Sivut

lauantai 11. lokakuuta 2014

Koivet oikosenaan

Loma loma loma loma loma loma loma!

Loma alkoi jo eilen kaksiosaisella aamulla. Ensin heräilin kuopuksen kanssa ja vein hänet kahdeksaksi kouluun. Sitten oli esikoisen vuoro: hänellä oli kymmenen aamu. Pääsi myös kyydissäni kylille, koska päätin käydä naapurikaupungissa asioilla. Ehdin juuri ja juuri viedä ostokset kotiin ennen kun piti noutaa kuopus. Esikoinen sentään pyöräili sitten itse kotiin kun hänen koulunsa loppui. Lötköttelimme rauhassa kotosalla siihen saakka kun kuopus lähti itse illalla junalla isälleen koko syyslomaviikoksi. Esikoinen menee tänään mummin luo ja sitten vissiin pariksi yöksi ystävälleen. Minä aion ottaa sen ajan yhtä lokoisasti kuin eräs taloudestamme löytyvä pupu...








Hyvää lomaa niille, joilla se alkaa!


***

Purkutyömaalla edetään. Kuva otettu 10.10.



Olo koheni heti, kun olen ollut päivän kotosalla. Niinpä en nyt viitsisi liiemmin ajatella altistusasioita, mutta ihan pakko laittaa tämä juttu muistiin: Suomessa on luvattoman paljon kosteusvaurioita ja laatuvirheitä. Rakennusteollisuuden johtaja, jonka suuhun tuo otsikon toteamus on laitettu, kiemurtelee ja kiertelee ja kaartelee. Työterveyslaitos sen sijaan heittää ilmoille hurjat luvut: "joka toisessa suomalaisessa työpaikassa on jonkinasteinen kosteusvaurio. Sisäilmaongelmista kärsii jopa 800 000 suomalaista". Aikamoinen lasku tästä yhteiskunnalle lankeaa, ja kun siihen lisätään vielä koulujen ja päiväkotien ongelmat, joista kärsivät tulevaisuuden työntekijät, niin hirvittää edes ajatella. 

En ajattele, lomailen vain.

8 kommenttia:

  1. Vahingossa laitoin sulle kommentin, joka oli menossa Paimenelle :D

    Mutta sisäilmaongelmat on esmes Helsingissä suurin yksittäinen työkyvyttömyyden aiheuttaja tällä hetkellä. Meidän talosta sanon sen verran, että kiva kun tehtiin suuri remontti mutta ihan syvältä on se, että kaupungin on aina valittava halvin tarjous. Kallista säästämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele yhtään tuota työkyvyttömyysasiaa. Moni on ns. työpaikkakyvytön, voisi kyllä tehdä töitä mutta ei omassa toimipisteessä (eikä aina kovin monessa muussakaan) pysty.

      Mun käsittääkseni tarjouspyynnön voi tehdä niin, että on mahdollista painottaa muutakin kuin vain hintaa. Eri asia sitten on, missä näin tehdään näinä taloudellisti tiukkoina aikoina!

      Poista
  2. Hyvää lomaa! :)

    Meillä töissä tuli vesi ikkunanpokista sisään ja sitten tehtiin ikkunaremontti. Noh, joka vuosi vahataan lattioita ja vahavedet valuvat kerroksesta toiseen seiniä pitkin. Että niin hyvin rakennettu talo se on, valmistunut juuri 90-luvun syvimpään lamaan... En edes halua ajatella, mitä kaikkea "kivaa" siellä on sisäilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk, kuulostaa aika kamalalta - ja tutulta yhtä aikaa. Tätähän tää on... 90-luvun lopu talojen pitäisi vielä olla ihan ok kunnossa (noin periaatteessa) mutta eihän se aina niin mene.

      Kiitti, nautin lomasta täysin siemauksin!

      Poista
  3. Hyvää lomaa!
    Aiheesta sen verran että sä tiedät mun mielipiteeni tästä "rahat pois ja karkuun" - rakentamistavasta joten ne ala paasaamaan tämän enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja tiedän. Onneksi on vielä sellaisia rakentamisen ammattilaisia kuin sinä. Moraali tallella. Nostan hattua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana