Minä en oikein meinaa uskoa, että marraskuu on jo ovella Se kuukausi, joka perinteisesti on ollut minulle se kaikkein vaikein. Joulukuu menee lunta ja joulua odotellessa, tammikuu on kyllä toinen paha, mutta helmikuussa jo näkyy valoa tunnelin päässä ja vähän helpottaa. Jos voisin valita, olisin reissussa joka vuosi joko marras- tai tammikuussa. Mutta. Nyt olen ihmeekseni huomannut että syksy on mennyt aivan huomaamatta. Jouhevasti. Minä en ole väsynyt, vetämätön, alavireinen. Voisiko se todella olla tämä raakaruokavalio? Olen tehnyt tarkistusta normaalimpaan suuntaan, mutta edelleen suhde on osapuilleen 80/20 raakaa ja kypsennettyä. Se on tietysti kasvissyöjälle, salaatteja rakastavalle hedelmäfriikille suhteellisen helppoa, mutta oli miten oli, tämä taitaa todellakin sopia minulle! Virtaa riittää.
Ja virtaa tarvitaankin. Eilen oli iltavuoron päälle vielä yhden konsertin väliaikakahvitus esikoisen kanssa. Esikoinen hygieniapasseineen on meillä se pääjehu näissä jutuissa, mutta minä tietysti kuskaan ja autan. Toisaalta suotta valitan, poika oli koulussa kahdeksasta neljään, piti pienen ruokatauon ja jatkoi kansalaisopiston puolella venäjää puoli viidestä seitsemään. Sieltä sitten suoraan kahviopuuhiin. Minä sentään sain nautiskella aamupäivän vapaasta. No, jonkin verranhan se noista sitä omaa rahaakin saa, joten on motivaatio kohdillaan. Minä saan levätä huomennakin, työviikko loppui jo. Kuopus lähti jo pitkäksi viikonlopuksi isälleen. Me ajelemme tänään esikoisen kanssa kaupunkiin talvitakkiostoksille ja jätän hänet mummin hoiviin. Ja taas saan olla kuin ellun kana. Ah, tätä elämää!
***
Miksi sen maailman suloisimman ja aurinkoisimman varusmiehen pitää soittaa ovikelloa veteraanikeräyksen vuoksi juuri silloin, kun olen pukeutunut possupukuuni ja avannut saunasiiderin?
Ja virtaa tarvitaankin. Eilen oli iltavuoron päälle vielä yhden konsertin väliaikakahvitus esikoisen kanssa. Esikoinen hygieniapasseineen on meillä se pääjehu näissä jutuissa, mutta minä tietysti kuskaan ja autan. Toisaalta suotta valitan, poika oli koulussa kahdeksasta neljään, piti pienen ruokatauon ja jatkoi kansalaisopiston puolella venäjää puoli viidestä seitsemään. Sieltä sitten suoraan kahviopuuhiin. Minä sentään sain nautiskella aamupäivän vapaasta. No, jonkin verranhan se noista sitä omaa rahaakin saa, joten on motivaatio kohdillaan. Minä saan levätä huomennakin, työviikko loppui jo. Kuopus lähti jo pitkäksi viikonlopuksi isälleen. Me ajelemme tänään esikoisen kanssa kaupunkiin talvitakkiostoksille ja jätän hänet mummin hoiviin. Ja taas saan olla kuin ellun kana. Ah, tätä elämää!
Ei ole varmaan vaikea arvata mikä tuo julki- lausuma oli ennen kuopuksen ja minun käsittelyä |
***
Miksi sen maailman suloisimman ja aurinkoisimman varusmiehen pitää soittaa ovikelloa veteraanikeräyksen vuoksi juuri silloin, kun olen pukeutunut possupukuuni ja avannut saunasiiderin?