Sivut

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ei kiva

Milloinkahan minä opin?

Nimittäin sen, että en kestä useampaa huonoa paikkaa päivässä. Pidin eilen aamulla kaksi kirjaoppituntia ihanille ekaluokkalaisille lähikoulussa. Iltapäivällä oli esimiesfoorumi. Liian pitkä päivä, liikaa altisteita. Olin iltapäivän ja illan ihan poissa pelistä. Onneksi sauna ja suihku vähän auttoivat. Ja suht varhainen pehkuihinmeno.

Puolustuksekseni on sanottava, että jouduin siirtämään nämä tunnit edelliseltä viikolta kun kuopus oli kipeä. Ehdotin peruessani kotoa käsin tätä viikkoa katsomatta työkalenteria. En sitten kehdannut enää muuttaa aikaa toistamiseen. Tuosta kerran kuussa järjestettävästä esimiesten tapaamisesta olen ollut niin monta kertaa poissa (se pidetään aina ns työpäivän jälkeen - tai siis minun työpäiväni - ja joudun keksimään kuopukselle kyläpaikan siksi aikaa) etten yksinkertaisesti voinut tällä kertaa skipata. Asiatkin olivat tärkeitä. 


Tässä maataan sängyllä
ja katsotaan jotain roskaa


Oli eilisessä jotain positiivistakin: esikoinen asensi meille television kuopuksen (ja minun) huoneeseen. Hänellä itsellään ei kuulemma ole sille juuri nyt käyttöä. Enää ei tarvitse tapella mitä kanavaa katsotaan ja tuossa on jopa nauhoitusmahdollisuus, jota meidän varsinaisessa tv:ssämme ei ole ollut. Lupasi pitää pikakurssin tässä jossain vaiheessa. Ilta menikin sitten molemmilla löhötessä ja ruutua tuijotellessa. Välillä huutelimme huoneesta toiseen. Luksusta!

12 kommenttia:

  1. Ai sullakin on ollu aikatauluongelmia... mutta sängyssä telkkarin katselu on kyllä luksusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että meillä sitä harrastaa kuopus, siis sängystä katselua, mutta mistä sitä tietää jos vapaina viikonloppuina innoistuisin minäkin?

      Poista
  2. Kiva, että ilta oli rattoisampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se parempi, mutta odotan kyllä jo torstai-iltaa ja töiden päättymistä niin pääsen toipumaan!

      Poista
    2. Mä odotan perjatai-iltaa kuin hullu puuroa..

      Poista
    3. Jotenkin tää viikko on vaan huono viikko!!!

      Poista
    4. Tää tammikuu on ollut huono :/

      Poista
    5. Ehkä helmikuu tuo helpotuksen?!?

      Poista
    6. Näin men tehdään. Heti ens maanantaista asti kaikki menee putkeen!

      Poista
    7. Me ei uskota tähän itekään ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana