Sivut

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Punainen lakki vilahtaa

Perjantaina oli ihana herätä aivan omaan tahtiin. Sain pestyä konellisen pyykkiä ja sitten hipsin paikalliseen kirppiskahvilaan aamukahveille. Hoidin muutenkin asioita, kävin kaupassa ja hain munia luomukanalasta. Kirppikseltä mukaani tarttui kuohuviinipullon korkista askarreltu tonttu, joka suhtautui valokuvaamiseeni varsin varautuneesti:



Eikö ole aika söpö?



Sitten se rauhoittui, kun löysi itselleen vapaana olevan tönön:







Minä taas olin aika rauhaton, mutta koitin lueskella ja rentoutua samalla kun odottelin, että ystävä pääsisi töistä. Käväisimme kaupungissa ja sitten istuimme iltaa meillä. Kylläpä sai taas monta asiaa pois mielenpäältä. Ystävät ovat ihan mieletön rikkaus!

Lauantaina osasin onneksi jo lötkötellä ihan kunnolla, koska tänään tulee kuopus.



Tässä vielä kuopuksen versio tonttuovesta


Kyllä meitä nyt tarkkaillaan, mutta kilttejä ollaan oltu. Joulu on jo varsin lähellä. Tarkemmin sanottuna perjantaina on ensimmäinen otos. 

10 kommenttia:

  1. Oma rauha on kyllä varmasti tervetullut koska sun arkesi on muuten aika pyöritystä ja asioiden sovittamista niin että saat kaiken toimimaan.

    Itse en ole tehnyt tänään mitään muuta kuin tapellut sen helvetin pukin kanssa, ei ollut ihan helppo rasti koska vanhaa koodia ei hyväksytty tai paremminkin osoitetta minkä takaa pukin saa ilmiintymään mutta siellä se nyt on * koputtaa puuta*
    Ahneena, irst..eikun tuttavallisena ja se tuttu kiilto silmissään se odottaa sua :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan tässä jokunen liikkuva osa tässä mun arjessani, mutta onneksi on ihanat ja auttavaiset tukijoukot - niin lähellä kuin kaukanakin <3

      Mutta sitten vapaan viikonlopun jälkeen on kyllä ihanaa kun lapsi taas tulee kotiin...

      Mä tuuuuun heti kattomaan sitä irstailijaa!

      Poista
  2. Voi hyvä tavaton, minkälainen katse tuolla tontulla olikin aluksi =D. Onneksi oma ovi löytyi nopeaan. Selvästi vetäytyvä tyyppi - tunnen sielunsympatiaa - omat silmäni näyttävät välillä aivan samalta, hehee.

    Oikein hyvää sunnuntain jatkoa, vielä viikko ja sitten voi olla taas ihan niinkuin ennenkin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei mun kans, varsinkin väenpaljoudessa josta en tunne juuri ketään. Katse harhailee ja etsii pakotietä ;-) Tonttu onneksi löysi kodin ja rauhoittui!

      Sinne myös Birgitta stressitöntä joulun aikaa <3

      Poista
  3. Oikein hyvältä kuulostaa viikonloppusi! Sait ystävän luoksesi ja vielä kunnon lepäilyäkin. Ihanaa joulunalusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne myös, mukavaa ja stressitöntä joulun odotusta <3
      Viikonloppu oli kyllä rentouttava!

      Poista
  4. Pitäisi vain muistaa, että kyllähän noita tonttuja on aina muutenkin liikenteessä, eikä vain jouluna. Mutta kivan kodin sai uusi tonttu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, monenlaista tonttua ja haltijaa on liikkenteessä <3

      Poista
  5. Ystävät ovat tosiaankin rikkaus♥ ja tuo kuopuksen versio on aivan upea! Ihanaa alkavaa jouluviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yllättäen innostui askartelusta (hetkeksi) myös!

      Sinne myös, stressitöntä joulun odotusta ja ihanaa joulua♥

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana