Sivut

perjantai 26. toukokuuta 2017

Pääskysestä ei päivääkään

Neljän päivän vapaa, joista yksi vietetty. Kuopuksella oli eilen jalkapallo(vieras)peli jonne lähti seuran bussilla ja minä sain puoli päivää vapaata. Kävin brunssilla ystävän luona ja luin sekä torkuin. Kotiin levänneen äidin luo palasi onnellinen poika. Toisen pelin olivat voittaneet ja toinenkin oli ollut varsin tasainen, vaikka takkiin tuli. Tämä harrastus on vienyt mukanaan ja kuopus on aivan tohkeissaan.




Sillä aikaa kun kuopus oli poissa bongasin myös ensimmäiset pääskyset. Ja ihailin hennonvihreää maisemaa. Nyt ei tarvitsisi kuin vettä, niin kesä tulisi kohisten tännekin. Vettä haluaisin myös terassille, koska toiveissa on että jaksaisin pestä sen ja sitten käsitellä. Kukkia on vähän jo hankittu. Tänään oli tarkoitus siivota äitini kanssa sisällä, mutta hän on vähän flunssainen joten siirsimme ensi viikkoon. Ehtiihän tässä.

Viikonlopun otamme iisisti, kuopus tapaa kavereita, pelailee (sekä palloa että tietokonepelejä) ja minä koitan olla stressaamatta viikon päästä koittavista juhlista ja kaikesta mitä on tekemättä..

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Anekdootteja

Jotkut sanat näyttävät hassuilta kirjoitettuna. Tuo otsikko on yksi niistä.

Eilen oli upea päivä. Aurinko paistoi, istuin terassilla ja olin onnellinen. Ennen kotiin pääsyä näin tienmerkintämiehet töissään. Jotenkin asvalttimiehet ja nuo mieltää aina kovin miehisiksi. Siksi oli ihana nähdä, kun eräs heistä kasteli vastamaalattua suojatietä vaalanpunaisella kastelukannulla. Oi pakko huikata tervehdys hänelle ikkunasta. Hullu akka!

Esikoinen ajelee autolla, kuopus pyöräilee kylille. Minä luen rauhassa omalla pihalla. Ah, isot pojat.


23.5. aukesi ensimmäinen tulppaani
ja noita voi todellakin jo kutsua hiirenkorviksi.
Tai ihan lehdiksi.


60 plus ystäväni oli heittäytynyt "helteen" kunniaksi vatsan paljastavaan toppiin ja shortseihin rivakalla koiralenkillä. Katsoin kauempaa vähän nihkeänä, että "nuo teinit ne kehtaa esitellä mahaansa, en minä vaan, gnjääh" kunnes hän nosti kättä ja tunnistin. Tuli hyvä mieli. Hänelle myös, kun kerroin erheestäni. 

Koitan saada hipiääni vähän väriä ja sääriin myös. Juhlamekon seuraksi. Kuka sitä sitten vatsamakkaroita edes huomaa? Sanokaa, ettei kukaan!

 Paitsi jos syön tämän trendiherkkun yksin...




Tilasin esikoiselle matkavakuutuksen. Jotenkin siinä kävi - tietysti - niin että päädyttiin tarkistamaan autovakuutuskin, kun ehdot ovat kuulemma muuttuneet. No, en valita, bonukset nousivat rutkasti kun en ole viiteen vuoteen (enkä ikinä) kolaroinut ja vuosimaksu tippui 250€! Jäin huomattavan paljon plussalle vaikka lupasinkin maksaa esikoisen vakuutuksen hänen puolestaan.

Autosta puheenollen. Olen koittanut elää sellaista hyvä kiertää ja karma palauttaa sen takaisin -tyyppistä elämää. Vast ikään kuskasin autottoman ystävän vaahtosammuttimet tarkastukseen ja takaisin. Eilen istuin terassilla kun tuntemattomampi naapuri juoksi ohi ja kirosi, että autosta meni rengas ja pitää hakea pyörä, että ehtii napata lapsen päiväkodista. Kysyin, josko lähtisin kyytimään. Hän ehdotti, että voin ottaa rauhassa aurinkoa jos uskallan lainata autoä hänelle. Uskalsin ja tulipa taas hyvä mieli. 

Kyllä se hyvä kiertää. Uskon niin.

maanantai 22. toukokuuta 2017

No nyt se tuli

- kesä!!!



Eilinen ja tämä päivä on mennyt ihan pihalla. Pikkasen olen perannut istutuslaatikkoa, mansikoita ja miettinyt, mitä muuta niihin laitan. Salaattia. Pottua. 


Raparperi kasvaa kohisten!

Ja hiirenkorvat. Ehdottomasti hiirenkorvat koivuissa!


Puutarhassa on ollut aikaa paistatella päivääkin, ja olen lueskellut merkillistä kirjaa:




En oikein tiedä mitä tuosta ajatella, mutta ainakaan sitä ei voi jättää kesken, koska se on niin omituinen!


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Sellainen päivä

Ensi minua katsoi vessan seinästä tämä:



ja heti perään kaveri:



Kun vein autoa huoltoon, pihalla kuikuili Herra Narvi:




Kotiin peiton alle ja äkkiä!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Luonnosta vieraantuneet

Olimme vanhempainyhdistyksen kanssa kuopuksen koululla luontopäivässä pitämässä paria rastia. Yhdessä tutustuimme linnunpönttöön ja ripustimme sen. Tai ne. Ja rekisteröimme. Heti oli kiinnostuneita asuntonäytöllä:




Lapset ovat kyllä hulvattomia. 


Arvaatteko mitkä linnut pesii tällasiin pönttöihin? Ei taida ihan lokki mahtua... 
- Oisko pulu?
- Kirjolohi? (Ei, aika lähellä kuitenkin, kirjosieppo...)


Tiedättekö miks tässä reiän ympärillä on tää metalli?
- Ettei ne saa tikkuja?
*tirsk*

No, eipä minussakaan hurraamista ole. Menin seuraavana aamuna vielä paikalle kiinnittämään pöntöt varmasti naruilla kiinni. Ajatuksissani laitoin normaalit työvaatteet ja sellaiset kengät, joilla ei todellakaan kiipeillä tikkaille ilman vaaraa putoamisesta, nilkan taittumisesta tai molemmista. Kipusin siis sukkasillani, halasin puita ts kiinnitin naruja puiden ja pönttöjen ympärille niin, että kaula-aukosta meni koivun"kuorta" tissiliivienkin sisään. Tukassa oli vielä 10 minuuttia lähdön jälkeen jäkälää. Myyjä kaupassa huomautti, että toi sun "hiuskoriste" on ihan mielenkiintoinen. Just!

P.s. Kuopus ei ole luonnosta vieraantunut vaan suloinen. Tänään kävelimme bussipysäkille (lähti isälleen) ja hän varoi kotiloita ja matoja. Yhden matosen päälle arveli astuneensa ja toisteli monta kertaa: Toivottavasti se oli oksa. Anteeksi mato. Viaton matoparka...


***

Niin, ja ne esikoisen yo-kokeiden tulokset, joihin kokelas itse ei sivumennen sanoen ollut ihan tyytyväinen: LEMMMM. Minä olen. Tyytyväinen ja ylpeä!

torstai 18. toukokuuta 2017

Keskiviikkokierros

En yleensä osta kenkiä kirpparilta, mutta nyt oli pakko tehdä poikkeus. Löysin ylioppilasjuhlapuvun seuraksi jalkineet.





Kahdella eurolla (!) Gaborin kengät:








Otsikko tulee siitä, että paikallisella kirpparilla on pöytienvaihtopäivä tiistaina - iltapäivällä. Kun käy katselemassa keskiviikkoisin, näkee uudet jutut ja saattaa tehdä löytöjä. MOT!

***

EDIT: Ai niin, ja ylioppilaskirjoitusten tulokset tulivat tänään kouluille. Kuoret avattiin kello kahdeksan ja sain onnittelut tulevalta rehtorilta: upea tulos. MUTTA KUN MINÄ EN TIEDÄ SITÄ VIELÄ. Esikoinen nukkuu. Aaarggghhhhh!

Ai miten niin hötky?!?

tiistai 16. toukokuuta 2017

Yhtä juhlaa

Rakas ihana koruntekijä Mags on palannut! Sen, ja esikoisen tulevien yo-juhlien kunniaksi, oli ihan pakko tilata upea osmankäämit -rannekoru. Täsmälleen samat värit kuin mekossa, jonka löysin kirpparilta. Kun vaatteet eivät maksaneet juuri mitään (mekko ja jakku yhteensä 10€) saatoin satsata koruun. Kaulaan ja korviin pääsee vissiin pitkästä aikaa Kalevalaa. Helinää (ne toki ovat jo ennestään, en heittäytynyt hulvattomaksi). Ja tietysti se äidin lyyra.



Raidat  on beessit,
vaikea saada kuvaan tallentumaan...


Korusta taas perinteisesti parempia kuvia Magsilla.


Kutsut on postitettu, seuraavaksi olisi päätettävä tarjoilut. Koitan saada esikoisen leipomaan. Kivat pienet juhlat meille tulee, esikoinen halusi pitää kutsuvieraslistan niin lyhyenä että mua melkein harmittaa, mutta päätin olla päsmäröimättä - sen juhlathan ne on ja sillä sitten mennään.

Niin, ja se stressaavin puoli, siivous... Sain äitini lupautumaan kanssani jynssäämään, mutta eiköhän siinäkin mennä aika rennoin rantein. Riittävästi viiniä, niin hyvä tulee!

lauantai 13. toukokuuta 2017

Olisi ihanaa olla normaali

Kävin viime viikonloppuna katsomassa peräti kahta omakotitaloa. Tai tässä tapauksessa kai olisi syytä sanoa "haistelemassa". Toinen oli suloinen, 80m2, pieteetillä remontoitu 80-luvun talo, kaunis kuin koru. Sinne oli remontin yhteydessä asennettu koneellinen ilmanvaihto. Niin, ja jätetty pesutilat laittamatta. Tuon ajan alkuperäisissä tuskin vesieristeet ovat kummoisessakaan kunnossa ts niitä tuskin edes on. Joku kutitti naamaa ja hengitysteitä. Toinen oli suunnilleen samoja ikiä, hassu, mielenkiintoinen, alkuperäisessä kuosissa. Kallion päälle rakennettu. Pesutiloissa sama ongelma, kellarissa vettä kallion peruja. Söpö ja muuntelukelpoinen, mutta ei. Ei, ei ja ei.




Omakotitaloja on pakko käydä katsomassa, vaikka tiedän, että minulla tuskin on mahdollisuutta sellaiseen näillä osa-aikaisen työnpäivän tuloilla. On vaan pakko. Osakkeita ei täältä minulle löydy; kaikki ovat liian vanhoja ja - no - ei tarpeeksi puhtaita. Ylläpitokustannuksineen omakotitalo on minulle liian kallis, varsinkin, jos se on yhtään uudempi. Niissä vanhimmissa en voi hengittää. On vaan hakattava päätä seinään, koska syksyllä asumistukemme tippuu, kun esikoinen muuttaa pois. Tämä nykyinen on Kelan kriteerien mukaan meille sitten liian iso ja sitä myötä myös aivan liian kallis.

Olisi niin ihana olla normaali ihminen, käydä asuntonäytöissä, unelmoida. Miten tämän laittaisin, paljonko tarjoaisin, myisivätkö vai pitäisikö sittenkin korottaa tarjousta?

Mutta ei. Tuskin koskaan pääsen siihen pisteeseen saakka. Sitä ennen olisi pakko koenukkua, olla ihan satavarma ettei tule oireita. Sitä ennen joku muu ehtii tehdä sata tarjousta ja ostaa nenäni edestä kaikki mahdolliset talot.

Plääh!

Olisipa ihanaa olla normaali!

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Pellillinen pallopeliä

Meillä on meneillään juhlaviikot. Kuopus täyttää tänään 11-vuotta. Kuten muistatte, hän vaihtoi viime vuoden kevätpuolella koulua ja nyt on kavereita sekä uudessa että vanhassa koulussa. Koska kotimme on kuitenkin suht pieni, päädyimme pitämään kahdet synttärit. Eilen juhlimme nykyisen koulun lähellä nuorisoseurantalolla ja tänään tulee vanhan koulun väki meille kotiin. Minulla oli sellainen kuningasidea, että pidämme ulkosynttärit. Lapset saavat potkia palloa kentällä ja minä katan tarjoilut katsomoon, mutta tämä keikkuva kevätsää teki tepposet. Taivaalta tulee vuoroin rakeita, räntää ja vettä, ja vaikka lämpötila on plussan puolella, se tuntuu miinukselta kun tulee suoraan Siperiasta Jotenkin tuo ei enää tuntunutkaan niin mielettömän hienolta idealta. Onneksi olen ollut pitämässä peli-iltoja siellä seurantalolla tässä vuoden varrella, niin sain sen pariksi tunniksi käyttööni ihan tuosta noin vaan. Pelastus!




Tänään on lämpimämpää, mutta luvassa on vettä. Jos sää jossain vaiheessa sallii, pystytän maalin takapihalle ja pojat saavat ottaa rankkarikisan. Jos ei, niin sitten sinnitellään sisällä. Kakusta olen (taas) ylpeä. Tämä oli kyllä ihan mahtava idea. Toki tällä kertaa teimme sen "uusille" kavereille, vanhat saavat tänään tyytyä jäätelökakkuun. Helpoimman kautta mennään!

Mutta se tärkein: minun ihana, suloinen, hassu, huumorintajuinen kuopukseni. Hän on jo tosiaan 11-vuotta. Se pieni 2.1 kiloinen rääpäle?!? Upea poika siitä tulee - ja on jo. Onnea!


***

Niin, on sitä seurattu toisenlaistakin peliä, liukkaalla kentällä, mutta siitäpä ei ole juurikaan sanomista tänä keväänä. Grrr!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Juhlavalmisteluja

Kävimme perjantaina ostamassa esikoiselle sekä lakin että puvun ylioppilasjuhliin. Olemme ennenkin asioineet samalla myyjällä ja saaneet käsittämättömän hyvää ja ammattitaitoista palvelua. Varttitunti, ja olimme ulkona liikkeestä (asia, jota arvostamme molemmat, emme todellakaan ole shoppailun saati sovittelun ystäviä). Myyjä pyysi esikoista riisumaan hupparin, katsoi päästä jalkoihin ja valitsi ensin takin. Sitten housut, joita joutui vaihtamaan kerran ennen sovituskoppia, koska jalat olivat vielä pidemmät kuin hän oli arvioinut.

Puku näytti ensi sovittamalla jo tosi hyvältä. Poika kasvoi entistä pidemmäksi ja laihemmaksi ja totta kai komeammaksi sen ansiosta. Takkia vaihdettiin sovituksen jälkeen kerran, koska esikoinen ei ole koskaan kestänyt sitä, että vaate kinnaa - tai "tuntuu" - edes aavistuksen. Sitten kassalle ja ulos. Toki jossain välissä ehdin kehua myyjän ja hänen ammattitaitonsa. Jos aihetta on, on pakko! Lakki oli suurin, mitä kaupasta löytyi, koska rastojen päälle ei yhtään sen pienempi olisi mahtunut.

Minä valikoin komerosta itselleni juhlavaatteet (mahduin niihin ja näytin jopa ihan hyvältä) ja sitten vaan tarjoiluja miettimään. Onneksi suku tulee niin läheltä, että päästään pelkillä kahvituksilla ja sitä myötä makeilla tarjottavilla. Kaksi ystävää on jo lupautunut keittiöpiioiksi, joten meillä ei ole mitään hätää. Tarkoitus on saada tämän viikonlopun aikana myös kutsut tehtyä.

Kuva täältä


Kuvaa ette saa kummankaan asusta vaan äidinlyyrasta, jonka pakotin esikoisen ostamaan minulle. En tiedä onko tämä jo kuollut perinne, mutta minä haluan siitä huolimatta pitää siitä kiinni.


***

Sitten lopuksi haluan vielä nostaa esiin toisen näkökulman: kaikki eivät ole pystyneet tänä vuonna kirjoittamaan, vaikka olisi ollut heidän vuoronsa. Asia on meille tuttu, toki vähän vähemmän dramaattisessa mielessä. Altistuksesta johtuen esikoinen sai erikoislääkärin lausunnolla ylioppilastutkintolautakunnalta luvan tehdä kirjoitukset eri tilassa kuin muut. Siellä oli parempi hengittää ja ajatus kulki liukkaammin, joten tämä oli todella iso juttu meille. Kyse on kuitenkin esikoisen tämän hetkisen elämän tärkeimmästä koitoksesta. Olemme siitä todella kiitollisia ja ajattelemme lämpimästi heitä, joiden päähän lakki ei tänä keväänä painu.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Keväthavaintoja

Pihassa on auennut pari pienenpientä kukkaa:





Eilen näin ensimmäisen perhosen sumeilla silmillä kun astelin sosiaalitoimistosta pois. Västäräkki on tullut jo vapun aikoihin, raukka. Järven jäät humahtavat tiehensä hetkenä minä hyvänsä. Leskenlehtiä on satamäärin ja muurahaiset ovat löytäneet sisälle. Tänään on upea keli, mutta sitten taas kylmenee.

Loppukevennykseksi lappu kirpparimme seinältä:




Hyvää viikonloppua ystävät!

maanantai 1. toukokuuta 2017

Lisää vappua!

No nyt alkaa tuntua jo mukavalta:





jalkapalloa ja orvokkeja. Auringonpaistetta. Terassilla lueskelua. Tätä lisää!

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hauskaa vappua

rakkaat ystävät!





Kaikesta huolimatta:


Ainakin kaksi senttiä lunta!


Ja äkkiä onkin toukokuu (vaikkei siltä kyllä näytä)!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi

..ttu!!!

Tänä aamuna kaihtimia raottaessani kohtasin tällaisen näyn:



26.4.2017


Minulla ei ole kerrassaan mitään lisättävää Katjan ärräpäitä vilisevään postaukseen. Aamen!

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

On siis kevät!

Aina, aina tulee tuosta mieleen se Tavaramarkkinoiden Kevät -biisi ja Hakaniemenranta. Ja salmiakki (joka näkyy myös kuvassa...)




Vuonna 1989, hehkeämpänä, mutta henkisesti ei-niin-hyvinvoivana, silloinkin. No, nyt ainakin aurinko paistaa, peipponen lauloi ja tänään bongasin ensimmäisen leskenlehden. Sitä oikeastaan tulin kertomaan:





Kuopus tuli kotiin, esikoisen kanssa on ollut leppoisa viikonloppu, se on ollut jopa kotona, juttutuulella ja ehti kanssani lauantaisaunaankin. 

Ensi viikko on töissä kiireinen, esimiesfoorumia, uuden kirjastolain esittelyä lautakunnassa, työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Mutta sopivat ne, koko ajan paremmin, kun kuopuskin kasvaa. Ihan parin viikon päästä se täyttää 11 ja esikoinen puolestaan lähtee ensin interrailille ja sitten muuttaa kotoa pois. Aika kuluu. Kevät kevään perään. Ehkä se aika on mun puolellani ja täältä pikkuhiljaa myös noustaan? Ihan niin kuin nuo kuvan leskenlehdet roskan ja kuivien korsien keskeltä.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Sammakko savuaa jo

Tiedättehän sen ajatuksen sammakosta, joka pannaan veteen ja aletaan kuumentaa. Ensin on ihan mukavaa, lämmintä, leppoisaa. Sitten kuumenee, kuumenee, polttaa polttaa ja jossain vaiheessa, väistämättä, sammakolla alkaa olla jo aika tiukat paikat.

No, samaistun vahvasti sammakkoon. Siitä saakka, kun päädyin sisäilmasyistä tekemään osittaista työpäivää, olemme olleet enemmän tai vähemmän tukien varassa. Lapsilisän, elatustuen, asumistuen. Vaikka perisuomalaiseen tapaan palkasta on tapana vaieta, niin kerron nyt teille salaisuuden: minulle, korkeakoulutetulle kirjastotoimenjohtajalle jää 80% työviikosta käteen 1600€/kk. Ei siinä mitään, moni saa paljon vähemmän tai saman verran, vaikka päivä olisi pidempikin. Sitten kun tähän lisätään - jälleen sisäilmasyistä - Hurjan Korkea Vuokra, tätä nykyä 850€, on yhtälö suht selvä. Tänään tulee tili ja laskujen jälkeen siitä jää 300€, joka on itse asiassa enemmän kuin yleensä. Tuilla siis mennään. 

Olen etsinyt viisi ja puoli vuotta omaa riittävän puhdasta asuntoa, koska on täysin järjetöntä maksaa tuollaista vuokraa vieraalle. No, ei ole tärpännyt, kuten hyvin tiedätte. Ei edes vuokramarkkinoilla, joita niitäkin toki seuraan. Olen jo luopunut toivosta että tärppäisikään. Rivitalot ja muutama hassu kerrostalo, joita paikkakunnalta löytyy, ovat kovin vanhoja. Se ideaali, pienehkö hirsinen omakotitalo on ulottumattomissani. Vaikka vuokralla jo lyhentäisi aikamoista lainaa, käyttökuluineen omakotitalo on liki mahdottomuus. Pankinjohtaja ei taivu, ja ymmärrän sen hyvin. 


Mietteliääksi vetää!


Palataan sammakkoon. Reilu vuosi sitten hävisi esikoisen lapsilisä. Marraskuussa hänen elatustukensa ja nyt kuopuksen elatusapu tippui radikaalisti, tai on itse asiassa hetkellisesti katkolla kokonaan. Aika tukalaa. Odotan "innolla" kun esikoinen muuttaa pois ja tämä asunto on Kelan silmissä (ja ihan oikeastikin) meille kuopuksen kanssa kahdestaan liian suuri. Pieni asumistukikin kutistuu entisestään. Kuinkahan paljon sitä voi ihminen venyä ja vanua ja silti pysyä tolkuissaan? Ja pirteänä? Työkuntoisena?

Pahinta tässä on se, että tulevaisuus on tätä samaa jollei pahempaakin. Voin kertoa, että se näköalattomuus, toivottomuus, josta valtakunnan tasollakin puhutaan, on henkisesti tosi rankkaa.  Se herättää yöllä ja painaa rintaa päivällä. Luin juuri yhden kuntamme valtuutetun sanomana, että menot on vaan suhteutettava tuloihin. 

Niinpä niin. Helppohan se on sanoa.

Kun se sähkö nyt vaan on pakko maksaa vaikka se kallistuu kaiken aikaa. Puhelimet, netti, auto, lääkkeet, vakuutukset, ne vaativat joka kuukausi oman osansa. Ai niin, ja syödäkin pitää. Poikien ainakin. Olen jo kauan sitten lakannut käymästä ulkona syömässä. Pojat pääsevät joka toinen viikko äitini ja hänen miehensä kanssa pizzalle ja nauttimaan huoltsikan noutopöydän, joten eivät kinua sitä minulta. No joo, joskus käyn minäkin noutopöydän nauttimassa, salaattisellaisen, 6€. Hyi mua. Ja ystävän kanssa muuallakin, toisinaan, mutta hän on ruvennut tarjoamaan, että ylipäätään saa minut mukaan. Vaatteita en ole ostanut aikoihin itselleni ja jos ostan, kirpparilta.

Äitini avustaa meitä, jos joku isompi meno tulee (kuten vaikka auton huoltolasku tai nyt  viimeksi, kun piti ostaa kuopukselle jalkapallokauden alettua samalla kertaa talvella pieneksi jääneiden tilalle nappikset, pallo ja hanskat). Ihanaa olla kohta 47 -vuotias ja riippuvainen sekä yhteiskunnan tuista että omasta äidistä. Toisen luokan kansalainen. Yhteiskunnan elätti. Sammakko joka savuaa. 

Suokaa anteeksi vuodatukseni. Tämä selittänee osan menneestä ja tulevasta hiljaiselosta ja muutaman muunkin asian...

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Vihreä kevät?

Olen jännittänyt koko illan vaalituloksia ja pienen kunnan osalta homma alkaa jo olla paketissa. On se - ollut - jännää! 

Valtakunnalliset trendit näkyvät täälläkin. Persut menettivät paikkoja, vihreät taas saivat toisenkin. Itse en voinut tällä kertaa millään antaa ääntäni heille (anteeksi!) mutta ehdokas oli hyvä ja hyvin valittu: läpi meni, kirkkaasti. 

Paljon tuli uusia kasvoja, jota pidän pelkästään positiivisena asiana. Muutama Suuri Yllätyskin, lähinnä putoajien puolella. 


Nämä herrat eivät äänestäneet,
mutta kuopus oli kovasti kiinnostunut.
Kävimme paljon äänestys- ja vaalikeskusteluja
tänä iltana.


Päivällä kävin istumassa kolme tuntia Pieni ele -keräyslippaan kanssa vaalipaikalla ja näin äänestystä oikein lähietäisyydeltä. Kyllä se täällä maalla on edelleen Tärkeä Tapahtuma. Ja nimen omaan oikeana vaalipäivänä äänestäminen. Moni tuli paikalle ihan pukeutuneena ja taskun pohjalle oli varta vasten varattu kilisevää ja joissain tapauksessa jopa kahisevaa. Vammais- ja terveysjärjestöt saivat osansa.

On kyllä ilo olla mukana tekemässä tätä työtä!

***

Ai niin, miten minä saatoin unohtaa sen hassuimman: meille tuli äänestyspaikalle ensin pieni tyttö, joka oli pukeutunut tipuksi. Hänen perässään kulki äiti, joka oli pupu ja isä, joka oli myös pupu. Epäilin, ettei heitä tuntisi henkkareidenkaan avulla, koska asu ja naama olivat niin upeasti toteutetut, mutta kyllä kaksi suurinta saivat kansalaispupulaisvelvollisuutensa suoritettua.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kaverin kamalat tavat!

Olen viihdyttänyt itseäni tällä:




Toistaiseksi on testattu vain isommalla lukijalla, mutta pienempikin tulee huomenna ja pääsee kokeilemaan.


Täällä minä nautin yksinäisyydestä. Esikoinen lähti eilen kaverilleen ja jäi yöksi. Tullee joskus iltasella. Saunotaan ehkä. 

Minä olen viettänyt aikaa ystävän ja pupujen kanssa. Ystävällä ei ole kamalia tapoja, pupuilla on.




Huomenna tulee virpojia (herkut on piilotettu autoon, etten syönyt niitä itse etukäteen. Täytyy pussittaa illalla...) ja menen vaalipaikalle Pieni ele -keräyslippaan kanssa. Äänestäkää, ystävät!

Leppoisaa viikonloppua teillekin, minä lähden tästä porkkanan pesuun!

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kevät on

vallaton!



Aamuisin linnut karjuvat livertävät puissa ja juuri kun aukaisin oven kuvatakseni päätään nostavia tulppaaninalkuja joutsenet klaklattivat ohi lentäessään. Kevät!




Kovasti on valoisaa molemmissa päissä päivää, eikä autoa tarvitse enää lämmittää. Kadut ovat pölyn vallassa ja luonnonhomeet haisevat. Juu, on se kevät!


Tällainenkin oli terassin ovessa
- sisäpuolella, tosin!



Tipitii!

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Se vaan jaksaa





















Minä sen sijaan, en nyt oikein jaksa. Palaan asioihin, jahka tähän tulee muutos!

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kiitos

ja anteeksi tästä mielikuvasta...


Pelisilmää?
Auts...
(Suomen kuvalehti, aina yhtä hauskat Jyvät ja akanat,
11/2017)



Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta!

torstai 23. maaliskuuta 2017

Hassu huomio

Katsokaapa blogini osoitekenttää ja kertokaa mulle, mikä maatunnus siellä näkyy.






Nimittäin itse kun kirjoitan marjaananmaja.blogspot.fi päädyn nl-loppuiseen osoitteeseen.

Alanko- vai enkö ala -maat?

Ja miksi?

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Opiskelupaikka?

Esikoinen tuossa pyörähti ilmoittamassa, että hänellä taitaa olla opiskelupaikka ensi syksyksi. Hui! 

Tänään oli matikan yo-kirjoitukset ja oli tarkistanut hyvän vastauksen tunnusmerkit ja verrannut omiinsa. Eximia kuulemma riittää suoraan sisäänpääsyyn. Fysiikka oli lähtenyt sellaisena ja nyt vissiin matematiikka meni myös varsin mallikkaasi. 

Mikäänhän ei ole varmaa ennen kuin se on varmaa, mutta aika hyvältä tuntuu sen puolesta juuri nyt. Kemia vielä perjantaina jäljellä, ja se "ei ole niin tärkeä". Yksi laudatur on syksyltä jo plakkarissa ja ainakin yksi magna. 

Katsotaan mitä vielä.


Reilu viikko sitten näytti tältä.
Ei näytä enää...


Ylpeä äiti...ei sille vaan voi mitään💓💖💗!

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Mukavaa viikkoa

Piti ottaa rauhallisesti koko viikonloppu, mutta kun kuopukselle tuli kaveri (=oli poissa jaloista) ja aurinko paistoi niin paljastavasti, päädyin siivoamaan sunnuntaina. Ja on sitä kyllä sitten aivan mahtava olo kun on saanut matot ulos, lattiat pestyä ja muutenkin siistittyä paikkoja. Sen päälle vielä laitoin ruokaa ja istuttiin pitkästä aikaa kolmisin syömään - on vähän ollut reissua itse kullakin ja aikataulut erilaiset. Nyt oli mukava porukassa syödä. On ihanaa, kun pojat kasvaa ja erilaisia ruokia alkaa mennä molemmille. Tällä kertaa oli pinaattilettuja (eines, mutta luomu), keitettyjä perunoita kuopukselle voin ja meille esikoisen kanssa kanariansaarten mojo-kastikkeen kera. Lisukkeena fetasalaattia; tästä olen ylpeä, kun molemmat pojat ovat sitä oppineet syömään. 




Jälkkärikahveilla teki sitten - tietysti - mieli jotain herkkua palkkioksi uurastuksesta. Olen koittanut vähän loman jälkeen keventää, niinpä kokeilin "somehittiä", lakritsitaateleita. En kylläkään ostanut niitä valmiina vaan dippasin ihan itse taatelin lakritsijauheeseen. Helppo, nopea ja suht terveellinen herkku, eikä näitä todellakaan voi syödä määräänsä enempää.

Mukavaa viikkoa, herkuilla tai ilman!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Rentoa rentoa

Rakastan näitä rauhallisia viikonloppuaamuja. Eilen nukuimme yhdeksään ja tänään jo sitten vähän ennakoimme huomista koulupäivää ja nousimme aiemmin. Kuopus on saanut jet lagin ja univelkansa kuitattua ja alkaa muutenkin olla kunnossa pientä yskää lukuunottamatta. Tuolla se makoilee sohvalla ja katsoo televisiota. Jos sieltä ei tule mitään, vilkuilee hän (peli)videoita puhelimeltaan. Minä saan rauhassa lueskella nettiuutiset ja blogit. Aamupala syödään joskus kun vatsa herää. Esikoinen vielä nukkuu.





Olemme jälleen ottaneen viikonvaihteen rauhaisasti. Perjantaina oli pelipäivä ja illalla katsoimme kaksin Voice Of Finlandin. Esikoinen nappasi auton ja ajeli kaverilleen naapurikuntaan. Eilen kuopuksella oli taas kaverivierailu ja minä kävin kahvilla siellä kaverin äidin kanssa myös. Sauna, Bumtsi Bum ja sen sellaista kotikeskeistä oleilua. Paitsi - taas - esikoisella. Se lähti toisen kaverin kanssa jonnekin autolla. Hyvin on saatu vuoroteltua piku Pösön kanssa ja bensa-asiatkin sujuvat. Joskus tankki on jopa täydempi kun edellisellä ajokerrallani. Nuoret näkyvät mukavasti maksavan toisilleen kuskaamisesta niin kuin tietysti oikein onkin.

Tänään taitaa minulla olla Essokahvipäivä, kuopukselle tulee toinen kaveri kylään ja esikoinen kääntää katseensa taas kirjoituksiin. Keskiviikkona on matematiikka, se kaikista tärkein, ja perjantaina kemia. Menneellä viikolla kirjoitti äidinkielen ja fysiikan. Perjantaina rutistus on sitten ohi ja ensi viikonloppu taitaakin olla vähän toisenlainen. Auto jäänee minulle kun pitää juhlia urakan loppumista. Kuopus on isällään joten vieläkin rennompaa on luvassa!

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Murha-Mirkku

Tulin vain kertomaan, että yhteydet toimii ja olen Murha-Mirkku. Älkää silti säikähtäkö, kyse on vaan Pöllöltä nappaamastani kirja-aiheisesta testistä ja sen tuloksesta:



EDIT: Testasin saman miespuolisena, ja vastaava olisi Dekkari-Pekka😀. Tuliskohan Murha-Mirkusta ja Dekkari-Pekasta hyvä pari?


No nyt just on alullaan esikoisedekkari Maestro! Hyvältä vaikuttaa.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Vaihtoehtoinen totuus ja valokuitu

Joku muukin on kiinnittänyt huomiota samaan mainokseen kuin minä taannoin. Turveväittämiä on ammuttu Hesarissa alas ihan ansiokkaasti.



Minä ammun kohta alas valokuituverkon, koska se ei toimi. Saimme maanantaina kauan odotetun uuden yhteyden ja keskiviikkona se lakkasi toimimasta *kele.

Palaan aalloille jahka asia korjaantuu!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kylmästä lämpimään

Mietin pitkään tämän postauksen kirjoittamista, kertaalleen jo julkaisin ja poistin. Vähän muuttelin, mutta tulin siihen tulokseen, että teen sen sittenkin. Tämä on osa minun elämääni ja sellaisena sitä teille tarjoilen. Toki nykyään pakostakin vähän vähemmän, sensuroiden ja ympäripyöreämmin, mutta kuitenkin.

En ole pitkään aikaan voinut niin hyvin kuin reissussa.

Tämä oli sellainen oivallus, joka yhtä aikaa sattui ja tuntui hyvältä.

Se oli myös syy lähteä reissuun, vaikka rahatilanne on mikä on. Saada itseään vähän parempaan kuntoon.

Olisi ihanaa, jos elämä olisi normaalistikin sellaista: ei saisi oireita joka paikassa. Pärjäisi vähemmillä lääkkeillä. Heräisi virkistyneenä, ei tukossa, ei tarvitsisi miettiä, että jaksaako kroppa tänään tämän ja tuon menon. Jätänkö välistä keskiviikon vai torstain kokouksen tai palaverin. Koska elimistö nyt vaan ei kestä.

Reissussa kesti. Kanariansaarilla on niin kuivaa. Suolapitoinen meri-ilma helli myös keuhkoja. Voisin jopa jaksaa taas kävellä, kohottaa kuntoa. Tiedän, että monet altistuneet pakenevat sinne joko aika ajoin tai kokonaan. Ns. homepakolaisia.


Siellä se siintää, meri ja aurinko!


Kotiin palattua nenä taas on sellainen kuin aina, limakalvot kovilla. Sulava lumi paljastaa luonnonhomeet. Olo ei ole järin hehkeä. Nyt se tuntuu hetkellisesti tavanomaista hankalammalta ja raskaammalta, kun on kokemus jostain muusta. Paremmasta.

Toisaalta on lohdullista tietää, että jos olo oikein huonoksi menee, minulla on tiedossa tapa ja paikka, jolla toivun. Aina on vaihtoehto. Toivoa paremmasta.

En ole koskaan suunnitellut tosissani Suomesta poismuuttamista, mutta jos jossain vaiheessa se terveyden vuoksi olisi pakko tehdä, kai sitä sitten vaan sopeutuisi. Minun unelmapaikkani olisi Kreikka, mutta siellä ei ole tarpeeksi kuivaa ympäri vuoden. Kanarialla on. 

Onkohan minulla eläkepäivillä mökki Suomessa jossa vietän kesät ja keväitä ja syksyjä ja talveksi sitten palaisin lämpimään?

Mistä sitä tietää!

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kaikki koolla

Tänään sain kuopuksen kotiin ja rutistelua on riittänyt ihan kiitettävästi. Hän oli poissa yli kaksi viikkoa, reissasi isänsä kanssa ja piti oikein kunnon talviloman. Maanantaina alkaa arki. Mutta sitä ennen otamme rennosti, saunomme, koitamme päivittää unirytmiä ja ehkä vähän kertaamme maanantaiseen äidinkielen sanaluokkakokeeseen, huomenna. 

Esikoisella alkaa jatkuu kirjoitukset maanantaina, lukuloma loppuu, ja vajaan parin viikon päästä koko homma on ohi. Hupsista! Kuinkas tässä näin kävi? Sitten pitäisi enää keksiä tekemistä ja ajanvietettä kevääksi, ylioppilasjuhlat ovat kesäkuun alussa ja sen jälkeen esikoinen starttaakin interrailille. Me jäämme kuopuksen kanssa harjoittelemaan kaksin asumista. Syksyllä se alkaa sitten oikeasti. Olemme isojen juttujen äärellä, mutta ei mietitä niitä nyt. Rentoudutaan.




Kotona,
lauma kasassa,
mitä muuta voi ihminen toivoa?!?

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Home sweet home

Kaikille matkapäiväkirjaa seuranneille ilmoittaudun, että kotiin on päästy. Liian lyhyiden unien jälkeen aivot taipuivat kolmen tunnin työpäivään mutta ensi viikolla sitten palataan päiväjärjestykseen. Oli ihana palata, kun ystävä oli käynyt vara-avaimella tuomassa kahvimaitoa, ruisleipää ja hedelmiä.


