kuvista tyyliin "katsopa, tässä mun sisaren tyttö luistelee" kun en ole heitä kumpaakaan, sisarta tai tyttöä, koskaan tavannut, Olenko minä vain itsekäs, kun haluaisin yhdessäolon olevan yhdessäoloa, vai vaan oman aikakauteni kasvatti?



Oma puhelimenkäyttöni on tietoinen valinta:
tällä ei mennä nettiin.



Väittäisin, että se, että ihmiset ovat koko ajan puhelimen tai koneen ääressä ja näyttävästi esillä somessa ei todellakaan ole pelkästään hyvä asia. Jo nämä kaksi artikkelia sen minulle todistavat: surullinen uutinen siitä, että lapsi hukkui pihalampeen äidin roikkuessa puhelimessa ja huoli puhumattomista lapsista - kun vanhempi on jatkuvasti jollain laitteella viivästyy jälkikasvun puheenkehitys ja varmasti myös vuorovaikutustaidot.

Luin myös arvostelua ekokännykästä. Siinä oli mielenkiintoinen ominaisuus, jonka soisi löytyvän muistakin puhelimista: tämä merkki ilmoittaa kuinka kauan sitten viimeksi koskit siihen. Voisi olla aika ajatuksia herättelevää nähdä se lukuna joka kerta!

torstai 21. tammikuuta 2016

Ylikuormitusta ilmassa?

Tämä vaihto-oppilasviikko on ollut varsin onnistunut ja mielenkiintoinen. Silti se, että kotona asuu vieras ihminen jonka kanssa pitää virittäytyä aamuvarhainkin puhumaan vierasta kieltä (olen kertonut, että luin koulussa pitkän venäjän, joten englantini ei ole ihan paras mahdollinen, joudun miettimään paljon, hakemaan sanoja ja pyytämään välillä apua esikoiseltakin), vaatii veronsa. 

Lisäksi se, että autoa ei ole ollut käytössä, tuo tilanteeseen oman pikantin lisänsä. On ollut aikamoista säätämistä kuskaamisen kanssa. Pakkasista nyt puhumattakaan. Normaalioloissahan kyytejä ei välttämättä edes tarvittaisi niin paljoa - niin, ja toki se autokin sitten saattaisi toimia ilman moottorinlämmitintäkin.


Voi, mulla on ikävä kesää!!!


Mutta siis, eilinen vapaailta tuli tarpeeseen. Kuopus meni koulusta suoraan kaverilleen ja tämän äidin viemänä kävi vielä elokuvissakin. Tuli kotiin säädyttömän myöhään ja oli siitä säädyttömän onnellinen. Esikoinen ja vaihto-oppilas kyläilivät myös, joten saatoin vain olla, rentoutua, tuijottaa Australian MasterCheriä ja meditoida. Ah!

Tänään pakkaan kuopuksen kamat, vietän rauhallisen aamun jahka olen tyrkännyt kolme koululaista ystävän kyytiin ja kipittelen itse myöhemmin iltavuoroon. Sitten se viikonloppu alkaakin minulla, seitsemältä. Lauantai-aamuna hyvästelemme vieraamme ja silloin illalla on vielä teatteri ystävän kanssa. Sitten lösähdän ansaittuun koomailuun enkä tee mitään sunnuntaina. Sitä odotellessa!

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Peruna on soikea

No niin, tauti on selätetty. Kuopuksella on edelleen hyvä vastustuskyky omasta takaa. Sairaanhoitaja, jolla kävimme angiinapikatestissä, totesi, että kurkku punoittaa kunnolla mutta kyseessä lienee virustauti. Varoitteli, että saattaa äityä kunnon nuhaksi, yskäksi ja pitkälliseksi flunssaksi. Jo maanantai-iltana kuopus oli kuitenkin jo kutakuinkin kunnossa. En silti uskaltanut laittaa häntä eilen kouluun, kun oli kaksi ekaa tuntia liikuntaa ja pakkastakin reilut -25. Ja kun määrättiin lepoa ja juomaa. Koitimme levätä ja luoda teetä illalla ja aamulla mutta virkeys voitti. Niinpä menimme iltapäivällä pitämään puffettia elokuvaan, jonka kuopus myös kävi katsomassa.

Järven tarina, jatkoa Metsän tarinalle, joka oli ihana ja tykätty. Niin oli tämäkin. Pääsin nimittäin katsomaan minäkin. Pistimme putiikin kiinni siksi aikaa ja siivosimme sitten jälkeen päin. Olipa virkistävää päästä ulos talosta, jossa olemme olleet jumissa muutaman päivän.


Oli hyvä päästä majasta pihalle
kun perunatkin rupesivat tuijottamaan...


Tänään onkin sitten normityöpäivä ja huomenna iltavuoro. Kuopus tulee ensin kirjastolle ja lähtee sitten isälleen. Viikonloppu on vapaata. Mutta sitä ennen pitää vielä saattaa tämä vaihtarivierailu kunnialla loppuun saakka. Eilen kaksi kylmissään olevaa teiniä tuli kaupungista iltabussilla, olivat onneksi saaneet kyydin pysäkiltä kotiin. Vannotin ottamaan taksin, jos kyyti ei järjestyisi. Oli ollut mukavaa, sekä ruoanlaittopajassa - olivat tehneet mm. karjalanpiirakoita - että ostoksilla. Muutama kohdekin siellä kaupungissa käytiin opettajien johdolla ennen kun oli vapaata aikaa. Tänään voisi olla rauhaisa ilta kotosalla, koska lauantai, lähtöpäivä, tulee yllättävän pian ja torstaina minä olen iltavuorossa ja perjantaina aikovat taas kokoontua mökille koko porukalla jäähyväisiltaa viettämään. 

tiistai 19. tammikuuta 2016

Monenmoista murhetta - ja ilojakin toki

Kuten joku teistä totesikin, karma ei vielä saanut haluamaansa. Akun vaihto auttoi mutta ei kokonaan - moottorinlämmitin nimittäin on mennyt rikki. Eihän se mihinikään näissä pakkasissa (-30 aamusella) sitten lähde. Olemme siis ilman autoa ainakin muutaman päivän. Luottokorjaajani lupasi tilata/hakea/haetuttaa osan ja laittaa sen mutta hetki siinä tietty menee. Täytyy olla ystävien avun varassa siihen saakka kun oma auto saadaan kuntoon. Eilen aamuna paras ystävä kärräsi esikoisen ja tytön kouluun, me jäimme kuopuksen kanssa kotiin. Jo sunnuntai-iltana valitti kurjaa oloa ja maanantaina kurkku oli kipeä. Lepopäivä siis.

Se on aina armoton puhelinrumba kun on sairaspäivä luvassa. Ensin tekstari opettajalle, sitten soitto töihin kollegoille. Soitto pomolle ja terveysasemalle, jotta saisi sairaan lapsen hoitotodistuksen. Kävimme iltapäivällä ystävän kyydillä otattamassa nieluviljelyn, koska kuulemma on juuri tässä ikäluokassa angiinaa liikkeellä. Näyte oli puhdas, vaikka kurkku kuulemma punainen. Tänään siis ainakin vielä kotosalla. Samalla kyydillä pääsin kauppaan täydentämään ruokavarastoja. Nyt kun on enemmän suita ruokittavana (sunnuntaina meille tuli yllättäen vielä toinenkin kasvissyöjävaihtari päivälliselle, kun katsoimme sen helpommaksi kuin kipitellä pakkasessa kahteen paikkaan ja laittaa kahdessa perheessä kahdet eri ruoat. Olivat tuossa lähistöllä ja sitten porukalla lähdössä sinne mökille).


Tässä taas kuukauden kuva. 18.1.2016
Kymmenen kuvaa juhannuksen - haasteen muut kuvat täällä
ja täällä.





Nuoriso kotiutui vasta illalla. Olivat tutustuneet paitsi kouluun myös kuntaamme. Keskustaan, kirkkoon ja leirikeskukseen, jossa oli iltapäiväohjelmaa: yhdessäoloa, ruokailu, saunomista ja avantouintia. Ihan oikeasti olivat ne hullut käyneet avannossa (monta kertaa) ja lumessakin kierimässä. Olivat vielä sen jälkeen kyläilemässä yhdellä esikoinen kavereista, koska sattumalta tämän luona asusteli meidän vieraamme paras ystävä. Illalla vasta palasivat ja kertoivat iloisina päivän kulusta. Paistoin mustikkapiirakan ja nautimme sen iltapalan jälkkäriksi vaniljajäätelön kera. Tänään onkin sitten vuorossa kaupunkivierailu.

Minä jännitän pääsenkö töihin jo huomenna. Mieluusti menisin. Tätä huvia - että saa jäädä palkallisesti hoitamaan lasta kotiin - ei muuten kestä enää pitkään. Toukokuussa kuopus täyttää sen kymmenen ja sitten on järjestettävä nämä tilanteet muulla tavalla. Onneksi tämä lyhennetty työaika mahdollistaa myös sellaisen jouston, voin tehdä tunteja jälkikäteen joten emmeköhän selviä sittenkin ihan samalla tavalla. Mutta kyllä, jakamaton vastuu on välillä raskasta, kun pitäisi saada arki rullaamaan.

Niin, ja sitäkin jännitän, että lauhtuvatko nämä pakkaset vai eivät.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Suomi panee parastaan

No nyt on tarjoiltu eksotiikkaa oikein roppakaupalla. Tyttö, joka meille lauantai-iltana tuli, kertoi, että heillä oli +10 astetta kotosalla kun lähtivät. No, meillä oli se vaatimattomat -25. Ei kuulemma ole koskaan ennen nähnyt näin paljoa lunta eikä ollut näin kylmässä. Mutta melkoinen sissi hän oli, koska halusi heti aamusta lähteä katsomaan jäätynyttä järveä. Tiesi, että Suomi on tuhansien järvien maa. Oli kuulemma ollut aivan haltioissaan ja kävelivät jäällä ihailtavan pitkän matkan ottaen keliolosuhteeet huomioon. Lähetti kuvan kateelliselle siskolleen, joka oli vastannut, että "Upea, mutta missä se järvi on?!" Niin, siellä allahan se oli, piilossa. 


Täytynee taas tehdä näitä,
tämä on viime vuotinen.


Sitten lähdimme isommalla porukalla kodalle, joka onneksi oli sellainen seinällinen ja umpinainen. Lämpesi nopeasti siedettäviin lukemiin. Grillattavaa oli monenlaista ja riittävästi, myös kasvissyöjille. Ainoa hrrr huono puoli reissussa oli ulkovessa... Voinette kuvitella käynnin henkselilliset housut jalassa - oli pakko riisua takki ja paljon muutakin. Pylly melkein paleltui. Illaksi nuoret lähtivät vielä yhden paikallisen mökillä käymään, olemaan porukassa ja tutustumaan toisiinsa. Tänään alkaa koulu ja virallinen ohjelma.

Ihania nuoria olivat kaikki jotka tapasin. Puhuivat todella hyvää englantia, olivat reippaita ja kohteliaita. Meillä asuva tyttö puhuu paljon paremmin kuin minä. Selvitti mm. oman maansa koulutusjärjestelmää pitkään ja hartaasti ja se kuulosti kyllä aataminaikuiselta meidän omaamme verrattuna. Oli aivan ihmeissään kun kerroimme ja vertailimme juttuja. Sitä ei vaan itse enää näe, kun pitää itsestäänselvänä vaikkapa sitä, että kouluruoka on ilmainen ja kirjat myös, aina lukioon saakka. Ja opettajat avuliaita, eivät nöyryytä (suurin osa) ja antavat tukiopetusta. Toisaalla se on maksullista ja siihen on varaa vain rikkailla. 

Nyt kohti uusia seikkailuja. Olen varma, että tästä tulee todella mukava ja mielenkiintoinen viikko!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Ja se karma, taas

No niin, alkoikin olla taas liian hyvin asiat... Sain kaikkea mukavaa vaihtaria varten, kun tässä kuussa paristakin syystä jäi vähän enemmän tilistä käteen. Vaikka ulkona on kylmä, lämmintä on piisannut sisällä ja ovikin korjaantui. Yli kolmenkymmenen asteen pakkasista huolimatta auto on käynnistynyt nätisti. Paitsi eilen, vaikka ulkona oli "vain" -25. Ei millään. Arvatkaa v*tuttiko ajoitus, kun on muitakin kyydittäviä kuin oma poppoo. No, soitto ystävälle, että käyttäisikö vielä kaupassa. Ja äitille, hakisivatko miehensä kanssa minulle akun ja toisivatkin sen, lähikaupungista tänne. Kahvit keittäisin. Korjaajan yhytin kauppamatkalla ja hän hyppäsi autonsa kyytiin saman tien. Tuli kurkkaamaan konepellin alle ja antamaan virtaa. 

Annoin käydä hyvän tovin ja kun äiti miehensä kanssa tulivat upouuden akun kanssa, ajoimme kiesin korjaamolle. Ihana luottomieheni lupasi hoitaa asian vielä saman iltapäivän aikana ja niin tapahtuikin. Auto saapui pihaan asti uusine akkuineen. Täytyy toivoa, että se auttaa. 



Siivottuakin tuli...


Auttamisesta puheenollen, vaikka tällainen totaalisesti huonoon aikaan tapahtuva karman käpälän kouraisu ottaa päähän ja aiheuttaa harmaita hiuksia, olen silti ihan sikamaisen onnellinen, että minulla on näin ihania ihmisiä ympärilläni. Kaiken huipuksi sain akun "köyhäinapuna", joten kun olin jo kyynel silmässä miettinyt, että sinne se ylimääräistä perheenjäsentä varten varaamani pennoset sitten menivätkin, niin ei. On edelleen mahdollista syöttää vaihtari ja tarjota elämyksiä, emmekä mene sen ansiosta vararikkoon ennen seuraavaa rahapäivää. Kiitos äiti <3

***

Oli muuten ihana tyttö. Vähän kauhuissaanhan se pakkasesta oli, mutta onko se nyt mikään ihme. Itsekin olen. Murmelin sukua. 

lauantai 16. tammikuuta 2016

Vaihtari-valmisteluja

No aukaisin minä sen oven eilenkin, koska piti vielä pojat kouluun ja käydä kaupungissa. Nyt on supisuomalaisia juttuja. Jopa luomukasvishernekeittoa, saa nähdä tuleeko sitä edes maistettua. Ajattelin siihen rinnalle lämpimiä voileipiä, niin saa kuitenkin vatsansa täyteen, jos on liian eksoottista. Voi olla meidän pojillekin... Mustikkapiirakan aion leipoa vaniljajätskin seuraksi, eikös se nyt ole aika suomalaista? Pannarikin on suunnitteilla yhdeksi illaksi. Kaapit täynnä kotimaista suklaata, lakuja (onneksi oli joulun jälkeinen ale) ja salmiakkia. Tummaa leipää. Karjalanpiirakat tehdään itse. Ostin myös grillattavaksi esikypsytettyä maissia sekä kasvismakkaraa ja vaahtokarkkeja, vaikka ne nyt niin kovin perinteisiä eivät olekaan. Oli vissiin tarkoitus viedä vieraat laavulle heti sunnuntaina. Eiköhän me pärjätä!

Ilta menikin sitten siivoillessa ja lepuutellessa. Ajattelin puunata pikku hiljaa ja jatkan tänään. Pojat hoitavat omat huoneensa ja esikoinen muuttaa sohvalle. Tyttö tulee illalla myöhään, bussi on lähikaupungissa vasta yhdeksän jälkeen. Yhden luokkakaverin äiti lupasi tuoda hänet meille, minä vastavuoroisesti sitten vien ensi lauantaina heidänkin vaihtarinsa takaisin bussille. Silloin kuopus on isällään ja pääsen irrottautumaan. 


Kuva napattu täältä


Ai niin, ja löysinhän minä vielä sen Suomikliseiden multihuipentuman: unikkokupin. Se oli ensin -30% alessa ja siitäkin vielä tippui 20% pois. Hinnaksi jäi alle kymppi, joten ajattelin, että se voisi olla mukava muisto vierailusta täällä ja meistä myös. 

perjantai 15. tammikuuta 2016

Miks ovet ei aukene mulle?

Kun eilen koitin lähteä töihin teki ulko-ovi tenän. Se on krenkannut jo pidempään. Ulkoa päin avatessa sitä pitää tönäistä olkapäällä ja kun sisältä pyrkii ulos, vähän vetäistä. No, eilen kun lähdin laittamaan autoa lämmitykseen aamulla en saanutkaan ovea enää lukkoon lainkaan. Esikoinen sen sitten kouluun lähtiessä onnistui saamaan kiinni. Minä palasin pojat vietyäni kotiin kun oli vasta iltavuoroon meno. Kun tuli aika lähteä töihin, ovi ei auennut enää ollenkaan. Voi pylly!

Mietin hetken, että mitähän kollegat sanoisivat, jos soittaisin ja kertoisin, etten pääse töihin. Ihan sananmukaisesti en pääse. Soitin sitten kuitenkin huoltofirmallemme ja onneksi huoltomiesnainen sattui olemaan kotona, hän nimittäin asuu vastapäisessä talossa. Tuli koittamaan ovea ulkoa päin yleisavaimilla, mutta eihän se mihinkään siitä toennut. Ei lukkosulallakaan. Minä jo hikoilin talvitakki päällä eteisessä. Huutelimme hetken eteisen ikkunasta ja sitten päätin hipsiä takaoven kautta ulos. Onneksi on takaovi. Se vaan on sellainen "parvekeen ovi", joka menee kyllä ulkoa käsin kiinni mutta lukkoon sitä ei saa kuin sisältä. 

Uskalsin jättää oven auki kun sovimme, että huoltomies tulee lukkosepän kanssa katsomaan tilannetta ja kun pääsevät sisälle, sulkevat myös terassin oven. Eikä sieltä nyt varmasti juuri sinä päivänä olisi kukaan keksinyt sisälle pyrkiä, mutta silti. Kun kuopus ja esikoinen menivät kotiin äitini ja hänen miehensä kanssa oli ovi jo toiminut moitteettomasti. Minäkin pääsin iltavuorosta nätisti omilla avaimillani lämpimään.




Mutta oli se velho tunne: en pääse pois kotoani!

No, nyt alkoikin sitten minulla viikonloppu eikä tarvitsekaan päästä. Ollaan vaan ja odotellaan vaihto-oppilasta.

torstai 14. tammikuuta 2016

Talvi yllätti, niin kuin aina

Joku ehti toivoa talvea. Pakkasta ja lunta.

No, sitä pakkasta on ollut, pahimmillaan sellaiset -34 täällä meilläkin asti. 

Nyt, kun lauhtui, rupesi tulemaan lunta, ja sitä tulee ja tulee. Ja sitä tulee vaakasuorassa ja kauhean tuulen kanssa. 

Joulun alla oli lämpöasteita ja kevätsipulit pukkasivat jo vartta.

Koko syksyn tuuli. Tuntuu, että nykyään tuulee aina.

Ihan kummallista!




Minä en koskaan ole ollut mikään ilmastonmuutosskeptikko, mutta luulisi nyt vahvimmankin sellaisen jo jotain epäilevän. 

Mitähän sitä uskaltaisi toivoa? Vähän lunta, vähän pakkasta, vähän aurinkoa ja ei tuulta kiitos. Meille on lauantaina tulossa Etelä-Euroopasta tyttönen viikoksi. En haluaisi että se hukkuisi lumeen, paleltuisi taikka rupeaisi ihan saman tien kaipaamaan kotiin tai vihaamaan Suomea. 

Saimme eilen viikon ohjelman, ja mukavaltahan se näytti. Saunomista, avantouintia, hiihtoa, luistelua, paikkakunta- ja Suomitietoutta, kulttuuria. Jonkin verran toki jää sitten ihan vapaa-aikaakin. Ajattelimme molemmat esikoisen kanssa, että voisi ainakin leipoa karjalanpiirakoita yhtenä iltana ja viedä niitä nyyttäreihin. Salmiakkia. Fazerin sinistä. Mitä näitä Suomikliseita nyt on? Saa ehdotella!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kuumetta...

Mä en kestä.







Ihan hirveä kissavauvakuume!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Älä leiki ruoalla

äläkä nirsoile.

Molemmat ovat hyviä oppeja, joita meidän perheessä ei kuitenkaan ihan noudateta. Kummallakin pojalla on aika omanlaisensa maku ruoan suhteen ja välillä koitan luovia parhaani mukaan. Aina ei jaksa tapella. Jos esikoinen syö mieluummin porkkana- ja kuopus pinaattilettuja, olen ottanut tavakseni laittaa molempia. Eipä se nyt minua niin kovasti enempää työllistä. Toki sitten välillä joutuvat syömään sellaistakin, josta ei niin pidä. Esikoinen rakastaa kalakeittoa mutta kuopus ei kauheasti tykkää minun tekemästä, koulun keitto kyllä maistuu. Hän taas syö mielellään pinaattikeittoa, joka ei todellakaan ole esikoisen lempiruokaa. Olen kertonut, että nämä maut menevät ristiin melkein raivostuttavuuteen asti. Toinen tykkää enemmän letuista ja toinen pannarista, joten teen niitä vuorotellen. Toki syövät kumpainenkin molempia, mutta jos saavat toivoa, menevät pyynnöt aina ristiin.



En erityisesti vieläkään
näytä huippumallilta...



Jostain pojat kuitenkin ovat yhtä mieltä. Minun raakaruokani ja smoothieni herättävät molemmissa inhon väreitä. Ihan samalla tavalla, kun tietyt autolla ajamiseen liittyvät juttuni ovat muodostuneet yhteisiksi vitseiksi ("Oonko mä koskaan sanonut, että mä vihaan kaupungissa ajamista?" tai "Oonko mä koskaan sanonut, että mä vihaan parkkihalleja?" - aina kun ajamme jompaan kumpaan ja esikoinen vastaa: "Joo, joka kerta!"), niin on näihinkin. Kysyn aina, että "Haluatteko maistaa?" Eilinen smoothieni oli sammakonkudun väristä ja näköistä ja odotin siihen liittyen jotain kommenttia, mutta ei. Aina ne pääsevät yllättämään. Kuopus kysyi: "Onko tuo Hulkin verta?!?"






Iltapäivällä sitten, kun olimme kahden kotona ja kuopukselle oli jäänyt bussimatkalta isänsä pakkaamia karkkeja, annoin hänen syödä ne jälkiruoaksi. Jotenkin keittiön pöydälle ilmaantui tuollainen ...hmmm... pupumainen installaatio "papanoineen" kaikkineen. En torunut taikka kiellellyt. Joskus saa leikkiä ruoalla, jos idea on tarpeeksi villi. Ei tämä elämä nyt niin vakavaa ole!

***

Eikä elämästä selviä hengissä. Eilen saimme lukea suru-uutisen: David Bowie kuoli syöpään 69-vuoden ikäisenä. Olen koko pienen ikäni ollut Bowie-fani ja onnekseni ehdin nähdä hänet Tukholmassa 1990. Hieno mies. R.I.P.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Kukas se sieltä kurkistaa?

Eilen oli juuri sellainen sunnuntai kuin pitikin. Nukuin hävyttömän myöhään, mutta sainpahan kuitattua taas kertyneitä univelkoja. Lueskelin, surffasin netissä, puuhailin vähän keittiössä, sellaista pientä. Tein tämän viikon ruokasuunnitelmaa, kävin kaupassa samalla kun hain kuopuksen. Halittelimme ja sylittelimme illan, tein pannaria ja herkuttelimmekin siis iltasella. Nyt onkin sitten taas hyvä aloittaa uusi, ja onneksi ihan normaali ja "kokonainen", viikko. Toivottavasti uusin voimin. 






Toivotan teillekin mukavaa viikkoa tämän poikkeuksellisen lyhyen postauksen myötä. 

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vapaata ja vähän tummempia sävyjä

Vähän alavireinen päivä. Aamulla totesin miljoonannen kerran, että onneksi on ystävä. Juttelimme puhelimessa mieltäni painavasta asiasta ja tuli siinä muutamakin kyynel vuodatettua. Se, että toinen ymmärtää, kannustaa ja tsemppaa on ihanaa. Jo pelkkä kuunteleminenkin on. Olen kyllä onnekas. Se vaan on jännä juttu, että kun päivän aloittaa kunnolla tyrskien, jää koko päiväksi sellainen tuhnuinen, väsynyt ja vähän toistaitoinen olo. Olin ihan pihalla ja vihasin joka hetkeä kaupungissa ajamista. Vihaan sitä normaalistikin, mutta nyt erityisesti. Päätin nimittäin sittenkin lähteä junan sijasta omalla autolla viemään esikoista ja tapaamaan äitiä ja hänen miestään. On ollut sen verran pakkasia, että akkua on hyvä ladata vähän pidemmällä ajolla kuin mitä minulla täällä tulee. Jaksaisi sitten paremmin, koska ensi viikollakin pakastaa - ei silti onneksi likimainkaan niin kovasti kuin tällä viikolla. 




Kävimme siis suunnitelmien mukaan intialaisessa syömässä ja olipas ihanaa. Ruoka oli hyvää, seura myös ja vatsa tuli niin täyteen, etten koko iltana kotona tarvinut yhtikäs mitään. Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta, kokoilin ajatuksiani ja siivoilin vähän. Viikon päästä tähän aikaan meillä on vaihto-oppilasvieras. Siitä tulee jännää!

Nyt kuitenkin kerään vielä voimia tämän päivän, käyn illan suussa hakemassa kuopuksen bussilta ja nautin, kun koko perhe on koolla. Saan siitä voimia. 

Suloista sunnuntaita teillekin!

lauantai 9. tammikuuta 2016

Mikä maksaa?

Miten se voi kaksi työpäivää uuvuttaa ihmisen? Olin jo ihan viikonlopun tarpeessa. Ei vais, ei se kyllä varmasti varsinaisesti työ ollut, vaan rytmin muutos. Lomalla elin ja olin kuin ellun kana ja nyt oli pakko ryhdistäytyä. Tai yrittää ryhdistäytyä. Huonolla menestyksellä. Kun vielä tiistai-iltana tuli se pikkuLeijonien kultamatsi eikä nukkumaan voinut mennä ajoissa, kruunasi se kaiken. Kuuden jälkeen herääminen loppuviikosta ei ole nyt oikein meinannut luonnistua. Muutama muukin asia on koittanut valvottaa, ehkä siitä syystä nyt on lievää väsymystä ilmassa. Siispä onneksi on viikonloppu. Ja onneksi on sellainen viikonloppu, että kuopus meni isälleen, vaikka lähtikin sinne vain poikkeuksellisen lyhyeksi aikaa. Aion nukkua pitkiä yöunia mutta tällä kertaa siten, että menen ajoissa nukkumaan. Koitan normalisoida rytmin.



Velipoika on kiinnostava, vaikka onkin verkon takana


Tänään on lisää mukavaa tiedossa: lähdemme esikoisen kanssa yhtä matkaa kaupunkiin kun hän menee mummille. Ennen kun tiemme erkanevat, käymme äitini ja hänen miehensä kanssa nauttimassa oletettavasti herkullisen intialaisen aterian. Vesi nousee kielelle jo ajatuksesta. Sitten hoitelen muutaman kaupunkiasian jotka jäivät torstaiaamuna pakkasen vuoksi väliin: en todellakaan lähtenyt kolmenkymmenen asteen pakkasessa köröttelemään yhtään mihinkään. Nyt sitten. Junailen takaisin kotiin ja nautin sen jälkeen rauhasta ja kirjoista. Yksi höpö on kesken ja kehuttu esikoistrilleri odottaa vuoroaan. Oi voi tätä elämää - minulla se ei ollenkaan ole hirveää, kuten Tiisulla.


***

Mitenköhän minä tähän törmäsin: yli 600€ maksavaan talvitakkiin. Juu, omani ostin kirpputorilta, toinen maksoi 4 ja toinen 2 euroa. Ajanevat saman asian. Kävin sitten ihan kiinnostuksesta kuikkimassa, että mikä siinä oikein maksaa. Että onko täytteenä käsin nypittyjä haahkan pyrstönalusuntuvia mutta ei sitä kerrottu. Ei ymmärrä pieni ihminen, ei!

perjantai 8. tammikuuta 2016

Päivät sekaisin

Nyt on kyllä totaalisesti päivät sekaisin. Jo yksi arkipyhä riittää sekoittamaan minut, mutta nyt on paljon muitakin muuttujia. Työt alkoivat eilen pitkän loman jälkeen, joten oli pakko olla maanantai. Sitten yht äkkiä onkin perjantai heti perään. Ja vielä sellainen, että olen töissä - yleensähän pidän kolmipäiväisen viikonlopun ja aloitan sen vieton jo torstai-iltana. Pakkaa sekoittaa entisestään se, että kuopus lähtee tänään isälleen, vaikka virallinen isipäivä on neljän vuoden ajan (luoja, onko erosta jo niin kauan?) on aina ollut torstai. Mitenkähän minä tästä selviän?



Ikävöin kesäiseen Kreikkaan


Selviämisestä puheen ollen. Auto on selvinnyt *kopkop* yllättävän hyvin. Eilen aamulla oli sellainen rapsakka kolmenkymmenen asteen pakkanen, mutta niin vaan pikkuPösö hurahti nätisti käyntiin, kun olin ensin sitä lämmitellyt. Sama juttu iltavuoron jälkeen, vaikka pakkanen oli edelleen suunnilleen samoissa lukemissa. Jos minä olen kaivannut lunta ja valoa, ehkä sitä tavanomaista talveakin, niin en kyllä ihan tätä tarkoittanut. Onneksi on lauhempaa luvassa - vissiin jo tänään ja koko ensi viikolle. Rajansa kaikella!

***

Pakko kertoa tilannekoominen anekdootti töihinpaluustani. Olin saanut kollegalta tietää, että mikroaaltouunimme ei toimi. Tilasin hetimiten uuden, että saamme pian taas lämmintä evästä töissä. Toinen ongelma mikrottomuudessa on minun kahvinjuontini. Käytän niin paljon maitoa, että se pakko lämmittää. Kotona minulla on maidonvaahdotin mutta töissä olen ratkaissut tämän niin, että pistän maidon hetkeksi mikroon. Paitsi nyt. Olin niin kaukaa viisas, että pakkasin maidonvaahdottimen mukaani. Se on sellainen vedenkeittimen tyyppinen vekotin joka sekä lämmittää että vaahdottaa maidon. Nykyään tosin vain enää lämmittää, vaahdotusominaisuus on mennyt rikki. Niinpä niitä hifistelykahvikertoja varten, kun haluan vaahdon kahviini, olen ostanut erillisen vaahdottimen. (Kuulostaa hankalammalta kuin oikeasti on.) 

No, nyt olin siis todella fiksu ja pakkasin molemmat mukaani jotta en joutuisi juomaan mustaa taikka liian vahvaa kahvia pienellä maitotilkalla. Tarkemmin ajateltuna olisin pärjännyt pelkällä lämmittimellä, mutta en ajatellut tarkemmin. Kuinka siinä sitten kävi niin, että kun kassien ja nyssäköiden kanssa puuskutin pakkasesta työmaalle ja laskin kaiken käsistäni, yhdestä pussukasta alkoi kuulua kummallinen surina. Kollega repesi heti - arvaan kyllä, mikä oli mielikuva - ja minä saman tien perään: ajatuksemme kulkevat usein samoja ratoja. Erillinen vaahdottimenihan se siellä painui päälle ja suristeli itsekseen menemään.



torstai 7. tammikuuta 2016

Töihin taas!

Olen viimeksi ollut töissä 14.12. jolloin kuopus tuli isältään. Hän oli kipeä koko viimeisen kouluviikon, joten lomani alkoi vähän etuajassa. Muutamia hommia oli pakko siitä huolimatta tehdä nimen omaan ennen joulua etänä ja jokunen pikaisesti paikan päällä piipahtaenkin, mutta yli kolme viikkoa olen nyt periaatteessa ollut kotosalla. Ja nimen omaan kotosalla. Ihan tarkoituksella. On varsin puhdistunut olo, olen tietoisesti välttänyt paikkoja joissa saan oireita ja pysytellyt paljon neljän seinän sisällä. Lueskellut, ottanut rauhallisesti. Nukkunut kaikki univelat pois ja vähän varastoonkin. Kyllä nyt kelpaa taas aloittaa tänään työnteko!



Ihan vielä ei näytä tältä, mutta ei paljoa puutukaan!



Olen sen verran sosiaalinen luonne, että tuntuu jo hyvältä päästä ihmisten ilmoille. Kollegoita on ihana nähdä, samoin asiakkaita. Aloitan totuttuun torstaiseen tapaan iltavuorolla ja pääsen tiskiin ihan kunnolla tapaamaan ihmisiä. Pitkästä aikaa. Saa nähdä lähteekö auto suosiolla käyntiin, vai tarviiko herätellä kimppakyydit henkiin. Eilen kuopus pääsi kaverin vanhempien kyydillä toisen kamun synttäreille (en tosin edes koittanut käynnistellä Pösöä kun järkeilimme, että on fiksumpaa lämmittää vain yhtä autoa samalta suunnalta kun olemme) ja tälle aamulle on ystävän kanssa aikataulut sovittuna. Olin ajatellut käydä kaupungissa heti aamusta mutta saa nähdä jääkö haaveeksi. Eilen oli alimmillaan -28c ja suunnilleen samoja lukemia on luvattu myös yöksi ja aamuksi. Kampaajalle pitäisi joka tapauksessa päästä, lähti auto käyntiin eli ei.


