Sivut


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kyllä se taas tästä!

Kuulkaas, alan taas nousta alhostani. Mietin tässä, jälleen kerran, mitä kaikkea ihanaa minulla kuitenkin tässä kohtaa elämääni on. Wikipedia ei sivumennen sanoen tunne alho sanaa lainkaan. Tai tuntee sen nimisiä henkilöitä ja höyrylaivoja. Ja avoimen lähdekoodin hankintaoppaan. Eli eiköhän ole syytäkin nousta, eihän sellaista alhoa taida edes olla olemassa. Paitsi että Wikisanakirja tuntee murheen alhon ja kertoo, että portugalin kielessä on myös sana alho, valkosipuli. Se triviasta, sitten niihin onnenaiheisiin.

- Minulla on teini, joka tulee iltaisin peittelemään minut (!). Tämä on kääntynyt viime vuosina näin päin, kun menen aikaisemmin ja aikaisemmin nukkumaan jaksaakseni nousta ihmisten aikoihin. Esikoinen ei varsinkaan näin lomilla painu yhtä varhain pehkuihin, eikä kyllä herääkään, sen puoleen.

- Meillä on esikoisen kanssa edelleen hyvät välit. Tässä vasta oivalsin, että turhaan kipuilen sen kahdenkeskisen ajan puutetta. Minulla on sitä päivittäin molempien poikien kanssa. Kuopus herää aamulla aikaisin ja me saamme aloittaa päivän ihan kahdestaan. Illalla taas on esikoisen vuoro, kun kuopus pannaan kahdeksalta sänkyyn. Ihan niin aikaisin en minäkään yleensä vetäydy edes kirjaa lukemaan, joten joka päivä on ainakin vähän omaa aikaa molemmille pojille. Toisinaan on sitten spesiaalijuttujakin, kuten syysloman aloittajaisiksi. Kysyin esikoiselta mitä hän haluaisi tehdä, kun olemme ihan kahden. "Voidaanko mennä grillille syömään?" Aika vaatimattomat on toiveet. Voitiin. Näin se välit säilynevätkin hyvinä.




- Olen pannut merkille, että kuopus on paitsi hassu, myös kohtelias. "Saisinko mustikoita?" tai "Porkkanaa, kiitos" saattaa kuulua vastaus, kun kysyn mitä vielä haluaisi ilta- tai aamupalaksi. Onpa kyliltä kuulunut, että esikoinenkin tervehtisi reippaasti vastaantullessaan. Olen siis onnistunut jossain ihan hyvin.

- Olen onnellinen myös siitä, että molemmat pojat syövät mielellään "tuoretta". Olen yrittänyt opettaa ja pitää kiinni siitä, että joka aterialla syödään jotain kypsentämätöntä. Meillä menee niin hedelmät kuin kasviksetkin. Ihanaa!

- Minulla on - edelleen - ihania ystäviä ja minä itse olen tasapainoisempi ja onnellisempi kuin vuosiin. Ei kai tässä ihan hirveästi siis valittaa tarvitsisi.

- Niin, ja minulla on ihana työ. Rakastan sitä. Nyt olen myös löytänyt nimen omalle johtamistyylilleni. Se on Subjektiivinen johtajuus. Luin Christer Hermanssonin kirjan Minä johtajana! posket hehkuen ja silmät palaen. Johtajana saa olla oma itsensä, avoin, persoonallinen, epävirallinen, humoristi. Voi mikä helpotus!

Ennen minun johtotähteni oli Tuntemattomasta sotilaasta vänrikki Koskelan kuolematon lause, mutta tämä on vielä parempaa. Kuulostaa uskottavammaltakin, vai kuinka? "Koitan toteuttaa työssäni subjektista johtajuutta." verrattuna "Meillä asialliset hommat suoritetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat".




Mutta tänään on vielä vapaapäivä. Alkuviikon teen töitä, ja kun kuopus tulee keskiviikkona syysloman viettoon kotiin, minullakin alkaa pieni lomanen. Tämäkin tuntuu tosin ihan lomalta, kun tassuttelemme täällä teinin kanssa kahden.

***

Eikös sitä sanota, että rakkaus on sokea? Tämän uutisen luettuani väitän, että se on myös kuuro ja tunnoton. I rest my case!

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin arkisen ihanalta! Mietin itse eilen vähän samanlaisia juttuja ja huomasin, että näin aikuisenkin voi vielä olla onnellinen ystävistä, joita mäkin olen saanut kolme ihan lähivuosina vielä elämääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri arkisen ihanaa se onkin! Minä olen niiin koti- ja arki-ihminen. Ystävät ovat kyllä parasta maailmassa!

      Poista
  2. Ja meillä juuri eilen kuopuksen ja tyttökaverinsa kanssa jutellessa sivuttiin näitä samoja ikuisia aiheita ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole mainiota! Teilläkin taitaa olla välit kunnossa ;-)

      Poista
  3. Elämän onnellisuus koostuu pienistä asioista, se täytyy vaan ensin oivaltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset. Joskus sen vaan unohtaa, mutta onneksi ei kovin pitkäksi aikaa, yleensä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana