Sivut


perjantai 24. marraskuuta 2017

Tällä viikolla

olen tonttuillut siitä asti, kun päätin ostaa joulumuorin mekon

löytänyt kirpparilta myös ihanat joululahjat molemmille rakkaille naisystävilleni

istunut kirkasvalolampun vieressä aamuisin

ollut ehkä hieman pirteämpi päivisin?






ollut alkuviikon rikkonaisesti töissä kun kuopus oli puolikuntoinen

tehnyt moninaisia pieniä asioita loppuun ja tänään vielä poikkeuksellisesti menen töihin

ihmetellyt eilistä myrskyä ja nyt kuuntelen, kun lumiaura jyrisee pihassa ensimmäistä kertaa tänä talvena.


Mutta nyt toivotan teille oikein mukavaa perjantaita ja viikonloppua, siitä on tulossa leppoisa ainakin täälla!

14 kommenttia:

  1. Hyvä viikko, ei muuta voi sanoa! Raskasta joulua -konsertti oli aivan mahtava. JP Leppäluodon matala ääni on mun makuun ehkä eniten ja lisäksi mukana ollut Floor Jensen oli aivan upea sopraano. Kun hän lauloi suomeksi Oi Jouluyö, siinä meni kylmät väreet ja silmät kostui.
    Ihanaa viikonloppua sinulle! Mies lähti vielä kerran käymään pohjoisessa tälle syksylle, joten minä ja Eka vietetään viikonloppua kaksin. Hiljaista ja rauhallista siis meilläkin. Mitä tämä flunssa nyt myöten antaa. Yskä on hirmuinen, mutta ei vielä kuumetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sulla on ollut upea elämys!!!

      Nauti rauhaisasta viikonvaihteesta, laatuajasta itseksesi ja kävelyistä Ekan kanssa. Ja toipumista!

      Poista
  2. Kiitos toivotuksista, täälläkin on tiedossa taas "kaksi vanhaa varista" -viikonloppu. Kaljottelun kattelua kylläkin, mutta eipähän kukaan valita kuinka tylsää on eikä oo mitään tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä variksia ;-)

      Mullakin on huomenna rauhaisaa kun kuopus lähtee katsomaan futsal-peliä lähikaupunkiin!

      Poista
    2. Eikä ookkaan - miehellä on töitä koko viikonloppu. On siis vaan yksi vanha varis...

      Poista
    3. NO mutta ei sitten myöskään kaljoittelevaa varista ;-)

      Poista
  3. Leppoisaa ja viihtyisää viikonloppua teillekin :)

    Meillä tiedossa leppoisaa kotona oloa, tai ehkä vähän siivoilua. Ja käsitöitä. Erilaisia joulunavauksia on siellä ja täällä, mutta vesisateita on luvattu kai koko viikonlopuksi, niin eipä juuri houkuttele. Siispä jumitun sohvan nurkkaan.
    Tänään ystävien kanssa syömään ja parille siiderille - pahennusta herättämään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas, että ihan pahennusta herättämään ;-)
      Toivottavasti - ja arvattavasti - oli hauskaa! Huomisesta lähtien sitten rauhaisaa oloa ja eloa.

      Poista
  4. Mukavaa tonttuilua:) Täällä meillä ei myrskyä näkynyt,eikä kyllä haittaa:) Lunta saisi tulla pikkuisen lisää ja vielä niin että pysyisikin maassa.. Työniloa ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aika hurjakin välillä, mutta nyt jo toki rauhoittunut. Lumi valaisisi kyllä kivasti, toivotaan sitä sinne ja tänne♥

      Poista
  5. Joulumuorinmekko on ihanan näköinen, ja hinta on todellakin edullinen. Täällä sade putsasi aura-auton sijaan lumet. Olisin niin mielelläni ottanut pakkaspäiviä tämän +5 asteen sijaan.

    Oikein hyvää lauantaita sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua oikein nyt hirvittää, että miten meninkin viikon miettimään moista, mutta onneksi oli edelleen siellä (no, jos olisi mennyt, en olisi koskaan googlannut alkuperää enkä tiennyt miten ihana se on päällä).

      Meilläkin on nyt liki sulanut lumet, mutta vähän paikoin on vielä. Saisi pysyä jo, on niin pimeää. Sinne myös, leppoisaa lauantaita♥

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana