Sivut


tiistai 21. marraskuuta 2017

Ihan tonttuna

Mietin viikon joulumuorin mekon ostamista. Se oli ilmestynyt myyntiin paikalliselle kirppiksellemme viime viikolla ja keskiviikkokierroksellani sen bongasin. Liian kallis, en välttämättä tarvitse sanoi järjen ääni. Lauantaina oli vapaata ja käväisin aamukahvilla kyseisessä paikassa. Sovitin mekkoa. Aika kivasti se laskeutui, vaikka on villakangasta, enkä paksuudesta (siis kankaan) huolimatta näyttänyt hirveän tanakalta - tai siis paksummalta kuin yleensäkään (siis minä). Hmm, ihanan lämminkin. Ja jouluinen. Värikäs. Piristävä. 

Olen jostain syystä viime aikoina piiloutunut pukeutunut paljon mustaan ja se ei ainakaan kohota valmiiksi jo vähän latistunutta ja harmaata tunnelmaa. 

Olin fiksu, jäin vielä miettimään ostosta, mutta kun äiti antoi rahat sisätilanlämmittimeen ja muutenkin viikonloppu meni itsekseen liki nollabudjetilla, päätin maanantaina, että käyn mekon hakemassa. Se on ollut ihana ostos, olen onnellinen, että järjen ääni vaimeni tällä kertaa. 


Siinä on kaunis
liehuva helma
joka ei kuvassa näy



Sitä paitsi missä tahansa muualla olisin joutunut lisäämään 25€ hintalappuun vähintään sen ykkösen eteen. Joulupukin muorin mekko on kotimaista käsityötä aina kankaanvalmistusta myöten: Tarina-asu


14 kommenttia:

  1. Tuo on ihan sun näköinen :)

    Resepti päivitetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mä tuun kurkkaan!

      Ja kyllä mustakin tuo oli ihan näköinen - mä olen joulumuorin näköinen MOT ;-)

      Poista
  2. Onpa kiva, näyttää ihan sinulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näyttää, mutta sä tiedät mikä pohdiskelu tuohon liittyi kun oli niin "kallis" <3

      Poista
  3. Oi miten kaunis♥ Ihana että sait itseäsi hemmotella! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on pakko, ja tajusin vasta jälkeenpäin miten hienon löydön tein. Sinne myös, mukavaa viikkoa ❤

      Poista
  4. Hih... Tonttuja alkaa siis olla jo liikkeellä :D - joten tokihan myös Joulumuorin täytyy olla niitä vähän vahtimassa. t. yks tonttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, tontut alkaa hiipiä nurkissa tuossa syyskuun kieppeillä. Ja muorin onkin sitten pakko pitää vähän jöötä ;-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, mustakin tuo on aivan huikea. Kollega sanoi, että sellaista folklore -henkeä ja sitähän tuossa kyllä on!

      Poista
  6. Onpa ihana mekko! Kyllä kannatti tuo ostos. Sitä jaksaa aina paremmin, kun vähän saa välillä itsekin piristystä. Meillä äideillä kun tahtoo olla, että aina ensin on lapset ja me tulemme jossain kaukana perässä. Mukavaa loppuviikkoa! Minä menen tänään kuuntelemaan Raskasta joulua -konsertin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti sulla oli ihana ja virkistävä konsertti! Koska kyllä sitä pitää välillä suoda jotain itselleenkin, kutne sanoit, me äidit kun meinataan välillä unohtaa itsemme.

      Jaksamista loppuviikkoon!

      Poista
  7. Mekko sai hyvän kodin ja sinä hyvän mielen laadukkaasta mekosta :) voin hyvin kuvitella tuon sun päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä kuin mulle tehty! Ja sitten kun tuon googlasin, niin tajusin, että olipas kyllä löytö - just niin kuin sanot, laadukas, ja kotimaista käsityötä, jota kyllä kovasti arvostan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana