Sivut

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Usko tai älä

Esikoinen on sen ikäinen, että pitäisi pikaisesti päättää, mitä teemme rippileirin kanssa. Tai se nyt on jo vissiin päätetty imetyksen aloittamishetkellä. Ateismi on omaksuttu äidinmaidosta. Joten nyt mietimme sen sijaan Prometheus-leirille ilmoittautumista. Ymmärrettävää on, että teiniä arveluttaa lähteä, jollei ketään tuttuja ole tulossa mukaan. Minä uskon, että kokemus olisi upea, oli tuttuja eli ei. Hänen luokallaan on pari muutakin elämänkatsomustiedon opiskelijaa, joten olen kysellyt näiden vanhemmilta, josko seuraa löytyisi.


Näyttää kummalta kun on lunta mutta järvi ei ole jäässä!


Ei ne paremmin ole tuon kuopuksenkaan suhteen nämä taivasasiat menneet. Poika oli pari vuotta vanha kun sattumalta päädyimme kirkkoon. Kesken saarnan heleä lapsen ääni kajautti vierestäni että "kuka on jeesus?" (Tai se kysyi "kuka on veetut, mutta asia tuli selväksi osapuilleen kaikille kirkossa istuneille.) "Hmm, poikani, puhutaan siitä myöhemmin vaikka kotona..." Vähän myöhemmin kuopus luuli päiväkodissa seurakunnan aamunavausta pitämässä ollutta kirkkoherraamme joulupukiksi. No, onhan hänellä parta ja silleen. Oli kuulemma kertonut sadun. Olikohan siinä sadussa jeesus?

***


Kuva täältä

Tämä kiteyttääkin minun suhteeni uskontoon. Jokainen taaplaa tavallaan, tiettyyn pisteeseen saakka. Minä myös. Flunssaisenakin. Pää on täynnä räkää, oli viisasta jäädä kotiin!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Vaalijärkytys

Eduskuntavaalien jytky oli minulle hirvittävä järkytys. Presidentinvaaleissa usko ihmiseen ja ihmisyyteen nousi taas. Edellisissä kuntavaaleissa olin varsin tyytyväinen tulokseen mutta nyt täytyy kyllä taas vähän nieleskellä. Tällä hetkellä kaksi suurinta puoluetta kunnassamme ovat Keskusta ja Perussuomalaiset. Seisoopa sitten missä kohtaa poliittista karttaa tahansa, minusta on ylipäätään aika hurjaa, että 67% valtuutetuista kuuluu kahteen suurimpaan puolueeseen. Siis reippaasti yli puolet. Lopuille viidelle puolueelle jää paikoista se reilut 30%. Ei hyvää päivää! Mutta näillä mennään seuraavat neljä vuotta.


(Kuva on taas kauhea suttu, sorry)


Vaalivalvojaisissa kudoin vimmatusti pipoa kesällä valmistuneen kaulaliinan kaveriksi. Ääntenlaskua seuratessa teki mieli vetää se syvälle silmille ja korville, mutta ei pentele tullut vielä silloin valmiiksi. Nyt tuli. Esikoinen meinasi napata sen heti itselleen, mutta lupasin kutoa samanmoisen hänelle uuden talvitakin sävyillä. Tarkoitus on myös edelleen ruinata häntä tekemään minulle vielä lapaset samoista langoista. Olen toivottoman huono tekemään mitään parillista. Into loppuu, ennen kun toinenkin on valmis. Ihana kollegani kutoi juuri kuopukselle parit sukat, koska konteissa kuulemma voi tulla talvella vähän viileää.


Levottomat jalat lämpimissä sukissa


(En nyt jaksa ollenkaan mennä syvemmälle siihen, että lämpimiä vaatteita tarvitaan myös, koska päiväkodissa "ei vielä käytetä peittoja lepotuokiossa", "kun se on niin lyhyt", "kun lapset eivät vielä ole valittaneet kylmää/peiton puutetta". Koska oikeasti kyse on vaan siitä, että patjojen ja peittojen edestakaisin raijaaminen on aikuisista työlästä...kele.)

Viileydestä puheenollen: se jo kohta viikon jurninut flunssanalku sai minut jäämään tänään kotiin. Josko se auttaisi, kun vähän lepäilisi?

maanantai 29. lokakuuta 2012

Villiä elämää viikonloppuna

Minun viikonloppuni meni kyllä mainioissa merkeissä. Perjantai-ilta oli varsin rauhallinen koti-istuskeluilta. Kavareina kynttilöitä, kutimus ja kirja. Juuri ja juuri pysyin hereillä siihen asti kun teini tuli nuorisotalolta kotiin. Hyvässä järjestyksessä. Hän jäikin sitten katselemaan televisiota kun minä jo painuin pehkuihin, ja aamulla taas minä heräilin aikaisin kirpputorille ja teini jatkoi kuorsaamista. Olemme totaalisesti eri rytmissä, mutta sitä se ikäero teettää.

Kirpputorilla minut valtasi taas suunnaton yhteenkuuluvuuden tunne. Jotakuta voisi ahdistaa näin pienellä paikkakunnalla, kun suunnilleen jokainen myyjä ja asiakas on tuttu. Minua ei, nautin suunnattomasti ja taas, taas kerran voin todeta, että olen tehnyt oikean ratkaisun muuttaessani tänne. Niin, ja tienasinhan minä muutaman euronkin, todella. Ainakin saunasiiderit sain ostettua niillä rahoilla.




Kaupunkiin en sitten enää jaksanut lähteä, kun edelleen oli vähän sellainen olo, että flunssaa pukkaa. Mutta onneksi on ystäviä. Kyyditsin ystäväni yhtä aikaa esikoisen kanssa asemalle ja siitä hyvästä hän kävi hakemassa kaupunkiin tulleen paketin. Se sisältää voileipägrillin. Vekotin on mielestäni aikamoinen turhake, mutta teini sitä niin intohimoisesti syntymäpäivälähjaksi toivoi ja kun löysin sen huokeaan 15€:n hintaan, en voinut olla tilaamatta. Viime vuonna esikoinen sai lahjaksi yleiskoneen ja täytyy sanoa, että siitä on ollut kyllä hyötyä koko perheelle. Ehkä tästäkin?

Hain samalla reissulla saunasiiderit ja kyllä oli kylällä väkeä. Vaaliväkeä. Kävin kehumasssa yhden Kokoomuslaisen, koska mies pitää mielestäni todella ansiokkaasti kiinni periaatteista ja äänestää oman päänsä eikä ryhmän mukaan. Lisäksi uskaltaa sanoa mielipiteensä, vaikka siitä ei aina todellakaan tykätä. Totesin, että harmi, kun en voi sinua äänestää (sydämeni sijaitsee paljon vasemmammalla) mutta halusin antaa positiivista palautetta. Siitä sukeutui oikein hyvä keskustelu. Aina kannattaa avata suunsa, sanon minä!




Lauantai-ilta olikin sitten melkein perjantain toisinto, paitsi että koitin saunomalla tappaa tautia ja painuin pehkuihin juuri silloin kun mieli teki. Kovin on villiä minun elämäni. Sunnuntaina äitini mies toi molemmat pojat kotiin ja päivä sujuikin pelaillessa ja halaillessa. Kuopus jo kysyy pitkän viikonlopun isällään oltuaan, että "onko tänään, äiti, peli- ja halipäivä?" Melkein aina on. Ilta olikin sitten vaalivalvojaisilta, ja lopputuloksessa on kuntamme osalta aika lailla pureskeltavaa. Palaan asiaan.

***

P.S. Kuvat on otettu viikonlopun aikana etu- ja takapihaltamme. Eikö ole uskomatonta, että lokakuussa näyttää tuolta?!?

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Jäitä poltellessa

Minulla kävi taannoin kylässä se kutistuneen villatakin saanut miniatyyriystävä. Tämä ystävä kertoi, että meillä on yhteinen tuttu. Mies, jonka olen tavannut työasioissa ja jota pidin heti ensi silmäyksellä varsin viehättävänä. Ystäväni kertoi, että vaikutelma oli molemminpuolinen. Olen tässä (säälittävästi) elänyt hymy pyllyssä muutaman viikon, kun kuulin (siis kautta rantain, ystäväni kertomana) olevani "ihana nainen". Minä olen ihana nainen! Se mies on siis paitsi kiinnostava myös hyvin fiksu, tuosta lausunnosta päätellen.

Ongelmana on, että olen pyhästi päättänyt, että tästä lähtien miehet saavat luvan olla se aloitteellinen osapuoli. Viimeksi minä kosin karkauspäivänä (ja olin muutenkin aktiivisempi) ja tiedämme kuinka hyvin siinä kävi. Liki kuukausi on siis kulunut jäitä poltellessa.

Kuin kaksi marjaa, vai kuinka?


Mutta kuulkaas, kuinka kekseliäs nainen sitten osaakin olla. Ja ovela. Minulla on kaksi oranssia puhelinta, toinen on työpuhelin ja toinen ihan oma. Minulla on sellainen mukava työ, että tapaan ihmisiä päivittäin. Miehiäkin. Mukaviakin miehiä. Kiinnostaviltakin vaikuttavia miehiä. (Ks teksti yllä) Joskus hoidan työasioita tuolla oranssilla puhelimellani. Siis työpuhelimellani. Ja eräänä päivänä sitten ihan vahingossa tartuin omaan puhelimeeni ja soitin sillä työpuhelun. Sellaiselle kiinnostavalta vaikuttavalle miehelle. Joka kuulemma on sitä mieltä, että minä olen ihana nainen.

Kuinka sattuikaan, että hän ei vastannut. Ja soitti kohta takaisinpäin, jolloin minä häkeltyneenä totesin, että hups, soitinkos minä vahingossa sinulle ihan henkilökohtaisesta numerostani, oi, voi, mutta pääasia, että (työ)asia tuli hoidettua... Ja tätä ei missään nimessä tulkita aloitteellisuudeksi. Vain vahingoksi.

Että täällä yksi ihana nainen odottaa, että puhelin taas soi!

...kuuluuko pirinää...

...prrr...kele se kuitenkaan mitään soi...


***

Tänään sitten jännitetään myös, miten Hannu Heikkilän käy!


lauantai 27. lokakuuta 2012

Vanha kunnon autonrämä

Minulla alkaa olla olo kuin siinä vanhassa lastenlaulussa, jossa aina putosi osa autosta, mutta matka sen kun vaan jatkui. Niin meilläkin, mutta kuinka kauan? Viime kertaisesta katsastuksesta olen kertonutkin, että se oli sitten ihan viimeinen kerta, kun läpi pääsimme. Jollen löydä kelpo asuntoa lähempää keskustaa, täytyy keväällä hankkia uusi uudempi auto. Voi, kuinka toivoisin voivani aloittaa autottoman elämän. Ihan tosi, kuunnelkaapa vaikka tätä.

Huurunpoisto on reistannut pitkään, ja luottokorjaajani teki varaosia odotellessa sellaisen virityksen, että tuuletin pohottaa aina kun auto on käynnissä. Ikkunat kyllä pysyvät jotakuinkin huuruttomina, mutta niin sanotusti vetää käteen. Ei kun käsiin. Radio lähti siinä rytäkässä jäähylle, samoin kaikki mahdolliset nappulat ja paneelit. Aika onton näköistä oli hetken. Vilkku oli sanoutunut irti jo aiemmin. Se vilkuttaa oikealle normaalisti, mutta vasemmalle käännyttäessä sitä pitää pitää kädellä alhaalla koko ajan kun haluaa sen vilkuttavan. Aluksi valitsin reitin sillä perusteella, että käännyin mahdollisimman vähän vasempaan. Meni hetki, ennen kun opin mestariksi siinä, että osaan kääntää rattia ja vilkuttaa yhdellä kädellä.


Harmittaa, etten ottanut kuvaa ennen korjausta.


Hansikaslokero putosi paikaltaan tuossa muutama viikko sitten. Koitimme korjata sitä jeesusteipillä, mutta huonolla menestyksellä. Nostin mokoman lokeron peräkonttiin. Kaikista haastavin vaihe koitti tässä pakkasöiden alkaessa, kun ovet olivat jäätyneet kiinni. Kun sain etuovet auki, nepä eivät enää loksahtaneetkaan kiinni ennen kun sulivat ja lämpenivät tarpeeksi, joten niitä pitää ajon aikana pitää kädellä kiinni. Esikoinen on tästä hyvästä saanut pari ylimääräistä etupenkkivuoroa. Kun esikoinen jäi koululle, sidoin oven kahvasta liinalla käsijarruun. (Juu ei, meillä ei - onneksi - paljoa poliiseja partioi.)

Kaikkein haastavin tilanne tässä viikolla oli, kun piti esikoisen lähdettyä kääntää rattia, pitää ovea kiinni, vaihtaa vaihdetta ja vilkuttaa vasemmalle yhtä aikaa. Huokaus. Aloin jo suunnitella auton räjäyttämistä taikka vakuutuspetosta. Mutta onneksi on korjaamo. Ja sen pitäjällä hyvä pokka. Eilen sain autoni takaisin ihan kotiin kuljetettuna, eikä vedä enää. Vaan lämmittää. Ah!


Pääsenköhän tänään lähikaupunkiin asti vapaalle vai jäänkö välille? Tai kokonaan kotiin makoilemaan, on vähän puolikuntoinen olokin. Saa nähdä.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Talvi, tunnelmia ja tiskiharja

Nyt se talvi meinaa iskeä oikein tosissaan. Yöt ovat kunnolla kylmiä ja luntakin satoi eilisen illan ja yön aikana yli kymmenen senttiä. Onneksi tuli vaihdatettua ne talvirenkaat niin ei talvi päässyt yllättämään. Olen ennenkin kehunut palvelua autoni suhteen ja ei saata pahaa sanaa sanoa nytkään. Toisen polven korjaaja oli harjoittelussa isällään ja näppäränä vaihtoi talvirenkaat alleni sillä aikaa kun itse olin töissä. Ei voisi paremmin olla. Nyt kelpaa kaasutella taas.

Tulipa tässä oltua poliittisesti aktiivinenkin. Käväisin vaalipaneelissa, jossa käsiteltiin lasten ja koulutuksen tulevaisuutta paikkakunnallamme. Hohhoijaa. Tavallaan minusta on upeaa, että tällaista järjestetään, ja koen, että on tärkeää osallistua. Mutta sitten toisaalta taas tuntuu, että se on sitä ihan samaa iänikuista jaarittelua ja poliittisten irtopisteiden keräilyä. Pikkaisen pelotti, kun olin käynyt jo ennakkoon äänestämässä, josko katumus iskisi ja pitäisi sitten räjäyttää ennakkoäänilaatikko tai ainakin koittaa kalastaa oma ääni pois, mutta ei onneksi. Ihan tyytyväinen voin olla.




Mutta tulipa sekin kuultua yhden ehdokkaan suusta, että "kuten lehdestä tässä taannoin luimme, paikkakunnallamme ei ole sisäilmaongelmia missään koulutiloissa". Moni muukin totesi, että tila-asiat ovat kunnossa. Sallikaa minun olla eri mieltä. Paitsi että - toisaalta - täytyyhän sen olla totta, kun se oikein lehdessä lukee. Hmmm, tyhmä minä! Todella: kotiin tultuani löysin 25 grammaa raesokeria villasukastani. Sellainen ei taatusti onnistu keneltäkään muulta kuin minulta.*

Tyhmä tai ei, mutta totesin alkuviikon angstin jälkeen, että ei minulla kai ihan hirvittävän patologisen kurjasti voi mennä, koska päivä kirkastui siitä kun löysin oranssin tiskiharjan. Olin koko loppupäivän kovin onnellinen. Saman värinen juuresharjakin olisi ollut, mutta en sentään heittäytynyt tuhlailevaksi.




Niin, ja viikonlopun voi vaikka viettää katselemalla pomppivia katteja. Minulla on välillä kova ikävä edesmenneitä kissojamme, mutta nyt voin huvittaa itseäni tällä. Varoitus, koukuttavaa!


*Karkasin paneelista kesken hakemaan kuopusta kyläpaikasta ja iltahommiin. Kahvitarjoilu oli vasta paneelin jälkeen ja minä nappasin lähtiessäni pari pullaa pojille kotiinviemisiksi (tunnustan). Sujautin ne villasukkaan automatkan ajaksi, etteivät liiskaantuneet käsilaukussa. Sukat laitoin jalkaan vasta kun pullat oli syöty.

torstai 25. lokakuuta 2012

Sisäilmasto?

Mikä sanahirviö. Mutta vissiin ihan virallinen sellainen, koska se pääsi ihan valtakunnan pääuutisiin viime viikolla. Hyvä niin. Sisäilma-aihe on tärkeä, ja kuten tiedätte, minulle hyvin omakohtainen. Työterveyslaitos on julkaissut tutkimusraportin, jossa pohditaan rakennusten kosteus- ja homeongelmia. Raportti on eduskunnan tilaama, ja tarkastusvaliokunta valmistelee siitä mietinnön kuultuaan vielä lukuisia uusiakin asiantuntijoita. Eduskunta käsittelee asiaa ensi keväänä. Mainiota!

Parasta on, että jo TTL:n raportti ottaa hyvin huomioon paitsi rakennuksiin liittyvät ongelmat myös - ja nimenomaan - ihmisille aiheutuvat terveyshaitat. Ja kun työterveyslaitoksesta on kyse, laskeskellaan myös kustannuksia, joita aiheutuu sairaspoissaoloista ja muista mahdollisista työkyvyttömyyksistä. Tähdennetään, että kyseessä on kansantaloudellisesti merkittävä ongelma. Raha on se, joka yleensä ratkaisee. Avautuisikohan jokunen silmäpari tämän ansiosta?


Pieni toivo orastaa!

Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun näen jonkun virallisen tahon puhuvan "poikkeavasti herkistä ihmisistä" jotka oireilevat, vaikkei sisäilmamittauksissa mitään ilmenisi. Lisäksi sanotaan, että näiden oireiden parempi ymmärrys ja hoidon kehittäminen ovat edellytyksenä herkkien ihmisten auttamiselle. "Työ- ja toimintakykyä rajoittava oireilu edellyttää aivan uudenlaista tukea ja hoitoa, mitä olemme tähän mennessä tottuneet näille oireileville ihmisille tarjoamaan." (Suora lainaus yli 200 sivuisesta raportista.)

Ajatelkaapa, miten helpottavaa on lukea, että tämä minun oireiluni on "normaalia" ja sellaisena siihen tulisi suhtautua. Kyse ei suinkaan ole ongelmasta, joka on korvien välissä. Hallelujaa, voisin halata Kari Reijulaa!

***

Sitten pakollinen loppukevennyt, koska aihe on raskas.

Vilkaisin taas, millä hakusanoilla blogiini on päädytty.
Yksi parhaista oli  "home sisäilma + testosteroni".

Mietin tässä vaan, että onko tuon hakija
a) nainen, jonka mies on ruvennut käyttäytymään kummallisesti (joko hyvässä tai pahassa) ja naisraasu epäilee siitä sisäilmaa vai
b) mies, joka huomaa itsessään outoja tuntemuksia ja epäilee niitä sisäilman aiheuttamiksi.

Vai jääkö minulta joku oleellinen asia hoksaamatta?
Mikä on sinun teoriasi?

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ensilumi ja eläinpyramidi

Uskokaa tai älkää, mutta maa oli meillä eilen aamulla valkoisenaan. Voi sitä riemua (kuopus) ja mutinaa (esikoinen ja minä, mutta minä vaan siksi, että autossa on vielä kesärenkaat. Kuka muka on vaihtanut jo talvirenkaat Oulua alempana, kysyn vaan)! Sulihan tuo päivän aikan pois, mutta kyllä siitä iloa riitti lapsille ainakin aamulla ja varmaan vielä aamupäiväulkoilullakin.

Esikoinen on ollut nyt pari päivää tiiviisti kavereiden kanssa iltapäivät ja me olemme olleet kuopuksen kanssa kahden. Pelaamme lautapelejä, luemme. Tuo alla oleva kuva on pelistä nimeltä Eläinpyramidi, ja - no, siinä kasataan eläimiä päällekkäin. Se voittaa, jolta eläimet loppuvat ensin ja suuri riemu repeää aina, kun pyramidi sortuu. Vaikka minä olen onnellinen näin, poikien kanssa kolmisin ja olen saanut arjen rullaamaan, joskus tuntuu, että arkikin on yhtä eläinpyramidia. Talossa on kaksi apinaa ja sitten välillä koko asetelma huojuu niin penteleesti.



Nyt sitä huojuttaa keskustelumme joulunvietosta kuopuksen isän kanssa. Viime jouluna juuri eronneena vietin yli kaksi viikkoa kahden pojan kanssa kotosalla kun kuopuksen isä lekotteli etelän lämmössä. Vaikka minusta on ihanaa, että molemmat pojat viettävät aaton jälleen kanssani, tätä joululomaa en aio kokonaisuudessaan pyhittää lapsille. Koska jaamme arjen kuopuksen osalta niin, että kuopus on minulla kahden viikon aikana 10 päivää ja isällään 4, oletan kuopuksen isän ottavan lomilla vähän enemmän vastuuta ja kuopusta luokseen. Ottaakin, ei siinä mitään, mutta välillä pitää vääntää, että saisin vähän pidemmän yhtenäisen vapaan itselleni. Är-syt-tää!

Lisäksi soppaa sotkee vielä, että esikoinen on niinäkin aikoina minun luonani, kun kuopus on isällään. Onneksi hänen ja äitini välit ovat mainiot, ja esikoinen käy sitten äidilläni yhden yönseudun joka toinen viikko. Saan siis joskus vapaata ihan kokonaisen vuorokauden. Eikä sovi unohtaa joka torstaista aamurauhaani pojat vietyäni ja ennen töihin menoa. Joskus vaan tuntuu, että vapaata voisi siltikin olla vähän enemmän.

Mutta pian on torstai... ja tämäkin vääntö varmaan päättyy ihan positiiviseen lopputulokseen.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Luonnollista puhtautta?

Kuulkaas, huomaan saavani perverssiä tyydytystä, kun totesin, että halloumisalaatti lautasellani on koostettu pelkästään luomuraaka-aineista. Vain se pakollinen sitruunaöljy oli tavallista. Toisella puolella pöytää kuopuksen gourmet-annos piti sisällään luomupastaa ja -ketsuppia ja jälkkäribanaanit olivat reiluja. Joku kumma viehätys siinä vaan on, että koittaa syödä ja tarjota lapsilleenkin mahdollisimman puhdasta sapuskaa.

Meikkini ovat luonnonkosmetiikkaa ja tilasin juuri - taas - kokeeksi yhden ekosertifioidun hajuveden, josko se tuoksuisi eikä nimensä mukaan haisisi. Kierrätän vaatteita, ja joku päivä minulla saattaa olla varaa ostaa niitä ekopuuvillaisina. Mutta jossain minullakin menee raja. Se tulee vastaan hammasharjassa, jonka harjakset ovat, hmmm, sian karvaa. Saatan olla rajoittunut ja kasvissyöjä ja tunteella asiaan suhtautuva ennakkoluuloinen olento, mutta karjua en suuhuni tunge. En, vaikka olisi luomua tai karvat olisi kuinka kaveria vahingoittamatta nypitty. No way!

Klik.                


Nöf!

***

Minua jaksaa niin huvittaa ja mietityttää, mitä ihmettä ihmisten päässä oikein liikkuu. Tutkailin taas tilastoja ja katsoin, millä sanoilla blogiini on tultu. Kertokaahan minulle, te viisaat, mitä hakee se, joka kirjoittaa googleen

mistä takakontin ohje kaulakoruun

???

maanantai 22. lokakuuta 2012

Arki arkinen

Mistä kirjoittaa, kun ei ole tehnyt yhtään mitään kiinnostavaa tai kirjoittamisen arvoista? Olin ajatellut väkertää viiltävän ja tarkkanäköisen analyysin eräästä raportista, mutta ei sunnuntaipää taipunut siihen.




Silloin voi varmaan kirjoittaa, että vaikka en tehnyt mitään kiinnostavaa, tein silti kaikenlaista.

* Torkuin aamulla sohvalla kun kuopus katsoi lastenohjelmia.
* Surffasin blogit ja uutiset sillä aikaa kun kuopus pelasi wiillä.
* Leikkasin kuopuksen kynnet.
* Vein hänet kaverille leikkimään. Niin, ja hain takaisinkin (olen minä mahtava äiti!).
* Takavarikoin esikoisen tietokoneen, kun hän halusi mielenosoituksellisesti linnottautua omaan huoneeseensa. Halusin varmistaa, ettei pelaa salaa. Teini nimittäin hermostui siitä, että peruutin pelipäivän. Mielestäni ihan aiheesta: yöllisellä vessamatkallani yllätin hänet pelaamassa vielä kello puoli viisi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Totesin, että sunnuntain pelivuoro tulikin sitten sillä kuitattua.
* Siivosin.
* Vein loputkin puutarhakalusteet varastoon. 
* Tein pizzaa ja pannukakkua (teini leppyi sen verran että teki pizzapohjan).
* Kahvitin yhden ystävän.
* Irrotin villalangat esikoisen rastoista.
* Kävimme kahdestaan saunassa kuopuksen painuttua pehkuihin.


Löysin saippuasta muurahaisen!

Siinähän se päivä menikin.


Laiska töitään lukee.
Niinpä!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

V on tyylinä toimivin

V-käyräni on oikeasti varsin matala, kiihdyn nollasta sataan äärimmäisen harvoin ja hitaasti ja hermoni ovat lehmän luokkaa. Myös tuon Elämä pelissä testin perusteella elämänasenteeni on leppoisampi kuin yli 80%lla väestöstä. Mutta yksi asia ärsyttää minua suunnattomasti.

Ihmiset, jotka
a) ovat myöhässä tai
b) eivät muutoin pidä kiinni sovituista määräajoista.
Puhumattakaan siitä, jos nämä molemmat ominaisuudet löytyvät samasta ihmisestä.
Ja auta armias, jos se ihminen sattuu olemaan entinen puoliso. Grrr!


Etana, etana, näytä sarvet...

Perjantai-iltana (!) soi puhelin. Koska kuopus oli kotosalla, päätin, ettei minun ole pakko vastata. Olen toivonut, että olisimme pääsääntöisesti yhteydessä sähköpostin välityksellä ja vain akuuteissa tapauksissa puhelimitse. (Minulla on tähän mielestäni hyvät perusteet: tulee harkittua sanojaan ja samoin on aikaa tehdä johtopäätöksiä ja tulkintoja luetun pohjalta ilman, että tunneasiat hämärtävät harkintakykyä. Välit pysyvät asiallisempina.) Kun puhelin soi toistamiseen, viestitin, etten pysty juuri nyt puhumaan ja että hoidettaisiin asia sähköpostitse.

Olisi kuulemma helpompi puhua. Hänelle kävisi lauantaina ennen kahta. Ok, jos näin on välttämätöntä, minulle kävisi lauantaina puolen päivän jälkeen. Kuinka monella tavalla tämän voi tulkita? Juttelisimme siis 12-14 lauantaina. Paitsi että emme jutelleet. Puhelin ei koskaan soinut. (Edit. Soi se, kello 18.29.  En vastannut, olimme juuri aloittelemassa Avaraa luontoa kuopuksen ja popcornien kanssa.) Taidan taas vaatia ehdottaa sitä sähköpostia. Prkele!

Onni tässä asiassa on se, että paljon pahemminkin voisi tietysti olla. Eikä minun tarvitse enää olla tuon ihmisen kanssa tekemisissä muutoin kuin kuopuksen asioissa. Mahdollisimman vähän silloinkaan. Ja mahdollisimman paljon sähköpostilla. Kyllä.

...onko huomenna vitutusta ilmassa?!?


Olen puhunut!

(Helpotti!)

(Oletteko kuulleet sanontaa "lehmän hermot ja satamamiehen sanavarasto"? Oli minulle ihan uusi ja avartava tuttavuus. Allekirjoitan. Saatana!)

lauantai 20. lokakuuta 2012

47 kukkasipulia ja kuusi tipua

Ihanaa olla vaan. Tekemättä mitään. Tai siis saimmehan me vaikka mitä aikaiseksi. Vaanimme puoli päivää otollista sateetonta kohtaa, että saisimme istutettua kukkasipuleja. Sitten istutimme ne. Ja lepäsimme taas vähän. Kävimme myös ystäväni kanalassa. Kalervo-kukko, jota joka arkiaamu tervehdimme eskarimatkan varrella, tuntee meidät jo äänestä. Se huutaa huomenet sisäkanalan uumenistakin. Nyt siellä oli tapahtunut ihme. Syntymän ihme. Kuusi suloista tipua kuoriutui viime viikolla ja pääsimme vihdoin niitä katsomaan. Ja pitämään kädessä. Oi ja voi. Ja piip!



Kuvat ovat kamalia, mutta asia tulee ilmi.


Sitten taas olla öllöttelimme kotiin päästyämme. Ja pelailimme vähän lautapelejä. Kyllä lomaelämä vaan on ihanaa! Niin, siis tämähän tarkoittaa vaan, että me olemme äärettömän trendikkäitä kotoilijoita ja elämäntyyli on slow life.

Tähän liittyen: olen ihan unohtanut kertoa, että vietin viime viikolla hetken trendielämää. Tein netissä kulovalkean lailla leviävän avocadopastan reseptillä illallista ystävälleni kiitoksena, kun kulki minulle kuskina kaupunkireissulla. Ei tullut itku vaikka namia se oli, toden totta. Mutta en muistanut kuvata saati kertoa ajoissa. Paljon on minulla oppimista tällä saralla.




Kuten vaikkapa tämä tapaus takki-parka tai Parka-takki, ihan miten vaan. Olin joka tapauksessa ihan äimänä, kun luin otsikon. Ei tule minusta trendikästä, ei sitten millään. Voi minua parkaa. Parasta on vain olla oma itsensä!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Pekka ja puolukkapuudo

Tiistaina olimme esikoisen kanssa ostoksilla, eilen harrastimme samaa kuopuksen kanssa. Kuopuksella oli aika puheterapeutille, koska r-kirjain piti tarkistaa. Korjaantuu kuulemma todennäköisesti ihan itsestään ja ainakin, jos jaksamme vähän harjoitella kotona. Vaikkapa puhumalla d-kieltä: r korvataan d:llä, esimerkkinä dapadpedipiidakka. On muuten aika haastavaa ihan aikuisellekin. Puheterapeutti totesi, että eskarilaisellamme on vähintään kahdeksan vuotiaan sanavarasto. Ei tullut minulle yllätyksenä - kuuntelenhan tuota lasta ihmeissäni melkein päivittäin. Eilen taas, kun puki pyykistä suoraan otettuja "kovia" vaatteita: "kohta ne koskee mun ihoa, nyt, nipistää, tuskaa, tuskaa". Oikea draamaking!

Arvaatteko mitä tämä on?

Samalla reissulla hoidimme sitten tietysti myös muita kaupunkiasioita. Kuopuksen talvipuvun lahkeet päättyivät aika lähelle polvia, joten oli pakko ostaa hänellekin uudet talvivarusteet. Yhden pyjamankin sain jo salaa ostettua joululahjapakettiin. Onneksi äitini laittoi meille vähän syyslomarahaa. Kiitos äiti, meni tarpeelliseen ja hyödylliseen. Ainakin suurimmaksi osaksi. Kävin nimittäin myös Alkossa ostamassa tavoistani poiketen väkeviä. Luomuviljasta. Tilasin vasta Akateemisen alesta vihdoin omaksi Kemikaalicoctailin Nooran mainion kirjan Marjoja ja maskaraa. Siitä löysin Annikan puolukkasnapsin ohjeen, joka oli blogissa mennyt ihan ohi. Ehkä siksi, ettei tuolloin vielä saanut viinaa luomuna? Joka tapauksessa hauduttelen tästä joulun ja uudenvuoden piristykset.

Joulusnapsit tietenkin!

Jos esikoinen jaksoi hyvin kaupoissa, niin samaa täytyy kyllä sanoa myös kuopuksesta. Oikeassa kohtaa mehu- ja pullatauko, niin tämäkin kaveri venyy melkein minkälaisiin suorituksiin vaan. Ja sitten kiitokseksi ja lahjukseksi Pekalle kaveriksi uusi pieni Lego-hökötys, niin jää kaikille hyvä muisto. Viimeksi kun kuulin, Pekka lähti metsästämään ja palasi kotiin takasin vaihtamaan rautahaarniskan kohdattuaan teräväkyntisen karhun.


***

Sitten vielä yksi anekdootti: rauta menee nykyään alas takki päällä. Juuri kun keksin mustikan kairaamisen, ilmestyi apteekkiin (epäilemättä minun juoksenteluni innoittamana) valmiste nimeltä Medcoat.



Kun kuopuksen isä raportoi syyslomalla alkaneista orastavista vaikeuksista myös huippuunsaviritetyn mustikkatekniikan saralla, kokeilimme tätä.

torstai 18. lokakuuta 2012

Loma alkoi

No niin, pieni syysloma alkoi eilisen työpäivän jälkeen. Olen minä sen ansainnutkin. Tiistaina kävimme shoppailemassa ystävän ja esikoisen kanssa. Piti ostaa pojalle talvitakki. Täytyy sanoa, että teiniksi esikoinen on aivan ensiluokkaista seuraa kaupoilla. Jaksaa ihmeesti kierrellä, hänellä on itsellään hyvin selkeä näkemys siitä mikä miellyttää silmää ja mistä pitää. Minäkin olen oppinut olemaan tuputtamatta ja tyrkyttämättä. Katselu ja valinta on sillä lailla rivakkaa ja helppoakin. Sitten sopivassa välissä kahvia ja pullaa, niin a vot. Jopa Marimekon ja Iittalan myymälöissä se jaksoi koluta. Yhdestä asiasta me kylläkin olemme eri mieltä Siitä, voiko talossa olla liikaa astioita. Vinkkinä, että minun mielestäni ei voi.




Eilen kuopuskin tuli sitten kotiin ja asetuimme laakereillemme lepäämään. On ihanaa, kun on taas pesue koolla. Illalla kuultua: "Minulla oli kurja olo. Niinpä päätin tulla syliin." Oi. Ja minä tempaisin lomanaloittajaisiksi pullollisen (0,375, kuitenkin vaan) punaviiniä, kun taas niin itketti ja otti päähän tämä altistus ja asuntotilanne. Tällä kertaa kävin testaamassa vuosisadan vaihteessa rakennetun ja vanhaa kunnioittaen remontoidun hirsitalon. Ei, ei ja ei. Ja se olisi ollut niin kauniskin. Voi paska. Tämä on inhottava sairaus. Niin, tai siis tämähän ei ole tunnustettu sairaus. Pikemminkin ongelma korvien välissä. Taisinpa tässä rustata yhden vetoomuksen viinipäissäni ja sisuuntuneena. Huokaus.

Kuva täältä

Onneksi on loma. Ja - kuitenkin - puhdas koti.

***

Luin kaupassa nämä siveellisiksi. Tyrskäys pääsi, kaiken kurjuuden keskelläkin.

***

Päivän Helsingin Sanomatkin paneutuu sisäilmaongelma-aiheeseen. Hyvä niin, mutta mistä ihmeestä tuo otsikko oikein on peräisin?

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Miul on neuloosi - tai pali

Nyt on iskenyt neuloosi. Villatakkiepisodista lannistuneena päätin, että minun on parasta keskittyä pienempiin projekteihin. Onneksi ystävä tilasi itselleen huivin (langasta jonka väriä en saanut lähimainkaan tallennettua kuvaan). Pitsi-Baktus oli oiva välipala, ja nyt sormet syyhyäisivät päästä tekemään esikoiselle rastapipoa. Toin inspiraation lähteeksi uunituoreen kotimaisin voimin toteutetun Pipo on pääasia -kirjan, mutta vielä ei ole toimeksiantoa kuulunut. Minulla itselläni on huiveja ja hattuja niin että lampaat söisi, joten koitan vielä pidellä puikkojani ja odottaa josko käsky kävisi.



On minulla toinenkin neuroosi tai pikemminkin ongelma. Olen taas tänään menossa katsomaan haistelemaan yhtä asuntoa ja voi miten minä aina kerta toisensa jälkeen jaksankin innostua. Ja tulen sitten rytinällä taas alas. No, huvinsa kullakin. Ja huivinsa. (Saa silti pitää peukkuja!)


Nappilahja huivin tilanneelta ystävältä
Neuloosi-avaimenperä














Ja kolmas. Olen ajatellut liikaa viime aikoina. Päätä särkee. Ja ahistaa ihan pikkusen. Pitäisi jättää se niille, joilla on isompi pää. Asunnottomuudesta kertonut mainio kirja No ja minä, jonka jo aiemminkin mainitsin, kertoo ajattelemisesta kaiken oleellisen: 

”Elämässä on yksi häiritsevä juttu, juttu jolle ei voi mitään: on mahdotonta lopettaa ajattelemista. Kun olin pieni, harjoittelin joka ilta, makasin sängyllä, yritin tyhjentää mielen, ajoin ajatukset mielestä yksi toisensa jälkeen jo ennen kuin niistä tuli sanoja, tuhosin ne jo syntyessä, tuhosin niiden lähteen, mutta törmäsin aina samaan ongelmaan: kun ajattelee, että lopettaa ajattelemisen, ajattelee edelleen. Ja sille ei voi mitään.” (Lainaus siis Delphine de Viganin kirjasta No ja minä.)

Bingo!

***

Kuopus tulee tänään kotiin ja kyllä, minulla on rehellinen ikävä!
Ei ole ollut viikkoon loppukevennyksiä blogissakaan.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Aamurauha

Olen ennenkin hehkuttanut, miten rakastan iltavuoroa edeltäviä rauhallisia aamuja. Arjessa nautin, kun palaan takaisin kotiin vietyäni pojat tahoilleen. Saan mukavasti omaa aikaa ennen kun minun pitää lähteä töihin. Näin syyslomalla ne vasta luksusta ovatkin, kun nukuin itsekin pidempään ja heräilin rauhassa ilman, että tarvitsi huolehtia kenestäkään muusta. Sytytin kynttilät ja nautin hitaan aamiaisen koneen äärellä - tietokone korvaa sanomalehden tätä nykyä. Teini ei edes ehtinyt herätä eilen ennen kun lähdin työmaalle. Jätin sille sentään vitamiinipillerit ja kirjalliset eloonjäämisohjeet keittiön pöydälle odottamaan (=kalakeiton lämmitysohjeet).



Eilen illalla töitteni jälkeen vielä saunoimme esikoisen kanssa ja hyvinhän tuo oli hengissä selvinnyt. Saunassa meillä on aina ihan parhaat jutut. Siinä rinnakkain ähistessä käydään kuulumiset ja muutenkin taivastellaan maailman menoa. Ja juomapuolen tulee tietenkin olla kunnossa. Vaikka löysin viime viikolla uuden Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valmistaman luomusiiderin, viikonlopun lutrauksen jälkeen tyydyin saunassa aivan tuohon alkoholittomaan vanhaan tuttuun. Esikoisella taasen oli juomana - kuulemma hyvänmakuinen - Luomu omenamehu-limonadi.




Otsikkoon viitaten, meillä on lanseerattu ainakin käsitteet aamurauha, autorauha, saunarauha ja ruokarauha. Olen joskus aika herkkä äänille etenkin pienessä tilassa - yksi homeoire sekin -  ja karjaisu "autorauha" saa meidän terroristit hiljenemään. Lyhyestä virsi kaunis, mitä sitä lepertelemään että "olkaapa pojat nyt vähän rauhallisemmin ja hiljempaa", kun helpommallakin pääsee! Olkoon tämä toteamus vaikkapa eilisen selkeän kielen päivän kunniaksi.

***

Oli muuten meillä täällä pakkasta ainakin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Hrrr... Kohta täytyy taas laittaa autoa johdonpäähän roikkumaan. Ei se kottero muuten jaksa käynnistyä.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Viiniä ja kahvia, vuorotellen

Syysloman alkajaisiksi käärimme pojan rastat villalankaan ja katsomme saammeko vähän jämäköitettyä niitä viikon loman aikana. Voisi kai sitä normaalimminkin viikonlopun aloittaa?!! No, ystävä kävi illan päälle lasillisessa meillä joten vähän normaalimmaksi se onneksi muuttui. Minä pistäydyin sitten puolestani kahvilla hänen luonaan lauantaina. Lauantai-iltana tuli vielä toinen harvinaisempi vieras lähi-kaupungista maaseudun rauhaan ja oikein yökylään.

Laitoimme herkkuruokaa (Kaken kalasta kylmäsavulohipastaa ja jälkkäriksi saimme esikoisen tekemää Tiramisua. Verisuonet lauloivat taas hoosiannaa, mutta mahtavaa on välillä syödä syntisesti!), saunoimme, päivitimme kuulumiset ja paransimme maailmaa. Ihanaa! Ja arvatkaas mitä, tämä ystävä on sattumoisin kaliiperia miniatyyri, joten huovuttamani villatakki sai rakastavan kodin. Olen niin onnellinen, ettei se mennyt ihan hukkaan.



Sunnuntaina käväisin vielä kolmannen ystävän luona kahvilla ja kutsuin Tiramisun tuhoajaisiin tuon ensimmäisen ystäväni, jonka kanssa viinittelimme ja kahvittelimme perjantaina ja lauantainakin. Sanoinkos minä eilen, että minulla on ihania ystäviä?

***

Hyvin meni siis viikonloppu sitä lukuunottamatta, että sunnuntaiaamuna olo suussa oli kuin tällä kilpikonnalla, joka virtsaa suun kautta. Mutta itseaiheutettua, toki. Ihan hirvittävä tärkeä on muuten tuo tutkimus ja tieto, jota oikein kuusi singaporelaisyliopiston tutkijaa on tarkkailemalla saanut selville. Minun mielestäni.

***

Arki alkakoon!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kyllä se taas tästä!

Kuulkaas, alan taas nousta alhostani. Mietin tässä, jälleen kerran, mitä kaikkea ihanaa minulla kuitenkin tässä kohtaa elämääni on. Wikipedia ei sivumennen sanoen tunne alho sanaa lainkaan. Tai tuntee sen nimisiä henkilöitä ja höyrylaivoja. Ja avoimen lähdekoodin hankintaoppaan. Eli eiköhän ole syytäkin nousta, eihän sellaista alhoa taida edes olla olemassa. Paitsi että Wikisanakirja tuntee murheen alhon ja kertoo, että portugalin kielessä on myös sana alho, valkosipuli. Se triviasta, sitten niihin onnenaiheisiin.

- Minulla on teini, joka tulee iltaisin peittelemään minut (!). Tämä on kääntynyt viime vuosina näin päin, kun menen aikaisemmin ja aikaisemmin nukkumaan jaksaakseni nousta ihmisten aikoihin. Esikoinen ei varsinkaan näin lomilla painu yhtä varhain pehkuihin, eikä kyllä herääkään, sen puoleen.

- Meillä on esikoisen kanssa edelleen hyvät välit. Tässä vasta oivalsin, että turhaan kipuilen sen kahdenkeskisen ajan puutetta. Minulla on sitä päivittäin molempien poikien kanssa. Kuopus herää aamulla aikaisin ja me saamme aloittaa päivän ihan kahdestaan. Illalla taas on esikoisen vuoro, kun kuopus pannaan kahdeksalta sänkyyn. Ihan niin aikaisin en minäkään yleensä vetäydy edes kirjaa lukemaan, joten joka päivä on ainakin vähän omaa aikaa molemmille pojille. Toisinaan on sitten spesiaalijuttujakin, kuten syysloman aloittajaisiksi. Kysyin esikoiselta mitä hän haluaisi tehdä, kun olemme ihan kahden. "Voidaanko mennä grillille syömään?" Aika vaatimattomat on toiveet. Voitiin. Näin se välit säilynevätkin hyvinä.




- Olen pannut merkille, että kuopus on paitsi hassu, myös kohtelias. "Saisinko mustikoita?" tai "Porkkanaa, kiitos" saattaa kuulua vastaus, kun kysyn mitä vielä haluaisi ilta- tai aamupalaksi. Onpa kyliltä kuulunut, että esikoinenkin tervehtisi reippaasti vastaantullessaan. Olen siis onnistunut jossain ihan hyvin.

- Olen onnellinen myös siitä, että molemmat pojat syövät mielellään "tuoretta". Olen yrittänyt opettaa ja pitää kiinni siitä, että joka aterialla syödään jotain kypsentämätöntä. Meillä menee niin hedelmät kuin kasviksetkin. Ihanaa!

- Minulla on - edelleen - ihania ystäviä ja minä itse olen tasapainoisempi ja onnellisempi kuin vuosiin. Ei kai tässä ihan hirveästi siis valittaa tarvitsisi.

- Niin, ja minulla on ihana työ. Rakastan sitä. Nyt olen myös löytänyt nimen omalle johtamistyylilleni. Se on Subjektiivinen johtajuus. Luin Christer Hermanssonin kirjan Minä johtajana! posket hehkuen ja silmät palaen. Johtajana saa olla oma itsensä, avoin, persoonallinen, epävirallinen, humoristi. Voi mikä helpotus!

Ennen minun johtotähteni oli Tuntemattomasta sotilaasta vänrikki Koskelan kuolematon lause, mutta tämä on vielä parempaa. Kuulostaa uskottavammaltakin, vai kuinka? "Koitan toteuttaa työssäni subjektista johtajuutta." verrattuna "Meillä asialliset hommat suoritetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat".




Mutta tänään on vielä vapaapäivä. Alkuviikon teen töitä, ja kun kuopus tulee keskiviikkona syysloman viettoon kotiin, minullakin alkaa pieni lomanen. Tämäkin tuntuu tosin ihan lomalta, kun tassuttelemme täällä teinin kanssa kahden.

***

Eikös sitä sanota, että rakkaus on sokea? Tämän uutisen luettuani väitän, että se on myös kuuro ja tunnoton. I rest my case!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Suopaa, huopaa ja aurinkoa




Konnadonna, sinä ryökäle!

Nyt teenkin niin, että ansaitsen namikan tai en, kopioin sen saaduksi ja vastaan kyllä kysymyksiin, mutta en jaa tätä kenellekään erityisesti vaan kaikille tasapuolisesti. Kiitos ja anteeksi.

Lempinumero: 13
Alkoholiton suosikkijuoma: Maitokahvi. Ämpäristä.
Lempieläin: Kissa, miau. Tosin juuri nyt haluaisin afrikkaisen kääpiösiilin, mutten ole päässyt vielä itseni kanssa yhteisymmärrykseen sen ruokkimisesta. Siili on hyönteissyöjä, joka arvostaa tuoretta, toisin sanoen elävää ruokaa. Oma torakka- tai sirkkakasvattamo sitä varten? Uuuh...
Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan, ei koskaan, ei kertaakaan.
Intohimoni: Hei minäpä muistin, että olen vastannut näihin ennenkin. Piti luntata, ja viimeksi intohimoni olivat korut. Ovat edelleen. Mags, olet taikuri!
Suosikkiviikonpäivä: Lauantai, oi kyllä!
Suosikkikukka: Lemmikki on mun lemmikki. Nyt ruusut pöydällä.

Sitten voinkin kertoa teille, ettei täällä taaskaan mennyt kuin Strömsössä. Villatakki, joka sai aikaan gnjääh-efektin, koki muodonmuutoksen. Sain kuningasidean ja heitin sen pesukoneeseen. Se oli mökillä lämmikkeenä ja otti itseensä savunhajua - joka sivumennen sanoen on oikeinkin mukava tuoksu. Tiedänhän minä, että villa huopuu. Vasta hihittelin ystävälleni joka kutoi itselleen säärystimet ja huovutti niistä kynttilänjalankoristeita. Mutta että jo neljässäkympissä ja noin paljon?









Ennen...       ja
                                                                  ...jälkeen







Nyt voin
a) pukea sen kuopukselle tai
b) käyttää sitä itse silläkin uhalla, että nappi poksahtaa irti tissien kohdalta ja hartiat painuvat lysyyn kun kiristää. Niin, ja hihat päättyvät kyynärtaipeen kohdille.
c) huljuttaa sitä vedessä ja koittaa venyttää (kainalo ratkesi jo, kun tätä koitin. Takista.)
d) laittaa se penkinlämmittimeksi autoon (wow, tämä olisikin hyvä!)

Oh shit. Täytyy vähän funtsia... Ideoita? Anyone?


***

Tänään on - sattumalta - Kansainvälinen epäonnistumisen päivä. No shit, Sherlock?
Osallistu järjestämällä tapahtuma kotona, koulussa tai työpaikallasi. Count me in.

perjantai 12. lokakuuta 2012

300 seksikästä miestä

No ei ihan. Kolmassadas postaus tämä sen sijaan on, ja parit seksikkäät miehet saattaa löytyä tuolta alhaalta. Olen kyllä niin onnellinen, että päätin aloittaa blogin pitämisen. On ollut hauska vaihtaa ajatuksia kanssanne kommenttilootassa ja lukea teidän blogejanne. On myös sellainen hupaisa harha, että kuuluu johonkin yhteisöön, joku on kiinnostunut ja välittääkin. Se on muuten aika mukava tunne. Toki samaa koen tässä ihan oikeassakin elämässä, mutta tämä on pikantti ja tervetullut lisä. Kiitos siis ihan jokaiselle lukijalleni/lukaisijalleni.

Sitten niistä seksikkäistä miehistä. Voiko sanoa, että seksikkyys on katsojan silmässä? Minulle ainakin tulee vähän kummallinen mielleyhtymä ja tunne tuosta. Vähän niin kuin elohiiri silmässä. Tai malka. Seksikkyys? Joka tapauksessa, makuja on monia, se on tullut tässä vuosien varrella harvinaisen selväksi. Viimeksi yökkäilimme ystäväni kanssa toistemme valinnoille Kunnallispoliitikot Top 5 -listaa tehdessä: "Onko se muka susta seksikäs? Yäääk, en huoli ainakaan mun listalle." Ja siihen tyyliin.

Melkein tulee olympialaisia ikävä, kun löysin tasokkaan iltapäivälehden sivuilta koosteen seksikkäimmistä miehistä. Pahus vaan, että suurin osa valituista ei hetkauttanut minua juuri lainkaan. Pari kuitenkin löysin iloksi itselleni ja jaettavaksi myös teille, rakkaat (naispuoliset) ystäväni. Kas tässä:



Kuva täältä

Kertokaapa, mitä seksikästä on roskiksessa uiskentelevassa miehessä? Onko se kännissä - siltä se ainakin näyttää. Vai enkö vain tajua jotain?


Kuva täältä

Enemmän minua ilahduttaa tuo toivottavasti painovoiman aiheuttama kohouma uimahousujen kohdilla. Tästä tulee kyllä etsimättä mieleen Se Legendaarinen palkintoPallikuva.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Hyvää viikonloppua ja syyslomaa niille, joilla sellainen on!

(No ok, oli siellä naisiakin.)

***

Ja loppuun, kun kerran alkuun päästiin, rykimäajan kunniaksi vähän eilisiä uutisia porojenkin seksielämästä. Urosporolla on oltava paitsi lihaksia myös jotain sarvien välissä. Miltähän muulta eläimeltä tätä vaaditaan? Kuulostaa etäisesti tutulta.

torstai 11. lokakuuta 2012

Bhutan kutsuu

Minä taidan muuttaa eläkepäivilleni Bhutaniin. Siellä kelpaisi kepsutella tukka rastoilla hippikauhtanoissa. Tai sitten muutan samantien sinne, siihen jurttaan, jota ihana keuhkolääkärinikin minulle suositteli. Ahistaa aikalailla. Joka aamu, kun vien kuopuksen kontiin, saan pidätellä itseäni, etten rupea rähjäämään. Ilma käy heti nenään ja menee suoraan päähän ja hermoon, muutun kireäksi kuin viulunkieli (- minähän en siis normaalioloissa juurikaan rähjää. Oikeasti!).

Saan myös oikeasti psyykata itseäni, etten juokse samantien tuhatta ja sataa ovesta ulos. Voi olla vaikea ymmärtää, mutta altistuneessa elimistössä kytkeytyy päälle jonkinlainen alkukantainen pakoreaktio paikoissa, joissa on huono hengittää. Olen keskustellut tästä useiden muiden samanmoisten kanssa, en siis vain kuvittele tätä tunnetta, kuten alkuun itsekin luulin.

Valoa pimeyteen. Äitini tuoma ulkovalo.


Että sellaisia leppoisia ovat aamumme tällä viikolla olleet. Katsotaan, jätänkö jatkossa kuopuksen hoitajien huomaan jo ovelta. Onneksi ensi viikko on syyslomaa ja mietin ja tunnustelen tätä asiaa sitten loman jälkeen uusin voimin. Ja kyllä, olen myös, tottakai, huolissani kuopuksesta, kun hän sentään jää konttiin koko päiväksi. Mutta se on niin ahdistava ajatus, etten oikein pysty edes loppuun saakka sitä käsittelemään. Onneksi hän on meistä vähiten reagoinut ja altistunut. En pysty ajattelemaan sitäkään, että esikoinen tuntuu jälleen saavan oireita koulusta. Huokaus. Iso huokaus!

Mutta Bhutaniin siksikin, että siellä on otettu käyttöön paitsi autoton tiistai, bruttokansantuotteen ohelle brutto-onnellisuusindeksi. Eikö kuulosta mahtavan hmmm... mielenkiintoiselta!?! Minun brutto-onnellisuusindeksini on nyt hetkellisesti hyvinkin lähellä nollaa jollei peräti miinuksella. Mutta täältä noustaan, varmasti.

Voi niillä tehdä taidettakin!


Ja lisää uutisia Bhutanista: valtio pyrkii luonnonmukaistamaan kaiken maatalouden kymmenessä vuodessa. Kun minä jään tässä parinkymmenen vuoden päästä eläkkeelle - mikäli eläkeikä ei ole noussut seitsemäänkymmeneen ennen sitä - on siellä asiat varmaan jo aika hyvällä mallilla. Että sinne vaan nauttimaan buddhalaisesta rauhasta ja puhtaista luonnonantimista. Sitä odotellessa (vähän sitä buddhalaista mielenmalttia heti mulle tänne)!

***

Keskustelu, joka käytiin meillä tällä viikolla, kuopus vessassa, minä keittiössä:

Äiti, mun suusta tippu kuolaa mun kalsareille!
(Pidättelen naurua) Ei haittaa...
Mua haittaa, en mä voi kuolaisia kalsareita käyttää.
?!?

Mä en sitten kai vaan opi ymmärtämään miehiä!
Mutta tänään onkin Tyttöjen päivä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Exhibitionisti keittiössä

Aleksis Kiven päivän kunniaksi jotain aivan muuta kuin Kiveä ja kirjallisuutta. Konnadonna on jo esitellyt omansa, samoin Susanna. Minä haluan myös. Siis esitellä keittiöni, kun en muuta keksi. Etten vaan pelkästään valittaisi ja natisisi tätä kurjaa oloani. Vaikka huomenna muutankin Bhutaniin. Mutta sitä ennen - saako olla, keittiömme! Meillä on sellainen olohuoneeseen aukeava ruokailutila keittiön päädyssä.



Pöytä on mahtava ja massiivinen, pidän siitä kovasti. Sen yläpuolella on maustehyllyni, johon olen myös hyvin kiintynyt. Maustehyllyn takana on tapetti jonka tälläsin paikoilleen heti, kun kuopuksen isän muuttoauto oli startannut. Tai ainakin melkein. Kuten kuvasta näkyy, ja kuten jo muutenkin tiedätte, meillä poltetaan paljon kynttilöitä. Ruusut ostin piristykseksi itselleni. Pitkästä aikaa.


Maustehyllyssä on paitsi mausteet, myös keittokirjoja. Hyllyn päällä on kirpputorilta löytämäni lasikuutio. Se on köyhän miehen versio himoitsemastani Harri Koskisen Block-valaisimesta. Nimenomaan meripihka olisi minun värini, jos joskus voittaisin vaikkapa lotossa. Fasaanin sulka peittää isoa reikää seinässä.















Keittiön toiselta reunustalta löytyvät liesi ja tiskiallas. Hackmanin kesäkattila ja kasari ovat 40-vuotislahjoja rakkaalta ystävältä. Kovassa käytössä ja niin kauniitakin. Hellan vierestä löytyy tarjottimelta kaikkea tarpeellista. Tiskipöydälle jää usein teepannu ja kupit. Pannu on kierrätyskamaa, saatu toiselta ihanalta ystävältä ja kupit Budapestin joulutorilta rakkaudella raahatut.



Toisella seinustalla onkin sitten kaikki muu. Kynttilät, Pentikin Bola, joka kätkee sisäänsä vaikka mitä, hedelmiä, talouspaperi, tomaattikulho, esikoisen keittiövaaka, vedenkeitin ja ah, niin rakas, espressokeitin. Maitokahvia, njam!



Niin, laitetaan siellä keittiössä ruokaakin. Esikoinen kysyi viikonloppuna, voisiko taas pian tehdä uunilohta ja lohkoperunoita. Vaikeahan siihen on vastaan sanoa, jos teini tahtoo ruokaa laittaa. Eilen puuhasimme yhdessä keittiössä, minä tein kastikkeen, höyrytin parsan ja poika loput. (Kastike oli maailman helpoin: kermaviiliä ja lisäineetonta Rucola-Pesto-tuorejuustoa sekaisin.)

***

No ok, sitten tämän trivian päälle vähän Aleksis Kiveäkin. Sitä kevyempää.
Saunapäivän kunniaksi.

Juomalaulu

Terve, ruskee ohranneste,                                Terve, ruskee ohranneste,
terve, jumal kultasuu!                                      terve, voima kuohuva!
Sua ain tahdon kunnioittaa                             Kaikki menköön suren suuhun,
kumartuen tomuhuun,                                     kuin vaan olvi olla saa.
sulle annan sydämmeni,                                  Mitä huolin vaihka iskis
sulle kannan kiitosuhrit                                   taivaan nuoli mailman halki
mä temppelissäs kontien,                                ja polttais palleroisen maan,
oi olvi ijankaikkinen!                                        kuin mä ja olvi ollaan vaan?
Valvoissani, maatessani                                  Terve, ruskee ohranneste,
muistan voimaas kuohuvaa.                             terve, voima kuohuva!


***

Lapin Kulta on muuten tuonut markkinoille luomuoluen, jos Luomukeisari, Luomumarsalkka tai Luomu-Leevi ovat olleet liian eksoottisia tuttavuuksia. 

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kuuleeko universumi?

Olen kovasti yrittänyt olla ahdistumatta asuntoasioista. Vähän huonolla menestyksellä. Koitan silti ajatella, että minulla on kuitenkin asiat ihan hyvin. On puhdas asunto ja rahatkin riittävät miten kuten. Haluaisin osata ihan aidosti ajatella, että kaikella on tarkoituksensa, tälläkin. Että ehkä jossain minua odottaa vielä ratkaisu. Silti tuntuu aika epäreilulta. Koen, että käteni ovat ikään kuin sidotut: en voi muuttaa halvempaan vaikka tahtoisin. (Kertauksen vuoksi: taustalla on siis altistumiseni, joka tekee minut äärettömän herkäksi kaikille mahdollisille ja mahdottomille epäpuhtauksille, homeille, kemikaaleille yms. En vain loputtomista yrityksistäni huolimatta löydä asuntoa, jossa voisin olla.)


Väriloisto ulkona onneksi piristää!


Tuntuu, etten kuitenkaan pyydä ihan mahdottomia. En pyydä esimerkiksi lottovoittoa - joka sekin tietysti voisi auttaa tässä tilanteessa. Ainakin se laajentaisi mahdollisuuksia. Pyydän siis kuitenkin vain asuntoa, jossa pystyisin sairastumatta olemaan. Ja sitä kautta vähän väljempää rahatilannetta, ettei tarvitsisi ihan koko aikaa ihan kaikkea laskea. Luksusta olisi myös se, että voisin maksaa omaa majaa nykyisen vuokramajan sijaan. Olisi sitten velaton pesä, kun jään eläkkelle. Olen jopa vastalahjaksi valmis luopumaan autollisesta, helpommasta elämästä, ylimääräisestä tilasta ja tavarasta. Onko se muka liikaa pyydetty? Huhuu, kuuleeko universumi?


Kesän viimeiset elossa vielä lokakuussa!

***

Kuinkas sattuikaan, olen lukemassa kirjaa kodittomista. Delphine de Viganin ensimmäinen suomennettu kirja No ja minä on oivallinen opus. Lämmin, hauska ja vakava yhtä aikaa. Suosittelen!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ahdistuksen puhdistus

Nyt on muuten puhdas ja rento olo! Nautin vapaasta lauantaistani ystäväni mökillä. Sitä ennen kävimme pienemmän lähikaupungin Alkossa ja kirpputorillakin piipahdimme. Lankesin ostamaan muutaman tavaran, vaikka periaatteessa olen ajatellut luopua entisistäkin. Tai siis olin, jos olisimme päässeet pienempään asuntoon. Jotenkin olen aina aivan heikkona heikompien kötöstyksiin. Naapurikaupungin työ- ja toiminta-keskuksen kaverit olivat pikkupikkukätösillään väkertäneet savisiilejä. Oih, mitä säälittävämpi otus, sen varmemmin lankean...




Tuo kirahvi taas kuikuili kaulaansa niin vastustamattomasti, että oli pakko napata sekin matkaan. Samoin (puu)villatakki kokeeksi. En ainakaan vielä aivastele. Heittäydyin siis hulvattomasti tuhlaamaan. Köyhdyin yhteensä viisi ja puoli euroa.

Mökillä oli taas kerran upeaa. Rakastan näitä pimeitä iltoja, kynttilöitä, takkatulta ja punaviiniä. Myös piiiitkä saunasessio asiaankuuluvine lukuisine jäähyineen ja saunajuomineen oli mahtavan rentouttava. Teemana oli ahdistuksesta puhdistuminen, ja ainakin hetkellisesti se kyllä toimi. Tulipa siinä saunan lauteilla politiikkaakin puhuttua. Sitä kummallista. Valitsimme Top 5n kuntamme miesehdokkaista - ulkonäön perusteella. Joo, en silti aio äänestää näillä kriteereillä.

Sunnuntaina äitini ja hänen miehensä toivat molemmat pojat kotiin. Saunomme sitten vielä poikien kanssa kotona, ja nyt on hyvä aloittaa arki taas.


***

Muistaakseni tuossa samaisessa harjassa on komeillut jotain muutakin - ihan blogin alkuhämärissä.

Kuvassa kuopuksen tekemä Rudi!


Kuopus asuntoamme ympäri juostessaan: "Tuli jotenkin kipittävä ja vipeltävä olo!"


Tulisipa minullekin joskus. Minä vaan koitan nykyään jatkuvasti kirjautua blogiini tunnuksella Marjaanan maha. Mr Freudko se taas kolkuttelee?