Kuvan figuurista, Tarasta, lisää myöhemmin!



Mukavaa viikonvaihdetta 💗



torstai 9. maaliskuuta 2017

Käyn päivisin hiekkarantaa

kohta enää vaan muistoissa. Alkaa olla kotiinlähdön aika. Tavarat on pakattu, käymme vielä aamupalalla ja sitten tulee lentokenttäbussi noutamaan. Aikataulu on onneksi armelias, ei tarvinut laittaa kelloa soimaan aiemmin kuin muinakaan päivinä, ja kotiSuomessa olemme iltakymmenen pintaan. Se taas tarkoittaa sitä, että meille kello on kahdeksan ja jaksamme hyvin vielä ajella kotiinkin. 





Nyt sanotaan hyvästit Bamsellekin. Kun on nähnyt hänet kuuman auringon alla paksuissa tamineissa tanssimassa Gangnam styleä, voi varmaan jo sanoa nähneensä kaiken?!?




Aurinko on paistanut koko ajan, tuuli ollut ajoittain kova, mutta se on vaan vilvoittanut täällä kuumassa. Pari viimeistä päivää oli jo aika tukalaa, mutta sitähän tänne tultiin hakemaan, lämpöä, aurinkoa, rentoutta. Loma on ollut juuri niin rentouttava kuin oli tarkoitus ja juuri oikean mittainen. Nyt on kiva palata. 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Merta nähdä voin

Olen minä saanut loikoilla ja palvoa aurinkoakin, vaikka nämä päivitykset kertovat reissuistamme. Aina sen aikaa kun esikoinen lukee, minä luen ja lötköttelen altaalla. Se on ihanaa, mutta ei ehkä minullekaan riittäisi koko loman ohjelmaksi ja aktiviteetiksi. Kaksi kirjaa olen jo silti lukenut ja kolmas on hyvällä mallilla. Lomalukemiset ovat kevyitä ja laidasta laitaan: Cathy Kellyn lämminhenkinen hömppä Sisarten kesken, Rudbergin dekkari Kolmen kohtalokas leikki ja nyt sydäntä särkevä tositarinaan perustuva Tom Malmquistin romaani Joka hetki olemme yhä elossa.




Tänään olikin todella kuuma päivä, ja päädyimme viettämään aikaa hotellin läheisyydessä. Minä tosiaan laiskottelin altaalla ja omalla terassilla ja kävin välillä pulahtamassa kun tuli liian tukalaa. Tänään oli myös ensimmäinen sellainen siestan hetki, että teki mieli valkoviiniä ja kävinkin sitä kaupasta hakemassa. Olen löytänyt täältä itselleni ensi kesän valkkarin: Torres San Valentin. Slurps!






Iltapäivällä suuntasimme taas paikallisbussilla kohti pientä kylää, josta olen kuullut hyviä kommentteja ja jossa olemme tainneet kymmenen vuotta sitten samaiselle saarelle suuntautuneen matkamme aikana kerran käydäkin. Kuopus oli silloin vajaan vuoden ja esikoinen kahdeksan vuotias. Välillä kyselen muistaako hän jotain tiettyä paikkaa, mutta aika hatarat ovat muistot. Jotain toki.





Tältä matkalta sen sijaan jää jälki. Meille molemmille. Minä mietin jo, että seuraava reissu voisi olla mukava tehdä ystävän kanssa. Ehkä sitten, kun täytän 50 vuotta, lahjaksi itselle? (Ja tietysti Kreikkaan)




Tähän loppuun kuva hetkeä ennen auringonlaskua. Oli pakko käydä liottamassa varpaita meressä.




Huominen vielä ja sitten kotiin. Ja ette usko, esikoinen pyysi, josko mentäisiin vielä ostoskeskukseen viimeisen päivän kunniaksi. Pakko kai se sitten on 😀😀! 

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Niin kauas kuin silmä kantaa

No niin, tänään kävimme kuin kävimmekin pääkaupungissa. Mitään ihmeellistä ei ollut suunnitelmissa, muutama tuliainen ja vapaata maleksimista, oleilua, kahvittelua ja syömistä. Näissä kaikissa onnistuimme vallan mainiosti.




Täällä on karnevaaliaika, mutta emme ole tällä kertaa käyneet katsomassa kulkuetta tai esityksiä. Edellisellä reissulla saimme riittämiin sitä laatua, minä jopa ikuiset traumat Maija/Matti Mehiläisestä... Hienoja hiekkaveistoksia tosin on nähdy monessakin paikassa.






Tein muuten tässä viikon kuluessa mielenkiintoisen huomion homeasiasta: pärjään täällä varsin vähällä lääkityksellä. Tiedän muutamia altistuneita, jotka lähtevät nimen omaan Kanarialle tervehtymään ja ymmärrän nyt täysin sen. Suolapitoinen meri-ilma tekee hyvää astmaattisille keuhkoille ja kuuma ja kuiva ilma taasen ei suosi homekasvustoa. En muista, milloin viimeksi olisin ollut missään (muualla kuin omassa kodissa) näin oireettomana! Aika ihanaa!





Tuo yllä oleva oli ihan pakko kuvata RH:lle  ja alla oleva itselle ja Puskissalle. Se on biblioteca publica:

Tuo valkoinen talo tuossa liikennemerkin
oikealla puolella...


Illalla söimme paikallisella aukiolla Erittäin Hyvää meriahventa. nam. Huomenna ehkä kalastajakylään ja lisää tuoretta kalaherkkua.

... to be continued...