***

Tänään muuten tulee kuluneeksi vuosi isäni kuolemasta. Eipä siinä mitään, mutta vieläkään ei ole tullut patologin lausuntoa kuolinsyystä. Etukäteen varoiteltiinkin, että se saattaa kestää liki vuoden, koska patologipula on - heh - patologinen. Minulla ei ole hätää, tarkkaa syytä en tietenkään tiedä mutta sen tiedän, että pitkäaikaisella alkoholinkäytöllä on osuutta asiaan. Se riittää. Mietin vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat epätietoisia siitä miksi läheinen on kuollut ja odottavat ehkä yhtä kauan. Sen täytyy olla piinallista. Tässäpä siis vinkki alasta, jolle varmasti työllistyy.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Venäjän karhu kaatui vaikka kuvissa se voi hyvin!

Miten siinä aina käy niin, että kun aloittaa jotakin pikku hommaa, niin huomaa pian olevansa kyynärpäitä myöten kaikessa mahdollisessa puuhassa? Eilen oli kelpo keli sulattaa pakastinta ja tuulettaa vuodevaatteita, joten ajattelin tehdä ne - ja vain ne. No, sitten mietin, että jääkaapin ja pakastimen takusia ei ole imuroitu sitten muuton, joten siirsin vekottimet paikoiltaan ja tein senkin. Viimeksi (viisi vuotta sitten... *häpeää*) ritilöissä oli oikea kunnon turkki ja nytkin oletin sellaisen löytäväni. Suunnittelin parannusta tapoihini ja että ainakin kerran vuoteen samalla kun sulatuskin tulee tehtyä voisi tämän epäkiitollisemmankin askareen suorittaa. Kas, pölyä oli oikeasti todella ihmeen vähän. Oletan, että se karvamatto jonka muuton yhteydessä poistimme oli 15 vuoden tulos. Tämänhetkinen laiskiaisen sykli riittänee aivan hyvin (jeeee!)!


Installaatio kuopuksen ja
kaverinsa käsialaa


Muutenkin meillä oli sellainen semiaktiivinen päivä. Meillä oli kuopusen kaveri "hoidossa" päivällä kun hänen vanhempansa olivat jo töissä ja koululaisilla loma vaan jatkuu. Illalla tuli toinen kaveri yökylään, joten meidän kisakatsomossamme oli vähän enemmänkin porukkaa tällä kertaa. Kuopus koitti kovasti opastaa minua ennen kun saimme vieraan, että jos en niin huutaisi ja kiroilisi matsin aikana. Kiroilua en kyllä myönnä, satunnaiset mölinät kyllä. Totesin, että älä huoli, sinun äitisi osaa kyllä halutessaan käyttäytyä. Sain vastauksesti lakoonisen "Epäilen asiaa!"



Samoin tämä!


Arki saa jo kohta minun puolestani tulla. Koulu alkaa huomenna ja työt myös. Minulla on sinne jo vähän ikävä!

***

Mikä peli? Mikä joukkue? Ristus! Olen. Ihan. Sanaton!!!!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

On kyllä ollut varsin viihdyttävää tämä viime aikojen jääkiekkotarjonta. Minä tykkään niin kauan kun sydän kestää. Hittolainen! Nuoret miehet on minun makuuni! Siis kentällä. Joskus aikuisten pelejä katsoessa tulee suunnaton turhautuminen tyyliin "Lauo jo, lauo, lauo, lauo, ei se hieromalla maaliin mene". Ja sitten vaikka oltaisi lauottu, ei kovin usein kuitenkaan onnistuttu. Nuoret Leijonat tarjoavat kyllä viihdettä koko rahan edestä, laukauksia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tunarointiakin, toki. Tämä on varmaan sellainen taso-kysymys, kokemattomille tulee enemmän virheitä ja sitten taas toisaalta nuoruuden innolla vaan annetaan palaa. 


Tämä kirja oli olkkarin pöydällä
ja esikoinen repesi täysin.
"Ei oo tuo layout ihan onnistunut tällä kertaa!"
Minä en olisi tiennyt, mutta nob löytyy slangi-
sanakirjasta ei-niin-imartelevasta kohdasta.



Ja kyllä Leijonat on antaneetkin palaa. Kanada-matsi oli ehkä yksi kaikkien aikojen viihdyttävimmistä lätkämatseista jonka olen katsonut, ja minä olen kuulkaas katsonut niitä monta. Olen joskus kertonutkin, että hämärään menneisyyteeni kuuluu aktiivinen penkkiurheiluharrastus. Kun olin nuori, saimme koululaisina kotikaupunkimme kustantamana kausiliput liki kaikkien mahdollisten lajien kaikkien mahdollisten joukkueiden peleihin. Miettikää mikä satsaus! Tuli sitten käytyä katsomassa paitsi jääkiekkoa myös pesäpalloa, koripalloa, lentopalloa, jalkapalloa ja jääpalloa. Tästä syystä minulla on jonkinlainen käry kaikkien näiden lajien säännöistä ja kommervenkeistä. Tekee muuten katsomisesta valtavan paljon mukavamman ja mielekkäämmän kokemuksen.

Mitä eiliseen peliin tulee, niin Suomi-Ruotsi -asetelma jo oli niiiiin herkullinen. Kuopus hihitteli minulle, kun pystyin istumaan maksimissaan minuutin sohvalla ja sitten jo oli pakko nousta poukkoilemaan pystyyn. Pisimmillään istuin 2 minuuttia - laskin - ja senkin vääntelehtien. Mutta olipa matsi. Matsien matsi! Tänään voi pumppu pettää!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Arvoitus nimeltä Alaska ja muita virheitä

Olen lukenut lomalla oikein urakalla. Sain loppuun Barbarotti-sarjan. Luin pari tunteisiin vetoavaa, viihdyttävää ja hyvin kirjoitettua aikuisten naisten höpöhöpöä. Sitten yritin palata Denise Minan pariin, muistelisin joskus hänen kirjoistaan tykänneeni. No, en näistä, lainasin neljä Alex Morrow -dekkaria mutta nukahtelin ensimmäisen loppuun asti ja toisen kohdalla luovutin.







Ehkä viihdyttävintä tällä lomalla olivat John Greenin nuortenkirjat. Aiemmin lukemani Tähtiin kirjoitettu virhe osoittautui juuri sellaiseksi kuin sitä oli kuvailtukin, hyvin kirjoitetuksi, koskettavaksi ja elokuvalliseksikin. Niinpä seuraavana taitaakin olla luvassa ystävän kanssa leffailta ja tuo elokuvana. Jos kyynelehdimme Casablancan ja Hiljaiset sillat niin tämä lienee samaa jatkumoa. Greeniltä luin vast ikään myös Kaikki viimeiset sanat -kirjan ja nyt on kesken Arvoitus nimeltä Margo. Eivät ehkä ole parhaimmillaan näin perä jälkeen luettuna, mutta pidin kyllä kaikista. Tuoretta ja oivaltavaa, parhaimmillaan jopa sisällyksekästä nuorten kirjallisuutta, jota voi surutta suositella myös vanhemmillekin. Mitenköhän saisin teinin lukemaan?

Mites on, ehditkö lukea lomalla?

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tuhat palaa, pari päivää

Tämä kertonee kaiken viime päiviemme aktiviteeteista. Mutta olipas taas hauska projekti. Colin Thompson on kyllä yksi ehdottomista suosikeistani. Ihania yksityiskohtia, siksi mukava ja helppokin tehdä. Toinen joulupaketista kääriytynyt on vielä odottamassa, taitaa olla hiihtoloman hommia se.






Nyt alkaakin sitten jo tavanomaisempi elo, kun kuopus tulee tänään kotiin. Se on pelkästään tervetullutta. Olen riekkunut myöhään, nyt koitan pikku hiljaa palata normaalimpaan rytmiin. Olen myös lukenut todella paljon, se tulee veikkaukseni mukaan hiukkasen hiipumaan. Kaikki herkut on talosta tuhottu, joten josko sitä vähän kepeämmin taas lähtisi kohti tätä vuotta? Ja tipaton nyt tietysti, se vaan kuuluu joululoman jälkeen asiaan.







Työt alkavat vasta torstaina, vietämme vielä porukalla vähän vapaata. Kuopus ehtii tavata kavereitaan, istua vähän uudella koneellaan ja muutenkin taas asettua tähän kotielämään. Aika mukavaa!

lauantai 2. tammikuuta 2016

Pupu pahvilaatikossa

Tässä eräänä päivänä meidän toista pupua vähän närästi. Henkisesti tai sitten ihan fyysisesti. Ei suostunut syömään eikä muutenkaan ollut ihan oma itsensä. (Sääli, ettei tähän aikaan vuodesta saa niistä tarkkoja kuvia millään!)




Parkkeeraan tähän.



Antakaa mun olla.




No, vie nyt se kamera pois!




Äh, antaa olla. Senkus kuvaa, mä mökötän!



P.S. Sittemmin olo parani ja ruokakin jo maistui.


***

Vuodenvaihteen kunniaksi yksi minua syvästi askarruttava hakusana. Tai itse hakusana minua ei niin kummeksuta, mutta miten ihmeessä sillä on tänne Majaan tultu:

pillua vuodenvaihteessa


?!?

perjantai 1. tammikuuta 2016

Uutta kohti

No niin, uusi vuosi on saatu käyntiin. Vanhaa ensin vähän: saimme kuin saimmekin tekstityksen toimimaan Hiljaset sillat -elokuvaan, ja katsoimme sen ystävän luona aatonaattona. Vaivaiset viisi nenäliinaa... Tällä kertaa en vollottanut koko elokuvaa, vain viimeiset puoli tuntia. Mutta sain kyllä kiinni edelliskerran tunnetilasta. On se ihana leffa!

Aattona olimme rauhaisasti kotosalla. Tänä vuonna meillä ei ollut avoimia ovia ja isoa vastaanottoa, koska minulla ei ollut varaa laittaa puolijoukkueteltalliselle ruokaa. Juhlistimmekin siis pienemmällä porukalla vuoden vaihtumista. Ystävä miehineen oli naapurustossa kyläilemassä ja tulivat sitten vielä meille. Teimme palapeliä, lipitimme kuplivaa ja jutustelimme. Taas sain huomata miten luontevasti teinikin aikuisten seurassa on - ja olla siitä ylpeä, toki.

Ihan Oikea Vuodenvaihde vietettiin kahden esikoisen kanssa. Seisoskelimme hetken terassilla raketteja katselemassa ja kilistimme myös. Minä oikeilla kuplilla, esikoinen alkoholittomalla. Sitten olinkin jo enemmän kuin valmis pehkuihin.





Jatkan toiveideni suhteen minulle hyvin istuvalla kierrätyslinjalla (tämä on kopioitu joltain aiemmalta vuodelta)

***

Minulla on tulevaisuudelle kolme toivetta.

Haluasin löytää sen puhtaan ja terveen, pienemmän ja halvemman Majan.

Haluaisin olla onnellinen, yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Poikien kanssa, niin, että hekin olisivat onnellisia.

Ja haluaisin terveyttä, että voisin jatkaa unelmatyössäni ja esikoinen saisi koulunsa kunnialla loppuun, eikä kuopus altistuisi.

Isoja toiveita, mutta muuta en tarvitse. Katsotaan miten käy!


***

Toistaiseksi Maja on vielä löytymättä ja se välillä rassaa minua. Mitä onnellisuuteen tulee, niin olen kyllä todella tyytyväinen tämän hetkiseen olotilaani. Poikien kanssa asiat sujuvat, minulla on hyvä olla ja töissäkin kestän sen lyhennetyn viikon. Mikäli elo tällaisena pysyy, en suuresti valita. Talous toki on noista edellä mainituista syistä tiukilla mutta sen kanssa nyt vaan pitää oppia elämään ja olemaan.

Hitto.

2016!!!